Kategoria: länsimaisen kulttuurin rappio

Kohtaat tumman muukalaisen

Oululaisen kansanedustaja Olli Immosen maailmankuva ei ole ainutlaatuinen. Edesmennyt brittikirjailija Douglas Adams kuvasi sen tarkasti teoksessaan Elämä, maailmankaikkeus ja kaikki jo vuosia ennen Immosen syntymää.

Kyseinen romaani alkaa kertomuksella Krikit-planeetasta, jolla elää herkkä, kauniita rakkauslauluja harrastava kansa. Taivaankappaleella on yksi aivan erityinen ominaisuus: sitä kiertää niin sankka tomupilvi, etteivät sen asukkaat ole koskaan nähneet aurinkoa, kuita tahi tähtiä; he eivät yleensä tienneet avaruuden olemassaolosta.

Eräänä päivänä kaksi uskaliaampaa tiedemiestä kuitenkin päätyy rakentamaan raketin, joka vie heidät ylempään ilmakehään. He ovat planeetan ensimmäiset ihmiset, jotka koskaan ovat nähneet maailmankaikkeuden.

– Se on tuhottava, he sanovat.

Tuon maailmankaikkeuskriittisen planeetan asukkaiden ajattelumalli elää ja voi hyvin Perussuomalaisten nationalistisiivessä. Kun Olli Immonen saapui ensimmäistä kertaa elämänsä aikana Itä-Helsinkiin ja oletettavasti näki ensimmäistä kertaa islaminuskoisia ihmisiä, hän koki olemassaoloaan uhkaavan kriisin. Hänen mielestään oli väärin, että Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla on ”postmoderni” taideteos ja että Puotinharjussa on islaminuskoisia.

Immonen hengenheimolaisineen näet uskoo, että islaminuskoisuus on luonnotonta. Se ei sovi Suomeen, jos minnekään. Se tekee ihmisestä oitis kelvottoman, eräänlaisen anti-ihmisen.

Tai oikeastaan sekin riittää, että näyttää muslimilta.

(Siis että on ruskea.)

Maahanmuuttokriittisyys eli nuivismi on ideologia, jolla on näennäisesti rationaaliset perusteet, joiden päälle on kasvanut paksu pitkälle vedettyjen tulkintojen sedimentti. Sikäli se muistuttaa uskontoa. Skolastiset debatit tukkivat Hommaforumin, kun hurskaat ja hurskaammat oppineet pohtivat, kuinka monta maahanmuuttajaa väijyy Kaisaniemen pensaissa ja Varissuon ostoskeskuksella.

Dogmatiikka syntyy apologiasta. Hyvä maahanmuuttokriitikko on sosiologi, kulttuurintutkija ja uskontotieteilijä voidakseen vakuuttaa pakanat uskonsa oikeutuksesta. Hän osaa käyttää asiaankuuluvaa jargonia. Tosin raa’an tutkimuksen sijasta maahanmuuttokriitikon sosiologia muistuttaa pikemminkin astrologian suhdetta astronomiaan.

Laaditaanhan horoskoopit tieteellisesti. Kukapa voisi kiistää tutkituista ja olemassa oleviksi tunnetuista taivaankappaleista ja niiden suhteellisista sijainneista tehtyjen havaintojen perusteita.

Nuivismissa ja astrologiassa näillä aksiomaattisilla totuuksilla perustellaan tosin täysin poskettomia ennustuksia ja arvoasetelmia. Väittämien kyseenalaistajalle osoitetaan faktoja: voidaanko kiistää, ettei aurinko nouse elokuussa Leijonan tähtikuviossa? Eikö ole totta, että muslimienemmistöisissä valtioissa on Suomea korkeammat syntyvyysluvut?

Oireellista on, että ”tiedon” muututtua ”totuudeksi” mikään empiirinen havainto ei enää kumoa mielikuvia. Skeptikko murisee, että aurinkomerkit voivat olla kuukauden verran pielessä ilmoitetuista päivämääristään, mutta se ei jarruta astrologin päätelmiä. Onhan aivan normaalia olettaa pikku leijonapersoonan olevan päämäärähakuisempi kuin muut, suorapuheinen ja pöyhkeä, ja kukaties poikkeuksellisen altis sydän- ja verisuonitaudeille. Ja tietenkin Suomesta tulee Eurabian kalifaatin pohjoinen osavaltio kahdensadan vuoden kuluttua. Koska islam.

Yllättävästi moni julkiskeptikko on samalla intohimoinen maahanmuuttokriitikko. Epäilylläkin on siis rajansa. Kukapa ei tahtoisi uskoa johonkin?

Kuten kaikki uskonnot, nuivismi rakentuu todistuksille, joihin uskonnon opit ankkuroidaan. Valistumattoman korvissa puheet kansojen älykkyyseroista, joidenkin kulttuurien kyvyttömyydestä elää länsimaisessa yhteiskunnassa ja uutiseen kuin uutiseen liitetyt raiskaustilastot ovat vain rasistista ja sovinistista sanahelinää. Mutta aivan ytimessä ovat kuitenkin muutamat tieteenfilosofiset ajatelmat:

  1. Maailma kehittyy tai edistyy.
  2. Kehitykseen vaikuttavat tekijät ovat muuttumattomia vakioita tai kehittyvät itse yksisuuntaisesti ja vääjäämättömästi.
  3. Kehityskulkuun ei ole mahdollista vaikuttaa inhimillisin keinoin.

Olli Immonen käyttää näitä maahanmuuttokritiikin kolmea pääolettamaa apunaan hahmotellessaan rakkaan koti-Suomensa vaiheita nyt ja tulevaisuudessa. Hän toteaa profeetallisesti, että 1. Eurooppa vaiheittain islamisoituu maahanmuuton, maahanmuuttajien korkean syntyvyyden ja uskonnollisen käännytystyön kautta.

Hän uskoo myös, että 2. maahanmuutto pysyy nykyisellään tai lisääntyy; että maahanmuuttajien lähtömaiden syntyvyysluvut per nainen toistuvat tästä ikuisuuteen sellaisenaan tai kasvavin määrin – sekä rajojen takana että Suomessa. Hän uskoo, että Eurooppa ja Suomi ovat muilta osin sadan vuoden kuluttua sellaisia kuin Eurooppa ja Suomi nyt.

Hänen kuvitelmissaan 3. islam on eräänlainen luonnonvoima, joten sitä vastaan pitää toimia konkreettisin turvajärjestelyin. Ehkä siis pitäisi rakentaa muuri maamme ympärille.

Kun katsotaan Maahanmuuton vuosikatsausta vuodelle 2010, saadaan selville, millaiset todelliset luvut uhkaavat maagisesti Suomen olemassaoloa. Turvapaikanhakijoiden määrä on vastoin nuivistista kasvuideologiaa kutistunut eikä Suomi vieläkään ota vastaan kuin mitättömän noron maailman pakolaisvirroista:

  • Ruotsi: 31 819
  • Norja: 10 064
  • Suomi: 4 018.

Suomeen tuli vuonna 2010 turvapaikanhakijoita seuraavista maista: Irak 575 (muutos vuodesta 2009 -620), Somalia 571 (-609), Bulgaria 485 (-254)

Missään tapauksessa yksikään uuden eduskuntamme Immosista ei katsele näitä numeroita sellaisina kuin ne ovat. Ei nuivisti ajattele maahanmuuttoa samassa lauseessa Suomen nurinkurisen väestöpyramidin kanssa – puhumattakaan, että hän ikinä hairahtuisi ajattelemaan ihmistä numeroiden takana.

Hän ajattelee Suomen rajojen sisäpuolella olevia 6 593 Somalian kansalaista. Tilastokeskuksen mukaan heidän määränsä oli kohonnut edellisvuodesta 18,4 %. Laskutaitoisena miehenä Immonen pystyy päättelemään saman kuin kuka tahansa: jos Suomessa asuvien somalialaisten määrä kasvaa 18,4 prosenttia joka vuosi, Suomessa asuu 50 vuoden kuluttua 30 666 781 Somalian kansalaista!

Kukaan ei tietenkään varsinaisesti perustele, miksi tämä maahanmuutto pitäisi estää ja mikä on varsinaisesti se uhka, jota vastaan nuivistit taistelevat vastajihadissaan. Eihän pelkkää lukumäärää tarjoava ennuste perustele, missä ongelma piilee. Jos nykyisen Euroopan valtauskonnoksi vakiintuisi seuraavien parinsadan vuoden aikana islam, mitä se tarkoittaisi muuten kuin teologisesti tarkasteltuna? Vaikka hyväksyttäisiin mielipuolinen oletusarvo ”islamilaisen kulttuurin” tuhatvuotisesta muuttumattomuudesta, maahanmuuttokriitikko ei pysty kertomaan planeetan tulevaisuudesta mitään enempää kuin keskimääräinen horoskooppimaakari.

Vihaisia miehiä on aina ollut. Koska natsikortti on vähän väsynyt, tutkitaan toista ilmansuuntaa.

Nuoressa neuvostovaltiossa ymmärrettiin leniniläisittäin, että luokkataistelu on parasta suorittaa pikaisesti ja fyysisesti. Marxin yhteiskuntateorioita oiottiin ja proletariaatti – tai oikeammin sen ideologisesti motivoidut johtajat – kohosi ylimmäksi kansanluokaksi melko suorasukaisesti poistamalla muut kansanluokat elävien kirjoista.

1970-luvun Länsi-Euroopassa tätä mallia sovellettiin lukuisissa äärivasemmiston terrori-iskuissa ja poliittisissa murhissa. Suomessa ei väkivallan tielle lähdetty, mutta proletariaatin diktatuuria ja verenpunaista vallankumousta saarnattiin. Stalinilla oli Suomessa koko joukko nuoria ymmärtäjiä, joista moni kohosi eduskuntaankin. Heitä elähdytti fantasia, joka kauhistutti suurinta osaa kansasta ja jopa useimpia heidän puoluetovereistaan.

Ehkä Olli Immonen olisi saattanut jollekin eri vuosikymmenelle syntyessään vihata kulakkeja yhtä paljon kuin hän nyt vihaa islaminuskoisia.

Paistaa se päivä risukasaankin

Kontula on asuinalue ja synonyymi Helsingin 47. kaupunginosalle eli Mellunkylän peruspiirille. Se sijaitsee kaupungin itäisellä laidalla ja on kaupunki itsessään omine lähiöineen ja kaksine metroasemineen. Kaikkiaan kymmenen neliökilometrin alueella asuu ihmisiä yhtä paljon kuin Kajaanissa (2 264,01 km²): yli kolmekymmentäkuusituhatta asukasta, joille Itäkeskus on yksi lähikauppa muiden joukossa ja metro tutumpi kulkuneuvo kuin henkilöauto.

Kontulalla ja itähelsinkiläisillä lähiöillä on paha maine sikäli kuin niiden olemassaoloa tiedetään. Tuskin kukaan Helsingin ulkopuolella on kuullutkaan Puotilasta tai Roihuvuoresta, näistä kulttuuriväen suosimista boheemikaupunginosista. Tammisalon ja Marjaniemen tapaisia kultahammasrannikoita ei mielletä Itä-Helsingiksi edes Itä-Helsingissä, vaikka alueet fyysisesti ovat melkein Itäkeskuksen kainalossa.

Ei, kun sanotaan ”lähiö” ja ”Itä-Helsinki” samassa lauseessa, tarkoitetaan Kontulaa ja jotain, jota Helsingin Katajanokalla asuva rovaniemeläis-espoolainen Jari Tervo nimitti Mogadishu Avenueksi.

Elokuussa 2011 Kontulassa järjestettiin yhdeksättä kertaa KontuFestari-niminen ilmainen musiikkitapahtuma. Tilaisuus on aina ollut suosittu – muun muassa vuonna 2004 paikalle Kontulan Kelkkapuistoon saapui bussilasteittain yleisöä pitkin Keski-Eurooppaa vain todistamaan Amorphis-yhtyeen silloisen laulajan viimeistä keikkaa. Tilaisuus on ollut alusta asti avoin kaikille, minkä vuoksi laajaa, kumpuilevaa nurmikenttää ovat kansoittaneet lapset, nuoret, perheet, juopot, raittiit, suomenkieliset ja ulkomaalaiset.

Viimeisintä festaria kuvailtiin Kontula.com-sivustolla seuraavasti:

KontuFestari onnistui hyvin ja suunnitelmien mukaisesti, jopa edellisvuosia paremmin. Ylimitoitetusta median jälkijulkisuudesta huolimatta itse tapahtuman järjestelyt ja ohjelma saivat kiitosta yleisöltä, jota oli päivän aikana 6 000-7 000 paikan päällä. Loppuillan itähelsinkiläisten räppiyhtyeiden esityksiä seurasi n. 2 500 iloisella ja hyvällä tuulella ollutta ihmistä.

Normaalisti joukkoviestimet uutisoisivatkin riemukkaasti, että festivaalien suosio yllätti. Että tapahtuma oli jymymenestys, kaikilla oli kivaa.

Mutta ei Kontulassa.

Useimmille helsinkiläistoimittajille pääkaupungin alueet yli sadan metrin päässä Lasipalatsin salavasta ovat vieraita ja pelottavia eikä niistä haluta tietää mitään. Toisinaan joku hurjapäisempi avustaja lähtee safarille metron itäpään asemille, mutta tuolloinkin kyseessä on piipahdus eksoottiseen maisemaan katsomaan, miten jalo villi – hyvässä lykyssä vieläpä maahanmuuttaja – elää näissä luonnottomissa oloissa, jonne ei edes pääse raitiovaunulla ja jossa ei ole pieniä kivijalkakauppoja, joista voisi valehdella ostavansa nuorten muotoilijoiden tekemiä taide-esineitä.

Mutta hetkinen, olihan festareilla esiintymässä Suomen kuuluisimpia rap-artisteja. Asan ja Jätkäjätkien sekä Steen1:n esiintymisiä seurasi Notkean Rotan 10-vuotisjuhlakonsertti Rane Raitsikan, Petoksen ja Mato Valtosen kanssa. Ja kulttuuriministeri juontamassa bändejä lavalle. Sattuisiko sellainen kiinnostamaan kaupunki- ja kulttuuritoimittajia, jotka niin kovin hehkuttavat pohjoisen metropolin urbaania sykettä?

Ei, mitä turhia. Onhan Sanomatalolle toimitettu tiedotteet niin tapahtumanjärjestäjältä kuin poliisilta: ensimmäinen kertoo, mitä aiottiin, ja jälkimmäinen, mitä saatiin.

Mitä siis seuraa, kun laiska media käyttää kulttuuriuutisessaan ainoana lähteenään STT:tä ja vahvasti värittynyttä poliisitiedotetta?

Pelko ja vainoa. Otsikoita, joilla yritetään perustella poliisin tarve uusille etälamauttimille ja joukkojenhallintavälineille. Uutisia, joilla ruokitaan perustelematonta pelkoa. Tietoja, jotka ovat aidosti valheellisia. Mielettömiä lauseita, joissa väitetään, että ”sadat päihtyneet käyttäytyivät erittäin aggressiivisesti sekä poliisia että palomiehiä kohtaan”.

STT:n sellaisenaan lainaama poliisitiedote ei kerro mitään konserteista. Se ei näytä festarialuetta, lapsia tanssimassa musiikin tahdissa, hyväntuulisia järjestysmiehiä ja skeittailevia teinejä. Se ei näytä pariskuntia suutelemassa rinteessä. Se ei näytä makkaraperuna-annostaan näykkivä perheitä, metrilakukauppiaita, Njassan stadilaista nasaaliääntä tai lettukahvilan jonoa.

Se kertoo vain, että festivaaleihin liittymätön risukasa paloi ja että humalaiset olivat humalassa. Ja että o tempora, o mores, nykyajan nuoret, miksi ne eivät enää hakkaa halkoja sotaveteraaneille niin kuin me teimme 60-luvulla.

Alma Media sai kunnian laatia omituisimmat uutiset asiasta, josta yhtiön yhdelläkään viestintävälineellä ei ollut minkäänlaista ensi käden tietoa. Iltalehti teki geneerisen ”palavat lähiöt” -uutisensa, mutta muisti sitten, että Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on ennenkin ollut alle sadan kilometrin säteellä jostakin tapahtumasta. Nopealla kynänvedolla umpikokoomuslainen julkaisu päättää korvata sanan ”festivaali” sanalla ”mellakka”.

Ministeri keskellä mellakkaa -jutussa Arhinmäki yrittää sanoa, että eihän siellä tätä nuotiota lukuun ottamatta mitään tapahtunut. Lehti ei tätä usko, vaikka Arhinmäki oli itse paikalla ja toimittaja ei.

Heti perään saman konsernin tamperelainen Aamulehti tiesi linkittää Kontulan ”mellakan” täysin surrealistisesti Tampereen ”mellakkaan”, jotka ovat molemmat kytköksissä ”hip hop -kulttuuriin” ja ehkäpä sitä kautta taianomaisesti Lontoon tapahtumiin ja jos vaikka vähän sosialismiin, maahanmuuttajiin ja muihin lehden sovinistista toimituskuntaa uhkaaviin, porvarillis-patriarkaalista maailmankuvaa kalvaviin ilmiöihin.

KontuFestarin ennätysyleisö rähinöi ja hurrasi tulipalolle:

Myös Tampereen poliisi oli viikonloppuna täystyöllistetty. Hip hop -festivaali Blockfest houkutteli Tampereen keskustaan sankoin joukoin nuoria, jotka tappelivat ja aiheuttivat häiriötä.

Mainittakoon, että Blockfest yritti oikaista kotikaupunkinsa päämedian valheellista väittämää vastineella, jota Aamulehti ei tietenkään julkaissut. Niinpä vastine julkaistiin netissä: Avoin vastine Aamulehdelle: Lehtijuttu tuhosi nuorison maineen

Emme ymmärrä, miksi Aamulehti suhtautuu vihamielisesti nuorisoon. Miksi halutaan tietoisesti synnyttää ristiriitoja ja vastakkainasetteluja?

Helsingin Uutiset sentään antoi palstatilaa myös kontulalaisille.

– Meillä oli tiukemmat turvajärjestelyt kuin aiempina vuosina ja kaikki meni ihan nappiin. Meillä oli entistä tarkemmin valittu turvamiesporukka, yhteensä 20 ammattilaista. Turvapäällikkömme antoi apua sekä poliisille että pelastuslaitokselle, [festivaalituottaja Ilkka] Tuominen toteaa.

– Ohjelma toimi erittäin hyvin. Jätkäjätkät veti erittäin hyvän keikan ja paikalliset bändit esiintyivät omille kannattajilleen, Tuominen selvittää.

– Meistä riippumattomista syistä joku päätti polttaa Porttitien varresta risukasan, Tuominen huokaa.

Näettehän, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Yleisradio, Aamulehti, Iltalehti, MTV3, se ei ole tuon vaikeampaa.

Ajojahti

Ajojahti!

Teuvo Hakkarainen sanoo, ettei hän ole rasisti, kun hän ehdottaa, että tummaihoiset tulisi pakottaa palkattomaan ulkotyöhön.

Niin…

Kun muistetaan Suomen itäinen sijainti ja Teuvo Hakkaraisen muiden puoluetovereiden ilmeinen haluttomuus eriväristen ihmisten laajaan maahantuontiin, saattaisi olla paikallaan kokeilla näille pituusasteille paremmin sopivaa maaorjuutta. Olisiko aika palauttaa torpparilaitos?

Loppuisi samalla se työttömien työnhakijoiden hyöky kaupunkeihin.

Ajojahti!

Erään perussuomalaisen maakuntalehden päätoimittaja jyrähteli jo vapun alla siitä, miten ”etelän media” vainoaa täysin syyttömiä ja syyntakeettomia keskisuomalaisia kylähulluja vain sillä varjolla, että nämä ovat häpeäksi demokraattiselle päätöksenteolle.

Etelän media valitettavasti oli vappubileissä eikä huomannut päätoimittaja Mekka Pervolan riehumista:

Samaan aikaan television viihdeohjelmissa vihaiset nuoret naiset puhuvat höpöjä tai vilauttelevat puseronaluksia, mutta se ei toimittajia kauhistuta – yltiösuvaitsevaisuuden nimissä

(Kuka nainen on vilautellut ja missä? Linkkejä, linkkejä, me vaadimme linkkejä!)

Tasa-arvon nimissä onneksi Teuvo Hakkarainen osoitti oitis, että voi raitis, uskovainen mieskin vilautella paljasta poveaan. Sellainen humaus oli kansanedustajan känni, ettei hän ens’alkuun lainkaan muistanut edes ryypänneensä.

Ajojahti!

Eduskuntaan parinkymmenen vuoden korpivaelluksen jälkeen uudelleen nousseet vennamolaiset ovat ymmärtäväisiä. Kerrankos sitä, pojat on poikia ja kyllähän Pekkakin.

Anssi Joutsenlahti, rovasti ja pyhimys, hehkui suorastaan ylikristillistä laupeutta miettiessään Teukan karhumaisia otteita.

Uskovaisen miehen 20 vuoden raittiusputki katkesi muutamaan kaljaan ja siitäkös media repäisi.

Mediako se paidan siis repäisi? Etelän media! Juotti känniin ja riisui paidan!

Olisiko Perussuomalaisten myös syytä tilata Jukka Jusulalta jokin uusi kielikuva selittämään, miten 39-henkisen ryhmän ahkera suunpieksäntä ”edustaja Markku Eestilän tarpeellisesta aloitteesta 7-numeron kirjoittamisesta äänestyslippuun” on ryhdikästä oppositiopolitiikkaa ja vasemmistolaisten tuskallinen kädenvääntö hallitusneuvotteluissa inhaa opportunismia? Nimittäin tuo puhe paidattomuudesta ei nyt oikein osu kohteeseen:

Näin se takkikin kääntyy tai taitaa koko takki lähteä päältä, löytyykö alta paitaakaan.

Ajojahti!

Teuvo Hakkarainen haluaisi hillitä kieltään, mutta helluntailaisena hän tietää, että usein se käy kalkattamaan aivan omin voimin. Lipsahtelee suuntaan jos toiseenkin.

Media ei ymmärrä, että se on kansan kieli, kun Hakkaraisen suussa pyörii.

Teuvo Hakkarainen on bon sauvage, jonka salatut viisaudet ymmärretään väärin länsimaisen kulttuurin hapattamassa viestintäilmastossa. Helsingissä ei asu enää ihmisiä. Viitasaari on Suomen Tahiti.

Jämsän Seutu -lehden toimittaja Ilkka Palmu sanoo sen suoraan:

Hakkaraiselle ei taida koskaan olla selvää, että häntä haastatellaan. En ole koskaan tavannut julkisuudessa olevaa henkilöä, joka olisi niin umpirehellinen. Hän sanoo juuri sen, mitä ajattelee, eikä osaa pidätellä mitään.

Rehellinen mies ei valehtele. Määritelmällisesti kaikki, mitä Teuvo Hakkarainen sanoo, on totta. Maailmankaikkeus joutuu taas tekemään ylitöitä mukautuakseen perussuomalaiseen narratiiviin.

Ajojahti!

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on tällä vaalikaudella pystynyt yhteen yksimieliseen päätökseen. He päättivät nuhdella Teuvo Hakkaraista ja – voi Jumalan pyssy ja puukuulat! – tuomita rasismin.

Hakkaraisen ja rasismin tuomitsemisesta piti huolta Jussi Halla-aho, josta Uusi Suomi tapansa mukaan julkaisi kammottavasti vääristellyn valokuvan.

* * *

Päivitys 26.5.2011, tilanne kehittyy:

Teuvo Hakkaraisen vastaanottama ryhmäkuranssi annettiin etelän median pahansuovan ajojahdin takia, ei aiheesta. Vuosi vuodelta pahemmin säkittävistä baskereistaan tutun tamperelaisen sarjakuvahahmo Veltto ”Pertti” Virtasen elaboraatin salaliittoteorian mukaan persuryhmä heitti sahurin susille vaikka tämä ei ollut käyttänyt neekeriukko-sanaa sanoessaan, että jokainen tummaihoinen pitäisi panna pakkotyöhön.

Tutkivat journalistit lähtivät Virtasen esoteerisen tiedon innoittamana oitis penkomaan salaisia kansioitaan, josko telepaattisesti äänitetty puhelinhaastattelu jostain pintautuisi.

Ei tullut haastattelunauhaa, tuli pyhällys.

Suomen johtava poliittinen aikakauslehti Seiska törmäsi Teuvo Hakkaraiseen 1980-luvulla, jossa hän oli juuri ryöstämässä Suomussalmen kirkosta – kuten Lapin Kansa tietää siteerata – ”125 hopeista ehtoollispikaria kuljetuslaukkuineen, 24 pulloa ehtoollisviiniä, kolehtirahoja ja ulkomaisia kolikoita”.

Ajojahti!

Hakkarainen

 
[iframe width=”500″ height=”405″ src=”http://www.youtube.com/embed/cn0rFO2x828″]

Vappuna Nuorgam-musiikkijulkaisun Tommi Forsström laati videon ja sen perään komean miksauksen hakkarainen.nrgm.fi-sivulle.

[soundcloud]http://soundcloud.com/nrgm/teuvo-hakkarainen-bileet[/soundcloud]

Teuvo Hakkarainen – Bileet minareetin tolpan nokassa (maximum vuvuzela remix inna dem vappu stylee) by NRGM

Mistä on kyse?

Teuvo Mauno Kalervo Hakkarainen syntyi 12.4.1960 Viitasaarella. Hän asuu yhä Viitasaarella. Hän jätti peruskoulun kesken kahdeksannella luokalla eikä ole autokoulua lukuun ottamatta suorittanut mitään opintoja. Hakkarainen ei seuraa mediaa ja ylpeilee sillä, ettei omista televisiota tai radiota. Hän on käynyt ulkomailla – komennustyöläisenä niin kuin tuhannet suomalaismiehet – mistä on seurannut kaksi asiaa: hän kammoksuu ulkomaalaisia, mutta ymmärtää rajat ylittävän työssäkäynnin tarpeen.

Uskonnoltaan Teuvo Hakkarainen on karismaattisen, luterilaiseen kirkkoon kuulumattoman helluntaiherätyksen jäsen. Hän on tunnustuksellinen islamofobi: Hakkaraisen maailmassa Viitasaari on täynnä minareetteja, joista kaikuu rukouskutsuja aamuisin.

Tällä hetkellä Teuvo Hakkarainen nauttii 6 335 euron palkkaa ensimmäisen kauden kansanedustajana. Tätä ennen hän on saanut ansiotulonsa sahayrittäjänä.

Kyseinen saha – Haka-Wood Oy – on omanlaisensa erikoisuus. Taloussanomien tietojen mukaan firma on tehnyt lamavuonna 2009 yli puolen miljoonan euron tappiot. Vielä vuotta myöhemmin tulos on ollut 36 000 euroa miinuksen puolella. Tämä on johtanut henkilöstövähennyksiin: 28 työntekijän firmasta liki puolet sai jäädä ansiosidonnaiselle viime vuoteen mennessä.

Taulukon suurin epäselvyys on vuoden 2009 tyhjä sarake. Tarkoittaako se, että saha on seissyt lomautettuna koko vuoden vai sitä, ettei tätä tietoa ole vain viitsitty toimittaa viranomaisille?

Tuloskehitys on heitellyt rajusti. Liikevaihto putosi katastrofivuonna 2009 liki miljoona euroa vuoteen 2008 verrattuna ja aiheutti aiemmin mainitut 501 tuhannen euron tappiot. Seuraavana vuonna liikevaihto oli noussut 155 000 eurolla, mutta tuloksen muutos oli peräti 470 000 euroa. Miten hitossa? Paremman tiedon puutteessa on vain uskottava, että säästökuurit ovat purreet ja 315 000 euroa oli nipistetty menopuolelta. Toiminta on kaikesta päätellen supistettu minimiinsä, koska vielä 2006 firma teki pienemmällä liikevaihdolla ja täydellä 28 ihmisen työvoimalla reipasta plussatulosta.

Näinä samoina aikoina Haka-Woodiin kaadettiin julkista rahaa. Viitasaaren kunta takasi vuonna 2008 yhtiölle 400 000 euron lainan ja Euroopan aluekehitysrahasto myönsi investointitukea 461 750 €. EU-kriittinen Hakkarainen ei ole epäröinyt ottaa vastaan julkista tukea perheyhtiöönsä.

Sahan pahin huolenaihe on silti sen paloherkkyys. Vuonna 2001 silloinen toimitusjohtaja, rouva Hilja-Kyllikki Hakkarainen manaili, että ”kyseessä on jo neljäs tulipalo tällä sahalla”. Paja oli palanut keskimäärin kerran vuodessa. Yhdeksän vuotta myöhemmin uusi paloepidemia iski sahaan:

Sahalla on puolentoista vuoden aikana sattunut kaksi aikaisempaa tulipaloa. Viime maaliskuussa paloi sahan lämpölaitos ja viime vuoden elokuussa yksi sahan jakolinjoista syttyi tuleen.

Kaikkiaan siis uutisia yhdistelemällä saadaan seitsemän tulipaloa vuosina 1997–2010. Jos kyseessä olisi tamperelainen pizzeria, eräs äärikansallismielinen keskustelufoorumi olisi jo varma tapahtumain taustoista.

Kevään 2011 eduskuntavaaleissa Teuvo Hakkarainen valittiin eduskuntaan Perussuomalaisten ehdokkaana. Hän myönsi käyttävänsä kravattia toista kertaa elämässään – olisiko varusmiespalvelus jäänyt Hakkaraiselta suorittamatta? – ja antoi sitten lausunnon, jonka sisällön avoin rasismi herätti vähemmistövaltuutetun ja jopa Timo Soinin.

Seuraavien päivien aikana Perussuomalaisten uusi kansanedustaja teki Suomen ennätyksen meemiksi muuttumisessa.

[iframe width=”500″ height=”405″ src=”http://www.youtube.com/embed/S6ZeB8kn1kI”]

[iframe width=”500″ height=”405″ src=”http://www.youtube.com/embed/RiAh5gPhEc0″]

[iframe width=”500″ height=”375″ src=”http://www.youtube.com/embed/vPZf_TwB884″]

Mörrimöykyn kolo

Eurovaaleista tuttu Anna Mikkola esitti Facebookissa – missäpä muuallakaan – harmistuneen kommentin, joka kuvastaa erinomaisesti vuoden 2011 eduskuntavaalien ongelmallista runsaudenpulaa.

Vasemmistoliitolla on aivan liian paljon aivan liian hyviä ehdokkaita ja samaan aikaan joillakin kiinnostavilla pienryhmillä on hurmaavia kylähulluja listoillaan. Ketä siis äänestäisi, kun ristiriitaiset impulssit riepottelevat valitsijaparkaa äänestyskopissa?

Helsingin vaalipiirissä Vasemmistoliiton ehdokaskatrillissa kirmaavat puheenjohtaja Paavo Arhinmäen lisäksi Silvia Modig, Katri Immonen, Dan Koivulaakso, Heikki Patomäki, Martina Reuter… Kun yrittää alkaa listata sopivia ehdokkaita, joutuu lopulta luettelemaan koko litanian: Eduskuntavaalien ehdokkaat Helsingissä.

Jopa kontulalaista politiikkablogistia hellitään kahdella aidosti pätevällä paikallisehdokkaalla: Pekka Saarniosta saisi taas vankkaa osaamista eduskunnan karaokekerhoon ja Tiina Lintunen vaikuttaisi hurjan hyvältä uudelta tulokkaalta itähelsinkiläisten parlamentaarikkojen harvalukuiseen joukkoon.

Takana ovat ajat, jolloin hyvää vasemmistokandidaattia piti hakea täikammalla stalinistien, ydinvoimalobbareiden ja rasistijunttien seasta. Uskollisinkin kansandemokraatti saattoi tuolloin hyvällä omallatunnolla äänestää oman puolueen sijasta mitä hyvänsä protestiehdokasta, mikä saattoi osaltaan olla syynä Vihreiden muuttumisessa Koijärvi-liikkeestä liberaalisosiaalidemokraattiseksi yleispuolueeksi.

Ei, nyt vassareilla on näyttävä rivi ihania ihmisiä jokaisessa vaalipiirissä.

Ja samaan aikaan on tarjolla toisissa porukoissa parasta mahdollista sekopäätä. Esimerkiksi Piraattipuolue, josta muuan Mikko Rautalahti sanoo etevästi:

Piraattipuolue on hieno lafka, jos tykkää sekavasta naisvihasta, rasismista, markkina-arvoteorisoinnista, hönöilystä ja uskomattoman yksisilmäisestä maailmankatsomuksesta.

Aivan kaikki piraatit eivät mene tuohon yllä kuvattuun kategoriaan. On olemassa esimerkiksi BB-Antti. Tätä voisi kuvitella vinoiluksi, mutta vaalikeskustelua seuranneelle on selvää, että toveri Kurhinen saattaa kaikesta huolimatta olla yksi puolueensa täyspäisimmistä ehdokkaista. Mitä nyt demokratian kanssa välillä on omat hakauksensa.

Eduskuntavaalit 2011 ovat Suuret Trollivaalit eikä Peikkometsälle lähtevää kansalaista jätetä yksin. Parhaimmat pahimmat ehdokkaat on löydettävissä vaalikoneiden lisäksi sosiaalisen median niljaisilta soilta. Yksi etevimmistä lähteistä on tuotteliaan henkilön tai työryhmän ylläpitämä Wareborgin piraattiajatuksia -blogi, jossa suositellaan transdimensionaalisia ja ”Wareborg-henkisiä” ehdokkaita. Useimmat edustavat poliittisen kartan etäisimpiä kolkkia styyrpuurin puolella.

Toki, outous ei ole mikään libertaarioikeiston yksinoikeus. On näet olemassa myös ultrakonservatiivisia vihapoliitikkoja, eriskummallisia sitoutumattomia kommunisteja ja ”maapallon mangeettisen kentän piiristä” ammoin karanneita hahmoja.

Muuten, eikö Wille Rydman näytäkin aivan Jörg Haiderilta? Tai sitten se on vain tuo rusketus.

On huutava vääryys, että vuosisadan sekopäisimmissä vaaleissa on vain yksi eduskunta valittavana. Ainoan äänen antaminen asiantuntevalle, miellyttävälle ehdokkaalle panee ironia-aistin käryämään, sillä ketäpä ei kutkuttaisi nähdä Jussi Parviaista ja Veltto Virtasta käymässä kyselytunnilla debattia Jouko Pihon kanssa siitä, minkäväristä tinapaperia tulisi eduskunnan torkkupeittoon ommella.

Kaasuputki-blogi ehdottaa, täten, että Suomen eduskunta uudistetaan kaksikamariseksi. Toinen kamareista olisi perinteinen nykymuotoinen parlamentti, toinen pienpuolueiden ja valikoitujen kokoomuslaisten hiekkalaatikko. Se olisi sitten makuasia, kumpi olisi ala-, kumpi ylähuone.

Sukupuutto

Heinäkuun helteillä eräs dosentti kirjoitti Helsingin Sanomiin arvelmansa muutaman pohjoisen maatiaisrodun sukupuuttouhasta:

Kuitenkin jo pelkkä kantasuomalaisia ja islamilaisia tarkasteleva ennuste osoittaa, että jos ainutlaatuinen suomalainen kulttuuri halutaan turvata ja säilyttää, maahanmuuttopolitiikkaan tarvitaan muutoksia.

Muutos 2011 -puoluetta edustava ja sen mukaan tiedettään tulkitseva dosentti Kyösti Tarvainen on lannistunut, suomalaisvastainen mies. Hän uskoo ja julistaa uskoansa, jonka mukaan suomalaiset ovat geneettisesti, moraalisesti ja kulttuurillisesti kelvoton kansakunta, joka on tuomittu häviämään maan kamaralta muutamassa vuosikymmenessä.

Suomalaiset eivät kestä minkäänlaista kilpailua.

Tarvainen on tutkinut asiaa ja päätynyt lopputulokseen, jonka mukaan suomalaiset ovat erillinen ihmislaji. Kuin neandertalilaiset, jotka vetäytyvät kohti Pohjolan perimmäisiä nurkkia yhä pienempinä ryhminä, kunnes päätyvät itseään etevämpien eteläisten tulokkaiden syrjäyttämiksi. Näitä maahantunkeutujia, 2000-luvun cromagnoneita, dosentti kutsuu ”muslimeiksi”. Hänen mukaansa nuo ihmiset ovat ajattelun notkeudessa, kätten taidoissa, sosiaalisissa suhteissa ja näiden kykyjen tehokkaassa hyödyntämisessä kaikin puolin ylivertaisia debiileihin suomalaisiin verrattuna. Kauas on tultu äärioikeistossakin 1930-luvun aatemaailmasta.

Pehmeäsydämisenä kukkahattutätinä Tarvainen näyttääkin vaativan, että Suomen valtio säätäisi lakeja, joiden avulla tätä evoluutioteorian umpikujaksi osoittautunutta ”Suomen kansaa” varjeltaisiin sukupuutolta. Ehkä ei olekaan sattumaa, että Tarvaisen tohtoriskollega Jussi Halla-aho on hakenut tuntumaa poliittiseen toimintaan kaupunginvaltuuston ohella Korkeasaaren eläintarhan johtokunnassa. Maahanmuuttokriitikkojen tavoitteena on aivan ilmeisesti aidata Suomesta ”ainutkertaisen suomalaisen kulttuurin” luonnonsuojelualue. Kirjaimellisesti kansallispuisto.

Vaan miten suomalaiset sitten tuhoutuvat? Jäämällä jalkoihin. Systeemianalyytikko Tarvainen on laskeskellut ugrilaisessa kallossaan, että tarunomaiset muslimit synnyttävät jälkeläisiä moninkertaisesti enemmän kuin suomalaiset. Se on heillä geeneissään. Tullessaan Suomeen asumaan he jatkavat sikiämistä, mutta koska muslimit ja suomalaiset ovat kaksi eri eläinlajia, Suomessa syntyvät muslimien jälkeläiset eivät ikinä muutu suomalaisiksi, vaan säilyvät polvesta polveen vieraina. Tämä on ikävä uutinen Vihreiden Husein Muhammedille ja toki myös kokoomusehdokas Fatbardhe Hetemajlle.

Finis Finlandiae! Vuoden 2170 Suomessa mämmiä eivät enää lusikoi suomalaiset, vaan peräti kuudennen polven maahanmuuttajat. Runebergintortut katoavat Suvivirsiä ja Hoosianna-hymnejä kailottaviin, etäisesti muslimitaustaisiin kurkkuihin.

Mutta – aina jossakin on mutta.

Kun dosentti Tarvainen aprikoi eri ihmislajien sikiävyysaste-eroja, pitäisikö hänen muistaa, että Suomessa on eräs porukka, joka tarjoaa jopa tunnustuksellisimpiin muslimeihin verrattuna muhkeita syntyvyyslukuja – nimittäin lestadiolaiset? Onhan heillä tunnetusti yli toistakymmentähenkisiä perheitä.

Suomessa on ollut lestadiolaisia ja muslimeja yhtä kauan, 1800-luvun puolivälistä. Niinpä vertailu on paitsi helppo, myös mielekäs. Mikäpä todistaisi Tarvaisen kuolettavan muslimihypoteesin voimakkaammin kuin juuri se, miten Suomi ja vallankin Pohjanmaa suorastaan tulvii islaminuskoisia tataareja siinä, missä lestadiolaisia koko maassa on vain kourallinen.

Miksi siis dosentti ei ole pukahtanut sanaakaan tataareista tai lestadiolaisista lukuisissa kirjoituksissaan? Olisiko rotutohtori sittenkin tarkoittanut muslimilla jotain muuta kuin ketä tahansa islaminuskoa tunnustavaa tai tunnustamatonta koraaninselaajaa? Voisiko hänen kulttuurirasisminsa olla – sittenkin! – ihonvärirasismia?

* * *

Vaikka kulttuuri on tunnetusti muuttumaton monoliitti, ihminen sentään voi taipua tuulen mukana. Edes FT Kyösti Tarvainen ei ole aina ollut pelkkä rasistidosentti. Villissä nuoruudessaan hän taisteli tiedemiehiä vastaan puolustamalla astrologiaa. Näin ainakin, jos on luottaminen Skepsis ry:n Skeptikko-lehdessä vuonna 1991 julkaistuun artikkeliin, jossa kuvaillaan erään ”dosentti Kyösti Tarvaisen” palavaa rakkautta tähdistä ennustamiseen:

Tarvaisen yritys antaa astrologialle kokemusperäisyyden leima vetoamalla tutkijoihin, jotka ovat osoittaneet astrologisten väitteiden olevan perättömiä, on psykologisesti mielenkiintoinen ja tuntuu vahvistavan sitä, että ”totuuden” omaava ihminen pystyy tulkitsemaan kielteisimmätkin havainnot oman vakaumuksensa tueksi. Lisäksi Tarvainen (1990) on muualla selvästi näyttänyt, että hän astrologian ”kokemusperäisyydellä” pikemmin tarkoittaa eräänlaisen subjektiivisen vakuuttuneisuuden saavuttamista kuin varsinaista empiiristä näyttöä.

”Kohtaat tumman muukalaisen”, sanoo Tarvaisen horoskooppi. Tehdäänpä ajatuskoe. Korvataan yllä olevasta skeptikkolainauksesta sana ”astrologia” sanalla ”maahanmuuttokriittisyys”.

Kas, kas.

Punaisten housujen progressiivisuudesta

Vuoden 2009 verotuksen mukaan Björn Wahlroos tienasi melko heikosti. Sekä ansio- että pääomatulot kutistuivat puoleen edellisvuotisesta. Pääomatuloja tuli 5,8 miljoonaa euroa ja palkkaa Wahlroos kuittasi vaatimattomat 1,2 miljoonaa. Pankinjohtaja-maanviljelijä Wahlroosin verojen suuruutta on hankala arvioida, sillä näiden tulojen muodostumista ei ole eritelty. Ovatko pääomatulot esimerkiksi olleet osinkotuloa? Tällöin niistä 30 % olisi ilman kahta sanaa verovapaata.

Kolmekymmentä prosenttia 5,8 miljoonasta on 1 740 000 euroa. Mikäli Nallen pääomatulot kertyivät osingoista, hän sai koko vuoden ajan arkena ja pyhänä 200 euroa tunnissa puhtaana käteen. Myös nukkuessaan.

Oletetaan silti, että Wahlroos sai vain laajasti ymmärrettyä ”pääomatuloa”, jota ei maksanut julkisesti noteerattu osakeyhtiö. Tällöin koko 5,8 miljoonaa olisi veronalaista tuloa, josta 28 prosentin siivun jälkeen jää kouraan ainoastaan 4 176 000 €.

Björn Wahlroos siis nettosi omistustensa avulla noin kahdeksan euroa minuutissa läpi koko lamavuoden 2009. Kuinka monella on kahdeksan euron minuuttipalkka?

Lisäksi tietenkin on muistettava 47,5 % suuruinen ansiotuloverotus. 18 % menee Salon kaupungin pohjattomaan kukkaroon ja loput 29,5 % korjaa ahne valtio ylläpitääkseen Helsingin ja Turun välistä moottoritietä. 1,2 miljoonan euron palkkatuloista Björn Wahlroosille jää vain – ja taas kerran on laskelman helpottamiseksi unohdettava ne kymmenet ja sadat verovähennykset, joihin näinkin ansioitunut seniorikansalainen on takuulla oikeutettu – 630 000 €. Mikäli konsernijohtaja on noudattanut vuosisataisen työväenliikkeen taistelemaa 37,5 tunnin viikkotyöaikaa, hänen nettotuntipalkakseen saadaan kutakuinkin 350 euroa.

Ei ihme, että veroremontti on oikeistohallituksen (ja tulevan äärioikeistohallituksen) päätavoite. Onhan Björn Wahlroosin verorasitus täysin sietämätön.

Tosin kartanonherra Wahlroos ei ole tällä kertaa ollut itse asialla. Helmikuun alusta asti kaikki kynnelle kykenevät kokoomuslaiset ovat rientäneet selittämään, että vaikka Björn Wahlroosin ansiotuloveroprosentti olisi pyöreä nolla, hänen verotuksensa olisi mitä progressiivisinta.

Ensimmäisten joukossa Kimmo Sasi (laht.) ehätti kertomaan Kokoomuksen puoluejulkaisussa, että ”Suomessa kaikki verot ovat progressiivisia”. Kaikkien kaljupäiden tavoin perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja on erikoistunut hiusten halkomiseen. Hän sivaltaa typeriä kommunisteja terminologian hurmeisella säilällä:

Alun perin tasaverolla (poll tax) tarkoitettiin järjestelmää, jossa jokainen maksaa yhtä monta euroa veroa eli rahoittaa valtiota yhtä paljon, mutta jokainen saa yhteiskunnan palveluita tarpeidensa mukaan. Suomessa tasaverolla tarkoitetaan nykyisin prosenttimääräisesti samansuuruista veroa tuloista eli oikeammin suhteellista veroa.

Aivan oikein Sasi käy läpi suomalaisen verotuksen olemassa olevia progressioita. Ansiotuloista mitattu valtion verotus on ”voimakkaan progressiivinen” ja kunnallisverotuksessakin on ansiotulovähennys, joka leikkaa pienituloisten verotaakkaa. Minkä Sasi jättää mainitsematta, on kunnallisveroäyrin progression katoaminen ylemmissä desiileissä. Vaikka palkka olisi kymmenkertainen Björn Wahlroosin reiluun miljoonaan verrattuna, kunta ei ota enempää kuin tuon 17–19 prosenttia. Ja aivan hiiskumaton Sasi on siitä, ettei pääomatuloista kanneta kunnallisveroa senttiäkään.

Joskus veroprogressio ilmenee oudoissa paikoissa. Ainakin Sasin mukaan on olemassa miljardöörejä, jotka ovat kyllin tyhmiä pitääkseen omaisuusmassojaan yhden prosentin koron tarjoavilla säästötileillä:

Esimerkiksi ensi vuoden ennustettu inflaatio on 2,5 prosenttia. Talletukselle saa korkoa nyt yhden prosentin. Tallettajan omaisuuden arvo siis putoaa ensi vuonna 1,5 prosenttia. Kuitenkin tallettaja maksaa 1 prosentin korosta 28 prosenttia veroa. Koska myyntivoitoissakaan ei oteta inflaatiota huomioon, maksaa moni myyntivoiton saanut pääomaveroa puhtaasta inflaatiovoitosta, eli veroprosentti on helposti yli 100.

Ehdottomasti goottilaisimmillaan Kimmo Sasi on maalaillessaan synkkää kuvaa osakesijoittajasta, joka pitkospuiden päässä sijaitsevassa harmaassa suotöllissään luhistuu ”progressiivisen” osinkoverotuksen alle.  Saadessaan osinkoja vaikkapa neljä miljardia euroa voittoa tekevästä osakeyhtiöstä tämä osakasparka joutuu likimain ottamaan velkaa selviytyäkseen yli-inhimillisistä veroistaan.

Pääomaverojärjestelmään on kuitenkin luotu suuria osinkotuloja varten myös progressiivinen elementti.

Niin, kuten alussa mainittiin, osinkotuloista vajaa kolmannes on automaattisesti verotonta – verotuksen määrä lasketaan 70 prosentin mukaan. Tarkoittaako Sasi sitä? Ei, hänen mukaansa osinkoverotus on progressiivista, koska:

Pörssinoteerattu yhtiö maksaa tulostaan 26 prosenttia veroa ja sitten osingonsaaja maksaa vielä osingosta veroa. Näin yhtiön kautta saadun osinkotulon veroprosentti on 40,5 prosenttia.

Kimmo Sasin opin mukaan siis yhtiön maksama vero on ikään kuin osakkeenomistajan maksamaa veroa. Tätä kahden tykkänään eri tahon maksamaa verotusta hän nimittää progressiiviseksi. Näillä main lukija alkaa jo ymmärtää, miten ”kaikki verot ovat progressiivisia” – kysymys on vain käsitteen määrittelystä koskemaan mitä tahansa verotusmuotoa.

Koko vuodatuksen pihvi on kuitenkin arvonlisävero. Siitä on väännetty eduskunnassa ja verkkokeskusteluissa.

Tämä kyseinen verotuksen muoto kohdistuu vain kulutukseen eikä siten huomioi mitenkään ihmisten maksukykyä saati tasaa tuloeroja. Vai mitä sanoo Sasi…?

Kulutusveroihinkin on kuitenkin luotu progressiivinen rakenne. Tätä progressiivisuutta on viime vuosina vahvistettu. Välttämättömyystuotteiden, kuten ruuan ja lääkkeiden arvonlisävero, on alhaisempi, jotta niiden hankkimiseen kaikilla olisi varaa. Toisaalta ylellisyyskulutuksesta rangaistaan. Kalliiden suuripäästöisten autojen autovero on hyvin korkea.

Näin! Köyhät ostavat viidensadan euron kuukausituloillaan ihanan edullisia perunoita ja lääkkeitä, kun taas rikkaat panevat haisemaan rutkasti rujommin verotetuilla citymaastureillaan. Kimmo Sasi siis vahvistaa sen, minkä puoluejohtaja Jyrki Katainen oli tovia aiemmin Turun Sanomien kolumnissaan todennut kokoomuslaiseksi veroprogressioksi:

Välttämättömyyshyödykkeet, kuten ruoka, lääkkeet ja joukkoliikenne ovat verotettuina huomattavasti alennetuilla prosenteilla. Pienituloisen ostoksista suuri osa painottuu näihin kevyesti verotettuihin tuotteisiin. Siksi suurituloinen maksaa kulutuskoristaan isompaa veroprosenttia.

Logiikkahan on pettämätön. Pienituloisen kaikki rahat menevät välttämättömyystarvikkeisiin, kun taas vauraammalla väestönosalla on varaa hiukan tuhlatakin. Jokainen punaisia päin posottava Audi on kuin nelipyöräinen ilosanoma: katsokaa, köyhät, tästä maksetuilla veroilla teidänkin suojatiellä murtuneet luunne on kipsattu!

Uutispäivä Demarissa Kansallisen Kokoomuksen visio ”progressiivisesta arvonlisäverosta” noteerattiin. Lehden mukaan Suomen valtiovarainministeri oli kansanedustaja Pia Viitasen ahdistelemana selittänyt asiaa eduskunnan kyselytunnilla näin:

Sen nyt jokainen ymmärtää. Siellä on enemmän lääkkeitä, jotka ovat alemmalla verokannalla verotettuja. Siellä on ruokaa, joka on alemmalla verokannalla verotettua.

Sitten ovat vaikkapa moottoriveneet tai muut, jotka ovat sillä korkeammalla. Tai lenkkitossut tai muut, jotka ovat korkeammalla verokannalla verotettuja.

Tietysti on muistettava – aivan aluksi – että Kataisen sekä Sasinkin lyyrinen kuvaus työkyvyttömyyseläkerahojaan puoli-ilmaiseen apteekkiin kantavasta, Helsingin herroille kiitollisesta mökinmummosta ei ole aivan totuudenmukainen. Vaikka lääkkeillä on pienempi arvonlisävero kuin vaikkapa moottoriveneillä, Jyrki Katainen aivan omakätisesti nosti lääkeverotusta kahdeksasta yhdeksään prosenttiin kesällä 2010.

Toinen seikka on se, että edes Niklas Herlin ei osta päivittäin moottoriveneitä ja lenkkitossuja, vaan käy näillä kauppaa lähes yhtä harvakseltaan kuin kuka tahansa alemman keskiluokan kansalainen. Käytännössä verokertymä tulee pieni- ja keskituloisilta. Suuri osa Suomen kansasta ostaa talon, auton, kesämökin ja urheilujalkineet, vaikka pankissa ei olisikaan globaalin satamatekniikkayrityksen osakepottia.

Veroprosentti on kaikille sama, mutta veron osuus tuloista ei. Arvonlisävero on regressiivinen, sen on myöntänyt jo kapitalistinenkin tiedemies.

Kykypuolueen veroselitys olisi tuomittu kaikkialla toivottomaksi, ellei hätiin olisi rientänyt puolueen soturi, kansanedustaja Sampsa Kataja. Björn Wahlroosin nimissä hän kaunisteli Jyrki Kataisen moottorivenepuheita ja keksi kuin keksikin esimerkin, jonka avulla rikkaiden maksama arvonlisävero muuttuu progressiiviseksi.

Rikkaat ostavat merkkituotteita!

Ne ovat kalliimpia kuin halpahallituotteet!

Tai, kuten Kataja lausahti eduskunnassa 8. helmikuuta 2011 kello 14.01:

Mitä sitten tulee arvonlisäveron kohdentumiseen, kyllä se niin on, vaikka puhuttaisiin sitten ihan samasta tuotteesta, vaikka farkuista, että kun Björn Wahlroos menee tuonne Gantin myymälään ja ostaa ne 300 euron vaaleanpunaiset farkut, niin hän maksaa siihen päälle 69 euroa veroa. Kun kaupan myyjä menee Prismaan ja ostaa sieltä 30 euron farkut, niin hän maksaa siitä vajaa 7 euroa veroa. Wahlroos maksaa kyllä ihan samasta farkusta 61 euroa enemmän veroa. Tämä on ihan oikein. Verotus kohdistuu niin, että hyvätuloiset maksavat kuluttamastaan tuotteesta enemmän, ja mikä parasta, tuo vero kohdentuu ulkomailla tehtyyn työhön. Se mahdollistaa lopulta myös sen, että tuolla Prisman kassalla, (Puhemies: 2 minuuttia!) kun työn verotus kevenee, myöskin pystytään palkkaamaan lisää myyjiä ja työllisyys kasvaa.

Kuulitko, Björn! Et sitten käy Prismassa. Se on veronkiertoa.

Hamamat

Kansallisoopperan uusin produktio Hamamat hurmasi ensi-iltayleisön keskiviikkona Helsingissä. Rajojarikkova teos kiinnostaa myös ulkomailla.

”Tuurin poika ei sitten kotikylältään naisen perään lähde. Se on Keskisen periaate.”

Baritoni Juha Uusitalon rehevä tulkinta kaikuu yhä ajatuksissa, vaikka näkökentässä ei ole enää Tuurin kyläkauppa, vaan oopperan lämpiö. Muhkea renessanssilinna on jäänyt taakse, kolmannen näytöksen alkuun on yhä muutama minuutti aikaa.

Mutta on teoksessa sulattelemista.

Toinen näytös päättyy sankarin ja hänen ystävänsä Carlin (sattuvasti valittu Carlo Lepore) hämmästykseen, kun himoittu, haluttu Hamamat oli kadonnut Tampereelta. Uutista seuraa riemastuttava basson ja baritonin duetto. Sankari ei usko korviaan ja uskollinen ystävä yrittää puolustaa itseään. ”Johan minulle tässä soittaa koko Hamamatin ghanalainen suku ja saan jatkuvasti vastailla puhelimeen”, laulaa Carl tuskissaan. Ja saa yhä uudelleen vastauksen silmät kiiluen puukkonsa pöytään lyövältä Vesalta: ”Isäni ohjeiden mukaan miehet eivät juokse naisten perässä.”

Lannistettuna poistuu Carl näyttämöltä. ”Minusta tuli väkisin terapeutti tämän selkkauksen myötä”, hän laulaa ennen katoamistaan kulissien taakse. Kuin piiskansivalluksena hän vielä kuittaa: ” Kyllä uskon, että heistä tulee vielä aviopari. Kumpikaan ei anna periksi tuumaakaan.”

Carlin sännättyä näkymättömiin seuraa näytöksen koskettavin osuus, Vesan pitkä ja raastava ”Missä on rakkaani?”-aaria: ”Rakkaus on globaalia. Meidän miesten täytyy ymmärtää naiset globaalisti”, sankari laulaa – lähes nyyhkyttää – yksin valtavan kartanonsa pitopöydässä. ”En kerta kaikkiaan voi ymmärtää. Kaiken maailman yhteydenottovaihtoehdot ovat keksitty, mutta en saa häneen yhteyttä”, kaikuu surullinen yksinlaulu. ”Carl Danhammerkin kävi puolestani kosimassa Tampereella iltapäivällä, siis haluten sopua.”

Vasta viimeisellä minuutilla triangelin kilkatus paljastaa, että jotain on vielä tapahtumassa. Puhelin! Vesa tavoittaa Hamamatin, mutta liian myöhään. ”Hamamat soitti Ghanasta. Hän kertoi olevansa kotona turvassa. Hänellä oli vähän kiire ja sanoi, että soitellaan”, huokaa sankari ja marssii kertomaan uutista Carlille. Esirippu sulkeutuu.

* * *

Calvados heilahtelee iloisesti aromilaseissa eikä silmäätekeviä tunnu harmittavan edes Kansallisoopperan klassisen valkosuklaakakun katoaminen listoilta.

Tekijäjoukosta ainoastaan teoksen säveltäjä, Tuomas Holopainen, näyttää jalkautuneen kansan pariin. Hän tyhjentää lasiaan syystäkin tyytyväisen näköisenä. Miten popmuusikolta onnistui modernin oopperan laatiminen?

– Se oli yllättävän helppoa, Holopainen myöntää. – Oopperan teemat eivät ole järin kaukana Nightwishin kanssa tekemästäni musiikista. Rikoin vain vähän sitä tonaalisuutta ja orkestroin partituurin yhteistyössä Johannan kanssa.

Johannalla Holopainen tietysti viittaa morsiameensa, laulaja Johanna Kurkelaan.

Esitys on järjestetty erikoisesti. Väliaika tulee kahden ensimmäisen näytöksen jälkeen ja kolmas esitetään yksin tämän jälkeen. Miksi?

– Tästä saa syyttää ainakin libretistiämme Jari Kupiaista, joka kirjoitti ensimmäisestä näytöksestä todella vauhdikkaan. Siinähän Vesa ja hänen ystävänsä seikkailevat ympäri Ghanaa. Vesaa suudellaan, mukiloidaan ja lopulta rakastetaan. ”Tähän sai päättyä pitkä selibaattini”, siihen oli pakko pistää isot symbaalit, hah hah!

Toinen erikoisuus oopperassa on tenorin jättäminen sivurooliin. Kaiketi tekijät ovat ajatelleet, että pääosaa ei voi esittää ilman möreämpää rekisteriä. Ratkaisu kuitenkin toimii.

Oopperan varsinaisesta toteutuksesta vastaa dramaturgi ja ohjaaja Jussi Parviainen, jonka kädenjälki on vakuuttavaa. Kiivastahtisen seikkailun perään hän passittaa Vesan taustalle ja tuo estradille Carlin, ystävän ja apulaisen, joka on saanut tehtäväkseen noutaa Ghanasta vaimon Vesalle. Lavastusta hienosti hyödyntäen näytetään, kuinka Carl neuvottelee Hamamatin Suomen-vierailusta samalla, kun Vesa kaavailee kokonaisen haaremin perustamista. Carlin, Vesan, Hamamatin ja hänen isänsä lauluosuudet sekoittuvat uskomattomaan kontrapunktiin, joka ei voi olla sävähdyttämättä.

Ei ihme, että ensimmäiset ”bravo!”-huudot kajahtivat jo varhain ensimmäisen näytöksen puolivälissä.

* * *

Toisen näytöksen kanssa kolmikko – libretisti, säveltäjä ja ohjaaja – ovat tehneet töitä hartiavoimin. Alussa kerrottuun Hamamatin katoamiseen ja toivottomaan tavoittelemiseen johtaa kokonainen yhteensattumien kavalkadi.

Vesan herkkä aaria käynnistää näytöksen: ”Nyt olemme seurustelleet reilusti yli puoli vuotta ja olen saanut yhden suukon. Aiemmin näin pitkä selibaatti on ollut 30 vuotta sitten” – niin koskettavaa, niin odottavaa, sillä onhan Hamamat matkalla jouluksi Tuuriin. Ja silti piilee epäilys pohjalaisruhtinaan sydämessä: ”En kuitenkaan halua hätäillä. Naiset kyllä tunnetusti pystyvät sekoittamaan miesten päät eli vannomatta paras.”

Näytös kasvaa surullisen-ihanasta odotuksesta valtavaksi draamaksi, kun Hamamat ystävineen saapuu. Kartanon pitopöytä notkuu herkkuja. Etevästi joululauluja lainaileva partituuri antaa tilaa eräänlaiselle montaasille, jossa keskitalven pyhät rientävät yleisön silmien edessä aina loppiaiseen asti.

Ja sitten – katastrofi!

Tammikuisen aterian päälle Vesa käy tyhjentämässä Hamamatin tekemän kastikkeen vesiklosetin pohjattomaan kitaan. ”Keittiön puhtaus on tärkeintä kodissani”, Vesa laulaa, mutta samalla saa Hamamatin raivon partaalle.

”Toki itse olen tosi nuuka, mutta en ymmärtänyt, että nyt oli kysymys kunnioituksesta naista kohtaan” , ymmärtää sankari, muttei jaksa miettiä asiaa, koska hänen ajatuksensa ovat uppoutuneet moottorikelkkailun MM-kisoihin.

Ja niin Hamamat katoaa. ”Nyt on sitten emäntä hukassa.”

Juonenkäänne on petollinen. Yleisö luulee pahimman jo tapahtuneen, kunnes Hamamat ilmoittaa olevansa Tampereella. Helpotuksesta ei pidä silti huokaista, sillä Hamamat ei palaa takaisin. – Kuten tiedetään, Hamamat ei suostu lähtemään Tampereelta edes Carlin kyydissä. Hän katoaa tykkänään.

Mutta uudet käänteet odottavat kolmannessa näytöksessä.

– En henno paljastaa, mitä viimeinen näytös tuo tullessaan, mutta sen voin kertoa, että se alkaa Vesan liikeidealla, naurahtaa aitioonsa harppova Tuomas Holopainen. – Kaksi sanaa: Hamamat ja kastike!

Orkesteri on jo saanut instrumenttinsa vireeseen. Kolmas ja viimeinen näytös voi alkaa.

Stand up

Suomalaisessa sidosryhmäjuottamisessa uskotaan, että kaskunkerronta on paras tapa hankkia firmalle hyvää mainetta ja yhteistyökumppaneita. Yllättävän sitkeästi kyseinen ohjelmanumero onkin sinnitellyt viime vuodet drag-artistien ja burleskin puristuksessa. Se on jo lähes kokonaan syrjäyttänyt imitaation puhutun huumorin ylevimpänä muotona. Enää iloiset laulupotpurit ovat stand upin edellä suosiossa.

Stand up -komiikka on pahimmillaan sietämätöntä. Parhaimmillaan se on aivan toisessa baarissa. Loppujen lopuksihan se on vain a cappella -versio hiphopista. Se on väkivaltaisen lupsakkaa jutustelua, jolle altistuminen johtaa humalahakuiseen juomiseen. Että sen kestäisi.

Itse koomikot ovat kaikki jokseenkin samanlaisia. Lähes järjestään lavalle nousee jokin hiukan kulmistaan pyöristynyt keskimäärin 30-vuotias mies, mielellään leuankärjestään parrakas, jolla on jalassaan farkut sekä uudet urheilujalkineet. Hän kertoo määkivällä äänellään yleisölle, että hänellä on pieni penis, pihtaava akka ja vihainen anoppi. Etenkin viimeksi mainittu on lystikäs aihe, koska anoppivitsit ovat Suomessa melko uusi asia.

Helpoin tapa rakentaa stand up -esitys onkin kertoa jokin hupaisa anekdootti omasta perhe-elämästä ja ladella kaskun perään retorisia kysymyksiä, joissa on ronskin seksistinen perusvire. Jos oma elämänkokemus ei riitä, voi vitsejä ammentaa vaikkapa Pertti Pasasen ja Hannele Laurin vuosikymmenten takaisista naisen logiikka -sketseistä. Myös piereskelyäänien tekeminen mikrofoniin saattaa riittää.

Nämä toki ovat makuasioita. On ihmisiä, joiden mukaan suomenkielinen stand up on ”ihan hyvää” ja jotka ovat todistettavasti ostaneet viihtymistarkoituksessa omilla rahoillaan pääsylippuja näille keikoille.

Kiehtovinta ja oudointa stand upissa on, että jotkut myös pyrkivät elämään sillä. Maallikosta se vaikuttaisi yhtä eksoottiselta tavoitteelta kuin yritys lyhentää opintovelkoja blogia pitämällä. Mutta ilmeisesti Suomessa tai oikeammin Helsingissä on tilaa muutamalle lavakoomikolle, jotka saavat vuokrarahansa koottua valittamalla yleisölle siemensyöksyherkkyydestään.

Paitsi nyt yksi vähemmän.

Verraten suosittu tosi-tv-ohjelma Diili tarjosi kahdelle stand up -koomikolle tilaisuuden esitellä materiaaliaan isolle, tarkoin segmentoidulle yleisölle. Kyseessä oli ”kilpailu”, joten hävinneessä joukkueessa esiintyneen vitsinikkarin esitystä oli – väittämän mukaan – editoitu näyttämään pahemmalta kuin se oikeasti oli.

Oli totuus mikä oli, Tomi Walamiehen myötähäpeää kukkinut stand up -tv-esitys sai aikaan sen, etteivät pikkujoulusesonkiaan valmistelleen yritykset enää halunneet tilata häntä tapahtumiinsa.

Hämmästyttävintä on ollut reaktio. Aiemmin tuotantoyhtiöt eivät ole olleet millään muotoa huolissaan pilaamistaan elämistä, mutta tällä kertaa Fremantle Media myöntää, että heilläkin on osuutensa tähän työllisyystilastoja rumentavaan episodiin. Kunnioitettava asenne, jonka leviämistä muihin mediataloihin sopii odottaa.

Päivitys (klo 14.18):

Tomi Walamies ja Uusi Suomi ovat tuoneet verkkojakeluun videon, josta kohuttu Diili-keikka näkyy kokonaisuudessaan. Kotimaisen lavakomiikan ystäville.

* * *

Koska aihe on ankea, liitettäköön loppuun maailman parhaimman elossa olevan koomikon vierailu Jay Lenon ohjelmassa. Lisa Lampanelli, the Queen of Mean, hyvä herrasväki:

Kuuma koira

Amerikkalaiset, jotka ovat etevin kansakunta maailmassa, ovat kehittäneet sanan ”puppy-kicker”, jolla he viittaavat ihmiseen, joka on pahempi kuin Hitler. Führerhän oli tunnetusti eläinrakas ihminen.

Facebookiin on tässä hengessä perustettu ryhmä, jonka missio on selvä. Se yllyttää vahingontekoihin, pahoinpitelyihin ja jopa murhiin, joilla kostetaan kaikenlaiset pennunpotkijaiset. Ryhmään on joulun jälkeen liittynyt ennätysmäärä ihmisiä vastikään uutisiin päässeen eläinrääkkäystapauksen vuoksi.

Sivun ylläpito uskoo hämmästyttävästi, että oikeusvaltio toteutuu kauneimmin, kun vigilantit kansalaiset käyvät ojentamassa lähimmäisiään pesäpallomailoin:

Julkaisemme tällä sivulla jatkossa eläinrääkkäyksistä tuomittujen nimet, valokuvat sekä oikeuden päätökset.

Koiraa ei saa palauttaa kiduttajalle -ryhmässä on tätä kirjoitettaessa 42 550 jäsentä. Ahdistavan monet ovat valmiita kostamaan lemmikkieläimille tehdyt tai aiotut vääryydet kidutuskuolemalla tai jollakin muulla näppärällä Natsi-Saksassa koetetulla menetelmällä. Suomen laki on liian lepsu, koska se ei sisällä mm. eläinrääkkääjien pakkosterilointia.

* * *

Useat ryhmän jäsenet ovat puolustelevinaan itseään väittämällä, että heidän ainoa motiivinsa on suojella somia, ihmisrakkaita lemmikkieläimiään ”pahoilta ihmisiltä”. Tässä he valitettavasti pettävät sekä itseään että rakastamiaan nelijalkaisia. Mekanismi on sama kuin kaikissa noitavainoissa. Pääosaan nousee verenhimo, joka kohdistuu mieluiten johonkin tarpeeksi ulkopuoliseen vähemmistöön: rikoksesta tuomittuihin, tummaihoisiin, juutalaisiin tai kulakkeihin – tai unelmatapauksessa yhteen ainoaan ihmiseen.

Tietenkin verisissä kostofantasioissa on luvallista piehtaroida. Se on täsmälleen yhtä sallittua kuin ajatukset seksistä päiväkotilasten kanssa. Sitä ei vain saisi oikeasti tehdä. Jo rikokseen yllyttäminen on rikos.

Eläinrääkkäyksestä epäiltyjen ihmisten nimien, valokuvien, osoitetietojen, Facebook-profiilien, perheenjäsenten nimien tai minkään muunkaan yksityiskohtaisen tiedon levittäminen ja tästä koituvien vahingontekojen hehkuttaminen ei ole enää eläinsuojelua, vaan väärentämätöntä pahuutta. Se on ihmisyyttä alhaisimmillaan, sillä järjestelmällinen vaino ei enää ole ”yksittäistapaus”, vaan nerokkaiden ihmisaivojen synkissä kammioissa kypsynyttä julmuutta.

* * *

Pohjimmiltaan tämä väkivaltaisten väkivallanvastustajien kiimainen raivo herättää kysymyksen, jonka vastaus voi olla pelottava.

Näyttävätkö koiranpennunpotkijat sittenkin vähän liian tutuilta?

Yleinen havainto on ollut, että sukupuolivähemmistöjen tasa-arvovaatimusten äänekkäimmät vastustajat tapaavat jäädä jossain vaiheessa kiinni ns. rysän päältä. Samoin pedofiilien jahtaajat eivät mitään muuta ajattelekaan kuin aikuisten miesten ja viisivuotiaiden lasten välistä seksiä. Ja eläinrääkkääjien kidutuskuolemasta päiväunia näkevät ihmiset…

No, ehkä kysymys oli hiukan mauton ja koko ajatus kaukaa haettu. Mikä nyt saa kenetkin syttymään, antaa kaikkien kukkien kukkia. Yksityisajattelu on onneksi yksityisasia.

Sellaisena se tulisi pitääkin.

* * *

Uutisissa sanottua:

  • Lukijaraati suosittelee rangaistukseksi elinkautista tai hirttotuomiota. | Koiran raa’asta taposta epäillyt kiinni (Ilta-Sanomat)
  • Uuden Suomen lukijat teeskentelevät, etteivät muka ymmärrä, millä tavalla Facebook-ryhmän ylläpitäjä voisi olla vastuussa ”sisäisen suojeluskuntalaisensa” löytäneitten kansalaisten verkon ulkopuolisista aktiviteeteista. | Poliisi pelkää ”koirankiduttajien” puolesta (Uusi Suomi)
  • ”[E]läinrääkkäyksen varsinainen rankaiseminen tulee tapahtumaan naapurien ja kylänmiesten toimesta. Toivottavasti Äänekoskelta löytyy kansalaisymmärrystä hoitaa tämä tärkeä asia.” | Poliisi tutkii koiranpennun raakaa pahoinpitelyä (Helsingin Sanomat)