Kaasuputki

Kategoria: vaalit 2011

  • Maksetut viulut

    Vaalirahoituskohun suurimmat konnat ovat yhä pyrkimässä eduskuntaan eivätkä he näissäkään vaaleissa ole kyenneet kertomaan äänestäjilleen, kuka heidän mainoksensa on maksanut.

    Kansallinen Kokoomus tarjoaa Helsingin vaalipiirissä kolmen ehdokkaansa rahoitustiedot. Vaikka Pia Pakarisen ottama 50 000 euron laina on aika mojova näky sinänsä, se kertoo vain yksittäisen ehdokkaan hyvistä luottotiedoista, ei sponsorien määrästä.

    Pirkanmaa 16.4. Yksi ainoa kokoomuslainen vaalirahailmoitus. Eikä se ole Marja Tiuran.

    Uudellamaalla viisi kokoomuslaista on kyennyt tulemaan julkisuuteen rahoittajineen. Yksikään ennakkoilmoituksen tehneistä ei ole Jyrki Katainen, josta Voima-lehden Susanna Kuparisella on hiukan sanottavaa:

    Kaksi vuotta Santahaminan juhlien jälkeen, MTV3:n Huomenta Suomen haastattelussa syyskuussa 2009, Katainen väitti haastattelun lopuksi, että vaalirahaskandaali ei liity kokoomukseen millään tavalla.

    ”Ei kokoomus ole saanut senttiäkään Novalta tai KMS:ltä.”

    Voiko olla mahdollista, että Katainen on ollut vaalirahoittajille kiitokseksi järjestetyssä tilaisuudessa tietämättä, että kokoomus on saanut heiltä vaalirahaa?

    Kymen vaalipiirin Jyri Häkämies ei ole ehtinyt vääntäytymään hänkään tietokoneen ääreen kertoakseen vaalibudjetistaan. Ehkä puolustusministerillä on ollut liian kiire leikkiä vuoden 1918 valkoista terroria vauraiden ystäviensä kanssa?

    Vasemmistoliiton ehdokkaat ovat voittopuolisesti ilmoittaneet rahoittajansa. Vielä kun loputkin saisivat koneensa käytiin.

    Tällä hetkellä Vihreät johtavat avoimuuskilpaa – käytännössä jokainen on ilmoittanut rahoituksensa. Kakkossijalla ovat piraatit ja vasemmistolaiset, mutta niskaan huohottavat jo keskustalaiset, jotka ilmeisesti ovat oppineet virheistään.

    Yllättävän monet ehdokkaat muuten luottavat omien rahojen käyttöön. Yhtenä heistä Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki, jonka liki 43 tuhannen euron kampanjabudjetista 41 000 sattui löytymään takataskusta.

    Sillä saakin, mitä haluaa.

  • Mörrimöykyn kolo

    Eurovaaleista tuttu Anna Mikkola esitti Facebookissa – missäpä muuallakaan – harmistuneen kommentin, joka kuvastaa erinomaisesti vuoden 2011 eduskuntavaalien ongelmallista runsaudenpulaa.

    Vasemmistoliitolla on aivan liian paljon aivan liian hyviä ehdokkaita ja samaan aikaan joillakin kiinnostavilla pienryhmillä on hurmaavia kylähulluja listoillaan. Ketä siis äänestäisi, kun ristiriitaiset impulssit riepottelevat valitsijaparkaa äänestyskopissa?

    Helsingin vaalipiirissä Vasemmistoliiton ehdokaskatrillissa kirmaavat puheenjohtaja Paavo Arhinmäen lisäksi Silvia Modig, Katri Immonen, Dan Koivulaakso, Heikki Patomäki, Martina Reuter… Kun yrittää alkaa listata sopivia ehdokkaita, joutuu lopulta luettelemaan koko litanian: Eduskuntavaalien ehdokkaat Helsingissä.

    Jopa kontulalaista politiikkablogistia hellitään kahdella aidosti pätevällä paikallisehdokkaalla: Pekka Saarniosta saisi taas vankkaa osaamista eduskunnan karaokekerhoon ja Tiina Lintunen vaikuttaisi hurjan hyvältä uudelta tulokkaalta itähelsinkiläisten parlamentaarikkojen harvalukuiseen joukkoon.

    Takana ovat ajat, jolloin hyvää vasemmistokandidaattia piti hakea täikammalla stalinistien, ydinvoimalobbareiden ja rasistijunttien seasta. Uskollisinkin kansandemokraatti saattoi tuolloin hyvällä omallatunnolla äänestää oman puolueen sijasta mitä hyvänsä protestiehdokasta, mikä saattoi osaltaan olla syynä Vihreiden muuttumisessa Koijärvi-liikkeestä liberaalisosiaalidemokraattiseksi yleispuolueeksi.

    Ei, nyt vassareilla on näyttävä rivi ihania ihmisiä jokaisessa vaalipiirissä.

    Ja samaan aikaan on tarjolla toisissa porukoissa parasta mahdollista sekopäätä. Esimerkiksi Piraattipuolue, josta muuan Mikko Rautalahti sanoo etevästi:

    Piraattipuolue on hieno lafka, jos tykkää sekavasta naisvihasta, rasismista, markkina-arvoteorisoinnista, hönöilystä ja uskomattoman yksisilmäisestä maailmankatsomuksesta.

    Aivan kaikki piraatit eivät mene tuohon yllä kuvattuun kategoriaan. On olemassa esimerkiksi BB-Antti. Tätä voisi kuvitella vinoiluksi, mutta vaalikeskustelua seuranneelle on selvää, että toveri Kurhinen saattaa kaikesta huolimatta olla yksi puolueensa täyspäisimmistä ehdokkaista. Mitä nyt demokratian kanssa välillä on omat hakauksensa.

    Eduskuntavaalit 2011 ovat Suuret Trollivaalit eikä Peikkometsälle lähtevää kansalaista jätetä yksin. Parhaimmat pahimmat ehdokkaat on löydettävissä vaalikoneiden lisäksi sosiaalisen median niljaisilta soilta. Yksi etevimmistä lähteistä on tuotteliaan henkilön tai työryhmän ylläpitämä Wareborgin piraattiajatuksia -blogi, jossa suositellaan transdimensionaalisia ja ”Wareborg-henkisiä” ehdokkaita. Useimmat edustavat poliittisen kartan etäisimpiä kolkkia styyrpuurin puolella.

    Toki, outous ei ole mikään libertaarioikeiston yksinoikeus. On näet olemassa myös ultrakonservatiivisia vihapoliitikkoja, eriskummallisia sitoutumattomia kommunisteja ja ”maapallon mangeettisen kentän piiristä” ammoin karanneita hahmoja.

    Muuten, eikö Wille Rydman näytäkin aivan Jörg Haiderilta? Tai sitten se on vain tuo rusketus.

    On huutava vääryys, että vuosisadan sekopäisimmissä vaaleissa on vain yksi eduskunta valittavana. Ainoan äänen antaminen asiantuntevalle, miellyttävälle ehdokkaalle panee ironia-aistin käryämään, sillä ketäpä ei kutkuttaisi nähdä Jussi Parviaista ja Veltto Virtasta käymässä kyselytunnilla debattia Jouko Pihon kanssa siitä, minkäväristä tinapaperia tulisi eduskunnan torkkupeittoon ommella.

    Kaasuputki-blogi ehdottaa, täten, että Suomen eduskunta uudistetaan kaksikamariseksi. Toinen kamareista olisi perinteinen nykymuotoinen parlamentti, toinen pienpuolueiden ja valikoitujen kokoomuslaisten hiekkalaatikko. Se olisi sitten makuasia, kumpi olisi ala-, kumpi ylähuone.

  • Kantoja kaskessa

    Vaalit ovat siirtyneet siihen vaiheeseen, että puolueet ovat joutuneet lyömään kaikkein varjelluimpia valttikorttejaan pöytään. On jouduttu esittämään mielipiteitä.

    Avauksia tehdään edelleen siellä, missä kuuluukin, toisin sanoen poliittisessa vasemmistossa. Paavo Arhinmäki vertaa kapitalismia Windowsiin, mutta jättää kertomatta, olisiko kommunismissa kaikilla iPadit.

    Sosiaalidemokraatitkin ovat terhakoituneet olemaan jostakin jotain mieltä. Tosin heidän ainoa kantansa liittyy eläkeiän korotusuhkaan. Mutta se on hyvä alku.

    Kansallinen Kokoomus on Wille Rydmanin suulla sitä mieltä, että sotaveteraanit taistelivat Kansallisen Kokoomuksen puolesta. Ja ehkä myös ruotsin kieltä vastaan. Neuvostoliitto tunnetusti lobbasi pakkoruotsia.

    Perussuomalaisten mielipideilmasto vaihtelee. He eivät vieläkään ole päättäneet, pitäisikö heidän kieltää holokausti vai juhlia sitä hyvänä ja tarpeellisena tekona.

    Vihreiden ja Kristillisdemokraattien alennustilaa kuvaa parhaiten tämä ruutukaappaus Ilta-Sanomista. Sattuvasti osui mainos uutisartikkelin loppuun. Kun puolueella ei ole oikein mitään omaa sanottavaa, lainataan toisilta.

  • Vaalikoneen alkolukko

    Kas, nythän on vaalit. Aloitetaanpa sen kunniaksi iloinen vaalijuttujen sarja. Aluksi kurkistellaan vaalikoneisiin. Mutta vain ujosti.

    * * *

    Yleisradion vaalikone antoi seuraavat yhdeksän vasemmistolaista ja yhden kommunistin suosituslistaksi eduskuntavaaleissa Helsingin vaalipiirissä.

    1. 58 Leppänen, Joonas (Vas.)
    2. 56 Immonen, Katri (Vas.)
    3. 66 Reuter, Martina (Vas.)
    4. 60 Mithiku, Hanna (Vas.)
    5. 69 Vuorjoki, Anna (Vas.)
    6. 61 Modig, Silvia (Vas.)
    7. 64 Pihlaja, Kirsi (Vas.)
    8. 59 Lintunen, Tiina (Vas.)
    9. 47 Pere, Paula (SKP)
    10. 63 Patomäki, Heikki (Vas.)

    Vaalikoneet ovat ärsyttäviä kapistuksia, mutta välttämättömiä.

    Niiden kysymykset ohjaavat vaalikeskustelua. Ne ovat kirjaimellisesti mielipideautomaatteja. Päällekkäisyyksiä on paljon: samat teemat toistuvat eri mediatalojen kysymyspattereissa.

    Lisäksi ne kysyvät älyttömiä asioita. Omistusasunnon asuntolainan korkovähennys? Taitettu indeksi? Hankalia talouspoliittisia kysymyksiä, joista jo nyt tiedetään, etteivät ne kuulu kansanedustajille, vaan valtiovarainministeriön virkamiehille ja Elinkeinoelämän Keskusliiton hyvinsyötetyille asiantuntijoille.

    Nämähän ovat yleensä samoja tyyppejä. Antaa heidän pohtia, miten rikkaat voisivat lisätä tuloeroja.

    Ehdokkaat itse kaipaisivat yksinkertaisempia arvoituksia. Kuten kanta homoavioliittoihin tai lasten satuttamiseen kasvatusmielessä. Ne eivät edellytä mitään muuta kuin vakaumuksen.

    Oleellisimpia silti ovat ne kysymykset, joilla mitataan ehdokkaan itsetuhoisuuden ja yleisen hukassaolon aste.

    Kaupungilla kerrotun legendan mukaan nykyisen pub Kasin Kulman paikalla Hämeentien ja Sturenkadun kulmassa ammoin sijainnut Alan Mesta piti oveaan lukittuna koko päivän. Ovenpielessä oli soittokello. Jos pystyi paikallistamaan ovikellon ja painamaan sitä, oli tarpeeksi selväpäinen päästäkseen kaukalolle. Muussa tapauksessa oli syytä palata takaisin Kyläsaaren romukasojen alle selviämään.

    Tämä jalo perinne jatkuu yhä eri muodoissaan. Vaalikoneiden kännitestereitä ovat kysymykset vanhuksista ja lapsista. Pitäisikö vanhuksille taata laadukas hoito? Ei pitäisi? Väärin. Tervemenoa takaisin unohdukseen. Vain hullu vastustaa jotain, jota koko kansakunta kannattaa. Eikä hulluja pidä päästää eduskuntaan jo siellä olevien lisäksi.

    Kokeillaan.

    Yleisradion vaalikoneen vanhuskysymys on seuraavanlainen:

    On pikaisesti säädettävä vanhustenhoitolaki joka määrittelee laadukkaan hoidon kriteerit ja sanktiot niiden laiminlyömisestä.

    Parikin ei-vastausta ilmenee. Näin sen perustelee Piraattipuolueen libertaariehdokas Jari Metsälä Helsingin vaalipiirissä:

    Markkinat hoitavat asian paremmin.

    Helsingin Sanomain vaalikoneessa on tiukempi kysymys:

    Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan parhaillaan niin sanottua ikälakia, johon mahdollisesti kirjataan yhtenäisiä ikäihmisten hoidon laatuvaatimuksia ja palvelutakuu. Pitäisikö ikäihmisten hoivatakuu kirjata lakiin ja velvoittaa kunnat tarjoamaan vanhuksille subjektiivinen oikeus hoivaan?

    Uudenmaan Johannes Hirvaskoski (Kesk.) vastustaa:

    Tulisi hakea keinoja joilla omaiset saadaan kannustettua enemmän huolehtimaan vanhuksista. Yksi tällainen voisi olla lisärakennusoikeuden myöntäminen ns. sivuasuntoa varten.

    Adam Smithin näkymätön käsikö niitä makuuhaavoja hoitaa? Rakennusluvat vanhustenhoidon esteenä! Näillä teeseillä ei vaaleja voiteta.

    Vihjeeksi vain tuleville ehdokkaille: luvatkaa mieluummin miljardi euroa  vanhuksille ja kaksi miljardia lapsille. Kun nämä lupaukset kariutuvat, voitte syyttää siitä muita poliitikkoja. Näin voitte sekä syödä että säästää mehevän vaalikakkunne. Tästä on olemassa mainio esimerkkitapauskin: Vihreät ja ydinvoimapäätös. (Sekä Vihreät ja toimeentulotukilaki, Vihreät ja urkintalaki…)