Nimetön nettikirjoittelu pitäisi saada kuriin. Tai näin ainakin establishmentin käytävillä toitotetaan. Helsingin Sanomain ratkaisu tähän on maksumuuri. Kun verkkolehden sisällöt eivät ole enää avoimia entiseen tapaansa, kansalaisten kokema harmi kaikenlaisten anonyymisolvaajien aivo-oksennuksista vähenee.
Esimerkiksi tämä HS:n pääkirjoitus ei piinaa kauan lukijoita, jahka jokainen on kliksutellut viisi kuukausittaista vapaata artikkeliaan.
Nimettömyyden suojiin kätkeytynyt miespuolinen keskustamyönteinen pohjalaistoimittaja, jonka käsialaksi kirjoitusta on todennäköisin syin arveltu, ei peittele antipatioitaan vasemmistolaista naisministeriä kohtaan. Metodi on tuttu à la Tarja Halonen: nainen on tunteittensa riepoteltavana oleva pirttihirmu, joka saa ”raivokohtauksia” ja ”irvistelee”.
Kyllä, liikenneministeri Merja Kyllönen käyttää ”värikästä kieltä” – toisin sanoen hyödyntää viestinnässään muutakin kuin pelkkiä numeroita. Hän saattaa joskus jopa päästää suustaan adjektiivin. Se jo tekee Kyllösestä sopimattoman politiikkaan. Tässä ovat miehen ja naisen erot yhteiskunnallisissa asioissa. Nainen, joka on mukana politiikassa vaikuttaakseen asioihin, on vähintään ”räväkkä”, ellei aivan mahdoton.
Media tietysti potee aivan väärentämätöntä impotenssia, mitä tulee sukupuolittuneiden kaksoisnormien tajuamiseen. Taudin oireisiin sopii sekin, että Kyllösen vetäessä pakasta juuri tätä samaa kommentoivan naiskortin lehdistö piti sitä ilman muuta todisteena mokoman alaikäisen tytönhempukan potemasta hysteriasta.
Pohjalainen: Kuka puhuu totta:
Tuntuu aika uskomattomalta, että hallitusta ja eduskuntaa olisi johdettu harhaan ja että ne olisivat hyväksyneet selonteon, joka on perustunut vääriin pohjatietoihin.
Ilta-Sanomat: Tuulettaja joutui kovaan vastatuuleen:
Hyvä kysymys on, tuliko asioiden kuntoonpanijasta niiden rempallaanolon kävelevä tunnus.
Hämeen Sanomat: Ministerin helpot selitykset:
150 miljoonan euron virhe olisi pitänyt paljastua pikatahtiin Kyllösen johtamassa liikenneministeriössä. Jos liikennevirastoa on johdettu huonosti, kiusaako sama vaiva myös ministeriötä?
Etelä-Suomen Sanomat: Kyllösen giljotiini iskemässä ohitiehen:
Liikennepoliittisen selonteon yhtenä punaisena lankana oli liikenneverkon pitkäjänteinen kehittäminen, mikä vastaa kansanedustajien, kuntien ja elinkeinoelämän tahtoa ja toiveita. Kyllösen giljotiinissa tämä periaate tapetaan ensimmäiseksi.
Kainuun Sanomat: Keuliiko mopo:
Viime aikoina on kuitenkin voinut epäillä, onko Kyllösen kaasukourassa joskus hieman liikaakin vääntöä. Onko mopo alkanut keulia? Onko menossa jo vauhtisokeuttakin mukana?
Ilkka: Liikennepolitiikka tuuliajolla:
Viime päivien valossa näyttää siltä, etteivät liikennepolitiikan langat ole Kyllösen käsissä. Sopiikin kysyä kenen käsissä ne sitten ovat, vai ovatko kenenkään?
Kaleva: Ministerin selitykset ovat epäuskottavia
Liikenneministeri Merja Kyllösen (vas.) selitykset eivät kerta kaikkiaan vakuuta.
Aamulehti: Itse aiheutettu kiirastuli:
Asenne kertoo vastuun pakoilusta. Se on myös kaukana Kyllösen julistamasta missiosta, jonka mukaan ummehtuneella hallinnonalalla puhaltaa hänen johdollaan uudet tuulet ja liikennepolitiikkaa tehdään avoimin kortein.
Kenties vahvimmin porua on pidetty yllä Töölönlahden lasikuutiossa. Ilta-Sanomissa sananvaltaa käyttävä Ulla Appelsin haukkuu uutiskommentissaan Kyllösen täydelliseksi pataluhaksi – ja tietenkin sijoittaa kolumninsa loppuun vastuuvapauslausekkeen: ”Epäilykset vilpittömyydestä tuppaavat kuitenkin heräämään aina silloin, kun…” Eihän savua olisi ilman tulta. Jotain vikaa on ministerissä oltava, kun näin moni häntä haukkuu. Oikeassa se ei ainakaan voi olla.
Mistä siis on kysymys? Kaiken liikenevän tiedon mukaan liikenneministeriön alainen Liikennevirasto ja sen pääjohtaja ovat pyörittäneet ministeriötä jokseenkin oman tahtonsa mukaisesti. Tilanne eskaloitui lokakuussa, mutta mediamylläkkä ei näytä laantuvan.
Liikennevirasto on vasta parin vuoden ikäinen organisaatio, kuten Kansan Uutisten Kai Hirvasnoro muistuttaa. Se sai epäonnistuneen ELY-uudistuksen tapaan alkunsa viime vaalikaudella porvarihallituksessa. Luonteeltaan Liikennevirasto on läpeensä keskustalainen aikaansaannos, jonka lähes ainoa tehtävä on koko olemassaolonsa ajan ollut upottaa seteleillä täytettyjä siltarumpuja maaperään pitkin muuttotappioalueita.
Valtiotalouden tarkastusviraston uunituore laillisuustarkastuskertomus ”Väylähankkeiden valtuuksien budjetointi ja valtuusseuranta” [PDF] antaa virastosta kaoottisen kuvan. Väylähankkeiden tietoinen alibudjetointi olisi ongelma sinänsä, kuten olisi luova kirjanpitokin. Ne molemmat riittäisivät myös panemaan pääjohtajan pallin heilumaan. Mutta asioita on myös valmisteltu omalla luvalla, niitä on junailtu ohi päättävän ministerin.
Päätoimittajaportaan reservinupseerien luulisi ymmärtävän edes jotenkuten, millainen rikos on komentoketjun ohittaminen. Top Gun on tainnut tulla nähtyä liian usein, kun nämä oman elämänsä sotaveteraanit eivät enää muista, mitä maailman parhaassa johtajakoulutuksessa opetettiin esimiehen kunnioittamisesta. Kun viheltää, silloin sukelletaan.
Merja Kyllöselle asia on täysin selvä. Hän ilmoitti kyseessä olevan lèse majesté ja toivoi virastoa johtaneen Juhani Tervalan lähtevän hyvällä, jottei tarvitse lähteä pahalla.
Maverick lähti, muttei järin kauas. Mies on yhä norkoilemassa porstuan puolella. Ministeriötä piirittävät toimittajat nappaavat hänet yhä uudelleen kameran eteen kertomaan, miten hän ei pysty lainkaan ymmärtämään mokomaa luottamuspulaa. Huikeimmillaan Tervala on äimistellessään, miksi Kyllönen ei kanna vastuuta siitä, että ylipäänsä uskoi häneen. Ikään kuin pyörävaras vaatisi kiinnijäätyään fillarinomistajalta korvauksia, kun käytti niin helposti murrettavaa lukkoa.
Haastatteluissa Kyllönen on arvellut olevansa jonkinlaisen äijäklikin raivon kohteena. Arvelmaa tukee täydellisesti se, että kaikista pääministeri Jyrki Kataisen vakuutteluista huolimatta liikenneministerin kimppuun ovat käyneet vuorotellen sekä kokoomuslaiset että demarit.
Harvoin on ollut yhtä helppoa valita puolensa kuin silloin, kun Kimmo Sasi, Kari Rajamäki ja Suomen Keskusta ovat keskenään yhtä mieltä jostakin.
Ei ihme, että Juhani Tervala on konservatiivien suosiossa. Hän on hankkinut itselleen kovan maineen oma- ja jääräpäisenä miehenä. Keskustalainen liikenneministeri Anu Vehviläinen, joka pääjohtajan nimitti, kertoi joutuneensa muutaman kerran napit vastakkain ”voimakastahtoisen” – naiset ovat kiukkupusseja, miehet voimakastahtoisia – Maverickinsa kanssa.
Tai, kuten Yleisradio asian muotoilee:
Vehviläisen mukaan Tervalalla on voimakkaita näkemyksiä, joissa saattaa olla yhteensovittamista. Tarkemmin hän ei osaa arvioida eroon johtaneita tapahtumia, eikä halunnut ottaa niihin kantaa.
Mainitut ”voimakkaat näkemykset” voivat puolestaan hyvinkin liittyä listaan, jonka Turun Sanomat laati. Pääjohtaja tai hänen alaisenaan toiminut virkamieskunta vaikuttaa olleen vastahakoinen siirtämään Suomea raiteille hallituksen tavoitteiden mukaisessa tahdissa.
Onpa Tervalaa arveltu linja-automieheksikin, koska hän oli Linja-autoliiton ilmaislippujakelun piirissä. Tikettejä tosin on jaettu vain kourallinen eikä kovapalkkainen pääjohtaja omien sanojensa mukaan edes tehnyt mitään mokomilla. Tapaus sinänsä osoittaa, että suomalaisen korruption ongelma ei ole laajuudessa, vaan sen sietämättömässä halpuudessa.
Tällä hetkellä tutkitaan siis, mikä Liikenneviraston laskemissa on kohdallaan, vai onko mikään. Asioita on valmisteltu aivan päin helvettiä. Ministeriä saa tietenkin haukkua oppositiossa ja mediassa niin paljon kuin sielu sietää, mutta erovaatimukset ovat silkkaa idiotismia: Juhani Tervala ei enää palaa virkaansa, vaikka jokaisen porvarilehden pääkirjoituksessa sitä vaadittaisiin. Ja jos maakuntavaikuttajia oikeasti pelottaa pääjohtajan lupaamien väylämäärärahojen puolesta, onko asiasta vastaavan ministerin kampittaminen sittenkään se toimivin hoputusstrategia?
Ilkka Kanerva, eikö sinun pitänyt olla hyväkäytöksinen naistenmies?
Netissä ja osin printtimediassakin lietsotaan outoa raivoa, jolla yritetään mitätöidä liikenneministeriä henkilönä ja poliitikkona. Kyllösen poliittista kokemusta kauhistellaan ohuena, vaikka hän on toista kautta kansanedustajana ja sitä ennen ollut jo vuosikaudet mukana puoluetoiminnassa. Hänen bioanalyytikontutkintoaan vähätellään ikään kuin ammattikorkeakoulutus jotenkin pilaisi poliittisen broilerin.
Kaikkein oudointa on sinnikäs huhu, jonka mukaan Kyllösellä ei olisi ajokorttia. Hei, nettikansa, onko nyt varma, että tässä vihanpidossa ei ole pientä naislisää mukana?
Liikenneministerinä voi toimia kortittakin, mutta hiekkatien päässä syrjäkylillä ei ilman omaa autoa ja ajo-oikeutta pitkälle pötkitä. Merja Kyllösellä on ollut ajokortti vuodesta 1995.
