Kaasuputki

Avainsana: seiska

  • Normaalit ruokajuomat

    Ministeri Mika Lintilän kännykän- ja alkoholinkäytöstä on tehty juttua jo muutama palstakilometri, mutta yksi asia puuttuu yhä: kukaan ei erityisen vakavissaan näytä vaativan hänen eroaan. Ei edes siinä tapauksessa, että on epäilty hänen kulautelleen miestä väkevämpää työajallaan.

    Valtakunnan valtiaat aina Suomen rikkainta miestä myöten riensivät osoittamaan tukensa Lintilälle.

    HS 5.3.2023

    Ei edes lehdistö itse – kaikista kohu-uutisista huolimatta – ole ottanut kantaa pääkirjoitussivuillaan. Lintilä on saanut vain pehmeän harjauksen. Joistakin teksteistä saa jopa kuvan, että koko kysymys Mika Lintilän mahdollisesta työpaikkajuopottelusta on puheenjohtaja Annika Saarikon ja pääministeri Sanna Marinin vastuulla. Mitäs eivät huolehtineet interventiovelvollisuudestaan!

    Pääministeri Sanna Marin (sd.) on joutunut puuttumaan Lintilän alkoholinkäyttöön (IL 3.3.). Kiusallinen tilanne on ennen muuta keskustan puheenjohtajalle Annika Saarikolle. Niin Marinin kuin Saarikonkin olisi pitänyt huolehtia riittävistä madonluvuista jo aivan ensimmäisellä kerralla.

    Forssan Lehti

    – Pääministeri tavallaan pitää huolta siitä, millainen julkinen kuva hallituksella on, kyllähän pääministeri on se keskeinen toimija, Koskinen sanoo.

    Yle

    Tiedotusvälineiden ahkera Lintilä-uutisointi uskottelee, että ikä ja sukupuoli ei enää suojaa keski-ikäistä miesministeriä, mutta kohu ilman moraalisesti närkästynyttä toimittajaa on pelkkä kohu, jota kukaan ei huomenna muista.

    Pääministeri Sanna Marinin iltakaljat sen sijaan sähköistivät journalistit. Yksi jos toinenkin sankaritoimittaja pääsi heristelemään tytönheitukalle sormeaan.

    Liskin mukaan ei voi sanoa, että Marinilla olisi alkoholiongelmaa, mutta useamman päivän kestänyt keskustelu pääministerin juhlimisesta tarkoittaa sitä, että Marinilla on ongelma alkoholin kanssa.

    Iltalehti

    Uusia kohuja Marin, sosialidemokraatit ja maan hallitus eivät nyt kaipaa. Niitä eivät kaipaa myöskään kansalaiset, jotka toivovat poliitikkojen kantavan vastuuta huomattavan vakavasta tlanteesta, jossa Suomi nyt on.

    Maaseudun Tulevaisuus

    Mutta sitäkään ei voi kiistää, että pääministeri on erittäin vastuullisessa tehtävässä, jossa hänen vastattavakseen tulee hyvinkin lyhyellä varoitusajalla vaikeita asioita, pahimmillaan kansallinen kriisi. Suomessa tietenkin viranomaiset hoitavat käytännön toimintaa, mutta jos pääministeri ei ole lomalla, eikä hänelle ole määrätty sijaista, historiasta tiedetään, että pääministeriltä itseltään edellytetään johtajuutta.

    Ilta-Sanomat

    Marin on osoittanut huonoa harkintaa asettaessaan oman maineensa ja pääministeri-instituution riippuvaiseksi henkilöistä, joihin ei kannattaisi luottaa. Vielä huolestuttavampaa on se, että pääministeri voi herkässä tilanteessa antaa infosodan aseet niiden käsiin, jotka haluaisivat vahingoittaa Suomea. Tällaiset videot toimisivat propagandassa ilman peukalointiakin.

    Valitettavasti Marin ei tuntunut torstaiaamuisten lausuntojensa perusteella vieläkään ymmärtäneen tarvetta tarkistaa käyttäytymistään. Se herättää jo kysymyksiä pääministerin harkintakyvystä.

    Helsingin Sanomat

    Onko pääministeri juhliessaan ollut toimintakykyinen johtamaan maata? Pitääkö pääministerin olla koko ajan toimintakykyinen? Onko Kesärantaan sopivaa tuoda iso joukko tuttavia juhlimaan? Onko pääministerin arviointikyky pettänyt, kun hän on antanut kuvata railakkaita videoita itsestään? Tarjoaako pääministerin varomaton toiminta Venäjälle aseita informaatiosodankäyntiin?

    Aamulehti

    Toki toivoisi, että pääministerin keskeisimpiä koetinkiviä olisivat olleet koronakriisi ja Suomen itänaapurin jo puoli vuotta jatkanut raakalaismainen hyökkäyssota. Raskailla ajoilla on varmasti osuutensa, kun pääministerillä kuohui yli. Marinin käytös ei ole kuitenkaan lisännyt kansalaisten luottamusta, päinvastoin. Luottamuksen voi poliitikko menettää vain kerran.

    Hämeen Sanomat

    Viime viikkojen pääministerin biletapahtumista tulleet todistusaineistot ovat lievästi ilmaistuna noloja. Varsinkin virka-asunnolta Kesärannasta otettu vähäpukeisten pintajulkkisten somepäivitys laittaa tällaisen boomerin kysymään, mikä on soveliasta pääministerille. Se vie uskottavuutta hyvältäkin työltä.

    Savon Sanomat

    Mutta hämmästelen kyllä suuresti sitä, mitä päässänne liikkuu. Ja miksi arvostelukykynne on noinkin puutteellinen. Olette valtakunnan arvovaltaisin poliittinen päättäjä ja pyöritte sekalaisen, ”jauhojengiksi” kutsutun some- ja julkkisporukan kanssa Helsingin yössä, ryyppäätte julkisella paikalla yökerhossa ja herätätte sekavalla voinnillanne huomiota.

    Seitsemän päivää

    Miten Mika Lintilän oletettuun WhatsApp-känniviestittelyyn tai epäilyksiin humalatilassa hoidetuista virkatehtävistä suhtaudutaan? Maaseudun Tulevaisuus otti jyrkän kannan koko kysymyksenasettelua vastaan. Puoluepoliittisesti sitoutumaton julkaisu on tietenkin sitä mieltä, että ”yksittäisen henkilön nostaminen tikun nokkaan on kohtuutonta”. Lehden komea U-käännös aiemmista pääkirjoituksista on huikea, sillä vielä elokuussa 2022 sama lehti oli ehdottomasti sitä mieltä, että ”Marin on asettanut pääministeri-instituution riippuvaiseksi henkilöistä, joihin ei kannattaisi luottaa” ja että ”kohujen keskellä pääministerin huomio voi ohjautua pois vakavammista aiheista”. Melkein tulee mieleen ounastella, että olisiko Maaseudun Tulevaisuudella sittenkin erilainen tapa suhtautua keskustalaiseen miesministeriin ja sosiaalidemokraattiseen naisministeriin.

    Harmi joka tapauksessa, ettei Sanna Marinin ”bilekohun” aikaan kukaan ollut jättänyt MT:n päätoimittajalle muistiota, jonka mukaan:

    Jäljellä oleva vaalienalusaika pitäisi käyttää koko maata koskevien vakavien ongelmien puntarointiin. Niitä on aivan riittävästi.

    Maaseudun Tulevaisuus

    Uusin tieto Mika Lintilästä on Seitsemän päivää -lehden uutinen mystisestä ”pikkuserkusta”, jota Lintilä majoitti hotellihuoneessaan virkamatkalla Tukholmassa. Seiskan mukaan kyseessä on polyamorisen ministerin toinen puoliso. Lehti vakuuttaa hallussaan olevan kosolti todistusaineistoa väitteidensä tueksi eikä Lintilä ole reagoinut käytännössä mitenkään.

    Miespoliitikkojen jalkavaimot eivät ole millään tavalla uusi ilmiö. Perussuomalaisten edellinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho oli vuosikausia kahden naisen kanssa ilmeisen sovinnollisessa polysuhteessa ja teki lapsia molempien kanssa. Yhdenkään journalistin tai asiantuntijan näkemyksen perusteella asiassa ei minkäänlaista riskiä tai ongelmaa, ovathan osapuolet suostuvaisia aikuisia.

    Mutta jos kävisi ilmi, että Sanna Marin…

    Tätä ei voi muotoilla mitenkään nokkelasti hassutellen. Poliittiset vastustajat (sekä puoluetoverit) ja koko suomalainen lehdistö on tehtaillut jatkuvasti kohu-uutisia Sanna Marinin kiistellystä suhteesta Ilmari Nurmiseen, pirkanmaalaiseen kansanedustajaan, jonka seurassa Marin on usein kuvattu.

    Tämä siitä huolimatta – tai siksi – että jokainen ”Bile-Ilmarin” tietävä ihminen tietää myös, miksi kyseessä ei ole ystävyyttä romanttisempi suhde.

    Millainen huuto-oksennus päätoimittajien, konservatiivipoliitikkojen ja muiden lausuntoautomaattien suusta pärskyisikään, jos Marinilla olisi työmatkoillaan mukana salarakas.

    Kysymys on retorinen. Seitsemän päivää -lehti on jo ehtinyt julistamaan Sanna Marinin ja hänen puolisonsa Markus Räikkösen avioeron.

    Saattaahan toki olla, että Sanna ja Markus ovat sopineet avoimesta parisuhteesta, jossa molemmilla voi olla useita intiimejä suhteita parisuhteen rinnalla.

    Asiantuntijoiden mukaan avoin suhde kuitenkin toimii hyvin vain silloin, jos toisten ihmisten tapaamisista pystytään sopimaan ja puhumaan avoimesti. Baareissa tapahtuvien satunnaisten kännisekoiluiden ei katsota palvelevan alkuperäistä ajatusta avoimesta suhteesta.

    Seitsemän kuolemansyntiä

    Aina kun on valmis uskomaan, ettei Seiskalla ole mitään standardeja, selviääkin, että kyllä on ja vieläpä kahdella eri korkeudella.

    Mika Lintilä voi vetää salalonkeroa puolustusvoimain koneessa matkalla tapaamaan monivuotista salarakastaan eikä tässä ole mitään ongelmaa viranhoidon tai parisuhteen kannalta.

    Sanna Marin tai puolisonsa käy baarissa, ja se on heti eron paikka. Sekä puolisosta että pääministerin tehtävistä.

  • Ymmärtämisen vaikeudesta

    Helsinki 2014?

    Helsingin alueella käväisi syksyllä rikosaalto. Tekijöiksi osoittautui joukko nuoria miehenalkuja. Ikä ja sukupuoli kannattaa panna merkille.

    Koska poliisin rikostiedotteissa oli jo aiemmin mainittu kiinniotetuiksi yhtäällä neljä ja toisaalla kolme ”ulkomaalaistaustaista” alaikäistä epäiltyä, mediassa riemastuttiin. Nyt saatiin stadiin kertaheitolla kaikki Pariisin palavat lähiöt.

    Helsingin Sanomain mukaan jengi ”pahoinpitelee nuoria Alppipuistossa, Heurekan luona ja Espoossa”. MTV3 luuli Alppipuiston, Heurekan ja Espoon sijaitsevan Helsingin itäisissä kaupunginosissa: ”Katujengi hakkaa lapsia ja nuoria Itä-Helsingissä”. Ilta-Sanomat luotti isojen numeroiden voimaan nostamalla kärkeen ”70 tapausta”, mistä ei suoraan saa selville, viitataanko sillä kirjattuihin rikoksiin vai jengiläisten päälukuun.

    Asia on selvä: monikymmenpäinen huligaanijoukkio mellastaa juuri tällä hetkellä pitkin laitakaupungin slummeja kuin pahimmassa 1980-luvun tulevaisuusdystopiassa. Betonierämaassa on kaikkien sota kaikkia vastaan. Asemalla soitellaan ja svengaillaan.

    https://www.facebook.com/olli.immonen.3/posts/10152794171614847

    Pelaisivat mieluummin pesäpalloa

    Erityisen innokkaita toimittajat ja kansalaisjournalistit ovat olleet mahdollisesta kytköksestä ”knockout gameen” – kuvittelliseen katutappeluharrastukseen, joka keksittiin yhdysvaltalaismediassa noin kaksikymmentä vuotta sitten. Mehevien otsikoiden laatimista ei ole annettu häiritä senkään, että järjestelmällistä pelaamista ei ole todettu missään, ei Yhdysvalloissa, saati Suomessa. Ilmiöstä alettiin pitkästä aikaa kohkata rapakon takana viime syksynä eikä tarvitse olla mikään tietokoneaivo päätelläkseen, että sieltä se saatiin myös suomalaisiin joukkoviestimiin. Mikäli lajin lyhyt historia kiinnostaa, kannattaa katsoa Jon Stewartin The Daily Show’n katkelma vuoden takaa. Suosittu toimittaja murskaa koko käsitteen melko huolellisesti. (Video saattaa vaatia geosuojauksen kiertämisen esimerkiksi Hola-selainlaajennuksella.)

    Suhtautuminen asiaan vaihtelee sen mukaan, miten katujengin käsite ymmärretään eri puolilla. Herkempien kansalaisten keskuudessa katujengillä tarkoitetaan mitä tahansa yli kahden alle 35-vuotiaan miehen oleskelua samalla tieosuudella. Poliisin mukaan katujengissä kuitenkin on kyse ryhmästä, jolla on selkeä johtaja ja taloudellinen hyötymistarkoitus. Ja juuri tämänkaltaisia organisoituja jengejä ei Helsingissä juuri nyt satu olemaan.

    https://www.facebook.com/Helsinginpoliisilaitos/posts/709394715808732

    Poliisi julkaisikin netissä kainon pyynnön, että ihmiset malttaisivat jättää asian selvittämisen viranomaisille – etenkin kun homma on jo hoidossa. Poliisi on ottanut kiinni parikymmentä sakilaista ja käräjäoikeus on vanginnut pääpukarit.

    Kadut ovat rauhoittuneet – mutta netissä öyhötys vasta alkoi.

    Ei perkele, ne tosiaan pelaa pesäpalloa

    Kukaan ei usko poliisia. Tietenkin viranomainen valehtelee. Oikeuspoliittinen yhdistys Demla tai jokin muu Suomea kulissien takana johtava ”mokuklusteri” on vaientanut lainvalvojat. Kuten aiemminkin on todettu, perussuomalaiseen liikkeeseen sisältyy todella vahva uhrimentaliteetti ja usko valtiollisiin salaliittoihin.

    Suomen kansa tai ainakin sellaiseksi itseään kuvitteleva sekopäälauma päätti yhtenä miehenä ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Facebookiin perustettiin oikopäätä Katupartio suomalaisten turvaksi -ryhmä, joka ilmoittaa torjuvansa pahoinpitelyitä pahoinpitelemällä ihmisiä pesäpallomailoin. Toistaiseksi uho on jäänyt pelkän vihapuheen tasolle.

    Perussuomalaisen puolueen todellisuuspakoisinta laitaa edustava Suomen Sisu innostui myös mahdollisuudesta päästä aloittamaan pitkästä aikaa ruskeiden ihmisten hakkaaminen. Eli kuten kansanedustaja Olli Immonen (PS) hehkuttaa: ”Mikäli viranomaisilla ei ole halua tai resursseja huolehtia kansalaistensa turvallisuudesta, Suomen Sisu on järjestönä valmis käynnistämään katupartioinnin uudelleen alueilla, joissa ongelmia ilmenee.”

    Immosen ystävät Kansallisessa Vastarintaliikkeessä ottivat askelen pidemmälle ja jalkautuivat useana päivänä mitä fyysisimmin Helsingin kaduille. Äärioikeistolaiset törmäsivät pariin otteeseen itse määrittelemiinsä ”vasemmistolaisiin” sekä lopulta tietenkin poliisiin, joka olikin jo ehtinyt tiedottaa olevansa huolissaan rikollisesta toiminnasta ja lukuisista pahoinpitelyistä tunnettujen jengiläisten partiotoiminnasta.

    Tässä välissä onkin hyvä muistella, miten äärioikeistossa järkytyttiin luvattomista järjestyksenvalvojista Jyväskylän kirjastossa tammikuussa 2013. Tuolloin Kansallisen Vastarinnan puukonheiluttajia vastassa olivat paikalliset vapaaehtoiset, mistä nousikin melkoinen häly. Siksi on jopa yllättävää, että lisensoimaton katupartiointi nähdään isänmaanpuolustajien riveissä aivan normaalina vapaa-ajan harrastuksena.

    Onneksi perussuomalaiset eivät hallitse b- ja g-kirjaimia

    Kaikki ITE-poliisit eivät kuitenkaan ryntää aivan arpapelillä etsimään syksyisen Helsingin tyhjiltä kaduilta hakattavaa, vaan konsultoivat ensin netissä kiertävää nimilistaa.

    Nimilistaa? Kyllä. Murha.infolta liikkeelle lähtenyt nimi- ja yhteystietoluettelo kiertää ympäri sosiaalista mediaa. Huolestuneet perheenisät puolustelevat henkilötietojen laitonta levittelyä ja mahdollisia opettavaisia pahoinpitelyjä sillä, että tuskinpa nämäkään nimet olisivat listalla, jos olisivat aivan syyttömiä. Tai että mitäs pyörivät rikollisten seurassa. Tai mitä nyt milloinkin. Pääasia, että aikuiset miehet tuntevat vetoa teinipoikien koskettamiseen ja ovat valmiit perustelemaan fantasiansa millä tahansa tekosyyllä.

    (Murha.infon keskustelua aiheesta ei tähän linkata. Eve Hietamies on kirjoittanut nimilistaterrorismista mainion tekstin Apuun jo helmikuussa 2013. Kannattaa lukea.)

    Minäkö tyhmä, nyt en ymmärrä

    Ylivoimaisesti eniten kostonhimoisia kansalaisia kismittää se, että poliisi ja sosiaali- sekä nuorisotyöntekijät ovat halukkaita ”ymmärtämään” alaikäisiä rikollisia. Kun Helsingin nuorisotoimen johtaja Tommi Laitio ja komisario Tuomo Lotta käyvät läpi ilmiön syitä aivan asiallisesti, uutisen kommenttiraita täyttyy sapekkaasta palautteesta, jossa vihaansa tukehtuvat rasistit vaativat vääräuskoisten kivitystuomiota. Ei jengiytymistä saa selittää!

    Eräs huikeimmista vihanpurskeista tulee vähemmän yllättävästi Muutos 2011 -nimisen räikeästi ulkomaalaisvastaisen puolueen puheenjohtajalta. Jari Leino lainaa blogimerkinnässään kaikkia vihaamiaan ”suvaitsijoita” ja yltyy vainoharhaisessa raivossaan vaahtoamaan tavalla, joka on syytä lainata tähän kokonaisuudessaan:

    Nyt alkaa olla liian myöhäistä. Suomalaisiin kohdistuva kansanmurha on jo alkanut.

    Ei se murhilla ala. Se alkaa pikkuhiljaa näin. Tämänkertaiset mamujengit herättävät aikansa kohua, ehkä pari päivää. Sitten asia haudataan ja unohdetaan. Vuosien kuluessa vastaavia tapauksia tulee lisää. Lukemattomia. Suomalaislapset tottuvat siihen, että heidän elinympäristössään on agressiivisia mamujengejä, jotka pahoinpitelevät heitä kenenkään puuttumatta asiaan. Suomalaislapset väistävät ja suvaitsevat ja pyytävät anteeksi.

    Pikku hiljaa kansanmurha etenee. Kunnes suomalaislapsilla ei ole enää paikkaa tässä maassa. Kunnes suomalaisia ei enää ole.

    Kaikkein pahinta on, että tämän kaiken ovat Suomen vallanpitäjät tehneet aivan tarkoituksella. Juuri ne ihmiset, jotka on valittu tai nimitetty tehtäviin, joissa heidän olisi pitänyt ajaa suomalaisten etua ovat saaneet toiminnallaan aikaan tilanteen, joka johtaa vääjäämättä suomalaisten kansanmurhaan.

    Näin siis ajattelee eduskuntapuolueen puheenjohtaja.

    Poliisi valehtelee aina, ellei satu olemaan kansanedustaja

    Poliitikot eivät ole yksin suoltaneet nettiin ymmärtämisvastaista viestiään. Loimaa Bisonsin ”Godfather”, vedonlyöntimannekiini Aleksi Valavuori, päätti tulla ulos sekä blogissaan että 12 592 Facebook-seuraajalleen perinteisenä ”en ole rasisti, mutta” -rasistina. Perussuomalaista poliisikansanedustaja Tom Packalénia ylistävässä kirjoituksessa ammennetaan faktoja lööppipohjalta ja perustellaan ne hompanssilogiikalla. Ja koska siis kyseessä ei ole rasismi, Valavuoren eriväriset ystävät valjastetaan puolustamaan äärioikeistolaista koripallomanageria:

    Tämä ei ole millään tavoin rasistinen kirjoitus. Rakastan monikulttuurillisuutta ja olen toiminut monikulttuurillisessa ympäristössä niin kauan kuin muistan. Ystävä- ja tuttavapiirini koostuu lukemattomista erilaisista kulttuureista.

    Valavuori on lietsonut itsensä ristiretkeläisen pyhään vihaan. Hänelle Packalénin Puheenvuoro-blogimerkintä on totuus, jota salakavalat monikulturistit hyssyttelevät. Kun ex-poliisi kertoo tiedotusohjeesta, jonka perusteella epäiltyjen etnisiä tunnusmerkkejä ei sopinut julkaista, Valavuori on jo täysin vakuuttunut siitä, että rasismilla tarkoitetaan sitä, että muutaman tuhannen hengen vähemmistö sortaa muutaman miljoonan hengen enemmistöä.

    Mikä on harmi, sillä sekä Packalén että Valavuori olisivat voineet tehdä niin kuin Nyt-liitteen toimittaja. 16. lokakuuta päivätyssä artikkelissa asiat avataan lainaamalla poliisin viestintäohjetta:

    Epäillyn nimeä tai kuvaa ei normaalisti anneta julkisuuteen eikä poliisin pidä antaa asianosaisista esim. yksityiselämää, terveydentilaa tai etnistä taustaa koskevia tietoja, ellei niiden julkaisemisella ole oleellista merkitystä jutun tutkinnalle.

    Erityisen visusti epäillyn henkilöllisyyden paljastamiseen johtavia tietoja vahditaan silloin, kun asiaan liittyy alaikäisiä. Kuten sattumalta juuri nyt.

    Kulttuuri söi kotitehtäväni

    Mutta eipä anneta hyvien käytöstapojen ja lastensuojelun häiritä Valavuorta, joka tunnustautuu ennen kaikkea kulttuurirasistiksi. Hänen maailmankuvassaan ”kulttuurit” ovat ilmatiiviitä, perintötekijöiden tavoin lähes muuttumattomia ominaisuuksia, jotka kaatavat tieltään kaiken yksilöllisen vaihtelun. Tämä ei tietenkään koske ulkomailta Suomeen tuotua koripallokulttuuria, vaan jotain muuta. Jotain, johon liittyy käsittämätön ”hama tappi”:

    Annan teille yhden selkeän neuvon, jonka jopa perussuomalainen peruskoululainenkin ymmärtää. Olisiko jo vihdoin aika ymmärtää se tosiasia, että ihan kaikki kulttuurit eivät yksinkertaisesti pysty toimimaan sopuisasti toisten kulttuurien joukossa. Voimme toki yrittää tätä hamaan tappiin asti, mutta me, tai edes meistä seuraava sukupolvi ei tule näkemään yhteiskuntaa, jossa kaikki kulttuurit elävät sulassa sovussa keskenään. Olen pahoillani, jos pilasin nyt jonkun illuusion.

    Ymmärtämisen aika on ohi, väkivalta on ratkaisu. Eikä nyrkki katso ihonväriä.

    Hei, me ymmärretään

    Tulitukea äärimielipiteille saadaan vaihtoehtoisessa todellisuudessa pyöritetyltä Hommaforumilta. Yli 80 sivua pitkässä selkääntaputteluketjussa ”katujengeille” ei ole tarjolla edes leikkimielistä ymmärtämistä. Epäillyt ja kaikki muutkin toivotetaan ensimmäisellä lennolla ulos synnyinmaastaan, ovathan he syyllistyneet ihonväriin.

    Valavuoren ja muiden kostonhimoisten rauhaanpakottajien syvällinen inho ymmärtämistä kohtaan on sikäli vittumainen tunne, että se näyttäisi koskevan ainoastaan tiettyä uskontoa tai kansallisuutta edustavia rikollisia – tai ihan vain näiden liepeillä tepastelevia sivullisia.

    Mikäli syyllinen näyttää tutummalta, kaikki ymmärryshanat aukeavat.

    23. heinäkuuta 2011 Aamulehdessä julkaistiin koskettava kirjoitus suomalaisten koulusurmaajien ja 77 murhasta elinkautiseen vankeuteen tuomitun norjalaisterroristi Anders Breivikin pahoinvoinnin syistä.

    Toimittaja Markus Määttänen päätyi arviossaan siihen, että valkohipiäisiä massamurhaajia yhdistää halipula. Sekä kouluampumiset että Utøyan joukkomurha olisivat voineet olla estettävissä, jos vain pojille olisi ajoissa lohjennut pillua. Seksineuvos Henry Laasanen komppasi mielipidettä omilla uutisnostoillaan seuraavana keväänä.

    Koko kansakunnalle täysin tuntematon muusikko Julius Sarisalmi hyppäsi isojen poikien naisvihajunaan tämän vuoden kesäkuussa Etelä-Suomen Sanomissa julkaistussa henkilökuvassa, jossa hän arveli oman pitkäksi venähtäneen poikuutensa ajaneen hänet masennukseen sekä päihdekierteeseen ja lähes tehneen hänestä kouluampujan. Toimittaja ei epäile lainkaan, olihan aivan vastikään Kaliforniassa tehty värkkiään säästelleistä naisista johtuva murhasarja.

    Toisin sanoen murhaajien motiiveja ollaan valmiit ymmärtämään hyvinkin pitkälle, kun vain sopivat kriteerit täyttyvät.

    Miksi samaa diagnoosia ei ole vielä tehty puistoissamme holtittomasti mellastavien jenginuorten väkivallasta? Luulisihan näidenkin kohupahoinpitelyiden loppuvan kuin seinään, jos hameväen edustajat ymmärtäisivät vastuunsa ja ryhtyisivät harjoittamaan suopean tyttöystävän roolia.

    Vartioiduissa kauppakeskuksissa tapetaan enemmän ihmisiä kuin avoimissa ostoskeskuksissa

    Koulusurmien lisäksi Suomessa on tehty muutamia huomattavan julkisia massamurhia. Vuonna 2002 tehtiin Vantaalla Kauppakeskus Myyrmannissa itsemurhapommi-isku, jossa kuoli seitsemän ja haavoittui 80 ihmistä. Seitsemän vuotta myöhemmin Espoossa Kauppakeskus Sellossa kuoli kuusi henkeä * – syyllinen itse mukana – ammuskelussa.

    Vertailua vaikeuttaa hiukan se, että Myyrmannin räjähdykselle ei ole osoitettu perustelua, kun taas Sellon ammuskelijalla oli rikosrekisteri ja mustasukkainen kostomotiivi. Suomalaisyleisön antamassa palautteessa kahden kauppakeskussurmaajan eroavaisuudet kuitenkin syntyivät aivan muualla ja paisuvat sekä äärettömiksi että lopullisiksi.

    Myyrmannin pommin rakensi ja räjäytti suomalaissukuinen Petri Gerdt. Sellossa ammuskeli Ibrahim Shkupolli, kosovolainen albaanimies. Mediassa ja nettikeskusteluissa Gerdtistä maalattiin alusta alkaen kuvaa ujona ja hiljaisena koulukiusattuna pojanrassukkana siinä, missä Shkupolli tiedettiin jihadia toteuttavaksi kunniamurhaajaksi.

    Sama narratiivi on sittemmin toistunut kaikissa surma- ja pahoinpitelyuutisissa:

    • Suomalainen nuorimies on koulukiusattu, ujo neitsyt, joka virran viemän ajopuuna vain joutuu tilanteeseen, jossa hänen on pakko tappaa lukuisia sivullisia. Koululaitos ei tee mitään kiusaamiselle ja mielenterveyspalveluita ei anneta.
    • Islaminuskoinen maahanmuuttaja tai tämän jälkikasvu on uskontonsa aivopesemä puskaraiskaaja, jolla on geneettinen taipumus toteuttaa näitä impulsseja. Maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut.

    Mielenkiintoisinta näissä ennakkoluuloissa on se, että vaikka molempia pidetään jollain tasolla väistämättömyyksinä – koulukiusattu peräkammarinpoika ja islaminuskoinen maahanmuuttaja on predestinoitu tekemään joukkosurmia – vain muslimimiehiä pidetään uhkana. Saivarteluun taipuvainen henkilö voisi tässä melkein jo kysyä, miksi Aleksi Valavuori ei kiihota kansaa vihaamaan valkoihoisia sinkkunörttipoikia.

    Ampuja oli toisen polven koulukiusattu

    Sisäministeriön käyttöön laaditussa muistiossa vuodelta 2012 käydään läpi kahdeksan suomalaisnuorten tekemää tai yrittämää joukkosurmaa vuosina 1989–2012. Toistuva motiivi on ”ihmisviha” ja kosto yhteiskunnalle tai kiusaajille. Koulunsa kiltisti käyneet ugrit ovat yhteiskunnalle yhtäkkiä suurempi uhka kuin sepitteellisessä Itä-Helsingissä melskaavat ”toisen polven maahanmuuttajat”.

    Ennen kuin kuitenkaan käymme lahtamaan nörttejä, on hyvä lainata Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-ahon viisaita sanoja:

    Riippumatta siitä, mitä mieltä itse kukin näistä kysymyksistä on, hyveenä ja tavoitteena voitaneen pitää sitä, ettei laajoja ihmisjoukkoja koskevia ja kauaskantoisia päätöksiä tehtäisi paniikissa ja kiihtymyksen tilassa, kuten arvoisalla pääministerillämme valitettavasti on tapana. Ja sitten, kun ollaan rauhoituttu, pyrittäisiin tekemään päätöksiä, jotka noudattavat suurimman hyödyn ja vähäisimmän haitan periaatetta. Ettei vain puuhasteltaisi ja tehtäisi jotain näyttävää näön vuoksi.

    Linkkejä teemasta

    Korjauksia:

    Suomen Vastarintaliike/Kansallinen Vastarinta ja Finnish Defence League ovat kaksi erillistä järjestöä. SVL/KV:n taustalla on ruotsalainen Svenska Motståndsrörelsen, kun taas FDL:n emoyhteistö on englantilainen English Defence League.

    Kauppakeskus Sellon ammuskelussa kuoli neljä henkeä. Kaksi muuta ampuja mukaanluettuna kuolivat muualla.

  • Atlas Shrugged

    18.6.2012. Maanantai.

    Atlas Shrugged –ilmaisnäytös on alkamassa Orionissa. Sosialistisen elokuvateatterin muhkeasti krumeluurattu aula täyttyy ihmiskunnan niistä edustajista, jotka todennäköisimmin kavahtaisivat väitettä, että he kuuluvat ihmiskuntaan. He tuoksuvat keskenään samalta – noin kaksi kertaa perus-Axen hintaiselta tuoksuva partavesi kimaltelee sukupuoleen katsomatta kaikkien leukaperissä. Aalto-yliopiston henki on väkevästi läsnä, kun teekkarit ja kauppatieteilijät (puhuuko kukaan kyltereistä?) yrittävät näyttää siltä kuin he olisivat itse maksaneet sekä leffalippunsa että opintonsa.

    Seiskan paparazzit eivät ole hereillä, ehkä jopa väärällä ovella, kun Matti Apunen livahtaa sisään ilman deittiä. Suomen pienen randilaislahkon riveissä Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja edustaa lähes yksin niin sanottua establismentia. Objektivismia jalankulkijoita terrorisoimalla harjoittava toimittaja Tuomas Enbuske ei näy aulassa ja pankinjohtaja Björn Wahlroos epäilemättä on katsellut elokuvan jo oman kartanonsa videotykiltä.

    Kohta Orioniin on istahtanut kenties noin 80 uskollista Ayn Randin opetuslasta – ja puolenkymmentä hallitsemattomasti tirskuvaa skeptikkoa. Niin kuin jokainen hengellinen tilaisuus myös tämä alkaa yhteisellä uskontunnustuksella. Avaussanat lausuu hiukan vaikeasti mutta sitäkin päättäväisemmin englantiaan ääntävä nuorukainen, jonka nimeä ei kerrota tai se katoaa ilmaan. [PÄIVITYS 9.7.2012: kyseessä on tietenkin täysin tuntemattoman Ludwig von Mises -instituutin perustaja ja tapahtuman pääasiallinen järjestäjä, Markus Törnqvist.]

    Valtavan pitkän ja monipolvisen esittelyn jälkeen katsomo on saanut vahvistuksensa siitä, että randilainen objektivismi on maailman paras vakaumus. Tilaa tehdään toiselle mieshenkilölle, joka esiintyy hiukan päättäväisemmin. Hän todistaa väkevästi. Käy ilmi, että kyseessä on illan sponsori. Mesenaatin nimeä ei taaskaan sanota ääneen, mutta myöhemmin Facebook-raati tunnistaa henkilön Taneli Tikaksi, IRC-Galleriaa pyörittäneen Dynamoid Oy:n entiseksi johtajaksi ja suuromistajaksi.

    Tikka on kiehtova hahmo. Häntä nimitetään mediassa ”sarjayrittäjäksi” – termi tarkoittaa yrittäjää, jonka tavoitteena on ennen kaikkea myydä firmansa ja perustaa uusi. Jos talousjournalismissa käytetyn sanaston ehdotonta kielteisyyskielteisyyttä sovellettaisiin viihdeuutisiin, Tauskia voitaisiin sanoa menestyksekkääksi sarja-aviomieheksi.

    Viimeksi Tikka on ollut Pekka Vennamon leivissä keskisuuressa verkkoviestintäkonserni Sopranossa. Nousujohteinen ura on uutisoitu näyttävästi markkinointi-, talous- ja it-julkaisuissa. Kohu-uutisten ystäviä taatusti kiinnostaisi pohtia kysymystä, mitä tapahtui yhden kuukauden aikana vuoden 2012 alussa, kun vastanimitetty varatoimitusjohtaja ”siirtyi uusiin haasteisiin” ennen kuin edes oli käyntikortteja ehtinyt painattaa. Valitettavasti taloustoimittajat ovat vakavaa väkeä eivätkä alennu henkilöjuttuihin muiden kuin Nokia-pomojen kohdalla.

    Joka tapauksessa Taneli Tikka on työnsä puolesta vapaa propagoimaan ideologiaansa sekä Edistyspuolue-nimistä hanketta muun muassa maksamalla Orionille muutaman satasen tilavuokraa ja ostamalla esitysluvan amerikkalaiselta tuotantoyhtiöltä. Jälkimmäinen rahasumma on liikesalaisuus, mutta tokkopa Tikka tempustaan kerjuulle joutuu – miehellä kun tiettävästi on omaisuutta muutaman lottovoiton verran.

    Elokuva alkaa uutissisällöillä, jotka tuovat mieleen Michael Mooren dokumentit. Yleisölle pyritään nopeasti tekemään selväksi, miksi koko leffa kertoo raideliikenteestä ja miksi se ei silti ole holhoavaa eurokommunismia, kuten junat sinänsä aina ovat.

    Lyhyesti: Vuosi on 2016. Lähi-idässä on jälleen arabikevät, Venezuela, Nigeria, Venäjä ja Pohjanmeren rantavaltiot eivät jostain syystä tuota enää öljyä, joten fossiilisiin polttoaineisiin perustuva yhteiskunta on romahtanut. Toki katukuva on muuten ennallaan, mitä nyt (työtä) kerjääviä ihmisiä on enemmän. Kaikesta tästä johtuen raideliikenne on arvossaan ja yhdellä firmalla on lähes koko Yhdysvaltain rataverkko hallussaan. Tämä yritys on Taggart Transcontinental, jota johtaa riitaisa sisaruspari, James ja Dagny Taggart (Matthew Marsden ja Taylor Schilling).

    Junayhtiö ei ole aivan poikkeuksellinen kummajainen: tarinan maailmassa on ylipäätään jäljellä vain harvoja omaa toimialaansa yksinoikeudella hallitsevia suuryrityksiä, joita korruptoituneet poliitikot varjelevat kilpailulta. Myös James Taggart kaveeraa Washingtonin konnien kanssa ja ilmeistä höveliyttään sekä kateuttaan suostuu yhdessä muiden teollisuusmagnaattien kanssa lobbaamaan maahan erilaisia vulgäärisosialistisia lakeja. Elokuvan aikana liittovaltio rajoittaa rautatieyhtiöiden välistä kilpailua, yrittää kieltää ”liian kilpailukykyisten” tuotteiden kehittämisen ja lopulta asettaa lain, että jokainen yrittäjä saa toimia vain yhdellä toimialalla – esimerkiksi  teräsvalimoyrittäjä ei saa omistaa rautakaivoksia.

    Aidon randistin tunnistaa siitä, että hän oikeasti uskoo tämänkaltaisen lainsäädännön olevan mahdollista Yhdysvalloissa, vaikka se ei olisi onnistunut Neuvostoliitossakaan.

    Kukaan ei selitä elokuvan mittaan, millä tavalla pakkomonopolit palvelevat kenenkään etua. Ehkä julkinen valta vain on sellainen – tekee kaikkensa haitatakseen kirkasotsaisten teollisuusyrittäjien elämää ja vieläpä yleensä näiden omasta pyynnöstä.

    Yksi useista elokuvan lukuisista deus ex machina -tuokioista on Coloradon öljyesiintymä. Täysin varoittamatta Kalliovuorten alla on enemmän mustaa kultaa kuin Saudi-Arabiassa. Luonnollisestikin elokuvan hapokkaassa universumissa amerikkalaisten poliitikkojen ja suurliikemiesten intresseissä on mieluummin estää maailman ainoan kaupallisen öljykentän hyödyntäminen kuin kohentaa sillä lamaan vajonneen liittovaltion kilpailukykyä. Niinpä litkua ei saada maailmanmarkkinoille kuin yhdellä tavalla: yksinoikeudella Taggartin junalinjaa pitkin.

    Luultavasti vuoden 2016 maailmassa öljyputketkin on kielletty.

    Tässä kuvaan astuu teräspohatta ja innovaattori Henry Rearden (Grant Bowler), joka on kehittänyt joutessaan uuden superteräksen. Coloradolaisöljy uhkaa jäädä hapantumaan maan sisään, ellei junayhtiö korjaa James Taggartin löysän hallintokulttuurin takia rapistunutta ratalinjaa. Dagny Taggart tilaa Reardenilta omalla riskillään uudet kiskot ja sillan. Valtiovalta yrittää kaikin keinoin estää uuden metalliseoksen käytön, koska miksi ei, ja junankuljettajien ammattiliittokin menee lakkoon. Mutta Dagny ja Henry eivät anna periksi. Siinä sivussa nämä kaksi sosiaalisesti rajoittunutta tulevat myös rakastuneeksi toisiinsa.

    Ja kas! Juna kulkee! Eurooppalaista katsojaa nauratetaan, kun tulevaisuuden superkiskoilla rullaava huippunopeusjuna saavuttaa käsittämättömästi 150 mailin eli 240 kilometrin tuntinopeuden. Siis vähän enemmän kuin Pendolino.

    Tässä välissä voisi epäreilusti muistella, että sosialistien hallitseman Ranskan valtiollinen rautatieyhtiö operoi parhaimmillaan lähes 300 km/h:n keskinopeuksilla – puhumattakaan puolivaltiollisten jättiläisyritysten Japanista luotijunineen tai kommunistisesta Kiinasta uusine magneettilevitaatioraiteineen. Jopa Ranskan postin käyttämät suurnopeustavarajunat hakkaavat upouuden John Galt Linen superjunan.

    John Galt Linen? Kuka on John Galt?

    Elokuva käynnistyy sillä, että pitkin kulisseja hiiviskelee poplariin ja lierihattuun pukeutunut hyypiö, joka käy elämälle vieraan dialogin ties kenen kanssa. Myöhemmin filmin aikana hän tuppautuu yhä uudelleen toinen toistaan lihavampien usealeukaisten äijänkorstojen seuraan tivaamaan samaa kysymystään John Galtista.  Sen sijaan, että tympääntyneet pomot pyytäisivät portsaria tai mitä tahansa lähistöllä luuhaavaa lihaskimppua heittämään outoja höpöttävän tenukepin pihalle, he jäävät kuuntelemaan ikään kuin miehellä olisi jotain asiaakin.

    Keskustelun jälkeen miehet katoavat.

    Kyseessä on tietenkin se itte. John Galt (Paul Johansson) on entinen insinööri – kuten aika monet nykyrandistitkin. Työelämästä luovuttuaan hän on ilmeisesti vain löntystellyt pitkin mannerta näyttämässä film noir -vakoojalta.

    Ennen muuttumistaan kylähulluksi Galt kuitenkin kehitti häkellyttävän fuusio-tyhjiö-helium-moottorin mystisessä Twentieth Century Motor Companyssa. Edistyksellinen yritys meni nurin, kun sen palkansaajiin sovellettiin Karl Marxin ohjetta: ”Jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan.” Kommunistit kun tunnetusti antavat ihanteittensa sumentaa jopa tilannetajunsa – synti, johon randisti ei koskaan sortuisi.

    Hämmästyttävä moottori vilahtaa valkokankaalla selittämättömässä autoilumontaasissa, jonka aikana Henry Rearden ja Dagny Taggart ajelevat vailla holttia ympäri Pohjois-Amerikkaa laiminlyöden respektiivisiä yhtiöitään. Reardenilla on näet aivan sattumalta ihmemoottorin sijaintiedot, muttei sen piirustuksia. Jostain syystä koneen etsintä on kesken kaikkea muuta kiirettä kaksikon tärkein juttu.

    Elokuva päättyy cliffhangeriin. Dagny ja Henry ovat avoimesti suhteessa, John Galt on jo ollut aivan kulman takana, Coloradon öljykentät on tuikattu ilman selitystä tuleen ja öljy-yhtiön omistaja on kadonnut ynnä jättänyt viestin, jonka mukaan hän on mennyt lakkoon.

    Lopputekstit.

    Pienen epäröinnin jälkeen Orionin yleisö puhkeaa vaisuihin aplodeihin.

    Katsomiskokemuksena filmi ei ole niin vaativa kuin olisi voinut odottaa. Se on vain 90-minuuttinen, joten pätkän pystyy katsomaan ilman sydänhalvausriskiä. Alkoholi saattaisi auttaa.

    Tietenkään leffa ei ole tykkänään vailla ansioita. Siinä on todella paljon sykähdyttävän kauniita lähikuvia amerikkalaisista tavarajunista ja ratapihoista. Muuten kuvasto on kopioitu sellaisenaan saippuaoopperoista ja SAK:n hyllytetystä vaalimainoksesta: elokuvassa syödään ja juodaan aivan tolkuttomasti. Aterian yli käydään ulkoaopetellun kuuloisia vuoropuheluita, joissa metodinäyttelijät yrittävät kaksin käsin eläytyä hahmoihinsa, joiden rinnalla jopa pahvi-Sauli alkaa vaikuttaa eloisalta huumoriveikolta.

    Pahin tappelu katsojalla on silti tarinan itsensä kanssa. Tieteiskertomuksissa on tapana taivuttaa luonnontieteiden perusteita vapaasti – avaruusalukset ylittävät valonnopeuden, ajassa matkustetaan eteen- ja taaksepäin, liskot ja ihmiset eri galakseista huomaavat omistavansa yhteensopivat sukuelimet ja DNA:n – mutta sosiologia ja psykologia pitävät aina kutinsa. Atlas Shrugged rikkoo tätä sääntöä raskaasti. Hahmot reagoivat toisiinsa ja tilanteisiin jatkuvasti aivan pähkähullusti. Mikäli elokuvan pitäisi vakuuttaa katsojansa Ayn Randin filosofian oikeutuksesta, sen pitäisi edes yrittää rakentaa henkilöille uskottavat motiivit ja ennen kaikkea uskottava vuorovaikutus.

    Elokuva tuotti teatterilevityksessä reilut neljä ja puoli miljonaa dollaria eli neljänneksen 18-vuotisista tuotantokuluistaan. Leffan omasta pussistaan rahoittanut John Aglialoro totesikin aluksi, ettei luultavasti tee jatko-osaa trilogiaksi aiottuun elokuvaan. Mutta nyt on jo toinen ääni kellossa ja kuvaukset ovat tiettävästi alkaneet jo huhtikuussa.

    Toivottavasti joku innokas startup-yrittäjä suvaitsee järjestää sitten taas esityksen. Ei tästä nimittäin maksaa kehtaisi.

  • Ydinjätepizzaa David Beckhamille

    Iltalehti ei vastusta ingressejä. Se on vain ingressikriittinen.
    Iltalehti ei vastusta ingressejä. Se on vain ingressikriittinen.

    Satamatyöntekijät pahastuivat lakonmurtoyrityksestä siinä määrin, että marssivat vielä kerran ulos. Tästä mielensä pahoittaneena työnantajat ilmoittivat kyseessä olevan terrorismin, joka edellyttää mittavia perusoikeuksiin kajoavia lainuudistuksia.

    Laivaukset Guantanamoon alkavat heti, kun etevät Facebook-ahtaajat saapuvat paikalle ja passittavat AKT:n ilkimykset vesikidutettaviksi.

    * * *

    Väkivaltaiset edesottamukset ovat muutenkin nyt framilla. Yhteisöpalvelu Facebookin viharyhmien keskuuteen on viime aikoina virinnyt kansanliike, jonka vaikutukset suomalaiseen yhteiskuntaan tulevat olemaan dramaattisia.

    Nimellä osoitellen niin maahanmuuttoasioista vastaavalle ministeri Astrid Thorsille kuin Tasavallan Kuningas Jyrki Kataisellekin on mennyt viesti, jonka mukaan kansa ei halua lisää ”BEGHAMEJA SUOMEEN KIRURGI-HOITOON”.

    Uutiskynnyksenkin ylittänyt Begham-kriittinen ryhmä tekee arvokasta työtä muistuttaessaan suomalaisia siitä, millainen vaara rajojemme yli holtittomasti vyöryvissä ”bemuissa” piilee. Vuoden 1995 MM-voittajaveteraanien selkänahoista riistetyillä verovaroilla ylläpidetyn suomalaisen terveydenhuollon hedelmistä nauttinut David Beckham saattoi ehkä kuvitella, että isäntäväki katsoo hyvällä pizzanmaiskutusta, kun Myllysilta romahtaa ja vanhukset jäävät kotihoidotta. Mietipä kahdesti ensi kerralla, David, ennen kuin tulet Suomeen teettämään silpomisiasi!

    * * *

    On selvää, että Suomen kansan hauraan yksikulttuurisia hermoja on nyt koeteltu katkeamispisteeseen asti. Kossupullo jäätyi parvekkeella, vaikka piti olla ilmastonmuutos, ja kaikenlaiset ulkomaalaisetkin tulevat naureskelemaan.

    Onneksi ahdistuneita viisikymppisiä voidaan lohduttaa ajatuksella, että Suomen kohtalo on heidänkin jälkeensä hyvissä käsissä. Kokoomuksen ja SDP:n nuorisojärjestöt ovat yhteisessä julkilausumassaan ilmoittaneet, että maamme turvataan puhtaalla, riskittömällä, aidosti kotimaisella ydinenergialla, josta ei jää edes ydinjätettä. Ei ainakaan vaarallista.

  • Matti Vanhasen hardcore-seksivideot

    Tuskin oli Haiti saatu tuhottua, Kaarina Hazard haukuttua ja Miss Suomi valittua, kun jo uutistarjottimet pullistelivat uusia aineksia.

  • Linkitti Helsingin Sanomain nettikeskusteluun, sai neljä vuotta!

    Suomalaisia on hellitty lukuisilla pikku-uutisilla taas.