Tekijä: admin

Äbäläwäbälä

Hommaforumin slangisanastossa on hakusana ”äbäläwäbälä”. Sana on mainio esimerkki peilikuvasta, joka näyttää niin rumalta, että sen on pakko esittää raiskaajaislamistia.

äbäläwäbälä: 1. kiihottuneen kansanryhmän tunnusääni. 2. kohtuuttoman raivokas ja aggressiivinen reaktio lähes mihin tahansa kuviteltuun tai todelliseen vääryyteen. 3. ennakoi palavia suurlähetystöjä ja AK-47:n pauketta. 4. erään uskonnollisesti hartaan ihmisryhmän reaktio sikapartikkeleihin. 5. käsittämätön molotus josta han-suomalainen ei saa selvää.

Suomen valtionrajojen sisällä, Suomen kansalaisuuteen syntyneiden joukossa, on huomattava vähemmistö, jonka herkkiä tunteita loukataan alituisesti. Kyseessä eivät ole muslimit, joita loukattaisiin joulujuhlilla, tai feministit, joita loukattaisiin kikkelikorteilla.

Kyseessä ovat perussuomalaiset, joita loukataan aivan kaikella.

Rockmuusikko kirjoittaa ensimmäisestä pizzastaan? Äbäläwäbälä! Toimittaja muistelee kutsuntojaan? Äbäläwäbälä! Näennäisesti mihinkään liittymättömät pikku-uutiset ja löysästi virtuaaliseen kahvipöytään murustellut mielipiteet ovatkin yllättäen mittaamattoman valtavia, syvästi mieltä pahoittavia solvauksia. Taaskaan jotakuta ei ole kunnioitettu jollain tavalla!

Nettipalstojen äbäläwäbälä-porukka vaikuttaisi karkeasti ottaen olevan sama kuin Perussuomalaiset rp:n kannattajakunta. Havainto – joka saattaa olla toki vääräkin – on surullinen. Huolimatta Hommaforumilla tai helsinkiläisen kielitieteilijän blogissa viljellystä yrityksestä sarkasmiksi perussuomalaisten aate on ilmeisesti yksioikoinen, prinsessanherkkä tosikkous.

Siinä on jotain räjähdysherkkää. Miksi he eivät voi lakata alentamasta itseään?

Voi kun me ollaan juntteja

Vastuullinen markkinatalous |  9.9.2010 11:11

Yhteinen nimittäjä tällaisille kirjoituksille on ruokakulttuurin puolustaminen, kunhan se on muuta kuin suomalaista ruokakulttuuria.

On roskapuhetta, ettei Suomessa olisi suuri määrä hyviä ja taidolla tehtyjä ruokia. Niitä voi pitää yhtä hyvin korkeakulttuurina kuin jotain sushia. Myös köyhyys on luonut kekseliästä ruokakulttuuria.

Onko alemmuuskompleksin taustalla jokin topeliaaninen omakuva savupirttien pimeissä nurkissa puurolusikoita vuolevista maaorjista, sitä ei kukaan tiedä. Tosiasia kuitenkin on, että melkoinen letka ihmisiä uskoo aivan vilpittömästi olevansa huonompia kuin toiset. Timo Soinin nerokas keksintö oli valjastaa tämä kollektiivinen tappiomentaliteetti politiikkansa käyttöenergiaksi. (Asia, josta Jyrki Lehtola on sanonut kaiken tarpeellisen.)

Mikä vääryyksien kimara! Ruotsinkieliset. Kansanedustajat. Feministit. Tuohtunut HS.fi-keskustelija kestää talvisodan vaikka kymmenesti, mutta elitismi on liikaa.

Joopa joo

Piikki |  3.9.2010 15:29

On hienoa harrastaa moraalisäteilyä ja olla hiukan parempi kuin muut. Sillä saattaa tehdä vaikutuksen johonkin Kainuusta kaupunkiin muuttaneeseen Marimekko-paitaiseen opiskelijatyttöön.

Sen sijaan en ymmärrä sitä, että väsynyttä MM95-läppää heittävät nuoret parrakkaat vasemmistopoitsut fanittavat itse hyvinkin usein esimerkiksi vanhoja siirtomaaisäntiä. Nimimerkillä ”Arhinmäen Pave”. Eikä minulla mitään sitä vastaan ole, onhan kaiken hiukankin vieraan ja tuntemattoman palvonta nykyään mediaseksikästä.

Vietin itse 12kk harmaissa, vaikka ainakin puolet siitä ajasta oli luppoaikaa. En minä sitä nyt mitenkään pahalla muistele. Jos ei muuta, se opettaa ainakin erilaisten ihmisten kanssa toimeen tulemista ja siinä oppii suvaitsemaan hieman muitakin ihmisiä kuin yliopiston käytävillä postailevia maailmanparantajia.

Verraten matalien luokkaerojen, kattavan peruskoulutuksen, pitkälti ilmaisten ja valtion rahoilla tuettujen keski- ja korkea-asteen opintojen maassa jako eliittiin ja rahvaaseen on tietenkin täysin keinotekoinen. Suomessa ei oikeasti ole eliittiä, koska ei ole proletariaattiakaan. Aidosti yläluokkaisia on yhtä paljon kuin aidosti köyhiä: virhemarginaaliin mahtuva promille.

Vaikka akateeminen tutkinto periytyy vahvasti, ketään ei sentään ole estetty hankkimasta opillista sivistystä. Kiitos tasapäistävän peruskoulutuksen jokainen lapsi on päästötodistusta pokatessaan jo sangen tietoinen vaihtoehdoistaan. Herroja koulutetaan liukuhihnalla. Maistereita riittää jopa johtamaan populistipuolueita.

Niinpä jako ”meihin tavallisiin ihmisiin” ja ”noihin kuvottaviin elitisteihin” tehdään pienimpien mahdollisten erotteluiden avulla. Yleensä syy on tyystin kuvitteellinen. Kun palkkiota vastaan lehteen kynäilevä sanaseppo päästää näppäimistöltään lorahtamaan kaikkein latteimmankin mielipiteen – ”meidän pitäisi suvaita ulkomaalaisia” tai ”tokihan homot saavat naimisiin mennä” – äbäläwäbälä-lukija kokee tämän kannanoton olevan äärettömän radikaali, juuri häntä kohti suunnattu piikki.

Tietenkään mielipiteellä itsellään ei ole väliä. Koska se oli lehdessä ja jonkun naamakuvalla varustettu, sitä tulee vähätellä ja vastustaa.

röyh

Felix Welt |  9.9.2010 18:46

Jonkun linjoille voisi tehdä hyvää kokeilla välillä kalakeitto ja ruisleipä -linjaa. Ai niin, mutta sehän ei oikein näytä uskottavalta vieruspöytään. Rokkarin ”sosiaalinen pääoma” voi huveta silmissä.

Elitisti on tavallisen ihmisen äärimmäinen vastakohta. Elitisti on arveluttavan vapaamielinen yksilö, joka tekee elämässään valintoja. VALINTOJA!

arvokysymys

vastakiiski |  3.9.2010 9:35

Sehän on täysin selvää, että koko yhteiskunta on Perttu Häkkistä varten mutta ei missään nimessä toisin päin. Eipä noissa kirjoituksissa kyllä ole paljoa annettavaakaan.

Pietistinen perussuomalainen ei missään nimessä ajattele itse, vaan tekee niin kuin pitääkin. Niin kuin on tapana. Elitismin kauheus on juuri siinä, että sen harjoittajat kuvittelevat voivansa tehdä ihan mitä tahansa – kuten syödä sushia tai jättää armeijan käymättä.

Seuraavaksi ne elitistit varmaan kuvittelevat voivansa ryhtyä johtajiksi meille kasvottomille tavallissuomalaisille. Huhhuh! Pitääpä äkkiä äänestää jokin rehellinen kansanmies eduskuntaan, ettei niin kävisi.

Taistolaiset!

Tämä merkintä on omistettu 110-vuotiaalle Urho Kaleva Kekkoselle ja hänen motolleen ”niin on, jos siltä näyttää”.

Vuosi 1974. Aleksandr Solženitsyn karkotetaan Neuvostoliitosta. Urho Kaleva Kekkonen jatkaa presidenttikauttaan poikkeuslain turvin neljällä vuodella. Abba voittaa Eurovision laulukilpailun. Gerald Ford vannoo virkavalansa ja armahtaa Richard Nixonin. Antero Eerola syntyy.

Pitkin vuosikymmentä taistolaiset ovat jatkaneet terrori-iskujaan. He muiden muassa pitävät puheita, järjestävät omia aatetovereitaan opiskelijajärjestöjen johtotehtäviin ja järjestävät bileitä, jonne porvariopiskelijoita ei kutsuta. Tätä pidetään yleisesti huomattavasti pahempana kuin 1930-luvulla koettua lapualaisterroria eli ”isänmaallista toimintaa”.

Vielä 2000-luvulla Ilkka Kylävaara toteaa katumusta ja ylpeyttä äänessään, että lapualaiset olivat joutavia pellejä verrattuna taistolaisiin. Onni Happosen hakkaaminen kuoliaaksi vuonna 1930 ei ollut mitään verrattuna siihen, kun Kulttuurityöntekijäin Liitto perustettiin 1972. EI MITÄÄN!

Taistolaisaika huipentuu vuonna 1975, kun heidän johtajansa, yksivuotias Antero Eerola sanelee UKK:lle Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen päätösasiakirjan sisällön.

* * *

Mitä on tapahtunut?

Vuonna 2010 Antero Eerola on menossa uusimaan työsopimustaan Yleisradioon, kun hänelle ilmoitetaan, ettei asiasta tule mitään. Eerolan esimies, Jouni Kemppainen, valittelee, ettei ”ollut muuta mahdollisuutta”, vaikka työhön oltiinkin tyytyväisiä.

Tämä vaatii lähempää tutkimista.

Antero Eerolalla oli määräaikainen työsopimus. Se oli juuri päättymässä. Toimittajalle oli luvattu tai hänen oli annettu ymmärtää, että sopimusta jatkettaisiin.

Tähän asti kaikki on jokseenkin normaalia. Hyviä työntekijöitä ei haluta heittää pihalle, joten työnantaja rohkaisee määräaikaisiaan lupaamalla jatkoaikaa tai vihjaamalla löysähkösti, että vielä ei tarvitse alkaa katsella seuraavaa työpaikkaa. Toisin kuitenkin kävi, kuten tiedetään.

Oliko Eerolalla huono esimies, joka ei uskaltanut kertoa ajoissa, että se on loppu nyt ja jengat päähän – tai olisiko käynyt niin, että pomokaan ei tiennyt asiasta vielä viikko sitten? Jouni Kemppaisen olisi syytä kukaties pohtia, kumpi vaihtoehto on hänen kannaltaan harmillisempi.

Mutta tarinassa ei vielä ole mitään täysin tavatonta. Määräaikaisia työntekijöitä on oikeus kohdella kuin lihakarjaa eikä jokainen esimies ole hyväntahtoinen patruuna, joka ilman muuta puolustaa alaisiaan.

Vaan juoni tiivistyy.

Antero Eerola ilmoittaa julkisesti, että sopimusta ei uusittu, koska hänen uutisjuttunsa ei ollut maan valtapuolueen ja sen puheenjohtajan mieleen. Syynä oli siis Jyrki Kataisen moka.

Tätä ei hevillä myönnetä. Kansallinen Kokoomus ilmoittaa puheenjohtajansa suulla, että kyseinen toimittaja on kylmäverisesti valehdellut venäläiselle haastateltavalleen täten vaarantaen koko isänmaan turvallisuuden.

Ja tietenkin viestinnän asiantuntemuksen huippuyksikkö Yleisradio ilmoittaa, että toimittaja oli hyvä tyyppi ja rautainen ammattilainen; irtisanominen oli vain sattumalta samaan aikaan kuin tämä pieni palautekeskustelu. Vaikka toki, myönnetään, Kokoomuksesta oltiin yhteydessä Yleisradioon, oikea syy oli silti kahden läppärin varastaminen Antero Eerolalta. Mieshän on turvallisuusriski.

Eerola vastaa Kokoomukselle kirjoittamalla Savon Sanomien yleisönosastoon, että älkää edes yrittäkö, tiedätte puhuvanne muunneltua totuutta:

Koko haastattelu on venäjänkielisellä nauhalla, jonka olen toimittanut Savon Sanomille sekä Kataiselle ja hänen avustajilleen. Missä on siis puutteellinen totuus, provokaatio ja tarkoituksellinen valehtelu?

Yleisradion läppäritekosyystä annetaan Uudelle Suomelle haastattelu, jossa tehdään selväksi, ettei tämä voi olla koko totuus:

Eerolan Yle-diili oli katkolla elo-syyskuun vaihteessa. Hän ihmettelee, miksei hylkäysaikeista kerrottu aikaisemmin, jos kerran syy oli tietokonevarkaus tai -varkaudet. Eerolan mielestä Katais-kohulla ja Ylen hänelle antamilla lähtöpasseilla näyttäisi olevan selvä ajallinen yhteys varsinkin, kun hänen Yle-esimiehensä oli varoittanut Kataisen esikunnan käyvän kuumana uutisoinnin takia.

Lopulta saavutetaan konsensus siitä, että ”jokin tässä haisee”. Eerola sanoo sen itse Yleisradion Pressiklubissa, Journalistiliiton puheenjohtaja keskustalaisessa Verkkoapilassa ja Viikkolehden toimituspäällikkö Kansan Uutisissa. Yleisradio ei enää ota kantaa eikä Jyrki Katainenkaan vastaa saamaansa vastineeseen.

Hajun syytä ei luultavasti koskaan selvitetä.

* * *

Kuinka kokoomuslaisten kannattajat reagoivat? Verkkouutisten artikkelin alla ensimmäinen lukijapalaute on selvä:

Fundeeraaja

Taistolaiset 02.09.2010 08:53

Jee, vihdoinkin maksatetaan taistolaisille heidän kotimaalleen tekemistään antipalveluista.

1970-luvulla syntyneet potkupukutaistolaiset ovat ymmärrettävästi hämillään. Eivät ainoastaan Kokoomuksen puoluelehdessä julkaistun mielipiteen takia. Sinne sun tänne neutraalin tai myönteisen kansalaismielipiteen sekaan on lorahtanut vino pino puhdasta, kiilusilmäistä vihaa:

Nyt Antero Eerolan ja vähän muidenkin alle 40-vuotiaiden taistolaisten olisi syytä olla varuillaan. Tai ainakin lakata hallitsemasta vuoden 1970 Teiniliittoa.

* * *

Hyvät porvariystävämme, pitäisi kysyä teiltä erästä asiaa.

Kun te olette aivan varmoja, että taistolaissukupolven lapset aikovat toistaa isiensä synnit – vastustaa Iranin väkivaltaista hallintoa, levyttää melodista musiikkia, järjestää maailmanpolitiikkaa käsitteleviä keskustelutilaisuuksia ja jättää antamatta seksiä oikeistolaisille – mikä on suhteenne karvan verran vakavampaan poliittisen väkivallan uhkaan?

Toisin sanoen, mikä on suhteenne siihen, että omat edustajanne Suomen Keskustassa ja Kansallisessa Kokoomuksessa haaveilevat valkoisen terrorin sekä Mäntsälän kapinan kunnian päivistä ja siksi puuhaavat maahamme takaisin suojeluskuntia?

Huonon ylistys

Kumma kyllä hänen ajatuksensa kääntyivät äkkiä hänen omaan tutkimustyöhönsä… noetiikkaan… ja hänen siinä viime aikoina saavuttamaansa menestykseen.

Kadonnut symboli lienee huonoin Dan Brownin kaikista jännitysromaaneista. Se on paljon sanottu, kun muistetaan, etteivät aiemmatkaan olleet mitään mestariteoksia.

Brownin kirjoissa ei ole juonta. Hahmot ajattelevat lakkaamatta ääneen Wikipediasta löydettyjä etymologioita ja luennoivat toisilleen tarpeettomia elämäkertatietoja, joista suurin osa perustuu nettikeskusteluihin ja tv-sarjoihin. Sivut täyttyvät meneillään olevaan kertomukseen tyystin liittymättömistä ajatuskuplista, jotka Brown kekseliäästi kirjoittaa kursiivilla. Onko kukaan toinen kirjailija tullut ajatelleeksi tätä tehokeinoa? Ympäri kaupunkia kuolee ihmisiä ja kaiken takana on 1600-lukulaisen sudokun taakse kätketty Suuri Salaisuus, josta jo alkumetreillä tietää, että se on jokin latteus, jonka selvittämiseksi Robert Langdon, ja vain Robert Langdon, kutsutaan paikalle.

Ne eivät ole merkkejä, Langdon ajatteli. Ne ovat symboleita.

Langdon… Robert… Retorisen kysymyksen paikka. Kuka on Robert Langdon?

Dan Brownin sankari, professori Robert Langdon, opettaa symbologia-nimistä fiktiivistä oppiainetta näsäviisaille viisivuotiaille Harvardin yliopistossa. Hänellä ei ole ominaisuuksia, mikä ei sinänsä haittaa, koska ei muillakaan henkilöillä ole.

Kadonneessa symbolissa Robert Langdonin tehtävä on esitellä viattomalle lukijaparalle Washington D.C:n arkkitehtuuria, luennoida sivukaupalla vapaamuurareista ja toivoa, ettei murhaaja lataa muurariteemaista videota YouTubeen. Tämän hän tekee äimistelemällä asioita puhelimessa, olemalla vankina pienissä suljetuissa tiloissa tai muistelemalla vanhoja luentojaan.

Neronkin on vaikea ymmärtää muinaisia mysteereitä.

Ja murhaaja riehuu vapaana. Vapaamuurarien Salaista Sanaa jahtaa mielipuolinen kummajainen: kauttaaltaan tatuoitu, itsensä kastroinut, ultrarikas mystikko, joka on lukenut liian vähän Umberto Econ Foucaultin heiluria. Ilmenee, että hän aikoo tatuoida kovasti kaivatun vapaamuurarisanan päähänsä ja kuolla. Lukijalle ei kerrota, miksei hänelle olisi voinut tuota sallia heti ensimmäisessä lauseessa.

Nimittäin Mal’akh-ressukan päästyä hengestään käy ilmi, että tämän tappamalla ja kiduttamalla tavoitellun sanan ovat tienneet jokseenkin kaikki. Eikä ihme, sillä kyseinen sana on ”Raamattu”. Kukaties on vain hyvä, että konna kuoli ennen kuin ehti hakata Pipliaa päähänsä.

* * *

Sitä, mitä seuraavaksi tapahtui, Langdon ei osannut lainkaan aavistaa.

Nyt – jos tämä blogi olisi Robert Langdonin luento, juuri tällä hetkellä salista kuuluisi hivenen tuohtunut nuoren ihmisen ääni, joka kysyisi:

– Mutta miksi siis luette näitä kirjoja, jos ne ovat niin huonoja, arvoisa bloginpitäjä?

Miksi ei! Maailma tarjoaa asukkailleen elämyksiä, joiden laatua sopii pohtia. Yleisin tunne länsimaisessa kulutusyhteiskunnassa on pettymys. Ihmisparka odottaa saavansa jotakin. Häntä pitäisi naurattaa, itkettää, ylevöittää, suututtaa, säikäyttää, rauhoittaa. Mainostajan etevät julisteet metroasemilla ja tienvarsitauluissa lupaavat, että tämän elokuvan, tämän kirjakerhon, tämän uutuusjäätelön myötä elämä muuttuu Stendhal-syndroomaa pursuavaksi juhlaksi. Käsi sydämelle, kuinka usein lupaus viedään loppuun asti?

Siksi viisas ihminen asettaa odotukset negatiivisiksi. Kun odottaa jotain ikävää, yllättyy aina iloisesti.

* * *

Otetaan esimerkiksi työporukan saunailta. Toinen makkara ja neljäs olut on menossa. Miehet rapsuttelevat kivespussejaan, naiset kohentelevat pyyhkeitä rintojensa peitoksi. Pomot on haukuttu ja yt-neuvotteluiden uhat on käsitelty, mutta intiimiin avautumiseen ilta on vielä liian nuori. Tunnelma on vaitonainen. Siksi joku avaa suunsa ja kysyy:

– Tietääkös kukaan mitään hyviä vitsejä?

Hiljaisuus tiivistyy. Ehkä yksi karauttelee kurkkuaan ja kertoo kuiskaten ikivanhan, väärin muistetun koululaisvitsin. Loput tuijottelevat olutpullojensa etikettejä synkin katsein. Leppoisa ilta alkaa olla siinä. Joku jättää kaljansa kesken ja rupeaa kaivamaan putkikassistaan puhtaita tennissukkia. Kotiin on mentävä, vaikka sielläkään ei ole muuta tekemistä kuin katsella keskiyön teinivampyyrisarjaa.

Vaan jos kysymys muotoillaan toisin:

– Mikä on huonoin kuulemanne vitsi?

Jo syntyy säpinää. Haara-asennot leviävät, posket alkavat punoittaa. Mieleen nousee jokin äärettömän rivo tai käsittämättömän surkea juttu. Sen, minkä naapuriluokan Mikko kertoi lapsena. Sen, millä tyttären lyhytaikainen rasistipoikaystävä yritti murtaa jäätä grillillä.

– Ruotsalainen, suomalainen ja norjalainen menivät jättiläisen perseeseen…

– … Mulkku meni piiloon pensaaseen ja Vetoketju kiipesi lipputankoon…

– … Että Kiinassa sataa paskaa!

Kaikki osaavat huonoja juttuja. Mitä huonompia, sen parempia. Tunnelma muuttuu iloiseksi. Uusia olutpulloja availlaan, viiniä lorotellaan kaksin käsin. Joku antaa jo pyyhkeen valua yltään. ”Hyi kauheeta, kun sä oot törkee…”

Parhaimmassa tapauksessa jotakin huonoa vitsiä muistellaan vielä vuosien kuluttua kahvitauolla.

* * *

Hyvät kirjat, hyvät elokuvat, hyvät vitsit. Kaikki nämä ovat aina suotavia. Tästä ei liene erimielisyyksiä.

Karu totuus valitettavasti on, että pahinta huonoa on liikkeellä verrattomasti enemmän parasta hyvää. Huonojen kirjojen lukeminen huonoina on siis realistin vastaus markkinointitiimin luomaan hypeen.

Dan Brown ON kehno, siitä ei ole yli pääseminen.

Aivan liian monta kertaa lukija avaa kirjan, jossa hän luulee olevan maailman laadukkainta toimintaviihdettä ja katharttinen loppuratkaisu. Yhä uudellen hän tulee pettymään karvaasti. Sitä vastoin huonon kirjallisuuden ystävää hellitään aina oikealla kammottavuuskimaralla.

– Oijoi, tämä on taattua Dan Brownia!

* * *

Lisää aiheesta:

Näitä ei lukisi Peter Nymankaan

Blogin julkaisua ohjannut ajastustoiminto petti. Ylläpito pahoittelee eilispäivän uutisten yhä pahenevaa anakronistisuutta.

– Jami

Kokoomuksen Sampsa Katajaa epäillään…

Keskustan Antti Kaikkosta syytetään…

Ei, tämä on nyt liian tylsää. On parempi pohtia muutamia viime viikkojen aidosti kiehtovia tapahtumia ja jättää politiikan analysointi joutavampaan hetkeen.

Kotimaa

Ulkomaat

Lapualaisten Facebook-kuvista kohu Suomessa

Kaasuputki 80 vuotta sitten

Vuonna  1930, kahdeksankymmentä vuotta sitten, Suomessa kohistiin Lapuan liikkeen kyydityksistä – tai muilutuksista, kuten niitä pohjalaisen Muilun isännän mukaan kutsuttiin. Eräs varhaisista kulminaatiopisteistä oli vaasalaisen Työn Ääni -sanomalehden painon tuhoaminen ja sitä seurannut oikeudenkäynti. Kun tekijät eivät malttaneet olla postittamatta Facebook-profiileihinsa kuvia painon sabotoinnista ja myöhemmin avaintodistajan pahoinpitelemisestä, monet muutkin kuin äärivasemmistolaiset ihmisoikeusaktivistit älähtivät.

Lapualaiset eivät vielä tänäkään päivänä ymmärrä, miksi moisesta pienestä provokaatiosta piti niin paljon pitää melua.

”Kommunistit kyllä aloittivat”, sanoo Lapuan liike. Tai kuten Kai Pöntinen sen muotoili eurovaalien alla:

Lapuanliike oli merkityksellinen kansanliike ja sitä tarvittiin silloin, kuten jo edelläkin vastasin. Keinot vain pikkasen menivät ulkoparlamentarismin puolelle. Kommunismin suhteen pitää olla aina varpaillaan.

Koska Kansallinen Kokoomus on aina antautunut oikeistolaisen, vaan ei ikinä vasemmistolaisen terrorin edessä, eduskunta päätti kieltää kommunistien toiminnan Suomessa vielä samana vuonna.

Vesa Keskisen saunasolmu

Elokuun toinen viikko on yhä kuuma kuin ennenkin. Aurinko toki on painunut mailleen, mutta Venäjän palavien metsien loimotuksessa kelpaa yhä myös suomalaisten paistatella. Välitöntä räjähdysvaaraa suuressa itäisessä naapurimaassa ei pitäisi olla, joten kiinnitettäköön huomio siksi aikaa tähdellisempiin kysymyksiin:

Suomi

Kulttuurikritiikkiä

Urheilun jännittävä maailma

Ei ihmisuhreja

Suomalaisten rakkain kansallisharrastus on sauna. Vieraat pyritään oitis saunottamaan, eikä mikään ole sen hauskempaa kuin ujosteleva ulkomaalainen, joka kummastelee ugrikansan tapaa istua alasti sata-asteisessa kopissa olutta juomassa.

Niinpä Heinolassa saunaan osunut venäläisvieras onkin otettu vastaan rakkaudella, jota vain lempeä suomalaisväestö pystyy osoittamaan. Etenkin Suomen älykkäimmässä mediassa, Iltalehdessä:

Ajopuuteoria 2.0

Paras hetki perehtyä Suomen vaaleatukkaisen kansan uusimpiin ajatuskuvioihin on heti aterian jälkeen, sushin jäänteitä Wolfberger Grand Cru Eichberg Gewurztraminer 2006 -valkoviinillä suusta huuhdellessa, kun olo on aavistuksen verran uhkarohkea ja sielussa palaa halu tehdä urotöitä. Edustakoon tässä tapauksessa Suomen kansaa vaikkapa Antti-Pekka ”AP” Pietilä, jolla sentään on telepaattinen yhteys tuon myyttisen sankarikansakunnan kanssa.

Ai, kuka on tämä AP?

Harva enää muistaa tätä 1990-luvun taistelevan talousjournalismin suurinta lupausta. Ennen kaikkea Pietilä oli – ja on – tuttu verevästä keskustavastaisuudestaan. Kun hän sai potkut Ilta-Sanomien päätoimittajan tehtävistä vuonna 2006, syypää oli ilman muuta Suomen Keskustan puoluetoimisto, jossa Elders of Zion koko ajan ohjailevat Suomen talouselämää ja äärettömän ovelasti pitävät oman puolueensa kannatusta alhaalla.

Nykyisessä asemassaan Antti-Pekka Pietilä (s. 1954, Raisio) on Suomen Silvio Berlusconin, Eero Lehden, mediatalon suurimpien julkaisujen päätoimittaja ja koko organisaation ehdoton capo bastone. Konservatiivisen kaupunkilehtiketjun pääideologina Pietilä onkin löytänyt henkisen kotinsa. Ei enää huolta keskustalaisista ajatuspoliisesta, saati muista stalinistisista kukkahattutädeistä. On vain Pietilä itse ja perustuslain suoma oikeus ynnä velvollisuus tuntea homofobiaa, naapurikateutta ja rasismia. Tai ainakin tällaisen kuvan saa, kun lukee Pietilän tuoreimman kolumnin, joka on painettu valtakunnanlaajuisesti kaikkiin Eero Lehden kustantamiin lehtiin.

* * *

Kansansa tuntevan Pietilän mukaan suomalaisten enemmistö salaa kannattaa samaa kuin kuka tahansa kelpo wahhabiitti – homojen kivittämistä, avioerojen kieltämistä ja muiden uskontokuntien vainoamista – mutta he vaikenevat asiasta, koska taqiyya:

Valtaosa eli 60 prosenttia suomalaisista on valmis kiristämään maahanmuuttoa. Joka kymmenes hyväksyy iskut homoparaatia vastaan. Björn Wahlroosin ajatus rikkinäisten perheiden tuloksia tuottamattoman sosiaalituen lopettamisesta saa kannatusta, vaikka harva sanoo sitä ääneen – ei mielipiteensä vuoksi vaan siksi, että leimautuisi olemaan samaa mieltä Wahlroosin kanssa.

Selvä juttu, todisteiden puuttuminen on aina tärkein todiste. Valitettavasti avaruussäteilyllä on ollut oma haitallinen vaikutuksensa lähdekritiikin ohella myös retoriikkaan, sillä science fiction -henkisesti nimikoitu kolumni ”Nyt on kysymys ääri-ilmiöiden ylivallasta” äityy huikeaksi surrealismiksi jo heti seuraavassa kappaleessaan. Pietilä lienee unohtanut foliopiponsa kotiin, sillä kukaan ei tiedä, missä kaupungissa hän saattanut nähdä tämän:

Ääri-ilmiöt kuten itsensä tyydyttäminen kadulla, rakasteleminen puistonurmikolla keskellä päivää, homojen näyttävät suudelmat katukulkueissa, uskonnollisten fanaatikkojen palopuheet, venäläisten poliittiset uhkailut, pääministerin valehtelu ja muslimien hunnut nostavat suomalaisten tunteet pintaan. Emme hyväksy, että pakolaisäiti ostaa sosiaaliavulla kalleimmat mahdolliset sateenvarjorattaat lapselleen.

(Sinänsä puuttumatta Pietilän erinomaiseen hallusinointiin on kysyttävä, keitä ovat nämä ”me”, joita vallan erityisesti harmittaa, että pakolaisäiti käyttää saamastaan sosiaalietuudesta vähän arveltua isomman osan lastenrattaiden ostamiseen. Kaljaanko se kalliiden ja halvempien rattaiden hintaero pitäisi käyttää?)

* * *

Tekstissään Pietilä toteaa epämääräisten tutkimusten väittävän, että kaikki suomalaiset (entisen taloustoimittajan laskuoppi on tässä kohdassa keskimääräistä luovemmalla tasolla) ovat muukalaisvihaajia ja rasisteja. Itse hän ei voi tähän rakentamaansa olkinukkeen uskoa, sillä Suomessa on kaksi äärimmäisen erilaista rotua:

Mielipidemittauksia tulkitaan niin, että suomalaiset ovat rasisteja ja muukalaisvihaajia. Voiko se olla totta maassa, jonka kantaväestö on geeniperimältään kuin kaksi kansaa. Länsi- ja itäsuomalaisten sukujuuret ovat etäämmällä toisistaan kuin saksalaiset englantilaisista. Karjalan murre on toinen kieli verrattuna Turun murteeseen.

Elintapamme, kansanluonteemme ja sairauksiemme syyt jakautuvat syntyperämme mukaan. Kaikesta huolimatta suomalaiset elävät sovussa ilman keskinäistä rotuvihaa. Vain intialaista sukujuurta olevien mustalaisten keskuudessa jatkuu verikosto.

Geenideterminismissään vankka Pietilä on huomannut, että itäsuomalaiset eivät puukota länsisuomalaisia tai päinvastoin, kuten he tekisivät, jos he olisivat rasisteja. Mitä he siis eivät ole, tutkikaa vaikka DNA:tanne. Itse asiassa Suomen henkirikokset ovat tykkänään intialaisille niin tyypillisen verikoston seurausta. Ketkä tässä nyt ovat rotusortajia? Jos suomalaiset ymmärtäisivät oman parhaansa, he jäljittäisivät kaikki suvut, joissa on vähänkään intialaisperimää, ja tuhoaisivatlähettäisivät pois joka iikan. Tämän jälkeen rotupuhtaat länsi- ja itäsuomalaisgeenit voisivat jatkaa rauhanomaista rinnakkaiseloaan, mitä nyt puukkotehtaiden konkurssit vähän venettä keikuttaisivat.

* * *

Aleksanterinkadulla masturboivan venäläisen islamistiäidin sateenvarjorattaat suutelevine homovauvoineen eivät kuitenkaan ole yksin syy siihen, että Antti-Pekka Pietilän henkisellä työpöydällä on jokunen ylimääräinen kuvake. Ongelma on vastaanottajan, ei lähettäjän päässä. Miten tulisi suhtautua maailman muuttumiseen, kun ikävien ateistimuslimien vaatimuksesta suomalaiskouluissa ei saa enää veisata virsiä eikä papin aamen enää siunaa miehen ja naisen välistä sukupuolineutraalia avioliittoa? Ne penteleen ääri-ilmiöt! Aivoni sulavat!

Vastustammeko sittenkin vain kärjistyksiä ja ääri-ilmiöitä, kun olemme ihmeissämme elintapojemme muutoksesta ja perinteidemme murtumisesta. Sukupuolineutraali avioliitolaki pyyhkisi pois kirkkohäät. Muslimien uskonnollisen tasa-arvon toteuttaminen on jo poistanut monista kouluista suvivirren ja perinteiset joulujuhlat.

Ei enää kirkkohäitä! Perinteet, jotka tunnetusti ovat Kansallisarkistossa tyhjiössä säilytettyyn titaaniharkkoon timanttijyrsimellä uurrettuja Viestejä Jumalalta, ovat nyt murtuneet. Koskaan ennen niin ei ole käynyt. Esimerkiksi koulujen joulujuhlat, jotka keksittiin satakunta vuotta sitten, ja joita kutsuttiin aina 1900-luvun lopulle nimellä ”kuusijuhlat”, ovat ikuista perinnettä, joka säilyi miljoonien vuosien ajan täsmälleen muuttumattomana, kunnes tapahtui hallitsematon maahanmuutto ja itsensä Väinämöisen ensiesittämät jouluvirret melkein vaihdettiin muihin lauluihin yhdessä suomalaiskoulussa.

Suomi, jossa on neljännesmiljoona Suomen ulkopuolella syntynyttä asukasta – yksi jokaista kahtakymmentä impivaaralaista pellavapäätä kohti –, on tämän asian kanssa enemmän kuin pinteessä. Länsisuomalaisuuttaan häpeävän Pietilän mukaan kaikki johtuu hänen oman rotunsa ruotsalaistyyppisestä hengen heikkoudesta. Tilanne olisi aivan eri, jos Suomea johtaisivat perimältään itäiset henkilöt. Kuten Vladimir Putin. Ilmeisesti Tarja Halonen tai Paavo Lipponen eivät sittenkään edusta itäsuomalaista kromosomistoa.

Hollannissa, Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa kysytään avoimesti, mihin vedetään raja vähemmistöjen vaatimusten ja enemmistön keskivertoelämän ja perinteiden välille? Venäjällä enemmistö ei ajelehdi kulttuurisena ajopuuna, jota suvaitsevuuden ylilyönnit heittelevät. Tekevätkö suomalaiset oman valintansa läntisen vai itäisen geeniperimän mukaan?

Röyh.

Toto villitsi jazzkansan

Alussa oli rauhallinen maa. Lomapäivät venyivät kuutamouinneiksi, rakkaus kukoisti ja marjasadot kypsyivät. Helteet ja niitä seuranneet ukkosmyrskyt ruokkivat aika ajoin pientä eripuraa – kuka unohti kastella pihakukat, kuka korjata pyykit ajoissa narulta – mutta pääosin Kaitselmus piti suomalaisia kuin kukkaa kämmenellä.

Sitten, eräänä päivänä, Toto-yhtye rantautui Poriin, ja kirjaimellisesti ”villitsi jazzkansan”.

Hyvin pian näiden bakkanaalien jälkeen Suomen maahanmuuttokriittistä kansaa järisytti kahden elämää suuremman parisuhteen päättyminen. Eroon päätyivät tahoillaan sekä Viivi Pumpanen ja Pezhman Ahmadi että Juha Mäki-Ketelä ja verkkorasistit.

Kuka vielä väittää, että AOR on turhaa musiikkia?

Muiden verkkosivujen ohella tapaukset saivat ansaitsemansa huomion suositulla Hommaforum-foorumilla. Paniikki yltyi niin syväksi, että foorumin ylläpito ei voinut kuin sulkea koko sivuston 13 tunniksi. Itsenäisen Suomen historian ensimmäinen fooruminsulkemus ylittikin oitis uutiskynnyksen.

Helsingin Sanomain uutiskeskustelija ”Toisinajattelija” summaa koko kansan tunnelmat avausviestillään:

R.I.P. sananvapaus

Toisinajattelija  |  26.7.2010 12:17

Näyttää siltä, että myös Hommaforumin ylläpitäjät ovat sensuuriyhteiskuntaa kannattavia totalitaristeja.

Meininki on kuin Pohjois-Koreassa, DDR:ssä ja Orwellin kirjassa.

Maahanmuuttokriittisellä agendalla esiin nousseelle Juha Mäki-Ketelälle oli täydellinen yllätys, että Muutos 2011 -puolueen jäsenet eivät halunneetkaan mitään muuta kuin karkottaa kaikki ulkomaalaiset tai sellaisilta näyttävät ihmiset Suomesta. Tämä on tietenkin huono uutinen Mäki-Ketelän maailmankuvan lisäksi Pezhman Ahmadille.

Vai onko sittenkään?

Not So Scandinavian Hunk sai erouutisen alla yllättävän liittolaisen: Susanna Sievisen. Viivi Pumpasta vastaan suunnattu ristiretki on huipentunut mittavaan vuodatukseen, jonka mukaan Pumpanen on Saatana.

Sievisen kipparoima Egorazzi-verkkojulkaisu on ottanut tehtäväkseen vaatia Viivi Pumpasta osoittamaan, että hän on 167 senttimetriä pitkä. Asia on äärimmäisen vakava. Jos Pumpanen on valehdellut tässä, hänen tulee luovuttaa Miss Suomen kruununsa Sieviselle. Ehkä myös palata yhteen Petskun kanssa.

Tilanne joka tapauksessa kehittyy. Juha Mäki-Ketelän, Pezhman Ahmadin, Viivi Pumpasen ja Susanna Sievisen sekä kansallissosialistisen liikkeen draaman kaari on vasta aluillaan.

Mannerheim ja fiktiivinen savolaiseukko

Mannerheim

Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

”

Marski osasi olla tuolla oikealla lailla ystävällinen. Saatamme mielessämme kuvitella sen savolaiseukon, joka Mikkelin apteekin kulmalla tuli Marskia vastaan ja lyykähti syvään ja kysyi että ihanko ite. Ja saatamme kuvitella Marskin, joka korkeudestaan kumartui taputtamaan eukkoa olkapäälle ja sanoi että ihan ite. Vaikka asetelma olisi keksitty, se on kuitenkin tosi, koska se täydellisesti vastaa sitä kuvaa, joka meillä on Marskista.”

(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)