Kuukausi: kesäkuu 2010

Siideriä ja kuninkaallisia

Niin aina. Kaasuputki-blogi tapasi kuuluisan siiderirojalistin kesken kesämökkikiireiden. Mäntysuovan ja siitepölyn keskeltä Jami Järvinen ehti vastata kimurantteihinkin kysymyksiin ilman, että lystikkään poikamainen hymy hetkeksikään herpaantui.

Olemme nyt täällä Ylä-Pirkanmaalla…

– Teknisesti ottaen Keski-Suomessa. Mutta olet kyllä oikeassa, että Tampereen vaikutusalueella tämä on.

… Keski-Suomessa pienen kallion laelle rakennetun mökin rauhassa. Pidätkö itseäsi mökki-ihmisenä?

– Joo, olen ollut aika mökkihöperö jostain teini-ikäisestä asti.

Mäkin olen aina tykännyt kesämökeistä. Mikään ei voita pulahtamista järveen heti aamulla.

– Meidän landella pulahdetaan järveen vähän vaikeasti, sillä mökki on kyllä ihan kuivan maan rakennus. Lisäksi järvivesi on melkein aina liian kylmää. Etenkin näin alkukesästä.

Mä en voisi olla mökissä, joka ei olisi rannassa. Sä olet joka tapauksessa tän mökkiprojektin takia ollut vähän poissa stadin kuvioista. Mä juttelin Rytmissä parin frendin kanssa ja ne kaikki sano, että hiljaista on ollut, kun Jamia ei ole näkynyt.

– Ai?

Kukaan ei ole puhunut itä- ja länsisuomalaisten pääkallojen eroista aikoihin.

– Totta, kallonmuotokeskustelu on yleensä kokonaan mun harteilla. Pitäiskin…

Sitä paitsi Sirdiessä on Miliza Korjus jäänyt pari viikkoa kokonaan soittamatta…

– Hei, mä käyn laittamassa rahaa automaattiin heti, kun taas palaan Helsinkiin.

Sä oot muuten ollut aika hyvin tapetilla viime ajat. Iltalehdessä sä vilahdit jossain obskuurissa siideritestissä toista viikkoa sitten.

– Pitihän mun olla siellä. Oli muuten helvetin pahoja uutuussiidereitä. Pelkkää makeutusainetta eikä omenasta häivääkään.

Miten vain, tyttöjen juomahan se on. Siksi sä kai olit myös tän viikon Menkkareissa?

– Menkkareissa?

Me Naiset -lehdessä. Mikä se Victoria-juttu oikein oli? Aiotko sä tosiaan skipata Vasemmistoliiton puoluekokouksen vain katsellaksesi ruotsalaista hattarameininkiä?

– Joo, kun ne on yhtä aikaa. Onneksi häät alkaa vasta neljältä. Ehtii töllön ääreen.

Mutta eikö se ole snadisti epäisänmaallista touhua?

– Ei mun mielestä. Mä olen prinsessa Victorian ihailija jo vuosien takaa. Ja Suomestahan pitäisi tehdä kuningaskunta.

Sen sun haastattelun perusteella Suomesta pitäisi tehdä pikemminkin vaaleanpunainen prinsessaunelma, jossa tehdään huonoja rakkausrunoja. Tuleeko susta isona Mikael Jungner vai Tommy Tabermann?

– Onko pakko olla demari?

Ei, mutta se luultavasti auttaa. Mitä sä aiot seuraavaksi tehdä?

– Ulkovessan paskat pitäisi lapioida pois.

Hyi, miten ällöttävää. Mä tarkoitin kysyä, mitä sä aiot seuraavaksi tehdä saadaksesi nimesi lehteen?

– En tiedä, ehkä mä annan maalata Kissin maskit naamaani ja soitan Aamulehden toimittajat paikalle.

Nälkäinen kurikkalainen, hyönteisiä Bulgariassa sekä koleerinen Mannerheim

Suomen nuoret ovat itse kukin jälleen kerran valmistuneet opinahjoistaan. Suvivirren veisattuaan he ovat rientäneet Esplanadille kumoamaan punssimaljat kansallisrunoilijan näköispatsaan lyyrisessä katveessa, kenties laulaa luikauttaneet maakuntalaulut – ehkäpä juurikin Kesäpäivän Kangasalla – vain hetkeä myöhemmin kirmatakseen kesälaitumilleen kuin nuoret vasikat. Tätä riviä tapaillessasi, lukijani, nämä spes patriae jahtaavat ylioppilaiden ja maistereiden perinteisin tavoin perhosia valkolakit tuleentuneen ohran värisillä kutreillaan keikkuen, uittavat tukkeja pahaisiksi lentojätkiksi naamioituneina – tai virittelevät helkavirsimaratonia, joka sykähdyttäisi kyynisimpienkin vanhasuomalaisten sydämiä juhannusyön taianomaisissa tunnelmissa.

Missään tyhjiössä nämä lapsukaiset eivät silti ole lukujaan lukeneet, sillä tapahtumia ja uutisaiheita on ollut Suomi ja maailma väärällään.

Kehittyvien Maakuntien Suomi:

Universumi:

  • ”Johnny Depp rakastui ranskalaiseen laulajatähteen Vanessa Paradikseen 12 vuotta sitten”, Iltalehden lainaama konekäännös kertoo, ja mainitsee Deppin tätä ennen seurustelleen Monsieur Mossen Kate-nimisen lehtolapsen kanssa. | Hän on maailman kadehdituin vaimo (Iltalehti)
  • Urheilija juoksi suu auki – saalisti bulgarialaisen hyönteisharvinaisuuden. Tuhannet valkolakkiset perhoshaaveilijat ovat närkästyksissään. | Suomalaissuunnistaja nielaisi ötökän – kisa täysin pipariksi (Ilta-Sanomat)

* * *

Ja koska on sunnuntai, niin muistetaan myös tämä:

Mannerheim

Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

”

Näen vieläkin edessäni ne tappioilmoituskaavakkeet, mitenkä hän punakynällä veti viivan alle, jos oli jotakin erikoista, josta piti antaa selvitys: Mistä näinkin suuri tappio taas johtuu, mitä siellä oli tapahtunut? Tämä esittely oli aika lailla jännittävä tilaisuus, ja siihen piti valmistua huolellisesti. Jos ei pystynyt vastaamaan, niin hän oli hyvin koleerinen herra, joka antoi aika lailla satikutia. Sattui joskus, ettei ollut asiasta täysin perillä tai joku oli antanut toisenlaisen selityksen vähän ennemmin. Silloin joutui erikoiseen tilanteeseen, josta piti selviytyä nokkeluudella.”

(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

Se ei lopu koskaan

Miksi enää ei nimitetä marsalkkoja?
Suomen marsalkka evp. Gustaf Mannerheim täyttää tänään 143 vuotta. Ikäisekseen nuorekas marski viettää ankarien taisteluiden ja kiusallisen mediaryöpytyksen jälkeen seesteisiä eläkepäiviä yksiössään Etu-Töölössä.

Miten Marskista tuli Marski

Carl Gustaf Emil Mannerheim syntyi köyhään, mutta vaatimattomaan aatelisperheeseen 4. kesäkuuta 1867 Askaisten Louhisaaressa, Varsinais-Suomessa. Isä karkasi varhain ulkomaille, minkä tähden Gustaf Mannerheimin elämä muistuttikin hyvin paljon Tony Halmeen elämää.

G. Mannerheimin synnyinvuode Louhisaaressa. Kuva kirjoittajan.
G. Mannerheimin synnyinvuode Louhisaaressa. Kuva kirjoittajan.

Huonosti menneen ”kadiksen” aikana nuori Gustaf Mannerheim pyrki Pietariin Paašikouluun, mutta Tuomas Nevanlinnan esi-isä teki hankkeen mahdottomaksi. Mannerheim vaipui masennukseen ja joutui jättämään lukunsa kesken. Raimo Sailas vihaa siksi Mannerheimia enemmän kuin mitään muuta maailmankaikkeudessa.

Lopulta tuleva marski pääsi kuin pääsikin ylioppilaaksi, jahtasi perhosia valkolakki päässä koko kesän ja läksi viimein Pietariin jatko-opiskelijaksi. Hän suoritti Nikolain ratsuväkikoulun, pääsi hyväryhtisenä ja pitkänä miehenä chevalierkaartiin, osallistui everstiluutnanttina Venäjän–Japanin-sotaan ja vieläpä ratsasti halki Aasian.

Siinä sivussa Mannerheimin huhutaan myös käyneen vihillä.

Ensimmäisen maailmansodan tiimellyksessä Mannerheim jätti Venäjän armeijan ja palasi tuhlaajapoikana suuriruhtinaskunnan puolelle, jossa hänen piti sietää nousukasidiooteista ja pohjalaisjunteista kootun esikunnan smalltalkia johtaessaan nuijasotilaitaan tappopuuhissa.

Pistettyään hengiltä 27 000 epäisänmaallista suomalaista Mannerheim toimi tovin valtionhoitajana ja lopulta katosi. Ajoittain hän metsästeli ihmissyöjätiikereitä, viljeli maata ja osallistui erilaisten kansalaisjärjestöjen toimintaan.

Vuonna 1933 kenraali Mannerheim nimitettiin sotamarsalkaksi. Saman vuosikymmenen lopulla sota syttyikin.

Myöhemmin Gustaf Mannerheim nimitettiin myös Suomen marsalkaksi – 75. syntymäpäivänään – ja otti vastaan Adolf Hitlerin, jonka hän kertoman mukaan altisti passiiviselle tupakoinnille.

Presidentiksi nimitetty marsalkka jäi eläkkeelle Suomen diktaattorin tehtävistä vuonna 1946. Hän matkusti Sveitsiin ja kuoli siellä 27. tammikuuta vuonna 1951.

Perinteisin menoin

Kuva: Viaggiatore Fantasma / Flickr / by-nc-ndMannerheimin syntymäpäivänä – puolustusvoimain lippujuhlan päivänä – on tavallisesti ylennetty sotilashenkilöitä ja palkittu kruunun uskollisia alamaisia viehättävillä kunnianosoituksilla. Kaasuputki-blogi onnittelee siksi muiden muassa sotilaskotisisar Erja Elina Ylistä, kokki Sinikka Anneli Tarkiaista, autonkuljettaja Juha Petteri Myllymäkeä, asentaja Tero Tapio Kalliota, arkistosihteeri Maija Riitta Heikkistä, mielisairaanhoitaja Kaisu Helena Norrbackaa ja aivan erityisesti sotakamreeri Mikko Tapani Seliniä itse kunkin uunituoreesta kunniamerkistä.

Puolustusvoimain taannoinen komentaja Juhani Kaskeala toki sai kirkkaimman prenikan, Vapaudenristin suurristin rintatähtineen. Grattis!

Marskin loikoillessa Hietaniemessä Suomen voitokas armeija on juhlinut talvisotaa. Lippujuhlapäivän kunniaksi valtion väkivaltamonopoli ojensi Ilta-Sanomien toimituspäällikkö Ulla Appelsinille ja uutistoimittaja Pasi Jaakkoselle sotilasansiomitalin.

Eikä suinkaan turhaan, sillä Suomen toiseksi isänmaallisin iltapäivälehti omisti Neuvostoliitosta saavutetulle riemuvoitolle ”kunnian päivien” hengessä peräti 105 prosenttia sisällöstään sekä

[…] teki talvisodasta myös kolme erikoislehteä, Talvisota 70 vuotta, Sodan kuvat ja Väinön sota, jotka kaikki löysivät lukijansa. Ensimmäinen myi yli 100 000 kappaletta. Lehtiä on jaettu myös veteraanitilaisuuksissa ja hyödynnetty lukioiden opetuksessa.

Kiitospaidat salkoon!

UPDATE (11.04): Tuoreimpien tietojen mukaan pääministeri Matti Vanhanen ei vietä puolustusvoimien lippujuhlan päivää. Kesärannan lipputanko ammottaa tyhjyyttään. Kuolivatko talvisodan veteraanit turhaan?

Metalliliitto on tsoukki

Matti Putkonen ja MAAILMAN PARAS ARGUMENTTI
Metallityöväen Liiton entinen viestintäpäällikkö, nykyinen pätkätyöläinen Matti Putkonen jää eläkkeelle. Mutta ei hätää, taisteleva työväenliike aikoo yhä jatkaa kamppailuaan työnantajien puolesta.

* * *

Vasemmistoliiton äänellä puhuva Metallin sihteeri Matti Mäkelä kertoo iloisesti Kansan Uutisissa, että hänen edustamansa ammattiliitto sekä sen vasemmistoryhmä – Metallin Vaikuttajat – haluavat täyttää Suomen maankamaran ydinvoimaloilla ja kallioperän jokusen satatuhatta vuotta syöpää, hedelmättömyyttä, epämuodostumia ja ihan yksinkertaisesti kuolemaa aiheuttavalla ydinjätteellä.

Lehdessä asia ilmaistaan korulausein:

Metalliliiton mukaan vain teollisuuden toimintaedellytysten takaaminen voi turvata hyvinvointivaltion säilymisen ja kehittämisen. Teollisuus puolestaan tarvitsee energiaa ja Metalliliitto liputtaa edelleen ydinvoiman rakentamisen puolesta.

– On selvää, että tarvitsemme lisää ydinvoimaa. Tätä tarvitsemme jo hillitäksemme jatkuvaa sähkön tuontia. mutta myös turvataksemme perusteollisuutemme ja sitä kautta palkansaajien tarpeet, painotti Metalliliiton liittosihteeri Matti Mäkelä (vas.)

Tapa koplata ”hyvinvointivaltio” ja pysyvät ympäristötuhot sekä Suomessa että uraanin alkuperämaassa – puhumattakaan kohonneesta suuronnettomuusriskistä – on entuudestaan tuttua. Mauri Pekkarinen ja Jyrki Katainen ovat toistelleet viestiä pitkään ja hartaasti.

Oikeistojohtajien puheet ovat rehellisen härskiä luikuria. Heidän uskomisestaan saa syyttää vain itseään. Tunnetusti kokoomuslaisilla ei ole pienintäkään aikomusta pitää edes nykyistä sosiaaliturvan tasoa yllä eikä keskustassakaan sympatia pienituloisia tai työttömiä kohtaan kanna kuin oman turvesuon laitaan.

Sen sijaan Mäkelän ja vasemmistoduunareiden suussa hyvinvointihokemalla on ilkeä sivumaku. Ovatko työväenliikkeen ydinvoimalobbarit kylmäverisiä valehtelijoita vai hyväuskoisia idiootteja? Luottamus suurten teollisuusyritysten jalomielisyyteen on kaunista, mutta Suomen viimeaikainen taloushistoria ei juuri anna sille perusteita.

Ehkä asiasta kannattaisi laatia vedenpitävä sopimus ensin. Miten olisi? Ydinvoiman lisärakentamisen ehdoksi energiayhtiöt omistajineen saisivat sitoutua rahoittamaan hyvinvointivaltiota viidenkymmenen vuoden ajan. Yhtäkään paperi- tai teknologiateollisuuden yksikköä ei lakkautettaisi Suomessa sopimuksen voimassaoloaikana; vientiteollisuuden työntekijöille taattaisiin elinikäinen muutosturva. Mustaa valkoiselle, ay-johtajat!

* * *

Vasemmistoliitto – ystävien kesken vasemmisto – oli hallituksessa 1990-luvulla pienehkön vaalivoittonsa turvin, oikeistodemareiden luottomiehinä takaamassa perusturvan heikennyksiä. Nuori puolue sai kahdesta ministerinsalkustaan pysyvän perinnön. Se oppi kantamaan vastuuta.

”Vastuunkanto” on politiikan kieltä ja tarkoittaa, ettei puolue anna ideologisen perustansa tai ajankohtaisten tavoitteidensa estää sujuvaa yhteistyötä Elinkeinoelämän Keskusliiton ja Kansallisen Kokoomuksen kanssa näiden ehdoilla.

Tätä hallitusvastuun kultaista muistoa ei uskalleta tahrata, joten Vasemmiston strategia on selvä. Se pelaa ydinvoima-asiassa samanlaisella korttipakalla kuin vihreät: kaksinkertaisella.

Vihreiden kannattajat vastustavat ydinvoimaa kynsin ja hampain, mutta puoluejohto katsoo Tsoukki-Pekkarisen touhuja läpi sormien. Vasemmistossa puolestaan johtoporras mainostaa ydinvoimavastaisuuttaan, muttei missään tapauksessa anna sen häiritä rakkaussuhdettaan ammattiliittoihin.

Tai, kuten sen ilmaistaan lehdessä:

Metalliliitossa on ydinvoimamyönteisellä linjalla vahva kannatus. Mäkelän mukaan sen takana on myös liiton vasemmistoliittolaisten selvä enemmistö Vasemmistoliiton vastustavasta kannasta huolimatta. Tämä on mitattu muun muassa liittokokouksen yhteydessä.

Hyvät toverit, te voitte tietenkin kannattaa kaikkea, mitä Eteläranta 10:ssä vaaditaan. Te voitte lähteä peesaamaan milloin kokoomuslaisia, milloin perussuomalaisia. Te voitte vaatia Suomeen lisää ydinvoimaa, vähemmän ulkomaalaisia ja vaikka Naton hävittäjät partioimaan taivaallemme. Sitä kutsutaan järjestödemokratiaksi: kannanotot päätetään yksimielisesti hallituksen, valtuuston tai koko järjestön kokouksessa, joten pulinat pois.

Mutta miettikääpä silti tovi tätä kysymystä:

Jos valittavana on – sanokaamme – pieni- ja pätkätuloisia sortava, luontoa pysyvästi tuhoava, puolustuskyvyttömiä vähemmistöjä kyykyttävä, markkinatalouteen sokeasti uskova ”porvarihallitus” tai täsmälleen samoja asioita ajava ”vasemmisto-oppositio”, miksi kukaan vaivautuisi vaaliuurnille asti jälkimmäisen puolesta?

Mannerheim ei paranna rotua

Mannerheim

Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

”

Reichsgesundheitsführer Contin vierailu Päämajassa antoi Marskille aiheen muistettavaan repliikkiin.

Conti oli Hitlerin puolueen vanhimpia jäseniä ja hänen läheinen ystävänsä, lastenlääkäri, lihava, yli 40-vuotias mies, Saksan lääkintähuollon diktaattori, voi sanoa. Hän oli tullut Suolahden seurassa Päämajaan, ja Marski kutsui hänet lounaalle.

Conti sijoitettiin Marskin toiselle puolen, toiselle Erfurth. Kun muuta oli puhuttu, Conti rupesi selittelemään, kuinka ihmiset ovat erilaisia. Saksalaiset ovat etevin rotu ja suomalaiset ovat hyvää joukkoa myös. Täytyy pitää huoli maailman onnellistamisesta, mutta sitä varten pitäisi vain hyvien ihmisten lisääntyä ja ehkäistä huonojen lisääntyminen. Niinpä esimerkiksi puolalaisten ei pitäisi saada lapsia.

Läsnäolijat näkivät, miten Marskin poskilla rupesi puna hehkumaan: varma suuttumisen merkki. Mutta mitä Marski tekee? Saappaalla hän ei voi heittää ystävällismielisen valtion edustajaa.

Hän taputti olkapäälle Erfurthia, joka oli suunnilleen yhtä vanha kuin hänkin, ja sanoi:

– Kuulkaahan nyt, hra Reichsgesundheitsführer! Kenraali Erfurth ja minä olemme jo niin vanhoja, että emme enää voi auttaa teitä rodunparannuksissanne.”

(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

– Poikkeuksellisesti sunnuntainen Mannerheim-anekdootti julkaistaan vasta tiistaina. Blogin ylläpito pahoittelee.