Stand up

Suomalaisessa sidosryhmäjuottamisessa uskotaan, että kaskunkerronta on paras tapa hankkia firmalle hyvää mainetta ja yhteistyökumppaneita. Yllättävän sitkeästi kyseinen ohjelmanumero onkin sinnitellyt viime vuodet drag-artistien ja burleskin puristuksessa. Se on jo lähes kokonaan syrjäyttänyt imitaation puhutun huumorin ylevimpänä muotona. Enää iloiset laulupotpurit ovat stand upin edellä suosiossa.

Stand up -komiikka on pahimmillaan sietämätöntä. Parhaimmillaan se on aivan toisessa baarissa. Loppujen lopuksihan se on vain a cappella -versio hiphopista. Se on väkivaltaisen lupsakkaa jutustelua, jolle altistuminen johtaa humalahakuiseen juomiseen. Että sen kestäisi.

Itse koomikot ovat kaikki jokseenkin samanlaisia. Lähes järjestään lavalle nousee jokin hiukan kulmistaan pyöristynyt keskimäärin 30-vuotias mies, mielellään leuankärjestään parrakas, jolla on jalassaan farkut sekä uudet urheilujalkineet. Hän kertoo määkivällä äänellään yleisölle, että hänellä on pieni penis, pihtaava akka ja vihainen anoppi. Etenkin viimeksi mainittu on lystikäs aihe, koska anoppivitsit ovat Suomessa melko uusi asia.

Helpoin tapa rakentaa stand up -esitys onkin kertoa jokin hupaisa anekdootti omasta perhe-elämästä ja ladella kaskun perään retorisia kysymyksiä, joissa on ronskin seksistinen perusvire. Jos oma elämänkokemus ei riitä, voi vitsejä ammentaa vaikkapa Pertti Pasasen ja Hannele Laurin vuosikymmenten takaisista naisen logiikka -sketseistä. Myös piereskelyäänien tekeminen mikrofoniin saattaa riittää.

Nämä toki ovat makuasioita. On ihmisiä, joiden mukaan suomenkielinen stand up on ”ihan hyvää” ja jotka ovat todistettavasti ostaneet viihtymistarkoituksessa omilla rahoillaan pääsylippuja näille keikoille.

Kiehtovinta ja oudointa stand upissa on, että jotkut myös pyrkivät elämään sillä. Maallikosta se vaikuttaisi yhtä eksoottiselta tavoitteelta kuin yritys lyhentää opintovelkoja blogia pitämällä. Mutta ilmeisesti Suomessa tai oikeammin Helsingissä on tilaa muutamalle lavakoomikolle, jotka saavat vuokrarahansa koottua valittamalla yleisölle siemensyöksyherkkyydestään.

Paitsi nyt yksi vähemmän.

Verraten suosittu tosi-tv-ohjelma Diili tarjosi kahdelle stand up -koomikolle tilaisuuden esitellä materiaaliaan isolle, tarkoin segmentoidulle yleisölle. Kyseessä oli ”kilpailu”, joten hävinneessä joukkueessa esiintyneen vitsinikkarin esitystä oli – väittämän mukaan – editoitu näyttämään pahemmalta kuin se oikeasti oli.

Oli totuus mikä oli, Tomi Walamiehen myötähäpeää kukkinut stand up -tv-esitys sai aikaan sen, etteivät pikkujoulusesonkiaan valmistelleen yritykset enää halunneet tilata häntä tapahtumiinsa.

Hämmästyttävintä on ollut reaktio. Aiemmin tuotantoyhtiöt eivät ole olleet millään muotoa huolissaan pilaamistaan elämistä, mutta tällä kertaa Fremantle Media myöntää, että heilläkin on osuutensa tähän työllisyystilastoja rumentavaan episodiin. Kunnioitettava asenne, jonka leviämistä muihin mediataloihin sopii odottaa.

Päivitys (klo 14.18):

Tomi Walamies ja Uusi Suomi ovat tuoneet verkkojakeluun videon, josta kohuttu Diili-keikka näkyy kokonaisuudessaan. Kotimaisen lavakomiikan ystäville.

* * *

Koska aihe on ankea, liitettäköön loppuun maailman parhaimman elossa olevan koomikon vierailu Jay Lenon ohjelmassa. Lisa Lampanelli, the Queen of Mean, hyvä herrasväki:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *