Avainsana: victoria

  • Se pieni ero

    Suomella ja Ruotsilla on yhteinen historia ja pääpiirteissään maat ovat täsmälleen samanlaiset, mutta viimeiset pari vuosisataa erilläänoloa on tuonut pienet eronsa. Siitä hetkestä, kun sijaishallitsija, ranskalainen marsalkka Bernadotte laskeutui hevosensa selästä Oslossa ja otti vastaan norjalaisten uskollisuudenvalat, ei Ruotsi ole kokenut sodan kauhuja, vaan vaurastunut rauhassa.

    Pohjanlahden itäpuolella kehitys oli ensimmäiset sata vuotta lähes identtinen entisen emämaan kanssa. Etenkin 1860- ja 1870-luvuilla Suomen suuriruhtinaskunta otti melkoisia harppauksia modernisaatiossa. Maahan virtasi ulkomaisia sijoituksia ja edullinen idänkauppa suosi suomalaista teollisuutta. Uskonnonvapauslain kaltaisissa kysymyksissä tsaarille alamainen Itämaa meni jopa Ruotsin edelle.

    Silti suomalaisten ikuinen osa on ollut jakaa keskenään niukkuutta, siinä missä Ruotsin arki on jatkuvaa nissepolkkaa milloin joulukuusen, milloin juhannussalon ympäri. Syytkin ovat selvät: viimeistään itsenäistymisen jälkeen Suomessa valtiovalta on aina halunnut pitää julkisen talouden ja yksityisen kulutuksen mahdollisimman pienenä. Lakipykälät ovat pilkulleen samat kuin Ruotsissa, mutta tulkinta on täysin toisenlainen.

    Hyvä esimerkki on ”skandinaavinen muotoilu”, joka tarkoittaa useimmille samaa. Se on äärimmilleen pelkistettyä ja selkeäpiirteistä designia, jossa on vahva painotus käytettävyydellä. Harvempi ajattelee, että Suomessa pelkistys on kroonisen pääomavajeen, heikon ostovoiman ja uskonnollisesti motivoituneen kulutuskritiikin vuoksi ainoa mahdollinen vaihtoehto, kun taas Ruotsissa kyseessä on pullean keski- ja yläluokan kannalta pelkkä makuasia, estetiikka, kevytmielinen valinta vaihtoehtojen loputtomasta runsaudesta.

    Eräs kaunopuheisimmista tavoista osoittaa Suomen ja Ruotsin identtisten järjestelmien eriseuraisuus on tutkia joulukuun alun kalenteria. Kumpikin maa ja kansa järjestää viikon sisällä suuren banketin. Suomen tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa seuraa Ruotsin kuninkaan isännöimä Nobel-illallinen. Vuonna 2013 toista näistä tapahtumista ei järjestetty kasarikaakelilla verhoillussa uimahallimiljöössä.

    Ja sitten on tämä prinsessavauvajuttu.

    Voisiko tasavaltalainen jouluvideo näyttää koskaan yhtä hellyttävältä?

    Julhälsning från Haga from Kungahuset on Vimeo.

  • Vasemmistoliitto Tampereella: Todelliset prinsessat

    Lauantai 8.6.2013 kallistuu iltaan.

    Vasemmistoliiton puoluekokousta 2013 on aiemmin käsitelty täällä, täällä ja täällä.

    Kello on viisi. Tampereen tulikuumana hehkuvat kadut polttavat jalkojen alla. Kokous jää taakse. Se on saanut juuri ja juuri päätettyä ensimmäisestä varapuheenjohtajasta. Tehtävään on valittu lähihoitaja Riihimäeltä.

    Koska Vasemmistoliitto on tunnetusti moniääninen ja -kasvoinen puolue, sille on täysin välttämätöntä kaivaa johtohahmoja joko pohjoisilta muuttotappioalueilta tai perinteisistä miestyöammateista. Asia on ratkaistu näppärästi luomalla puolueen johtoon kylliksi virkoja, jotta jokainen syrjitty ja sorrettu kansanryhmä saa äänensä kuuluville.

    Ja niitähän riittää.

    Kevään 2011 jytkyvaaleja seurannut jäsenhyöky saattoi täyttää Helsingin kuppilat sosialistisilla kasvissyöjillä, mutta maakunnissa vanha kunnon arkinen arki ja tavallinen tavallisuus jyllää. Kaikki ovat toinen toistaan syvemmällä kuopassa, jonka päällä hipinketkaleet heitä tallovat. Yksi on kolmen lapsen yksinhuoltaja, toinen joutuu turvautumaan pölhöpopulismiin käännyttäessään pohojalaasia kannalleen. Ei oo helppoo.

    Älytön piccolopullo kuumenee repussa. Prinsessa Madeleine menee jo täyttä vauhtia naimisiin, kun hotellin vastaanotto yhä kuhnailee sisäänkirjauksen kanssa. Puoluekokous tulvii Facebookin uutisvirrassa: Toisesta varapuheenjohtajasta äänestetään jo toisen kerran.

    Viime hetkellä hotellihuoneen televisio saadaan auki. Kruununprinsessa Victoria on juuri pitämässä herkkää puhetta morsiusparille. Prinssi Daniel pitelee sylissään prinsessa Estelleä, joka toljottaa vihittävää tätiään silmät lautasina. Ylkä, Chris O’Neill, hikoilee kuumissaan. Hänen kasvonsa mutruilevat läpi hääseremonian itkuisesti.

    Ilmiselvä krapula.

    Madeleine on tyrmäävän kaunis. Villikkoprinsessa on valinnut ylleen puvun, joka korostaa vartalon vahvoja kurveja. Hänet on meikattu näyttämään tummalta ja tuliselta. Ruotsin kuninkaan nuorin tytär yrittää urhoollisesti näyttää iloiselta elämänsä onnellisimpana päivänä.

    Kirkonmies kysyy nuoreltaparilta, tahtovatko. Tahtovat. Sulhanen suikkaa kevyen suukon laillisesti vihityn aviovaimonsa kunnialliselle poskelle. Maailmanhistorian imelin muusikko, Peter Jöback, hoilottaa rakkausballadin.

    Kuningas näyttää nyrpeältä.

    Television sammuessa Facebook jo julistaa, että puoluekokous on saanut osan valinnoistaan tehtyä. Varapuheenjohtajiksi on nostettu kemiläinen nainen ja tamperelainen työläismies. Jälkimmäinen hehkuttaa onneaan julistamalla olevansa aito: ”Saatiinhan yksi työmieskin puoluejohtoon!”

    Koska mies, miesmiesmies.

    Illan kihelmöivin jännitysnäytelmä ei ole silti Madeleinen hääseremonia tai varapuheenjohtajanvaali, vaan Vasemmistoliiton puoluesihteerin valinta. ”Pääsihteeri”, kuten yksi kokousedustajista vanhasta muistista muotoilee.

    Saila Ruuth häviää äänestyksessä lappilaiselle Marko Varajärvelle, jonka päivemmällä pidetty tunteikas puhe lukemattomista kokemistaan leikkauksista ja ruumistaan runtelevista sairauksista oli vedonnut pehmeäsydämiseen vasemmistoyleisöön. Totaalista itsevarmuutta puheessaan huokuva Varajärvi huipentaa elämänsä vallantäyteisimmän illan julistamalla menneensä kihloihin. Ei tarvitse olla Sonja Maunonen povatakseen puoluetoimistoon melkoista tahtojen sotaa.

  • Pienissä häissä

    Lauantaina 8. kesäkuuta Armon vuonna 2013 Hälsinglandin ja Gästriklandin herttuatar, prinsessa Madeleine Thérèse Amelie Josephine, menee naimisiin herra Christopher Paul O’Neillin kanssa. Hääpäivä on valittu siten, että se paitsi osuu näppärästi lauantaille eli viikonloppuun, myös tekee prinsessasta kunniallisen naisen vain pari päivää ennen hänen 31. syntymäpäiväänsä.

    Avioliittoa on pidetty monella tavalla riskialttiina. Monarkistipiireissä suhdetta on pidetty liioitellun morganaattisena, semminkin kun kaksisataavuotista Bernadotte-sukua monin paikoin yhä paheksutaan nousukkaina. Lisäksi herra O’Neillin persoonaa kavahdetaan – mies kun vaikuttaa suhtautuvan hovitoimittajiin ja koko kuninkaalliseen julkisuuteen nuivasti.

    Vasta reilut kaksi vuotta tunteneen pariskunnan kiirettä sännätä kihloihin on pidetty epätoivoisen pikkusiskon yrityksenä kohota samalle prestiisin tasolle, jolla kruununprinsessa Victoria on kellunut jo vuosikaudet. Kun edellinen kihlakumppani narahti seksistä norjalaisen käsipalloilijattaren kanssa, prinsessa Madeleinelle tuli kiire ottaa ensimmäinen vastaantulija puolisokseen.

    Mutta tämähän on vain pahaista juoruilua.

    Chris O’Neillin tausta on hyvin erikoislaatuinen. Hänen äitinsä on ”seurapiiriammattilainen” ja edesmennyt isänsä pankkiiri. Hänellä on myös viisi sisarpuolta johtuen vanhempiensa lukuisista avioliitoista. Lontoossa syntynyt, Sveitsissä kasvanut Ison-Britannian ja Yhdysvaltain kansalainen on uskonnoltaan roomalaiskatolilainen, mikä saattaa myöhemmin tuottaa ongelmia. Paavinuskoinen kun ei näet saa avioeroa kuin hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa.

    Madeleinen ja Chrisin häät televisioidaan, onneksi, ja seremonia alkaa lauantaina kello 17.00 Suomen aikaa.

    Samana päivänä televisioidaan (toki vain netitse) myös Vasemmistoliiton puoluekokous Tampereella. Osoitteesta http://puoluekokous.vas.fi/live/ voi seurata kaksipäiväisen kokouksen kohtalonhetkiä. Myös Kaasuputki-blogi on paikalla seuraamassa tilannetta ja raportoimassa kuulumisia tuoreeltaan.

  • Ruhtinaalle ja isänmaalle

    Ruotsiin syntyi helmikuussa kruununperillinen, Estelle Silvia Ewa Mary, Itä-Göötanmaan herttuatar. Iloinen perhetapaus sai kansalaiset jopa svealaisvaltakunnan entisissä itäisissä maakunnissa riemuitsemaan vanhan emämaan mukana. Prinsessakakkua! Skumppaa!

    Joitakin suomalaisia juhlinta ärsytti tavattomasti. ”Ei voisi vähempää kiinnostaa, hohhoijaa”, he kommentoivat jokaista prinsessauutista jokaisessa mediassa osoittaen täten olevansa monarkiasta kiinnostuneempia kuin Rita Tainola koskaan.

    Monarkian vastustaminen yhdistää natseja ja feministejä, taistolaisia ja piraatteja, maalaisliittolaisia ja demareita. Tunne on täysin vaistonvarainen, eihän kellään ole kokemusta itsevaltiuden ajan sääty-yhteiskunnasta. Se melkein riittääkin. Kuvio on kuin antiikin Roomassa: kaikki nykyiset vallankäytön julmuudet oikeutetaan sillä, että myyttisessä menneisyydessä hallinneet kuninkaat olivat vieläkin pahempia. Niin verenhimoista kansallisbolševikkia ei ole nähtykään, etteikö hän kehtaisi väittää Stalinin vain suojelleen ukrainalaisia maanviljelijöitä Romanoveilta.

    Objektiivisesti tarkasteltuna monarkia tarjoaa vallankäyttäjille samanlaiset välineet vallan väärinkäyttöön kuin kaikissa muutkin valtiomuodot.

    Ajatellaanpa pahinta yksilöön kohdistettua yhteiskunnallista mielivaltaa, vapauden riistämistä. Rapakon takana Yhdysvaltain kaikkeindemokraattisin tasavaltalainen valtiomuoto ei mitenkään estänyt orjatalouden syntyä. Sen sijaan prinsessa Estellen kotimaa, Ruotsi, kielsi orjuuden jo vuonna 1335. Kommunistien ja libertaarien vihaama tsaari onnistui puolestaan lopettamaan orjuuden Venäjällä pari vuotta ennen kuin Abraham Lincoln pääsi toteuttamaan saman Amerikassa.

    Tai, aivan suoraan: onko monarkistinen Ruotsi kansalaisoikeuksiensa puolesta huonompi paikka asua kuin Sierra Leonen tasavalta?

    Valtio-oppineen keskiluokan ärtymys perintökuninkuutta kohtaan on luonteeltaan akateemista ja sangen periaatteellista. Syystäkin, onhan varjonyrkkeily kuvitteellista sortajaa vastaan kivempaa kuin oikeiden yhteiskunnallisten ongelmien kampittaminen. Mikään ei hivele lommoutunutta itsetuntoa ihanammin kuin hämmästyttävän menestyksellinen taistelu monarkian leviämisen ehkäisemiseksi – samaan aikaan kuin hyvinvointivaltiota mitä tasavaltalaisimmin tuhotaan ympärillä.

    Alemmissa yhteiskuntaluokissa monarkia kaivelee kenties enemmän ja syvemmältä. Ei siksi, että kansakoulupohjalta ponnistavassa työväestössä harjoitettaisiin tavallista laadukkaampaa valta-analyysiä, vaan koska kyseessä on populaarikulttuurista ja etenkin televisiosta tuttu ilmiö. Siis päinvastoin kuin akateemisilla antimonarkisteilla, jotka tunnetusti kieltäytyvät omistamasta mokomaa mölytoosaa.

    Viihteessä kuninkaalliset näyttäytyvät jonkinlaisena saippuaoopperana eikä etenkään matalimman koulutustason väestössä vaikuta riittävän välineitä, joilla porvariston ja aristokratian välille voitaisiin luoda distinktioita. Rahvas sekoittaa huolettomasti puurot ja vellit. Kaikki herrojen elkeet ja rikkaiden kotkotukset – filosofiset pohdinnat, porvarilliset käytöstavat ja kosmopoliittinen asenne – koetaan yhdeksi torjuntaa herättäväksi vierausmössöksi. Kansallismieliseen juurevuuteensa tai proletaariseen bon sauvage -identiteettinsä takertuvia kirveskommunisteja ja lähiöperussuomalaisia pelottaa tasa-arvoisesti kaikki yläluokkainen.

    Hiukan jalostuneempi kuningasvihan muoto riivaa niitä hyvätuloisia palkansaajia ja ensimmäisen polven yrittäjiä, joilla on asemansa puolesta mahdollisuus itsekin vaurastua ja kohota arvostettuun porvariluokkaan. Kuvitellun uhriasemansa ja vanhemmilta perityn alemmuudentuntonsa siivittämänä heitä risoo kuninkaallisista synneistä pahin, joutilaisuus. Suomalaisen maailmankuva ei kestä ansiotta saatua vaurautta ja hyvinvointia.

    Tämä ei tietenkään koske perintöomaisuutta. Omalle jälkikasvulleen haluaa keskiluokkakin jättää kaiken mammonan, minkä on onnistunut toisilta riistämään.

    Ja tässä tullaan asian ytimeen: Millä tavalla muodollinen valta-asema poikkeaa käytännön vallasta?

    Paraatiesimerkki siitä käsitehämäryydestä, joka vallitsee yksityisen ja feodaalisen omistusoikeuden ja tähän omaisuuteen kohdistuvan vallankäytön ympärillä, voisi olla Belgian Kongo – siirtomaa, jonka valtaamisen kuningas Leopold II yksityisenä, jos kohta erittäin vauraana, yrittäjänä pani alulle käyttämällä bulvaaninaan perustamaansa L’Association internationale du Congo -järjestöä ja häikäilemätöntä amerikkalaista tutkimusretkeilijä Henry Stanleytä.

    Kuninkaan rahoilla AIC ja Stanley haalivat vaikutusvaltansa piiriin suunnattomia maa-alueita Kongo-joen yläjuoksulla. Järjestön asema Kongon laillisena haltijana tunnustettiin kansainvälisessä Berliinin konferenssissa vuonna 1884. Erityisesti Yhdysvaltain sana painoi vaa’assa. Vain kaksi vuosikymmentä orjuuden lakkauttaneen sisällissodan jälkeen liittotasavallan huolellisesti lobatut poliitikot antoivat perustaa keskiseen Afrikkaan yhden maailmanhistorian kammottavimmista orjatalouksista, Kongon vapaavaltion.

    On huomattava, että Leopold II ei hallinnut siirtomaataan kuninkaana, vaan itsevaltaisena kapitalistisena toimitusjohtajana. Juuri sellaisena patruunana, jollaisista tämän päivän konservatiivit sekä vasemmalla että oikealla haaveilevat.

    Suomen kuningas

    Maassa, jossa kaikki toiminta lopulta perustuu markkinatalouteen, maksajaa kuunnellaan herkällä korvalla. Suomalaisen Sanoma Osakeyhtiön tapainen yhtiö käyttää usealla tasolla vaikutusvaltaa, joka ylittää kevyesti liki minkä tahansa kuningashuoneen vallan.

    Tämän kulttuurisen ja taloudellisen vaikutusvallan on alusta asti omistanut pitkälti yksi ainoa perhe. Silti emme kutsu mainittua viestintäkonsernia monarkiaksi.

    Useimmat kansalaiset sekä monet demokratian ja vapauden filosofit näkevät omistuksen ja vallan keskittymisessä yhdelle yhtiölle, saati perheelle, vakavan ongelman, mutta eivät sentään rakenteellista vääryyttä. Erilaisten näkyvien ja näkymättömien oikeuksien kasautuminen jollekin porvarissuvulle on vain valistuneen vapautemme sivutuote. Ja eiväthän Erkotkaan mahda mitään raha- ja valtaperinnölleen, eiväthän?

    (Mikä poru siitä nousisi, jos mediaimperiumin omistajaperheen sukunimi olisi Bernadotte!)

    Sanoman suurimmalla omistajalla, Aatos Erkolla, ei ole lapsia, mutta hänen edesmenneellä sisarellaan oli kaksikin. Esikoinen, vapaaherra Robin Langenskiöld (s. 1946) peri isältään, Lars Langenskiöldiltä, paikan aateliskalenterissa. Äidiltään Patricia Seppälältä, os. Erkko, hän sai osakesalkun, joka tuotti pelkästään osinkoina 7 364 023 euron tulot. Salkun arvoksi arvioidaan reilu neljännesmiljardi euroa.

    Kun monarkkeja moititaan siitä, että he ”loisivat verorahoilla”, unohdetaan pari asiaa. Samalla tavalla kansan kukkarolla on keulakuvapresidenttikin. Ja aivan erityisesti perintörikkaat, jotka eivät ole vaurautensa eteen tehneet mitään muuta kuin suvainneet jäädä syntyessään henkiin.

    Porvariston äveriäin murto-osa on maamme hyysätyin väkijoukko. Yksin Robin Langenskiöldin tulonmuodostusta Suomen kansa tukee usealla miljoonalla vuosittain. Ensinnäkin alamaiset suovat vapaaherralle edellä mainituista osingoista 30 % puhtaana käteen; pääomavero kannetaan pörssiyhtiön osinkotuloista 70 prosentin mukaan. Jäljellejäävästä summasta pidätetään ensimmäisten 50 000 euron osalta 30 %, lopuista 32 % veroa. Efektiivinen veroprosentti on pyöristettynä 23.

    Rahasta ei mene senttiäkään kuntapalveluiden tuottamiseen Langenskiöldin kotikaupungissa Helsingissä.

    Sama summa puhtaana ansiotulona olisi saanut Verohallinnon laskurin perusteella prosentikseen 47,5 %, mikäli oletamme Robin Langenskiöldin olevan evankelis-luterilaisen kirkon kuuliainen jäsen ja maksavan kunnallisveronsa asuinkaupunkiinsa.

    Työväenliikkeessä on toki aika ajoin esiintynyt pienehköä halua tasata perinnöllisiä luokkaeroja esimerkiksi varallisuus-, perintö- ja lahjaverojen avulla, mutta SDP:nkin vahtivuorolla Suomeen on luotu veroista vapautettua yhteiskuntaluokkaa. Varallisuusvero katosi ensin, sen jälkeen sukufirmoilta yritettiin poistaa perintövero. Jälkimmäinen tavoite on yhä käynnissä.

    Vaatimattomana eleenä luokka-aseman periytymisen loiventamiseksi Jyrki Kataisen tulenpunainen bolševikkihallitus lisäsi perintö- ja lahjaveroihin uuden progressioasteen. Tosin lainsäätäjän tai paremminkin äänestäjän käsityskyvystä kertoo paljon se, että täysi 16 %:n vero napsaistaan jo 200 000 euron perinnöistä. Käytännössä siis tavoitteena on ollut ottaa täysi hyöty suurten ikäluokkien kokoamasta omaisuusmassasta, onhan jokaisella keski-ikää lähestyvällä kansalaisella odotettavissa vähintään tuonsuuruinen perintö. Pelkästään sataneliöinen omakotitalo Etelä-Suomessa riittää sysäämään kuolinpesän ylimpään veroluokkaan.

    Kevyellä 23 prosentin verotuksellaan diplomiekonomi Langenskiöld on tietyssä mielessä säästänyt 1 845 065 euroa siitä hyvästä, että sen sijaan, että olisi työskennellyt miljooniensa eteen, hän sattui syntymään rikkaan äidin pojaksi.

    Mikäli kadunmieheltä kysyttäisiin, häntä luultavasti ärsyttäisi Langenskiöldissä enemmän tämän ruotsinkielinen nimi ja siihen liittyvä aatelisarvo kuin konsanaan miljoonaomaisuus. Vaikka vapaaherraisältään Langenskiöld ei ole saanut perinnökseen edes ensiyön oikeutta.

    Todellista vaurautta ei voi verottaa

    Robin Langenskiöldin oma esikoispoika ja vapaaherrallisen tittelin perijä, Christoffer, pyörittää perintöä odotellessaan nippua omia yrityksiä. Eikä tässä ole mitään pahaa; hän työllistää liudan kansalaisia. Pääomia toiminnan tueksi on epäilemättä jo kertynyt pienemmistä perintöosuuksista ja lahjoista, mutta tärkein ominaisuus piilee kirjanpidon ulkopuolella. Tietä yrittäjyyteen kauniisti pohjustaa se käytännön tosiseikka, että Erkkojen perijän luottokelpoisuus on ilman muuta tahraton. Pankkiiri, joka ei luotottaisi Sanoma Oy:n pääperijää, olisi pian entinen pankkiiri.

    Langenskiöldien toiminnassa ei loukata kenenkään oikeuksia. Selvästikään ihmiset eivät mellakoi kaduilla perintöjä vastaan. Yleisesti ajatellaan, että onneksi Erkkojen jättiläismäinen omaisuus sattui osumaan näinkin hyviin käsiin. Ettei kukaan huithapeli törsännyt suvun vaurautta uhkapeleihin tai päihteisiin.

    Kuinka kävisi, jos Patricia Seppälän kuolinpesä olisi jaettu proletaareille? Mitä vuonna 1994 ansiosidonnaiselta peruspäivärahoille pudonnut vuosaarelaishitsari tekisi, jos hänelle ojennettaisiin yllättäen 260 miljoonan euron arvosta osakkeita? Jo Piia-Noora Kauppi aikanaan sen osoitti, että on kansantaloudenkin kannalta parempi antaa paljon rahaa rikkaalle kuin köyhälle. Vain se, joka on rikkauteen syntynyt, osaa suhtautua rikkauteen normaalina olotilana.

    Vauraus synnyttää säädyn, josta ei hevillä pois pudota. Mahdollisuus peritä valtavia omaisuusmassoja verraten pienellä – omaisuuden tuottoa pienemmällä – verolla saa aikaan sen, että maahan muodostuu pysyvä yläluokka, jolla on luovuttamattomat valtaoikeudet. Edes perustuslakivaliokunta ei voi vaikuttaa asiaan.

    Aateluus velvoittaa, sanotaan, mutta vielä enemmän rikkaus. Vanhan rahan sukuperintöön kuuluu aina myös aineettomia osa-alueita. Kuten se, että lapset eivät juurikaan voi itse valita ammattejaan tai että jokainen suorittaa akateemisen loppututkinnon. Miespuoliset miljonäärit ovat lähes aina myös suorittaneet reserviupseerikoulun varusmiespalveluksensa aikana. Rikkaiden lapsista tulee yhtä takuuvarmasti johtajia kuin köyhien lapsista johdettavia.

    Toki vuosittain muutama miljoonaperijä saa erioikeuden ryhtyä tutkijafilosofiksi tai boheemiksi taiteilijaksi – molemmat ammatteja, joissa muhkeista osingoista ei todellakaan ole harmia. Kun pelko toimeentulon menettämisestä ei ole toiminnan esteenä, on helppo olla tuottelias myös näillä aloilla.

    Mahdollisuus ja velvollisuus ylempään koulutukseen sekä saavutuksiin noin yleensä parantaa luonnollisesti entisestään taloudellisesti riippumattoman yläluokan yhteiskunnallisia asemia. Vaikka kyseessä ei ole mitenkään yksiselitteisesti nollasummapeli, jokainen syntymärikas myös jossain määrin estää uusien jäsenten pääsyn eliittikerhoon.

    Luokkajako on kaiken aikaa ollut pysyvää.

    Ruhtinaalle ja isänmaalle

    (Langenskiöldien tunnuslause)

    Ei, kukaan ei halua syyttää Langenskiöldin sukua yhtään mistään. Tai vahingoittaa millään tavalla Sanoma Oy:tä. Päinvastoin – työkeikkoja otetaan vastaan (yhteystiedot saa päätoimittajalta).

    Ruotsin, Suomen ja Venäjän valtakuntia ansiokkaasti palvelleet Lankiset ovat olemassaolollaan tehneet tästä pohjoisesta maailmankolkasta aivan ilmeisesti paremman paikan elää meille kaikille. Vapaaherra Robin Langenskiöldin isoisä oli kirurgi, hänen isoisänsä johti Ruotsin valtionpankkia ja suku pursuaa monenlaista valtioneuvosta, kenraalia, senaattoria ja muuta ylintä virkamiehistöä. Suomen kansa on paljosta velkaa eteville lapsilleen.

    Tässä kysymys on monarkiasta.

    Suomen tasavalta on presidentinvirka poislukien perustuslaillinen monarkia. Säädyt, siis vallan periytyminen rahan ja luokka-aseman mukana, on hyväksytty jokseenkin kivuttomasti. Suomessa on jopa olemassa vahvat jäänteet kuningasvallan aikaisesta virka-aatelista kaikkine neuvoksineen. Maassa on Ritarihuone, korkeasti oppineita heraldikkoja ja sukututkijoita sekä Matti Klinge.

    Äskettäisissä presidentinvaaleissa otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa uusi perustuslaki, jossa valtionpäämiehen asemaa oli entisestäänkin heikennetty.

    Tasavallan presidentillä on edelleen hallussaan muutamia valtaoikeuksia, tärkeimpänä nimitysoikeus. Presidentti voi nimittää vastoin eduskunnan pankkivaltuuston esittelyä vaikka hevosensa Suomen Pankin pääjohtajaksi, mikäli humma sattuu täyttämään melko ylimalkaiset, jos kohta hiljattain täsmennetyt kelpoisuusvaatimukset.

    Mutta on olemassa laaja konsensus siitä, että näitä oikeuksia tulisi edelleen karsia. Ulkopolitiikan johtaminen, puolustusvoimain ylipäällikkyys sekä loputkin ylimpien virkamiesten nimitysoikeuksista pitäisi jossain vaiheessa siirtää valtioneuvostolle tai eduskunnalle – ja jättää presidentille ehkä vain muodollinen asema näissä kysymyksissä, jos sitäkään.

    Laajoja valtaoikeuksia säästellen käyttänyt presidentti Mauno Koivisto harmitteli itse kesken vaaliväännön, ettei suora kansanvaali korkeine äänestysprosentteineen enää ole varsinaisesti suhteessa siihen, mistä vaaleissa äänestetään. Sauli Niinistö valittiin kaikkien aikojen suurimmalla äänimäärällä johtamaan kauppavaltuuskuntia ja myöntämään kunniamerkkejä.

    Iskevä keino ratkaista jatkuva vallanjako-ongelma on rohkein mielin lakkauttaa presidentin tehtävä tykkänään ja perustaa Suomeen monarkia. Ajatus ei ole niin etäinen kuin kuvitella saattaa, sillä asiaa on tietyssä mielessä jopa pohdittu. Valtionpään asema etenkin ulkopolitiikassa on nimittäin ongelmallinen kaikissa EU-jäsenmaissa.

    Ruotsin kuningaskunnan tapaan valtion muodollinen päämies olisi perintöruhtinas, jonka rooli varsinaisissa johtotehtävissä olisi rajattu täysin seremonialliseksi. Monet presidentille nyt kuuluvat tehtävät ja oikeudet voisi siirtää luottamushenkilöille, jotka eivät muuten oikein keksi palkkiotaan vastaavaa tekemistä.

    Parhaimpana esimerkkinä eduskunnan puhemies, jolle on Paavo Lipposen ajoista asti yritetty luoda edes jonkintasoista arvovaltaa jopa panssaroidulla virka-autolla. Tässä olisi opin haun paikka Ruotsista: kun länsinaapurin valtiosääntöä uudistettiin 1970-luvulla, liuta kuninkaallisia tehtäviä – muiden muassa hallituksen muodostamisen johtaminen – siirrettiin puhemiehelle.

    Monarkki

    Kuten edellä on useaan otteeseen sanottu, muodollisen valta-aseman periytyminen ei poikkea millään tavalla jo nyt olemassa olevasta käytännöstä, jossa todellinen valta omaisuuden, perhesiteiden ja yläluokkaisen asenteen muodossa joka tapauksessa on perinnöllistä.

    Voidakseen vastustaa perinnöllistä kuninkuutta pitäisi vastustaa myös perinnöllistä rikkautta. Jos toinen kelpaa, miksei toinenkin?

    Itse asiassa kuningaskuntana Suomi olisi hiukan nykyistä toimivampi valtio, koska valtioelinten suhteet olisivat viimeinkin selvät. Nihkeily valtionpäämiehen, pääministerin ja eduskunnan ulkopoliittisista rooleista jäisi pois.

    Valtiolliset seremoniat, kuten itsenäisyyspäivän vastaanotto, saisivat astetta ylevämmän luonteen kruunupäineen. Monarkin vienninedistämismatkat olisivat huomattavasti näyttävämpiä kuin presidentin. Kuningas – tai kuningatar – kun on syntymästään asti tehtäväänsä koulutettu yksilö, jolle julkisuus ja siinä oleminen ovat luonnollinen olotila.

    Suomen talous kääntyisi välittömään nousuun, kun kaikki sadattuhannet Guggenheim-risteilyturistit tulvisivat Helsinkiin ihailemaan Kuninkaanlinnan vahdinvaihtoa tai räpsimään valokuvia seksikkäistä kruununperillisistä.

    Lisäksi kuningas voisi elvyttää Ritarihuoneen ja aloittaa brittiläiseen tyyliin ansioituneiden kansalaisten palkitsemisen ritarinarvoilla. Juorulehdet saisivat palstoilleen muitakin kuin Suurimpia pudottajia ja Miss isoäiti -finalisteja. Suhdejuorut maamme vanhasta ja nousukasaatelista täyttäisivät kokonaisia viikonvaihdejulkaisuja.

    Kuninkaan syntymäpäivä olisi kansallinen vapaapäivä.

    Ja kansanvallasta ei tingittäisi lainkaan – eihän poliittisten ryhmien tavoittelema vallaton keulakuvapresidentti nytkään millään muotoa edistäisi kansanvaltaisuutta, vaan pikemminkin sumuttaisi herkkäuskoisia äänestäjiä kuvittelemaan, että he elävät demokratiassa.

    Onhan kyseessä maa, jossa pääministeri on valittu pahimmillaan pikapäätöksellä Suomen Keskustan puoluehallituksessa.

    Enää jäljelle jää kysymys kuninkaan valinnasta. Aivan kuka tahansa tangomarkkinavoittaja kun tähän ei käy. Kuninkaan tulee olla kuninkaan jälkeläinen tai ainakin sellaiseksi adoptoitu – tai Jumalan valitsema, kuten voittamaton sotasankari tai harvinaisen häikäilemätön valehtelija.

    Tässä Ruotsi, Suomen entinen emämaa ja ikuisesti intiimein kumppani, voisi mielihyvin tulla avuksemme.

    Kruununprinsessa Victorian alaisuudessa voisivat kaksi pohjoismaata muodostaa personaaliunionin, mutta ottaen huomioon Suomen sotahullun historian on epätodennäköistä, että kukaan suostuisi tällaiseen järjestelyyn. Valitettavasti itsenäisyydestä on pidettävä kiinni vaikka kuinka nimellisesti, koska veteraanit.

    Vickanin sijaan kääntyköön katse siis pikkuveljeen. Prinssi Carl Philip on osoittautunut tunnolliseksi mieheksi, joka ottaa edustustehtävänsä vakavasti – päinvastoin kuin New Yorkissa liihotteleva bileprinsessa Madeleine. Suomen valtio voisi kutsua nuorukaisen hallitsijakseen aivan niin kuin Ruotsi hänen maineikkaan esi-isänsä, Ranskan marsalkka Jean Bernadotten.

    Suomen kuningas Carl Philip, miten olisi?

  • Prinsessapäiväkirjat 20.-21.9.2011

    Tiistai 20.9.

    On aamupäivä. Dehydraation lannistamat synapsit sätkivät päässä tuskan vallassa. Edellisen illan viininmaistelut ovat kuivattaneet elimistön.

    Jossain Turun kulmalla on Victoria Danieleineen.

    – Lähdetäänkö kaupungille? krapulainen hovijournalistimme kysyy maailmankaikkeudelta.

    Maailmankaikkeus ei vastaa, vaan jatkaa murjottamistaan. Luojan kiitos. Kello on jo lähemmäs puoltapäivää ja aamuvirkkujen monarkkien ohjelma on likimain takanapäin. Prinsessapari siis kierrelköön viimeiset metrit Turkua kaikessa rauhassa. Aurinkokin on tullut näkyviin harmaan pilvimassan takaa toviksi.

    Medialle jaetun ennakko-ohjelman perusteella uskalletaan jokaisessa iltapäivälehdessä tietää, että kruununprinsessa puolisoineen on saapunut ensin Logomoon kello 9.15 ja sen perään Turun kaupunginkirjaston päärakennukseen kello 11.00 sekä kuljeskellut aivan muina prinsessoina Läntisellä Rantakadulla ja Vähätorilla kello 12.00 ennen kuin joutui osallistumaan johonkin arveluttavaan ”nuorten vaikuttajien” ja superguru Alf Rehnin seminaariin siitä, miten työttömyys on aina oma vika.

    Turkulaiset ovat päättäneet uuvuttaa prinsessaparan kunnolla.

    Turun kulttuuripääkaupunkisivujen mukaan ”nuorten vaikuttajien joukossa olivat muun muassa Marco CasagrandeLotta PetronellaNina KivinenSampo Ruoppila ja Suvi Innilä”. Keitä nämä ihmiset ovat? Vain Casagrande on tuttu – hänkin ennen kaikkea umpiväkivaltaisen menneisyytensä ansiosta.

    Prinsessabloggaajamme kello jätättää, mutta viimein sekin rämpii kohti iltapäivää. On tiedossa, että näillä näppylöillä kruununprinsessa heittää jo hellät jäähyväiset ”Luca Moconesille” ja poistuu siippansa kanssa kohti lentoasemaa.

    Ei voi mitään. Jäljelle jää vain yritys seurata Victorian nopeasti kylmeneviä jälkiä.

    Tunnetusti Vickan käväisi Turun pääkirjastossa. Siis sinne. Tupakkatehtailijan lahjoittamaan graniittipalatsiin on ympätty uusi laajennusosa ja koko viritys on täytetty silkalla laadulla ja hienoudella. Kaikki osastot ovat yksinäänkin taideteoksia. Helsinkiläistä kotiseutuylpeyttä kolhitaan jokaisella askelella.

    Oikeasti. Käsittämättömän upea laitos!

    Lounastaukopaikaksi sopii mainiosti Dennis, joka edellisen julkkisvierailun yhteydessä niitti jo mainetta hienostuneilla pizzatuunauksillaan. Beckham on edelleen listoilla, mutta varsinainen juju on Kruununprinsessa Victoria. Täytteenään voissa paistettu nieriä, kaprikset, katkaravut ja purjo tuo lätty muodostaa vallan erinomaisen appeen. Kolme porkkanakruunua ovat jo snadisti tårta på tårta. Mutta niinhän se aina on aristokratiassa.

    Aiottu vierailu Logomossa pitää jättää tuonnemaksi, sillä onhan tänään vihailta ja siksi riennettävä eteenpäin kuin riuskempikin ravuri. Kisastudio ei odota, vaikka kylässä olisi tuhat kruununperijää käymässä.

    Onneksi edes jotkin mediat vielä tekevät työtään. Näin ruotsalaispariskunta vietti viimeiset tuokionsa Turussa:

    Keskiviikko 21.9.

    Päähän sattuu. A2: Vihailta oli ollut pettymys. Kukaan ei ollut erityisen hullu, ellei ehkä Simon Elo. Vain ohjelmaan lähetetyt tekstiviestit piristävät.

    1. Tämä ”vihailtakin” on suunnitelmallinen hyökkäys PerusSuomalaisia vastaan. HÄVETKÄÄ!!!
    2. Pistää vihaksi, että nykypäivän ainoa oikea meininki on se, että jonkinlainen vähemmistödiktatuuri on ainoa oikea tapa elää tätä päivää. Ei kai ole paha, jos syö lihaa, on hetero ja laulaa suvivirren. Eikä päästele kettuja metsään vapaaks. Pientä nöyryyttä!
    3. MUSLIMIT EIVÄT KUULU SUOMEEN! TÄMÄ ON HYVINVOINTIVALTIO JA TÄÄLLÄ PITÄÄ OSATA KÄYTTÄYTYÄ!
    4. Jussi presidentiksi. Tämä maa tarvitsee persu-pressan. Erotetaan kreikka ja afrikka eeuusta.
    5. VÄHENTÄKÄÄ TIETONIEKAT SIVISTYSSANOJEN KÄYTTÖÄ!
    6. Jeesuskin oli muslimi.
    7. Maamme-laulun alaspainajat ovat uskomattomia isänmaallisen Suomen alaspainajia. Näitä voimia edelleen on.
    8. Isänmaasta on tullut lesbolandia!
    9. Poikkeavatko demarinuoret tänäänkään taistolaisista ?
    10. SUOMI ON AINA MEIDÄN ISÄINMAA ME.OLEMM. TÄÄLLÄ JA piku eliitit onki . A.M . M . E . D. E.S SANOO. MAKSALTK. O. KASSALL .A LKU. LKO. I. Terv. MaaM ME AINA SUOMEM. ME. OMA ISÄINMAA .ME. KAIKILLE OMA MAAME. ÄITIEM.ME MAA : ) SUOMEMME. MEIDÄN OMA MAAM ME. SUOMALAISTEN MAA.A.M.E..L.Ä.Ä.K.I. AINA RAKKAUT. .ME JAAM.ME JEPEJEPS.
    11. Onko viha puhetta todeta, että vain sini silmäiset tyttöset saavat puheen vuoroja?

    Suomen kansa on puhunut. Jos Veikko Vennamo eläisi, hän saattaisi muokata vanhan iskulauseensa uuteen muotoon: ”Saatana, kansa ei tajuu vittujakaan.”

    Junalippu on ostettu – netitse, tietysti – ja viimeinen päivä Turussa on pitkällä. Väsyttää, tukka hilseilee, parta on kuin pultsarilla. Mikään määrä kahvia ei auta, kun elimistö protestoi. Prinsessavierailun hetkeksi valaisema kaupunki on jo kovaa vauhtia hukkumassa loputtomaan sateeseen.

    On valjastettava viimeisen kerran Helkama Hurmuri ja sännättävä ulos syyssään armoillle. Suuntana Logomo.

    Vanhan konepajan suojiin rakennettu kulttuurikeskus tarjoaa taas yhden naulan siihen arkkuun, jossa helsinkiläiset makaavat häpeämässä surkeata asuinpaikkaansa. Luultavasti Stadi on liian kallis, liian byrokraattinen ja liian rahanahne saadakseen koskaan aikaan jotain kulttuuritoimintaa.

    Logomon kuvataidenäyttelyt ovat järkyttävän hienoja. Stendhal-syndrooma alkaa ravistella sydäntä jo puolivälissä Isaac Julienin videoinstallaatiota. Täyteen vauhtiinsa taide-elämys kehittyy Alice in Wonderland – Liisa ihmemaassa -valokuvanäyttelyssä.

    Tom of Finland -retrospektiivin jälkeen turistista on jäljellä enää kasa hytisevää hyytelöä. Onko samaan tilaan edes luvallista sijoittaa niin paljon aisti-iloittelua?

    Pisteeksi (tai pisaraksi?) i:n päälle Logomon graafisessa kahvilassa on tarjolla Turku 2011 -kulttuuripääkaupunkileivoksia. Tätä kai Victoriakin popsi täällä käydessään.

    Kun tätä kaikkea nähtyä ja koettua miettii junan lähtöä odotellessa maailman kolmanneksi miellyttävimmässä ravintolassa, aseman pohjoispuolella vaanivassa Pub Semaforissa, mieleen hiipii vaarallisen kutkuttava ajatus.

    Pitäisi muuttaa Turkuun.

  • Prinsessapäiväkirjat 19.9.2011

    Sarjassa seurataan Ruotsin
    kruununprinsessa Victorian ja
    prinssi Danielin vierailua
    Turussa 19.–20.9.2011

    Sataa. Koskaan ei saisi aloittaa kappaletta suomen kuluneimmalla yksisanaisella virkkeellä, mutta kun se on totta. Kaikessa harmaudessaan. Turku on kolea, tihkuinen ja hiukan tyly.

    Turun kaupungintalolla avuliaat viranhaltijat antavat barettipäiselle blogistillemme lehdistöpakkauksen. On jotenkin hienoa nähdä sana ”KAASUPUTKI” tulostettuna ja laminoituna. Kulttuuripääkaupunki-kangaskassissa on myös sadetakki, mikrokuituliina, kartta, ohjelma ja – ah, kyllä – lounastiketit.

    Helkama Hurmuri etsiytyy takaisin vahvojen reisien väliin. Aito, peittelemättömän innostunut rojalismi siivittää pohkeita, kun toimittajaa lennätetään kohti Tre Kronor -prikiä.

    Kansanjoukot täyttävät rantaa. Tiedetään jo, että prinsessa, prinssi ja koko entourage ovat juksanneet: he ovat saapuneet Turkuun aamulla lentoteitse ja seilanneet kaksimastoisellaan vain viimeisen etapin.

    MUTTA MITÄ VÄLIÄ?!

    Victoria nousee maihin ja vaikuttaa iloiselta. Daniel myhäilee. Lapsikuoro kajauttaa ilmoille Muumi-laulun, joka kestää tuhat säkeistöä ja jonka aikana kruununprinsessa joutuu olemaan koko ajan tolkuttoman iloinen. Ehkä hän jossain sisimmässään onkin, kuoron lapset ovat joka tapauksessa megasympaattisia ja osaavat jossain määrin jopa laulaakin.

    Kohta prinsessa kääntyy kohti Forum Marinumia. Hän taluttaa jotakuta Suloisen Lapsukaisen™ rooliin varattua viatonta pilttiä. Kamerat laulavat. Pääkallonpaikalla lehdistö ohjataan karsinaansa, jossa jo Rita Tainola odottaa tuiman näköisenä. Tältäkö lampaasta tuntuu osuusteurastamon portilla?

    Ohjelma on muuten yksinkertainen. Prinsessa ja prinssi pönöttävät, kun heille luovutetaan jokseenkin iljettävän näköinen hyljepatsas ja Itämeren suojelulle omistettu muistolaatta. Kaupunginjohtaja Aleksi Randell ja Forum Marinumin johtaja Jaakko Tikka esittävät hiukan onnahtelevalla tvångsvenskalla puheenvuorot.

    Rita Tainola kommentoi taukoamatta. Kaikki on jotenkin turhaa ja väärin. Valokuvaajat ovat tuskissaan, kun tuon tuostakin jokin sanoinkuvaamaton olento – duunari! – peittää näköyhteyden prinsessan raskausmahaan. Pahansisuinen sanonta, jonka mukaan 98 % toimittajista pilaa kaikkien maineen, alkaa selvästi saada lihaa luidensa ympärille.

    Ja niin ohjelma on paketissa. Itämerta on jälleen suojeltu kaksin käsin. Ihastuttava Victoria ja ikuisessa hyväntuulisuudessaan hymyilevä Daniel taputtavat itselleen ja yleisölleen. Iloisesti he vilkuttavat kansakunnalle ja poistuvat studiolta. Vain happamasti jupisevat, kyyniset valokuvaajat, toimittajat ja Rita Tainola jäävät pohtimaan, mihin tästä lähtisi seuraavaksi vaikkapa häppää ottamaan.

    Prinsessavierailun jälkeen on vielä hetki aikaa vierailla Turun toisen suuren julkkiksen luona. Myllysilta on paikallaan niin kuin ei olisi koskaan pois ollutkaan. Kylläpä nyt turkulaisia hemmotellaan!

     

  • Prinsessapäiväkirjat 18.9.2011

    Sarjassa seurataan Ruotsin
    kruununprinsessa Victorian ja
    prinssi Danielin vierailua
    Turussa 19.–20.9.2011

    Helsingin Sarjakuvafestivaalit alkavat jäädä taakse. Keskustelu taide- ja käyttösarjakuvan eroista sekä sarjakuvataiteen ylivertaisuudesta on jo lipsumassa yleiseksi krapulahöröttelyksi Korkeajännitys-sarjakuvien homoeroottisesta latauksesta ja muumipuvun sisällä harjoitetusta seksistä.

    On lähdettävä vielä kun voi.

    Toimittajamme imaisee viimeiset hörpyt siideristä entisen linja-autoaseman tiloihin avatussa, paistorasvalta ja lämpimältä majoneesilta löyhkäävässä baarissa. Kohta jo juoksuaskelet käyvät kohti rautatieasemaa. Pitää ostaa lippu.

    Pitää ostaa lippu.

    Valtionrautateiltä.

    Aikoinaan Image-lehden vuosikatsauksessa lueteltiin epäonnisesta Suomenlinna II -lautasta kertovia uutisia otsikolla ”Jos Matti Nykänen olisi lautta”. Nykyään Matti Nykänen käyttäytyy melko siivosti ja Suomenlinnan yhteysalus liikennöi ilman havereita, mutta otsikko voisi yhä olla validi tietyin muutoksin: ”Jos Jussi Parviainen olisi lipunmyyntijärjestelmä…”

    Asiakaspalvelussa jonotusnumerolaitteen päällä on paperi, jossa todetaan koko lipunmyynnin olevan pois pelistä, ostakaa tikettinne konnarilta. Asia olisi toki sillä selvä, mutta entäpä jos mukana on polkupyörä? Ympäristöystävällistä vaihtoehtoa vitsikkäästi imitoiva VR on varannut juniinsa maksimissaan kolme fillaripaikkaa, joten ennakkovaraus on välttämättömyys.

    Kaikkialla maleksii eksyneitä ihmisiä, jotka ovat vailla junalippujaan. Kukaan ei osaa auttaa ketään.

    Epätoivon hetkellä tapahtuu ihme. Hallelujaa! Elektroniikan jumalat siunaavat kaasuputkimiestä ja lipunmyyjä pystyy omaksikin hämmästyksekseen viemään loppuun asti koko transaktion. Nelisenkymmentä euroa muuttuu kahdeksi junalipuksi. Yksi blogistille, yksi hänen vintage-Helkamalleen.

    Ravittuna kuvottavalla ja lähes syömiskelvottomalla sosiaalisen median suunnittelemalla hampurilaisella prinsessaturistimme asettuu junaan, joka jyskyttää rivakasti matkoihinsa. Unelias vaunullinen ihmisiä kilkuttelee kukin omalla tietokoneellaan mitä kilkuttelee. Pari levyarvostelua pitäisi itsekin kirjoittaa, mutta hyödynnetäänpä ensin junan etevää nettiyhteyttä kertaamalla uutisia vierailusta.

    Ilmeisesti Turun Sanomat oli saanut vertauskuvalliseen päähänsä ajatuksen, että Victoria ja Daniel olisivat jo saapuneet kulttuuripääkaupunkiin. Epäselvyys kruununprinsessan sijainnista ehätettiin selvittää perinpohjaisesti: pariskunta lehahtaa vasta aamuksi Itämaan puolelle.

    Ohjelmassa olisi muistolaatta, seminaari ja muuta kuolettavan tylsää. Toimittajille sentään on tarjolla lounasta ja illallista, mikä on äärettömän tärkeää. Onneksi tuli tännekin akkreditoiduttua.

    Prinsessapohdinnat katkeavat Salon jälkeen. Juna jarruttaa äkisti ja seisahtuu keskelle vakkasuomalaista kulttuurimaisemaa. Käy ilmi, että junan ja öisen kulttuurimaiseman välissä on ihminen.

    Hups.

    Konduktööri kuuluttaa lakonisesti, että ”pahasti kävi”. Onnettomuusko? Keskellä maaseutua keskiyön kynnyksellä sunnuntaina? Mahdollista, jopa luultavaa, mutta on aina olemassa myös toinen, karumpi selitys.

    Ja tässä on morbidin ajatuskokeen paikka. Ehkä, ja vain ehkä julkisen vallan tulisi tarjota kansalaisille mahdollisuus siistiin itsetuhoon. Kuntakeskuksiin voisi sosiaaliviraston ja terveysaseman väliin sijoittaa itsemurhaamon, jossa elämäänsä kyllästyneet saisivat käydä lopettamassa itsensä ilman, että heidän tarvitsee aiheuttaa elinikäisiä traumoja veturinkuljettajille ja viattomille sivustakatsojille.

    Luoja nähköön, Suomessa sille palvelulle riittäisi käyttäjiä. Vihainen maa ja vihainen kansakunta. Ehkä Suomelle tekisi hyvää saada hiukan enemmän prinsessameininkiä?

    Kolmen vartin miettimisen jälkeen juna ampaisee taas matkaan ja saapuu vain puolisen tuntia myöhässä Kupittaan asemalle.

    Fillari ulos ja laukut selkään. Niin toimittajamme katoaa Turun syntiseen yöhön. Aamulla odottaa sitten Tre Kronor -priki ja Hennes Kunglig Höghet Victoria, Sveriges Kronprinsessa, Hertiginna av Västergötland.

  • Vuosikatsaus 2010

    Jo perinteinen vilkaisu kuluneeseen vuoteen.

    Tammikuu

    1.1. Jouni Backmanin rakkaudella perustamat läänit lakkautetaan. – Ruotsinpyhtää liittyy Loviisaan sinetöiden lopullisesti Haminan rauhan rajan Pyhtäiden välillä. – Aalto-yliopisto perustetaan, niin myös Itä-Suomen yliopisto. Jälkimmäinen kenenkään huomaamatta.

    8.1. Tony Halme kuolee. Pääkirjoituksissa väkivaltaisen narkomaanin katsotaan edustaneen suomalaista sotaveteraania, koska nenä lumessa hänkin taisteli talvisotansa.

    Kaasuputkessa:

    Helmikuu

    12. – 28.2. Talviolympialaiset Vancouverissa. Suomen sisupuukotetun joukkueen vahvin lenkki on Jaajo Linnonmaan ja Extreme Duudsoneiden rakkauslapsen näköinen Peetu Piiroinen, joka voittaa lumilautailun halfpipessa hopeaa. Pronssimitalit pokataan naisten 4 x 5 km viestissä sekä naisten ja miesten jääkiekossa. Aino-Kaisa Saarinen hiihtelee vielä kolmenkympin perinteisellä niin ikään himmeimmälle mitalille. Samaan aikaan Kanadan oma olympiajoukkue saa 14 kultaa, 7 hopeaa ja 5 pronssia.

    17.2. Helsingin peruskoulujen kasvisruokapäivää vastustetaan mm. Ilkka Taipaleen ruusukaaliposkilla.

    Kaasuputkessa:

    Maaliskuu

    Kuva ei oikeastaan liity mihinkään, mutta ISÄNMAA, ISÄNMAA!

    14.3. Urpo Leppäsen kuoleman myötä ulkomaalaisvastaisten osuus perussuomalaisista on tasan sata prosenttia.

    17.3. Facebook-ahtaajat luovat suomen kieleen uutta sanastoa.

    30.3.  Sofi Oksasen Puhdistus saa Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon. (Kuvittele tähän jokin sinua erityisesti huvittava puhdistusaiheinen sanaleikki.)

    Kaasuputkessa:

    Huhtikuu

    10.4. Lech Kaczyński kuolee Smolenskin lento-onnettomuudessa. Lech Kaczyński! Niin kuin Jeesus Kristus! Myös 95 muuta ihmistä saa surmansa.

    15.4. Eyjafjallajökullin tulivuorenpurkaus pysäyttää koko universumin lentoliikenteen. Mikä on ihan oikein.

    21.4.  Hallitus myöntää luvat kahteen uuteen ydinvoimalaan, koska miksi ei.

    22.4. Meksikonlahden öljyturma luo kipeästi kaivattuja työpaikkoja moniin Yhdysvaltain eteläisiin osavaltioihin.

    Kaasuputkessa:

    Toukokuu

    29.5. Eurovision laulukilpailut voittaa Saksan Lena Meyer-Landrut kappaleellaen Satellite. Suomalainen Kuunkuiskaajat -duo oli yrittänyt jatkoon murrepakinalla ”Työlki ellää”, mutta onneksi karsiutunut.

    Kaasuputkessa:

    Kesäkuu

    18. – 20.6. Vasemmistoliiton puoluekokous Jyväskylässä. Puolue ottaa kannan, jonka mukaan se on melkein jotakin mieltä, mutta pohjoissuomalaisten tovereitten pyynnöstä ei olekaan.

    19.6. Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel menevät naimisiin kesken Vasemmistoliiton puoluekokouksen.

    Kaasuputkessa:

    Heinäkuu

    1.7. Eduskunta siunaa auliisti hallituksen ydinvoimaluvat, koska miksi ei. – Tommy Tabermann kuolee.

    2.7. Risto Kuismasta tulee uusi Tabermann.

    29.7. Suomen kaikkien aikojen lämpöennätys Liperissä: +37,2 astetta. Ilmastonmuutosdenialistien mukaan tämä ei todista mitään.

    Kaasuputkessa:

    Elokuu

    16.8. Newsweek valitsee Suomen maailman parhaaksi maaksi. Suomalaiset kiistävät tiedon valkohehkuisella raivolla.

    29.8. Mauno Kuusisto kuolee. ”Luulin sen kuolleen jo 70-luvulla”, sanoo joka toinen suomalainen.

    31.8. Lapin Kullan valmistus päättyy Torniossa, mikä on vain luonteva seuraus sille, että lappilaisistakin suurin osa on jo vuosia asunut Uudellamaalla.

    Kaasuputkessa:

    Syyskuu

    10.9. Nokian uudeksi toimitusjohtajaksi valitaan kanadalainen Stephen Elop. Nimestä päätellen kyseessä on The Yes Men -hahmo

    28.9. Dmitri Medvedev erottaa Moskovan pormestari Juri Lužkovin virastaan, mikä on enemmän kuin mihin Vladimir Putin on koskaan pystynyt.

    29.9. Valelääkäri tuomitaan Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa puoleksitoista vuodeksi vankeuteen. Minkä kakun hän olisikaan saanut, jos olisi ollut oikea lääkäri?

    Kaasuputkessa:

    Lokakuu

    8.10. Nobelin rauhanpalkinto kiinalaiselle Liu Xiaobolle. Kukaan ei tiedä, mitä hän vastustaa tai puolustaa, mutta onko sitä tiedetty aina muistakaan voittajista?

    12.10. Äärikonservatiivinen poliitikko tuomitsee homoseksuaalit televisiossa ja tuhoaa ohimennen suomalaisen kansankirkon.

    Kaasuputkessa:

    Marraskuu

    Victoria ja Daniel vilkuttelivat 2.11. Helsingissä.

    22.11. Tampereen ravintolapalo, kolme ihmistä kuolee. Motiivina on vakuutuspetos, mitä maahanmuuttokriitikot pitävät kaikkien paitsi suomalaisten kulttuuris-geneettisenä erityspiirteenä.

    24.11. Paperiliitto antaa puheenjohtaja Jouko Ahoselle potkut, ei myötätuntolakkoja.

    Kaasuputkessa:

    Joulukuu

    2.12. Helsingin kaupungin liikennelaitos työllistää kainuulaisia Helsinki-inhoajia tilaamalla Transtechilta 40 raitiovaunua.

    7.12. Kari Tapio kuolee. Seuraa irvokas mediaspektaakkeli.

    23.12. Kulttuurihistoriallisesti arvokas Hong Kong -tavaratalo tuhoutuu tulipalossa Vantaan Kuninkaalassa.

    Kaasuputkessa:

  • Lemmenleikkejä viihdetaivaalla

    Parisuhteet ovat kimuranteinta toimintaa ihmisten kesken. Joillakin niitä on liikaa, joillakin ei yhtään. Joidenkin suhteita oikein lainsäädäntöteitse rajoitetaan.

    Lisääntymisikäiset kädelliset tapaavat toisiaan koulussa, netissä, Tallinnan risteilyllä ja salaa. Jokaiselle pitäisi olla jotakin. Vastaleivottu Nuorisobarometri [pdf] osoittaa, ettei pelkkä kohtaaminen silti riitä.

    Esimerkiksi rauhaa rakastaville suomalaismiehille voi olla kova isku huomata, että sivarit eivät sytytä ketään.

    Eivät edes homoja:

    Nuorisobarometrin haastattelussa itsensä homoseksuaaliksi määrittelevät miehet ovat kaikki joko suorittaneet armeijan tai menossa armeijaan. Varusmiespalveluksen jo suorittaneiden homoseksuaalien kokemukset palveluksestaan ovat keskimääräistä myönteisempiä, ja peräti yli puolet heistä oli armeijassa 12 kuukautta.

    Rakkauden puutteessa tai sen ylitarjonnassa kärvistelevien tavallisten kansalaisten elämää onneksi elähdyttää tieto siitä, että lemmenhuolet ovat siivittäneet myös julkkisten kärsimyksiä. Viime aikoina tästä on kantautunut kaiken kansan nähtäville myös koskettavia kertomuksia ihmeellisten elämäntarinoiden välittämänä.

    Suomen kovia kokenut kansa muistaa vielä aivokalvot vereslihalla, miten Johanna Tukiaisen avioliitto Arto Länsmanin kanssa kariutui, kun ylkä ei koskaan tullutkaan pois Lapista. Mutta kuinka ollakaan, tarina sai käänteensä raskaustestin hahmossa. Positiivinen uutinen sykähdytti kaikkia MTV3:n viihdesivujen lukijoita taatusti yhtä paljon kuin Tukiaista itseäänkin.

    Syntymän ihmettä odotteleva Johanna Tukiainen ei kauan ehtinyt hehkua tulevan äitiytensä onnea, kun jo arveltu isäkin uskalsi käydä polvilleen ja paukauttaa kysymyksen. Lasi-igluvuoroaan kiihkeästi odotteleva Johanna Tukiainen muuttunee siis tuotapikaa rouva Länsmaniksi.

    Ja täsmälleen samaan aikaan täsmälleen päinvastaisessa ilmansuunnassa kaikki meni pieleen.

    Aluksi platonista rakkauttaan ghanalaisneitoonsa vannonut kyläkauppias Vesa Keskinen sai naimakauppaa koskevan tekstiviestin Tex Willerinsä alle ja havahtui: kohta hän saisi pidellä kaunotarta kädestä vallan Suurkirkossa vihittynä aviomiehenä. Mutta Amor oli kai käynyt Imperiumin taistelukoulun, sillä nuoli harhautui reitiltään: morsiamesta ei ole viikkoon kuulunut mitään.

    Jotta loukkausta vielä täydennettäisiin haaverilla, aivan viimeksi Vesa Keskinen kaatui omalla pihallaan menettäen toistaiseksi kykynsä liikkua Carl Danhammerin kanssa pitkin Länsi-Afrikkaa vaimonhaussa.

    Onneksi sentään läntisissä monarkioissa lempi leiskuu vielä ilman haulikkohäitä tai mykkäkouluja. Vastikään Suomessa vierailleet kruununprinsessa Victoria ja Länsi-Götanmaan herttua, prinssi Daniel, saivat sydämet läpättämään jopa kyynisen vasemmistorojalistin rinnassa.

    Prinsessa Victorian isä, Kaarle XVI Kustaa, on omalla toiminnallaan halunnut osoittaa nuorisolle, että rakkaus ei katso ikää tai lukumäärää. Jos kohta se saattaa katsoa kuppikokoa. Ruotsin historian voitokkain armeija, Army of Lovers, luovutti kuninkaalle yhden jäsenistään leikkitoveriksi. Tunnetusti kaikkiruokaisen yhtyeen alkuperäisestä kolmikosta Kalle-Kustaalle oli eniten mieleen La Camilla, jota ei pidä sekoittaman toiseen Camillaan Pohjanmeren tuolla puolen.

    Nääs mitä ruotsalaiset edellä, sitä britit aina heti kintereillä. Mainittujen, omien Camilla-sotkujensa kanssa aikoinaan painiskelleen prinssi Charlesin mukana Schleswig-Holstein-Sonderburg-Glücksburg-suvulle siirtyvä Yhdistyneen Kuningaskunnan primogenituurinen valtikka on pian turvattu, jahka Charlesin poika, prinssi William, nai tyttöystävänsä Kate Middletonin.

    Mistä päästäänkin takaisin suomalaisen porvarisäädyn rakkaushuoliin. Onhan Kate yrittäjäperheestä. Ja arvatenkin sukua tuurilaiselle epäonnensoturille. Hänen nimensä on suomennettuna Katja Keskinen.

    Kyllä ne hääkellot vielä Töysässäkin kumajavat!

  • Homoskooppi

    Kaasuputki-blogin kirjoittaja tekee tänään samaa kuin Hennes Kunglig Höghet Victoria, Sveriges Kronprinsessa, Hertiginna av Västergötland, Ranskan vallankumous ja vasemmistointellektuelli Ruurik Holm – juhlii syntymäpäiväänsä. Ja sehän tarkoittaa vain yhtä asiaa: kaikki ovat horoskooppimerkiltään rapuja! Astrologi Tuija Uusitalolla on ravuista vain myönteistä sanottavaa.

    Tosin juuri nyt Uusitalo ei ennätä kommentoimaan heinäkuun lasten elämänkuvioita. Pythian suuri huolenaihe kohdistuu homo- ja lesboterroristeihin, jotka syöksähtelevät työntämään silmiään viattomien paprikasumutteiden eteen. Sinänsä irstaiden sukupuolivähemmistöjen toiminta ei kenties muuten liikuttaisi Jumalan Suulla puhuvaa Uusitaloa, mutta presidentti Tarja Halosen kommentoitua asiaa toimittajalle peli oli menetetty. Vuoden 1918 kauhut toistuvat jälleen. Uusitalo pelkää, että valkoiset joutuvat jälleen suorittamaan punaisten kansanmurhan – toki tällä kertaa siten, että leiritettävät ja surmattavat ovat ”homoseksualisteja”.

    Presidentin tulisi toimia puolueettomasti koko kansan presidenttinä. Liioitellaanpa hetkinen, presidentti on nimellisesti armeijan ylipäällikkö joka voisi aloittaa vaikka sisällissodan jakamalla kansan perinteisten punaisten ja valkoisten sijasta sukupuolellisesti tämän seksin takia. YLE:n entinen pääjohtaja Mikael Jungner sai lähteä kun hän rikkoi tekijänoikeussopimuksia vastaan. Käyttämällä You Tubesta ottamaa musiikkia vaimolleen tehdyn videon taustamusiikkina jonka hän sitten esitti Facabookissa. Mielestäni presidentti Halosen tekemä virkavirhe on paljon vakavampi. Lisäksi näiden rikkeiden luonne on täysin päinvastainen.

    Pahimpien skeptikkojenkin on myönnettävä, että Tuija Uusitalo on paikoin oikeassa. Etenkin kohta, jossa hän toteaa, ettei ”syntymähoroskooppi tee kenestäkään homoa tai lesboa”.

    Millään tavalla natsisympatioita esittämättä Buddhan Inkarnaatio Tuija Uusitalo toteaa myös, että homojen ja koko tuon ”homoseksualistisen aatteen” kimppuun hyökkääminen on toivottavaa ja suorastaan aika hauskaa. Hän myös uskoo, että merkitsemällä visuaalisin tunnuksin, ketkä ovat homoja, voidaan rakentaa kestävä yhteiskuntarauha.

    Pippurisumute on aika vitsikäs valinta ja sitä paitsi hyökkääjät puolustivat oikeuksiaan irstailun leviämistä vastaan, joka on sinällään oli erittäin yhteiskuntavastuullista toimintaa.

    Ehdotankin ”vaakamaisesti” diplomaattista ratkaisua. Paljastetaan kaikki ja tehdään homoista – ja lesboista reilusti merkittyjä, kuten he sitä itsekin haluavat. Saman tien voidaan merkitä myös heterot. Näin vältämme sekaannuksen ja suojelemme lapsia ja nuoria. Samalla takaamme heteroille koskemattomuuden ja ihmisoikeudet. Onhan elämilläkin oikeutensa, miksi ei niillä terveillä yksilöillä jotka vaalivat rakentavia ja elämää ylläpitäviä malleja. Näin saamme jokainen valita henkilön kenen kanssa haluamme asioida päivittäin.

    (Uusitalo kirjoitti alkuperäisen tekstinsä 12.7., mutta huomasi sitten Saturnuksen menneen Vaa’an tähdistöön, minkä takia tekstiin tuli lisätä ”myös heterot”, mikä muuttaakin homofobis-fasistisen tekstin oitis liberaalihyysäykseksi. Ylläolevassa lainauksessa Uusitalon kursivoimana.)

    Tätä totuutta pohtiessa on ymmärrettävä, että astrologia ei ole pelkkää naistenlehtien rakkausennustelua, vaan todellista tarkkuuden tiedettä. Lisää asiasta oppiakseen kannattaa alkaa jo raotella kukkaroaan. Elokuussa näet Tuija Uusitalon ja kumppaneiden luotsaamina risteillään aavan meren yli Tallinnaan. Ja mikäli Kuu ei ole Oinaassa ja Chiron Neitsyessä, laivan tulisi osua laituriin täsmälleen oikeassa kulmassa.

    * * *

    Muuten, Päivi Räsänen on vedonnut päättäjiin, jotta nämä ajattelisivat lapsia.