Joulukalenteri: Sysimökin joulu – viimeinen osa

23

Sysimökin joulu

Tuokiokuvia Suomen kansan kohtalonvuosilta

Osa 5.

Timo tunsi sydämensä pusertuvan kokoon. Hän horjahti, iski kätensä tulikuumalle liedelle ja ulvahti tuskasta. Mutta kipu selvitti pään: hänellä oli jossain tyttärenpoika, perillinen, joka jonakin päivänä kuivattaisi viheliäisen torpan ympärillä levittäytyvät suot, rakentaisi uuden talon komeine lasikuisteineen, mittailisi tiluksiaan ja silloin tällöin virtsaisi komeita kaaria niin kuin vain ison talon isännän kelpaa.

Ja Nälkävaaran isäntä saisi pitkän nenän!

– Manu, poikani! hän huudahti osoittaen täten hyväksyvänsä tyttärensä sydämen valitun.

– Pappakulta! huudahti Manu. Ja läpi kuurojenkin tärykalvojen ymmärsi tuo viisas vanhus nuorukaisen sanat. Jo avautuivat kyynelhanat partasuun urohon silmissä.

Likisteltyään toisinaan tovin miehet erkaantuivat ja hivenen puistelivat yltään ylenpalttisen hempeyden kipeniä. Muistaen olevansa vielä elävien kirjoissa ja isäntänä talossaan, niin köyhä kuin tuo tuvanpahainen olikin, viittoi Timo rakkaaksi tullutta vierasta peremmälle.

– Käykäämme ettonelle, niin voit tehdä tiliä perheesi vaiheista.

Sukkelasti viittoi Manu nyökkäyksen ja seurasi appiukkoaan pöytään, jonka höyläämättömät raakalankut olivat ihmisranteet vuosikymmenten kuluessa hioneet sileäksi kuin hienoimmankin marmorin.

Huttukulhona ääressä aloitti Manu pitkän tarinansa:

”Pienessä hellahuoneessa, jonka jaoimme Laukkuryssä-Jurin, Mustan-Jaskan ja Pirjoriitan kanssa, yritimme asua, mutta lopulta tilanahtaus ja jatkuvat vuokrankorotukset kävivät liiaksi mielemme harmiksi. Minä jouduin kilometritehtaalle samoihin aikoihin kaupungin kaasulamppujen sytyttäjän ammatista, joten jotain oli tehtävä.

Eräänä kuulaana aamuna Hanna oli lukenut lehdestä, että K:n kaupungin teatterissa olisi koe-esiintyminen. Päätimme siltä istumalta lähteä koettamaan onneamme tuolla rajakaupungin kansojen meressä.

Kuinka ollakaan Hannan eli Imeldan maine oli kiirinyt hänen edellään ja saimme kiinnityksen teatteriin oikopäätä. Minä pääsin taas toteuttamaan itseäni lavasteissa sekä toki näyttelemäänkin – statistina, kuten käyttämämme termi kuuluu. Pieni Kotivalo oli kaikkien teatterilaisten lemmikki!

Asuimme teatterirakennuksen yhteydessä niin sanotussa talonmiehen asunnossa. Elämämme oli siksi seesteistä, että arvelimme ajan olevan kypsä uuteen coitukseen ja pikkuveljeen tahi -siskoon Kotivalolle. Mutta sitten kävi niin kuin kävi: kuin kiljuvana jalopeurana hyökkäsi vanha vainoojamme yli verellä pyhitettyjen rajojen. Kun vielä omat joukkomme tekivät vastahyökkäyksen, me olimme puun ja kuoren välissä, suo siellä ja vetelä täällä.

Olisin itsekin tahtonut liittyä taistoon, puolustaa kotiliettämme, mutta minulla on lättäjalat. Hannakin vielä huomautti, että hän saattaa olla pieniin päin eikä halunnut toisaalta synnyttää isätöntä lasta taikka toisaalta lähdettää sikiötä. Joten yritimme jatkaa eloamme siihen asti, kunnes se kävisi mahdottomasi.”

– Tämä oli siis tarinani, Manu viimeisteli ja kertoi loput: – Tapahtui niinä päivinä, että vihollisen kaukopartio ylsi teatterimme nurkille. Emme enää kestäneet, vaan karkasimme kesken näytöksen perämetsiin, jossa ajauduimme keskelle taistelun tiimellystä.

– Entä Hanna? Entä Kotivalo? Perheesi! Timo ähkäisi.

– Eksyimme toisistamme yön pimeydessä. Äkkäsin vain kaukaisen valonpilkahduksen ja toivoin löytäväni puolisoni ja lapseni täältä. Toivoni oli turha. Onko Jumala meidät raskaiden syntiemme tähden hyljännyt?

– Voi, kylläpä on Herra meitä koetellut. Vieläpä poikansa Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlan alla.

Juuri silloin ovi avautui narahtaen.

– Imelda! Eikun Hanna! Manu karjahti.

– Ja Kotivalo! huudahti jo myös Timo-vaari.

Pakkasenpuremilla olivat molemmat tulijat eikä nuoren naisen poskilla näkynyt tervettä pyöreyttä, vaan lommolle olivat nuo imeytyneet pulan ja uupumuksen pakottamina. Vain pieni lapsiparka, Kotivalo-raasu, vielä jaksoi väsymyksensä läpi hymyillä.

– Hyvää joulua, pappa! kiljahti tämä siunattu tenava.

Korkealla Taivasten Valtakunnassa jo heltyi Isä Jumalakin ja lähetti Elsa-muorin sielun takaisin maan päälle. Yskäisten virkosi mummoraukka.

– Tämä on kaikista paras joululahjani, naurahti Timo. Ja riemukkaasti yhtyi koko tuvan väki hänen hekotukseensa.

Joulukalenteri: Perinteisin menoin, osa 2

22

Universumin kristillisin osakeyhtiö Sanoma on ottanut kantaakseen lähetyssaarnaajan kirkkaana pimeydessä loistavan soihdun. Kaamos-Suomen vaipuessa synkkään pakanuuteen on Ilta-Sanomat huutavan ääni korvessa: yhtenä rintamana käykäämme puurojuhlia vastaan!

Jo aiemmin lehti oli peräänkuuluttanut laajojen kansalaispiirien yhteisadressia, jossa toivottiin kiellettäväksi kaikki muu kuin eduskunnan joulujuhlavaliokunnan esityksen mukainen ”maan tapa”. Ja kuten Pyhä Kirja opettaa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan: jo kymmenettuhannet sisäisen Jeesus-lapsensa löytäneet kuluttajat ovat raapustaneet puumerkkinsä vetoomukseen.

Sanoma Oy:n kustantama iltapäivälehti oli ynnännyt yleisesti hyväksyttäviksi joulumenoiksi mm. nämä:

  • Jouluevankeliumi
  • Enkeli taivaan -virsi
  • Joulukuvaelma

Mietinnöstä puuttuvat yhä tiernapojat sekä Heinillä härkien kaukalon, mutta epäilemättä nekin tullaan liittämään mukaan kokonaisuuteen.

Listasta on jätetty pois myös – pakkoruotsin vastustajien takia? – ajatus Lucia-neidon liittämisestä mukaan ikuisiin jouluperinteisiin. Olisikin kenties mitä suotavinta, että tämä tapa kiellettäisiin niissä kunnissa, joissa väestöstä ruotsinkielisiä on alle 8 % tai korkeintaan 3 000 henkeä. Muualla se olisi sakon tai korkeintaan kuuden kuukauden vankeusrangaistuksen uhalla pakollinen.

* * *

Ehdottoman tarkkoja sekä Ilta-Sanomissa että sen lukijakunnassa ollaan juhlan nimestä. Suomalaisen peruskoulun ja kunnallisen päivähoitolaitoksen tuhatvuotisten perinteiden mukaan kyseistä juhlaa ei saa sanoa puurojuhlaksi, sillä se pilkkaisi sotaveteraaneja ja Jumalaa.

Se on joulujuhla. Niin kuin se oli jo talvisodassa. Raippaa toisinajattelijoille.

* * *

Uskonto katoaa joulujuhlista”, otsikoi lehti täynnä hurskautta. Kuoliko Kristus turhaan?

Surureunainen juttunosto mässäilee eräiden koulujen maailmallisella kevytmielisyydellä. Niin on Jumala hylätty. Sodoman peruskoulu ja Gomorran lukio! Olisiko Sanoma Oyj jo älynnyt vilkuilla Raamattuopiston omistusten suuntaan? Näppärällä yrityskaupalla kansallinen mediamonopoli saisi itselleen myyvemmän nimen, joka samalla vastaisi paremmin korporaation uutta, uskonnollista sisältöä.

Mutta ihan jo joulurauhan nimissä on kysyttävä, pitäisikö Iltiksen hiukan panna sordiinoa siihen moraaliseen närkästykseensä. Ketunhäntä näkyy kuitenkin koko ajan kainalossa.

Päivitys (9.40)

Aiheesta muualla blogattua:

Joulukalenteri: Trendejä

21

Vuosi lähestyy loppuaan. Tämä hiipuminen tuo mieleen erilaiset katsaukset maailmanmenoon. Tehdään yhteenvetoja kuluneista neljästä kvartaalista, vedetään viiva alle ja lasketaan persneton määrä.

Ja sitten on niitä suuria, laajoja kaaria, joita tarvitaan, jotta mennyt vuosi voidaan asettaa iankaikkisuuden käsittämättömään kehykseen.

Hakukoneyhtiö Google tarjoaa käyttäjilleen ilmaisen Insights-palvelun, jolla voi tarkkailla hakutrendejä vuodesta 2004 tähän päivään. Aivan, vuodesta 2004. Internetin maailmassa tuo kuusivuotinen jakso on iäisyys. Muistaako kukaan enää nettisivuja vuodelta 2004? Esimerkiksi Kansan Uutisia? IÄISYYS.

* * *

Tärkein kuvaaja on tiedon ja kiinnostavan tiedon välillä. Jälkimmäistä on Googlen hakutietojen mukaan etsitty alati kiivaammin viime vuosina, kun taas perinteinen oppineisuus taantuu taantumistaan. Eli Google Insights: porno vastaan informaatio.

* * *

Astetta haastavamman graafin saa kaivettua esiin tarkkailemalla kamppailua ihmiskunnan sieluista. Mikäli sydämessä on sijaa tuonpuoleisille voimille, saattaa Googlen ikuisuusbarometri lohduttaa. Vuodesta 2004 asti Jumala on ollut Saatanan edellä. Vain lokakuussa 2007 sekä tammi-, maalis- ja elokuussa 2004 pukinsorkkainen sielunvihollinen on vallinnut maan päällä. (Vuosi 2004 näyttää olleen aika saatanallista aikaa. Mitähän silloin tapahtui?)

* * *

Kolmas vaan ei suinkaan vähäisin taulukko hipaisee edellistä omalta osaltaan, sillä valkoparta vanha ukki on hahmoltaan ja nimeltään epäilyttävän demoninen olento. Näitä Pan-tyyppisiä hedelmällisyysjumalia on luomakunta vilissyt aina. Miten menee kisa joulukuun 25. päivä syntymäjuhlaansa viettävän Jeesuksen ja hänen pakanallisen kilpailijansa Joulupukin välillä?

Aika heikolta näyttää. Aina Jeesus-paran synttäreiden alla Joulupukki on rientänyt oikealta ohi kaikkien hakutilastojen kärkeen.

Joulukalenteri: 15 kunnon miestä kuumassa paikassa

20

Nyt on maanantai ja Helsinki hukkuu lumeen. Kehäteiden takaa kaupunkiin ängenneet yksityisautoilijat eivät saa kymmenientuhansien eurojen mobiileja velkavankiloitaan pysäköityä minnekään muualle kuin raitiotielinjoille ja itseoppineet huoltomiehet putoilevat lumilapioineen talojensa katoilta – milloin minnekin.

Arki ja talvi. Kolme yötä jouluun on… huomenna. Gävlen olkipukki on yhä polttamatta ja vanha vihtahousukaan ei ole vielä pussejaan tyhjentänyt. Hartaus siis hiiteen ja avatkaamme joulukalenterin 20. luukku katsauksella päivän uutisiin:

Suomi, isänmaa:

Ulkomaat:

  • Hiukan edellistä uutista tangeeraa tieto, jonka mukaan Kaliforniassa suositaan kaiken muun lisäksi saunomistakin sisäisesti – kyllä, juuri siellä, kuka tietää miten. Tämä uutinen antaisi eväitä vaikka minkälaiseen vitsailuun selkäsaunoista ja löylynheiton SM-kisoista, mutta jääkööt nämä puheet vain ajatuksen tasolle. | Vaginal steam bath finds a place among Southern California spa options (Los Angeles Times)
  • Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaiset hämmästelevät sisukkaiden suomalaisten korkeaa lumiteknistä osaamista. Helsinki-Vantaan lentokenttä pysyy auki jopa tuulessa ja tuiskussa, minkä pitäisi olla mahdotonta. Mutta ehkä brittien pitäisi kokeilla Helsingin kaupunkiliikenteen talvisujuvuutta ennen kuin liiaksi äityvät ylistämään. | How Helsinki airport deals with snow and ice (BBC)

Joulukalenteri: Sysimökin joulu

19

Sysimökin joulu

Tuokiokuvia Suomen kansan kohtalonvuosilta

Osa 4.

Uutinen oli Elsa-paran heikolle sydämelle liikaa. Vielä kerran pusertuivat vanhusparan keuhkot kokoon ja sylkäisivät hänen autuaan sielunsa alastomana värjöttelemään Kaitselmuksen tähtitarhoihin. Sinnikäs emäntä rojahti kuolleena köyhän töllinsä permannolle odottamaan ensin hautajaisia ja sitten nyljettyä Karitsaa vielä kerran puhaltamaan pasuunaan, jotta uskossaan uskollisesti eläneet kristikunnan kansalaiset pääsisivät nousemaan taivaan iloihin.

– No, johan nyt on, harmitteli Timo, minkä hämmästykseltään ehti. Vuosikymmenet olivat he eläneet toistaen täsmälleen samoja rutiineitaan päivät pääksytysten, ja nyt yhtäkkiä kaikki tapahtui kerralla.

Mutta aikaa ei ollut haaskattavaksi. Oviaukkoa tukkiva outo mies piti saada ommeltua kasaan ennen kuin Timolla olisi käsissään kaksi kalmoa. Onnekseen hän muisti vielä vanhat kraatarintaitonsa ja pisteli karhunlangalla liudan tikkejä tuntemattomaan. Verenvuoto loppui kuin seinään.

– Kiitos, sanoi vieras. – Minä…

Äkäisesti Timo näytti korviaan ja puisti päätään. Tosiaankin! Kuurohan tuo ukkokulta oli. Häkeltymättä lainkaan vieras vaihtoi viittomakielelle ja selitti:

– En lainkaan tiennyt, että Imelda – siis Hanna – on teidän tyttärenne. Me tapasimme erään musiikkipitoisen hupi-iloittelun yhteydessä. Olin lavastajan apulainen eli ”manu”. Se olikin aika hassua, sillä myös oma nimeni on Manu. Tästä me saimme lakkaamattomasti iloa ja huumoria muuten niin raskaaseen ja heikosti palkattuun työhömme.

Timo naurahti tyrskähtäen. Tuo oli hauskinta, mitä hänelle oli ikinä kerrottu.

– No, joka tapauksessa, Manu jatkoi. – Vein Im… Hannan kahville ja sitten olikin pakko mennä kihloihin, sillä vahinko oli jo tapahtunut.

– Mitä? Timo säihkähti.

– Anteeksi, yritän viittoa vähän kovempaa. Hanna oli tullut raskaaksi, joten minun oli tehtävä hänestä kunniallinen nainen. Voin vakuuttaa, että jos olisin tiennyt, että hänellä on vanhemmat jossain, olisin tietenkin kysynyt lupaanne.

– Lapsi…? Timo kysyi uskaltamatta edes hengittää.

– Häh? Manu kysyi. Hän oli kovasti ajatuksissaan, sillä antoivathan samat asiat hänellekin tuumittavaa. – Ai, niin, tyttärenpoikanne syntyi kaksi vuotta sitten. Annoimme hänelle nimeksi Kotivalo, koska sukuni on kotoisin Ivalosta.

– Voi, kunpa muorivainaa olisi saanut elää tämänkin päivän, Timo huokaisi ja olisi voinut itkeäkin, ellei kaikenlaisista joutavista kollottaminen olisi ollut tyttöjen juttuja.

– Mutta hetkinen, hän äkkiä terävöityi. – Miksi sinä olet sodassa etkä hoitamassa perhettäsi?

– Sodassa? hämmästeli Manu. – Enhän minä ole sodassa, vaan sotaa paossa. Tämä univormukin on vain näyttämörekvisiittaa. Me teimme iloista koko perheen sotilasfarssia, kun vainolainen iski.

Jännittävä loppuratkaisu aatonaattona!

Joulukalenteri: Perinteisin menoin

18

Ilta-Sanomilla on kolme päätoimittajaa ja oletettavasti yhdessä kolmasosassa tästä Kerberoksesta välähti ajatus, jonka mukaan lehti voisi vielä kerran tarttua leijonariipusmiehiä nänneistä (tai mistä ruumiinosasta nyt milloinkin) ja lypsää ahdistavalla monokulturismilla mainostuloja.

Niinpä aviisin toimittajat pantiin kasaamaan vetoomus:

Suomalaisissa kouluissa ja päiväkodeissa vietetään näinä päivinä joulujuhlia. Tutut laulut ja esitykset on kuitenkin yhä useammasta paikasta karsittu: jouluevankeliumia ei esitetä, eikä Enkeli taivaan -virttä kuulla.

Monessa koulussa ja päiväkodissa on tehty päätös, että uskonnollisista ohjelmanumeroista luovutaan aikojen ja ympäristön muuttumisen vuoksi. Kenenkään vakaumusta ei tietenkään saa loukata. On tärkeää, että koulun ja päiväkodin joulujuhlasta jäisi hyvä mieli kaikille.

Mutta ovatko jouluevankeliumi ja tutut laulut uskonnollista käännyttämistä vai kulttuuriperinnön säilyttämistä? Täytyykö sukupolvien välinen ketju katkaista?

Hyvät päättäjät, me allekirjoittaneet toivomme, ettei suomalaisista jouluperinteistä tarvitsisi luopua kokonaan.

Me toivomme kouluilta ja päiväkodeilta joustavuutta: sallikaa lasten laulaa uusien laulujen lisäksi myös samoja lauluja kuin heidän isovanhempansakin ovat aikoinaan laulaneet.

Sallikaa perinteiden siirtyminen eteenpäin. Myös vanhan ajan joulu on suvaitsevaisuutta.

Ilta-Sanomain enkelin otsalla keikkuva pentagrammi sai myös huolestuneita lukijakommentteja osakseen.

Vips vain, yhdellä iskulla Suomi on jälleen niputettu nätiksi seimikuvaelmien saaristoksi, jossa sata prosenttia pikku pellavapäistä – eikä haittaa, vaikka sekaan lurahtaisi muutama tummakiharaisempikin – veisaa paimeniksi pukeutuneina Heinillä härkien kaukalon.

He eivät esitä virttä siksi, että se on lupsakka kansallisperinne, vaan koska heidän on pakko.

Päinvastoin kuin Ilta-Sanomat kuvittelee kristillisimmissäkään pikku pirpanoissa ei ole sisäsyntyistä evankeliumirauhasta, joka alkaa erittää kuusijuhlahormonia joka marraskuu. Edes taipumusta sellaiseen ei ole havaittu suomalaisessa dna:ssa. Vaikka tämä pohjoinen kansakunta on historiallisten sota- ja katovuosien sekä luonnonesteiden syystä jokseenkin sukurutsainen, evankelis-luterilaista joulugeeniä sille ei ole kehittynyt.

Mitä halpamaisimmin Ilta-Sanomat vetoaa nimettömiin, lukumäärältään arvattavasti mittaviin ihmisjoukkoihin, jotka ovat menettäneet yöunensa, koska joku on väittänyt netissä joskus, että jossakin on ollut kerran päiväkoti, jossa ei sinä jouluna ollutkaan Joosefia, Mariaa ja Jeesus-lasta:

Monet vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä Ilta-Sanomiin ja kertoneet huolensa joulun kauniiden, vuosisatoja kestäneiden tapojen katkeamisesta.

Riippumatta siitä, onko opetusministerillä jostain syystä haluja sympatisoida adressia, se on muotoilultaan liian epämääräinen. Mitä ihmettä ovat nämä perinteet, jotka nyt ovat siksi suuressa vaarassa kadota, että maan suurin iltapäivälehti on katsonut asiakseen kirjelmöidä asiasta valtioneuvostolle?

Viittaavatko huolestuneet vanhemmat vaatimuksineen Ruotsin suurvalta-ajan jouluperinteisiin, jolloin savupirteissään asuneet suomalaiset lähinnä pohtivat, kuinka olla kuolematta nälkään? Vai autonomian aikana maahantuotuihin uusiin saksalaisiin muotivirtauksiin, kuten korkeakoulutettujen elitistien harrastamiin joulukuusiin? Punanuttuinen Coca-Cola-pukkikin lie vasta kuusissakymmenissään.

Onko joulukirkkoon mentävä hevosella? Pitääkö jouluruoka heittää menemään, jos kinkkuvalmisteessa on natriumglutamaattia?

Samalla logiikalla Ilta-Sanomat voisi saman tien vedota Henna Virkkuseen vaikkapa ruumiillisen kurituksen palauttamiseksi kouluihin. Vuosisatainen tapa sekin.

Perkele, palautetaan yksin häpein koko sääty-yhteiskunta. Ja otetaan nyt vaikka maaorjuus kaupan päälle.

Perinne, hyvät sanomalaispatriootit, on oikeasti jotain muuta kuin monoliitti. Sen idea on nimenomaan muutoksessa. Perinteen vastakohta ei ole edistys, vaan museo: se kaihtaa määritelmiä ja pakkoja, se muuttuu orgaanisesti ajan mukana. Jos nuuttipukit tänä jouluna yrittäisivät ahdistella naisia ja vaatia sahtia kaikista taloyhtiön huoneistoista, nostalgisinkaan kansalainen ei kauan tätä perinnettä poliisille soittamatta katsoisi.

Ilta-Sanomain ahdasmielinen vetoomus lähtee yksinomaan vääristä ja jokseenkin pelottavista olettamuksista: että jokin salaliitto on aikeissa maagisesti kieltää ihmisiä harjoittamasta omia perinteisiä joulumenojaan; että nämä mainitut joulumenot olisivat kaikilla samat; ja että opetusministerin ukaasilla nuo uhanalaiset jouluperinteet voitaisiin ”normalisoida”.

Onkohan Töölönlahden lasikuution ilmastoinnissa jotain vikaa?

Plaza.fin Ellit-julkaisu kysyi pari vuotta sitten lukijoiltaan, ymmärtävätkö he kunnioittaa kiveen hakattuja perinteitä. Vastaukset ovat Ilta-Sanomiin soittaneiden vanhempien kannalta huolestuttavia.

Mutta ei pidä ymmärtää väärin. Veisatkoot lapset virsiään, jos veisatuttaa. Tai tulipunaisten radikaali-isovanhempiensa taistolaislauluja. Perinteistä ovat huolissaan lähinnä hihhulit, sekä uskonnolliset että ateistit. Jouluvirsien laulaminen ei varsinaisesti ole kristillistä käännytystyötä – jos kohta niiden poisjättäminenkään ei ole mikään tae uskontoneutraalista kasvuympäristöstä.

Aatteet ja asenteet jylläävät kaikkialla ja lapset ynnä nuoret imevät vaikutteita ja ajatuksia kritiikittä. He ovat aitoja kulttuurirelativisteja, joille jeesukset ja puuhapetet ilmestyvät tasa-arvoisina mielipidevaikuttajina. Päiväkodissa voitaisiin juhlia (tai jättää juhlimatta) ramadanin päättymistä aivan yhtä hyvin kuin Jeesus-lapsen syntymää ilman, että lapset siitä olisivat moksiskaan.

Aikuisethan ne vasta pilaavat kaiken.

Joulukalenteri: Konspiraatiot viikonvaihteeksi

17

Tänään on 3. adventtisunnuntain aloittaman viikon toiseksi viimeinen päivä. Liturginen väri on violetti tai sininen. Vuosi hiipii kohti loppuaan, sen sijaan kirkkovuosi on vasta alkanut. Mayakalenterin mukaan nyt on meneillään toiseksi viimeinen ajastaika, sillä joulukuussa 2012 Nibiru tuhoaa maailman.

Ainakin, jos salaliittoteoreetikoilta kysytään.

Uusi Suomi on perustettu kenties Suomen parhaimmalle serverille. Se pystyy pitämään yllä valtavan määrän vapaaehtoista sisällöntuotantoa ja tarjoamaan sadoilletuhansille lukijoille uusimmat ultraisänmaalliset blogipäivitykset lähes olemattomilla vasteajoilla.

Niklas Herlinillä saattoi olla jokin jalo ajatus, kun hän perusti verkkojulkaisunsa. Ajatus saattoi liittyä vaikkapa konsensus-Suomea halvaannuttavan vaihtoehdottomuusmyytin murtamiseen. Tai ehkä hän ajatteli vain tehdä rahaa; eivät miljardööritkään ole aivan immuuneja tarpeelle tienata omat kaljarahansa.

Joka tapauksessa jokin meni hullusti.

Uusi Suomi täyttyi salaliittouutisista. Innokkaat itse itsensä nimittäneet erikoistutkijat tonkivat uupumatta tunkioita, jonne arvelevat kaikkivoivan hallituksen ja upporikkaiden liikemiesten kätkeneen todisteet juomaveden fluorauksesta tahi amalgaamipaikkoihin asennetuista radiolähettimistä.

  • Uuden Suomen vapaaehtoisista avustajista Jan Rossi, ”sitoutumaton kansainvälisen politiikan ja ihmisoikeustilanteen tarkkailija”, on erikoistunut juutalaisten lisäksi Bilderberg-ryhmän tarkkailuun. Häntä huolestuttaa aivan erityisesti ryhmän ja median sanaton yhteistyösopimus, jonka nojalla joukkoviestimet eivät kerro mitään koko organisaatiosta.
  • Perussuomalaisia edustava Mertsi Lanki on puolestaan havainnut, että Tattarisuon tapauksen jäljet ovat yhä tuoreet: vapaamuurarit ovat soluttautuneet Kansalliseen Kokoomukseen tavoitteenaan tehdä kaikista suomalaista homopariskuntia.
  • Hiukan samoilla linjoilla on Kokoomuksesta Kristillisdemokraattien kautta Itsenäisyyspuolueeseen päätynyt Jouko Piho, joka arvelee Suomea mädättävän homomyönteisen buumin johtuvan ennen kaikkea illuminaateista.
  • Pihon puoluetoveri Riikka Söyring edustaa kansainvälisesti nopeimmin levinnyttä ns. chemtrails-tarkkailua. Lentokoneiden jättämät juovat taivaalla ovat ilmiselvästi paksuuntuneet, mikä viittaa siihen, että hallitus, juutalaiset tai Bilderberg pyrkivät kylvämään jotain tunnistamatonta kemikaalia muiden muassa Suomenkin luontoon.

Mutta varsinainen kysymys karkaa Uuden Suomen ulottumattomiin. Kun ajatellaan, että taipumus vainoharhaiseen salaliittouskoon voi hyvinkin olla vakio – että jokaisessa ihmisryhmässä on tietty osuus foliopipokansaa, tulee mieleen hyytävä ajatus.

Tavallisille kansalaisille uutta maailmanjärjestystä ja aivopesua edustavat Bilderberg-ryhmän tai vapaamuurareiden kaltaiset väsähtäneet pankkiirit ja poliitikot. Samalla unohdetaan, että ihmisiä nämäkin syytetyt vain ovat, alttiita samoille harhoille kuin alamaisensa.

Toisin sanoen: millaisia mahtavatkaan olla bilderbergiläisten vainoharhat?

Joulukalenteri: Aika loppuu kesken

16

Joulukuu on liian pitkällä. Kaikki keskeneräiset työt on tuomittu jäämään sellaisiksi: ihmiset karkaavat jouluvalmisteluihin. Viikonvaihteessa kaikki Suomen kaupat ovat täynnä stressin kourissa täriseviä ihmisiä satametrisissä jonoissaan. Ja maanantaista eteenpäin enää ketään ei voi tavoittaa edes puhelimitse.

Tärkeä asiakas? Työnhaku? Pahoittelut – odota loppiaiseen. Välipäivät ovat jo alkaneet.

Siksi käännettäköön katse kohti Balkania ja uljasta Bulgarian kansaa. българи saivat valita maailmanhistorian ärsyttävimmän joululaulun. Kansandemokratiasta innostuneina he äänestivät voittajaksi Wham!-yhtyeen klassikon ”Last Christmas”.

Joka siis on tämä:

Kelpo bulgaarit tosin erehtyivät. Kakkospallille äänestyksessä päässyt Mariah Careyn pophelmi ”All I want for Christmas is You” on verrattomasti ärsyttävämpi.

Mutta entä Suomi? Mikä voisi olla Pohjolan sisukkaan soturivaltakunnan kauhein joululaulu? Voisiko se olla Kauko Käyhkön tulkinta teoksesta ”Kirje Korvatunturille”? Reino Helismaan ja Toivo Kärjen visio köyhän asutustilan tyttärestä, jonka äiti tekee kuolemaa sairaalassa nujertaa jopa ”Varpusen jouluaamuna” – vaikka Vesku Loirin ylitulkintana.

Vai löisikö Smurffien sietämätön suomirap-renkutus laudalta perinteisen synkistelyn?

Kaasuputki-blogin suosikki tässä kisassa on Ilta-Sanomain lukijalahja, josta ei enää joulumeno parane.

Joulukalenteri: Sysimökin joulu

15

Sysimökin joulu

Tuokiokuvia Suomen kansan kohtalonvuosilta

Osa 3.

Mikäli tuvan lattiaa ei olisi peitetty ylivuotisilla pahnoilla, olisi voinut kuulla nuppineulan putoavan. Sekunti venyi ikuisuudeksi – oli kuin avaruuden äärettömät kehät olisivat seisahtuneet juoksussaan. Hämmästyneinä metsän pedot, juurakkonsa alla kuorsaavaa kontiota kukaties lukuun laskematta, hiljenivät kukin omasta luonteenomaisesta ääntelytavastaan. Salojen uljas kruunupää, mahtava hirvi, kohotti jalon katseensa ylös lumenpeittämistä jäkälistä ja katsoi sfäärien jäätyneitä tähtitarhoja uhmakkaasti, osoittaen syytöksensä Kohtalottarille, jotka näin julmasti leikittelivät kuolevaisten hengillä. Naalit, minkit ja tunturipöllöt vilkuilivat ympärilleen pelokkaina, kettu herkesi saalistamasta ja metsäjänis pakenemasta. Jopa syvissä onkaloissaan uinuvat kyyt aistivat läpi horroksensa alkeellisilla matelijanhermoillaan, että luomakunta pidätti hengitystään.

Maailmankaikkeuden unohtamaan sysimökkiin oli saapunut haavoittunut vieras, jonka kalpenevaan rintaan oli laadittu ties missä ja milloin tuttuakin tutumpi figuuri.

– Hanna! huudahti jo Elsakin.

Tuomiopäivä oli  tullut pieneen tuvanpahaseen. Timo yhä karjui kurkku niin suorana kuin vanha mies köyryltä selältään sitä kykeni oikaisemaan eikä Elsakaan tuntenut voimiaan järin mittaviksi.

– Miten sinulla on tyttäremme kuva rinnassasi? he huusivat molemmat. Timo ravisteli sotilasta ja sai hurmeen pulppuilemaan tuosta kovan onnen lapsesta yhä innokkaampina pärskeinä.

– Tyttärenne? mies ähkäisi. – Kuva esittää kuulua estraditaiteilija Imeldaa.

Imeldaa! Estraditaiteilijaa! Tyrmistyneenä Elsa rojahti istumaan, mutta Timo kuurona rusikoitsi haavoittunutta.

– Maltatteko olla hutkimatta, vuodan kuiviin! sotilas karjui, mutta kuuro ukko ei huutoihin reagoinut.

Suorastaan ärtyneenä nuorukainen vetäytyi loitommalle ja kävi vääntelemään käsiään mitä mutkikkaimpiin asentoihin. Elsa ei ymmärtänyt mitään, mutta Timo näytti yhtäkkiä seestyvän. Mitä oikein tapahtui?

– Jumprahuiti, noitui Timo. – Minähän ymmärrän sinua. Onpa tämä mielenkiintoista ja innostavaa. En olekaan ennen nähnyt viittomakieltä. Vai että Imelda? Uskopa nyt, poikakulta, että kyllä tuo meidän Hannaa enemmän kuvastaa.

He kinastelivat hetken, kunnes Timo oivalsi kysyä, oliko vieras huomannut ”Imeldan” poskessa Saksan keisarikunnan muotoista syntymämerkkiä.

– Nyt kun sanoit, viittoi mies. – Niin kylläpä tällainen taisi olla.

Elsa ei voinut olla huudahtamatta ääneen.

– Meidän Hanna se on!

Mietteliäänä hieraisi haavoittunut sänkistä leukaansa ja totesi viittomakielisesti:

– Teidän on ehkä syytä tietää… Hän on vaimoni.