Vuosi sitten Heikki Hursti kutsui Sauli Niinistön pitämään puhetta vähävaraisten itsenäisyysjuhlaan. Sattumoisin samainen Niinistö oli tuolloin myös ehdolla tasavallan presidentiksi. Koiton Laulu -kuoro, joka oli pyytämättä ja yllättäen joutunut kirjaimellisesti taustakuoron osaan, huomautti asiasta tilaisuuden järjestäneelle Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö – Pelastakaa Suomen nuoret ry:lle. Uutta kutsua laulamaan ei enää tullut.
Heikki Hursti ottikin äänekkäästi kantaa Sauli Niinistön ehdokkuuden puolesta viime vaalien alla. Vauraalle Niinistölle hyvän miehen sertifikaatti tuli edulliseksi: lahjoittamalla Hurstin avustusjärjestölle kolumnipalkkionsa Niinistö sai taakseen Suomen tämän hetken arvokkaimman omatuntobrändin.
Presidentti Niinistölle lahjoitus ei toki ole ollut ainutlaatuinen teko. Aiemmin hän on luovuttanut eduskunnasta saamansa nettopalkan mm. Suomen punaiselle ristille ja Mannerheimin lastensuojeluliitolle. Tätä Niinistö perusteli mojovalla sopeutumiseläkkeellään Euroopan investointipankista.
Jos pyöristellään lukuja ylöspäin, Sauli Niinistö saattoi lahjoittaa jopa 40 000 euroa vuodessa hädänalaisille vuosina 2007–2011. Helsingin Sanomat ylsi arviossaan vuonna 2010 kaikkiaan 120 000 euroon.
Summa on hyvänkokoinen Niinistön tapaisen miljonäärinkin maksettavaksi, mutta muistettakoon nyt, että se ei edes suurennuslasilla erottuisi niistä miljardeista, jotka valtionvelkaa kammoava valtiovarainministeri Sauli Niinistö onnistui leikkaamaan prikulleen samoilta tahoilta.
Ehkä Hurstille on käynyt hiukan samoin kuin sairaanhoitajille ja peruskoulunopettajille, jotka sinnikkäästi äänestävät joka vuosi eduskuntaan ja kunnan- sekä kaupunginvaltuustoihin kokoomuslaisia leikkauslistaehdokkaita. Tai sitten taustalla on toiveikas ajatus siitä, että liittoutumalla voittajajoukkueen kanssa voi uittaa asialistalle omiakin aloitteita. Joka tapauksessa Heikki Hursti oli tänä vuonna myös Presidentinlinnassa kutsuttuna vieraana.
Kenenkään ei pidä nyt tuohtua liiaksi: tässä ei vastusteta Sauli Niinistön hyväntekeväisyyttä, saati köyhien ruoka-apua. Hurstin ruokajakelua voi tuskin edes tiukin vapaa-ajattelija vastustaa. Sehän olisi typerää ja julmaa ajattelua sekä etenkin poliittinen itsemurha.
Leipäjonossa on vain yksi ongelma. Nimittäin sen olemassaolo.
Tämä ei ole mikään Paavo Arhinmäkeä kritiikittömästi fanittavan vasemmistobloggarin kyyninen one-liner, vaan Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön toiminnanjohtajan itsensä esittämä kanta.
Näin Heikki Hursti kommentoi SAK:n Palkkatyöläinen-lehdessä kaksi vuotta sitten:
Eriarvoisuus ja jako köyhiin ja rikkaisiin sen kuin syvenee yhteiskunnassamme. Vaikuttaa siltä, että poliittinen tahto on pitää yllä rajua jakoa köyhiin ja rikkaisiin. – – Ruokajonoissa on yhä enemmän pätkätyöläisiä ja opiskelijoita, jotka eivät yksinkertaisesti tule toimeen saamillaan tuilla. Perheen talous naksahtaa nurin totaalisesti, jos vaikka pesukone hajoaa.
Palkkatyöläisen haastattelussa Hursti vaatii kansaneläkkeen, opintotuen, peruspäivärahan ja asumistuen korottamista. Toisin sanoen hyvinvointivaltion väliintuloa:
Tämä olisi pitänyt tehdä jo vuosikaudet sitten. Nyt ollaan tilanteessa, että köyhien jono kasvaa. Rahasta se ei ole kiinni. Yhteiskunnassa on aina löytynyt rahaa kohteelle, mikä on haluttu poliittisesti toteuttaa.
Hyväntekeväisyysjärjestön kannattaminen ja sen valjastaminen osaksi omaa vaalikampanjaa ovat helppoja valintoja. Sen sijaan näyttäisi olevan liki ylivoimaista antaa poliittinen tuki Heikki Hurstin vastaukselle kysymykseen: ”Minkä epäkohdan haluaisit korjata?”
Hursti toteaa yksiselitteisen totuuden:
Sen, ettei ruokajonoja tarvittaisi, vaan jokainen saisi yhteiskunnalta avun toimeentuloonsa.
Kun nyt itkemme silmämme punaisiksi sen tähden, ettei Paavo Arhinmäki tänä vuonna käynyt poseeraamassa köyhien ja hädänalaisten kanssa valokuvissa, muistettakoon tämä Heikki Hurstin sivallus samassa Palkkatyöläisen haastattelussa vuonna 2010:
Herroille ja narreille samat saarnat. Minä en ole saarnamies. Minun mottoni on, että puhu vähemmän, tee enemmän ja anna työsi jäljen näyttää mihin uskot.
