Nerg

Ennen vanhaan vakavin haaste yhteiskunnalliselle keskustelulle oli valtakunnansovittelija Esa Longan sukunimen ng-äänne, jota kukaan ei osannut lausua. Jopa Maria Guzenina-Richardson tuntui taipuvan sujuvammin.

Nyt ollaan huomattavasti vaikeammassa jamassa. Sisäministeri Päivi Räsänen nimitti johtamansa ministeriön käskynhaltijaksi sopivuus-, vaan ei pätevyysperustein Päivi Nergin. Viimeisten tietojen mukaan ainakin MTV3 ja Yleisradio ääntävät Nergin niin kuin se kirjoitetaan. Ei siis [næri], kuten typerämpi saattaisi ensihätään kuvitella.

Sisäasiainministeriö on kansalaiselle ja sellaiseksi haluavalle keskeinen toimielin. Sen alaisuudessa ovat poliisi, rajavartiolaitos, siviilikriisinhallinta, maahanmuuttovirasto, hätäkeskukset ja pelastustoimi. Päivi Räsäsen valtakaudella huomio on kiinnittynyt etenkin viimeksi mainittuun sanan hengellisessä merkityksessä.

Kansliapäällikkö on ministeriön vaikutusvaltaisin henkilö. Ministeri itse on riippuvainen äänestäjän suosiosta ja hallitusneuvotteluiden tuloksista, kansliapäällikkö on erottamaton virkamies seitsemän lihavaa vuotta. Hän ei ole riippuvainen edes ministerin luottamuksesta – ilman räikeitä väärinkäytöksiä Räsäsen seuraaja ei mahda mitään alaiselleen. Valtion virkamieslain mukaan viskaalit voidaan potkaista pihalle vain, jos siihen on ”viran luonne huomioon ottaen hyväksyttävä ja perusteltu syy”.

Nimitysuutisen tultua julki toimittajat tarttuivat valtiovarainministeriöstä nykyiseen pestiinsä siirtyneen MMM Päivi Nergin taustaan. Hän oli vuonna 2007 asettunut ehdolle eduskuntavaaleissa Kristillisdemokraattien ehdokkaana. Reportterien huomio nauliutui tähän: nimityshän oli puoluepoliittinen!

Ja eikös Räsänen aivan vast’ikään käsi Raamatulla kieltänyt poliittiset virkanimitykset? Ainakin Yleisradion jumalattomat kommunistitoimittajat penkoivat likasankojournalismin hengessä esiin parin vuoden takaisen videoklipin, jolla Räsänen puhuu itsensä pussiin, ähäkutti!

No, ei puhu. Kun kysytään asian vierestä, muttei itse asiaa.

Taivas ei ole puolue

Älä sano väärää todistusta, tietävät kaikki uskovaiset. Jumala vanhana pilkunnussijana ei katso pahasti, kun Päivit Räsänen ja Nerg kirkkain silmin vakuuttavat, että valinnalla ei ole mitään tekoa Kristillisdemokraatit r.p:n kanssa. Nerg ei näet ole jäsen ja Räsänen ei hakenut virkaan ensisijaisesti poliittista broileria.

Näin Päivi Nerg kommentoi ”nimityskohuaan” Iltalehdelle:

Kun vaalit olivat ohi, irrottauduin politiikasta, enkä sen jälkeen ole ollut tekemisissä minkään poliittisen puolueen kanssa.

Ja Räsänen toteaa saman Yleisradiolle:

Itselläni oli se periaate ja eettinen vakaumus, että tehtävään valitaan pätevin ja sopivin.

Räsänen korostaa ikään kuin vakuudeksi vielä Yleisradiolle, että Nerg erosi puolueesta vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen. Rikos vanhenee näemmä viidessä vuodessa.

Se, mikä jää vastaamatta, on Päivi Nergin asema viidennessä herätysliikkeessä. Räsänen ei kommentoi asiaa mitenkään, mutta onhan Nergiltä itseltäänkin tätä tivattu. Koska hänen totuuskäsityksensä näyttäisi olevan elastisempaa sorttia, hän kykeni selittämään aivan pokkana MTV3:lle, ettei hänet tehtäväänsä valinnut Päivi Räsänen luultavasti edes tiennyt hänen uskonnollista vakaumustaan:

En usko, että Räsänen on edes tiennyt kristillisestä taustastani. Työurani on 26 vuotta pitkä. Vaalijaksoni, jolloin oli kristillisdemokraattien ehdokkaana, kesti neljä kuukautta. Tästä ajanjaksosta tämä koko keskustelu nousee.

Pardon, Päivi Nerg, mutta te olette viidennen herätysliikkeen keskeisiin instituutioihin kuuluvan Kansan Raamattuseuran Säätiön puheenjohtaja. Siitä tässä puhutaan. Väite siitä, että saman uskonnollisen liikkeen kilpailevaan suurjärjestöön, Suomen Evankeliseen Kansanlähetykseen, kuuluva Päivi Räsänen ei olisi ”tiennyt” näkyvällä paikalla häärivän julkiuskovaisen samansuuntaisesta kristillisyydestä, alkaa jo lähestyä tilannetta, jossa joko vastanimitetyn virkamiehen tai hänet nimittäneen ministerin arvostelukyky voidaan kyseenalaistaa.

Etenkin, kun Räsänen vakuuttaa teettäneensä Nergistä ”salaisen henkilöarvion”, kuten hän kertoo blogissaan.

Jeesuksesta viis, kunhan penis menee vaginaan

”Viidesläisten” kirjavassa katraassa Kansan Raamattuseura edustaa vähemmän fundamentalistista tulkintaa kuin esimerkiksi Räsäsen Kansanlähetys. Se ei tuomitse naispappeutta yhtä jyrkästi eikä ole yhtä eksplisiittinen homojen joutumisesta kadotukseen. Liike on silti jossain määrin yhdistetty homoseksuaalien psyykkiseen pahoinpitelyyn, jota myös eheyttämiseksi kutsutaan.

Ranneliike.net testasi eheyttämisterapioita omalla tavallaan vuosi sitten. Se lähestyi sen kummemmin määrittelemätöntä joukkoa sielunhoitoterapeutteja tekaistulla sähköpostilla ja kysyi, olisiko mahdollista päästä eheytyshoitoon homosta heteroksi. Vaikka tempaus ei täytä mitään tieteellistä tai tutkivan journalisminkaan kriteeriä, se paljasti riittävän yhtenäisen joukon yksittäistapauksia. Mediat heräsivät.

Helsingin Sanomain vahvasti muotoiltu artikkeli ohjasi katsetta kovan linjan eheyttäjistä Kansan Raamattuseuran ylläpitämään Vivamo-toimintakeskukseen. Kotimaa-lehti riensi uteliaana selvittämään asiaa.

Kansan Raamattuseuran harjoittamassa sielunhoitoterapiassa taustalla on itse itsensä pastoriksi nimittäneen Seppo Jokisen ”Rikotusta eheään” -kirja. Jokinen on myös kouluttanut ”RE-terapeutteja” – kuten heitä nimitettään – Vivamossa.

Kotimaan toimittaja kysyi muutamalta RE-terapeutilta, eheyttivätkö he homoja. Vastaus on kiehtovasti muotoiltu:

Heidän mukaansa seksuaali-identiteetin eheyttäminen heteroseksuaaliksi ei ole terapian keskiössä oleva asia.

Mutta kuitenkin osa terapiaa? Kyllä, koska se on hoidettava:

Homoseksuaalisuus yhdistetään yleisesti kuitenkin sielunhoitoterapian yhteydessä käytettävässä materiaalissa samaan kategoriaan esimerkiksi seksuaaliaddiktioiden kanssa.

Kotimaa kertoo myös, että RE-koulutusta järjestävät yhdessä RE-sielunhoitoterapeutit ry, Kansan Raamattuseura, Suomen Vapaakirkon kotimaantyö, Suomen ACC ry, Aslan ry ja Kirkkopalvelujen Opintokeskus. Näistä etenkin Aslanilla on raaka maine homovastaisessa työssä.

Näihin Kansan Raamattuseurallakaan ei ole mitään kommentoitavaa.

Sen sijaan maalliselle medialle riittää motkotettavaa. Viimevuotisessa ja äskettäin uusitussa tiedotteessaan KRS ilmoittaa hyvin pontevasti, ettei sillä ole mitään yhteyttä todellisiin eheyttämishoitoihin. Järjestö nuhtelee Helsingin Sanomia asiavirheistä ja vakuuttaa sielunhoitoterapeuttiensa saaneen vahvat eettiset ohjeet. Tiedotteen mukaan ideaalinen RE-terapeutti ”osaa ohjata asiakkaan tarvittaessa eteenpäin psykoterapiaan tai muun terveydenhuollon piiriin”.

Tosin Sateenkaariyhteisöt ry:n mukaan ohjaus meni lähinnä toisille sielunhoitoterapeuteille tai suoraan Aslanille.

Kysymys Päivi Nergin johtaman Kansan Raamattuseuran eheyttämistoiminnan innokkuudesta on sinänsä turha. Muuhun kirkkokansaan ja uskonnottomiin verrattuna aivan kaikki viidennen herätysliikkeen järjestöt – sekä niiden kanssa flirttailevat vapaat suunnat – ovat lähtökohtaisesti aivan käsittämättömän homokammoisia. Etenkin perussuomalaiseen liikehdintään voimakkaasti sekaantunut helluntaiherätys ja piru ties mihin yhden hengen synkretistiseurakuntaan kuuluva James Hirvisaari komppaavat opposiostakin käsin Päivi Räsäsen jokaista tekoa, koska Jumalan rakkaus on jo ajat sitten saanut väistyä seksuaalietiikan tieltä uskonnon tärkeimpänä opinkappaleena.

Jumala erehtyy, minä en

Päivi Räsänen ei tunnustanut, että hänen suosikkinsa kansliapäälliköksi olisi saanut etua uskonnollisesta vakaumuksestaan. Hän päätti sinnikkäästi pitää kiinni alkuperäisestä väittämästään, että Nerg valittiin ennen kaikkea hallinnollisen pätevyytensä takia.

Internetin lahjomaton sontatunkio tiesi pulpauttaa heti virkanimityksen yhteydessä kysymyksen Päivi Nergin aiemmasta hallintohistoriasta – hänhän oli pari vuotta töissä valtiovarainministeriössä hallinto- ja kehitysjohtajana, mutta erityisen mainittava on hänen pitkä uransa Kuopion yliopistossa. Nerg työskenteli vuodet 1996–2002 koulutus- ja kehittämiskeskuksen johtajana ja kohosi hallintojohtajaksi vuonna 2002.

Hallintojohtaja on rehtorin jälkeen Kuopion yliopiston korkein viranhaltija.

Vuonna 2007 Nerg otti aktiivisesti osaa kolmeen määräaikaiseen professorinimitykseen. Kuopion yliopisto oli yhdistymässä joensuulaisen virkasisarensa kanssa Itä-Suomen yliopistoksi. Puuhahenkilöillä oli vahva halu varmistaa kauppatieteiden tutkinto-oikeus myös uudelle akatemiakhimairalle, mihin professorinviratkin jollain kaavalla olivat liittyvinään.

Tapauksesta tehtiin sittemmin kantelu.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen 18.12.2009 päivätyssä lausunnossa (Dnro 3315/4/08) tapahtumat käydään läpi seikkaperäisesti. Kauppatieteiden laitoksen dekaanin hidastellessa Päivi Nerg oli ottanut aloitteen ja vei rehtori Matti Uusituvalle allekirjoitettavaksi kolme nimitystä.

Näin apulaisoikeusmies Jussi Pajuoja kuvailee:

Professoreiden virkoja ei ollut hankerahoituksen puitteissa erityisesti perustettu eivätkä virkasuhteet olleet myöskään olleet yliopiston sisällä julkisesti haettavina. Rehtori Matti Uusitupa oli 5.12.2007 päättänyt virkasuhteisiin nimittämisestä hallintojohtaja Päivi Nergin esittelystä.

Maailmankaikkeuden etevimmän hallintovirkamiehen esittely ei saa järin korkeita pisteitä apulaisoikeusasiamieheltä:

Näin ollen rehtori Matti Uusituvan hallintopäällikkö Päivi Nergin esittelystä 5.12.2007 tekemiä kolmea professorin nimityspäätöstä voidaan pitää virheellisinä tavanomaisen viranhakumenettelyn puuttumisen, varsinaisen perustellun nimitysmuistion laatimatta jättämisen ja nimityspäätöksen niukkojen perustelujen vuoksi. Kiireellinen nimitys 5.12.2007 on kaikkiaan rikkonut hyvässä hallinnossa keskeistä julkisuusperiaatetta. Pidän tapahtunutta kuitenkin enemmänkin yliopiston hallinnollisena menettelyvirheenä kuin tahallisena, kantelijoiden vaatimia syytetoimenpiteitä edellyttävänä virkarikoksena.

Mutta lopulta Pajuoja tyytyy antamaan vain ohjaavan käsityksensä: ”[U]udistuvassa yliopistohallinnossakin tulee noudattaa hallinnon lainalaisuuden sekä erityisesti hyvän hallinnon ja julkisuusperiaatteen vaatimuksia.”

Maahanmuutto- ja mediakriittinen hallintojohtaja

No, mutta kiireessä tulee tehtyä joskus kömmähdyksiä ja synnitön heittäköön ensimmäisen kiven, kuten agronomi Nerg voisi lohkaista. Itä-Suomen yliopiston kätilönä hänellä ei ollut aikaa kaikkiin pikkuseikkoihin, kuten avoimiin työhakuihin.

Tai muuhun avoimuuteen. Päivi Nergillä ote moponsarvista lipsui vielä viime hetkillä ennen yliopistofuusiota ja hänen omaa siirtymistään valtiovarainministeriöön.

Suomen kansa saattaa yhä muistaa Perussuomalaisten urjalalaisen varavaltuutetun, joka onnistui lopulta hankkimaan itselleen tuomionkin toistuvista laittomista uhkauksista ja rikokseen yllyttämisestä. Vuoden 2009 alussa hän perusti Facebook-ryhmän, jossa kukaan ei ollut rasisti – he nyt muuten vain halusivat karkottaa, kastroida tai tappaa kaikki Suomen valtakunnanrajojen sisäpuolella olleet tummaihoiset tai islaminuskoiset miehet ja aivan erityisesti Somalia-nimisestä, sittemmin tuhoutuneesta valtiosta tulleet henkilöt ja heidän lapsensa.

Kuopion ja Joensuun yliopistojen ylioppilaskuntien vastaperustetussa Uljas-lehdessä havaittiin, että respektiivisten ylioppilaskuntien puheenjohtajat – kaksi kokoomuslaista nuorukaista – olivat molemmat rasistiryhmän jäseniä. Lehteen tehtiin juttu.

Asiasta nousi melkoinen kohu.

Sehän ei sinänsä ole uutinen kellekään, että hipiältään hiukan vaaleanpunaisemmat itäsuomalaismiehet kokevat kaukana arkipiiriensä ulkopuolella elävät 750 vuosittaista kiintiöpakolaista kuolettavaksi uhaksi omalle maskuliinisuudelleen.

Sen sijaan mielenkiintoista oli yliopistojen hallintojen reagointi.

Uljaan päätoimittaja Veera Järvenpään mukaan lehteen oltiin yhteydessä, koska julkaisussa mainostaneet olisivat halunneet vetää lehden pois jakelusta. Yliopiston viestinnästä tieto kiistettiin oitis – vaan ei tykkänään:

Sen sijaan lehden lisäjakelusta viestintäyksikkö kysyi päätoimittaja Veera Järvenpäältä, että onko mahdollista perua tai siirtää Itä-Suomen yliopiston maksama 7000 kpl erikoisjakelu abeille, koska kyseessä ei ollut abeille tehty erikoisnumero – kuten yliopistolle oli ilmoitettu.

Toisin sanoen yliopiston hallinto yritti joka tapauksessa vaikuttaa lehden julkaisemiseen ja jakeluun – imagosyistä. Yritys olisi ollut härski siinäkin tapauksessa, että kyseessä olisi yliopiston omistama julkaisu, mutta täysin räikeäksi tapaus äityy, kun muistetaan, että ylioppilaskunta on itsenäinen julkisyhteisö, joka ei ole missään markkinointivastuussa yliopistolle.

Koko orkesteria johtaneen Kuopion yliopiston hallintojohtaja Päivi Nergin kommentti Savon Sanomissa kertoo hyvin, miten hän näki tuolloin journalismin tehtävän:

Lehti ei vastannut teemaltaan sitä, mistä sovimme. Numeron piti olla abinumero, mutta siinä olikin korostettu maahanmuuttoasioita.

Helsingin Sanomain uutisessa Järvenpää kommentoi ällistyneenä:

Minulle itselleni on henkilökohtainen pöyristys, että yliopisto käyttäytyy tällä tavalla. Odottaisin, että siellä lepää sananvapauden arvostus ja siellä ymmärrettäisiin, että debatti yhteiskunnassa on yksi tärkeimpiä demokratian edistäjiä.

Demokratiaa se on kristillinenkin

Päivi Nerg on sisäasiainministeriön kansliapäällikkö. Tapahtuneesta voidaan syyttää useita osapuolia. Demareita, koska he luopuivat paikasta turvatakseen asemansa Helsingin kaupunginjohtajistossa. Perussuomalaisia ja keskustalaisia, koska he pakottivat omalla poisjäännillään Kokoomuksen ottamaan teokraattipuolueen hallitukseen oikeaa laitaansa vahvistamaan. Vasemmistoliittoa ja Vihreitä, koska nämä eivät pitäneet puoliaan hallitusneuvotteluissa. Kaikkia presidentin valtaoikeuksista kitisseitä. Lisäys, 13.05: Ja tietysti myös Pyhää Henkeä, jonka johdatusta prosessi oli, kuten Päivi Räsänen ytimekkäästi toteaa Ylen Ykkösaamussa 7.9.2012.

Mutta nyt se on peruuttamatonta. Edes Päivi Räsänen ei voisi erottaa Nergiä. Hänet on nimitetty Suomen lain ja asetusten mukaisesti seuraavankin vaalikauden loppuun asti.

Tästä lähtien Päivi Nerg pitää huolen siitä, että Reinikaisella on dieseliä maijassaan ja että turvapaikanhakija saa oikeutta, vaikka sattuisikin olemaan ihonväriltään ruskea ja uskonnoltaan muslimi. Hän katsoo, että 112:ssa osataan lähettää ambulanssit oikeisiin osoitteisiin ja että palokunnat voivat tehdä muutakin kuin vain rukoilla sadetta. Nerg valvoo, että kaikkialla poliisihallinnossa ja maahanmuuttovirastossa omia aikojaan avautuvat ja sinne ehdoin tahdoin synnytettävät vakanssit täytetään niin kuin Jumala on ne katsonut hyväksi täytettävän.

Rukoilkaamme, että Hän ei heittäydy aivan niin homo- ja ksenofobiseksi kuin kiivaimmat tukijansa.

Vasemmistoristeily

Kertomus mereltä.

Suomen Kuvalehden uudissanakilpailu

– Teillä on rollup, Aatto Takala sanoi.

Vihreä nuori oli saapunut Pelmenit-ravintolaan yhdessä kohupamfletisti Anto Ruskon kanssa. Hiukan julkean kuuloinen huomio oli osoitettu nurkassa kyhjöttävälle pitkulaiselle kassille, jota teologi Vetinen oli kanniskellut Kontulasta asti.

– En edes tiennyt, että niillä on nimi, maisteri Sivula puuskahti pelmeniannoksensa takaa.

Sanottakoon, että kyseinen maisteri oli Kansan Arkiston työntekijä, jonka avuliaana, jos kohta hiukan krapulaisena roudarina ylioppilas Vetinen oli ollut ennenkin – tehtävänään kantaa erityisesti pitkiä ja viheliäisiä tavaroita.

Mietteliäs Rusko mulkaisi puheenaiheena ollutta esinettä ja loihe lausumaan:

– Mä en pidä englanninkielisistä nimistä. Mikä se voisi olla suomeksi? Nostake?

– Nostake! Se on hyvä! huudahti Takala ja julisti Ruskon maailman lyhimmän uudissanakilpailun voittajaksi.

Venäläinen perinneruoka oli tasoitellut hiukan teologi Vetisen kolmannen päivän raskasta kankkusta, jonka vakava kirjamessuilu oli aiheuttanut. Hän imaisi Fizz-siiderin kurkkuunsa ja kiitti punavihreää ateriaseuraa inspiroivasta keskustelusta. Matkan oli jatkuttava.

Varovaisesti Vetinen ujutti nostakkeen ulos ahtaasta ravintolasta ja lähti seuraamaan maisteria ylös Vaasankatua metroasemalle, ja lopulta Länsisatamaan.

Stig ombord

Maisteri Sivula selvitti matkaliput nopeammin kuin kukaan ehtii kirkkoa rakentaa. Yhdessä uskollisen juhtansa kanssa hän livahti laivaan ennen muita matkailijoita.

Baltic Princessin konferenssiosastossa työväenhenkisten kansalaisjärjestöjen puuhakkaat aktivistit olivat jo täydellä tohinalla lastaamassa pöytiinsä karamellejä, postikortteja, heijastimia ja t-paitoja. Myös jo liian moneen kertaan mainittu Kansan Arkiston seksikäs nostake sai tuulta purjeisiinsa.

Risteily alkoi saada hahmoaan. Ovet oli avattu suurelle yleisölle ja ihmiset punnersivat lankonkia pitkin laivaan, jossa he joutuivat ovella väijyneen muumihahmon ahdistelemiksi sekä juoksivat portaiden päässä virnuillutta klovnia pakoon.

Baarin puolella pönötti leegio vasemmistovaikuttajia, jotka takoivat puoluejohtaja Rahinkäkeä selkään raivokkaasti. Teologi Vetinen hymyili partaansa ohi pinkaistessaan. Potrassa kunnossa näkyivät ammattiyhdistysmiehet olevan. Aivan toista kuin tällaiset aliravitut pätkätyöl… Saatana! Roimasti kiroillen hän muisti, mitä oli unohtanut. Raha, sitähän tarvitaan myös vasemmistolaisten keskuudessa! Katsomatta hän tiesi lompakossaan olevan tyhjiön lokerossa, jossa ihmiset yleensä säilyttävät merikelpoisia pankki- ja luottokorttejaan. Visa Electronilla laivassa saisi korkeintaan kölihaalauksen.

Mikä eteen? Vasta eilen kirjamessuilla mitä kapitalistisin kustannuspäällikkö oli juottanut koko joutilaan prekariaatin sammalluskuntoon, mutta täällä laivalla koko taisteleva työväenliike vain katseli päältä köyhälistön kirjaimellista kurjistumista. Riistäjät!

Ja juuri, kun Mikki Hiiri oli syvimmässä merihädässään, Suomen Joutsen seilasi paikalle Keravalta risteilemään lähteneen Taimenpuron pariskunnan hahmossa. Keskiuusmaalaiset ymmärsivät toverin tuskaa ja lainasivat jumaluusoppineelle solidaarisesti tukun riihikuivaa.

Sata salamaa iskee tulta

Risteilyohjelmaan oli liitetty monipuolisia huumoriesityksiä, joita jokainen kunnon kansalainen vältteli kuin ruttoa. Suljettu tila ja Marja Tyrni eivät kertakaikkiaan vaikuttaneet lupaavalta yhdistelmältä.

Tervetulotilaisuus oli aikeissa kajahtaa käyntiin jossakin arveluttavassa paikassa, jota Tallink Silja kutsui Starlight Palaceksi, kello 18.45. Siitä ei sen enempää.

Kuohuviinilasi laiskan näyttöpäätetyöläisen pehmeän käden sirossa otteessa samppanjasosialisti Vetinen vaelsi hämärään juottolaan, jonka sponsori oli ristinyt kielioppia uhmaten ”Iskelmä Baariksi”. Näpsän esitteen mukaan paikalla oli tekeillä karaoken karsinta.

Kilpailuhenkiset vasemmistolaiset olivat jo jonottamassa lauluvuoroja. Varauslista piteni nopeasti parituntiseksi, mistä mallikoulusta tarkoitusta varten rekrytoitu karaokevetäjä varoitteli yleisöä. Kisa saattoi alkaa.

Vantterat herrat ja rouvat kävivät kajauttamassa ikivihreitä tango- ja iskelmäteoksia. Kuta synkempää, sen parempaa. Lapin tangosta Pettäjän tieksi. Kuuluisa potkupukutaistolainen A.-N. Teerola lohdutti merisairasta työväenluokkaa Myrskyn jälkeen -tulkinnallaan, kun taas kontulalainen partatoveri Jokke Kuusio itketti yleisöä viiltävällä Lapin kesällään.

Bloginpitäjä Vetinen lehteili pientä punaista muistikirjaansa ja tuhersi ylös jälkipolvien iloksi, että joku Markku oli laulanut Markku Aroa.

– Mitä sä kirjoitat sinne?

Ajatuksiinsa vaipunut jumaluusoppinut hätkähti kuin synninteosta yllätettynä. Tyrmäävän kaunis kansanedustajaehdokas Marja Rönnblad siinä nojaili kohti ja yritti vilkuilla merkintöjä.

– Mhäm… Yhhm… Vetinen selitti ja osoitti taivalkoskelaisen hotellin mainoskynällä lavalle.

– Kirjoita sinne: ”Marja Rönnblad esitti Flashdancen loistavasti”.

Marja Rönnblad esitti Flashdancen loistavasti.

Viimein myös teologinplanttu viitottiin framille. Hiukan turhaan, sillä kansandemokraattisen liikkeen veteraaneja pursuava risteilyalus ei ole mikä tahansa lähiökaraoke: edes Virve Rostin 80-lukulainen viisuhelmi ei saanut yleisöä villiksi.

Vasemmistoliitossa karaokeen onkin aina suhtauduttu vakavuudella, johon verrattuna Kristillisdemokraattien homoliittokannat vaikuttavat kepeältä vitsailulta.

Seilissä

Tekstiviestien saattelemana maisteri Sivula etsiytyi työpaikaltaan karaokeravintolan koville penkeille. Surukseen hän myöhästyi. Kisa oli jo ratkennut ja ammattilaiset olivat ottaneet estradin haltuunsa. Ja heillä oli taidetta tarjolla.

Uusi Kukka ja Ääri-kuoro viihdyttivät yleisöä kaikin voimin. Mutta on kenen tahansa ajattelevan ihmisen tunnustettava pari tosiseikkaa: musiikkia voi kuunnella kotonakin ja art shouldn’t go kapakka.

Matkakumppanit mulkoilivat toisiaan skumppalasien yli. ”Meitä yritetään viihdyttää”, sanoivat vihaiset katseet. Itse asiassa aluksen jokaisessa ravintolatilassa oli meneillään jokin musiikkinumero, joten välteltävää riitti. Lisäksi pöytäseurueen keskuuteen oli ilmestynyt pyytämättä ja yllättäen täysinäinen luomukuohuviinipullo, jolle pitäisi tehdä jotakin.

Nyt on muistettava, että vaikka jokainen kertomuksessa mainittu ihminen olikin vesiliikenteelle ominaisessa laitamyötäisessä, he luonnollisesti olivat ja ovat yhä tätä kirjoitettaessa sangen tietoisia Tallink Siljan järjestyssäännöistä, jotka visusti kieltävät juopottelemasta laivalla minkään muun kuin aluksen omista ravintoloista ostetun alkoholin voimalla. Tästä säännöstä lainkuuliaiset suomalaiset eivät ole kuunaan tinkineet.

Tämä mielessään maisterin, hengenmiehen ja tiedottaja-toimittaja Paula Juuttaalan muodostama kolmikko päätti siirtyä hytin puolelle katselemaan kuohuviinipulloa. Erehtymättömällä vaistollaan uksesta kolisteli kohta läpi myös oululainen kansanedustajaehdokas, päätoimittaja Elvis P. Lahtinen.

Ja mihinpä yksi skumppa riittäisi. Hetken harkinnan jälkeen he päättivät katsella myös kahden desilitran eli taskukoon Fernet Brancaa. Eikä se ole mitään siihen verrattuna, mitä kaikkea muissa hyteissä katseltiin.

Eivätkä he koskaan soittaneet Haddawayta

Kello kävi puoltayötä. Lapsiperheet, eläkeläiset ja muut iltatorkut olivat vetäytyneet lavereilleen. Pahimmat juopot taas olivat jo ehtineet sammua. Oli oikea aika uhmata karua todellisuutta. Hytin ovi yhdeksännellä kannella narahti auki.

Teologian ylioppilas Vetinen oli maisteri Sivulan tavoin tutkinut ennen matkaanlähtöä Pyhää Kirjaa eli Facebookia, jossa oli ilmoitettu Left Hooks -klubin sijoittuvan Baltic Princessille. Mikäpä siis olisi estänyt tutustumasta viimeinkin tähän eläimellisten viidakkorytmien ihmeelliseen maailmaan? Tiskijukat Tuomanos ja Althustler olisivat tiettävästi pyörittelemässä musiikkitiedostoja.

Diskoteekki vilisi vasemmistonuoria ja muutamia -aikuisia.

– Onko sulla tarjota kalja? kysyi tamperelaistoveri Patu Kahvonen

Vetinen, joka näytti tapansa mukaan äveriäältä ja hyväntahtoiselta mesenaatilta, ei kyennyt puistamaan päätään. Kuten jokainen tätä tekstiä alusta asti lukenut tietää, miesparka oli saanut kahmalokaupalla lainapääomaa. Se poltti taskussa napalmin tavoin.

Kaikkia mahdollisia järjestöjä edustavat tutkijat, tiedottajat ja toimittajat kiemurtelivat tanssilattialla ilkikurisesti miksattujen listahittien tahdissa. Sopivin välein he rojahtivat istumaan vääriin syleihin ja verkostoitumaan toinen toistaan söpömpien maakuntadelegaattien kanssa. Muutamat degeneroituneet pikkuporvarit yrittivät tutustua jopa omiin puolueosastotovereihinsa.

Juotavaa noudettiin baaritiskiltä katkeamattomana norona. Kertakäyttöisten muovimukien pinot kasvoivat valtaviin mittoihin. Hylättyjä pikkutakkeja, kaulahuiveja ja villapaitoja ajelehti ympäri salia kuumuuden kasvaessa trooppisiin lukemiin. Vain yksi piti tyylistään kiinni: Elvis P. Lahtinen tapaili tanssiaskelia hihaakaan käärimättä tutussa sinapinkeltaisessa kaavussaan.

Bändärit norkoilivat dj-kopin kulmilla. Tai ainakin verkkotoimittaja Arttu Vähä-Kurkku.

Jatkot

– Jatkot, jatkot! kiljahtelivat ihmiset. Valomerkki oli annettu, vaikka ilta oli vasta nuori. Aamuviideltä bileet vasta alkavat sivistysmaissa.

Kollektiivisen tajunnan rippeet muodostivat ajatuksen, jonka mukaan jokin ”Mikko Kähkönen” -niminen henkilö tiesi hytin, jossa viinaksia olisi katseltavana yli oman tarpeen. Joku, joka näytti kaikkea muuta kuin ”Mikko Kähköseltä”, väitti tietävänsä, missä tuo hytti saattoi sijaita.

Maisteri Sivula oli jo livistänyt kuittaamaan univelkojaan hyttiinsä, mutta hänen matkaseuransa, freelancealkoholisti Vetinen, koki yhä aatteen palon siksi isona roihuavan rinnassaan, ettei juhlia ollut vielä jättäminen. Toisten samanlaisten kanssa hän taivalsi halki käytävien varmaotteisen oppaansa johdattamana.

– Se oli viiskuuskasikolme… Ei kun kuuskolmeviisseitsemän… Hei, kenen hytin numero tää oli?

Lopulta oikea kabiini osui kohdalle, mistä ei voinut erehtyä hitaampikaan yksilö: oviaukossa röhnötti näet tielle uupunut toveri. Sisätiloissa odotti iloinen jälleennäkeminen. Helsinkiläispoliitikot Väinämö Ullig ja Ben Mäntykukkulahan siellä olivat muiden kanssa, täpötäydessä ahtaudessa, lonkerotölkit junttapolitiikan kovettamissa kourissaan.

Sillipurkkimainen tunnelma sai uutta eloa, kun hytin äärimmäisellä perällä liikahti peitto. Sen alta kohosi kaikkien hämmästykseksi pää ja sen viereen toinen. Koska päät eivät yleensä putkahda tyhjästä, oli ilmeistä, että vällyjen alla ne olivat kiinni kumpikin respektiivisissä vartaloissaan. Jotka puolestaan olivat kiinni toisissaan. Päiden omistajat antoivat ärtyneenä ymmärtää, että heillä oli meneillään tärkeitä asioita, jotka eivät kaivanneet ylimääräisiä todistajia.

Viipymättä hytti tyhjeni. Valitettavasti ovea ei voitu sulkea ennen kuin kynnyksellä makoillut poliitikonalku oli saatu kammettua pois.

– Malttakaa vielä hetki, Vetinen huusi ovenraosta kiskoessaan muiden mukana onnetonta ihmistulppaa käytävän puolelle. Viimeinen näky sulkeutuvasta ovesta osoitti, että YYA-sopimuksen hierominen eteni rivakasti. Housut olivat jo puolisääressä.

Jatkojen jatkot

– Minne nyt? teol. yo Vetinen kysyi viereensä ilmaantuneelta naiselta, joka kanniskeli punaviinikartonkia.

– Jatkoille, nainen vastasi iloisesti.

Seurue hajaatui. Karriääripoliitikot Ullig ja Mäntykukkula olivat jo kaikonneet teilleen – mahdollisesti parin tunnin päästä odottavia kokousvelvoitteitaan muistaen – mutta yhä pieni joukko jaksoi pitää perinteisen suomalaisen juomakulttuurin lippua korkealla.

Lyhyen erämaavaelluksen jälkeen joukko saapui portaikon vieressä olevaan aulatilaan. Punaviininainen perusti paikkaan leirin.

Myös Vetinen oli aikeissa istua alas, mutta ensin hänen piti tutkia käsiään. Ne tuntuivat oudoilta.

Pienellä havainnoimisella hän ymmärsi kantavansa käsissään jotakin. Toisessa kourassaan hän huomasi diskosta asti mukana kulkeutuneen muovituopin, jossa oli yhä tilkka siideriä. Hyvä, se oli laillista viinaa, jota sääntöjen mukaan sai juoda. Sen sijaan toisen käden sisältö vaikutti epäilyttävämmältä. Hetken aikaa esinettä tarkasteltuaan teologi päätteli sen olevan tuoli.

Hän istahti jakkaralle ja kumosi siiderin kurkkuunsa.

Piknikpaikka oli sikäli onnettomasti valittu, että sen läpi kulki jatkuva liikenne. Hytteihinsä ties kenen luota palailevat ammattiyhdistystoimitsijat murahtelivat kirotulle nuorisolle, joka vain istuu käytävällä juopottelemassa eikä tee mitään hyödyllistä. Aamuvirkkujen lasten vanhemmat osoittivat pilteilleen varoittavia esimerkkejä viinapirun turmeluksesta. Eikä siivoojakaan vaikuttanut antavan liiaksi arvoa työväenpuolueen nuorille lupauksille.

– Mennään aamiaiselle, sanoi punaviininainen.

– Mennään, sanoi Saima Juurinen.

Kaikki maksaa

Saima Juurinen oli ilmestynyt jatko-jatkoseureelle niin kuin ilmestykset tapaavat tehdä – kuin salama kirkkaalta taivaalta tai palava pensas autiomaassa. Teologi Vetisen iloksi hän ei kuitenkaan pyrkinyt esiintymään sanansaattajana tuonpuoleisilta voimilta, vaan lähinnä pysymään hengissä.

– Mulla on tunnin kuluttua puoluevaltuusto ja heti sen perään Vasemmistonaisten kokous, Juurinen murahteli johdattaessaan hyvän paimenen tavoin lampaansa kohti aamiaisbuffettia.

– Pystylähtö, kahvia ja torkut, Vetinen vastasi, ja lisäsi: – Onneksi mulla ei ole mitään.

Myöhemmin ilmeni, että hän oli erehtynyt.

Hidas aamiaisseremonia eteni sääntöjen mukaisesti. Vetinen haarukoi suolavajeen runtelemalle elimistölleen välttämättömiä hivenaineita nakkien, lihapullien ja kananmunien hahmossa. Kun hän iski haarukkansa maksapasteijaan, hän teki päivän ensimmäisen ison virheen.

Hän hyvästeli punaviininaisen, Juurisen ynnä muut kumppanit ja lähti onnahtelemaan kohti omaa hyttiään.

Kello 12 Vetinen heräsi. Maisteri Sivula oli ilmeisesti jo töissä näyttelyosastollaan. Laivan keinuminen häiritsi. Maailma tuntui reagoivan laivan liikahduksiin viipeellä. Ikään kuin ilma olisi ollut elohopeaa.

Hän tutki muistikirjaansa, jonne on ilmestynyt puolen sivun kokoisin kirjaimin mielipide: ”Ulkona on Viro, voiko olla turhempaa?”

Sana saattoi olla myös ”Viiro”.

Vetinen kömpi ylös vuoteeltaan, kävi suihkussa ja alkoi miettiä, miten hämmästyttävän hyvin tämä neljättä päivää jatkunut juopottelu oli onnistunut. Hirvittävää pämppäämistä ja silti olo näin hyvä.

Vain muutamaa sekuntia myöhemmin jumaluusoppinut tunsi tarvetta vuodattaa Pyhän Hengen. Hän polvistui hyttiin tätä varten asennetun valkoisen kotialttarin ääreen.

Äärettömän pahan maksapasteijan maku ei poistunut suusta koko päivänä.

Finaalissa

Kolmannella yrittämällä teologian ylioppilas Vetinen pääsi pois hytistä. Matkapuhelin näytti tyhjyyttä. Maisteri Sivula oli kadonnut. Päätä kivisti. Eikö tämä matka pääty koskaan?

Vetinen tutki 25-vuotiasta rannekelloaan ja siirsi sen tunnin verran taaksepäin. Talviaika oli koittanut. Risteilyn loppu häämötti jälleen loitommalla horisontissa.

Sunnuntain ohjelma oli aamun puoluevaltuuston jälkeen viihdepitoinen. Taikuri Luttinen väänsi kaskua Starlight Palacen täpötäydessä salissa ja jossain kaukana taas kerran odotti vuoroaan Marja Tyrni. Rotevat vasemmistoaktivistit muikistelivat komeljanttarille suupieliään ja läpsyttivät kämmeniään sopivin väliajoin. Alkoholin pakahduttava tuoksu lehahteli baaritiskiltä ja tuopeista kääntäen pappiskokelaan vatsan yhä uudelleen ympäri. Hän yritti sännätä pakoon, muttei tiennyt, kummalta puolelta ohittaisi sosiologi Laina Vesalan, joka hehkeänä pasteeraili kapeassa aulatilassa ottamassa vastaan ihailevia katseita.

Viimein maisteri Sivula yhytti matkakumppaninsa ja ehdotti, että viikatemiehen apulaiselta näyttävän Vetisen kannattaisi kokeilla kävelyä kannella. Happi kun tavallisesti on hyväksi.

Darratoipilas Vetinen avasi oven kävelykannelle. Sankka tupakansavu täytti keuhkot.

Hän kääntyi kannoillaan.

– Sulla on vettä! karjaisi vasemmistolaisen nuorisoliikkeen kautta aikain sirorakenteisin edustaja, näyttämötaiteilija Raisu Lusso ja vaati teologi Vetistä hellittämään hetkeksi otteensa kivennäisvesipullosta, johon tämä oli takertunut kuin viimeiseen oljenkorteen. – Aah! Tää on vissyä!

Kun laiva kolmenkymmenenseitsemän vuoden Odysseian jälkeen lopulta kiinnittyi Länsisataman kaijaan, Vetinen koki jo olevansa kävelykunnossa. Hän heitti hellät jäähyväiset Itämeren Prinsessalle ja marssi ulos.

Helsingin tanner keinui enää vain hiukan.

Suomen Kansan Teokraattinen Liitto

Reipas teologisen innostuksen hyökyaalto pyyhkäisi läpi Suomen ja tällä kertaa tsunamiuhreja ei lohduttanut edes Eero Huovinen.

Keskusteluun osallistuneiden maallikkojen määrä niin kirkollisissa kuin kirkottomissa porukoissa on hermostuttanut muitakin kirjanoppineita kuin Kansan Uutisiin bloggaavia teologian ikiylioppilaita. Aleksanterinkatu 7:n jykevien kiviseinien sisältä kuuluu eksegeettien ja dogmaatikkojen tuskaisia ähkäisyjä, kun Iltalehti ingressoi hupijuttunsa hiukan vasenkätisesti:

  • ”Homoliittojen vastustajat vetoavat 2000 vuoden takaisiin kirjoituksiin, joissa käsketään esimerkiksi ympärileikkaamaan poikavauvat.” | Räsäsen pojalla pitkä tukka – Raamattu kieltää (Oho, eipäs kun Kaksi tulkintaa) (Iltalehti)

Valitettavasti edes artikkelissa konsultoitu Helsingin seurakuntayhtymän tiedottaja ei huomannut oikaista toimittajaa ja kerrata, mistä kelpo luterilaiset – ystävien kesken lutskut – ammentavat oppinsa. Suomalaisen uskonnonopetuksen alennustilasta kertoo paljon se, etteivät edes kaikki uskovaiset tiedä, minkävärisellä silmällä ja missä huoneessa Vanhan testamentin lakikirjoja pitäisi protestanttipiireissä lukea.

Juttu sinänsä on harmiton. Toteaapa se vain saman kuin äskettäinen blogimerkintä: pitkätukat ovat Paavalin kirjoissa turhaa jengiä. Lisäksi olisi toki voinut muistuttaa, että vieläkin kauheampia ovat koruja käyttävät (1. Tim. 2:9–10), hunnutta rukoilevat (1 Kor. 11:5–6) ja seurakuntalaisia opettavat tai heidän kanssaan puhuvat (1. Kor. 14:34–35) naiset.

Iltalehden artikkeli poiki riemastuttavan letkan jumaluusopillista huutoa vähän puolesta ja enimmäkseen vastaan. Kuinka julmasti olikaan toimittaja pilkannut Tony Halmetta väittämällä häntä pitkätukkahipiksi! Useampi kymmenen kommentoijaa ilmoitti, etteivät enää ikinä osta tai lue Iltalehteä tai osallistu Iltalehden keskust…

No, klikkaa itse ja katso.

… Ja loput tuolla: http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//forumdisplay.php?f=328

Iltalehden sisällöntuottajat ovat muiltakin osin ryhdistäytyneet. Jopa sotaveteraanien kunniakkaiden hautakumpujen pilkkaamiseen erikoistunut Kaarina Hazard on kastanut kynänsä musteeseen. Tällä kertaa hän kuitenkin syyttää aivan oikein TV2:n toimitusta epäkeskustelun masinoinnista.

Vaikka homoillan jälkiseurauksista olisi kuinka virkistynyt, kysyä toki voi asiaohjelman perään. Että milläs perusteilla oli vieraslista laadittu. Miten olikin niin, ettei paikalla ollut yhtä ainutta kirkon hyvin kohtelemaa lesbopappia, josta hämmästyä, eikä ensimmäistäkään hörhöisää homoaktivistia, johon vähän olisi voinut kyllästyä. Että sattuikin niin, että kaikki uskottavuus kuin sattumalta oli sillä homopuolella ja kaikki epäuskottavuus yhtä sattumalta oli suistunut niille umpiheteropalleille. Ai että sentään.

Tohlopin säälipisteet -tekstin varsinainen juju on lopussa:

Joku voisi moittia, että leirit, keskustelun kulku, lopputulos, häviäjät ja voittajat oli jo etukäteen päätetty, ottelu ennalta sovittu. Harmi. Homot, nimittäin, eivät tarvitse annettua etumatkaa, eivätkä tee mitään Tohlopin säälipisteillä.

Mutta mitä Hazardille vastaa Iltalehden palautekeskustelua kommentoiva kansan karttuisa käsi? Se, joka parasta aikaa nuijii näppäimistöään apinan raivolla?

”Sen rekkalesbon kootut selitykset eivät kiinnosta meikäläistä paskan vertaa”, toteaa yksi.

”Taas ryntää joku ’hasardi’ haaskalle saadakseen julkisuutta kuten ilman pariaan esiintyvät homoudellaan elvistelevät julkisuutta haluavat MIESHOMOT – missä LESBOT”, murahtaa toinen, hiukan illiteraatimpi.

Levottomat 4: Kun mikään ei kelpaa.

* * *

Päivi Räsästä on syytetty kirkon hajottamisesta, mutta suinkaan ainoa samanniminen hän ei ole asiallaan. Jo ennen kuuluisaa homodebattia oli Hervannan puolella otettu varaslähtö Räsäs-vetoisessa homovastaisuudessa.

Tamperelainen kirkkokansa oli tutkinut kirkkoherra Juhani Räsäsen saarnaa ”homoteologiasta” ja huomannut, että ”arkkipiispa Kari Mäkisen ja piispa Irja Askolan nimittäminen vääriksi profeetoiksi on seurakuntaa hajottavaa puhetta”. Sherlock Holmes olisi ylpeä seuraajistaan.

Psykiatri-psykoterapeuttivaimonsa kanssa Tampereella vuodesta 1976 asunut Räsänen väittää muun muassa tietävänsä, että ”ei ole esitetty mitään tieteellisiä faktoja, joiden perusteella olisi pitänyt muuttaa käsitystämme homoseksuaalisuuteen”.

Liekö Suomen Manchesterin pitkä teollinen historia tehnyt tepposensa pohjoishämäläisille kaivovesille?