Kuukausi: joulukuu 2012

Aseillakin on tunteet

Yhdysvalloissa Connecticutin Newtownissa uskotaan nuorehkon miehen ampuneen molemmat vanhempansa sekä kaksikymmentäneljä muuta ihmistä – näistä 20 oli lapsia – ennen kuin menehtyi itse joko omaan tai poliisin luotiin. Murhaaja toteutti aikeensa alakoulussa. Yleisradion tietojen mukaan ampujalla oli ainakin kaksi käsiasetta ja yksi 223-kaliiperinen kivääri ja hän oli sonnustautunut luotiliiveihin.

Tuttuun tapaan aseharrastajat kokevat massamurhan henkilökohtaisena loukkauksena. Lapset kuolivat vain, jotta ilkeä valtiovalta voisi vaikeuttaa ampumaurheilua.

Yhdysvalloissa keskustelu on perinteisesti vinoutunutta. Liittovaltion perustuslakiin saneltu lisäys kaikkien kansalaisten aseistamistarpeesta on nihkeästi ohitettavissa, sillä amerikkalaisessa kansalaisuskonnossa perustuslaki ymmärretään täsmälleen yhtä sananmukaisesti virheettömänä jumalansanana kuin Koraani islamissa.

Wonkette-blogi kokosi nopeasti muutamia Kansallisen kivääriyhdistyksen (NRA) ja muuten vain aseharrastajien reaktioita joukkomurhaan. Jälki ei ole kaunista, mutta pahempaakin on. Gawkerin toimituksen silmiin osui äärikristillinen, äärikonservatiivinen Mike Huckabee, joka poliittisen uransa kuivuttua siirtyi FOX Newsin leipiin. Huckabee totesi yksinkertaisesti, että lasten joukkosurmat johtuvat siitä, että ”olemme poistaneet Jumalan kouluistamme”.

Jumalan poissaolon lisäksi toki osavaikutus kuoleman uusissa aluevaltauksissa voi olla vahvalla aselobbyllä. OpenSecrets.org on pitänyt kirjaa Kansallisen kivääriyhdistyksen julkisista kampanjalahjoituksista. Painopiste on tukevasti konservatiivioikeistossa, mutta myös demokraattien riveissä on tarjota ymmärrystä ampuma-aatteelle.

Sattumoisin Yhdysvaltain toiseksi vaikutusvaltaisin asejärjestö, Kansallinen ampumaurheiluliitto, pitää päämajaansa juuri Newtownissa, Connecticutissa.

Bloomberg BusinessWeek, jota tuskin voi pitää tulipunaisena kommunistimediana, toteaakin, että Yhdysvalloissa on meneillään tuliasebuumi. Osavaltiotasolla aseiden hallussapitosäännöksiä helpotetaan, liittovaltio ei pane kapuloita rattaisiin ja asekauppiaat ja NRA pelottelevat kansalaisia väittämällä, että presidentti Barack Obama tuotapikaa ottaa kaikilta pyssyt pois.

Obaman esikunta ei ole ottanut mitään kantaa, taaskaan, aselakeihin. Presidentin puhe sinänsä on niin kuin pitääkin:

Myös Suomessa on reagoitu. Facebook-kynttilöiden lisäksi ovat oman elämänsä Antti Rokat säpsähtäneet takajaloilleen.

Pahamaineiselle Hommaforumille ilmaantui äkkiä sekä spekulointia mahdollisesta islamistiterrorismista sekä tuttu itkuvirsi pahoista kukkahattutädeistä, jotka silkkaa kusipäisyyttään haluavat kieltää vapailta kansalaisilta tuliaseet sillä tekosyyllä, että aseilla tapetaan lapsia.

Samalla hompanssit tulivat syyllistyneeksi han-argumentointiin, jota he yleensä pitävät vääränä: miksi pistoolit pitäisi kieltää, tapetaanhan puukoillakin?

Mitä pre-emptiivisimmin sekä suomalaisissa että amerikkalaisissa pyssypiireissä on käyty kaikkien mahdollisten ja mahdottomien tahojen kimppuun, jotka ”politisoivat” viattoman verilöylyn.

Jollain aivan ihmeellisellä kaavalla vaatimukset aselainsäädännön helpottamiseksi tai vähintään nykyisenkaltaisena säilyttämiseksi eivät ole ampumaharrastajien mielestä lainkaan niin poliittisia kuin jokseenkin perustellut vaatimukset lain tiukentamisesta.

Väittelyssä on myös yksi aivan perustavaa laatua oleva vinouma. Tuliaseiden omistaminen ja hallussapito sekä niillä ampuminen eivät ole mitenkään välttämätön osa ihmiselämää. Vallankin suomalaisessa kontekstissa tuliaseita voi perustella vain mukavuussyillä. On ”kivaa” harrastaa tarkkuusammuntaa. On ”kivaa” käydä metsällä. Yksikään ihminen ei kuole tai edes kärsi siksi, että hän ei pääse kosketuksiin tuliaseiden kanssa.

Tai jos kärsii, ongelma on vielä syvempi, ja aseisiin tulisi suhtautua kuin muihinkin huumausaineisiin.

Aseharrastajien tavoite kuitenkin on pakottaa väittely vääristyneeseen asetelmaan, jossa heidän vapaa-ajanviettohupinsa muuttuu ihmisoikeuskysymykseksi. Julkinen keskustelu joutuu ottamaan kantaa pelkkään harrastusasiaan ikään kuin kyse olisi ammatin- tahi elinkeinonharjoittamiseen liittyvästä välttämättömyydestä tai luovuttamattomasta ja elimellisestä ominaisuudesta.

Taksinkuljettaja tarvitsee välttämättä autonsa, vaikka liikenneturmissa kuolee lapsia. Kettutarhaajalla on lain suoma oikeus vielä toistaiseksi harjoittaa julmaa elinkeinoaan ruokkiakseen itsensä ja kersansa. Tummaihoinen ei pysty edes aseella uhattuna – ja voitte uskoa, että asiaa on yritetty monta kertaa – muuttumaan valkoiseksi ja homoseksuaalista ei tule heteroa vaikka koko kaupunki rukoilisi.

Sen sijaan ase on vain ylimääräinen kapistus. Jos se kielletään tai sen käyttöä rajoitetaan, kansalainen ei joudu kadulle, vaan joutuu vain keksimään uusia tapoja kuluttaa aikaansa. (Patruunalaatikon hinnalla saa paremmankin ristikkolehden vuosikerran.)

Laittomia aseita tehdään laillisista. Ja murhia ynnä tappoja tehdään molemmilla. Vaatimukset saatavilla olevien aseiden määrän vähentämisestä eivät ole vihapuhetta. Mikäli ampumaharrastajia olisi uskominen, median ja poliittisten päättäjien tulisi pyytää anteeksi ja suorastaan opetella tuntemaan lepertelevää empatiaa näitä ressukoita kohtaan.

Kolme kysymystä viikonlopulle

Perjantai-ilta koittaa. Kolmas adventtisunnuntai on nurkan takana. Aivot ovat siirtyneet vapaalle jo torstaina. Siksi tänään on tyydyttävä vain pohtimaan seuraavia kolmea elämää suurempaa kysymystä:

Missä rahat ovat sillä aikaa, kun ne siirretään pankista toiseen?

Kuka on Chez Dominiquen Dominique?

Miksi Zalando-miehen sisko varastoi kenkiään ja laukkujaan veljensä kämpässä?

Eihän näihin taida oikeaa vastausta olla, mutta vakavan puntaroinnin pohjaksi ne ovat omiaan. Ensi yönä kukaan ei nuku.

Déjà vu

Kaasuputki-blogi onnittelee 36-vuotiasta kulttuuriministeriä.

Hyvää Lucian päivää kaikille! Obskuurit skandinaaviperinteemme ovat taas saaneet jatkoa. Lucia-neito on valittu jokaisessa koulussa, muutamilla työpaikoilla ja ainakin kahdessa valtiossa: ruotsalaisten Lucia on 23-vuotias Amanda Carlshamre, Suomessa puolestaan kynttiläkruunua käyttelee 18-kesäinen Julia Hanhikoski.

Legendan mukaan Lucia oli nuori roomalaissukuinen nainen, joka kääntyi kristinuskoon ja antoi neitsytlupauksen. Asiasta seurasi monenlaista hakausta etenkin sulhaskandidaatin taholta, mikä lopulta johti oikeudenkäyntiin ja innovatiiviseen marttyyrikuolemaan.

Lucian ympärille rakennettiin rovio, ja häntä valeltiin palavalla piellä ja kiehuvalla öljyllä. Tuli ei kuitenkaan pystynyt vahingoittamaan Pyhän Hengen täyttämää Luciaa.

(Wikipedia)

Valitettavasti Gävlen olkipukkia ei ollut täytetty samalla materiaalilla kuin Lucia-neitoa: pukkiparka tapettiin viime yönä. Viimeisiksi sanoikseen viaton eläinparka – todellinen syntipukki – twiittasi tämän:

Sista timmen är slagen! Jag är ledsen att behöva lämna er nu.Tack mina vänner för i år! Jag önskar er alla en God jul och ett gott nytt år!

Aftonbladet kysyi tihutyöstä suivaantuneiden ruotsalaisjulkkisten kommentteja. Toimittaja-kirjailija Täppas Fogelberg jäi pohtimaan asiaa siltä kantilta, että pukin on itse asiassa tarkoituskin palaa. Se on Gävlelle kekseliäs mainostemppu, ”markkinoijan märkä uni”. Ehkä pyromaani on lähempänä kuin arvataankaan:

Jag har ingen aning om vem som tuttat på, men jag skulle inte bli förvånad om någon från köpmannaföreningen har ett finger med i spelet.

Oli miten oli, Kaasuputki-blogi ei hyväksy olkipukin tuhoamista ja toivoo, että syylliset saatetaan edesvastuuseen.

Posketonta sisältöä

Cheek yritti räpätä tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla, kun toimittaja pyysi. Jare Tiihonen – kuten artistin oikea nimi kuuluu – itsekin huomasi, että riimit eivät nyt oikein kulkeneet. Ontuva räpäytys jäi nauhalle, sai aikaan naurunpurskahduksia kotokatsomoissa ja synnytti melkoisen nivaskan nettimeemejä. Olisi ollut vääryys sekä historiaa että Cheekiä kohtaan, jos näin ei olisi käynyt.

Mutta olipa yleisössä pari sellaistakin, joita Cheek loukkasi. Emmekä nyt tarkoita rokkipoliiseja. Tämä kammottava lurjus näet meni sanomaan, että Linnassa on lämmintä ”Jennin ja Salen kaa”, mutta ulkona ”varmasti paleltaa”. Sillä ei ollut mitään väliä, että kyseessä oli neutraali totuuslause – ulkona on kylmä talvisin – kun todellisuudessa Tiihonen vain tahtoi ivata asunnottomia. Sellaisia ne oikeistolaiset ovat. Jos olisi ollut suojasää, Cheek olisi takuulla räpännyt, että ajorampilla on vittu nuoskaa, nyt köyhät kolaamaan tai saatte ruoskaa.

Pieleen menneelle rap-lyriikalle on aivan luvallista nauraa. Etenkin, jos räppääjä on niin sanotusti hyväosainen ja vieläpä turvassa omalla kenttäpuoliskollaan kontaktiensa ympäröimänä. Jare Tiihonen tiesi, että huonostikin sujuneen heiton jälkeen hän olisi yhä Sauli Niinistön ystävä, jonka biletissivideot saavat edelleen miljoonia YouTube-klikkauksia ja jonka unelmavävymäisyyttä pienet kömpelyydet vain lisäävät.

Mutta onko Cheek paha?

Jare Tiihonen on henkilökohtaisesta menestyksestä etenkin seurustelun ja ajoneuvojen alalla vauhdikkaasti puhelaulava nuorimies. Muusikkona hän ei ole poikkeuksellisen lahjakas. Asemaansa hän on käyttänyt tukeakseen Sauli Niinistön valintaa presidentiksi sekä kerätäkseen rahaa Nuorten hyväksi -kampanjalle.

Aivan varmasti Tiihonen itse arvelee olevansa pikemminkin hyvän- kuin pahantekijä.

Nuorten hyväksi -keräyksen toteuttaa MTV3 yhdessä umpikokoomuslaisen kypäräpappisäätiön, Tukikummien, kanssa. Tämä sitten osoittaa keräämästään rahastosta evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyön asiantuntemuksella varoja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen. Säätiön hallitus onkin omiaan saamaan kenet tahansa Rytmin kanta-asiakkaan kirkumaan kauhusta: se edustaa kirkon ja pääoman liittoa tasolla, jollaista ei ole nähty sitten IKL:n suuruuden vuosien.

Tukikummit ovat jo golfanneet edesmenneen kokoomusjohtajan muistoksi, popsineet rapuja, kuunnelleet Jorma Uotisen ja Helena Lindgrenin ”sielukkaita evergreenejä ja chansoneita” ja yleensäkin syöneet ja juoneet otsansa hiessä auttaakseen puoltatoistasataa hädänalaisessa asemassa olevaa lasta ja nuorta tai näiden perheitä kaikkiaan noin 175 000 eurolla vuodessa.

Summa on melko vaatimaton siihen nähden, miten paljon yksin säätiön hallitus tienaa – Björn Wahlroosin pelkät verotkin olivat viime vuonna viisitoistakertaiset avustuspottiin verrattuna. Aivan mitätöntä kosmetiikkaa se on todelliseen, vero- ja veikkausvaroin ylläpidettyyn sosiaali- ja nuorisotyöhön verrattuna. Jos aivan oikeasti kuvittelee, että Suomen pahin ongelma ovat syrjäytymisvaarassa olevat nuoret – ja varsinkin, jos luulee tämän ongelman ratkeavan illalliskortteja ostamalla – ei ole paha, vaan lapsellinen.

Tukikummien tärkein tavoite ei kenties olekaan auttaa hädänalaisia, vaan auttajia itseään. Hyväntekijä ei syrjäydy ja iloista antajaa Jumala rakastaa.

Eli onko Cheek hyvä vai paha?

Kokoomuslaisuuden lisäksi Jare Tiihonen saattaa henkilökohtaisessa elämässään harjoittaa muitakin moraalittomuuksia, kuten sekaruokavaliota, yksityisautoilua ja alkoholinkäyttöä. Tieto voi olla joillekin Helsinginniemen ulkopuolella asuville yllätys, mutta Suomessa on lukuisia ihmisiä, joiden mielestä nämä ovat kuolemansyntejä.

Naissuhteita Tiihosella ei ole, mikäli viihdeuutisiin ja julkkisjuoruihin on mitenkään luottaminen. Kokoomusräppäri on seurusteluasioissa keskimääräistä punavihreää kansalaisoikeusaktivistia siivompi.

Ainoa ilmiselvä tahra Tiihosen lähihistoriassa on pahoinpitelystä Imatralla lokakuussa 2010 langetettu sakkorangaistus. Etelä-Karjalan käräjäoikeuden mukaan Tiihonen oli lyönyt kahta miestä, vaikka hän itse tietenkin kiistää rikoksen.

Mikäli Cheekin elämästä tehtäisiin tiliä, viivan alle jäisi melko tavallinen Jare, jollaisia on joka taajamassa riesaksi asti.

Viime presidentivaaleissa Jenni Haukion aviovuoteenlämmittäjää äänesti kaikkiaan 1 802 328 suomalaista. On turvallista olettaa, että vaikka Cheek olisi ryhtynyt koko vaikutusvallallaan lobbaamaan Pekka Haavistoa, lopputulos ei olisi ratkaisevasti muuttunut. Juhlakutsu Linnaan tosin olisi saattanut jäädä saamatta.

Viihdetaiteilijan mahdollisuus vaikuttaa asioihin hyvässä tai pahassa on rajoitetumpaa kuin fanit ja vihamiehet haluaisivat kuvitella. Huolimatta kaikesta siitä, mistä ja miten Cheek räppää, Jare Tiihonen ei yllä edes promilleen kaimansa levittämästä myrkynkylvöstä.

Jari Sarasvuo on se todellinen oikeistoräppääjä. Mediahäirikkö, joka sortui haukkumaan Emilia Kukkalaa valtakunnan päälehden kolumnipaikalla (Hyväosainen ei heikompien hädällä hekumoi, 9.12.2012) ja sen jälkeen takomaan raivosta tärisevin käsin väittämiä, joiden tietää olevan valmiiksi kumollaan:

Häviäjien lukumäärän lisääminen ja heidän ahdinkonsa pahentaminen eivät ole hyväosaisen etu. Miten ostovoiman heikentyminen, asuinympäristön slummiutuminen, laittomuuksien lisääntyminen, tulonsiirroista riippuvaisten ihmisten lukumäärän kasvu, sosiaaliturvajärjestelmän luhistuminen taakkansa alle ja monet inhimillisen kärsimyksen muodot voisivat olla hyväosaisten etu?

Nämä ovat nimittäin hyviä kysymyksiä, joita vasemmisto on jo pitkään esittänyt. Miksi Jari Sarasvuo käytti puheenvuoronsa A2 Teemaillassa ja nyt Helsingin Sanomissa kannattaakseen systeemiä, joka tuottaa täsmälleen näitä mainittuja epäkohtia?

Vaikuttaa siltä, ettei Sarasvuo itsekään tiedä. Jos Cheekin höpsö Linnassa Jennin ja Salen kaa -räppi herätti hilpeyttä ja närää, mitä tulisi Sarasvuon kolumnin onnistumisesta sanoa?

Myös kilpailun vaikutus yhteiskunnan hyvinvointiin on tainnut jäädä ymmärtämättä. Kilpailu on hyväksi ihmiselle ja yhteiskunnalle, mutta vain viisaasti annosteltuna.

Jos vihaltasi pystyt, ajattele yhteiskuntaa pullataikinana ja kilpailua hiivana. Jos hiivaa on liian vähän, pullaa ei oikein synny. Jos hölmöilee taikinaan liikaa hiivaa, pulla maistuu . . . aivan, hiivaiselta.

Kuka hönö nyt hiivaa söisi pullan sijaan?

Kyllä, se päättyy noin.

Ehkä seuraava yritysvalmennus kannattaisi sittenkin ostaa Jare Tiihoselta?

Tänään tuohdumme näistä

Kristillinen Ilon Polku -verkkokauppa pilasi lasten joulumielen poistamalla 179 euron arvoisen orjantappurakruunun myyntivalikoimastaan.
Kristillinen Ilon Polku -verkkokauppa pilasi lasten joulumielen poistamalla 179 euron arvoisen orjantappurakruunun myyntivalikoimastaan.

Vaikka joulukuu on jo pitkällä, hektinen planeettamme ei ole tauonnut vetämään henkeä ja pohtimaan joulurauhaa. Monenlaiset kouhot kilpailevat perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa siitä, kuka syrjii ja ketä eniten peruskoulujen joulujuhlien kristillisten sisältöjen käännyttäessä voittajameemin vastustamattomuudella vapaa-ajattelijavanhempien viattomia pilttejä Herra Sebaotin marttyyriarmeijaan.

Vasta toissavuonnahan pohjoisen kansakuntamme kristilliset perusarvot oli tallottu lokaan, kun ”joulujuhlat” muuttuivat melkein yhdessä koulussa ”puurojuhliksi”. Niin vain ne suhdanteet äkkiä kääntyvät päälaelleen.

Mutta Facebook-raivon ohella suomalaisia on järkytetty monin muinkin tavoin. Tässä katsaus taannoisiin uutistapahtumiin, joissa jokaisessa on unohdettu veteraanit:

Itsenäisyytemme kohtalonhetket

Presidentinlinna peruskorjataan, jotta valtakunnan isällä ja äidillä olisi valtakautensa lopussa edes jotenkuten siedettävät juhlatilat. Tämä on herättänyt valtavasti kuhinaa Suomen provinssikaupungeissa, joissa haaveksitaan itsenäisyyspäivän vastaanoton hajasijoittamisesta.

Ventrilokvismi – avain naisen arvoitukseen

Toistaiseksi muut kuin Turku, Lahti ja Jyväskylä eivät ole tarjonneet itseään juhlapaikaksi. Viimeksi mainitulla on kenties parhaimmat syyt toivoa Salen ja Jennin visiittiä: he voisivat tuoda vanavedessään kaupunkiin naisen, joka ei ole koskaan käynyt Jyväskylässä.

H*lvetin tyhmät vastaan h**vetin tyhmät

Politiikan saralla on otettu looginen askel kohti uutta superhallitusta, jossa istuvat kaikki puolueet, paitsi Perussuomalaiset ja kenties kaksi Vasemmistoliiton kansanedustajaa. Keskustan Juha Sipilän rakkauskirje Jyrki Kataisen uusliberalistiselle bolševikkihallitukselle yllätti koko maan. Paitsi ehkä Pieksämäen kaupunginjohtajan.

Ulkomaat

Ulkomailla ei ole tapahtunut mitään. Paitsi yksi juttu, mutta se on sitten sitäkin isompi jytky.

Loppukevennys

Suomen voitokas talvisota-armeija pyörii sankarihaudoissaan katsellessaan puolustusvoimain joulutervehdystä. Tuolla hiihtotahdilla 9. divisioona olisi yhä jossain Ylikiimingin kohdalla matkalla Oulusta Raatteentielle.

Annanpäivän sota – annan dags kriget

Sähly on lystikäs liikuntalaji. Sen harrastaminen edellyttää yleensä vain pieniä investointeja: mailan, sisätossut ja jonkin sortin urheiluvetimet, kuten t-paidan ja verkkarit. Halun päättömään koheltamiseen saa jokainen syntymälahjana. Pelikavereita kannattaa hakea työ- tai opiskelutovereista tahi joistakin järjestöistä, jonne on sattunut Luojan armosta järjestäytymään.

Kun sääntökuorman ei anneta paisua liian suureksi ja kun joukkueet toimivat omina tuomareinaan, ottelut muodostuvat riemukkaiksi hiennostattajiksi.

Sitten on olemassa salibandy.

Kun sähly lakkaa olemasta hauskaa, kyseessä on salibandy. Sille on perustettu lajiliittonsa, kisaorganisaationsa ja messiaansa. Viimeksi mainittu on Petteri Nykky.

Nykky on urheilutoimittajien lemmikki. Paulo Coelhoa lainaavan elämäkertakirjansa perusteella hän on hankkinut valmennusoppinsa Jiddu Krishnamurtilta ja zen-romaani Lokki Joonatanista. Hän on sivutoimisesti kouluttanut Leijonia.

Aivan erikseen Helsingin Sanomat vielä keulii tiedolla, jonka mukaan ennen salibandyn MM-voittoa vuonna 2010 Nykky vei Suomen maajoukkueen miehet sankarihautausmaalle.

Tähän kohtaan on kai välttämätöntä siteerata Heikki Klemetin kuoroteosta Oi, kallis Suomenmaa.

Oi, Suomi synnyinmaa,
suo helmallas sun poikasi
onnellisena nukahtaa,
kun hän henkensä halvan
sulle antanut on!

Ja muistammehan, että kyse on lajista, jossa siirretään reikäistä muovipalloa hiilikuidusta ja muovista tehdyillä mailoilla.

Kuten kaikki kurinalainen joukkueurheilu, myös salibandy on aivan erityisesti Suomen kirjallisuuden historian huonoimman tiimipelaajan, Antti Rokan, suojeluksessa. Petteri Nykky ei lainkaan epäröinyt – kertoo Hesari – näyttää Rokan esimerkkiä valmentamansa Sveitsin maajoukkueen kouluttamisessa.

Samoja metodeja on sovellettu myös Sveitsin joukkueeseen. Lämpöleirillä on käyty, ja ennen itsenäisyyspäivänä käytyä puolivälieräottelua Sveitsin valmennusjohto katseli Tuntematonta sotilasta. ”Herkistelimme hetken ja katsoimme pätkän Rokan Anttia”, Nykky paljastaa.

Valitettavasti Suomen maajoukkue oli Tuntemattomansa lukenut eikä hiihtänyt näreen kohdalle. Sveitsi jäi lopulta pronssille.

Suomen taistelevat kaukopartiomiehet saivat puolestaan turpaansa Ruotsin junnujoukkueelta. Olisiko pitänyt käväistä vielä kerran hekumoimassa sankarihaudoilla? Perukaa jatkosota! Mannerheim taatusti pyörii nyt pettymyksestä haudassaan.

Presidentin köyhät

Vuosi sitten Heikki Hursti kutsui Sauli Niinistön pitämään puhetta vähävaraisten itsenäisyysjuhlaan. Sattumoisin samainen Niinistö oli tuolloin myös ehdolla tasavallan presidentiksi. Koiton Laulu -kuoro, joka oli pyytämättä ja yllättäen joutunut kirjaimellisesti taustakuoron osaan, huomautti asiasta tilaisuuden järjestäneelle Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö – Pelastakaa Suomen nuoret ry:lle. Uutta kutsua laulamaan ei enää tullut.

Heikki Hursti ottikin äänekkäästi kantaa Sauli Niinistön ehdokkuuden puolesta viime vaalien alla. Vauraalle Niinistölle hyvän miehen sertifikaatti tuli edulliseksi: lahjoittamalla Hurstin avustusjärjestölle kolumnipalkkionsa Niinistö sai taakseen Suomen tämän hetken arvokkaimman omatuntobrändin.

Presidentti Niinistölle lahjoitus ei toki ole ollut ainutlaatuinen teko. Aiemmin hän on luovuttanut eduskunnasta saamansa nettopalkan mm. Suomen punaiselle ristille ja Mannerheimin lastensuojeluliitolle. Tätä Niinistö perusteli mojovalla sopeutumiseläkkeellään Euroopan investointipankista.

Jos pyöristellään lukuja ylöspäin, Sauli Niinistö saattoi lahjoittaa jopa 40 000 euroa vuodessa hädänalaisille vuosina 2007–2011. Helsingin Sanomat ylsi arviossaan vuonna 2010 kaikkiaan 120 000 euroon.

Summa on hyvänkokoinen Niinistön tapaisen miljonäärinkin maksettavaksi, mutta muistettakoon nyt, että se ei edes suurennuslasilla erottuisi niistä miljardeista, jotka valtionvelkaa kammoava valtiovarainministeri Sauli Niinistö onnistui leikkaamaan prikulleen samoilta tahoilta.

Ehkä Hurstille on käynyt hiukan samoin kuin sairaanhoitajille ja peruskoulunopettajille, jotka sinnikkäästi äänestävät joka vuosi eduskuntaan ja kunnan- sekä kaupunginvaltuustoihin kokoomuslaisia leikkauslistaehdokkaita. Tai sitten taustalla on toiveikas ajatus siitä, että liittoutumalla voittajajoukkueen kanssa voi uittaa asialistalle omiakin aloitteita. Joka tapauksessa Heikki Hursti oli tänä vuonna myös Presidentinlinnassa kutsuttuna vieraana.

Kenenkään ei pidä nyt tuohtua liiaksi: tässä ei vastusteta Sauli Niinistön hyväntekeväisyyttä, saati köyhien ruoka-apua. Hurstin ruokajakelua voi tuskin edes tiukin vapaa-ajattelija vastustaa. Sehän olisi typerää ja julmaa ajattelua sekä etenkin poliittinen itsemurha.

Leipäjonossa on vain yksi ongelma. Nimittäin sen olemassaolo.

Tämä ei ole mikään Paavo Arhinmäkeä kritiikittömästi fanittavan vasemmistobloggarin kyyninen one-liner, vaan Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön toiminnanjohtajan itsensä esittämä kanta.

Näin Heikki Hursti kommentoi SAK:n Palkkatyöläinen-lehdessä kaksi vuotta sitten:

Eriarvoisuus ja jako köyhiin ja rikkaisiin sen kuin syvenee yhteiskunnassamme. Vaikuttaa siltä, että poliittinen tahto on pitää yllä rajua jakoa köyhiin ja rikkaisiin. – – Ruokajonoissa on yhä enemmän pätkätyöläisiä ja opiskelijoita, jotka eivät yksinkertaisesti tule toimeen saamillaan tuilla. Perheen talous naksahtaa nurin totaalisesti, jos vaikka pesukone hajoaa.

Palkkatyöläisen haastattelussa Hursti vaatii kansaneläkkeen, opintotuen, peruspäivärahan ja asumistuen korottamista. Toisin sanoen hyvinvointivaltion väliintuloa:

Tämä olisi pitänyt tehdä jo vuosikaudet sitten. Nyt ollaan tilanteessa, että köyhien jono kasvaa. Rahasta se ei ole kiinni. Yhteiskunnassa on aina löytynyt rahaa kohteelle, mikä on haluttu poliittisesti toteuttaa.

Hyväntekeväisyysjärjestön kannattaminen ja sen valjastaminen osaksi omaa vaalikampanjaa ovat helppoja valintoja. Sen sijaan näyttäisi olevan liki ylivoimaista antaa poliittinen tuki Heikki Hurstin vastaukselle kysymykseen: ”Minkä epäkohdan haluaisit korjata?”

Hursti toteaa yksiselitteisen totuuden:

Sen, ettei ruokajonoja tarvittaisi, vaan jokainen saisi yhteiskunnalta avun toimeentuloonsa.

Kun nyt itkemme silmämme punaisiksi sen tähden, ettei Paavo Arhinmäki tänä vuonna käynyt poseeraamassa köyhien ja hädänalaisten kanssa valokuvissa, muistettakoon tämä Heikki Hurstin sivallus samassa Palkkatyöläisen haastattelussa vuonna 2010:

Herroille ja narreille samat saarnat. Minä en ole saarnamies. Minun mottoni on, että puhu vähemmän, tee enemmän ja anna työsi jäljen näyttää mihin uskot.

Linnan tähteet

Suomen kansa jonotti edustajiensa välityksellä koskettamaan Sauli Niinistöä ja Jenni Haukiota, tanssimaan valssin An der schönen blauen Donau (Johann Strauss nuorempi, Op. 314), juomaan boolia, tunkemaan tv-kuvaan, twiittaamaan kaverikuvia ja saamaan haukut tapakouluttajalta.

Bileet menivät siis aivan niin kuin ennenkin – vain TwitPicsejä nappailtiin hiukan enemmän kuin Urho Kaleva Kekkosen loistonpäivinä. Ehkä kännyköiden hypistelyllä kompensoitiin vähentynyttä tupakanpolttoa.

Niinistön ja Haukion juhlavalmisteluista on nyt jälkikäteen tihkunut uutta tietoa. Ennakkoon hehkutettua juustopöytää ei kertaakaan näytetty kansakunnalle, mutta onneksi muita uudistuksia tuotiin päivänvaloon. Eräs pontevan miespresidentimme suomalaisista teoista oli kolmesti kirotun Reilun kaupan kahvin korvaaminen epäeettisemmällä tuotteella.

Miesvaltaan siirtyminen ei ole tapahtunut aivan kivuttomasti. Uuteen aikaan sopeutuminen ottaa aikansa. Joukkoviestimien uutissähkeistä voidaan päätellä, että ilmassa on yleistä sekaannusta sukupuolten välillä. Muiden muassa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja oli vähällä kaapata mukaansa täysin vieraan naisen.

Jopa naistenkaatajan maineessa ollut Ilkka Kanerva päätyi omituiseen tilanteeseen, jossa tapasi mallimitoissa huitelevan blondin ja tuli itse hiukan nolosti kaadetuksi.

Kanervan ja Risto E. J. Penttilän olisi ollut syytä ottaa mallia Teuvo Hakkaraisesta ja Jare ”Cheek” Tiihosesta, jotka kategorisesti kieltäytyivät kaikesta naisseurasta. Hakkarainen torppasi aluksi myös miesseuran, mutta päätyi lopuksi poistumaan ravintola Teatterista käsikynkkää päätoimittaja, sisunautti Matias Turkkilan kanssa. Cheek sitä vastoin sanoi kaikille tarjouksille jyrkän ”ein”, mikä vain todistaa tämän uuden ja paremman Timo T. A. Mikkosen vahvasta karaktääristä.

Mutta toisaalta, mikäpä siinä on naisia vältellessä, kun mokomat katoavat seinäpaperin ornamentteihin. Seitsemän päivää -lehti kertoo, että jopa tavallisesti niin pippurinen Päivi Räsänen oli muuttunut näkymättömäksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi kuin mikroateria lounastauolla.

Ehkä kauneimmin koko juhlavastaanoton silti summaa Cheekin pop up –räppi, josta on tehty parikin versiota. Lyhyempi on äkkiä kuunneltu linkin takaa ja pidemmän voi jokainen avata tästä alta:

[soundcloud url=”http://api.soundcloud.com/tracks/70252162″ params=”” width=” 100%” height=”166″ iframe=”true” /]

Liveblogi on uusi blogipasta

Tätä kirjoitettaessa Antti Rokka pitää monologiaan Tuntemattomassa sotilaassa. KOHUTUNTEMATON siirrettiin alkamaan kello 17, koska Yleisradio halusi kaikin tavoin pilkata Arttu Wiskarin isoisää – tuota tunnettua Rokan sotakaveria.

Koska elokuva ulottuu osin Linnan juhlien päälle, Kaasuputki tarjoaa leffayleisölle mahdollisuuden seurata itsenäisyyspäivän vastaanottoa yhteistyössä Kansan Uutisten kanssa tekstuaalisesti.

Yleisradion televisiolähetys alkaa kello 18.50, mutta me täällä tekstimediassa otamme vähän ennakkoa.