Avainsana: kaarina hazard

  • Presidentin misu

    Kuva: Hippos/Satu Meriluoto

    No, niin. Iltalehden vakituinen kolumnisti, Kaarina Hazard, kynäili joutessaan tekstin, jossa hän ilkkui presidentti Sauli Niinistön syrjäytymistyöryhmän poroporvarillisia sormenheristelyitä.

    Se oon mä. Niinistön misu. Aina oon tämän tiennyt, ja nyt mulle on oikein tontti tasoitettu. Nimittäin tämä sen toimenpide-ehdotusnivaska, tämä tavallisia.fi. Minä oon nyt siihen tutustunut ja tajunnut, että kaikki ne ohjeet, nehän on kuin minun suustani. Ihanaa. Politiikka out, oma tunne in. Minä tiiän, kansa tietää. Tässä on tämmöinen ihana, perussuomalaisista tuttu kaiku, mahtavaa, että semmoinen on nyt oikein presidenttitasolle edennyt.

    Koska Hazard kirjoittaa kolumniaan Iltalehteen, hänen lukijakunnallaan on pieni rajoite: ylivoimaisesti suurin osa ei osaa lukea. Heille ei tule mieleenkään, että Hazard parodioisi presidentin työryhmän olettamaa kohderyhmää. Siksi teksti synnytti oitis päättömiä vastauksia, joissa ei ole tallella viimeisintäkään tolkun hiventä.

    Ensimmäinen kommentoija käyttää nimimerkkiä Jesper. Hän on jo kiihdyttänyt itsensä pyhään vihaan itselleen tuntemattoman henkilön puolesta:

    Miten ihmeessä uskalsit oksentaa presidentin puolison päälle? Aika tuomitsevaa tekstiä. Jälleen kerran. Saas nähä vaikuttaako journalistiseen urakehitykseen. Siitä huolimatta otit taas helpon uhrin ja maalailet kuvaa tuntematta koko ihmistä tai asiaa, josta kirjoitit. Voiko jollain olla näin paljon katkeruutta ja kaunaa sisällään. Näköjään voi. On se kovaa, kun nuori nainen menee naimisiin vanhemman miehen kanssa.

    Ja nyt siis muistamme, että Jesper hiiltyi tekstistä, jossa ei mainita kertaakaan rouva Jenni Haukiota, ei nimeltä eikä edes rivien välissä. Tekstistä, joka ei edes etäisesti liity Jenni Haukioon.

    Itse asiassa Jesper veti herneen nenäänsä, koska Kaarina Hazard kirjoitti pilkalliseen sävyyn Kaarina Hazardista.

    Seuraavana nimimerkki Hadderalla puuskahtaa. Hän siksi, koska kuuli Taivaan Isän kuiskaavan korvaansa, että Hazard on kirjoittanut johonkin salaiseen mielikuvitusblogiin soimauksia tasavallan presidentin ja tämän puolison ikäerosta:

    Totta on, että Jenni Haukio on paljon miestään nuorempi, mutta ihmettelen, että ikäisesi ihminen vielä monen vuoden jälkeen jaksaa noin suuria tunteita asiasta kantaa. Aiheesta luulisi kirjoitetun jo kaikki mahdollinen, mutta näemmä sinä et jostain syystä pääse siitä yli.

    ”Hadderralla” myös mainitsee palautteessaan olleensa ennen opettaja. Aivan ilmeisesti hän opetti Jesperinkin lukemaan.

    Ja kansa jatkaa ryöpytystään. Lukematta tekstiä tai edes väliin kiilaavia harvojen ajatuskykyisten kanssaihmisten ällistyneitä kommentteja, joissa kaikin mahdollisin sanoin kysytään, miten te idiootit ette tukehdu kuolaneritykseenne.

    Jotkut ovat jopa malttaneet lukea otsikkoa pidemmälle ja tajunneet, että Jenni Haukio -hypoteesi on kolumnin varsinaiseen sisältöön nähden vähän ongelmallinen. Mutta sekös estäisi nimimerkkiä Juha pitämästä kiinni vihastaan.

    Koska kastraatiopelko ja tyypillinen perussuomalainen naisviha.

    Tätä olen jo pitkään odottanut: milloin alkaa feministien pilkka Haukiosta. Tästä se viha sitten vain yltyy. Haukio on liian nainen feministeille. Omituista, kun yhdistit hiljaisen Haukion perussuomalaisiin, kun juuri perussuomalaiset ovat äänekkäitä ja tuoneet politiikkaan aiheet, joista on kielletty puhua.

    Niin! Liian nainen!

    Tämä valitettava puoliso-oletus vaikeuttaa keskustelua kiusallisesti. Ei vain niin, että itseensä viittaaminen ”presidentin naisena” tulkitaan oitis presidentin aviovaimoon kohdistuvaksi vittuiluksi, vaan yleensä puheessa presidentin seuralaisista.

    Ajatellaanpa vaikka Alan J. Pakulan Watergate-aiheista elokuvaklassikkoa vuodelta 1976. Mikäli Iltalehden kansaa on kuuleminen, ”Presidentin miehet” on välittömästi kiellettävä. Sehän antaa ymmärtää presidentti Richard Nixonin pettäneen vaimoaan kokonaisen mieskomppanian kanssa. Miten sellainen vaikuttaisi transatlanttisiin suhteisiimme?

    Tai googlataan vaikka suurlähettiläs Jaakko Kalela, jonka Yleisradion tulenpunaiset kommunistitoimittajat väittävät olleen peräti – ja nyt Iltalehden lukijoita kehotetaan peittämään silmänsä – ”neljän presidentin mies”. Näistä presidenteistä vain yksi oli nainen – ja hänkin taatusti naimisissa ihan jonkun muun kanssa.

    Ja koska huumori menee hukkaan näin typerän kansan kanssa, tässä välissä pitää varmaankin kertoa, että ennen vanhaan oli tapana kutsua presidentin uskollisimpia ja lähimpiä apulaisia ”presidentin miehiksi”.

    Sille ei voi mitään, jos oma pää liittää kielikuvaan mukaan seksuaaliakteja.

    Kolumniin palataksemme lienee silti lupa olettaa, että tässä tapauksessa kirjoittaja on palavien ongelmalähiöiden asukkaana kuitenkin lainannut räppikuvastoa. Ilmoittihan Kaarina Hazard melko suorasanaisesti olevansa niin otettu presidentillisistä latteuksista, että tuntee nyt olevansa Sauli Niinistön ”misu” – Sale’s bitch.

    Sen kunniaksi soitettakoon tässä vast’ikään elokuun lopulla ilmestynyt rytmimusiikkikappale, jossa herra Puoli Dollaria puhelaulaa neiti Brevin avustuksella samasta aiheesta. Homoseksuaalisuudesta herkästi närkästyviä kansalaisia on syytä varoittaa, että alla olevalla videolla harjoitetaan viljalti epäraamatullisia akteja – toki intiimeimmät ruumiinosat häveliäästi verhottuina.

    [iframe width=”100%” height=”281″ src=”http://www.youtube.com/embed/sZg83y6-bn0″].

  • Suomen Kansan Teokraattinen Liitto

    Reipas teologisen innostuksen hyökyaalto pyyhkäisi läpi Suomen ja tällä kertaa tsunamiuhreja ei lohduttanut edes Eero Huovinen.

    Keskusteluun osallistuneiden maallikkojen määrä niin kirkollisissa kuin kirkottomissa porukoissa on hermostuttanut muitakin kirjanoppineita kuin Kansan Uutisiin bloggaavia teologian ikiylioppilaita. Aleksanterinkatu 7:n jykevien kiviseinien sisältä kuuluu eksegeettien ja dogmaatikkojen tuskaisia ähkäisyjä, kun Iltalehti ingressoi hupijuttunsa hiukan vasenkätisesti:

    • ”Homoliittojen vastustajat vetoavat 2000 vuoden takaisiin kirjoituksiin, joissa käsketään esimerkiksi ympärileikkaamaan poikavauvat.” | Räsäsen pojalla pitkä tukka – Raamattu kieltää (Oho, eipäs kun Kaksi tulkintaa) (Iltalehti)

    Valitettavasti edes artikkelissa konsultoitu Helsingin seurakuntayhtymän tiedottaja ei huomannut oikaista toimittajaa ja kerrata, mistä kelpo luterilaiset – ystävien kesken lutskut – ammentavat oppinsa. Suomalaisen uskonnonopetuksen alennustilasta kertoo paljon se, etteivät edes kaikki uskovaiset tiedä, minkävärisellä silmällä ja missä huoneessa Vanhan testamentin lakikirjoja pitäisi protestanttipiireissä lukea.

    Juttu sinänsä on harmiton. Toteaapa se vain saman kuin äskettäinen blogimerkintä: pitkätukat ovat Paavalin kirjoissa turhaa jengiä. Lisäksi olisi toki voinut muistuttaa, että vieläkin kauheampia ovat koruja käyttävät (1. Tim. 2:9–10), hunnutta rukoilevat (1 Kor. 11:5–6) ja seurakuntalaisia opettavat tai heidän kanssaan puhuvat (1. Kor. 14:34–35) naiset.

    Iltalehden artikkeli poiki riemastuttavan letkan jumaluusopillista huutoa vähän puolesta ja enimmäkseen vastaan. Kuinka julmasti olikaan toimittaja pilkannut Tony Halmetta väittämällä häntä pitkätukkahipiksi! Useampi kymmenen kommentoijaa ilmoitti, etteivät enää ikinä osta tai lue Iltalehteä tai osallistu Iltalehden keskust…

    No, klikkaa itse ja katso.

    … Ja loput tuolla: http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//forumdisplay.php?f=328

    Iltalehden sisällöntuottajat ovat muiltakin osin ryhdistäytyneet. Jopa sotaveteraanien kunniakkaiden hautakumpujen pilkkaamiseen erikoistunut Kaarina Hazard on kastanut kynänsä musteeseen. Tällä kertaa hän kuitenkin syyttää aivan oikein TV2:n toimitusta epäkeskustelun masinoinnista.

    Vaikka homoillan jälkiseurauksista olisi kuinka virkistynyt, kysyä toki voi asiaohjelman perään. Että milläs perusteilla oli vieraslista laadittu. Miten olikin niin, ettei paikalla ollut yhtä ainutta kirkon hyvin kohtelemaa lesbopappia, josta hämmästyä, eikä ensimmäistäkään hörhöisää homoaktivistia, johon vähän olisi voinut kyllästyä. Että sattuikin niin, että kaikki uskottavuus kuin sattumalta oli sillä homopuolella ja kaikki epäuskottavuus yhtä sattumalta oli suistunut niille umpiheteropalleille. Ai että sentään.

    Tohlopin säälipisteet -tekstin varsinainen juju on lopussa:

    Joku voisi moittia, että leirit, keskustelun kulku, lopputulos, häviäjät ja voittajat oli jo etukäteen päätetty, ottelu ennalta sovittu. Harmi. Homot, nimittäin, eivät tarvitse annettua etumatkaa, eivätkä tee mitään Tohlopin säälipisteillä.

    Mutta mitä Hazardille vastaa Iltalehden palautekeskustelua kommentoiva kansan karttuisa käsi? Se, joka parasta aikaa nuijii näppäimistöään apinan raivolla?

    ”Sen rekkalesbon kootut selitykset eivät kiinnosta meikäläistä paskan vertaa”, toteaa yksi.

    ”Taas ryntää joku ’hasardi’ haaskalle saadakseen julkisuutta kuten ilman pariaan esiintyvät homoudellaan elvistelevät julkisuutta haluavat MIESHOMOT – missä LESBOT”, murahtaa toinen, hiukan illiteraatimpi.

    Levottomat 4: Kun mikään ei kelpaa.

    * * *

    Päivi Räsästä on syytetty kirkon hajottamisesta, mutta suinkaan ainoa samanniminen hän ei ole asiallaan. Jo ennen kuuluisaa homodebattia oli Hervannan puolella otettu varaslähtö Räsäs-vetoisessa homovastaisuudessa.

    Tamperelainen kirkkokansa oli tutkinut kirkkoherra Juhani Räsäsen saarnaa ”homoteologiasta” ja huomannut, että ”arkkipiispa Kari Mäkisen ja piispa Irja Askolan nimittäminen vääriksi profeetoiksi on seurakuntaa hajottavaa puhetta”. Sherlock Holmes olisi ylpeä seuraajistaan.

    Psykiatri-psykoterapeuttivaimonsa kanssa Tampereella vuodesta 1976 asunut Räsänen väittää muun muassa tietävänsä, että ”ei ole esitetty mitään tieteellisiä faktoja, joiden perusteella olisi pitänyt muuttaa käsitystämme homoseksuaalisuuteen”.

    Liekö Suomen Manchesterin pitkä teollinen historia tehnyt tepposensa pohjoishämäläisille kaivovesille?

  • Tylypahkan oppilaskunnan puheenjohtaja

    Kaarina Hazard & Mikael Jungner. Kuva kaapattu Yle Areenasta sitaattioikeudella.

    ”Syytät minua pessimismistä”, Kaarina Hazard toteaa.

    ”Syytän sua ankeuttamisesta”, vastaa Harry Potter.

    Suomen Sosialidemokraattinen Puolue aikoo suorittaa pitkän marssin Kokoomuksen ja Perussuomalaisten oikealle puolelle. Puoluejohdon maahanmuuttovastaiset päänavaukset ovat parhaansa mukaan houkutelleet demaririveihin takaisin kansallissosialistiseen aatteeseen uskovia teollisuustyöläisiä. Mutta entä toimihenkilöportaan verokapinalliset, kuka kaappaa heidän äänensä kokoomuslaisilta uusliberalisteilta?

    Tietenkin Mikael Jungner, taistelevan työväenliikkeen radikaali uudistaja.

    Kuka itse asiassa on Mikael Jungner? Hänestä tiedetään hyvin vähän – aivan niin kuin Kanki-Kaikkonen tai Tanja Karpela myös Jungner kätkee todellisen minänsä mieluummin huutavaan julkisuuteen kuin vainoharhaiseen yksityisyyteen.

    Itse Junger tai hänen mediahahmonsa ilmoittaa, että what you see is what you get, taka-ajatuksia tai salattuja motiiveja ei ole. Silti hänessä on ainesta politiikan likaiseen peliin.

    Hän osaa leimata vastustajansa, todelliset ja kuvitellut.

    Näin SDP:n tuleva puoluesihteeri muotoilee aatemaailmaansa vieraillessaan ex-työnantajansa tiloissa Pressiklubi-ohjelmassa.

    Tosiaan useassakin tilaisuudessa olen pohdiskellut, mikä tänä päivänä jakaa politiikkaa. Mä uskon, että se kaikkein osuvin jako tulee siitä, että mitä mieltä ollaan siitä, että yksittäisille ihmisille annetaan lisää valtaa päättää heidän omasta elämästään. Nyt kai edistysmieliset ovat sitä mieltä, että ”lisää valtaa, ihmiset tekevät päätöksiä, jotka ovat yhteiskunnan kannalta hyviä”. Konservatiivit uskovat, että ne ihmisten tekemät päätökset ovat kokonaisuuden kannalta huonoja ja sen takia tarvitaan lisää sääntöjä. Ja itse olen vahvasti edistysmielinen.

    ”Ole oman onnesi seppä” -aatetta kannattava Jungner onkin tervetullut lisä politiikkaan, kun hänen hengenheimolaisensa, Kokoomuksen Hanna-Leena Hemming, jättää politiikan.

    Mikä oli Liisa Hyssälän Kela-nimitystä koskevan esiintymisen mediastrateginen idea? Pressiklubin vakiokaartiin kuuluva Kaarina Hazard pohtii mediapoliitikko Mikael Jungneria.

    Jungnerin ulostulohan oli yllättävä ennen kaikkea siksi, että mies ei itsekään noussut Ylen johtoon mitenkään puoluepolitiikan ulkopuolelta. Silti hän ”ensi töikseen puoluesihteerivaalin alla katsoo asiakseen lähteä ärhäkkäästi hyökkäämään”, kuten Hazard sen muotoilee.

    Miten Jungner reagoi?

    Musta toi on juuri se, mikä on vikana tässä ajassa ja tässä maailmassa. Sun tavalla ajattelevia ihmisiä on ihan liikaa. Siis sellaisia, joille maailma ja elämä on shakkipeliä, jossa tehdään strategisia siirtoja. Jos halutaan, että Suomi menestyy, pitäisi enemmänkin luottaa siihen, että kerrotaan, mitä mieltä ollaan; olla avoimia ja unohtaa nuo taktiset pelit, koska se on tylsää ja ankeata.

    Hazard huomauttaa, että ohjelman idea on puhua asioista viestintävälineiden, median, näkökulmasta. Kommenttiin Jungner vastaa hyväksi havaitsemallaan taktiikalla:

    Sä et puhunut mediasta vaan siitä, että pitäisi olla jotain taktisia shakkisiirtoja. Se vain kuvaa sitä, että mun mielestä sun koko peruslähtökohta on väärä.

    Näin siis demaritoivotalkoiden vetäjäksi itseään kaavaileva Jungner.

    * * *

    Pressiklubin keskustelu on jo suistunut raiteilta, kun Hazard yrittää pohtia vielä Jungnerin julkista imagoa. Hän huomauttaa, että monin tavoin Mikael Jungnerin olento – media-Mikael – on melko vähän substanssikeskeinen; media keskittyy enemmän hänen pinnallisiin tempauksiinsa. Siten, Hazard sanoo, Jungnerin profiili on hyvin feminiininen ja yllättävää on vain se, etteivät nämä feminiinisyyden kukinnot tuhoa Mikael Jungnerin uskottavuutta. Eivät ainakaan siinä määrin kuin naisjohtajan kohdalla olisi käynyt.

    Jungner takertuu f-sanaan kuin hukkuva oljenkorteen.

    Jungner:

    Tavallaan sä nostat feminismin joka on hirveän eteenpäin menevä, maailmaa muuttava…

    Hazard:

    En mä nostanut mitään, mä puhuin feminiinisistä…

    Jungner:

    Kyllä sä nostit!

    Hazard:

    Feminii…

    Jungner:

    Saanko mä puhua?

    Ja tietenkin Jungner saa:

    … Niin se, että sä tavallaan nostit sen tukemaan tätä sun ankeuttajaideologiaa.

    Ankeuttajat ovat tuttuja J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjan kirjoista. Ehkä olisi siis paikallaan alkaa nimittää Jungnerin laissez-faire-maailmankuvaa huispausideologiaksi?

    Pressiklubin toinen vakiovieras, Jouni Tervo, yrittää vuorostaan kritisoida Jungneria siitä, että tämä vaientaa kritiikin esittäjät ankeuttaja-argumentillaan. Jungnerista tämä puheenvuoro on briljantti:

    Toi mitä äsken sanoit, on ihan loistavaa kritiikkiä. Se missä mä käytän tätä ankeuttajateemaa, ei suinkaan ole sitä, että joku on eri mieltä – se on keskustelua. Minkä takia mä käytin sitä tässä, on että jos esittää jonkun mielipiteen, niin sen jälkeen mennään niihin motiiveihin, että miksi sä olet tota mieltä. Silloin tavallaan kokonaan jää se keskustelu siitä mielipiteestä käymättä. Mennään suoraan niihin motiiveihin ja maailma nähdään pelinä.

    Toki Jungner pidättää itsellään oikeuden päättää, milloin palautteen antaja on reipas Rohkelikko eikä vain tylsän analyyttinen Luihuinen. Ennen kaikkea hän pitää visusti huolen, ettei itse käräytä itseään toisten motiivien epäilemisestä.

    * * *

    Samaisessa Pressiklubissa Jungner esittää työväenjohtajalle vaarallisen väitteen, jonka mukaan maailma on liian kaoottinen paikka rationaaliselle pohdiskelulle. Siksi ihmisten on tehtävä päätökset tunteen varassa, intuitiivisesti. Jungnerin ja ihmiskunnan onneksi tunnepäätökset ovat – Kaitselmuksenko ansiosta? – kategorisesti oikeita ja koituvat kaikkien hyväksi.

    Kaarina Hazardille spontaanit tunnereaktiot eivät riitä yhteiskunnan rakennuspuiksi; ne jättävät vain reagoinnin mahdollisuuden. Niinpä hän ihmetteleekin, onko valistuneen, ajattelevan kansalaisen kuva kokonaan hylätty vanhanaikaisena ja hitaana.

    Jungner miettii hetken, katsoo Hazardiin, nyökkää laupiaasti hänen suuntaansa. Käydään seuraava dialogi:

    Jungner:

    Nyt tää menee tosi hyväksi… Tämä on mun mielestä hyvää keskustelua. Toi on hyvää kritiikkiä.

    Hazard:

    Mä en kaipaa sun arviota tän keskustelun tasosta!

    Jungner:

    Ei, en puhunut sulle, puhuin sadoilletuhansille suomalaisille. Älä ole niin itsekäs.

    Uuden johtajuuden lupsakka airut on puhunut.

    * * *

    Entä SDP? Olisiko huispauksen maailmanmestarista pelastamaan patakonservatiivinen luddiittipuolue? Uusimpien mielipidetutkimusten mukaan Mikael Jungneria pidetään jo nyt, ilman mitään asemaa puolueessa, Jutta Urpilaista parempana demarijohtajana.

    Siis miestä, joka sanoo valtakunnallisessa televisiolähetyksessä, ettei ydinvoimala- tai NATO-päätöksillä ole mitään väliä, sillä ne ovat vain mielipiteitä eivätkä ”kerro mitään” päättäjistään.

    Miestä, joka ilmoittaa, että hänen poliittinen vakaumuksensa on ”kaikki on mahdollista”.

    Jep-jep. You’re a wizard, Harry.

  • Makkaranmuotoista politiikkaa

    Kyllä olisi tässä hotellissa kelvannut korruptoida kansanedustajia! Kuva: Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston lehdistökuvat

    Helsingin Katajanokan design-hotellin kaavahanke kaatui valtuustossa. Kaupunginvaltuutetut olivat arvatenkin huolissaan, että valtakunnan paraatipaikalle ängetty ristinmuotoinen olisi kokenut saman kohtalon kuin Oulun yliopistollinen sairaala – parempi olla varmuuden vuoksi kokonaan rakentamatta. Sitä paitsi Helsingissä on jo design-Kela, minkä luulisi tyydyttävän laman runtelemia esteetikkoja sekä aistillisesti että sisällöllisesti.

    * * *

    Mutta mitäpä arkkitehtuurista, homojen hommaa sellainen.

    Heteromiehen – sitävastoin – tunnistaa siitä, että hän vihaa naisia eikä halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä.

    Miesliike on vähän niin kuin suomalainen kateus. Tunnemme tapauksen: kun naapuri tekee saunaremontin, se ei saa perussuomalaista kilpailemaan hänen kanssaan ja investoimaan uusiin lauteisiin omissa märkätiloissaan, vaan toivomaan, että naapurin sauna palaisi.

    Aivan samalla tavalla miesasiamiehet ovat lähteneet siitä, että tärkeintä ei ole miehen vapauttaminen ahdistavasta mieskuvasta, vaan sota naisia vastaan. Viimeksi tätä alaluokilla opittua tyttöbakteerikammoa on hehkuttanut eräs lystikäs ukkeli peräti kahdessa julkaisussa.

    Mutta kenties mielenkiintoisinta tässä avauksessa ei ole sen kiimainen misogynia, vaan eräs taloustieteen paradigman haastava väite: työ onkin sitä tehokkaampaa, mitä enemmän siihen käytetään aikaa!

    Naiset eivät tätä tietenkään ymmärrä, vaan ovat valmiita jopa lakkoon voidakseen tehdä vast’edeskin kymmenen tunnin työt kahdeksassa.

    (Toki, SEL ry on vain hentoisesti naisvaltainen. Kaksilahkeisia on likimain 40 % jäsenistöstä. Sikäli tämän vitsin kärki meni kokonaan ohi.)

    * * *

    Maineikkain työaikaansa vähennellyt suomalaisnainen on Marja Tiura, joka päätti pienentää käyttämäänsä tuntimäärää valtakunnan hallitsemisessa. Vapautuneen aikansa hän on omistanut Arto Merisalon kanssa luomalleen käsitetaiteelle.

    Tiuran ja Merisalon tapaus lienee niitä harvoja, missä sponsoroinnin kohde kannustaa mesenaattiaan julkaisemaan taideteoksia sen sijaan, että käyttäisi saamiaan tukiaisia omaan tuotantoonsa. Valitettavasti kohutaiteilija Merisalon kokeelliset ääninauhat ovat vaarassa tuhoutua ylikehittyneen itsekritiikin alla.

    Kansanedustajaa tämä tilanne pännii niin kuin se pännisi ketä tahansa, joka on jäänyt kiinni jostakin epämääräisestä, joka ei ole mitenkään rehellistä toimintaa, muttei oikein poliisiasiakaan. Luottamus meni yhtä hyvin kuin se olisi mennyt miljoonakavalluksesta tai vakoilusta.

    Harminsa Tiura purki mediaan ja liikekumppaniinsa lyömällä pöytään naiskortin. Mikä oli virhe, koska ei planeetan suosituinta pirkanmaalaispoliitikkoa ole kivesten puuttumisen takia jahdattu, vaan vilpistelystä kiinnijäämisen. Mutta tämän Kaarina Hazard sanoo paremmin kuin kukaan muu, joten: voilà!

    * * *

    Ilman Marja Tiuraakin naisasia on taas hiukan horjahtanut palliltaan. Naisethan ovat tunnetusti kasvissyöjiä – oraanpurijoita ja viherpiipertäjiä – siinä, missä miehiset miehet sentään tavataan asettelemassa huuliaan rehellisen lenkkimakkaran ympärille. Kettutyttöjen epäonneksi heidän luomutuotettu superfoodinsa ei ainoastaan ole tosi huono estämään syöpää, se jopa aiheuttaa tuota tautia itseään. Siispä, naiset, hampparin käyrää popsimaan! Ajatelkaa terveyttänne.

    Siis jos vain lakko ei tyhjennä kaikkea makkaraa kaupasta.

    Miesten ruoassa ovat muodot kohdallaan.
    Kuvassa makkara. Tiedossa ei ole, verrattiinko juuri tätä herkkupalaa Marja Tiuraan.

    UPDATE (9.4.): ”Kiimainen misogynia” Googleen syötettynä antaa lystikkään tuloksen.

    ADWORDS FAIL
  • Mitä, onko Tony Halme kuollut?

    Risto Uimonen johtaa joutavanpäiväistä journalistista keskustelukerhoaJUL-KI-SEN SA-NAN NEU-VOS-TO on tehnyt päätöksen, jonka mukaan tästedes sisältö tulee tuottaa henkiseltä suorituskyvyltään maksimissaan viisivuotiaan tasolla oleville kansalaisille. Itse asiassa on parempi olla aivan hiljaa mistään. JSN:n filosofisen kannanoton mukaan metatasoa näet ei ole olemassa – jokainen kertomus ilmaisee kirjaimellisen totuuden.

    Tai ainakin, jos journalistisessa kirjoituksessa käsitellään kertomusta edesmenneestä showpainijasta.

    Kaarina Hazardin kolumni teevee-tutun Tony Halme -nimisen miehen elämästä ja kuolemasta johti vertaansa vailla olevaan ruumiinhäpäisyyn. Sadat ja tuhannet naiskammoiset miehet pääsivät tyydyttämään itseään kopeloimalla vastikään menehtyneen sankarinsa kylmenevää kalmoa kaikkialla netissä ja tekstaripalstoilla.

    Muistetaanapa tämäkin: Tony Halmeen postuumi kunnia ei olisi edes voinut kiinnostaa näitä möykkääjiä. Suurin osa huutoon osallistuneista ei ollut koskaan tavannut herra Halmetta, saati tuntenut tätä niin hyvin, että voisi ottaa kantaa mihinkään näistä:

    1. Onko media fyysisesti kohdellut Tony Halmetta kaltoin?
    2. Onko median antama kuva Tony Halmeesta sillä tavalla ristiriidassa lihallisen Tony Halmeen kanssa, että se on aiheuttanut vaikeuksia todelliselle Tony Halmeelle?
    3. Kertooko Kaarina Hazardin kolumni vahingossa jotain todellisesta Tony Halmeesta?
    4. Onko Kaarina Hazardin kolumni mediassa käydystä Tony Halme -keskustelusta todellista Tony Halmetta henkilökohtaisesti loukkaava?

    Median edustajille JSN:n päätös sopi mainiosti; olihan Hazardin kritiikin kärki heissä itsessään. Kolumnisti oli oikein osoittanut, että Tony Halme oli eläessään kaikenlaisten tahojen toivottu ja saatu keppihevonen.

    Akateemiselle eliitille, toimittajille ja ruutukaava-alueen vauraalle asujaimistolle  Halme oli pelle, Itä-Helsingin naurettava ääni, tuo surullisen kuuluisa ”muodoton möykky”.

    Perussuomalaisille Halme oli ääniharava, jonka ilmeinen päihdeongelma ja henkilökohtaisen elämän kriisit lakkasivat kiinnostamasta ketään – kunnes hän kuoli ja muuttui marttyyriksi.

    Kuluttajille Halme oli jotain, josta puhua työpaikan aamukahvilla.

    Halmeen kuoltua kaikki tunkivat kantamaan arkkua. Kun Kaarina Hazard yritti huomauttaa, että jotain olisi voinut tehdä jo miehen eläessäkin, syyllisyydentuntoiset massat aloittivat älämölön, joka ei lopu koskaan.

    Kaarina Hazardin vastauksessa Julkisen sanan neuvostolle on kerrottu koko asia…

    http://www.jsn.fi/Pdf/il_kolumnistin_kommentti.pdf

    LUDVIG BORGA

    Jo otsikko kertoo, etten kirjoita ihmisestä, vaan ilmiöstä

    Entinen kansanedustaja ja nyrkkeilymestari Tony Halme löydettiin sunnuntaina kuolleena kotoaan. Mies oli huumeisiin ja laittomiin aseisiin uponnut sekakäyttäjä, joka oli saanut pysyvän aivovamman. Iso ukko, joka surkeana ja säälittävänä katkokäveli ja sammalsi viimeiset elinvuotensa, jotka päättyivät lehtitietojen mukaan oman käden kautta. Miten julkisuus tähän suhtautui? Ihaillen.

    Kerron faktat, jotka median kautta on meille tutuiksi tulleet ja näytän sen kuvan, jonka media on meille Halmeesta piirtänyt

    Kappaleen lopuksi ilmoitan siirtyväni käsittelemään julkisuuden suhdetta Halmeeseen

    Iltapäivälehdet kiirehtivät julkaisemaan väräjävällä äänellä muisteloita miehestä, ja hyvä ettei kättä lippaan vedetty.

    Oma tulkinta edellispäivien uutisoinnista

    ”Räväkkä”. Tähän asti sitä on luultu, että räväkkä on keski-ikäinen nainen, jolla on tukassaan useaa eri väriä. Mutta ei. Räväkkä tarkoittaakin exit-only -tatuoinnilla varustetun sikaniskan sekoilua kännissä pyssyn kanssa. Ja mitä ovat steroidit, viina ja huumeet? ”Rankkaa taistelua terveyden kanssa”.

    Sikaniska ei ole haukkumasana, vaan City-lehden joku vuosi sitten Halmeesta tekemän haastattelun otsikko (löytyy googlaamalla)

    Halmeella oli exit only –tatuointi, jota hän esitteli kuvissa mielellään

    Sekoilu kännissä pyssyn kanssa, steroidit, viina ja huumeet olivat kaikki yleistä tietoa, joka meille viestimissä on kerrottu, ja joka nyt kuoleman jälkeen muuttuu yhtäkkiä joksikin toiseksi, ”rankaksi taisteluksi terveyden kanssa” – arvostelen tätä

    Muistokirjoitukset pullistelivat oksettavaa sankaruutta, kummaa paatosta, jossa mies sai väistyä tarinan tieltä.

    Oma tulkinta muistokirjoitusten sävystä. Väitän, että muistokirjoituksissa ei kunnioitettu miestä, vaan tehtiin mielummin tarinaa – moitin tässä siis viestimiä, en miestä

    Ja aivan kuin yhtäkkiä me olisimme kaikki olleet häntä äänestämässä, eivät vain itähelsinkiläiset luusereiksi leimatut, joiden ääntä ei kuultu eikä kuulla.

    Ristiriitaisesta Halmeesta tuli kuoltuaan yhdessä yössä koko kansan sankari

    Luusereiksi leimatut: viittaan siihen keskusteluun, jota julkisesti käytiin silloin kun Halme valittiin eduskuntaan; hänen arveltiin päässeen sinne itähelsinkiläisten luuserien äänillä, en kerro omaa mielipidettäni, vaan mediasta välittyneen kuvan

    Väitän, ettei Halmeen äänestäjiksi kuviteltujen ääntä kuulla edelleenkään

    Sillä näidenhän merkkinä Halme huojuskeli siellä Arkadianmäellä niin, että Disneyn kuvakerrontaan tottuneet visailunkuluttajat hetken tunsivat että hei, toihan on ihan kuin mä itse olisin siellä! Mies oli vitsi, vaaraton möhkäleen muotoinen kotieläin ja hyvin sopi sinne muiden viihdetaiteilijoiden sekaan. Ei mutta sehän oli unohdetun kansan ääni! Paskat se mikään ääni ollut.

    Näin media kuvaili Halmetta kun hän oli kansanedustaja, osoitellen ja epäkunnioittavasti; eristyneenä, ikään kuin väärään paikkaan eksyneenä, ja näin tahdottiin osoittaa, ettei hän kuulu Arkadianmäelle eikä siellä osaa toimia – väitän tässä siis, että toimittajien asenne Halmeeseen oli vähättelevä, en vähättele Halmetta itseään

    Väitän edelleen (”Disneyn kuvakerrontaan tottuneet visailunkuluttajat”) että asenne Halmeen (kuviteltuja) äänestäjiä kohtaan oli niinikään vähättelevä ja se näkyi tavoissa, joilla kansanedustaja Halmetta kuvattiin ja kuvailtiin

    Itse asiassa Halme teki kansanedustajana hallaa äänestäjilleen: kun tuommoinen niskamakkara siellä orpona istui, kaikki voivat osoittaa häntä ja sanoa että kattokaa, on täällä niillä toisillakin edustus, ei vain meillä keskipullealla väestöllä, vaikka se oli silkka valhe. Halme oli etninen maskotti; merkki, ei mies.

    Toistelen pointtiani: Halme toimi mainiona tekosyynä poliitikoille olla välittämättä protestiäänistä

    Niskamakkara-kuvista tuli Halmeen kohdalla tavaramerkki, sekä hänen omasta halustaan että myöhemmin ehkä silkan tavan tähden, eräänlainen Halme-konventio

    Toistan samaa pointtia: Halmeesta tuli etninen maskotti (järkäle Itä-Helsingistä), hän ei saanut puheoikeutta kansalaisena, heidän edustajanaan tai vakavasti otettavana miehenä

    Tämän surkuhupaisan kansanedustajuuden tosikuvan tahtoo lujimmin unohtaa Timo Soini, jonka Halmeen kuolemaan liittyvien kommenttien epäinhimillisyys on ollut vertaansa vailla. Sekakäytöllä hankittua pysyvää aivovammaa Soini kutsuu ”nukahtamiseksi”. ”Olisin toivonut toisenlaista tarinaa tähän lopuksi” hän lausui ja totta tosiaan tuli sanoneeksi enemmän kuin tarkoitti.

    Se, että Soini kutsui Halmeen elämää tarinaksi, paljasti sen tavan, jolla perussuomalaiset Halmetta käyttivät hyväkseen; hän nimenomaan oli hyvä tarina, ja se on minun mielestäni epäinhimillistä, samoin sievistelevä puhe ”nukahtamisesta”

    Halmeen kohdalla tarina ja kuva ovat siis tärkeämpiä kuin totuus

    Ei Halme meitä silloin kiinnostanut, kun hän kärvisteli raitistumisen veret seisauttavassa tylsyydessä. Ei häntä kaivettu esiin esimerkiksi siitä, miten elämän pahastikin köykkimä voi kammeta itsensä toisten ihmisten raittiiseen yhteyteen.

    Viimeistään tässä kohtaa lukijan on pakko tajuta, kenen ja minkä puolella olen. Puolustan yksiselitteisesti Halmetta ja jos jotakin arvostelen, tekopyhää poliittista järjestelmää ja sitä laiskasti kuvaavaa mediaa

    Kun Halme näytettiin punnitsemassa mandariineja lähikaupassa, ei kuvalla ollut tarkoitus esittää sitä, miten mainio mies hänestä onkaan lutviutunut, vaan alleviivata katastrofia, joksi tämän mullin ja elukan elämä onkaan päässyt menemään. Arkeen kesyyntyminen ei ollut sinnikään taistelun uuras, hieno lopputulos, vaan kuohittu mahtisonni.

    Palaan mediaan ja väitän asiaa arvostellen, että Halme oli käyttökelpoinen medialle loppun asti ja on vielä kuolemansa jälkeen hyväksikäytettävissä

    Mulli ja elukka eivät ole minun kuvailujani Halmeesta, vaan väitteitäni siitä, miten media Halmetta kuvaili – sitä paitsi nimityksiä, jotka Halme itse varmasti olisi hanakasti itsestään hyväksynyt

    Meni oikealla hetkellä. Ymmärsi mennä. Kuten Elvis oksennukseensa tai Marilyn lääkkeisiin. Tahdomme loppuun dramaattisen käänteen, emme kiusallista hiipumista, joka on kaikkien osa. Ja tämän testosteronilla, anabolisilla steroidilla, eläintaljoilla ja leijonariipuksilla itsensä mieheksi rakentaneen olennon kylmenevän kalmon ääressä salaa ihmettelemme, miksi tämä Matti Nykänenkin täällä vielä heiluu, sehän on jo nähty.

    Kuvailen sitä mielentilaa, johon media meidät tarinallistamisellaan saattaa; tahdomme pikemminkin muotopuhtaan tarinan kuin inhimillistä, epädramaattista realismia

    Viitteet Elvikseen ja Marilyniin tarkoittavat sitä, että Halmetta jäätiin suremaan kuin populaarifiguuria, ei niin kuin ihmistä, jota joku rakasti

    Halme oli rakentanut itsensä mieheksi, kuvaksi, ja tämä olento kelpasi medialle hyvin – ja tätä asiaintilaa tässä arvostelen

    Huomautan epäinhimillisyydestämme, joka jatkuu yhä: Seuraamme Matti Nykästä kuin sarjakuvahahmoa, emmekä edes osaa kauhistua omaa itseämme

    … mutta, pliis, nainen vaietkoon seurakunnassa.

  • Hyvin vakava henkilö ja muita uutispommeja

    Uutisia aiheesta ”en minä sitä kolumnia viitsinyt lukea, mutta perustin varmuuden vuoksi Facebook-ryhmän”

    Muita uutisia