Kaasuputki

Avainsana: terrorismi

  • Sisäinen terroristi

    Oikeus tuntea olonsa turvalliseksi on luultavasti tärkein kaikista oikeuksista. Tätä oikeutta on viime vuosina nakerrettu joka puolelta. Erityisesti naisten oikeus turvallisuudentunteeseen on kokenut raskaita iskuja.

    Jos oikeus tuntea olonsa turvalliseksi on tärkein oikeus, tämän turvallisuudentunteen vähentäminen, saati poistaminen, on rikoksista vakavin. Rikoksen kataluutta syventää se, että rikolliset itse toimivat tässä oikeudenkäynnissä kantajina, syyttäjinä ja tuomareina.

    Suomalaiset pelkäävät nyt enemmän kuin koskaan ennen. Me pelkäämme valtionvelkaa, susia, tuulivoimaa ja piru ties mitä, mutta ennen kaikkea me pelkäämme ulkomaalaisia – siis turvapaikanhakijoita – ja terrorismia.

    Kasvaneen turvattomuudentunteen taustalla ei ole todellisen uhan absoluuttinen kasvaminen. Meitä on yksinkertaisesti vain peloteltu niin paljon kuin kehdataan. Ja kyllähän nuo kehtaavat.

    Tämä kommentti muuten ei tarkoita, että ketään muka ei ahdisteltaisi, ryöstettäisi tai raiskattaisi, tai että kaikki pelot olisivat turhia. Kyllä ahdistellaan, kyllä ryöstetään ja kyllä raiskataan. Ja kyllä sitä tekevät ja kokevat kaikki väestöryhmät ihonväriin ja uskontoon katsomatta.

    Eri asia on, kuinka todennäköisesti ryöstö, raiskaus tai murha osuu omalle kohdalle.

    Kun laskeskellaan erilaisten väestöryhmien yli- ja aliedustuksia rikostilastoissa, unohdetaan ilmiselvä fakta: suomalainen on itse itselleen moninkertaisesti vaarallisempi kuin mikään ulkopuolinen uhka. Vuonna 2014 Suomessa tehtiin 790 itsemurhaa. Se on yli kymmenkertaisesti enemmän kuin murhia (78 kappaletta). Yksikään murha ei ollut terrori-isku. Kaiken järjen mukaan Soldiers of Odinin tulisi partioida meitä itseämme, ei tuntemattomia puskaraiskaajia vastaan. (Silti: myös itsemurhien määrä on koko ajan vähentynyt.)

    Sananmukaisesti määriteltynä pelon kylväminen on terrorismia.

    Suomen pahimmat terroristit eivät resitoi Koraanin vihasuuria rukoushuoneissaan. Todelliset terroristit ovat heitä, jotka eniten vetoavat pelkoihimme.

    Terroristeja ovat julkisen velan kasvulla pelottelevat liikepankkien ekonomistit ja turvapaikanhakijoiden hallitsemattomalla seksuaalivietillä pelottelevat rasistit.

    Terroristeja ovat laskevista levikeistään huolestuneet iltapäivälehtien päätoimittajat ja puoluekannatustaan maksimoivat populistipoliitikot sekä tietenkin puolueettomuuttaan korostavat tutkijat, jotka ovat koko turvattomuusnarratiivin keskeisiä arkkitehteja.

    Terroristeja ovat jengitunnuksiinsa sonnustautuneet katupartiomiehet. Kun he jalkautuvat julkisille paikoille, he eivät lisää turvallisuutta, vaan päinvastoin korostavat uhkaa. He ovat pelottavia henkilöitä itsessään – eihän kukaan voi varmasti tietää olevansa turvassa heidän rotupuhtausvaatimuksiltaan – mutta myös säikyttelevät kyseenalaisen suojelunsa kohteita uskottelemalla, että kaikkialla vaanii kauheita ulkomaalaisia, jotka voivat minä hetkenä hyvänsä kenenkään toisen estämättä raiskata suomalaisneitoja; että ilman heidän jatkuvaa läsnäoloaan jotain kauheaa tapahtuu.

    Terroristeja ovat poliisit, jotka toistavat äärirasististen nettijulkaisujen villit huhut ”poliisin tiedustelutietoina”. Tämäkin terrorismi toimii kahdella rintamalla. Vahvistamalla pahantahtoiset ja usein rikkinäisen puhelimen moneen kertaan vääristämät nettijuorut poliisi saa monet tasapainoisemmatkin ihmiset uskomaan mielettömiin salaliittoihin. Samalla poliisi heikentää omaa uskottavuuttaan niissä kansalaisissa, jotka haluaisivat edes virkavallan pitävän kiinni faktoista.

    Terroristeja ovat tasavallan presidentti ja pääministeri, jotka hyväksyvät poliisien ja populistitoimittajien vahvistamattomat väitteet totuuksina.

    Suuri kysymys on, miksi hyväksymme yltyvän pelon. Miksi emme vaadi mediaa, poliitikkoja ja elinkeinoelämää lopettamaan pelko- ja vihakampanjoitaan? Miksi poliisi haluaa lietsoa pelkoja eikä valaa öljyä laineille?

    Nimittäin kohta pelko on johtamassa siihen, mitä pelottelijat väittävät torjuvansa. Hurskaat puheet ja vaatimukset naisrauhasta kääntyvät itseään vastaan, kun naiset pakotetaan pelkäämään jokaista kadunkulmaa ja lumikinosta. Presidentistä katupartiolaisiin kaikki nämä huolestuneet ”tolkun ihmiset” – kaikki miehiä – ovat rajaamassa naisten vapautta. He tekevät kaduistamme turvattomia sanomalla niitä turvattomiksi.

    Maassa, joka ylpeilee pitkällä ja vankalla tasa-arvokehityksellään, naiset pysyvät kotilieden ääressä oman pelkonsa kahlitsemina.

    Yhdysvaltain pitkäaikaisin presidentti Franklin D. Roosevelt sanoi virkaanastujaispuheessaan maaliskuussa 1933 tämän:

    So, first of all, let me assert my firm belief that the only thing we have to fear is…fear itself — nameless, unreasoning, unjustified terror which paralyzes needed efforts to convert retreat into advance.

    Vapaasti suomennettuna:

    Aluksi haluan vakuuttaa vankan käsitykseni olevan, että ainoa asia, jota meidän on pelättävä, on… pelko itse – nimetön, järjetön, perusteeton kauhu, joka halvaannuttaa tarvittavat toimet, joilla perääntyminen voidaan kääntää etenemiseksi.

    Läkkä ääreen, saatana.

  • Vaasan veri ei vapise

    Rajamuuri. Kuva: Justin Mcintosh

    Eräänä maaliskuisena aamuna Varma Kosto Erkkilä poistui kotoaan. Hän ei koskaan enää palannut takaisin. Naapurit olivat nähneet hänen suuntaavan lounaaseen. Hän oli potkinut kiveä edellään löntystellessään kaupungille. Pakolaiskeskuksesta Ruotsista lähetetyt varsikengät olivat kookkaat kymmenenvuotiaalle, mutta sanomalehtipaperilla topattuna ne pysyivät napakasti jalassa.

    Arvellaan, että Varma Kosto oli aikeissa liittyä toisten poikien seuraan vanhalla Kasarmintorilla, jonka kirkonrauniot olivat suosittu leikkipaikka. Ortodoksitemppeli oli räjäytetty jo kauan ennen konfliktin päätymistä Vaasan kaistan rajalle.

    Ohjusisku oli yllättänyt vaasalaiset.

    Vain muutamia tunteja myöhemmin Arennin puolustusvoimien tiedottaja kertoi medialle, ettei ohjusiskussa ollut sijaa odottelulle. Tiedustelutiedon mukaan alueella valmisteltiin Hammas-terroristijärjestön raketti-iskua, joka olisi saattanut ulottua jopa Laihialle asti.

    – Pahoittelemme mahdollisia siviiliuhreja, mutta syyllinen tapahtuneeseen on Hammas, joka ei epäröi piiloutua lasten selän taakse, Porkkalan tiedottaja murahti.

    Erkkilästä jäivät jäljelle vain kengät ja muisto.

    * * *

    Suomi oli hävinnyt toisen maailmansodan. Se oli alistanut valtiollisen sekä liike-elämänsä Neuvostoliiton johtamalle liittoutuneiden valvontakomissiolle. Syyskuussa 1944 Neuvostoliitto vuokrasi Porkkalanniemen Kirkkonummelta Helsingin länsipuolelta. Vuokra-alue tyhjennettiin suomalaisista. Vielä tuolloin ajateltiin, että kyseessä on vain väliaikainen järjestely, olihan vuokrasopimuksen kestoksi sovittu vain 50 vuotta. Sopimus vahvistettiin Pariisin rauhassa vuonna 1947. Vuotta myöhemmin Suomi solmi YYA-sopimuksen neuvostojohdon kanssa.

    Porkkalan palauttamista Suomen tasavallalle esitettiin vuonna 1955, mutta tukikohdan komentaja oli eri mieltä. Stalin oli kuollut eikä uudella valtiojohdolla ollut vielä tarvittavaa auktoriteettia. Uhmakkaasti vuokra-alue julistautui autonomiseksi sosialistiseksi tasavallaksi. Ärtyneen Kremlin luvalla suomalaiset saivat käskyn karkottaa porkkalalaiset, mutta tukikohdan lujasti varustautuneet asevoimat onnistuivat torjumaan suomalaiset poliisit ja varusmiehet.

    Suomen hallitus oli rampa. Maassa oli yleislakko. Presidentinvaalit niukasti voittaneella Karl-August Fagerholmilla ei ollut tahtoa eikä voimaakaan suorittaa liikekannallepanoa ja käydä avoimeen hyökkäykseen Porkkalaa vastaan. Neuvostojohdon kanssa käyty neuvottelu sotilaallisesta avusta oli jättänyt Suomelle kaksi vaihtoehtoa: hoitaa asia itse tai tulla Neuvostoliiton miehittämäksi. Kumpikaan ei käynyt päinsä. Väsynyt Fagerholm jäädytti konfliktin ja keskittyi talous- ja sosiaalipoliittisiin uudistuksiin työmarkkinajärjestöjen kanssa. Se maksoi hänelle uudelleenvalinnan.

    Vuokra-alue oli tullut jäädäkseen. Irtauduttuaan Moskovan ohjauksesta pieni maapläntti alkoi houkutella venäläismuuttajia. Osa oli vallankumousta länsimaihin paenneita emigrantteja, osa Neuvostoliitossa vainottuja dissidenttejä, mutta useat myös suomalaisia opiskelijaradikaaleja, jotka omaksuivat muodikkaasti venäläisen identiteetin ja ortodoksisen uskon. Vauraat suomen- ja uusvenäläiset yrittäjät ostivat Kirkkonummelta valtavia maa-alueita, jotka muitta mutkitta liitettiin Arentiin, kuten uutta valtiota sen venäjänkielisen nimityksen (территории аренды) mukaan kutsuttiin. Kaksikymmentä vuotta vuokrasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Porkkalan väkiluku oli jo ohittanut Helsingin, ja sen puolustuksesta vastasi vahva asevelvollisuusarmeija, joka oli pakollinen sekä miehille että naisille.

    Vuonna 1962 Urho Kekkonen valittiin presidentiksi. Sotaisella vaalikampanjallaan voittonsa saanut populistijohtaja lietsoi porkkalalaisvastaisia mielialoja ja järjesti useita näyttäviä poliisi-iskuja Porkkalaa vastaan – kaikki näytösluontoisesti. Kulissien takana varovainen Kekkonen arveli, ettei Neuvostoliitto olisi iloinen rauhansopimusta rikkovasta varustautumisesta ja täysimittaisesta sodasta omilla rajoillaan.

    Arennin sisäänmuutto jatkui vilkkaana ja syntyvyysluvut olivat suurimmat länsimaissa. Tiheästi asutetun vuokra-alueen väkiluku nousi miljoonaan ennen vuotta 1968. Muu Suomi tyhjeni, kun laman ja köyhyyden lannistamat suomalaiset pakenivat sankoin joukoin Ruotsiin ja Länsi-Saksaan.

    Neuvostojohtaja Nikita Hruštšovin kauden jälkeen tilanne alkoi muuttua kaikkialla Euroopassa. Sosialistiblokki repeili. Vuonna Varsovan liitto vyöryi 1968 Tšekkoslovakiaan. Suomen valtiojohto ajautui YYA-sopimuksen nojalla neuvotteluihin, joissa Kekkonen onnistui hankkimaan Kremlin tuen laajoillekin sotatoimille. Uusine neuvostovalmisteisine aseineen Suomi aloitti invaasion Porkkalaa vastaan.

    Kampanja oli lyhyt ja julma. Sen merkittävin käännekohta tapahtui aivan alussa, jolloin modernit amerikkalaisvalmisteiset porkkalalaiskoneet iskivät tukikohtiin Pirkkalassa ja Rissalassa rampauttaen Suomen ilmavoimat ennen kuin taistelut olivat alkaneetkaan. Porkkalan sotajoukot osoittautuivat taktisesti etevämmiksi ja varustelutasoltaan vähintään suomalaisten veroisiksi. Viikkoa myöhemmin sota päättyi ruotsalaisten välittämään tulitaukoon.

    Vain viikon mittaisen yhteenoton jälkeen porkkalalaisjoukot hallitsivat koko Länsi-Uuttamaata, Varsinais-Suomen ja eteläisen Hämeen laajoja peltotasankoja sekä vaihtelevasti myös Salpausselän kukkuloita Kouvolaan asti. Presidentti Kekkonen oli hallituksineen paennut Helsingistä Neuvostoliittoon, Tallinnaan.

    Tukholmassa solmittu rauhansopimus oli pitkälti voittajan sanelema. Porkkalaan liitettiin koko Länsi-Uusimaa sillä perusteella, että Hankoniemi oli ”historiallista vuokra-aluetta”. Lisäksi alueen ympärille luotiin satojen kilometrien syvyinen suojavyöhyke, jossa järjestyksen ylläpidosta vastasivat porkkalalaisjoukot, vaikka alue virallisesti yhä kuului Suomeen. Miehitetyiltä alueilta virtasi muuhun Suomeen kymmenintuhansin pakolaisia.

    Neuvostoliiton ja länsimaiden välinen kylmä sota lieveni 1970-luvulle tullessa. Yhdistyneet Kansakunnat tunnusti Saksan molemmat tasavallat sekä jakolinjat. Porkkalan kansainvälisesti tunnustetun suvereenin statuksen valmistelu oli pitkällä. Liennytyksen hengessä ja katastrofaalisen sodan seurauksena neuvostojohto sanoutui julkisesti irti Kekkosen hallituksen politiikasta. Kulissien takana ilmeni, että Neuvostoliitto kaavaili bilateraalisia kauppasuhteita vuokra-alueen kanssa. Tynkä-Suomessa Kekkosen kansansuosio oli romahtanut eikä hänen uskottu enää pysyvän pitkään vallassa.

    Vallankaappaus oli vain ajan kysymys. Vuonna 1974 presidentti Kekkosen itsevaltaista toimikautta jatkettiin poikkeuslailla. Muutamaa vuotta myöhemmin järjestettiin näytösluontoiset presidentinvaalit, joissa oli vain yksi todellinen ehdokas. Kontrasti Porkkalan edistykselliseen demokraattiseen sosialismiin oli valtava, sillä vuokra-alue oli jatkuvasta sotatilasta huolimatta kyennyt säännöllisesti järjestämään vapaat vaalit. Suomea vastustavat mielenosoitukset yleistyivät opiskelija- ja älykköpiireissä ympäri Eurooppaa.

    Asevarustelu oli syönyt leijonanosan Suomen niukasta budjetista. Maassa oli ruokamellakoita. Helsingissä oli pysyvä poikkeustila. Saksalainen lehdistö kehitti sanan ”suomettuminen” kuvaamaan maatalousvaltaisen pohjoismaan surkeaa puolifeodaalista tilaa.

    Suomella ei ollut enää menetettävää sen enempää diplomaattisesti kuin taloudellisesti. Se yritti vielä kerran iskeä vuokra-alueen kimppuun asevoimin. Helsingissä pelättiin, että ilman rankkoja toimenpiteitä ulkovallat saattaisivat tunnustaa porkkalalaisten aluevaatimukset 1960-luvulla suoritettuine rajansiirtoineen.

    Joukot ylittivät Porkkalan rajat syyskuussa 1974, kun Arennin asukkaat juhlivat alueensa kolmekymmenvuotista olemassaoloa. Kekkosen uhkapeli oli onnistua, mutta vastarinta kesti. Salpausselällä käydyt rajut taistelut käänsivät sodan kulun. Muutamaa päivää myöhemmin porkkalalaiset saattoivat jo käynnistää vastahyökkäyksen. Porkkalan armeija hallitsi pian koko Länsi-Suomea Parkano–Virrat-linjan korkeudelle asti. Se miehitti hetken myös Ahvenanmaata. Pääkaupunki Helsinki vaihtoi omistajaa. Rauhasta piti sopia äkkiä.

    Vuokra-alueen muodollinen itsenäisyys tunnustettiin YK:ssa vuonna 1975, jolloin sen alue määriteltiin pääpiirteissään vuoden 1968 rauhansopimuksen mukaan. Siihen lisättiin Turun ja Porin lääni sekä läntinen Helsinki. Neuvostoliitto äänesti tyhjää turvallisuusneuvostossa.

    1980-luvulle tultaessa Arenti oli kehittynyt alueelliseksi suurvallaksi. Porkkalan tiedettiin omistavan ydinaseita. Sen ja Suomen väliset rajat olivat viitteelliset, sillä porkkalalaiset perustivat Suomen puolelle omia tarkoin vartioituja siirtokuntiaan.

    Kekkosen sairastumisen ja eron jälkeen suomalaiset hajaantuivat keskenään riiteleviksi ryhmäkunniksi. Veikko Vennamon johtama Suomen Maaseudun Puolue ja etenkin sen aseellinen siipi yllyttivät suomalaisia kansannousuun. Etevimpänä hahmona muiden yläpuolelle kohosi kuitenkin kilpailevan puolueen nuori Paavo Väyrynen, jonka johtamat levottomuudet provosoivat Porkkalan ilmavoimat pommittamaan kahta Kouvolassa sijainnutta pakolaisleiriä. Välikohtaus oli ensimmäinen, jossa kansainvälinen yhteisö tuomitsi vuokra-alueen toimet terroritekona.

    Sisäiset riidat repivät Suomen riekaleiksi. Toisistaan tietämättömät sissiryhmät pommittivat Porkkalaa kotitekoisilla raketeilla. Arenti iski takaisin kuolettavalla sotilaallisella ylivoimalla. Konfliktin jalkoihin jääneet kansalaiset pakenivat maasta aluksi Ruotsiin, mutta myöhemmin kaikkialle maailmaan. Useat pakolaisleirit Ruotsin rajalla alkoivat muuttua pysyviksi asutuksiksi. Hallitus oli mikä oli – itse itsensä nimittäneitä sissipäälliköitä. Suomalaiset erikoistuivat itsemurhaiskuihin, joita he tekivät enemmän kuin muiden maiden terroristit yhteensä.

    Kansainvälinen yhteisö pani toivonsa Veikko Vennamon Pekka-poikaan, josta oli tullut SMP:n poliittisen siiven uusi johtaja vuonna 1979. Porkkala ei halunnut neuvotella Vennamon kanssa, mutta kulissien takana asiasta väännettiin pitkin 1980-lukua. Tapahtumat nopeutuivat, kun Neuvostoliitto romahti vuonna 1992 ja muotoutuva Venäjän federaatio halusi rauhoittaa levottoman luoteiskulmansa.

    Venäjän johdolla käydyissä neuvotteluissa päästiin yhteisymmärrykseen Suomen ja Porkkalan suhteista varhain 1990-luvun alussa. Paavo Väyrynen, Boris Jeltsin ja Porkkalaa edustanut Sergei Sergejevitš Kabanov, tukikohdan varhaisen komendantin poika ja vuokra-alueen pääministeri saivat ponnistuksistaan Nobelin rauhanpalkinnon 1995.

    Valitettavasti kaikki eivät olleet samaa mieltä. Kabanov murhattiin pian rauhanpalkinnon saatuaan. Porkkalassa asenteet jyrkkenivät. Samoin suomalaisalueilla, joita erotti sekä maantiede että politiikka. Uusien porkkalalaissiirtokuntien ja erilaisten ”strategisten turvallisuusjärjestelyiden” takia Suomi oli jakautunut maantieteellisesti kahteen lohkoon, Suur-Savoon ja Vaasaan.

    SMP:n hallitsema Suur-Savo oli ollut vaikeakulkuisten metsämaittensa suojissa lähes itsenäinen valtio, kunnes Saimaan rannoille alkoi nousta porkkalalaista metsäteollisuutta ja siirtokunta-asutusta. Niitä vastaan hyökättiin usein, mutta savolaisten enemmistölle ne olivat tärkeitä työllistäjiä alikehittyneessä ja nälkää kärsivässä maakunnassa. Siksi konflikti ei idässä koskaan eskaloitunut yhtä pahaksi kuin Pohjanmaan rannikolla, jossa niin sanottu Vaasan kaista kärsi sotatoimien lisäksi toistuvista tulvista ja liikatiheydestä. Katkerien vaasalaisten mielestä SMP oli myynyt Suomen porkkalalaisille.

    Etenkin äärivanhoillinen Hammas-järjestö oli vaasalaisten suosiossa. Sen tavoite oli Porkkalan täydellinen hävittäminen. Tinkimättömyys vetosi. Vennamon auktoriteettia ei tunnustettu. SMP:n lupaamat tulitauot eivät sitoneet Hammasta, joka kiihdytti sissi-iskujaan.

    Porkkala oli pinteessä. Se olisi voinut tuhota vastustajansa, mutta se olisi merkinnyt kansanmurhaa ja kansainvälistä eristämistä. Toisaalta se ei voinut vain odottaa, että suomalaisterroristit tulevat kidnappaamaan ja murhaamaan porkkalalaisia.

    Loppu on historiaa. Porkkalalaiset pystyttivät suoja-aitansa ja eristivät suomalaisalueet pieniksi bantustaneiksi. Suomalaisista tuli omassa maassaan toisen luokan kansalaisia. Vuonna 2014, tasan 70 vuotta Porkkalan perustamisen jälkeen, Arenti aloitti kymmeneen vuoteen verisimmän hyökkäyksensä Vaasaan.

  • Avoin kirje James Hirvisaarelle

    Hyvä Veli,

    en ole kirjoitellut sinulle aikaisemmin, koska olet väärästä vaalipiiristä, väärästä puolueesta ja – myönnettäköön – mielestäni väärässä. Nyt kuitenkin panin merkille, että olet siirtymässä pois kansanryhmiä vastaan kiihottamisen tieltä, kohti kompromissihaluista keskustavasemmistoa. Olen iloinen tästä kehityksestä.

    Sanot Uuden Suomen Puheenvuoro-kirjoituksessasi näin:

    Terrorismi on täysin saatanallinen keino pyrkiä vaikuttamaan politiikkaan pelolla.

    Ja silti tunnustat, että terroristi lienee osin oikeassa. Eihän kukaan huvikseen murhaisi lapsia. Taustalla on oltava jokin järkevä, perusteltu motiivi. Tämä on mielenkiintoinen ja perussuomalaisittain nähtynä yllättävän ”ymmärtävä” lähtökohta pohtiessamme kaikkea terrorismia.

    Blogitekstisi kommenteissa valat erikseen öljyä laineille toteamalla, että ”tyypillä kilahti kun tuli mitta täyteen”. Ehkä hiukan samalla tavalla kuin Osama Bin Ladenilla ”kilahti”? Tämä osoittaa, että sinulla on suuri ja avara sydän. Tekoja ei tosiaankaan voi perustella vain vakaumuksella saati yleistää koskemaan tekijänsä kulttuuria.

    Hiukan oudoksun pitkin tekstiä luettavissa olevaa oletustasi, että suostumalla terroristien vaatimuksiin lakien ja tapojen muuttamisesta voitaisiin rakentaa kestävää yhteiskuntarauhaa. Etenkin, kun vaikutat uskovan, että terroristien tahtoa tulisi mukailla peräti ennaltaehkäisevästi. Suhtaudutko samoin myös islamistiryhmittymien kokemaan ”vääryyden tunteeseen”?

    Sanot myös kommenteissa:

    Ei politiikka eikä retoriikka muutu vääräksi sen perusteella, että joku pahuuteen langennut yksilö menee äärimmäisyyksiin ja alkaa toimia rikollisesti.

    Ääriliikkeitä ei synny, jos yhteiskunta on oikeudenmukainen ja jos ihmisten oikeustajua kunnioitetaan

    Sanasihan ovat sellaisenaan sovellettavissa myös Al-Qaidan tapaisiin ryhmittymiin. Islamismi ei ole muita poliittisia aatteita tuomittavampi siksi, että sen nimissä on tehty rikoksia. Terroristit kun kuitenkin ovat vain hajapisaroita maltillisuuden valtavirrassa. Tätä olen yrittänyt toitottaa itsekin kaikille.

    – – –

    HV, blogitekstissäsi uskot, että ”järkevällä maahanmuuttopolitiikalla voitaisiin hillitä jännitteitä ja torjua hyvin monia ongelmia, myös tällaisia hirmutekoja”. Vaikka itse hiukan kyynisenä vasemmistolaisena arvelen, ettei Anders Behring Breivik olisi jättänyt iskuaan tekemättä maahanmuuttopolitiikan muututtuakaan, koen tässä olevan jotain viisautta.

    Suomalainen maahanmuuttopolitiikka on ihmiarvoa alentavaa ja vainoharhaista eikä sen muuttaminen hiukan inhimillisemmäksi ainakaan olisi pois ”uskosta, toivosta ja rakkaudesta”, jotka luettelet oman toimintasi motiiveiksi. Esimerkiksi perheenyhdistämisissä olisi syytä pikaisesti väljentää säädöksiä tai ainakin niiden tulkintaa ja täytäntöönpanoa. Samalla kotouttamiseen ja kielikoulutukseen voisi lisätä tuntuvasti määrärahoja. Niin myös maamme valtaväestön asennekasvatukseen, jotta pelkäisimme vähemmän ja luottaisimme enemmän. Kukaties se vähentäisi väkivallantekojen riskiä lintukodossamme. Onhan rasismi ja rasistisesti motivoitu väkivalta yksi maamme inhottavimmista ongelmista.

    Tuus,

    Jami Järvinen

    Kaasuputki

  • Joulukalenteri: Adventtiajan uutissattumia

    12

    Salo – Sodoman 120 päivää

    • Jimi os. Pääkallo koki Linnan jatkojen kaltaisen verilöylyn. Koko Vakka-Suomi ui kaulaansa myöten hurmeessa. Myös muusikko itse joutui kokemaan kovia: ”Hienot valkoiset keikka-Converseni olivat veressä.” | Veri roiskui rocktähden keikalla (Iltalehti)

    Valtion tuottavuusohjelma tiedottaa

    Äbäläwäbälä

    Syrjinnästä vapaat alueet

    Rahva Hääl

    Facebook-hyökkäys

    Edellä olevaan liittyen

    • Elinkeinoelämän Keskusliiton hellimä hyötyajattelu ja libertaari-insinöörien huoli huoltosuhteesta on toisinaan karkaamassa käsistä, mutta pitääkö tosiaan aivan erikseen muistuttaa kansalaisia siitä, että ”lapsi on terve kun se leikkii”? | Jos teini alkaa leikkiä, ei kannata huolestua (Savon Sanomat)

  • Ydinjätepizzaa David Beckhamille

    Iltalehti ei vastusta ingressejä. Se on vain ingressikriittinen.
    Iltalehti ei vastusta ingressejä. Se on vain ingressikriittinen.

    Satamatyöntekijät pahastuivat lakonmurtoyrityksestä siinä määrin, että marssivat vielä kerran ulos. Tästä mielensä pahoittaneena työnantajat ilmoittivat kyseessä olevan terrorismin, joka edellyttää mittavia perusoikeuksiin kajoavia lainuudistuksia.

    Laivaukset Guantanamoon alkavat heti, kun etevät Facebook-ahtaajat saapuvat paikalle ja passittavat AKT:n ilkimykset vesikidutettaviksi.

    * * *

    Väkivaltaiset edesottamukset ovat muutenkin nyt framilla. Yhteisöpalvelu Facebookin viharyhmien keskuuteen on viime aikoina virinnyt kansanliike, jonka vaikutukset suomalaiseen yhteiskuntaan tulevat olemaan dramaattisia.

    Nimellä osoitellen niin maahanmuuttoasioista vastaavalle ministeri Astrid Thorsille kuin Tasavallan Kuningas Jyrki Kataisellekin on mennyt viesti, jonka mukaan kansa ei halua lisää ”BEGHAMEJA SUOMEEN KIRURGI-HOITOON”.

    Uutiskynnyksenkin ylittänyt Begham-kriittinen ryhmä tekee arvokasta työtä muistuttaessaan suomalaisia siitä, millainen vaara rajojemme yli holtittomasti vyöryvissä ”bemuissa” piilee. Vuoden 1995 MM-voittajaveteraanien selkänahoista riistetyillä verovaroilla ylläpidetyn suomalaisen terveydenhuollon hedelmistä nauttinut David Beckham saattoi ehkä kuvitella, että isäntäväki katsoo hyvällä pizzanmaiskutusta, kun Myllysilta romahtaa ja vanhukset jäävät kotihoidotta. Mietipä kahdesti ensi kerralla, David, ennen kuin tulet Suomeen teettämään silpomisiasi!

    * * *

    On selvää, että Suomen kansan hauraan yksikulttuurisia hermoja on nyt koeteltu katkeamispisteeseen asti. Kossupullo jäätyi parvekkeella, vaikka piti olla ilmastonmuutos, ja kaikenlaiset ulkomaalaisetkin tulevat naureskelemaan.

    Onneksi ahdistuneita viisikymppisiä voidaan lohduttaa ajatuksella, että Suomen kohtalo on heidänkin jälkeensä hyvissä käsissä. Kokoomuksen ja SDP:n nuorisojärjestöt ovat yhteisessä julkilausumassaan ilmoittaneet, että maamme turvataan puhtaalla, riskittömällä, aidosti kotimaisella ydinenergialla, josta ei jää edes ydinjätettä. Ei ainakaan vaarallista.

  • Italian terrori-isku

    Kirkkoko hampaaton?Tunnemme ilmauksen ”lyödä Raamatulla”. Italian etevä pääministeri Silvio Berlusconi on jälleen halunnut osoittaa, ettei hän ole aivan eilisen teeren poikia: häntä lyötiin kirkolla. Vaikka väkivalta ei ole ratkaisu ja Berlusconiakin olisi ollut suotavampaa huitaista kermakakulla (laktoositon), aivan täysin eivät kansalaiset yhdessäkään demokraattisessa länsimaassa kykene peittelemään vahingoniloaan.

    Milanon tuomiokirkko, jonka pienoismallilla tunnettua mafiapäällikköäItalian pääministeriä paiskattiin, on hyvin pisteliäästi muotoiltu, joten jälki oli sen mukaista. Berlusconilta murtui uutisen mukaan nenä ja hampaita. Myös hänen huulensa jouduttiin tikkaamaan, valitettavasti ei kuitenkaan yhteen.

    Iskun takana ollut mies, Massimo Tartaglia, on pidätetty. Puolustusministeri Ignazio La Russa kertoi hurskaasti, että Tartaglia oli välttämätöntä toimittaa poliisin suojiin, jottei väkijoukko ”lynkkaisi” häntä.

    Umberto Bossi kiirehti jo nimeämään attentaatin terrorismiksi. Arvatenkin suojeluskunnat ovat kohta kiiruhtamassa ehkäisemään ennalta tulevia kirkko-iskuja.

    Edit: Tällä hetkellä Massimo Tartaglialla on 76 579 fania Facebookissa. Määrä kasvaa koko ajan.

    Edit 2: Ja nyt Facebook on poistanut kyseisen sivun. Harmi!