Avainsana: kimmo sasi

  • Joutavia

    Mitä hyvänsä järkevää tai edes lukukelpoista blogisisältöä odotellessa on hyvä kerrata tuoreita uutisia kotimaasta:

  • Punaisten housujen progressiivisuudesta

    Vuoden 2009 verotuksen mukaan Björn Wahlroos tienasi melko heikosti. Sekä ansio- että pääomatulot kutistuivat puoleen edellisvuotisesta. Pääomatuloja tuli 5,8 miljoonaa euroa ja palkkaa Wahlroos kuittasi vaatimattomat 1,2 miljoonaa. Pankinjohtaja-maanviljelijä Wahlroosin verojen suuruutta on hankala arvioida, sillä näiden tulojen muodostumista ei ole eritelty. Ovatko pääomatulot esimerkiksi olleet osinkotuloa? Tällöin niistä 30 % olisi ilman kahta sanaa verovapaata.

    Kolmekymmentä prosenttia 5,8 miljoonasta on 1 740 000 euroa. Mikäli Nallen pääomatulot kertyivät osingoista, hän sai koko vuoden ajan arkena ja pyhänä 200 euroa tunnissa puhtaana käteen. Myös nukkuessaan.

    Oletetaan silti, että Wahlroos sai vain laajasti ymmärrettyä ”pääomatuloa”, jota ei maksanut julkisesti noteerattu osakeyhtiö. Tällöin koko 5,8 miljoonaa olisi veronalaista tuloa, josta 28 prosentin siivun jälkeen jää kouraan ainoastaan 4 176 000 €.

    Björn Wahlroos siis nettosi omistustensa avulla noin kahdeksan euroa minuutissa läpi koko lamavuoden 2009. Kuinka monella on kahdeksan euron minuuttipalkka?

    Lisäksi tietenkin on muistettava 47,5 % suuruinen ansiotuloverotus. 18 % menee Salon kaupungin pohjattomaan kukkaroon ja loput 29,5 % korjaa ahne valtio ylläpitääkseen Helsingin ja Turun välistä moottoritietä. 1,2 miljoonan euron palkkatuloista Björn Wahlroosille jää vain – ja taas kerran on laskelman helpottamiseksi unohdettava ne kymmenet ja sadat verovähennykset, joihin näinkin ansioitunut seniorikansalainen on takuulla oikeutettu – 630 000 €. Mikäli konsernijohtaja on noudattanut vuosisataisen työväenliikkeen taistelemaa 37,5 tunnin viikkotyöaikaa, hänen nettotuntipalkakseen saadaan kutakuinkin 350 euroa.

    Ei ihme, että veroremontti on oikeistohallituksen (ja tulevan äärioikeistohallituksen) päätavoite. Onhan Björn Wahlroosin verorasitus täysin sietämätön.

    Tosin kartanonherra Wahlroos ei ole tällä kertaa ollut itse asialla. Helmikuun alusta asti kaikki kynnelle kykenevät kokoomuslaiset ovat rientäneet selittämään, että vaikka Björn Wahlroosin ansiotuloveroprosentti olisi pyöreä nolla, hänen verotuksensa olisi mitä progressiivisinta.

    Ensimmäisten joukossa Kimmo Sasi (laht.) ehätti kertomaan Kokoomuksen puoluejulkaisussa, että ”Suomessa kaikki verot ovat progressiivisia”. Kaikkien kaljupäiden tavoin perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja on erikoistunut hiusten halkomiseen. Hän sivaltaa typeriä kommunisteja terminologian hurmeisella säilällä:

    Alun perin tasaverolla (poll tax) tarkoitettiin järjestelmää, jossa jokainen maksaa yhtä monta euroa veroa eli rahoittaa valtiota yhtä paljon, mutta jokainen saa yhteiskunnan palveluita tarpeidensa mukaan. Suomessa tasaverolla tarkoitetaan nykyisin prosenttimääräisesti samansuuruista veroa tuloista eli oikeammin suhteellista veroa.

    Aivan oikein Sasi käy läpi suomalaisen verotuksen olemassa olevia progressioita. Ansiotuloista mitattu valtion verotus on ”voimakkaan progressiivinen” ja kunnallisverotuksessakin on ansiotulovähennys, joka leikkaa pienituloisten verotaakkaa. Minkä Sasi jättää mainitsematta, on kunnallisveroäyrin progression katoaminen ylemmissä desiileissä. Vaikka palkka olisi kymmenkertainen Björn Wahlroosin reiluun miljoonaan verrattuna, kunta ei ota enempää kuin tuon 17–19 prosenttia. Ja aivan hiiskumaton Sasi on siitä, ettei pääomatuloista kanneta kunnallisveroa senttiäkään.

    Joskus veroprogressio ilmenee oudoissa paikoissa. Ainakin Sasin mukaan on olemassa miljardöörejä, jotka ovat kyllin tyhmiä pitääkseen omaisuusmassojaan yhden prosentin koron tarjoavilla säästötileillä:

    Esimerkiksi ensi vuoden ennustettu inflaatio on 2,5 prosenttia. Talletukselle saa korkoa nyt yhden prosentin. Tallettajan omaisuuden arvo siis putoaa ensi vuonna 1,5 prosenttia. Kuitenkin tallettaja maksaa 1 prosentin korosta 28 prosenttia veroa. Koska myyntivoitoissakaan ei oteta inflaatiota huomioon, maksaa moni myyntivoiton saanut pääomaveroa puhtaasta inflaatiovoitosta, eli veroprosentti on helposti yli 100.

    Ehdottomasti goottilaisimmillaan Kimmo Sasi on maalaillessaan synkkää kuvaa osakesijoittajasta, joka pitkospuiden päässä sijaitsevassa harmaassa suotöllissään luhistuu ”progressiivisen” osinkoverotuksen alle.  Saadessaan osinkoja vaikkapa neljä miljardia euroa voittoa tekevästä osakeyhtiöstä tämä osakasparka joutuu likimain ottamaan velkaa selviytyäkseen yli-inhimillisistä veroistaan.

    Pääomaverojärjestelmään on kuitenkin luotu suuria osinkotuloja varten myös progressiivinen elementti.

    Niin, kuten alussa mainittiin, osinkotuloista vajaa kolmannes on automaattisesti verotonta – verotuksen määrä lasketaan 70 prosentin mukaan. Tarkoittaako Sasi sitä? Ei, hänen mukaansa osinkoverotus on progressiivista, koska:

    Pörssinoteerattu yhtiö maksaa tulostaan 26 prosenttia veroa ja sitten osingonsaaja maksaa vielä osingosta veroa. Näin yhtiön kautta saadun osinkotulon veroprosentti on 40,5 prosenttia.

    Kimmo Sasin opin mukaan siis yhtiön maksama vero on ikään kuin osakkeenomistajan maksamaa veroa. Tätä kahden tykkänään eri tahon maksamaa verotusta hän nimittää progressiiviseksi. Näillä main lukija alkaa jo ymmärtää, miten ”kaikki verot ovat progressiivisia” – kysymys on vain käsitteen määrittelystä koskemaan mitä tahansa verotusmuotoa.

    Koko vuodatuksen pihvi on kuitenkin arvonlisävero. Siitä on väännetty eduskunnassa ja verkkokeskusteluissa.

    Tämä kyseinen verotuksen muoto kohdistuu vain kulutukseen eikä siten huomioi mitenkään ihmisten maksukykyä saati tasaa tuloeroja. Vai mitä sanoo Sasi…?

    Kulutusveroihinkin on kuitenkin luotu progressiivinen rakenne. Tätä progressiivisuutta on viime vuosina vahvistettu. Välttämättömyystuotteiden, kuten ruuan ja lääkkeiden arvonlisävero, on alhaisempi, jotta niiden hankkimiseen kaikilla olisi varaa. Toisaalta ylellisyyskulutuksesta rangaistaan. Kalliiden suuripäästöisten autojen autovero on hyvin korkea.

    Näin! Köyhät ostavat viidensadan euron kuukausituloillaan ihanan edullisia perunoita ja lääkkeitä, kun taas rikkaat panevat haisemaan rutkasti rujommin verotetuilla citymaastureillaan. Kimmo Sasi siis vahvistaa sen, minkä puoluejohtaja Jyrki Katainen oli tovia aiemmin Turun Sanomien kolumnissaan todennut kokoomuslaiseksi veroprogressioksi:

    Välttämättömyyshyödykkeet, kuten ruoka, lääkkeet ja joukkoliikenne ovat verotettuina huomattavasti alennetuilla prosenteilla. Pienituloisen ostoksista suuri osa painottuu näihin kevyesti verotettuihin tuotteisiin. Siksi suurituloinen maksaa kulutuskoristaan isompaa veroprosenttia.

    Logiikkahan on pettämätön. Pienituloisen kaikki rahat menevät välttämättömyystarvikkeisiin, kun taas vauraammalla väestönosalla on varaa hiukan tuhlatakin. Jokainen punaisia päin posottava Audi on kuin nelipyöräinen ilosanoma: katsokaa, köyhät, tästä maksetuilla veroilla teidänkin suojatiellä murtuneet luunne on kipsattu!

    Uutispäivä Demarissa Kansallisen Kokoomuksen visio ”progressiivisesta arvonlisäverosta” noteerattiin. Lehden mukaan Suomen valtiovarainministeri oli kansanedustaja Pia Viitasen ahdistelemana selittänyt asiaa eduskunnan kyselytunnilla näin:

    Sen nyt jokainen ymmärtää. Siellä on enemmän lääkkeitä, jotka ovat alemmalla verokannalla verotettuja. Siellä on ruokaa, joka on alemmalla verokannalla verotettua.

    Sitten ovat vaikkapa moottoriveneet tai muut, jotka ovat sillä korkeammalla. Tai lenkkitossut tai muut, jotka ovat korkeammalla verokannalla verotettuja.

    Tietysti on muistettava – aivan aluksi – että Kataisen sekä Sasinkin lyyrinen kuvaus työkyvyttömyyseläkerahojaan puoli-ilmaiseen apteekkiin kantavasta, Helsingin herroille kiitollisesta mökinmummosta ei ole aivan totuudenmukainen. Vaikka lääkkeillä on pienempi arvonlisävero kuin vaikkapa moottoriveneillä, Jyrki Katainen aivan omakätisesti nosti lääkeverotusta kahdeksasta yhdeksään prosenttiin kesällä 2010.

    Toinen seikka on se, että edes Niklas Herlin ei osta päivittäin moottoriveneitä ja lenkkitossuja, vaan käy näillä kauppaa lähes yhtä harvakseltaan kuin kuka tahansa alemman keskiluokan kansalainen. Käytännössä verokertymä tulee pieni- ja keskituloisilta. Suuri osa Suomen kansasta ostaa talon, auton, kesämökin ja urheilujalkineet, vaikka pankissa ei olisikaan globaalin satamatekniikkayrityksen osakepottia.

    Veroprosentti on kaikille sama, mutta veron osuus tuloista ei. Arvonlisävero on regressiivinen, sen on myöntänyt jo kapitalistinenkin tiedemies.

    Kykypuolueen veroselitys olisi tuomittu kaikkialla toivottomaksi, ellei hätiin olisi rientänyt puolueen soturi, kansanedustaja Sampsa Kataja. Björn Wahlroosin nimissä hän kaunisteli Jyrki Kataisen moottorivenepuheita ja keksi kuin keksikin esimerkin, jonka avulla rikkaiden maksama arvonlisävero muuttuu progressiiviseksi.

    Rikkaat ostavat merkkituotteita!

    Ne ovat kalliimpia kuin halpahallituotteet!

    Tai, kuten Kataja lausahti eduskunnassa 8. helmikuuta 2011 kello 14.01:

    Mitä sitten tulee arvonlisäveron kohdentumiseen, kyllä se niin on, vaikka puhuttaisiin sitten ihan samasta tuotteesta, vaikka farkuista, että kun Björn Wahlroos menee tuonne Gantin myymälään ja ostaa ne 300 euron vaaleanpunaiset farkut, niin hän maksaa siihen päälle 69 euroa veroa. Kun kaupan myyjä menee Prismaan ja ostaa sieltä 30 euron farkut, niin hän maksaa siitä vajaa 7 euroa veroa. Wahlroos maksaa kyllä ihan samasta farkusta 61 euroa enemmän veroa. Tämä on ihan oikein. Verotus kohdistuu niin, että hyvätuloiset maksavat kuluttamastaan tuotteesta enemmän, ja mikä parasta, tuo vero kohdentuu ulkomailla tehtyyn työhön. Se mahdollistaa lopulta myös sen, että tuolla Prisman kassalla, (Puhemies: 2 minuuttia!) kun työn verotus kevenee, myöskin pystytään palkkaamaan lisää myyjiä ja työllisyys kasvaa.

    Kuulitko, Björn! Et sitten käy Prismassa. Se on veronkiertoa.

  • Mikä on suvaitsevaiston kanta laktoosi-intoleranssiin?

    Suomea on ravistellut menestyksen mannerlaattojen iloinen törmäys, joka aiheutti tsunamin maitomukissa.

    * * *

    Jotkut saattoivat hieraista silmiään, kun uutisotsikot julistivat Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen saaneen ekstaattisia onnentunteita Pekka Himasen isänmaallisesta raportista. Eikös Himeros ollut tämä hivenen nolo ”ikuinen lapsinero”, jonka muistiot tulee ottaa yhtä tosissaan kuin nigerialaisten pankinjohtajien sähköpostit?

    Kaasuputki-blogi kantaa nyt kortensa tutkivan journalismin kekoon ja paljastaa, mikä on tohtori Himasen uuden uskottavuuden salaisuus: se on TÄMÄ.

    * * *

    Hetkeksi pääministerin hymy jo ehti hyytyä, sillä suomalaista maitoa myyvä Valio hävisi S-ryhmän tarjouskilpailun suomalaista maitoa myyvälle Ingmanille. Onneksi suomenruotsalainen monopoli kesti vain päivän: Matin maito teki voitokkaan paluun Klaukkalan S-Marketin hyllylle. Melkein pitäisi kiskoa kiitospaita päälle.

    * * *

    Työväenpuolue Kansallinen Kokoomus on päättänyt pyllistää kansaa hiertäneessä mediamaksuasiassa kaikille asianosaisille, myös itselleen. Suvi Lindén tekstasi puheenjohtaja Jyrki Kataiselle ja sai luvan uhrata Yleisradion varmistaakseen eduskuntapaikkansa vuoden 2011 vaaleissa. Kimmo Sasin kanssa asiasta ei ilmeisesti keskusteltu – tai sitten Sasi vain näyttelee uhmakasta.

    Sinänsä koko näytös on turha, sillä Lindén on jättänyt takaportin auki. Ehkäpä mediamaksu vielä palaa tällä vaalikaudella!

    * * *

    Luultavampaa on, tietenkin, että Yle-asiassa tehdään Salomonin tuomio, so. kaikki puoliksi. Mediamaksu tuodaan eduskuntaan vain sadan euron suuruisena ja Yleisradiosta leikataan pois kaikki, mistä on olemassa kaupallista tarjontaa, kuten komedia, musiikki, urheilu, uutiset ja draama.

    Ja jos kukaan muu ei sitä saa aikaan, niin Yleisradiolle määrätty fallokraattikomitea viimeistään: kuumottavasti nimetty ”riippumaton valvontaelin” panee kyllä taistolaisfemakot aisoihin.

  • Suomen kuningaskunta

    Eikö vain tämäkin nuorukainen mielellään kävisi tositoimiin uusine varusteineen? Kuva: Puolustusvoimat / Juhani Kandell

    Rosa Meriläinen tutkailee Suomen presidenttiä Vihreän langan blogissaan. Kirjailijalla sellaiseen on toki oikeus, vaikka hiukan vaikuttaa, että Taxellin komitean sormeileminen on vain tekosyy. Vihreille asiantuntijoille ominaiseen tyyliin Meriläinen näet käyttää leijonanosan tekstistään vain haukkuakseen mahdollisimman inhottavasti kaikkia näkemiään vasemmistopoliitikkoja (miksiköhän, muuten?).  Mutta tekstin loppusuoralla sentään päästään asiaan. Rosa Meriläinen päätyy samaan johtopäätökseen kuin Kaasuputki-blogin betaversiossa jo lokakuussa uumoiltiin.

    Suomesta on tehtävä monarkia.

    Meriläisen ehdotus personaaliunionista lienee fiskaalisesti tehokkaampi kuin omilla verotuloilla ylläpidetty kruunupää, sillä jäisihän tuolloin kuningashuoneen ylläpito tukholmalaisten päänvaivaksi. Mutta entä itsenäisyys, kulttuuri, henkinen hyvinvointi ja Suomen voitokas armeija? Missä on isänmaallisuus?

    Palautetaanpa siis mieleen, mitä lokakuussa kirjoitettiin:

    Suomalainen oikeisto inhoaa kahta asiaa yli muiden: sosialismia ja rauhaa. Kaikki, mukaan lukien maahanmuutto ja femininismi, ovat vain näiden penteleiden sivutuotteita. Sotaa on janottu esimerkiksi Nato-jäsenyyden siivellä, mihin myös sosialismin saattaisi haudata.

    Presidentti Tarja Halonen on jo jonkin aikaa edustanut Nato-vastaista rauhanasiaa. Siksi hänellä on vannoutuneita vihamiehiä vallankin kokoomuslaisten riveissä. Halos-inho naamioidaan yleensä vaatimukseksi presidentin valtaoikeuksien kaventamisesta. Kimmo Sasi ei ole koskaan jättänyt ainoastakaan puheestaan pois catomaista ceterum censeo -lisäystä: ”Presidentin valtaoikeudet ovat jäänne suomettuneisuuden ajalta.”

    Ennätyksellisessä epäsuosiossa vellova SDP on lähtenyt mukaan leikkiin. Puolueessa ei ole ainuttakaan varteenotettavaa presidenttiehdokasta varastossa, joten torjuakseen kokoomuslaisten diktatuurin hekin kiirehtivät poistamaan seuraavalta valtionpäämieheltä luvan mihinkään muuhun kuin pönöttämiseen toisten valtionpäämiesten hautajaisissa.

    Itse asiassa kaikki eduskuntapuolueet ovat hämmästyttävän yksimielisiä presidentti-instituution romuttamisesta. Ja tämä avaa täysin uuden mahdollisuuden, johon ennen kaikkea Kansallisen Kokoomuksen tulisi tarttua kaksin käsin.

    Ilman vahvaa presidenttiä, näet, Suomi voisi saavuttaa kaksi kokoomuslaisten ikivanhaa tavoitetta. Viimeinkin.

    1. Kuningas

    Täysin vallatonta seremoniapresidenttiä ei kaipaa pirukaan. Toisaalta maa tarvitsee keulakuvan, jonkin likaisen päivänpolitiikan ja ennen kaikkea inhan sosialismin yläpuolella olevan hahmon. Kokoomuksella oli jo aikoinaan ratkaisu, joka jäi toteutamatta. Suomesta pitää tehdä kuningaskunta.

    Kuninkuuden eräs periaate on sen tuonpuoleinen ulottuvuus. Kansa ei voi valita kuningasta. Hänellä on oltava jumalallinen suosio joko suurten tekojen, historian pyhittämän sukupuun tai hallitsevan kuninkaan suorittaman adoption kautta. Kun Norjan kuningaskunta perustettiin, sinne kutsuttiin hallitsija Oldenburgien Tanskasta. Entä Suomi?

    Ruotsissa, jolla on Suomen kanssa tuhatvuotinen historia, olisi joutilas mies: Carl Philip Bernadotte. Suomen valtio voisi juhlallisesti pyytää hänet johtamaan maatamme, maailman toista virallisesti ruotsinkielistä kansakuntaa.

    Carl Philip saisi siis määrärahan, palatsin, ritarikuntien suurmestariuden, Ritarihuoneen avaimet ja oikeuden kutsua silmäätekeviä tanssiaisiin joka joulukuun 6:ntena. Voisiko hän kieltäytyä? Suomi on yksi planeetan rikkaimmista maista. Mikäli kuningaskandidaatti empisi, hänelle voisi siirtää kannustimeksi joko suoraan tai säätiöitynä joidenkin miljardien eurojen salkun kansallisvarallisuutta. Lisäksi Carl Philip johtaisi Suomen armeijaa, asia johon palaamme myöhemmin, ja pönkittäisi yhteiskuntarauhaa palauttamalla säädyt ja jakamalla arvonimiä ansioituneille kansalaisille.

    Lama kaatuisi jo yksin siihen, kun suomalainen ja skandinaavinen juorulehdistö saisi nokittavakseen kokonaisen uuden hovin ja aristokratian. Helsingin yöelämässä pörräisi vapaaherroja, kreivittäriä ja sellaisiksi pyrkiviä. Pois joutavat tusinajulkkikset, tilalle aitoa kimallusta!

    Kuninkuuden etuja olisi myös lapsesta asti jatkunut koulutus vaativaan edustustehtävään. Poliitikot ja järjestöihmiset kiinnittävät enemmän huomiota lakipykäliin kuin markkinointiin.

    2. Suur-Suomi

    Marsalkka Montgomeryn laatimien sodankäynnin sääntöjen ensimmäinen pykälä on: ”Älä hyökkää Venäjälle”. Tätä virhettä ei pidä Suomen tehdä. Sen sijaan Suomella on etelänaapurissaan sotilaallinen tyhjiö.

    Viro on Naton jäsenmaa, mutta käytännössä puolustuskyvytön. Venäjän hyökkäys Viroon saattaisi johtaa, etenkin Puolan taholta, Nato-vetoiseen interventioon. Mutta Suomi – se on puolueeton, rauhantahtoinen maa, joka siirtäisi joukkojaan etelänaapuriin vain siellä olevien suomalaisten ja Suomeen paenneen virolaishallituksen pyynnöstä.

    Ruotsin prinssi Suomen kuninkaaksi kutsuttuna, Suomen armeijan ylipäällikkönä, takaisi mahdollisessa konfliktissa Suomelle Ruotsin sotilaallisen tai vähintään taloudellisen ja diplomaattisen tuen. Tätä ei pidä väheksyä etenkään Itämeren piirissä, missä ruotsalaisilla on jokunen kana kynimättä useimpien naapurimaiden kanssa.

    Jos ja kun Viron vapautussodalle haettaisiin vielä ymmärrystä Venäjältä mm. lupaamalla uusia neuvotteluita Viron itärajasta ja Viron venäläisten oikeuksista, Suomella olisi operaatiolleen niin vahva alueellinen tuki, ettei Yhdysvallatkaan sitä horjuttaisi. Pienen Viron tapauksessa kovinkaan moni Nato-maa ei katsoisi tilannetta muutenkaan 5. artiklan arvoiseksi.

    Epäilemättä lyhyeksi jäävän, voitokkaan sodan valloitetut alueet voisi kaikeksi vakuudeksi liittää Suomen kuninkaan perintömaihin. Tämän lupauksen jälkeen tuskin olisi suunnaton ihme, mikäli Viro-offensiivia tukisi jokunen laivue svealaisia hävittäjälentokoneita, sukellusveneitä ja muita tarpeellisia laitteita.

    Virosta Suomi saisi viljavan ja luontevasti suomalaistettavan eteläisen maakunnan. Sotasankareita voisi palkita arvonimin, joista toki Virumaan suurherttua olisi itseoikeutetusti kruununperijän titteli. Eri hautausmaat Suomessa, Ruotsissa ja ex-Virossa saisivat respektiiviset sankarivainajansa. Veteraanijärjestöt voisivat jälleen kerätä rahaa hyvällä syyllä. Viron urhea kansakunta saisi sosiaaliturvan.

    Ja suomalaiset nettinatsit pääsisivät viimeinkin tekemään sen, mistä ovat kaikki nämä masentavat rauhan vuodet haaveilleet: kuolemaan isänmaansa puolesta.