Vaikka joulukuu on jo pitkällä, hektinen planeettamme ei ole tauonnut vetämään henkeä ja pohtimaan joulurauhaa. Monenlaiset kouhot kilpailevat perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa siitä, kuka syrjii ja ketä eniten peruskoulujen joulujuhlien kristillisten sisältöjen käännyttäessä voittajameemin vastustamattomuudella vapaa-ajattelijavanhempien viattomia pilttejä Herra Sebaotin marttyyriarmeijaan. Vasta toissavuonnahan pohjoisen kansakuntamme kristilliset perusarvot oli tallottu lokaan, kun ”joulujuhlat” muuttuivat melkein yhdessä […]
Avainsana-arkisto:puolustusvoimat
Rampa ankka lammikossa
† In memoriam Puolustusministeri Stefan Erik Wallinin, s. 1967, poliittinen ura löydettiin kuolleena pääministeri Jyrki Kataisen hampaista tiistaina 20. maaliskuuta iltapäivällä. Kuolinajaksi on arvioitu noin 14.30. Ennen menehtymistään Stefan Wallinin poliittinen ura oli käynyt lyhyen, mutta tuskallisen eloonjäämiskamppailun jäätyään keskelle itse aiheutettua kärhämää. Kuoliniskun lopulliseksi antajaksi ounastellaan presidentti Sauli Niinistöä. Wallin sai paksuun poliittiseen nahkaansa fataaleja […]
Se ei lopu koskaan
Suomen marsalkka evp. Gustaf Mannerheim täyttää tänään 143 vuotta. Ikäisekseen nuorekas marski viettää ankarien taisteluiden ja kiusallisen mediaryöpytyksen jälkeen seesteisiä eläkepäiviä yksiössään Etu-Töölössä. Miten Marskista tuli Marski Carl Gustaf Emil Mannerheim syntyi köyhään, mutta vaatimattomaan aatelisperheeseen 4. kesäkuuta 1867 Askaisten Louhisaaressa, Varsinais-Suomessa. Isä karkasi varhain ulkomaille, minkä tähden Gustaf Mannerheimin elämä muistuttikin hyvin paljon Tony […]