Kategoria: media

Itsenäisyyspäivän palloilukierros on jääkiekkovoittoinen

”Se tietysti pitää tehdä selväksi, etteihän tällä mielenosoituksella mitään tekemistä jääkiekon kanssa ollut.” – Jukka Kopra, kok.

Itsenäisyyspäivän vastaanottojuhlat ja samanaikaiset mielenosoitukset Tampereella ovat poikineet toinen toistaan oudompia jälkiseurauksia. Yksi masentavimpia on ollut spontaani Kiitos poliisille 6.12. Tampereen toiminnasta -tempaus, jossa kaksi tamperelaista koira-aktivistia – eläinrakkaus saa joskus outoja muotoja – organisoi Facebookissa namikeräyksen poliisihevosille, -koirille ja -miehille.

Positiivisuuden puolesta anarkisteja vastaan suunnatun tapahtuman ylläpitäjät eivät suvaitse tietenkään omalla seinällään kilpailevia mielipiteitä. ”Tähän ryhmään mellakoitsijoita puolustavat kommentit poistetaan”, he ilmoittavat ylpeinä täydellisestä kritiikittömyydestään ja univormunpalvonnastaan. Kielto ei toki koske ryhmän soihtu- ja talikkosiipeä, jossa uhkutaan jo haluja lähteä vahvistamaan valtiollisen väkivaltamonopolin rivejä omilla pesäpallomailoilla. Tai mikä ettei vähän järeämmilläkin aseilla, kuten tämä 150 tykkäystä saanut ylläpidon hyväksymä toivomus järjestäytyneen rikollisuuden käyttämisestä kiljupunkkareita vastaan.

Oli miten oli, Pirkanmaan poliisilaitos hukkuu parasta aikaa kiitollisten kansalaisten lahjoittamiin siankorviin. Poliisia edustavalle Nina Juurakko-Vesikolle itsenäisyyspäivä on ollut kuin syyskuun 11. ja talvisota yhtä aikaa.

Niin, Nina Juurakko-Vesikko. Kiakkovierasjuhlista on kirjoitettu sivukaupalla analyysiä, mutta tapahtuman viihdeulottuvuus on sivuutettu täysin. Kuten se pikkuseikka, mistä Suomen kansa entuudestaan tuntee poliisin tiedottajan. Uuden suurpoliisiaseman viestintäpäälliköksi piakkoin kohoava ylikonstaapeli on Ilta-Sanomien kuvauksessa henkilö, jolle ”mediarumba on tuttua”, koska hän on ”juontanut tv-ohjelmia”. Tarkempaan erittelyyn ei mennä, vaikka syytä olisi. Loppujen lopuksi se oli vain pienestä kiinni, ettei ylikonstaapeli sukunimi ole ”Juurakko-Keskinen”, olihan hän pitkään kyläkauppias Vesa Keskisen avopuoliso.

Miksi siis Tohloppi vitkastelee yhä eikä uusi Tampereen taistelujen sankarittaren kymmenen vuoden takaista viisitoistaminuuttista julkisuudessa?

Vaan tikulla silmään, joka vanhoja muistaa. Oikeasti Kaasuputki-blogi tahtoo vain onnitella yhdeksän vuoden takaisesta erosta mainiosti toipuneita osapuolia iloisista vauvauutisista. Elämäntapavalmentaja Nina Juurakko-Vesikko sai vastikään toisen lapsensa ja Vesa Keskinenkin onnistui jollain kikalla järjestämään itselleen brasilialaisen tyttövauvan. Niin se isompikin haava lopulta arpeutuu, kun passelit kannet napsahtavat napakasti vakkoihin.

Poliisin tiedottajan viihdemenneisyyden jälkeen Kiakkovierasjuhlien toiseksi vaietuin seikka on se, että tapahtuman nimi todellakin oli ”Kiakkovierasjuhlat” eikä esimerkiksi ClassStruggle2013 tai muuta englanninkielistä pölväilyä. Populistimedian ja -poliitikkojen kykloopinkatse on jumittunut mielenosoituksessa ilmenneeseen ilkivaltaan, vaikka jokaisen tolkun ihmisen odottaisi ennen kaikkea miettivän Timo Jutila -naamareita ja jääkiekkoleijonia.

Eikö tosiaankaan kukaan muista Occupy Wall Streetin keskuudessa harrastettua Guy Fawkes -naamiota ja koko Occupy-liikkeen turbovakavaa diskurssia? Juti-maski on kiljupunkkarin lällättelevä vastalause sekä pönöttävälle isänmaallisuudelle että pönöttävälle vallankumousretoriikalle.

Occupy-aktivistit ovat ”kaataneet” systeemiä jo alun kolmatta vuotta suoltamalla eliitin sisällä eliitin kielellä blogeja ja pamfletteja. Valtiovalta ja pääomatahot ovat reagoineet tähän kuolettavaan uhkaan kehottamalla arvoisia sananvapaustaistelijoita kerran kvartaalissa siirtämään leirinsä pois lakaisukoneenkuljettajien tieltä.

Nyt yhdellä ainoalla korkealla mailalla saavutettiin anarkistipiireissä huomio, josta koko kapitalismikriittinen keskustavasemmisto on turhaan haaveillut.

Tosin Kiakkovieraiden ja maamme harvalukuisten anarkisti-ideologien harmiksi keskustelu näkyy satavan Vasemmistoliiton laariin. Taustalla ei ole niinkään vasemmistopoliitikkojen ovela strategia, vaan Suomen parhaimman mediavelhopuolueen, Perussuomalaisten, omituinen pelinavaus. Jytkypuolueen tiedotusmiljoonien päällä työkseen röhnöttävä Matias Turkkila näet päätti valjastaa koko viestintäapparaattinsa Vasemmistoliiton panetteluun.

Tapahtumavyöryn kronologia on selvä:

Matias Turkkila googlaa Veikko Erannin ja oivaltaa, että kyseessä on vasemmistolaisissa kuvioissa toiminut tutkija. Tämä on vakava ongelma, sillä perussuomalainen tieteentulkinta pohjautuu Suomessa harvinaiseen ad hominem -dialektiikkaan, jonka mukaan mistään asiasta ei voida tietää mitään ennen kuin sille on esitetty todistetusti perussuomalaisen tutkijan antiteesi.

Tutkivan journalismin haukat saavat kuuman vihjeen Punk in Finlandilta. Vallankumous toteutetaan Näsilinnankatu 22:ssa! Sijainti on poikkeuksellisen raskauttava, sillä samassa osoitteessa sijaitsee muiden muassa Tampereen Vasemmistoliitto. Lehti ei vihjaa, että se merkitsisi mitään, paitsi että varmasti merkitsee. Ihan varmasti.

Vasemmistoliitosta jo aikoja sitten eronnut, vuoden takainen kunnallisvaaliehdokas heittää Facebook-läpän, joka saa Matias Turkkilan veren hyytymään suonessa. Kaiken muun pahan lisäksi kuvioon liittyy Emilia Kukkalan ylläpitämä Facebook-sivu. Sitoutumaton Kukkala on ollut Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaana vuonna 2008, mikä tekee hänestä käytännössä koko puolueen pääideologin.

JACKPOT! Matias Turkkila muistaa yhtäkkiä, etteivät Perussuomalaiset Nuoret ole saaneet yhtä paljon rahaa kuin kuvottavat kommunistit. Tosin tietenkin sillä jännittävällä tavalla, että Kommunistinen Nuorisoliitto on saanut 4 500 euroa ja PS-Nuoret 20 000 euroa.

Perussuomalainen-lehden täkyihin tarttui usea äärioikeistolainen poliitikko sekä omasta puolueesta että kilpailevasta Kokoomuksesta.

Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala ehätti eturivissä jo kaivamaan esiin rikoslain kiihotuspykälät, joiden loiventamista tai poistamista kokonaan hänen puolueensa on tähän asti kannattanut. Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia Saarakkala näyttäisikin vaativan tiukennuksia niin sanottujen viharikosten tuomitsemiseen. Hänen kirjanpidossaan ”kiihotus kansanryhmää vastaan” tosin saa erikoiskategorioita: uusia suojelun tarpeessa olevia kansanryhmiä ovat kantaväestö, yrittäjät ja kansallismieliset politiikot.

Mielenkiintoiseksi Saarakkalan avauksen tekee tietysti perussuomalainen oikeuskäsitys, joka ei paljon poikkea neuvostoliittolaisesta: valtiovallan tulisi hänen mielestään ”ohjeistaa” oikeuslaitosta, jotta Kiakkovierasjuhlien mystiset organisaattorit saisivat kovennetut rangaistuksensa.

Missä persut keulivat, siellä kokoomuslaiset peesaavat. Lappeenrantalainen Jukka Kopra (”isä, yrittäjä, kansanedustaja ja ennen kaikkea voimakkaasti oikeudenmukaisuuden ja totuuden etsijä”) heitti komeat periaatteensa romukoppaan ja julisti, että ministeri Paavo Arhinmäen on erottava. Siis ”jos se pitää paikkansa”, että Vasemmistoliitto on ollut järjestämässä rettelöä, ”jossa piestään poliiseja ja hevosia”. Ja miksi ei pitäisi?

Kopra on asiastaan varma, sillä hän on ”niin isänmaallinen ja rauhaa rakastava ihminen”, että kerta kaikkiaan tunteethan tässä kuohahtavat. Eivätkä tunteet voi erehtyä.

Kulttuuriministeri itse myönsi antaneensa tulikomennot ulkona väijyneelle anarkistipataljoonalle ovelalla salakoodilla eli puristamalla presidentin kättä Tampere-talon noidankattilassa.

Toveri Arhimäki ei jäänyt ainoaksi vasemmistolaiseksi, joka korjasi tapahtumasta mediahyödyn. Pirkanmaan Vasemmisto otti hämmästyneenä vastaan paikallisen kokoomusmedian edustajat, jotka rikkoivat lähes neljännesvuosisataisen mykkäkoulun saapumalla nuuskimaan perussuomalaistoimittajien paljastamia tiloja Näsilinnankadulla. Valitettavasti mitään todisteita vallankumouksellisesta toiminnasta ei löydetty, mikä voi tarkoittaa vain yhtä asiaa: Tampereen maanalainen äärivasemmisto juonii uutta punakapinaa salaisesti.

Ja sekös kismittää Janus Putkosta.

Survivalismiin, kemikaalivanoihin ja Vladimir Putinin palvontaan erikoistuneen Verkkomedian päätoimittaja oli yrittänyt assistentteineen valmistautua huolellisesti vastustamaan pankkien hirmuvaltaa ja eliitin harjoittamaa mässäilyä, kun Kiakkovieraat ehtivät ensin. Vaihtoehtomedian talousdemokraattista mielenilmausta ei edes noteerattu, kun lätkämailat iskivät Handelsbankenin tuulikaapista lasit sisään. Eikä poliisia sittenkään hotsita jäljittää rikollisia.

Asia on selvä: Kiakkovieraat ovat suojelupoliisin järjestämä harhautus.

Sanottua:

(Päivitys 13.12.2013: Jääkiekkomailasta saaneen pankin nimi korjattu.)

Kaikkien aikojen typerimmän keskustelun pojan paluu

Eräänä päivänä musiikkikriitikko ja kulttuuritoimittaja Oskari Onninen kirjoitti Rumba-musiikkilehteen arvion Jare Tiihonen -nimisen lahtelaismuusikon uudesta albumista. Koska levyllä ei ollut mitään musiikillista arvoa, Onninen keskittyi pohtimaan levyn suhdetta ilmiöön sen ympärillä, hän tarttui mediahahmoon nimeltä Cheek.

Arvostelu herätti pohjattoman myötäloukkaantumiskierteen.

Ei siksi, että Onninen olisi ollut väärässä. Cheek on monin tavoin tympeä hahmo, Jare Tiihosen mielikuva alfauroksesta, joka luettelee tappeluitaan ja valloituksiaan kuin vakuuttaakseen itsensä siitä, että ne ovat tapahtuneet. Sillä nykyisiä ei ole ja uusia ei tule. Naisseikkailut kuuluvat menneisyyteen.

Albumeillaan elämäänsä tilittävä Cheek on moralisti, joka uskoo, että saisi kenet haluaa, mutta joka juuri siksi ei huoli ketään, jonka saisi. Jäljelle jää vain katkera naisvihaaja. Tyttöjen kaipaaville katseille saatetaan nyökätä suopeasti, mutta siihen vedetään raja. Jo Sokka irti – levyllä tehtiin selväksi, että Cheek keräilee hienoja ja nopeita autoja vain ajaakseen niillä pakoon seksinjanoisia miestennielijöitä.

Melkein voisi ajatella, että Cheek on kivekset sinisinä tanssilattiaa nurkkapöydästään vahtiva ujo lahtelainen teinipoika, joka todistelee itselleen, että menisi iskemään itselleen seksiseuraa, elleivät nämä ämmät olisi niin kauheita horoja.

Siksi se, että Oskari Onninen kutsuu Jare Tiihosta levyarvostelussaan ”vässykäksi”, ei ole solvaus, vaan neutraali arvio siitä, mitä artisti yleisölleen tarjoaa. Totuus ei voi loukata. Kritiikki on itse asiassa poikkeuksellisen tarkka luonnehdinta artistista, joka ei uskalla päästää luomustaan kasvamaan. Kriitikko kirjoittaa auki pettymyksensä tähän päijäthämäläiseen tasalatvaisuuteen:

Olen jo pitkään fantasioinut ajatuksella, että Cheek vieraantuisi todellisuudesta lopullisesti ja alkaisi Kanye Westin kaltaiseksi hulluksi miesneroksi, joka laukoisi absurdismeja Hesarin haastattelussa ja nousisi samalla vihattavuuden ja vakavuuden yläpuolelle.

Kohuttu levyarvostelu lähestyy uutta albumia siis artistin petollisen hahmon kautta. Asia on tehtävä näin, jotta lukija ymmärtäisi, miksi levy on jättää kriitikon kylmäksi siinäkin tapauksessa, että sen musiikilliset heikkoudet sivuutetaan. Albumin pliisu sisältö on todiste siitä, ettei Cheek tule koskaan kasvamaan täysin myyttiseksi olennoksi. Artisti on jäänyt keskinkertaisen osaamisensa vangiksi juuri nyt, kun hänen täytyisi paisua koko valtakunnan varjoonsa jättäväksi supertähdeksi.

Hälyä ja mielensäpahoittamisen tsunamia ei olisi kenties lainkaan syntynyt, ellei Jare Tiihonen olisi ottanut nokkiinsa. Hän ilmoitti pitävänsä 19.11. tiedotustilaisuuden, jonne Rumbakin on tervetullut, kunhan Oskari Onninen pysyy poissa paikalta. Luonnollisesti Rumba otti pyytämättä ja yllättäen saamastaan kohusta kaiken irti. Onnisen musiikkikritiikki tuupattiin kiireen vilkkaa nettiin, jossa se pomppasi kertaheitolla saitin kautta aikojen luetuimmaksi artikkeliksi.

Luultavasti Onnisen yhden tähden teilaus on Suomen eniten luettu Cheek-arvostelu. Eikä tästä voi kiittää ketään muuta kuin Cheekiä itseään.

Kohu sinänsä on joutava, mutta sen jälkiseuraukset mielenkiintoisia. Monelle taiteen ja kulttuurin ammattilaiselle kysymys avautuu osana ikuista keskustelua taiteen ja kritiikin dialektiikasta. Cheekin kielto olisi siis samanlainen veto kuin kirjailija Teemu Kaskisen seitsemänsivuinen ad hominem -riemumarssi Imagessa kesällä 2010 tai oppilaan tönimisestä tunnetuksi tulleen kohuopettajan avoin kirje esikoisromaaninsa arvostelijalle syksyllä 2008.

Harvempi on huomannut, että kohussa on vain kaksi aktiivista osapuolta: toimittajat ja julkisuudentavoittelijat. Ja nämähän eivät missään tapauksessa ole toisensa poissulkevia kategorioita.

Toimittajien sisäisessä keskustelussa väitellään maailman loppuun asti, kumpi on tärkeämpi, muoto vai sisältö. Sama väittely on toistunut erilaisin sanavalinnoin aina. Tuleeko toimittajan kuvailla vai kertoa, selittää vai näyttää. Pohjimmiltaan kyse on siitä, tuleeko toimittajan toistaa kuulemansa kyseenalaistamatta kuin papukaija, vai vaikuttaa tapahtumiin itsekin.

Huomattavasti laajempaa on poliittinen suosionkalastelu Cheekin vanavedessä. Tuohtumusta uhkuvan fanikatraan ympärillä kelpaa huutaa mukana. Erityisesti Suomen Sosialidemokraattisessa Puolueessa ja sen oikeistolaisessa sisarjärjestössä, Kansallisessa Kokoomuksessa, on havaittu, että Cheekin mollaajien mollaamisella voi tavoittaa uusia yleisöjä. Keskustelussa on tuotu esiin yhä uudelleen koulukiusaaminen ja jopa Stalinin hirmuhallinto. Jälkimmäisen nosti pöydälle SDP:n varapuheenjohtaja Eero Vainio, joka kuvitteli kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen ”vähättelevän” Cheekiä jossain Vainion oman pään sisällä sijaitsevassa taikamaailmassa, mikä on tietenkin täysin sama asia kuin kulakkien leirittäminen.

Eero Vainion ja koko Suomen onneksi on kuitenkin olemassa Alexander Stubb, jolta voi aina odottaa jotain syvällisempää. Tässä siis syvällisyydellä tarkoitetaan, että jokin on syvältä.

Kansallisen lehtoyhtiömme Blue Wings -lehdessä Stubb näet kertoo, miksi hän ja Kokoomus ovat maailman johtavat rap-asiantuntijat.

Kaksi sanaa: MC Hammer.

Vuoden henkilö: Miley Cyrus

Time-lehden perinteisen kunnianimen ”Time Person of the Year” on saanut moni tärkeä poliittinen ja kulttuurinen vaikuttaja aina vuodesta 1927, jolloin lehden kanteen nostettiin ymmärrettävästi yksinlentäjä ja kansallissosialisti Charles Lindbergh.

Myöhemmin tittelin haltijoita ovat olleet niin Mahatma Gandhi kuin herrat Josif Stalin ja Adolf Hitler, kaikki Yhdysvaltain presidentit, sinä ja amerikkalainen sotilas.

Tänä vuonna tämä kunniakas tehtävä vuoden henkilön hakemiseksi on osin joukkoistettu (kahdessa osassa) koko maapallon kaikille ihmisille. Siksi äänestyksen kärjestä tippuivat hyvin varhain kaikki odotetut poliittisen journalismin lemmikit, kuten tietovuotaja Edward Snowden tai kohupaavi Franciscus.

Itse asiassa äänestys alkaa muistuttaa jo vahvasti Euroviisuja.

Melko tasaisissa luvuissa titteliä tavoittelee joukko Orienttia hallitsevia vaikuttajia: Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoğan, Egyptin armeijan komentaja Abdel Fattah al-Sisi ja Intian Gujaratin pääministeri Narendra Modi. Kaikilla paksut ansioluettelot ja ansaittu paikka amerikkalaisjulkaisun etusivulla.

Mutta yksi on yli muiden: Miley Cyrus.

Kantrimuusikko Billy Ray Cyruksen lahjakas tytär ratsasti alasti purkupallolla kaikkien ihmisten sydämiin Wrecking Ball -videollaan, mutta tämän lisäksi hän on osoittanut suurta lahjakkuutta twerkingiksi kutsutussa pyllynpuistelu-urheilussa, polttanut jointin televisiolähetyksessä ja roikottanut kieltään härskisti. Kaiken lisäksi hän ei vaikuta olevan ollenkaan pahoillaan kepposistaan, kuten mainettaan varjelevan tyttölapsen kai kuuluisi.

Time-lehti antaa äänestysaikaa aina joulukuun neljänteen päivään asti, joten menkääpäs kaikki nyt klikkaamaan Mileylle lisäpisteitä. Nuoren poptähden ihanan hävytön asenne on parempi juttu koko maailman kannalta kuin kaikki valtionpäämiehet yhteensä.

Sanomatalon maahanmuuttokriitikot

Sunnuntaina 27. lokakuuta Suomen kansa altistui taas kerran nimettömyyden suojissa suolletulle ulkomaalaisvastaiselle kirjoittelulle.

Tällä kertaa asialla oli Helsingin Sanomat, joka ilmoitti pääkirjoitussivulla pyhän ja vankkumattoman kantansa olevan, että kauhistuttavien ulkomaalaisten suuri määrä pääkaupunkimme edullisemmilla asuinalueilla on ongelma näiden alueiden todellisille asukkaille, vaaleahipiäiselle porvarisäädylle.

Lehti ankkuroi ksenofobisen kantansa Yhteiskuntapolitiikka-lehden numerossa 78 julkaistuun artikkeliin, jossa esiteltiin tutkimusta muuttoliikkeen syistä pääkaupunkiseudulla.

Juttu ei tullut aivan puun takaa, sillä lehti oli jo ehtinyt kiertää muillakin osastoilla Sanomatalossa. Metrokammoisille kaupunkitoimittajille lähiöt sekä niitä kansoittava työväenluokka ovat täysi mysteeri ja siksi valmiit tietopaketit valmiine mielipiteineen otetaan aina kiitollisuudella vastaan. Yleensä data saadaan poliisilta, mutta miksi ei myös tutkijalta.

Niinpä jo pari päivää ennen onnetonta pääkirjoitusta Helsingin Sanomat oli uudesta ja ihastuttavan tuoreesta näkökulmasta innostuneena kasannut koosteen satunnaisten hysteerikkojen kauhukertomuksista. Yksi perhe oli muuttanut Malmilta Alppikylään, toinen Kannelmäestä Suurmetsään, siis vanhoista uusiin lähiöihin. Pois raideliikenteen ulottuvilta paikkaan, jonne pääsee vain omalla autolla.

Hetken mielijohteesta nuoripari Iiris ja Valtteri Aaltonen osti asunnon Helsingin Kannelmäestä. Mielessä väikkyi kuva perheiden täyttämässä lintukodosta.

”Mutta asemalla olivat aina narkomaanit ja neulat läsnä. Oli luontoa, ja olisi viihdytty, mutta pihalla olikin mies kakalla”, kertoo lastenhoitajana työskentelevä Iiris Aaltonen.

Toimittajalle tällaiset kommentit ovat hunajaa, sillä se tukee vanhemmilta saatua perimätietoa ongelmalähiöistä. Maanpäällisiä helvettejähän ne ovat, se tiedettiin jo Kekkosen aikaan. Riemusta kiljahdellen toimittaja ryhtyy maalaamaan kuvaa käytettyjen huumeneulojen piikkimatoista, jotka verhoavat jokaista neliömetriä muurahaiskekoina maahanmuuttajia kuhisevissa lähiöissä.

Suhteessaan Helsingin lähiöihin Sanomatalon henkilökunta ja oululaiset äärinationalistit ovat siis täysin yksimielisiä: jokainen uutinen todistaa tolkuttomasta epäonnistumisten sarjasta, jossa viattomina sijaiskärsijöinä ovat olleet keskituloiset toimihenkilöt.

* * *

Yhteiskuntapolitiikka-lehden artikkeli ja sen pohjana oleva tutkimus ovat omanlaisensa arvoitus. Jonkinlaisena pontimena tutkimuksessa on luultavasti ollut maahanmuuttokriittinen eli ulkomaalaisvastainen keskustelu. Miksi muutenkaan tutkimuksen lähtökohtana olisi ollut perinteinen hompanssiväittämä raitiovaunureittien ulkopuolella rehottavasta palavien lähiöiden white flight -ilmiöstä?

Oli tutkimuksella millaiset motiivit hyvänsä, sitä seuranneet lehtijutut ovat joka tapauksessa nielleet asetelman sellaisenaan. Helsingin Sanomain lisäksi Länsiväylä kirjoitti jutun, joissa ”maahanmuuttaja” eli islaminuskoinen tai tummaihoinen asujaimisto nähdään ainoastaan ongelmana.

Ehkä toimittajat eivät osaa työtään, ehkä kiire pakottaa jättämään pohdinnat sikseen, mutta jostain syystä päämediat eivät missään vaiheessa ole esittäneet muutamia kysymyksiä tutkimuksen premisseistä ja terminologiasta:

  • Kuinka harkittua on soveltaa yhdysvaltalaista white flight -teoriaa historiallisesti, demografisesti ja poliittisesti täysin toisenlaisiin yhteiskuntiin?
  • Miten asuinaluetta, jossa isoimmillaankin vain hiukan yli 10 % väestöstä puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia, kehdataan kuvailla käsitteellä ”maahanmuuttajavaltainen”?
  • Sotkeeko tutkimus sosiaaliset ja etniset hankaukset keskenään?
  • Edellistä sivuten: Onko seurauksia taas kerran luultu syiksi?
  • Miksi ”kantaväestöllä” tarkoitetaan vain valkoihoista keskiluokkaa?
  • Kun hyvätuloinen tummaihoinen islaminuskoinen henkilö muuttaa pois lähiöstä ja kertoo poismuuttonsa syyksi alueen huonon maineen, sosiaaliset ongelmat ja ikävät naapurit, onko kyseessä white flight?

Sekä kaikista edellä mainituista johtuen ja ennen kaikkea:

  • Luoko tutkimus itse asiassa juuri sen todellisuuden, jota se on väittänyt tutkivansa?

Ainakin viimeiseen kysymykseen vastaus on myöntävä. Ensimmäisten joukossa Helsingin Sanomat muutti koko asetelman ensin sosiaalipornoksi sekakäyttäjineen ja pihaankakkaajineen ja jatkoi henkeä vetämättä etnisen pelottelun puolelle. Tutkimusta ei yritetty lukea lähempää, saati että esimerkkilähiöiden elämää olisi maltettu tarkastella kiihkottomien linssien läpi. Tabloidille oksennettu peruspopulistinen ääliöviesti on kuin se olisi teetetty Suomen Sisun sähköpostilistalla.

* * *

Maahanmuuttajien suuri määrä on jo syy muuttaa pois lähiöstä

Näin Hesari otsikoi pääkirjoituksensa 27.10.2013. Koska se on pääkirjoitus, se edustaa lehden omaa mielipidettä.

Teksti tarjoaa heti kättelyssä vihjeen siitä, miten rasistinen pääkirjoitustoimittaja näkee lähiön asukkaat. Vierasta kieltä äidinkielenään puhuvat ihmiset eivät olekaan osa yhteisöä. Helsingin Sanomain kirjanpidossa vain vaaleahipiäinen porvaristo on kelvollinen ottamaan vastuuta asuinalueesta.

Helsingin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio muotoili saman viestin niin etevästi julkisessa Facebook-päivityksessään, että lainattakoon häntä sellaisenaan:

Tätä pääkirjoitusta on jo päivitellyt moni. Jos jutun lukee huolella, otsikointi ei oikein vastaa tutkimustuloksia. Itseäni häiritsee artikkelissa piilovire siitä, että maahanmuuttajaperheet eivät olisi asukkaita, vaan joku jonkun kuvitteellisen ”meidän” fiiliksiimme ja halukkuuteemme vaikuttava luonnonvoima. Termi ’kantaväestö’ kaupunginosatasolla junantuomien kansoittamassa Helsingissä ei kovin hyvin kuvasta todellisuutta monessakaan paikassa.

Toinen lainaamisen arvoinen sosiaalisen median kommentti ilmestyi nuorisotutkija Veronika Honkasalolta, joka tarttui Helsingin Sanomain tapaan olla osa ongelmaa, ei osa ratkaisua:

”Maahanmuuttajien suuri määrä on jo syy muuttaa pois lähiöstä” huutaa Hesarin pääkirjoituksen otsikko. Ja lopussa todetaan. ”On tärkeää, että poliitikot ja virkamiehet saavat päätöstensä pohjaksi tutkittua tietoa Helsingin seudun muuttovirtojen syistä. Hyssyttely (sic!) ei auta, jos ja kun maahanmuuttajien suuri osuus joillain alueille työntää kantaväestöä muualle.” Näin se halla-aholainen retoriikka sulautuu osaksi Helsingin Sanomienkin kirjoitustyyliä. Kyllä, monimuotoista asumista ja varhaista tukea pitää lisätä, rasisminvastaisuutta edistää esim. kouluissa ja päiväkodeissa, pitää satsata maahanmuuttajien työllistymiseen, köyhyyden poistamiseen ja katkaista lähiöiden sosiaalisten ongelmien kierre, ja kaikkien näiden tekojen on syytä pohjautua tutkittuun tietoon. Mutta useammat tutkimukset, jotka käsittelevät lähiöitä, nuoruutta, rasismia ja ulossulkemista, nostavat esille median vahvan roolin pelon, stereotypioiden ja kielteisen ilmapiirin luomisessa. Joten voisitko hyvä pääkirjoitustoimittaja tehdä sellaisen roolileikin, että asettuisit hetkeksi ”maahanmuuttajan” asemaan ja lukisit kirjoittamasi tekstin uudelleen tästä näkökulmasta?

Jopa muutamat viestimien edustajat närkästyivät. Voima-lehteä kustantava Tuomas Rantanen pohdiskeli pääkirjoitusta ja Helsingin Sanomain linjaa omassa, ei-julkisessa statuspäivityksessään, jota tässä lainattakoon JSN:n some-ohjeistusta kunnioittaen:

Kirjoitus on taas vähän hapero siinä, että se (aivan oikein sinänsä) huomauttaa, että alueiden maine syntyy mielikuvista, mutta suuntaa vastuun yksin poliittisille päättäjille. Tässä mainekeskustelussa olennaisessa roolissa ovat media ja toimittajat. Pari päivää sitten joku iltapäivälehti listasi väkivaltaisia lähiöitä hyvin epämääräisin tilastoin. Pari viikkoa sitten HS:ssä oli kauhisteleva reppari* siitä, miten Puhoksen ostarin tokassa kerroksessa on paljon somalien vuokraamia liiketiloja. Hui sentään. Kyllä juttuja saa tehdä mistä haluaa mutta pääkirjoitustoimituksessa kannattaisi huomata, että maine- ja uhkamielikuva-asioissa poliitikoilla on vähemmän valtaa kuin toimittajilla.

Mitä teki Helsingin Sanomat? Facebook- ja Twitter-palautteen närkästyttämä julkaisu kävi vastaiskuun seuraavalla viikolla. Hesari reagoi kuin uusi tavoiteyleisönsä, maahanmuuttokriitikot. Se julisti palautteen olevan yritys vaientaa keskustelu.

Sanomatalon syvästi loukattua ilmapiiriä julistamaan valikoitui pääkirjoitustoimittaja Annamari Sipilä.

”’Valkoinen pako’ on totta, ja asiasta pitää pystyä puhumaan” -otsikolla paiskatussa siilipuolustuksessaan Sipilä keksii täysin tyhjästä tulleensa toimittajakollegoidensa kanssa syytetyksi valkoihoisesta hyvätuloisuudesta. Journalismikritiikki onkin muuttunut proletariaatin diktatuuriksi:

Yksi ääripää haluaa nähdä maahanmuuton ja -muuttajat mörköinä. Vastakkainen ääripää karsastaa kaikkea keskustelua, joka tuo esille maahanmuuttoon liittyviä kielteisiä ilmiöitä. Ongelmien ääneen lausumisen pelätään lisäävän maahanmuuttokielteisyyttä.

Näistä jälkimmäinen suhtautumistapa nosti päätään viime viikolla. Taustalta löytyi tulenarka yhdistelmä: Helsingin seudun lähiöt, keskiluokan unelmat sekä lisääntynyt maahanmuutto.

Sipilän tekstissä tehdään rohkeita johtopäätöksiä. Hän väittää, että ”maahanmuuttajien suhteellisen suuri osuus asuinalueella” olisi ”todellinen” poismuuton syy. Sen hän myös muitta mutkitta liittää sosiaalisiin ongelmiin. Hän siteeraa kaupunkitutkija Mari Vaattovaaraa: ”Kantaväestön pako on jo täydessä käynnissä.”

Vaattovaara-lainauksen lähdettä ei kerrota. Ei sitäkään, missä yhteydessä kaupunkitutkijaa oli lainattu tai oliko tutkija edes itse ollut selvin päin lausetta muotoillessaan. Missään tapauksessa puheena ollut tutkimus ei nimittäin viittaa ”kantaväestön pakoon” – ei ainakaan tutkimuskysymyksen esittämässä white flight -muodossa.

Annamari Sipilän loukattu luokkaylpeys ei anna tuumaakaan periksi. Hänen ja mitä luultavimmin koko Helsingin Sanomain tulkinta on, että tutkimusta ja sen uutisointia koskeva kommentointi on… vaikenemista:

Tutkimustuloksesta pitäisi kyetä keskustelemaan, vaikka sitä pidettäisiin ikävänä. Vaikeneminen ei poista ilmiötä.

Kolumnin loppupuoli sijaitsee jo toisessa maailmankaikkeudessa. Koska jossakin fantasiamaailmassa on oletettavasti nälvitty ilkeästi yli 3 500 euroa kuukaudessa ansaitsevalle valkoiselle heterohenkilölle, Sipilä valjastaa vielä kerran professorin ja karauttaa kannukset kaupunkitutkijan kyljissä pöpelikköön:

Professori Vaattovaaran mukaan Helsingin seudun alueiden eriytyminen jatkuu, jos keskiluokkaa ei aleta ottaa tosissaan. Juuri keskiluokan halut ja unelmat vaikuttavat olennaisesti muuttovirtoihin.

Nyt tiedetään, että keskiluokka välttää tietynlaisia lähiöitä. Keskiluokkaa ei saa syyllistää tästä.

Tärkeämpää olisi tutkia, miksi keskiluokkainen väki haluaa juuri tietyille alueille. Tuloksista voisi ottaa oppia kaupunkisuunnittelussa – kaikkien eduksi.

Itse paholainenkaan ei voi tietää, mitä Helsingin Sanomat tavoittelee viha- ja pelkokampanjallaan. Asuntojen hinnan noustessa ja työllisyystilanteen heikentyessä yhä harvemmalla on varaa aivan vapaasti valita asuinpaikkaansa. Lietsooko Hesari heissä raivoa tositarkoituksella ja mitä se kuvittelee tällä raivolla myyvänsä? Ei ainakaan uusia vuositilauksia.

Lisäksi lehden yhtäkkinen huoli ”kantaväestön paosta” puhuttelee vain tämän hetken keski-ikäisiä ja maaseudun väestöä. Metropolialueen asukkaiden enemmistö asuu lähiöissä. Parasta aikaa etenkin lapset ja nuoret varttuvat hyvää vauhtia monikulttuurisiksi.

Monikulttuurisuus ei muuten tarkoita, että Kontulassa varttuisi punavihreitä hippejä. Se merkitsee yksinkertaisesti vain sitä, että oli itse kunkin poliittinen tai moraalinen vakaumus millainen tahansa, erivärinen iho tai vieras kieli tahi uskonto eivät herätä automaattisesti torjuntaa.

* * *

Muuta luettavaa

  • Kaiken tähän ylle kirjoitetun on muotoillut paljon paremmin Voiman Fifi-verkkolehden vt. päätoimittaja. | Rasismi on ihan okei (Voima)
  • Rantasen viittaama Puhos-artikkeli julkaistiin 9.10.2013. Tekstissä jopa rasistinen uhkailu on jollain tavalla uhrin oma syy. | Itiksen naapuriostari sai uudet asiakkaat (Helsingin Sanomat)
  • Jussi Jalonenkin sivaltaa Facebookissa white flight -teorian ja perisuomalaisen lähiötodellisuuden ristiriitaa: ”jossain päin pääkaupunkiseutua on selvästikin pakko olla joku rappiolähiö, joka on aivan pullollaan vastikään sinne muuttaneita sataprosenttisen suomalaisia juoppoja, työttömiä ja syrjäytyneitä.” | Jussi Jalonen (Facebook)

LISÄYS (9.11.2013)

  • Yhteiskuntapolitiikka-lehden blogissa nostetaan esiin median haitallista vaikutusvaltaa lähiöuutisoinnissa. ”Paikkakeskeinen selitystapa on sekä eettisesti arveluttava että poliittisesti kestämätön”, kirjoittajat julistavat. | Media synnyttää ”ongelmalähiöitä” (Yhteiskuntapolitiikka)

Hyvältähän se pieru omaan nenään haisee

Pohjois-Pohjanmaalla asuu murheellinen kansa. Kaukana ovat etelän viljavat lehtomaisemat ja kiihkeästi sykkivät metropolit. Marto maa ei ruoki asukkaitaan – aikojen alusta pohjoisen ainoa rikkaus ollut Kainuun ja Itä-Lapin metsistä hakattu vihreä kulta. Erämaat onkin tukki kerrallaan uitettu maalikyliin paperitehtaiden raaka-aineiksi.

Tätä nykyä savottalegendojensa raunioilla kaljoittelevat sellutyöläiset ja heidän maalaisserkkunsa käyttävät lukuisat luppotuokionsa tasan kahteen asiaan: neekerivitsien kertomiseen ja sen arvailuun, milloin Stora Enso ajaa alas lopunkin tuotantonsa. Kaikki näet tietävät, ettei kitukasvuista peräpohjalaiskuusikkoa ole mitään mieltä yrittää viljellä ainakaan metsäteollisuuden tarpeisiin.

Tunnettuja pohjoispohjalaisia: Olli Immonen, Ari Paulow, Junes Lokka, Tuulikki Ukkola, Tuomas Enbuske, Piia-Noora Kauppi, Lyly Rajala, Raimo Sailas.

Olosuhteiden ankaruus heijastuu ihmisluontoon. Eivät pohjoispohjalaiset ole muita suomalaisia pahemmin geneettisesti rappeutuneita – mikä ei ole paljon sanottu – mutta hallaisessa Iijokilaaksossa selviytyäkseen on uudisraivaajan pitänyt kitkeä luonteestaan pois kaikki monimutkaiset ajatukset ja mukautua täydellisesti paikalliseen machokulttuuriin, joka perustuu tietämättömyydellä ylpeilemiseen, heikommille nauramiseen ja vammaisten potkimiseen.

Sillä ei ole merkitystä, onko ihmistaimi putkahtanut maapallolle Oulaskankaan synnytysosastolla vai muuttanut Oulun seudulle vasta aikuisiällä – tervakaupungissa kansalainen käy läpi lyhyen sopeutumisprosessin ja muuttuu leppoisasta liberaalista väärentämättömäksi mulkuksi.

Näin ainakin, mikäli mielikuvansa ankkuroi näkyvimpiin pohjoispohjalaisiin mielipidevaikuttajiin.

Syvimmällä oululaisuuden suonsilmäkkeessä on paikallinen media, jonka tulee toimialansa kriiseistä selviytyäkseen omaksua linjakseen poronhoitoalueella kukkiva ihmisviha. Siksi läänin johtavalle sanomalehdelle haetaan aina päätoimittaja mediakentän luiskaotsaisimmasta luolamieskannasta.

Nykyinen päätoimittaja Markku Mantila on suorastaan koko maakunnan unelmavävy.

Ymmärtääksemme, miten Mantila kirjoittaa, meidän on kuviteltava, miten hän vapauttaa suolikaasunsa. Hän ei taatusti päästä ujoa tuhnua ilmakehään, vaan päristelee peräpukamat hölskyen roimat raidat kalsareihinsa. Kun paheksuvat päät kääntyvät äänen ja hajun suuntaan, hän ei pyydä rupsuaan anteeksi tai edes teeskentele syytöntä, vaan höhöttelee äänekkäästi ja löyhyttelee kaksin käsin rikinkatkua ympärilleen. Hän tietää, että siitä Oulun ja koko Pohjois-Pohjanmaan kansa tykkää.

* * *

Markku Mantila on syntynyt vuonna 1964 Kuopiossa. Hän saattaisi olla päätoimittaja jossain kotiseutunsa viestimessä tai vähintään herrahississä Etelän Mediassa, mutta ties minkä synnin palkkana asuu nyt Oulussa ja tekee työkseen Kaleva-lehteä. Tässä toimessaan hänellä on velvollisuus kaivautua sielunsa syövereihin, löytää sieltä pilaantunut nakkimakkara kädessään suljetulla tehtaanportilla Viikonloppuisää hyräilevien heteromiesten hiljainen tuska ja lapioida aiheesta haisevimmat parahdukset pääkirjoitussivulle.

Kun Emilia Kukkala ja Lilja Tamminen (muiden muassa) esittivät vuosi sitten kritiikkiä kaikkeinheteroimman presidentti Sauli Niinistön lanseeraamaa helvetin tavallisten asioiden kampanjaa kohtaan, Mantila oli ensimmäisten joukossa motkottamassa ”pienille vihreille naisille”, jotka tunkevat näsäviisaat nokkansa aikuisten miesten johtamiin Tärkeisiin Asioihin.

Enteellisesti ”Suhteellisuus kateissa” -otsikon saanut pääkirjoitussivun kolumni jatkoi ihan tavallisten nuorten syrjäytymiskampanjasta ilman minkäänlaista aasinsiltaa suoraan ydinvoimaan, joka tietenkin on toinen asia, mistä ”sosiaalitantat” eivät ymmärrä mitään. Mantila täsmentää vielä uudelleen, että ”kiukkuiset vihreät naiset” ovat hirvittävä vitsaus. Sekä tietenkin Paavo Arhinmäki.

Kyseessä ei ollut mikään yksittäinen kännikolumni, jollaisia toimittajilta herkästi lipsahtelee printtiin asti, vaan vakaumuksellinen kanta. Mantilan mielestä syntyminen vuoden 1964 jälkeen merkitsee parantumatonta nuoruutta, jonka oireita voi korkeintaan lievittää taukoamattomalla sormenheristelyllä.

Kun ministeri Paavo Arhinmäki osoitti äärimmäisen varovaisesti mieltään Venäjän vainoharhaisia syrjintälakeja vastaan ja sai kollegaltaan Ville Niinistöltä vieläkin varovaisempaa kannustusta, Kalevan päätoimittajan pajatso tyhjeni tykkänään.

Mantila muisti taas kerran olevansa suorastaan kansakunnan isä. Onhan hän peräti 12 vuotta vanhempi kuin vastuulliset ministerit. Tämä ikäetuoikeus antaa hänelle mahdollisuuden kuitata valtioneuvoston keski-ikäisten jäsenten puheenvuorot nulikkamaisuuksina:

Nuoruuden kapinallisuus tuntuu palavan ministereiksi nousseissa miehissä edelleen korkealla liekillä. Auktoriteettien vastustaminen kiehtoo.

Nuo räkänokkaiset kakarat (s. 1976), ovat ”unohtaneet olevansa nyt auktoriteetteja”, keksii Mantila. Vaaleilla valittuja vallankäyttäjiä, joiden ”keinovalikoimaan kuuluu muutakin kuin marssiminen mielenosoituskulkueessa tai itsensä köyttäminen keloon suon reunalla”. Mitä nämä esimerkit sitten ikinä ovatkaan tarkoittavinaan.

Lopuksi Mantila vielä mitä hurskaimmin puhkoo reikiä pojankloppien puolustukseen vetoamalla kaikkien kovapalkkaisten päätoimittajien rakkaimpaan mielikuvitusystävään, tuntemattomaan työttömään duunariin:

Kansaa voi kosiskella muutenkin, esimerkiksi vierailemalla yt-neuvotteluista ilmoittaneen tehtaan työntekijöitä tukemassa, kuten vasemmistossa aiemmin tapana oli.

Huikeimman lakipisteensä Markku Mantilan tytöttelyt ja pojittelut tavoittivat toista viikkoa myöhemmin, kun päätoimittajalle paljastui, että keskeinen Wikileaks-informantti, silloinen Bradley Manning, on ilmoittanut olevansa transseksuaali transsukupuolinen ja nykynimeltään Chelsea.

Mitäpä väliä, että Manning tuomittiin kymmeniksi vuosiksi vankilaan sananvapauden marttyyrinä tai että hänen vastapuolellaan harjoitetaan mitä räikeimpiä perusoikeuksien loukkauksia. Kalevassa tiedetään, ettei lukijoita kiinnosta muu kuin se, onko Manningin pikkuhousuissa enää pippeliäkään jäljellä.

Siispä Mantila laati tämän viestin ihmiskunnalle:

Tietovuotaja Bradley Manning haluaa muuttua naiseksi. Se ei ole ihme. Laverteluhan on aina ollut ämmämäistä.

Kansa älähti. Eikä tästä voi kansaa syyttää. Chelsea Manning jäi kiinni tietovuodosta, ei vetoketjustaan. Vuoto on ollut harkittu teko ja siitä voidaan taittaa peistä puolesta ja vastaan maailman loppuun asti. Sen sijaan Manning ei ole valinnut osaansa naisten tai transsukupuolisten edustajana. Hänen sukupuoli-identiteetillään ei ole mitään tekemistä Wikileaksin kanssa. Manningin sijaan Markku Mantilan julkituoma naiskuva kertoo kaiken päätoimittajasta itsestään.

Tätä ei pidä ymmärtää väärin, huomautettakoon se pontevasti ennen kuin oman elämänsä marttyyrit rientävät paikalle siteeraamaan George Orwellia ja ynisemään sananvapaudesta. Jokainen on vapaa ajattelemaan toisten ihmisten pissavehkeistä niin rumasti kuin omatunto siimaa antaa. Tätä vapautta ei voi pois ottaa.

Mutta Markku Mantila ei valitettavasti ulosta suunsa kautta ihan vain Markkuna taloyhtiön lenkkisaunassa, vaan päätoimittajana pohjoisen Suomen suurimmassa joukkoviestimessä. Hän johtaa satojentuhansien ihmisten mielipiteenmuodostusta. Hänen pitäisi pystyä edes alkeelliseen harkintaan ulostuloissaan.

* * *

Kalevan päätoimittajan Manning-lohkaisussa on päällimmäisenä näkyvän loputtoman typeryyden alla myös toinen, synkempi taso. Mantila näet uskoo, että selittämällä typeryyden vitsiksi sen typeryys maagisesti katoaa. Näinhän ei käy tosielämässä. Oikeasti Mantilan vitsailusta seuraa vain vitsailun kuolema.

Haastatteluvastauksissaan kaikille Suomen joukkoviestimille Mantila ei ole lainkaan pahoitellut heittolaukaustaan, vaan päinvastoin ylpeillyt sillä. ”Sain muutamaan lauseeseen asian tiivistettyä. Tykkään, että lohkaisu oli aika hyvä”, päätoimittaja kertoo Yleisradiolle.

Toisin sanoen loukattuaan naisia, transseksuaaleja transsukupuolisia, sananvapautta, oikeustajua ja hyvää makua Mantila päätti vielä loukata myös huumorintajua.

STT:lle Mantila selittää pökälettään tällä:

Suomessa on ollut kautta aikain stereotypioita siitä, että livertely ja lavertely kuuluvat naisille. Se stereotypia elää vieläkin, osin jopa aiheesta. Sitten on tämä Manningin touhu. Tässä on kaksi tienhaaraa, jotka risteävät.

Todistettuaan olevansa valantehnyt sovinisti päätoimittaja vetoaa vielä viimeiseen valttikorttiinsa eli sananvapauteen. Ei tietenkään sellaiseen sananvapauteen, jolla on journalistista merkitystä ja josta voi joutua amerikkalaisvankilaan, vaan tähän oululaismalliseen. Hyvältähän se oma pieru omaan nenään haisee. Markku Mantila heittäytyy ääripersuksi ja puolustaa sananvapauttaan vetoamalla ”liialliseen poliittiseen korrektiuteen”:

Se, mistä on kenties kauhistuttu, on se, että vähemmistöjä pitäisi Suomessa pitää ihan pumpulissa. Ei sekään ole oikein. Herkkyys, jolla näihin tartutaan, on minusta ylikorostettua.

Mantilan mukaan vain ääripäät merkitsevät. Jos ei täysin rinnoin yhdy hänen hurtinrempseään huumoritulkintaansa, syyllistyy ”vähemmistöjen” – kuten naisten? – ylisuojelemiseen.

Eivätkä naiset suojelua kaipaa, jos asiaa kysytään kaikkia maailman naisia omalla ilmoituksellaan edustavalta toimittajakollegalta. Laitaoikeistolaiseen – ja kuinka ollakaan, pohjoispohjalaiseen – toimittajaperheeseen syntynyt Sanna Ukkola aloittaa esseensä kertomalla matkastaan Afrikka-nimisessä maassa. Siellä poliisi vaati lahjuksia eikä korruptiosta kirjoittavaa riippumatonta lehdistöä ollut. Päinvastoin kuin Suomessa:

Emme joudu hengenvaaraan, eikä meitä heitetä tyrmään, jos kirjoitamme kriittisesti valtaapitävistä.

Mutta voi! Ukkolan maailmalta putosi pohja, kun hän palasi Suomeen ja sai kuulla, miten toimittajatoveria oli juljettu arvostella. Vieläpä aivan julkisesti, sosiaalisessa mediassa. Tuomio oli selvä: tämä närkästyneisyyden aalto on prikulleen sama asia kuin väkivaltainen sensuuri diktatuurivaltiossa.

Hallitus ei Suomessa heitä toimittajia tyrmään, mutta ällistyttävän moni on valmis sysäämään väärinpuhujat henkiseen eritysselliin.

Sensuurin ja vaikenemisen vaatimuksista on tullut sananvapauden mallimaassa arkipäivää.

Tämän roiman hyperbolansa yhteydessä Ukkola on tainnut unohtaa, mitä itse kirjoitti pari riviä aikaisemmin:

Mitä keinoja on enää reagoida todellisiin ihmisoikeusloukkauksiin, jos koko verbaalinen arsenaali on jo käytetty puolivillaisten vitsien torjuntaan?

* * *

Mainittakoon lopuksi, että kirjoittaja ei oikeasti pidä kaikkia pohjoispohjalaisia rehvakkaina idiootteina. Kyseessä on tietenkin vain humoristinen kärjistys.

Vitsiksikin voisi sanoa.

Soini kaipaa lisää populismia Hesariin

Maanantaina 27.5. koko sosiaalinen media loikkasi metrin verran ilmaan, kun Helsingin Sanomain päätoimittaja Mikael Pentikäinen sai yllättäen kenkää pestistään. Sanoma Osakeyhtiö vaikenee potkujen yksityiskohdista – viittaapa vain ”luottamuspulaan”. Kun Pentikäinen on tunnustetusti uskovainen mies, ei tällä kertaa edes viinakorttia voida pelata, kuten viitisen vuotta sitten Turussa.

Kun konserni on näyttävästi vaiennut asiasta, arvailut ovat yltyneet.

Johanna Korhonen arvelee taustalla piilevän Antti Herlinin jäätyneen kostonhalun. Olihan Helsingin Sanomat muiden mukana kirjoittanut ikävästi Koneen Partek-kaupoista – kahdeksan vuotta sitten. Uskoo ken tahtoo.

Antti-Pekka Pietilän luotsaamat kaupunkilehdet kävivät kahdella artikkelilla ounastelemaan, että potkut tulivat Erkoilta itseltään. Välimiehenä toiminut vuorineuvos Jaakko Rauramo savustettiin ulos ensin, sen jälkeen Pentikäisen potkut olivat pelkkä muodollisuus.

Sekä Korhosen että Pietilän kommenttien objektiivisuutta hiukan syö se, että molemmilla on katkera kokemus päätoimittajatason potkuista. Pietilä erotettiin tylysti Ilta-Sanomista, Korhonen vielä tylymmin kilpailevan mediatalon Lapin Kansasta.

Markkinointi & Mainonta -lehden blogissa kuitenkin Pietilän analyysi saa tukea. Helsingin Sanomain johtoa ollaan puhdistamassa samalla, kun koko mediatalon organisaatiota uudistetaan. Aamulehden Jouko Jokinen komppaa varovaisesti tätä näkemystä.

Todelliset media-asiantuntijat ovat silti toisaalla.

Homma ry:n ylläpitämässä arvoliberaaliutta, islaminuskoa ja ruskeaa ihonväriä vastustavassa keskusteluryhmässä arvellaan, että potkujen syynä on joko Pentikäisen liiallinen konservatiivisuus suhteessa suurimpien osakkeenomistajien räikeään vihervasemmistolaisuuteen tai saman miehen turhankin innokas vihervasemmistolaisuus suhteessa yrityksen markkinataloutta kannattaviin konservatiiviomistajiin. Molemmissa tapauksissa taustalla väijyy luonnollisestikin jokin salaliitto, kuten kansainvälinen Trilateraalinen komissio ja uutta maailmanjärjestystä rakentavat pankkiirit.

Hompansseilla saattaa olla yksi oikea havainto kaikkien foliohattujensa alla. Lehdellä on jokin muu kohderyhmä kuin he. Ja se on ongelma.

Näppituntumalta voidaan sanoa, että Helsingin ja Uudenmaan supistuvilla mediamarkkinoilla on ehkä vain yksi kuluttajaryhmä, jossa yhdistyvät kaikki lehdentekijän toiveominaisuudet.

Heitä on paljon ja vuosi vuodelta enemmän, kaikki työikäisiä aikuisia. Heillä on myös melko hyvä tulotaso, runsaasti ostovoimaa ja kritiikitön suhde kuluttamiseen. He työskentelevät perinteisissä asiantuntija- ja yrittäjäammateissa, jotka jättävät jopa vapaa-aikaa – aivan toisin siis kuin epätyypillisissä työsuhteissa ja johtotehtävissä. Heillä ei ole ylempää korkeakoulututkintoa sotkemassa ajatuksia. He ovat arvoiltaan konservatiiveja. Ja heille on aivan luonnollista tilata lehtiä kotiinkannettuna.

Heitä voidaan kutsua yleisnimellä perussuomalaiset, vaikka äänestyskäyttäytymiseltään ja mahdollisilta puoluesidonnaisuuksiltaan he voivat olla mitä tahansa. Homma ry. on vain yksi ulottuvuus tässä laajoja kansaryhmiä yhdistävässä kulttuurisessa siilipuolustuksessa.

Helsingin kaupungilla ei ole antaa juuri mitään perussuomalaisille. Eivät he kaipaa Vaasankadun kävelykatua, kivijalkakauppoja, pop up -ravintoloita, Kallio-romantiikkaa tai monikulttuurisia kaupunginosajuhlia. Yleensäkin ajatus jonkinlaisesta tunnesiteestä suurkaupunkiin täyttää heidät hämmennyksellä. Oopperaa he kauhistelevat enemmän kuin Seppo Räty, teatterissa he käyvät vain yrittäjäjärjestönsä tai ammattiosastonsa kutsumana. Viinansa he ostavat Tallinnasta ja juovat kotona, heidän lapsensa katsovat baarivinkit City-lehden äänestyksestä.

Heiltä ei heru sympatiaa työttömille, asunnottomille, narkomaaneille tai kerjäläisille, mutta he palvovat Heikki Hurstia, joka antaa heille synninpäästön ilman vaivannäköä tai osallistumista. Raitiovaunujen tulisi väistää heidän autojaan. Heidän paratiisinsa on espoolainen pientalolähiö, jonka alta on jouduttu tuhoamaan satoja hehtaareja maan viljavinta peltoalaa. Heidän pahin pelkonsa on, että sinne vedetään metro.

Perussuomalaiset eivät ole läheskään aina rasisteja. Ulkomaalaisvastaisuus on vain väistämätön sivutuote militantissa nostalgiassa, jota he harjoittavat. Ovathan he toisen polven maaltamuuttajia, jotka ovat oppineet vanhemmiltaan myyttisen ikävän vuoden 1952 kevääseen, jolloin elintarvikevirastoa, lastenhoitoon osallistuvaa isää tai ulkomaalaisia ei ollut vielä keksitty. Monet ovat myös kolmannen polven karjalaisevakkoja, jotka vaalivat uhrin asemaa rakkaimpana vaarivainaalta saatuna perintönään. Heille turvapaikanhakija on samalle sääliapajalle tunkeva varas.

Helsingin Sanomain ongelma tässä on kiusallinen – kaikista yllämainituista syistä perussuomalaiset inhoavat lehteä koko sydämestään. Heille se edustaa näsäviisasta akateemista punavihreyttä, jossa heitä joka toisella sivulla haukutaan ja joka toisella syyllistetään.

Lehden levikki onkin romahtanut muutamassa vuodessa. Uusia yleisöjä tuotteelle ei ole saatu tarpeeksi. Nuoret vihreät tai vasemmistolaiset kuluttajat eivät tilaa kallista lehteä, johon he suhtautuvat liki yhtä suurella penseydellä kuin hompanssit konsanaan foorumillaan. Eikä sisällön rukkaaminen liberaalimmaksi auta, sillä mistäpä pennitön prekariaatti tilausmaksunsa saisi, vaikka lehteen tehtäisiin ironinen Nyt-liite joka päivä?

Unohtamatta sitä, ettei lehden tilaamisessa ole mieltä, kun uutiset ja viihde ovat joka tapauksessa ketterämmin klikattavissa kännykän näytöltä kuin paperilta. Oli se sitten tabloidi tai broadsheet.

Katkaistakseen tappiokierteensä lehden on optimoitava sisältönsä. Loogisinta olisi tehdä se perussuomalaisten silmille. Siellä ovat mainostajan kaipaamat kohdeyleisöt, siellä rahoissaan kieriskelevä keskiluokka.

Sanoma-konsernissa tätä on kokeiltu jo. Ilta-Sanomien julkaisupolitiikkaan haettiin päätoimittaja Ulla Appelsinin johdolla ideoita aviisin perustamisvuoden lapualaistunnelmista. Perussuomalaisia on sen jälkeen hellitty kohuotsikoilla hallituspuolueiden edustajien ulkomaanmatkoista ja eurosuhmuroinneista, huonokäytöksisen nuorison ylenpalttisella tuomitsemisella ja lämpimillä sotamuistoilla. Timo Soinista Ilta-Sanomilla ei ole kuin hyvää sanottavaa, Heidi Hautalasta ei myönteistä otsikkoa tehtäisi edes kännissä.

Helsingin Sanomat seuraa kiinteästi pikkusisarensa toimia ja soveltaa niitä kykynsä mukaan omaan toimintaansa. Jos ei ole tehnyt aiemmin, niin kohta tekee.

Näin ainakin Sanoma Newsin toimitusjohtajan, Pekka Soinin, mukaan.

Markkinointi & Mainonta -lehden haastattelema Soini moittii Helsingin Sanomain lukukelvottomia sisältöjä ja toivoo mallin hakemista iltapäivälehdistöstä.

Sanoman sisäisessä verkossa julkaisemassaan blogimerkinnässä Soini tekee pelin säännöt selväksi: enemmän populismia! Soini hehkuttaa ”laatujournalismin” perään, mutta puhe on tyhjää, sillä ”laadun käsitteen taas määrittelevät lukijamme”.

Laadun. Käsitteen. Määrittelevät. Lukijamme.

Pekka Soini kaipaa lisää nopeutta: ”Iltapäivälehdet ovat tottuneet elämään ajan pulssilla. Ne myydään lukijoille joka päivä.”

Se tarkoittaa kohuja, skuuppeja, vähemmän huolellisuutta, enemmän uutistoimistosyötteiden ja tiedotteiden monistamista. Mausteeksi luultavasti koko toimituksen jo nyt rakastamaa sähäkkää Twitter-journalismia – ainahan on olemassa nettikansa, joka raivostuu.

Yksi voittaja uudessa PS-Hesarissa olisi: Esa Mäkinen.

Mäkinen on Suomen paras toimittaja. Ei siksi, että hän olisi harvinaisen nokkela kirjoittaja tai syvällisesti asioita selvittävä sankarijournalisti. Hänen etevyytensä ilmenee elohopeamaisessa opportunismissa, joka mittaa hänen kulloisenkin olinpaikkansa maailmankatsomuksellisen fengshuin tarkemmin kuin ehkä mikään muu instrumentti. Siksihän myös Helsingin Sanomat otti Ylioppilaslehden punavihreän päätoimittajan syleilyynsä ja antoi hänelle lopulta ikioman lokeron, jossa tuottaa ”datajournalismia”.

Kun maailma oli vielä nuori ja Helsingin Sanomat yritti esittää neljättä valtiomahtia sisällyttämällä mainosten ja sarjakuvien väliin kirjoituksia yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista, tilastomerkintöjen lajittelu ei kohonnut etusivun uutisaiheeksi. Kansanedustajien taksimatkojen ja äänestyspoissaolojen tuomitseminen kuului iltapäivä- ja aikakauslehdille. Työnjakoa pidettiin itsestään selvänä, mutta ajat muuttuivat.

Datajournalismi antaa legitiimin keinon upottaa lehteen mitä löyhkäävintä taksikuittipopulismia. Siksi se epäilemättä on Pekka Soinin hahmotteleman uuden nopean uutismedian parasta a-ryhmää. Lisäksi numeroista pystyy lajittelemaan ja taulukoimaan näyttäviä uutisia salamannopeasti.

Esa Mäkinen ei ole työssään mikään tarkoitushakuinen kirveskommunisti, kuten Hymy-lehden vapaamuurarimetsästäjät. Pöyhiessään julkista vallan- ja varainkäyttöä taulukkolaskentaohjelmallaan hän vain vääjäämättä löytää epäkohtia. Jos niitä joskus tulee hiukan äänekkäämmin paheksuttua, annetaakoon se anteeksi. Nöyränä helmenkalastajana hän pulahtaa Sanomatalon suonissa sykkivään objektiiviseen datavirtaan ja nousee pärskien pintaan mukanaan syvistä uomista noukittu arvokas ja ennenlukematon tieto.

Esimerkiksi 20. toukokuuta 2013 päivätty selvitys presidentti Tarja Halosen kahden vuoden takaisesta puolen miljoonan euron matkasta Afrikkaan ei tietenkään ollut sama kuin Iltalehden aivan identtinen kohulööppi 25. maaliskuuta 2011.

Jaa miksikö? Esa Mäkisen ja Jyri Hännisen laatimassa artikkelissa on mukana graafi, Iltalehdessä ei.

Madonna piestiin henkihieveriin Nazisin taistelussa

Kaikki alkoi, kun Stara-verkkomedian toimittaja törmäsi Daily Mirror -lehden viihdeuutisten RSS-syötteeseen jostakusta asunnottomasta, joka oli joutunut ongelmiin viranomaisten kanssa kaukana rapakon takana. Pian ilmeni, että kyseessä on Anthony Ciccone, Madonnan isoveli.

Kysymättäkin on selvää, että tämä kiinnostaa. Madonna on maailman suurin tähti eikä hänenlaisiaan enää valmisteta.

Alkuperäinen uutinen, jonka Associated Press levitti maailmalle, oli ilmestynyt michiganilaisessa The Traverse City Record-Eagle -lehdessä otsikolla ”Koditon mies loukkaantui pidätyksessä”. Uutisen toisessa kappaleessa mainitaan hyvin ohimennen, että otsansa repinyt mies sattuu olemaan kuuluisan laulajatähden veli. Ciccone oli vastustanut pidätystä, jolloin rivakkaotteinen poliisi oli joutunut sysäämään tämän maahan.

Stara laati jutulle otsikon: ”Madonna rajussa tappelussa – loukkaantui ja pidätettiin”. Klikkaukset eivät nimittäin tule aivan itsestään ja Amppari-yleisö on vaativaa. Ihmekös tuo, jos otsikkoa pitää hiukan maustaa. Eikä se niin tarkkaa ole, vaikka rimpsu olisi joka sanaltaan valetta.

Uutinen Madonnan 56-vuotiaan sukulaisen törttöilystä Yhdysvaltain Keskilännessä alkaa näin:

Madonna esiintyi MDNA-kiertueellaan Moskovassa ja Pietarissa, jossa hänen avoin tukensa Putinin hallitusta vastaan kamppailevalle Pussy Riot -yhtyeelle ja homojen oikeuksista puhuminen eivät olleet kaikkien mieleen. Poppari saattaa saada tämän vuoksi viisumikiellon Venäjälle.

TIETENKIN. Koska mikäpä olisi väärän otsikon jälkeen enemmän paikallaan kuin käsittämätön ingressi jostakin koko asiaan millään tasolla liittymättömästä tiedonsirpaleesta?

Stara pääsee viimein myös asiaan, onneksi. Se kertoo, että herra nimeltä Anthony Ciccone on pidätetty tämä äidyttyä riehumaan kännissä michiganilaisessa Grand Traverse County Civic Centerissä. Pidätyksen yhteydessä aiheutuneeseen haavaan ommeltiin yhdeksän tikkiä ja asia oli sillä selvä. Paitsi ettei ollut.

Toimittaja ei tyydy vain raportoimaan siitä, että Madonna on ilmeisesti hakattu Venäjällä. Hän tempaisee ulkomuistista pari riviä satunnaista informaatiota rapajuoposta äkäpussista, jonka moraalissa on vielä rutkasti kasvunvaraa:

Madonna tervehti taannoin ensimmäisessä Instagram-viestissään fanejaan kusipäinä. Hän julkaisi sivustolla myös otoksia, joissa hän muun muassa esittelee rintavarustustaan ja siemailee alkoholiannosta martinilasista. Äskettäin Madonnan kerrottiin olevan vuoden 2012 kiertuekuningatar, sillä hän tienasi MDNA-kiertueellaan yhteensä 141 miljoonaa puntaa, eli 181 miljoonaa euroa.

Tissejään vilauttelee! Haistattelee pitkät faneilleen sosiaalisessa mediassa! Ei ihme, että Neuvostoliiton kiertue päättyi hirvittävään joukkotappeluun ja Madonnan putkapahoinpitelyyn.

Obskuurit uutissisällöt ärsyttivät lopulta myös lukijoita. ”Uskomatonta tuubaa, parempi otsikko olisi: ’Naispoliisi pahoinpiteli Madonnan Venäjällä sairaalakuntoon’”, tuhahteli eräs kommentoijista. Staralle jäi vain yksi vaihtoehto.

Se vaikeni koko mokasta ja vaihtoi otsikon. Uusi versio hylkäsi teorian siitä, että Madonna olisi saanut köniinsä, sillä tarkempi lukeminen paljasti, että kyseessä ei ollut laulajatar itse – ja tappelukin kadotti osan hurjuudestaan: ”Madonnan isoveli tappeli juovuksissa – loukkaantui ja pidätettiin”.

Julkaisu ei viitsinyt erityisesti mainostaa redaktiotaan. Ehkä ei tarvinnutkaan, sillä jutun muu teksti on säilynyt entisellään. Ehkä Anthony Cicconen pää lyötiin asfalttiin todellakin juuri siksi, että hänen sisarensa on persona non grata Venäjällä.

Stara on yksi Suomen pitkäikäisimmistä tusina- ja hömppäviihdesivustoista. Se sai melkoisen etumatkan alalla, jota on näillä lakeuksilla pitkään laiminlyöty. Se on yhden hengen yritys, joka työllistää laajan joukon avustajia. Helposti nähtävissä ovat tietenkin sellaiset amerikkalaiset esikuvat kuin Perez Hilton ja TMZ.

Se myös tekee laajaa yhteistyötä kihelmöivän hauskojen tahojen kanssa Raija Pellistä Juhani Palmuun, STT:stä Hanoi Rocksiin.

Operaation taustalla häärii uuttera Jocka Träskbäck, jonka varttuneemmat muistavat otsalla killuneista puuhelmistä. Näin hänen Wikipedia-sivunsa kertaa:

Träskbäck on aiemmin työskennellyt toimittajana MTV3-kanavan Hot Hit -ohjelmassa, Suosikki-lehdessä sekä YLE TV2-kanavan Poliisi-tv ja Matkalla Suomessa -ohjelmissa. Hän lauloi vuonna 1995 perustetussa 7. taivas -yhtyeessä, joka julkaisi kaksi levyä.

Luettelosta puuttuu Jockan epäonnistunut yritys päästä juontajaksi Yleisradion Lista-ohjelmaan, mutta sillä ei ole väliä. Tärkeintä on vain saada tähän loppuun tekosyy linkittää 7. taivaan musiikkivideoklassikko vuodelta 1998.

Talvivaara Digital

Aivan aluksi voidaan tarkastella lukua.

500 598 000 €.

Se ei ole Yleisradion budjetti. Se on Suomen valtion vuonna 2011 maksama suora yritystuki. Siis veronmaksajien rahaa yksityisille yrityksille. Sitä ei koskaan saada takaisin, sillä se ei ole lainaa.

Toinen luku voisi olla tämä:

18 540.

Se on keskoskaappien määrä, jonka tuolla puolella miljardilla joka vuosi saisi, mikäli valtiovalta ei sponsoroisi markkinataloutta, vaan keskittyisi vauvojen hengen pelastamiseen.

Kolmaskin luku on:

500.

Suomessa syntyy joka vuosi keskimäärin lähes 4000 keskosvauvaa, joista noin 500 on vakavimmin avun tarpeessa olevia pikkukeskosia, toisin sanoen alle puolitoistakiloisia tai syntyneet ennen 32. raskausviikkoa.

Eikö olisikin uskomattoman räikeää populismia väittää, että mikäli valtio ei lapioisi vastikkeetonta tukea kapitalistille, kaikilla pienillä keskosillamme olisi kaappinsa ja jokaisella vielä 36 ylimääräistä varalla?

Pelkästä populismista puheenvuoro muuttuisi rikolliseksi tyhmyydeksi tai väärentämättömäksi kusipäisyydeksi, jos samalla kaavalla perusteltaisiin jotain aivan muuta epäkohtaa. Vaikkapa television ohjelmatarjontaa.

Talvi Digital Oy ja yhtiön perustaja, Pekka ”Peko” Korpela, saivat 11.4. niin sanotun paskahalvauksen, kun molemmat oivalsivat salatun yhteyden Yleisradion rahoituksen ja Suomen holtittoman lapsikuolleisuuden välillä. Talvi Digitalin kauhuksi Yleisradio osteleekin amerikkalaisen HBO:n tuotantoja eikä keskoskaappeja.

Yhtiö julkaisi Facebook-sivullaan asiaa käsittelevän valokuvan.

Myöhemmin konserni oivalsi, että Helsingin Suomalaisen Klubin kokoamalta Arvo Ylppö -kunnianosoitussivulta luvatta poimittu 1980-luvun keskoskuva ei ainakaan lisää asiakkaiden luottamusta yrityksen ammattitaitoon. Kuva katosi.

”Näköjään tosiasioiden tunnustaminen on meille kaikille niin kovin vaikeaa”, yritys ilmoitti epäanteeksipyynnössään. Joka myös katosi hetkeä myöhemmin. Jäljelle jäivät vain hallituksen puheenjohtajan omat blogimerkinnät Uuden Suomen Puheenvuorossa:

Korpelan ja Talvi Digitalin järjettömän kampanjan takana on maltillisesti ilmaistuna omintakeinen päättelyketju: jos Yleisradio ei ostaisi Game of Thrones -sarjaa Yhdysvalloista, jostakin taikalähteestä vapautuisi kolmisenkymmentätuhatta euroa per peruttu lähetys HUS:n käyttöön.

No, tämä ei tietenkään ole totta. Yhden Game of Thrones -lähetyksen hinta ei ole 30 000 € ja – huom! – Yleisradion lakisääteinen tehtävä ei ole pelastaa vauvoja kätkytkuolemalta. Korpelakin tietää asian jollain tasolla ja siksi hän tunnustaa Voiman Fifi-verkkolehden haastattelussa tehneensä järjettömän rinnastuksensa vain nostaakseen esille toisen, hänen omaa tuotantoyhtiötään lähemmin liippaavan puheenaiheen.

Viis vauvoista, mutta kun jengi ei striimaa.

Talvi Digitalin perustajan viestin pohjalla, hapenpuutteeseen menehtyneiden keskosten mätänevien ruumiiden alla, on viimeinen looginen umpisolmu: Yleisradio tuhoaa vapaan kilpailun tarjoamalla viihdeohjelmia. Ratkaisuksi Korpela vaatii, että Yleisradiolta poistetaan kaikki viestintätoiminta, joka ei ole ehdottoman välttämätöntä. Tai, kuten hän sen yhdessä tuhannesta samaa asiaa jankkaavassa blogimerkinnässään muotoilee:

Omassa arvomaailmassani antaisin YLE:lle 200.000.000,00 eur vuosittain journalistisesti korkeatasoiseen tuotantoon yhteiskunnallisten epäkohtien esiinnostamiseksi.

Pirukaan ei tiedä, mitä Pekka Korpela asialla tarkoittaa – etenkin kun hänen oma firmansa tekee töitä myös Yleisradion viihdetuotannoille – mutta selvästi herraa korpeaa eniten se, että jossakin hänen yksityisessä maailmankaikkeudessaan on liuta kuluttajia, jotka eivät halua ostaa maksullisia nettipalveluita:

Nykyisillä populistisilla Mannerheim-elokuva, ”Pakko Tanssia”, muilla ”huuhaa” sisällöillä ja amerikkalisille Time Warnerille maksamalla Game fo Thrones sarjalla YLE vain kosii kansaa ja hidastaa vapaiden markkinoiden, digitaalisten maksupalvelujen ja viestinnän kehittymistä.

Tässä on ajatusharha, jonka voisi sallia 1980-luvun keskoskaapissa kuoliaaksi kituvalle vauvalle, muttei oikein mediatuotantoyhtiön hallituksen puheenjohtajalle. Korpela vaikuttaa kuvittelevan, että mikäli Yleisradio ei lähettäisi viihdeohjelmia, ihmiset ryntäisivät sankoin joukoin tilaamaan Satuhäänsä, tamperelaiset maalaiskomediansa ynnä Uutisvuotonsa Talvi Digitalin yhteistyökumppanilta, Elisa Viihteeltä.

Ajatus on samanlainen kuin Jarkko Tontilla, joka vajaat vuosi sitten herätti kohua väittämällä kirjastojen aiheuttavan ”ilmaisuuden kulttuuria, jossa kirjaa ei arvosteta”.

Homma saattaa oikeasti olla jopa aivan päinvastoin. Julkinen eli näennäisesti maksuton viihdetarjonta ei ikinä kata kaikkea tarvetta. Se herättää ruokahalun, lisää kysyntää. Tätä väitettä sopii testata vierailemalla ahkerien kirjastonkäyttäjien luona ja tutkimalla heidän kirjahyllyjään. Kovimmat lukutoukat myös ostavat eniten kirjoja.

Audiovisuaalisten kuluttajatuotteiden markkinoissa toistuu samansuuntainen mekanismi.

Suomeen on tullut lyhyessä ajassa iso nippu erilaisia mediapalveluita. HBO avasi oman nettistriimaussivunsa, mutta samalla apajalla ovat myös Netflix, kaikki laajakaistaoperaattorit ja kaupalliset tv-kanavat. Ne ovat avanneet kukin oman maksupalvelunsa suomalaisille tietäen vallan hyvin, että maassa on myös yleisradiotoimintaa.

Ne tietävät, että kuluttajat ovat valmiit maksamaan näistä palveluista, vaikka Yle-vero astuikin voimaan.

Itse asiassa ajoitus on hyvin tarkka. Juuri nyt on hyvä astua markkinoille, kun lupamaksusysteemi väistyy historiaan. Tv-maksu saattoi oikeastikin jarruttaa kulutusta, sillä se piti maksamalla maksaa. Se oli maksutavasta riippuen 50–200 euroa suoraan pankkitililtä. Sen jälkeen tahtoa – tai aina rahaakaan – lehden tai nettipalvelun tilaamiseen ei välttämättä enää ollut.

Sen sijaan veromuotoinen maksu ei kirpaise millään tavalla, ei oikeasti. Se katoaa muiden verojen joukkoon eikä näy menoeränä kukkarossa. Se siis jättää psykologisesti katsottuna enemmän tuhlausvaraa.

HBO:n Game of Thrones ja True Blood ovat hyviä sisäänheittotuotteita. Näyttämällä näitä sarjoja Yleisradio luo kaupallisille palveluille uusia yleisöjä. Asetelma hyödyttää kaikkia osapuolia. Julkinen palvelu väistää suosiolla. Se antaa maksukanaville ja nettijakelijoille etuajo-oikeuden eikä tarjoa on demand -muotoista palvelua. Jopa Ylen Areena-palvelussa näkyvät viihdeohjelmat ovat saatavilla vain rajoitetun ajan, minkä jälkeen fanilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä tilaus tai ostaa dvd-boksi.

Musiikkibisneksessä ollaan siinäkin jälleen askeleen muuta alaa edellä.

Mikäli Talvi Digitalin perustajaa kuunneltaisiin, Radio Suomi pitäisi lakkauttaa. Hän ei kirjoita niin blogissaan, mutta sitähän hän tarkoittaa. Jos televisiossa ei saa Korpelan mukaan näyttää viihdettä, miksi radiossa saisi soittaa iskelmiä? Entisten nuorten sävellahja aivan varmasti estää kehittämästä Spotifyn tapaisia viihderatkaisuja. Arvatenkin jokainen kesämökin paristokäyttöisessä matkaradiossa soinut hittibiisi on myös ”yksi keskoskaappi vähemmän”.

Jostain syystä kuitenkin poppia striimataan yhä enemmän ja aivan laillisesti. Eikö Ylex:n riemukas aamutiimi onnistunutkaan tappamaan vauvojen ohessa suomalaista musiikkiteollisuutta?

Pekka Korpelan into nostaa kuolevia pikkukeskosia tikunnokkaan on monella tavalla iljettävä. Ensinnäkin tietysti siksi, että se on täydellisesti puppua. Suomessa ei kuole keskosvauvoja siihen, että välineitä näiden hoitoon ei olisi saatavilla tai että Yleisradio veisi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin rahoja. Pienten keskosvauvojen ennuste on aina epävarma eikä asiaan täysin syyttömän osapuolen osoittelu palauta kenenkään lasta elävien kirjoihin.

Toinen juttu on peruspalveluiden rahoitusvajeen todellisten syyllisten etsiminen. Jos Suomella yhtäkkiä ei olisikaan varaa vastasyntyneiden hoitoon tai uuteen lastensairaalaan, Pekka Korpela ei voisi kuin katsoa yrittäjätovereineen peiliin. Hallitus antoi heille budjettikehysriihessä mojovat veronalennukset, kahden Yleisradiollisen verran vuodessa. Miksi tämä ei lainkaan haittaa lapsirakasta johtajaa?

Eräässä läpeensä kahjoista US-blogauksistaan Korpela nostaa esiin vielä yhden vääryyden. Hän huomaa aivan oikein, että sosiaali- ja terveysministeriöltä on kehysriihessä nipsaistu pois 30 miljoonaa euroa tutkimusrahoitusta. Se merkitsee melkoista romahdusta muiden muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimustyössä.

Vääristyneellä logiikallaan Korpela tietenkin selittää, että pienentämällä Yleisradion rahoitusta voitaisiin  THL:ltä riistetyt tutkimusmäärärahat palauttaa. Räyhätessään Yleisradiosta Korpela ei kuitenkaan huomaa, että summaa itse asiassa ei ole leikattu. Se on vain siirretty toiselle momentille, Jyrki Kataisen henkilökohtaiseksi karkkirahaksi.

Eikö tämän tulisi olla päällimmäisenä keskostemme hoidosta huolestuneen yritysjohtajan puheenvuorossa?

No, kaikeksi onneksi Perkka Korpelan ja Talvi Digitalin ei tarvitse aivan yksin tarpoa pohjattoman typeryyden suolla. Sanoma Osakeyhtiö on aivan kintereillä sukeltamassa lähimpään suonsilmäkkeeseen.

10.4. Helsingin Sanomat julkaisi jutun, jossa lehti valjasti sokean kehitysvammaisen naisen ajamaan asiaansa eli Yleisradion rahoittamisen alasajamista. Suomen Kuvalehdessä Kalle Kinnunen aivan oikein kutsui tuota  ”päiväksi, jolloin Yle-raivo meni yli”.

Nelosen ja Helsingin Sanomain yhteisesti tuottama niljakas sosiaaliporno oli tähdätty osoittamaan, miten kauhean epäreilu tämä uusi Yle-vero on. Sitä joutuu maksamaan jopa henkilö, joka ei voi käyttää Ylen palveluita.

Työnantajalleen sokeasti uskollinen Susanna Reinboth ei sekuntiakaan vaivaa päätään sillä, että kaikki suomalaiset veronmaksajat ovat samassa veneessä. Jopa täysin tulottomat kansalaiset joutuvat osallistumaan Suomen rahoittamiseen. Arvonlisävero ei katso kuluttajan ikää tai vamma-astetta ja kiinteistövero koskettaa kaikkia, joilla asunto on. Eikä Yleisradiolla ole niiden maksamiseen osaa eli arpaa.

Artikkeli on tietyssä mielessä jopa halpamaisempi kuin Korpelan keskoskaappihölmöily. Se edustaa avuttoman ihmisen härskiä hyväksikäyttöä ja poikkeuksellisen paksua ahneutta. Sanoma-konserni omistaa yli puolet suomalaisesta mediasta ja on liikevaihdoltaan viisi kertaa Yleisradion kokoinen, mutta loputtomasta itkemisestä päätellen sekään ei riitä. Mikael Pentikäinen haluaa istua seitsemän kuningaskunnan Rautavaltaistuimella.

* * *

Amerikkalainen HBO on muuten itse halunnut suosia eurooppalaisessa jakelussa yleisradioyhtiöitä. Syyt ovat taiteelliset: draamasarjojen pitkät jaksot on kuvattu ehjinä kokonaisuuksina, joita ei saisi pilkkoa mainostauoilla. Vapaassa markkinataloudessa näinkin voidaan menetellä.

Rakas Joulupukki…

Kaasuputki-blogi sai haltuunsa Jamin, 6 vuotta, laatiman joulutoiveen, jonka hänen perhepäivähoitajansa Anna-Liisa oli luvannut lähettää Korvatunturille. Liikuttavalla lapsentöherryksellä laaditussa kirjeessään Jami toivoo, että erilaiset sisällöntuottajat, olivatpa he sitten toimittajia tai kirjailijoita, lakkaisivat esiintymästä fiktiivisinä lapsina edes hyvän asian puolesta.

Saatekirjeessään Anna-Liisa kertoo, että Jamia on jo hyvän aikaa kismittänyt kaikenlainen kuvitelmien ja todellisuuden rajan hämärtäminen journalismissa. Jos aiotaan käyttää fiktiota tehokeinona toimituksellisessa aineistossa, sen tulisi ilmetä tekstistä. Esimerkiksi pakinatyylissä tai gonzojournalismissa on selvää, ettei toimittaja pyri kertomaan totuutta niin kuin se ilmenee, vaan niin kuin se hänestä tuntuu. Tätä ei kuitenkaan sekoiteta yleensä edes vahingossa faktatietoihin. ”Paitsi tietenkin Turun Sanomissa”, kuten Jamilla on Anna-Liisan mukaan tapana sanoa.

”Jami toivoi, että aikuiset joisivat mieluummin kaliaa kuin yrittäisivät korjata yhteiskunnan epäkohtia noin älyttömillä keinoilla”, Anna-Liisa päättää kirjeensä.

Kaasuputken vuosikatsaus 2012

Vuotta 2012 on jäljellä enää hiukan yli toista viikkoa , ellei sitten maailma lopu tänään, kuten luvattu on. Sitä odotellessa on hyvä heittäytyä nostalgiseksi ja tutkia, mitä viestimillä on ollut tarjottavanaan kuluneina kahtenatoista kuukautena.

Tammikuu

10.1. Guggenheim-museo Helsingille suuri mahdollisuus, 10.1.2012

  • Jan Vapaavuori perusteli satojen miljoonien rahareikää Helsingin kaupungin budjetissa vastaansanomattomalla ”miksi ei?” -argumentilla. ”Mitä meillä on menetettävänä?” Vapaavuori myös kysyy, mutta ei ilmeisesti tarkoita rahaa.

13.1. Tältä näyttää Henna Kalinainen lihoneena, kuvat jutussa

  • MTV3:n Viihdeuutiset alias toimittaja Jari Kupiainen julkaisi kuvat Henna Kalinaisesta. ”Edes 10 kiloa lihavampana ei Henna Kalinainen näytä pyöreältä vatsansa seudulta”, Kupiainen kirjoittaa silminnähden tuohtuneena 58-kiloisesta Kalinaisesta.

18.1. Kotiteollisuuden Hynynen järkyttyi Facebookista

  • Äijä järkyttyi.

19.1. Bolotowsky syyttää presidenttiehdokasta antisemitistisesta vihailmaisusta

  • Paavo Arhinmäki ehti kuukausikaupalla ennen Pertti Salolaista (ks. 1.12.) saamaan maailman helpoimman natsikortin. Koska Kaasuputki-blogilta se vielä jostain syystä toistaiseksi puuttuu, todettakoon tässä, että Israelin valtio harjoittaa apartheid-politiikkaa ja suorittaa etnistä puhdistusta lukuisilla valtaamillaan alueilla.

Halla-aho: Netissä kiertävä ”neekerinpiiskaushaastattelu” on toimittajan keksimä

  • Kansanedustaja Jussi Halla-ahon mediavaino alkoi jo vuonna 1991.

Helmikuu

7.2. Etelä-Afrikan poliisi nappasi valelaulaja-zombin

  • Suuressa maailmassa lähinnä naurettaisiin ”valelääkäreille”.

9.2. Arhinmäen vauva syntyi

  • Helmikuu 2012 oli suuri prinsessavauvakuukausi.

10.2. Timo T.A. Mikkonen ei ole kuollut – Nina kertoo syyn huhuun

  • Valelaulaja-zombi?

13.2. Naisten omituiset kuviot baareissa

  • Suomen Johan Bäckman, Henry Laasanen, kuvailee piinallisen tarkasti, millä kaikilla tavoilla hän on sietämätöntä kapakkaseuraa.

16.2. Henna Kalinaisella edessä raju laihdutus

  • Ks. 13.1.

22.2. Pertti Salovaara: Rakastan 21-vuotiasta Annaa!

  • Maailman leppoisin entinen radiotoimittaja, entinen kansanedustaja pelaa taskubiljardia ”papinkarkottimella”.

Nuorukainen vältti täpärästi karmean lumiturman – katso kuvat ennen ja jälkeen

  • Puhumattakaan siitä, että jos nuorukainen olisi odottanut vielä pari tuntia, hän olisi saattanut jäädä lumiauran alle tai ainakin saada lumilapiosta koivilleen.

23.2. Prinsesstårtorna är på väg att ta slut

  • Estelle huipensi prinsessavauvakuukauden. Uhkaava prinsessakakkupula syöksi Ruotsin kriisiin.

Maaliskuu

1.3. Presidentti Niinistöllä upea silinteri

  • Jari Kupiaisen mielestä Sauli Niinistön silinteri on isompi ja myös menee syvemmälle kuin yhdenkään presidentin tätä ennen.

Jenni Haukio ei peitellyt hymyään

  • Vastanimitetyn presidentin puoliso myös tanssi pöydillä, heitti pikkuhousunsa Teuvo Hakkaraiselle, oksensi äänestysuurnaan, sai kymmenentuhannen euron sakon kokaiinin hallussapidosta ja paiskasi television ikkunasta läpi.

12.3. Jammu-setä kuoli

  • Nettipalstoille laskeutui maansuru: ketä elämässään pettyneet ihmisrauniot nyt voisivat vihata saadakseen olonsa tuntumaan paremmalta?

16.3. Hakkarainen vastasi haastattelupyyntöön ytimekkäästi: Painu vi***un

  • Kolmen asteriskin vittu yllätti toimittajan.

Janne unohti syömisen

  • Janne unohti syömisen.

19.3. Hedmanien myrskyisä liitto päättyy

  • Taas.

21.3. Sepon kohtalo kuohuttaa katsojia – Salkkarit boikottiin

  • Seppoku. (s.) Fiktiivinen itsemurha, jota ei tehdä.

23.3. Löytö vessasta paljastaa Sport-fanien karmean pettymyksen

  • Valokuva Vaasan Sportin fanihuivista urinaalissa on vahva kandidaatti vuoden turhimman uutisen tittelin saajaksi.

28.3. Munatilanne nyt: Kädestä suuhun

  • Munauutisten supervuosi jatkui.

31.3. Juha Föhr: ”Minullakin on ollut naisihastuksia”

  • Homot vie meidän naiset.

Huhtikuu

2.4. Siperian turmakone lensi aikaisemmin Etelä-Savossa

  • Siperiassa, Tjumenissa menehtyi kolmekymmentä ihmistä. Jos eteläsavolaiset olisivat yhä olleet kyydissä, Savonlinnassa olisi nyt suruliputus. Ks. myös 22.2.

8.4. Juna ajoi miehen käteen 160 km/h Helsingissä keskiyöllä

  • Toivottavasti kädessä ei ollut muna. Ks. 28.3.

11.4. Neumann ja 20 vuotta nuorempi Anna: Ero

  • Kyseinen suhde kesti viikon. VIIKON.

17.4. Jenni ja Victoria kuin kaksi marjaa hiuskoristeissaan

  • MTV3 kieltäytyi kuitenkin täsmentämästä, mikä marja heille tuli mieleen Victoriasta ja mikä Jenni Haukiosta.

19.4. Poliisi: Arto Merisalo katosi

Arto Merisalo on jo vankilassa

  • Tampereen entinen kaupunginjohtaja Pekka Paavola ei ikinä älynnyt, että paras tapa paeta etsintäkuulutusta on mennä vankilaan.

21.4. Chisu ja Madonna ovat häkellyttävän samannäköisiä

  • Molemmat ovat naisia, joten heillä on samankaltaisia ruumiinosia. Lisäksi molemmilla on yhtä monta raajaa.

30.4. Vihreät esittävät Guggenheim-hankkeen hylkäämistä

  • Vaadittuaan ensin sinnikkäästi Guggenheim-museota Helsinkiin Vihreät – De Gröna päättivät olla riskeeraamatta syksyn kuntavaaleja ja käänsivät kelkkansa. Puolueen tämänhetkinen historiantulkinta on se, etteivät Vihreät ole koskaan kannattaneet Guggenheim-hanketta.

Toukokuu

3.5. Apulanta tyrmää jääkiekon MM-liput

  • Toukokuu alkoi vahvasti vuonna 2012.

7.5. Mies laittoi kännykän taskuunsa, mutta puhelin katosi – Tuntematon vastasi ja sitten puhelin sulkeutui

8.5. Poliisi löysi Auerin kirjeestä kummallisia goottikuvioita

  • Myöhemmin poliisi pidätti kymmenentuhatta alaselkätatuoinnin ottanutta naista epäiltynä murhahankkeista.

9.5. Alle vuoden liitto – Jippu hakee avioeroa

  • Jippu on yhden hengen Vain elämää.

17.5. Alexander Stubb palkitsi Leijona-sankarin: En sentään pussannut

  • NO HOMO.

24.5. Lasten yliajot: Tutkinnassa takapakkia

  • Vuoden 2012 harkituin kielikuva.

10 000 naista kellistänyt suomalaislaulaja myöntää: Laulan panemisen takia!

  • Jos Tauski ja Jippu eivät ole muka Vain elämää -sarjan seuraavalla kaudella, jossakin on tehty virhe.

28.5. ”Karmea homma”

  • ”Osa elää elämäänsä verkossa, eikä reaalimaailmassa. Eihän se ole terveellistä roikkua tuntitolkulla noissa välineissä”, Timo Soini motkottaa. Hommaforumilla tuijotellaan lattialistoja ja yritetään vihellellä huomiota herättämättömästi.

31.5. Vesa Keskiselle taas morsian Ghanasta

  • Siemen kytee.

Kesäkuu

3.6. Rihanna bongattiin taviksen näköisenä!

  • Tavis kosti pukeutumalla Rihannaksi.

5.6. Nyt ei ole siloteltu – tässä tulee vaha-Niinistö

  • Sauli Niinistö olisi ihanteellinen kansanjohtaja jossakin ikonoklastisessa kulttuurissa: hänestä on ilmeisen mahdotonta saada hyvää kuvaa.

11.6. Jussi Halla-aho vähättelee KKO:n tuomiota (IS 11.6.)

  • Vainoharhaisen lainsäätäjän mukaan Suomi olisi parempi paikka, jos lakia ei noudatettaisi.

14.6. Jenni Haukio ihastutti nuorekkaassa asussa – katso

  • MTV3:n mukaan 64-vuotiaan Sauli Niinistön vaimoa ei tietäisi 35-vuotiaaksi, ellei hän pukeutuisi kuin teinipissis.

20.6. Seiska: Jipun miesystävä vankilaan

  • Jipulla varustetun Vain elämää -sarjan aitousprosentti olisi vähintään kolmesataamiljoonaa.

21.6. Henna Peltonen: Sikiö näyttää ihan Tauskilta!

  • Rosemaryn painajainen.

26.6. Juhannustansseista kiihkeä homokeskustelu netissä

  • Kesän järjettömin kohu olisi kaivannut suolakseen vielä tätä, vajaa puoli vuotta myöhemmin annettua haastatteluvastausta: ”Minun kulttuurissani Ecuadorissa miehet tanssivat naisten kanssa. Olen aina tottunut tanssimaan naisten kanssa.”

30.6. Miljonääriperijä joutui luonnonvoimien armoille

  • ”Mutta viimeisin päälle laittautunut Tamara ei voinut hallita kuitenkaan luonnonvoimia, sillä reipas tuulenpuuska tarttui hänen siloiseen tukkaansa.”

Heinäkuu

3.7. Kuopiossa ei ole tänään ollut 99 astetta pakkasta

  • Kesä 2012 oli silti koleahko.

9.7. Festareista jättisotku: Jälki muistutti Raatteen tietä!

  • Tunnetusti Raatteen tien mottitaistelut jättivät neitseelliseen kainuulaisluontoon viinihanapakkauksia, käytettyjä kondomeja, oluttölkkejä, muovi- ja lasipulloja, kännyköitä, rikkoutuneita aurinkolaseja ja Kapasiteettiyksikkö-yhtyeen keikkapakusta unohdetun Uniikin.

11.7. Helsinki on uusi Berliini

  • Helsingin Kalliossa asuva ryhmä media-alan yrittäjiä ja sinivihreitä paikallispoliitikkoja luuli itseään kansaksi ja Karhupuistosta Haapaniemenkadulle ulottuvaa Viidettä linjaa Helsingiksi. Tätä he kutsuivat väärentämättömässä AKS:n hengessä ”uudeksi Berliiniksi”.

13.7. 45-vuotias Keskinen: Kuntoni on kuin viriilillä oriilla

  • ”Sperma kerätään hyppyyttämällä oritta tätä tarkoitusta varten rakennetun pukin päälle.” (Wikipedia)

30.7. Niinistö kiireisenä Merimieskirkossa: söi vain puolet pullasta

Niinistön pulla hävisi merimieskirkon pianon päältä

  • Viidensadan vuoden kuluttua muumioitunut pullanpuolikas on suosittu pyhiinvaelluskohde.

Jenni Haukio ihastutti sporttilookissa

  • MTV3 ei huomannut, että kaikilla oli samanlaiset verkkarit.

31.7. Ystävä puolustaa: Kristen ei harrastanut seksiä Rupertin kanssa

  • Kesän toiseksi turhin skandaali, jossa oikeasti kiinnostavaa oli vain Kristen Stewartin kanssa epäseksiä harrastaneen Rupert Sandersin vaimo, Liberty, ja tämän veli, Leopold, jolle asia jostain syystä kuului.

Elokuu

1.8. Laittoiko joku tahallaan muoviämpärit liian lähelle yleisten saunojen kiuasta?

  • Poliisi tutkii asiaa. Kuluneena vuonna poliisi on tutkinut todella monta asiaa.

2.8. Hakkarainen kiistää lemmenyön pornotähden kanssa

  • Teuvo Hakkarainen ei antanut kyytiä naiselle, johon hänellä on hivenen samanlainen suhde kuin Kristen Stewartilla oli Rupert Sandersiin.

11.8. Lady Gagan 57-vuotias äiti on näyttävä nainen

  • Päivää myöhemmin hän esiintyi Helsingin Olympiastadionilla.

15.8. Ratsastaa Mannerheimillä

  • Raimo Ilaskivi ratsasti Mannerheimilla.

16.8. Vettenterä myönsi poliisille esiintyneensä itse Enkeli-Elisan isänä [HS]

  • Minttu Vettenterä olisi voinut olla Suomen E. L. James, mutta fanifiktiota on paha tehdä omasta tuotannosta.

17.8. Kansanedustaja vertasi Mannerheim-näyttelijää kansanmurhaajaan: ”Johtuu varmaan univormusta”

  • Olli Immoselle (ps.) tuli Mannerheimista mieleen kansanmurhaaja.

19.8. Perheenäiti teki yllättävän ällöttävän löydön

  • Perheen ruokaan oli vähällä lipsahtaa lihaa. Uhkaava vaara torjuttiin siirtymällä lihapulliin, jotka tehdään pelkistä teurasjätteistä ja tärkkelyksestä.

29.8. Kokoomusnuoret mukana kannattamassa Romneyn valintaa Floridassa [HS]

  • Joukko libertaaritenavia matkusti Floridaan masturboimaan.

Syyskuu

5.9. Putin johtaa uhanalaiset kurjet muuttomatkalle

  • Rauhanmies Vladimir Putin takoi kurjet auroiksi.

7.9. Immonen haluaa Karjalan takaisin ja selvyyden vanhoille myyntiväitteille

  • Suomi suomalaisille! Muukalaisvastainen ja maahanmuuttokriittinen Olli Immonen (ps.) haluaisi palauttaa karjalaiset takaisin sinne, mistä he kepulikonstein aikoinaan ”pakenivat” tänne.

Henna ja vauva voivat hyvin: ”Ihan Tauskin näköinen”

  • Lapsiparka.

11.9. Niinistön nettikampanja närkästyttää nuoria

  • Presidentin johtama työryhmä kokosi nipun alentuvia neuvoja, joilla on tarkoitus estää niiden ihmisten syrjäytyminen, jotka eivät ole missään syrjäytymisvaarassa. Jo osattomiksi tuomittuja presidentti ja hänen porvariystävänsä eivät missään tapauksessa edes halua auttaa. Jostain syystä tämä tieto oli uutinen joillekin vasemmistoälyköille.

12.9. BB-talo viime yönä: Anne imi Markuksen persvakoa, Jouko sai erektion!

  • Ohjelma on huomattavasti tylsempi kuin siitä kertovat otsikot, joten sitä ei kannata katsoa.

14.9. Unelmat todeksi!

  • ”Dreamdon tavoitteena on menestyä kansainvälisesti, mutta käyttäjämäärää suurempi merkitys on Vilénin mukaan toteutuneilla unelmilla.” Yksi tällainen toteutunut unelma voisi olla muutaman sadantuhannen euron puliveivaaminen joltakin idioottirahastolta tai maakuntakorkeakoululta startup-yrittäjyyden ja IT-kuplan nimissä.

25.9. Trollihenkilö kiusaa perussuomalaisia

  • Sakarias Lehtomäki ei sinänsä aivan tavattoman paljon eroa todellisista persuehdokkaista. Ks. 26.9.

26.9. Uusin kohu jurppii Timo Soinia: ”Taas käytetään tätä puolueen leimaamiseksi”

  • Ks. 25.9.

27.9. Positiivinen ihminen elää pitempään ja tienaa paremmin

  • Ikään kuin positiiviset ihmiset eivät olisi muutenkin sietämättömiä.

Lokakuu

1.10. Tauski Peltonen veti katastrofikeikan puolialasti – kuva!

  • Tauski oli niin kännissä, että oksennuskin tuli nauhalta.

3.10. Tuuri: Kuuntele mitä Frederik laulaa Vesan korvaan

  • Otsikon imperatiivimuotoilu antaa ymmärtää, että näin olisi välttämättä tehtävä. Ei ole.

7.10. Matti Apunen: ”Kivat juhlat”

  • Suomen rikkain mies täytti 60, kutsui muita eliitin edustajia suljettuihin bileisiin nizzalaiseen loistohotelliin. ”En oikeastaan sen enempää halua kommentoida”, totesi Matti Apunen vaisusti. Itse asiassa epäilyttävän vaisusti. Kenties juhlissa oli ollut jokin nolo välikohtaus. Ehkä pohatat olivat raahanneet kutsuille prostituoidun? Emmekä nyt siis tarkoita Matti Apusta.

8.10. Per Looksista syytetty vihreä poliitikko: ”Ei aavistustakaan tekijästä”

  • Sittemmin Erkki Perälä sai liki tuhat ääntä kuntavaaleissa. Ei siis väliä, mistä syytetään ja millä perusteella, kunhan se tehdään äänekkäästi ja nimi mainiten.

16.10. Oikaisu: Arhinmäki meinasi saada turpiinsa yli 20 vuotta sitten

  • Paavo ennen ja nyt, osa 1.

19.10. Paavo Arhinmäen tyyli täysin uusiksi 12 vuodessa – katso kuva vuodelta 2000

  • Paavo ennen ja nyt, osa 2.

23.10. Teuvo Hakkarainen teki tutkintapyynnön Seiska-lehdestä

  • Viitasaarelaisedustaja kehotti poliisia lukemaan Seiskaa työajalla.

26.10. Ehdokas julisti teloitustuomion

  • Perussuomalaisehdokas Savonlinnasta vaati Suomen poliittisen johdon tappamista sekä pääministerin aivan erityistä kiduttamista. ”Median ajojahtia”, tuumaavat persutoverit. Suhteessaan poliittisesti motivoituneeseen väkivaltaan Perussuomalaiset rp. on aivan ehdottomasti Suomen kaksinaamaisin puolue. Voi vain kauhulla ajatella, miten eeppinen paskamyrsky koko pohjoisen pallonpuoliskon yllä riehuisi, jos Hommaforum kuulisi joskus maahanmuuttajan tai vasemmistopoliitikon käyttävän sadasosaakaan perussuomalaisesta raivoretoriikasta.

29.10. Kemin ääniharava ei kainostele mielipiteitään, vaan ampuu täysillä

  • … Niin kuin tämä idiootti. Tosin jos on pakko valita vaaliteemoja, joiden ajaminen ei edellytä minkäänlaista voiman- tai järjenkäyttöä, maahanmuuttokriittisyys lienee helpoimmasta päästä. Luultavasti vain ufohyökkäyksen torjuminen on vaivattomammin toteutettavissa.

Marraskuu

7.11. Kalsareissa riehunut huippufilosofi Pekka Himanen putkaan: ”Käytös erittäin sekavaa”

  • Uutisen mukaan ”filosofi ei pystynyt muodostamaan ymmärrettäviä lauseita”, mikä yllätti jälleen kerran vain Juha Miedon.

Hesburgerin miesten vessassa ei ole ovea

  • Jyväskylässä maansuru.

10.11. Tältä kuulosti 55 tunnin juontaminen putkeen – kuuntele koko Nenämaraton Areenassa

  • Verohallinto: ”Yle-vero on 0,68 % henkilön ansio- ja pääomatulojen määrästä, kuitenkin enintään 140 euroa vuodessa. Henkilöasiakkaat eivät maksa Yle-veroa, jos veron määrä on vähemmän kuin 50 euroa.” Mutta aivan varmasti kansalaiset voisivat sitoutua muutamia kymmeniä senttejä isompaan veroon, mikäli kohonneilla maksuilla katettaisiin Nenäpäivä-keräyksen tuotot (2,2 miljoonaa euroa) eikä koko sietämätöntä tempausta enää ikinä mainittaisi valtakunnanverkossa.

12.11. Mikä ratkaisi Sodankylän liikuntahallin nimikilpailun voiton?

  • Vastaus: järki.

16.11. Ilta-Sanomat syyttää Iltalehteä Historia-teemalehden brändin kopioinnista

  • ”Nää on meijän veteraanit!”

22.11. Halla-aho: Porsastelijat ulos Suomesta

  • Kansanedustaja Jussi Halla-aho esitti toiveen, joka toteutuu lähes päivittäin. Tallinnan autolautat ovat siitä erinomainen todiste.

26.11. EK:lta nolo lipsahdus: ”Häkämies toimitusjohtajana jo syyskuun alussa”

  • Elinkeinoelämän keskusliitto oli historiansa ainoan kerran avoin ja rehellinen, mutta perui äkkiä puheensa.

Kaksoisolentokisa: Ilari-vauva on kuin Jari Tervo!

  • Hennan vauva sen sijaan on kuin Tauski. Ks. 7.9.

Joulukuu

1.12. Natsien metsästäjät hermostuivat Pertti Salolaisen puheista

  • Antisemitismi on siitä mukava taiteenlaji, että sitä on käytännössä mahdotonta olla harjoittamatta. Juutalaisten kansanmurhan uhrien kannalta asia on tietenkin sikäli murheellinen, että natsikortin jatkuva tempominen kutistaa koko holokaustin pelkäksi nettiraivoksi. Ks. 19.1.

6.12. Twiittaajat sekosivat – Julkkikset haukkuvat ja kehuvat ronskisti Linnan juhlijoita

  • #nettiraivo

7.12. Arhinmäkeä odotettiin vähävaraisten juhlaan: Kukaan ei kertonut ministerille

  • Ei ollut sielläkään.

12.12. Vuoden 2012 Trolli-Finlandian saa valtiotieteiden tohtori, dosentti Johan Bäckmanin synnyttämä julkisuus- ja mediaoperaatio

  • Dosentti Bäckman vei suomalaismediaa niin kuin halusi, joten suotakoon hänelle tämä kunnia. Liekö dosentin laiskuudesta kyse vai mistä, mutta voittouutinen ei ole vielä ylittänyt euraasialaismedioiden uutiskynnystä.

15.12. Ironian sukupolvi uskoo nyt aitouteen [HS]

  • Toimittajan näkemys ”aitouden” noususta on helposti todennettavissa esimerkiksi tämän vuosikatsauksen otsikoita selailemalla.

20.12. Ruotsalaiset hevosenkieltäjät valtaavat alaa Facebookissa

  • Hevosia ei ole.

21.12. Karijokelaiset saivat munan seisomaan

  • Maailma loppui munavitsiin.

Muista myös vuoden 2011 vuosikatsaus!