Joulukalenteri: Kaasuputken tunnustuspalkinnot 2010

14

Kaasuputki-blogin koskaan ennen koettelematon perinne on ollut myöntää tunnustuspalkinnot merkittäville yhteiskunnallisille päänavauksille, mediailmiöille ja kohu-uutisille. Etenkin joulukuussa 2010 on tapahtunut asioita, joita ei pidä jättää noteeraamatta, vaikka mieli tekisi.

• • •

Ulkomaalaisvastaiselle Hommaforumille myönnettäköön tunnustus sinnikkäästä vainoharhasta. Niin epätodennäköistä tapahtumaa ei ole keksittykään, etteikö joku maahanmuuttokriitikoista olettaisi takana piilevän mokuttajien, maahanmuuttajien tahi Illuminatin salaliiton. Rohkaiskoon tämä huomionosoitus mainitun keskusteluryhmän ylläpitoa tuhoon tuomitussa kamppailussa, jonka osapuoliksi ovat jäämässä kuvitteelliset kukkahatut ja näiden mitä todellisimmat folioversiot:

• • •

Helsingin Golfklubille ryöpytköön punaisten ruusukkeiden lisäksi kokonainen kultasade tunnustuksena taitavasta yhteisten varojen yksityistämisestä. Satojentuhansien eurojen julkista vuokratukea nauttivan suljetun snobikerhon ansiokkaat edustajat saivat alkusyksystä vieraakseen Ylioppilasteatterin ja osoittivat ihailtavaa rohkeutta sodassa terrorismia vastaan rikkomalla ainoastaan pari kameraa.

• • •

Kokoomuksen Nuorten Liitolle ojennettakoon täten Ayn Randin kuvalla varustettu korkea ansiomerkki. Ehdottomalla äärioikeistolaisuudellaan elämöivä uuskonservatiivinen, ksenofobinen nuorisojärjestö on nokkamiehensä johdolla osoittanut tutkineensa Yhdysvaltain teekutsuliikkeen oppisisältöjä intohimolla, jota toisessa maailmanajassa ja ilmansuunnassa kutsuttaisiin suomettuneisuudeksi.

• • •

Bob Helsingille tulkoon nyt luovutetuksi tämä vaatimaton pahoittelu mainostoimiston sponsoroiman paviaaniuroksen puolesta. Samassa yhteydessä on myös syytä laskea lippu puolitankoon Repen poismenon vuoksi.

• • •

Ja lopuksi saakoon MTV3-kanava mojovat onnittelut elegantista tavasta muuttaa laulajasuuruuden kuolema aivan tuoreeltaan asuntovälitystä markkinoivaksi tekstimainokseksi.

Joulukalenteri: Pommi-iskun marttyyrit

13

Tukholman terrori-isku tapahtui lähes kotiovella ja sai aikaan joukko-orgasmin Suomen maahanmuuttokriitikkoja yksinoikeudella edustavalla Hommaforumilla. Mutta siellä täällä pintautui myös epäilyksiä siitä, että koko jupakka oli vain ilkikurinen juoni, jolla maahanmuuttokriitikoita aiotaan piakkoin syyllistää.

Aiemmin Kaasuputki-blogissa oli eräänlaista erittelyä maahanmuuttokriitikoista siltä pohjalta, mitä he oikeasti tavoittelivat ulkomaalaisvastaisuudella ratsastaessaan. Osa kaipaili yövartijavaltiota, osa 30-lukulaista kansankotia. Olipa listassa sellaisiakin, joille nykyinen yhteiskunta kaikkine lieveilmiöineen kävi vallan mainiosti, kunhan ruskeiden ihmisten olemassaolo olisi kielletty.

Melkoinen joukko suomalaisia maahanmuuttokriitikoita katselee universumia kuitenkin topeliaanisesta vinkkelistä: heille Suomi on ennen kaikkea vapaiden talonpoikien maa, jota aatelisto yrittää lakkaamatta riistää. Heille turvapaikanhakijat näyttäytyvät pelkkänä sivujuonteena Helsingin herrojen salaliitossa rehellistä työntekijää vastaan.

Äskettäinen pommi-isku on viimeksi mainituille tuhannen taalan paikka heittäytyä mahalleen itkemään ja hakkaamaan maata nyrkeillään. Eihän teossa tai tekijässä ollut mitään mielenkiintoista, vaan siinä, miten tapaus on muutettu – tai tullaan jossakin kuviteltavissa olevassa tulevaisuudessa muuttamaan – yhä uudeksi ”valkoista heteromiestä” sortavaksi ilmiöksi.

Yleisradion sivuilla pommiuutisesta on jo keksitty oleellinen:

Pahimipia sortajia ovat myyttisten kukkahattutätien ja kommunistikokoomuslaisten jälkeen Uusi Suomi ja sen päätoimittaja Markku HuuskoHerlinin äärivasemmistolaisessa verkkomediassa kun sensuroidaan kansan syvistä riveistä kumpuavaa ulkomaalaisvastaisuutta. Eikä tavoitteena ollut kuin ihan hiukan yllyttää suomalaisia vihaamaan islaminuskoisia.

Mitäpä yhdestä pommi-iskusta, kun asiaton blogiteksti poistetaan verkkolehdestä? Sensuuria!

Joulukalenteri: Adventtiajan uutissattumia

12

Salo – Sodoman 120 päivää

  • Jimi os. Pääkallo koki Linnan jatkojen kaltaisen verilöylyn. Koko Vakka-Suomi ui kaulaansa myöten hurmeessa. Myös muusikko itse joutui kokemaan kovia: ”Hienot valkoiset keikka-Converseni olivat veressä.” | Veri roiskui rocktähden keikalla (Iltalehti)

Valtion tuottavuusohjelma tiedottaa

Äbäläwäbälä

Syrjinnästä vapaat alueet

Rahva Hääl

Facebook-hyökkäys

Edellä olevaan liittyen

  • Elinkeinoelämän Keskusliiton hellimä hyötyajattelu ja libertaari-insinöörien huoli huoltosuhteesta on toisinaan karkaamassa käsistä, mutta pitääkö tosiaan aivan erikseen muistuttaa kansalaisia siitä, että ”lapsi on terve kun se leikkii”? | Jos teini alkaa leikkiä, ei kannata huolestua (Savon Sanomat)

Joulukalenteri: Sysimökin joulu

11

Sysimökin joulu

Tuokiokuvia Suomen kansan kohtalonvuosilta

Osa 2.

Tähdet olivat jäätyneet taivaanlakeen. Kirjokannen alla metsän siimeksessä puunkuori rapsahti paukahtaen halki lämpömittarin sukellettua kolmannenkymmenennen pakkasasteen alapuolelle. Horisontin taakse katoava kuutamo loisti lumisessa kaamoksessa hopeisin valoviiruin kuin jäähileinen keskiyön aurinko. Ketunjäljet rikkoivat hangen, joka pahaenteisinä kumpuina täytti maiseman. Huurrettu mökki kyyristeli Hyrsynsuon kinoksiin kietoutuneena ujostellen näyttää maailmalle, että sen sisällä yhä sinnittelivät nämä kaksi, Elsa ja Timo.

Syntymäasuissaan eivät vanhukset kekkuloineet, konsa liiaksi polttopuuta heillä ei ollut. Pienen asutustilan metsävarat rajoittuivat muutamaan hehtaariin nuorta männikköä vaikeakulkuisessa kurussa Mälsätunturin takana. Korven vihreistä kullista enimmät kuuluivat Nälkävaaran isännälle, joka ei suonut edes oksia kerätä laajoilta tiluksiltaan.

Itäisellä taivaalla kajasti tulenpunainen välke. Sodan liekit siellä lauloivat surumarssiaan. Vainolainen oli yhä kaukana, mutta joka päivä tuntui suotöllin asukkaista kuin taistot olisivat käyneet lähemmäksi.

– Ilman uskoa isänmaahan tätä ei hevillä kestäisi, murehti vanha Elsa pirstoessaan jään vesikiulusta. Mökkipahanen oli taas yön aikana kylmennyt miinusasteiden puolelle.

Kuulonsa vapaussodassa menettänyt Timo ei vastannut vaimonsa yksinpuheluun mitään, mutta tuntuipa hänkin aavistelevan, mitä Elsan mielessä liikkui.

– Jospa minä korvikkeen kiehauttaisin, ukkoressu huikkasi kuulovammaisille ominaisella omituisella äänellä.

Tuskin oli Timo saanut lommoisen nokipannun mustan lieden kulmalle, kun sysimökin ovelta kuului rysähdys. Elsa säpsähti tavattomasti, kun taas Timo vasta lapioi voikukanjuuresta kuivattua kahvinvastiketta pannuun.

Kohta oveen naputettiin. Pamppailevin sydämin kävi Elsa avaamaan. Sisään kaatui sarkapukuinen mies, kasvot pakkasenpuremina, huulet sinisinä, oikea käsivarsi hyytyneen ja jäätyneen veren tahraamana.

– Herrammakiesus! Elsa päivitteli.

Kärppänä oli Timo paikalla, vaikka ontui molempia jalkojaan. Paleltuneisiin poskiin suuntautunein lempein avokämmeniskuin hän virvoitti nuorukaisen. Nähtyään ensimmäiset elonmerkit hypotermikossa hän ojensi sotapojalle kuksallisen kuumaa sumppia.

– Kiitosta vain, poika sanoi lopulta kumottuaan polttavan kuuman liemen kurkkuunsa.

– Sinä olet haavoittunut, Elsa aloitteli.

– Jukopliut, niin olenkin! nuori mies hämmästeli.

– Äläpä kiroa, jolppi!

Elsa riisui vieraalta verisen takin ja paidan. Vamman laatu oli selvitettävä ja haava paikattava. Miehen rintaan oli tatuoitu jokin kuva, mutta heikoilla silmillään Elsa ei osannut erottaa, mitä se esitti. Hän kääntyi kaivelemaan spriipulloa ja puhdasta rättiä, kun Timon mölinä pelästytti hänet henkihieveriin.

Kuuro ukkoparka ei ollut menettänyt pätkääkään haukankatseestaan vuosien varrella. Ja nyt hän oli nähnyt jotain, jota ei olisi kuunaan osannut odottaa:

– Apua! Tuolla miehellä on Hannan kuva nahkaansa hakattuna!

Joulukalenteri: Vielä on viitonen kahviin ja pullaan

10

Nuorsuomalaisten tavoitteet ovat täyttyneet sataprosenttisesti. Valkoisen Leijonan ritarikunnan suurmestari Osmo Soininvaara runnoi läpi lain, jonka mukaan 18–25-vuotiaiden kansalaisten toimeentulotukea voidaan pienentää alle toimeentulominimin. Säästöä tällä teolla ei saada, mutta se syrjäyttää tehokkaasti nuoret aikuiset.

Lex Soininvaaraa on perusteltu lähinnä sillä, että Suomessa on työmarkkinatukeen sidottu ammattikoulupakko 25-vuotiaaksi asti. Blogissaan Osmo Soininvaara pyrkii tuomitsemaan onnettoman pakkohaun, mutta ketunhäntä lipsahtaa esiin kainalosta seuraavassa virkkeessä.

Niin kauan kun tuo pykälä on työttömyysturvalaissa, vastaavan sanktion on syytä olla myös toimeentulotukilain puolella. Se alentaa toimeentulotuen 333 euroon.

Tietenkin epäoikeudenmukaisuuden tulee olla johdonmukaista. Muutenhan jonkun usko yhteiskuntaan saattaisi vahingossa palautua.

Vastaus siihen, miksi äärimmäisiin tilanteisiin luotua, viimeiseksi ja kaikkein vaikeimmin haettavaa ja harvoin saatavaa tukimuotoa ollaan romuttamassa, voi johtua hyvin todennäköisesti siitä, että romuttajat eivät kerta kaikkiaan tiedä, mistä on kysymys.

Sirpa Asko-Seljavaara, vuorineuvoksen tytär ja plastiikkakirurgi, muisteli heti itsenäisyyspäivän jälkeen eduskuntapuheenvuorossaan mielikuviaan yhteiskunnan heikko-osaisten leveästä elämästä:

Sirpa Asko-Seljavaara /kok: Arvoisa puhemies! Minä luotan kyllä täydellisesti Suomen sosiaalityöntekijöihin, että kun he löytävät tällaisen nuoren, joka on keskeyttänyt opintonsa tai työntekonsa, niin heillä on mahdollisuus sanoa, että jos et tule tänne haastatteluun ja jos en auta sinua, niin sinun toimeentulotukeasi leikataan, jolloinka tämä nuori varmasti suostuu siihen, että hän tulee ja häntä autetaan. Toimeentulotuki on käsittääkseni varsin automaattinen, sen varmaan ed. Anneli Kiljunen osaa sanoa, joka on itse sitä myöntänyt. Se on niin automaattinen, että näitä nuoria ei saa millään kiinni muuta kuin sillä tavalla, että heidät tavallaan velvoitetaan tulemaan sosiaalityöntekijän luokse. Minä luulen, että tällä lailla löytyy niitä henkilöitä, jotka tarvitsevat todella apua.

Ehkä Linnan kuuluisa booli todellakin on liian vahvaa?

Joka tapauksessa, mikäli tämä edustaa hallituspuolueiden edustajien käsitystä toimeentulotuesta ja sen saajista, Suomen kansan tulisi melkein polvillaan kiittää pyhimysmäisiä valtiaitaan siitä, etteivät he saman tien säätäneet raipaniskuja ja pakkotyötä lapsille ja nuorille.

Jos joku nuori kuitenkin onnistuu pehmittämään sosiaaliviraston kyynisen ihmisvihaajan kylmän sydämen ja pääsemään toimeentulotuelle ennen kuin joutuu kadulle, siitä kannattaa ilman muuta pitää kiinni kaksin käsin. Ainakin se on suositeltavampaa kuin tiukasti rajattujen opintotukikuukausien tuhlaaminen ammattitutkintoon, josta ei kuunaan aio uraa itselleen luoda.

Muistettakoon, näet, että opintoraha on yhä leikattuakin toimeentulotukea pienempi sosiaalietuus. Kuten kaikki hallituspuolueet mitä syvimmässä yhteisymmärryksessä päättivät.

Näin asiaa on kommentoitu:

Joulukalenteri: Poikapari

9

Ajankohtaisen Kakkosen homoillan suuri jatko-osa, miljoonayleisön kerännyt Linnan juhlat 2010, järkytti kahta heteromiestä, jotka ovat molemmat tulleet tunnetuiksi etenkin univormufetissistä.

Nostoväen majuri Timo T. A. Mikkonen ehätti blogissaan harmittelemaan, kun homoseksuaaleja ei enää tuhota keskitysleireissä. Tai kuinka tämä pitäisi ymmärtää?

Sitä ajattelee jo muutenkin kauhulla 6.12.2010 juhlien otsikoita 7.12.2011. Setalaiset kun ovat rynnäköineet oikein ryminällä kaapeistaan “viimeinen pari uunista ulos”-meiningillä.

Profeettain tapaan arvoituksellisesti sanansa asetellut TTA arvelee, että vapaussodan kunniakkaiden veteraanien haudoilla tapahtuva tanssitilaisuus on aikeissa muuttua tulevana kesänä (?) sateenkaari-iloitteluksi. Miksi ja ennen kaikkea miten presidentti Halonen tämän järjestäisi, jää vaille selitystä. Mutta tämä lienee ensimmäinen kerta itsenäisen Suomen historiassa, kun kukaan voi toivoa VTM Timo Mikkosen olevan oikeassa.

Kultarannan kesäinen ilomeno puhkeaa taatusti täyteen kukkaan vuoden kuluttua kaikissa sateenkaareen väreissä oli maassa hanki tai ei. Kun millään ei ole enään mitään väliä, ei tarvitse tuskailla protokollasta, lehtiotsikoista eikä valitsijoiden ahtaista käsityksistä. Siispä aitoon BB-talon tyyliin kohti ensi vuoden itsenäisyyspäivää ja koko kansan sekahakua. Hepskukkuu vaan.

Samaan aikaan toisaalla Seitsemän päivää -lehden verkostossa blogattiin täsmälleen samasta aiheesta. Päät räjäyttävää vaalivoittoa kohti täydellä höyryllä seilaava Pokeripuolueen Aleksi Valavuori oli Timo T. A:n tavoin katsonut televisiota ja nähnyt, että maailmassa on liikaa homoja.

Tosin majuri Mikkosen hienostuneen ironian sijasta alikersantti Valavuori käytti karkeampaa retoriikkaa. Kehuksi naamioidun loukkauksen…

Homo- ja lesboparit – Loistavaa nähdä avoimesti kimpassa liikkuvia pareja Rohkeaa. Ensi vuonna kunnon kielarit tanssilattialla, pliis!

… jälkeen Valavuori vakavoituu niin paljon kuin vain sotaveteraanin lapsenlapsi kykenee:

Illan teema oli kokonaisuudessaan kovin floppi. Illan teema ei ollut mikään väri tai itsenäisyys. Teemana kutsuissa oli Setan jäsenyys ja siviilipalvelus. Pöyristyttävää toimintaa illan sankareita, sotaveteraaneja kohtaan. Hävetti.

Onneksi sentään juontaja-mainosäänen häpeä ei kestänyt liian pitkään. Valavuori muisti, näet, että lumilautavalmentajan kutsuminen olisi ilman muuta ollut teko, jota Suomen jäljellä olevat sotavateraanit Mauno Koivistosta Tuomas Gerdtiin olisivat kyyneleet silmissään ihastelleet.

Suomen lumilautailijoiden päävalmentaja jätettiin kylmästi kutsumatta. Koskela, joka on tehnyt vuosia töitä lähes ruokapalkalla ja vienyt Suomea maailmalle todella isossa lajissa. Peetu nappasi Vancouverista Pekan suojattina hopeaa. Se oli suomalaisten paras saavutus. Kutsumatta jättäminen oli vuoden munaus.

Homoja ja lumilautailijoita enemmän näitä korskeita heterosotureita on silti saattanut harmittaa se, että heiltä meni sivu suun Linnan juhlien jatkoilla ravintola Teatterissa ollut mainio tilaisuus ottaa osaa kansainväliseen verilöylyyn.

Missä oli majuri, missä alikersantti, kun rasistisesta nimittelystä väittämän mukaan tuohtunut mies pukkasi päänsä lasiovesta läpi?

Kyse ei ollut mistään pienestä baarinujakasta, vaan aivan aidosta Ragnarökistä. Parhaimman todistuksen paikallisesta maailmanlopusta antoi merkittävä yhteiskunnallinen kommentaattori, ”Ex-Salkkari-tähti” vain päivää Linnan juhlien jälkeen. Haastattelu annettiin MTV3:n viihdesivustolle otsikolla ”Ex-Salkkari-tähti silminnäkijänä Linnan jatkojen nujakoinnille: Se oli aivan järkyttävää”.

Kyseessä oli ollut once in a lifetime -kokemus nuorelle naiselle. Kahlatessaan kyynärpäitään myöten veressä Ex-Salkkari-tähti ajatteli, miten pahasti voivatkaan asiat mennä vikaan:

Se oli aivan kaameaa, että itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa tapahtui tällaista. Kaikilla oli hienot puvut ja kaikkea, ja sitten tapahtuu tällanen välikohtaus.

Voidaan vain arvailla, miten merkittäviä nämä asiat ovat Suomen sotaveteraaneille. Luultavasti erittäin.

Joulukalenteri: Juna tuli perille

8

IN MEMORIAM: Kari Tapio oli musiikkimies alusta loppuun ja lauloi itsensä monen sukupolven sydämiin.

Jos Kari Jalkasesta poistaisi Kari Tapion, jäljelle jäisi pitkätukkahippi, viinaan ja naisiin menevä liehuletti, joka ei koskaan hankkinut oikeaa ammattia. Nettipalstojen paremmintietäjien keskuudessa ei paljon rakkautta tunnettaisi mokomaa kohtaan. Maailmankaikkeuden Kari Tapiot eivät koskaan tee kännyköitä tai paperikoneita – itse asiassa he eivät tee mitään hyödyllistä, vaan lurittelevat lauluja fiiliksen mukaan surusta tai rakkaudesta. Eikä se ole oikein. Tämän päivän Suomessa hyödyttömyys on synneistä raskain.

Onnekseen Klabbi syntyi Suonenjoella jo vuonna 1945. Hän sai kasvaa viihdetaiteilijaksi aikana, jolloin muusikoita tarvittiin pitkin maata ravintoloissa ja tanssilavoilla. Ja hän täytti paikkansa, aloitti uransa laulamalla kaljapalkalla tai palkatta kaikkea, mitä eteen kannettiin: sietämättömiä euroviisurenkutuksia ja riipaisevan kauniita romansseja.

Lavan takana otettiin hapanta, joskus niin paljon, että lavalle asti ei päästy.

”Oikein käytettynä ihan hyvää”, sanoi Kari Tapio viinasta vielä keväällä 2010. ”Mutta minä en ole sitä aina osannut käyttää.”

Mutta tässä ei muisteltaisi Kari Tapiota, ellei hän olisi – toisin kuin lukemattomat kollegansa – kieltäytynyt hukkumasta alkoholiin. Ei hän silti pannut korkkia kiinni. Hän opetteli uimaan. Usein piti mennä käsipohjaa, mutta tarpeeksi matalassa sekin riitti.

65-vuotiaana Kari Tapio olisi voinut jo jäädä eläkkeelle. Selkävaivaisen miehen ei toimeentulonsa takia olisi tarvinnut ajella Suomea ympäri. Mutta savolaisukon juna kulki sinnikkäästi.

Kunnes viimein kuulutettiin pääteasema. Tiistaina 7. joulukuuta 2010 Kari Tapio menehtyi kotonaan sairaskohtaukseen. Musiikki onneksi jäi eloon.

Joulukalenteri: Dagen efter

7

Kaasuputken haltuun on päätynyt asiakirjoja Suomen itsenäisyyden alkutaipaleelta. Julian Assangen nimissä vuodetut dokumentit toimitettiin kontulalaisen ravintola Pub Parisin ovimiehelle joulukuun neljäntenä päivänä kenkälaatikossa, jonka päällä luki ”Teemun kumitossut”.

Laatikossa oli ostokuitteja (”tuššia 1 litra: 10 p.”), pesulalasku (”mahanesteiden puhdistus kelsiturkista 50 p”, päälle kirjoitettu punaisella kynällä: ”kuitattu 12/12 17, J. Castrén”) sekä joukko päivä- ja pöytäkirjoja ynnä muistioita.

7.12.1917 päivätty hyvin lyhyt promemoria valaiseekin mielenkiintoisella tavalla Suomen itsenäisyystaistelun vaietuinta tuokiota. Mitä tapahtui perjantaina 7.12. Armon vuonna 1917?

7/12 1917
kello 7:15 ip

Paikka: Arajärven residenssi (Museokatu 23)

Läsnä: Senaattorit Pehkonen, Talas, A. Castrén, Arajärvi, Setälä & Frey. Telefoonitse mukana Svinhufvud. Memorandumin kirjasi Frey.

Aihe: Eiliset

Keskusteltiin joulukuun kuudentena tehdyistä asioista. Ilmeisesti juhlaan oli ollut syytä, mutta muistikuvat olivat usvan verhoamat myös muilla kuin allekirjoittaneella. Poissa olivat useat senaattorit ja läsnäolijoillakin kuuluivat kuparisepät takovan otsaluiden alla.

Setälä totesi punssia kuluneen ”Porvoon mitalla”: Ei perkele, Hesarista luin, että eilen oli jotain asiaa eduskun…

Arajärvi: Malttaisiko veli olla laskettelematta vatsansa sisältöjä parketille?

Setälä: Pardon, käväisen toaletin puolella.

(Setälä poistui toviksi.)

Castrénin mielestä farmakologian tila Suomessa (Pehkonen: ”Itsenäisessä Suomessa!”) on tyydyttävä: Kotiapulaiseni sai ostettua aspiriinijauhetta heti aamulla.

Muut senaattorit yhtyivät Castréniin.

Castrén: Mutta samoin on laitani kuin Emilin (Setälä). Kalloni oli ratketa liitoksistaan ja mahalaukussani teutaroivat punssilasit kuin villit jukuripäät. Enkä lainkaan kykene palauttamaan ajatuksiini, mitä me teimme tähän tilaan joutuaksemme.

Talaan käsityksen mukaan seurue oli ollut eduskunnassa vielä päiväsellä, ennen iltapäivän teehetkeä. Käsitykseen yhtyivät Arajärvi ja Castrén. Allekirjoittanut liitti vakuudeksi mukaan laskun, jonka oli saanut Seurahuoneen hovimestarilta. Sen mukaan teetuokio oli päätetty korvata hehkuviinillä.

Tässä vaiheessa Setälä palasi ja pyysi saada käyttää telefoonia. Lupa myönnettiin.

(Setälä poistui toviksi.)

Pehkonen yritti ottaa osaa puheenpitoon, mutta nukahti.

Setälä: Veljet, Pehr (Svinhufvud) kertoi minulle, että Suomen valtiollinen itsenäisyys lopullisesti hyväksyttiin eilen.

Talas: Siis siksi Eero (Pehkonen) noin karjuskeli ennen vaipumistaan uneen.

Frey: Siis siksi olen ottanut kontolleni sadan markan punssilaskun Kämpistä.

Castrén: Hyvänen aika, mitä me olemme menneet tekemään?

Keskusteltiin itsenäisyysjulistuksen seurauksista. Todettiin, että asiaa pitää kosketella jossain muualla kuin Arajärven luona.

Arajärvi: Otin vapauden kutsuttaa vossikan.

Herätettiin Pehkonen.

Vakuudeksi:

A. Frey

Joulukalenteri: Itsenäisen Suomen leijonakimara

6

Työväenpuolue Kokoomus ja ympäristöpuolue Vihreät ovat haudanneet historialliset sotakirveensä. Suomalaisen puolueen yli satavuotinen hajaannus on tällä haavaa ohi. Edistyspuolue on omaksunut suomettarelaisten pää-äänenkannattajan nimen motokseen eduskuntavaaleissa ja jopa vanhasuomalainen kokoomuslogo kelpaa nusujen vaalitunnukseksi.

Oletettavasti nuorsuomalaiset haluavat viestinnällisillä uudistuksillaan osoittaa, että he ovat tyytyväisiä konservatiivien uusiin, liberaaleihin avauksiin sekä tiukkoihin Venäjä-kannanottoihin. Ja toisaalta he kertovat itse palanneensa pitkältä korpivaellukseltaan takaisin mitä porvarillisimman emäpuolueen helmoihin.

Muut puolueet, kuten Vasemmistoliitto, pohtivat vielä omia siirtojaan. Vassareiden tapauksessa paluu isänmaallisille juurille olisi vieläkin helpompaa, onhan punainen leijonalippu itsenäisen Suomen ensimmäinen valtiollinen tunnus.