Espoolainen perheenisä

Kun espoolainen perheenisä surmaa entisen naisystävänsä ja muutamia sivullisia, se ei ole maahanmuuttokysymys. Se on vitun kammottava tragedia, jossa ei kukaan ole voittaja tai edes oikeassa.

Ampuja oli asunut Suomessa vuodesta 1990. Hän oli enemmän suomalainen kuin moni suomensisulainen. Suomalaiseen tapaan hän ratkaisi parisuhdeongelmansa väkivallalla. Kysymys kuuluu enää: mitä ihmettä Astrid Thorsilla edes voisi olla tekemistä tämän asian kanssa?

Voldemortin paluu

Aina ne lopulta tulevat pyytämään minua takaisin

Matti Vanhanen tekee itsestään vaikeasti tavoiteltavaa. Hän päästää joulun alla julkisuuteen päättömiä lausuntoja siitä, että pääministeriys ei enää nappaa, kun pitäisi lääkärissä käydä ja matotkin lienee tampattava.

Tätä seuraa tiedotustilaisuus, jossa Vanhanen toistaa toistamasta päästyään jalkaleikkauksen olevan pelkkä tekosyy. Mikä asiassa on oikeasti motiivina, ei selviä koskaan.

Samaan hengenvetoon hän ilmoittaa, ettei ole jäämässä mistään pois tai antanut nimeään Kansaneläkelaitoksen johtajapeliin. Mies on vielä käytettävissä johonkin isompaankin. Esimerkiksi – pääministeriksi.

Vanhanen on ”tarvittaessa” valmis jatkamaan pääministerinä myös puheenjohtajan vaihtumisen jälkeen. Pääministerin sanoma lause on jokseenkin sama kuin lupaus, jonka mukaan hän olisi valmis sekä syömään että säästämään kakun. Siis jos vain kansakunnan etu sitä vaatii. Ja miksi ei vaatisi?

Kukaties Vanhanen on ajatellut, ettei hän suorastaan kieltäytyisikään, jos kaikkien eduskuntapuolueiden suuri lähetystö saapuisi esittämään istuvan pääministerin hallintokautensa pidentämistä poikkeuslakiteitse. Tai jos Suomen Keskustan uskovaiset pohjalaishaukat nielisivät perussuomalaisuutensa ja tulisivat anelemaan, että herra olisi hyvä ja hallitsisi maansa ohella myös puoluetta vielä yhden kauden.

Poliittiset kommentaattorit ovat ongelmissaan. Onko Vanhanen salaa vai julkisesti löylynlyömä? Muissa puolueissa tuohtumus nostaa päätään. Onko tämä jotain ovelaa peliä?

Sinänsä asialla ei ole merkitystä. Jopa Vanhanen itse toteaa, että hallituksen toimintaan tai toimimattomuuteen hänen teoillaan ei ole vaikutusta. Tässä hän tunnustaa jo oivaltaneensa, minkä muu maa on tiennyt alusta asti: valtioneuvostoa johtaa Jyri Häkämies, jolla on vapaus ja kenties myös halua tehdä perustuslaille sama, minkä toinen, se tummatukkaisempi, Häkämies teki muutama vuosi sitten tyttöystävälleen.

Mannerheim ja kenraalit

Mannerheim

Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.


[Kenraali Erkki Johannes] Raappana oli matkalla jonnekin pysähtynyt Mikkeliin. Aamulla hän meni Kalevaan kahville ja tapasi kaksi muuta kenraalimajuria, jotka olivat melkoisessa takatohelossa ja kirosivat, että heille oli käynyt ikävästi: olivat olleet eilen täällä joillakin neuvottelupäivillä ja ne neuvottelut loppuivat illalla Marsalkan luona ja sitten asia oli selvä ja sillä siisti ja he rupesivat pienessä toverisakissa pitämään lystiä, jossa meni aamuun asti. Ja sitten yhtäkkiä aamulla tulee käsky, että heidän pitää vielä tulla Marsalkan puheille. He sanoivat, että kyllä heitä kauheasti harmitti mutta että kyllä sentään hyvin kävi, kun Marsalkka ei huomannut mitään. No niin, yhtäkkiä tuleekin käsky että kenraali Raappana Marsalkan luo. Hän vastasi, ettei voi, hänellä kun on pitkä parta. – Ei, on tultava heti! Raappana sanoi kavereille: – Pitäkää nyt peukkua pystyssä! – ja lähti. Hän palasi jonkin ajan kuluttua ja kertoi, että kun hän ilmoittautui ja sanoi: – Pyydän anteeksi, herra Marsalkka, että tulen näin pitkäpartaisena, mutta olen läpimatkalla ja sain yhtäkkiä käskyn, – niin Marsalkka sanoi siihen: – Ei se mitään. Kenraali on aivan rauhallinen. Minä olen juuri seurustellut kahden humalaisen kenraalin kanssa!”

(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

GÄVLEN OLKIPUKKI POLTETTIIN. Lisäksi Matti Vanhanen lopettaa.

Gävlen olkipukkiMatti Vanhanen on sikäli hankala puheenaihe, että asiasta on kaikilla mielipide, joka ei koskaan ole järin innostava. Vanhanen on joko aivan aidosti inhottu tai ”tehnyt hyvää työtä, mutta….”. Nuorten kaupunkilaisten keskuudessa pääministeri on jo ristitty Voldemortiksi, häneksi-jonka-nimeä-ei-mainita, sillä puhuminen hänestä on yhtä inspiroivaa kuin suomalainen reggae etnofestivaalien etkoilla. Innokkaimmankin älykköpojan ja -tytön punaviininkatkuinen yritys päästä toistensa pöksyihin katkeaa sillä sekunnilla, kun toinen erehtyy – yhteistä puheenaihetta etsiessään – kommentoimaan Vanhasen ja Mertalan rakkauden laatua tahi pohtimaan, millaista olisi joutua baarissa kaksimetrisen raivoraittiin pääministerin iskuyrityksen kohteeksi. Matti Vanhanen on kanki ilman Kaikkosta, pahempi seksintappaja kuin vaaleansiniset pitkätkalsarit.

Nyt Sirkka Mertalan miesystävä on tuonut Suomen kansalle oikean evankeliumin: hän ei enää pyri puolueensa puheenjohtajaksi kesäkuussa 2010 pidettävässä puoluekokouksessa. Syyksi esitetään jalkaleikkaus. (Mikä onkin viisasta ja oikein. Suomen tapaisella köyhällä maalla ei ole varaa näin pitkään pääministeriin.)

Muista myös: pukki poltettiin perinteisin menoin.

Kirjoittaja viettää joulunsa Pietarissa.

Joululahjavalvojaiset

Joko se on joulu?

Päivät alkavat käydä vähiin. Lahjat pitäisi ostaa ja paketoida, kuitit säilyttää. Joulupukki valjastaa Tandgniostrin ja Tandgrisnerin rekensä eteen ja lähtee tyhjentämään pussiaan itse kunkin kotiin. Tontut jäävät ikkunan taakse. Kinkku paistuu eikä enää ollenkaan näytä sietämättömästi rääkätyltä eläinparalta. Jotkut harvat ovat työvuorossa, kuittaavat moninkertaista palkkaa ja kiittävät onneaan, koska ovat välttäneet kaiken joulustressin.

Ensi- ja turvakotien täyttymistä odotellessa kaikki Spotifyn itselleen ladanneet voivat keskittyä tähän: Wing – Everyone Sings Carols With Wing. Joulurauhaa!

Jouluinen uutispuuro

Mannerheim ja ylioppilas

Mannerheim

Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.


Professori Alma Söderhjelm luennoi Turussa oppilailleen eri aikakausien sankarien palvonnasta. Sitten hän kysyi, kuka oli nykyisen nuorisopolven sankari-ihanne. Kukaan ei nimennyt ketään, ja lopuksi muudan ylioppilas selitti, ettei nykyajan nuoriso enää palvonut sankareita samalla lailla kuin tehtiin entisaikoina. Silloin professori Alma kysyi:

– Mutta entäpä jos Mannerheim kulkisi tämän talon ohitse? Emmeköhän olisi kaikki heti ikkunassa?

Mihin sama ylioppilas vastasi:

– No niin, tietysti, jos Mannerheim kulkisi…”

(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

Asevelvollisuuteen lisää miehekkyyttä

Tiesitkö tätä Risto Siilasmaasta?

  • Risto Siilasmaa on syntynyt vuonna 1966.
  • Entinen (?) jäsen Bushien ja Bin Ladenien Carlyle Group -sijoitusyhtiön neuvottelukunnassa.
  • Ansiotulot keskimäärin miljoona euroa kuussa vuonna 2008, siis n. 6 250 € tunnissa.

Näin myös isämme kamppailivat talvisodassa

Helsingin Sanomain uutisen mukaan Suomen puolustusvoimat on käyttänyt ulkopuolista selvitysryhmää tarkoituksenaan selvittää varusmiespalveluksen vaikutuksia muun muassa kansanterveyteen, tasa-arvoon ja viranomaisyhteistyöhön.

Työryhmän vetäjän, F-Securen hallituksen puheenjohtajan, reservin yliluutnantti Risto Siilasmaan silmissä suuri kysymys on, miten asevelvollisuudesta voisi saada miehekkäämpää. Siilasmaan mielestä armeijan suorittamisessa alokkaiden heikko fyysinen kunto on ongelmista vähäisimpiä. Sen sijaan hän nostaa keskiöön motivaation.

Miehekk… Mitä?

Jeesus tuo Hihhuli-TV:n Suomen markkinoille

"They're here"”SuomiTV:n uutiset tarjoavat vaihtoehdon”, julistaa Conservapedian suomenkielinen televisioversio. Ei enää kiusallisia uutisia markkinatalouden tuottamasta köyhyydestä tai öljyn takia käytävistä sodista, ei enää paljastuksia saarnamiesten lapsiseksiskandaaleista, Matti Vanhasen talo- ja naimakaupoista tai muista noloista sattumuksista. Tärkeintä on varjella pienet ja vähän isommatkin piltit elämää vaikeuttavalta informaatiolta.

Eli kuten vastaava päätoimittaja Tomi Lindblom omasta hyvyydestään liikuttuneena kertoo:

– Meillä on samat uutisaiheet kuin muilla kanavilla, mutta kiinnitämme erityistä huomiota uutisten kuva-aineistoon. Jos vaikka pommi räjähtää Lähi-idässä, niin emme näytä verisiä kuvia uhreista vaan voimme näyttää kuvaa vaikka räjähtäneestä autosta tai talosta.

Mutta nyt, odotellessamme pommin räjähtämistä ”jos vaikka” Lähi-idässä, keskittykäämme luvassa olevaan Kymppitonnin paluuseen.

Tässä blogissa seurataan livenä Riitta Väisäsen voitokas comeback. Pysykää kanavalla!

GJ 1214 b

Alkoholin sisunauttiminen on kielletty julkisilla paikoilla
Sisunautti Timothy "Timpe" Kopra on oivallinen henkilö lähetettäväksi ensimmäisenä uuteen maailmaan.

Käärmeenkantajan tähtikuviosta on aivan vastikään löydetty Maan kaltainen planeetta, ns. ”super-Maa” eli armasta kotiplaneettaamme kookkaampi kivinen kiertotähti. Osuvasti GJ 1214 b:ksi nimetyn planeetan läpimitta on arviolta 2,5-kertainen Maahan verrattuna ja massakin on 6,5 kertaa Maan massa, joten aivan pienestä pallosta ei ole kysymys. Sukkelasti planeetta kiertää punaisen kääpiötähtensä ympäri kerran 38 tunnissa.

6,5-kertainen massa? 2,5-kertainen halkaisija? Yksi vuosi on 38 tuntia? Ajatuskuviosta muodostuu kiehtova. Oikeasti, miltä asiat mahtavatkaan näyttää GJ 1214 b:n jumalaapelkäävän kansan keskuudessa?

  • Karpaasi Jari Isometsä sai eduskuntavaaleissa hämärää KMS-vaalirahaa 6 600 euroa. Se tarkoittaa GJ 1214 b:llä (ehkä tätä voidaan alkaa vain kutsua G:ksi?) 42 900 euroa vastikkeetonta tukea. Sillä saisi vaikkapa C-sarjan Mersun, jolla kelpaisi kiertää äänestysalueita. Etenkin, kun matkat olisivat 2,5-kertaisia. (Eivätkä edes olisi. Ympyrän kehän voisi tietysti yrittää laskea, kun halkaisija tunnetaan. Mutta ehkä tämän pikku pähkinän voimme jättää purtavaksi joululoman hiljaisiin hetkiin.)
  • G:n opiskelijat ovat onnellista kansaa: opintoraha olisi liki kaksi tonnia kuussa. Tosin maisterintutkinnon suorittaminen Raimo Sailaksen määrittelemässä tavoiteajassa, viidessä ja puolessa vuodessa, tarkoittaa maapallolaisittain reilua kahdeksaa päivää. Siinä ei paljon ehdi juopotella.
  • Dokaaminen sinänsä on ankaraa työtä. G:n keskiolut on yli 30-volttista.
  • G on rauhanplaneetta! Sodat tulevat niin kalliiksi, ettei siihen ole varaa kellään. Irakin sota maksaisi G:n 6,5-kertaisessa ympäristössä 12,35 biljoonaa dollaria. Se on hävyttömän paljon rahaa. Maapallolla sota on vaatinut amerikkalaiselta veronmaksajalta ainoastaan kaksi kertaa enemmän kuin kiivaasti vastustettu julkinen sairausvakuutus.

Pieni huono puoli G-planeetassa on. Sen pintalämpötilan arvellaan olevan jossain 200 celciusasteen tietämissä, joten vain intohimoisimmat saunojat tuntevat siellä olonsa kotoisaksi. Lisäksi eksoplaneetan sijainti 40 valovuoden päässä tietää sitä, että matka kestäisi tavallisella autolla suunnilleen 18 000 vuotta – olettaen että autossa on avaruudessa lentämiseen tarkoitetut lisävarusteet.