Hangessa makaava puolalainen nationalisti


Maahanmuuttokriitikot ovat tuohtuneet. Eivät tällä kertaa maahanmuuton aiheuttamista ongelmista suomalaiselle yhteiskunnalle, vaan maahanmuuttokriitikkojen kritisoinnista. Tämä on merkittävä ja pitkäkestoinen sivujuonne maahanmuuttokriittisiksi itsensä määrittelevien ihmisten ja yhteisöjen vaatimassa ”avoimessa keskustelussa maahanmuutosta”. Ja se on osaltaan ollut syynä keskustelutavoitteen jäämiseen lähtötelineisiinsä.

Väittely on muuttunut verbaaliseksi sisällissodaksi, jossa osapuolet ovat pitkälti kuvitteellisia. Maahanmuuttokriitikot ovat maalanneet itsensä nurkkaan niputtamalla kaikki heidän kanssaan erimieliset tahot yhdeksi valtavaksi ”suvaitsevaistoksi”, jota vastaan he kuluttavat kaiken energiansa.

Suvaitsevaistossa on pari vakavaa ongelmaa maahanmuuttokriitikoille itselleen.

1. Käsite

Suvaitsevaisen vastapoolina voi olla vain suvaitsematon. Moni ihminen jakaa osan maahanmuuttokriitikoiden mielipiteistä, muttei voi yhtyä heidän ehdottomuuteensa. Määrittelemällä itsensä suvaitsemattomiksi maahanmuuttokriitikot sulkevat ulos keskustelunhaluisia ihmisiä.

2. Kohde

Hyökkäykset ”suvaitsevaiston” punavihreää olkinukkearmeijaa vastaan ovat vaikutukseltaan nollatasoa. Elinkeinoelämän Keskusliiton talutusnuorassa marssivat Astrid Thors, Alexander Stubb, Päivi Lipponen – sekä sellaiset korporaatiot kuin Sanoma Oy – eivät missään nimessä tunnista itseään Homma-kellokkaiden mokuttajakuvastosta. Näillä ei ole ikinä ollut kaipuuta ”eksoottiseen värinään” tai ”kulttuurin rikastamiseen”.

(Lisävitsauksena on tietysti se, että verraten pienet oppositiovoimat, kuten Vasemmistonuoret ja erilaiset opiskelijajärjestöt ajautuvat reagoimaan ärhäkästi maahanmuuttokriitikkojen hyökkäyksiin – jotka ovat pahimmillaan jopa fyysisiä – vaikka niillä ei ole mitään vaikutusvaltaa Suomen maahanmuuttopolitiikkaan. Tämä on tietenkin työnantajaliittojen ja hallitusvastuussa olevien oikeistopuolueiden etu: oppositioryhmät syövät toisiaan eivätkä vaikeuta maan hallitsemista.)

* * *

Kiihtynyt keskustelu lataa median täyteen retorisia ongelmia, jotka entisestään vähentävät muiden asiasta kiinnostuneiden halua dialogiin. Peli menee rumaksi ilman tappouhkauksiakin – joita toki jaellaan sosiaalisessa mediassa avokätisesti.

On pakko kysyä, millä tavoin ”avointa keskustelua” edesauttaa vaikkapa presidentti Halosen r-vialle ilkkuminen kymmenissä nettikommenteissa. Indikoiko suvaitsijoiksi epäiltyjen ihmisten ulkonäön, parisuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen ja jopa sukupuolen ivaaminen valmiutta asiakeskusteluun? Entä kuinka paljon oletetaan Mikael Pentikäisen haluavan puheenvuoroja julkaisunsa sivuille porukalta, joka nimittää Helsingin Sanomia kommunistien toimittamaksi ”Hyysäriksi” ja uskoo siihen, että jokainen rikossähke, jossa ei ole epäillyn tekijän kuvausta, on Illuminati-suvaitsevaiston pimittämä uutinen muslimista pommiturbaanissa?

Puhumattakaan täysin tahallisesta mustavalkoisesta väärinlukemisesta. Jokainen eriävä mielipide joistakin maahanmuuttokriitikoiden toimintatavoista tai sanavalinnoista ei tarkoita automaattista hyväksyntää vaikkapa tamperelaisten pizzerioiden tuhopoltoille. Tämä ajatus on nähtävästi ollut ylivoimaisen vaikea useille.

* * *

Kaasuputken taannoisessa blogitekstissä oli eräs retorinen karkeistus, joka herätti närää asianosaisissa:

Merkittäköön pöytäkirjaan, että maahanmuuttokriittisyys on rasismia.

Se ei tietenkään pidä paikkaansa, jos sana tulkitaan kirjaimellisesti ja unohdetaan, että se on jo saanut täysin uuden merkityksen suomalaisessa julkisessa keskustelussa.

Muiden muassa Vasemmistoliitossa ja Vihreissä hyvinkin paljon jäseniä ja kannattajia, jotka suhtautuvat ulkomaalaislakiin huomattavasti kriittisemmin kuin keskimääräinen hommalainen.

Vasemmistonuoret – esimerkiksi – ovat nostaneet esiin oikeistohallituksessa istuvan ministeri Astrid Thorsin useaan otteeseen henkilönä, jonka vahtivuorolla Suomeen pyrkivien turvapaikanhakijoiden oikeuksia ja etuuksia on supistettu. Näin Markus Himanen:

Astrid Thors esiintyy uusnatsien vainoamana humanistimarttyyrinä, vaikka hänen esittämänsä lakimuutokset vähentävät turvapaikanhakijoiden toimeentuloa, vaikeuttavat perheenyhdistämistä ja ylipäätään tiukentavat kontrolleja.

Olisivatko siis vassarinuoret maahanmuuttokriitikkoja? Tässä mielessä ovat. Mutta on hyvin luultavaa, että Hommassa nämä kannanotot saisivat kirjaimellisesti nuivan vastaanoton. Kenties kaikki maahanmuuttokriittisyys ei ole maahanmuuttokriitikoidenkaan mielestä oikeaa maahanmuuttokriittisyyttä?

Pidettäköön siis sovittuna, että julkisessa keskustelussa ”maahanmuuttokriitikoilla” tarkoitetaan niitä muutamaa sataa henkeä, jotka kontribuoivat Hommaforumille ja joiden poliittinen koti on laajasti ymmärretyssä oikeistossa.

Ja täten sanottuna jokainen maahanmuuttokriitikko ei tietenkään ole rasisti. Moni – ehkä jopa enemmistö – on. Mutta eivät kaikki. Erottelu eri maahanmuuttokriitikkoryhmien välillä on hankalaa, sillä rasistikin saattaa perustella ulkomaalaisvastaisuuttaan rahanmenolla, jota sattumalta vain tietystä ilmansuunnasta tulevat tietyn uskonnon harjoittajat aiheuttavat.

Muutamia maahanmuuttokriitikkotyyppejä on vapaalla kädellä taulukoitu tässä:

VERONMAKSAJA Ei oikeastaan ole edes maahanmuuttokriittinen. ”Julkinen tuhlaaminen” huolestuttaa yleensäkin, joten hän vastustaa kaikkia hyvinvointivaltion toimintoja, humanistisia tieteitä, laiskottelua, jyrkimmillään jopa sotaveteraanien vaippojen maksamista verovaroin. Maahan tulleiden ulkomaalaisten ylläpito on vain yksi osa turhaa tuhlausta.  Saattaa pahimmillaan olla libertaari.

Ei näe mitään ongelmaa työvoiman maahantuonnissa, jos se on yksityisen sektorin asia, kuten vaikkapa ydinvoimalan rakennustyömaa.

HERRAVIHAAJA Perinteinen SMP:n äänestäjä, usein myös demari tai pohjoissuomalainen kirveskommunisti (voi asua Helsingissä). Hän argumentoi usein samoilla sanoilla kuin fiskaalinen maahanmuuttokriitikko, mutta kannattaa silti perusturvaa, hyvinvointivaltiota. Hänen toimintansa moottori on elitismi-inho eli klassinen herraviha. Hän näkee ”monikulttuurisuuden” vain yhtenä Helsingin herrojen keppihevosena, jolla rehellistä työläistä pilkataan ja kurjistetaan.

Vastustaa verovaroilla loisimista yhtä paljon kuin työpaikkojen viemistä suomalaisilta, joten ei hyväksy mitään maahanmuuttoa.

Vastustaa myös ympäristönsuojelua, kasvisruokapäiviä, Kaarina Hazardin kolumneita, ruotsinopetusta, naistutkimusta ja käytännössä kaikkea, jossa näkee uhkia jantelaiselle kotikasvatukselleen.

FENNOMAANI Uskoo kansalliseen projektiin. Kokoomuslainen tai ainakin diplomi-insinööri. Vihaa ruotsalaisia ja ruotsin kieltä, mutta saattaa sietää tai jopa sympatisoida Venäjää – ainakin niin kauan kuin puna-armeija ei hyökkää. Vastustaa kaikkea maahanmuuttoa, koska pelkää ainutlaatuisen suomalaisen kulttuurin korruptoituvan. On pikemminkin ksenofobi kuin rasisti, koska on valmis syrjimään kaikkea rajan yli tulevaa.

Hänet tunnistaa etenkin A. O. Freudenthal -sitaateista ja pyhästä vihasta suomalaisaatteen pettureita kohtaan. Kokee suomalaisten olevan rasismin uhreja.

Usein myös kriittinen kristinuskoa kohtaan. Jos ei ole ateisti, harjoittaa omintakeista shamanismia tai linkolalaista luonnonpalvontaa.

Saattaa olla itse maahanmuuttaja.

KRISTITTY (FUNDAMENTALISTINEN) Pakkomielteinen islamofobi. Ei näe ihmisessä muuta kuin uskonnon, jota kammoksuu. Ennakkoasenne pätee sekä uskovaisiin muslimeihin että uskonnollisia muslimeita Suomeen paenneita ateistisia tai kristittyjä turvapaikanhakijoita.
ATEISTI (FUNDAMENTALISTINEN) Pakkomielteinen islamofobi. Ei näe ihmisessä muuta kuin uskonnon, jota kammoksuu. Ennakkoasenne pätee sekä uskovaisiin muslimeihin että uskonnollisia muslimeita Suomeen paenneita ateistisia tai kristittyjä turvapaikanhakijoita.
RASISTI Todennäköisesti fennomaani, mutta osaa ruotsia. Saattaa jopa rakastaa Venäjää. Muistuttaa vennamolaista herravihaajaa, mutta toimii päinvastaisista syistä: hän ei erityisesti inhoaisi koulutettua sivistyneistöä, ellei se koko ajan laivaisi maahan vääränrotuisia, -kielisiä, -uskoisia tai muuten vain ”sopimattomia” ihmisiä.

Hän tietää rasismin, tiettyyn väestöryhmään kohdistuvan selittämättömän ennakkoluulon olevan kelvoton peruste ihmisten syrjinnälle ja näiden maahantulon estämiselle, joten rasisti vetoaa yleensä kaikkien muiden maahanmuuttokriittisten tahojen käyttämiin syihin: kustannuksiin, maahanmuuton propagoijien suomalaisvastaiseen elitismiin, etenkin islaminuskon vierauteen kristillisessä yhteiskunnassa ja samalla sen vaaroihin maallisessa agnostikkoyhteiskunnassa… Siis käytännössä mihin tahansa tekosyyhyn, jota voi käyttää vaikuttamatta hullulta.

Rasistia ei välttämättä edes tunnistaisi, ellei hän kavaltaisi ajatuksiaan esittämällä epäilyksiään tai syytöksiään vain tietynvärisiä tai tiettyä uskontoa tunnustavia ihmisiä kohtaan. Saattaa olla miedoimmillaan ns. kulttuurirasisti, mutta silloinkin hän uskoo, että vieras kulttuuri ihonvärin tavoin on pysyvä ja ihmistä kaikin puolin määrittävä ominaisuus.

NATSI Umpirasisti, jonka mukaan varsinaissuomalaisten, suomenkielisten tai ainakin ”valkoisen rodun” tulisi hallita planeettaa. Rakastaa Natsi-Saksaa ja Vladimir Putinia. Ei osaa päättää, pitäisikö hänen kieltää holokausti vai ylistää sitä. Vihaa muunvärisiä ihmisiä ja näiden kanssa yhteistyössä olevia rodunpettäjiä. Ei kiertele rahanmenon ja muiden tekosyiden ympärillä, vaan askartelee pommia kellarissaan – tai ainakin ajatuksissaan.
HULLU Jokaisessa liikkeessä on näitä, myös maahanmuuttokriitikoissa.

”Hullun tuntee heti. Hullu on sellainen hölmö, joka ei osaa sääntöjä. Hölmö yrittää perustella väitteensä, hänen logiikkansa on ehkä kelvoton, mutta se sentään on olemassa. Hullu ei piittaa logiikasta, hänellä on omat oikotiensä. Hänelle kaikki käy perusteluksi kaikelle. Hullulla on yksi päähänpinttymä, ja mitä tahansa tapahtuukin, se vain vahvistaa hänen käsitystään. Hullun tuntee siitä millaisia vapauksia hän ottaa perustelujen suhteen ja mistä hän innostuu. Voi kuulostaa omituiselta, mutta ennemmin tai myöhemmin hullu siirtyy aiheeseen temppeliherrat.” (Umberto Eco)

Joskus nämä kategoriat sekoittuvat pahastikin. Ja joku on väistämättä maahanmuuttokriittinen aivan eri syistä. Ehkä juuri sinä.

* * *

Väärinlukeminen on pitkän tekstin takia taas todennäköistä, joten laitetaan loppuun vielä muutama selväsanainen huomautus.

  • Kaasuputki-blogi EI kannata tuhopolttoja. Ei edes silloin, kun tekijänä ovat jalot villit.
  • Päivi Lipponen edustaa Kehittyvien Maakuntien Suomea, ei kehitysyhteistyö- ja pakolaisjärjestöjä.
  • Antirasismi on lurjuksen viimeinen pakopaikka.
  • Perussuomalaiset rp. on oikea poliittinen puolue ja eri asia kuin Hommaforum.
  • Taustoittamattomia rikossähkeitä ei voi käyttää todisteena oman aatteen puolesta. Tämä muistutukseksi niillekin, jotka nyt sanovat Päivi Lipposta raatokärpäseksi.

Homman nimi

22.11.2010 kello 15.15 Helsingin Laajasalossa tapettiin ihminen. Hän menehtyi jäätyään nosturiauton pudottaman kävelysillan alle. Varsinaisen kuolemantapauksen ohella merkittävää on se, mitä kukaan ei ole sanonut.

Hommaforum oli hiljaa. Päivi Lipponen, Jussi Halla-aho ja keskusteleva nettikansa vaikenivat.

Kaikki tietävät, mitä Jussi Halla-aho olisi blogannut, jos nosturiauton kuljettajaksi olisi ilmennyt somalialainen turvapaikanhakija.

Tampereen murhapoltossa kuoli kolme ihmistä, viisi loukkaantui. Moni menetti asuntonsa toistaiseksi. Vielä Kekkosen valtakaudella asiasta olisi ymmärretty syyttää kommunisteja tai heidän vastustajiaan – Pekka Siitoimen masinoima kirjapaino Kursiivin tuhopoltto muistetaan hyvin vuodelta 1977 – mutta sittemmin ajat ovat muuttuneet.

Tällä kertaa uutiskeskustelu asiasta ajautui heti tilaan, joka osoitti vääjäämättömästi, miten hyvin rasistiöyhöttäjät ovat median kaapanneet. Koska tulipalossa oli mukana irakilainen pizzayrittäjä, päivystysvuorossa olleen maahanmuuttokriitikot olettivat ilman ensimmäistäkään todistetta, että tässä on nyt jotakin.

Merkittäköön pöytäkirjaan, että maahanmuuttokriittisyys on rasismia.

Maahanmuuttokriitikot yrittävät kiertää väitettä todistelemalla yhä uudelleen, että he eivät vastusta maahanmuuttajia, vaan arvostelevat maahanmuuttopolitiikkaa, joka päästää rajan yli Suomeen islaminuskoisia ihmisiä.

Toisin sanoen heitä eivät haittaa maahan päässeet neekerit, vaan se, että näitä on päästetty maahan.

Saivartelu asiasta on turhaa ja osoittaa vain, että rasisti on reppana jopa itseään kohtaan.

* * *

Tampereen murhapolttouutisen tultua otsikoihin Hommaforumin keskustelut lähtivät oitis näille linjoille. Spekulaatioon ei vaadittu yhden osapuolen irakilaisuuden lisäksi mitään muuta näyttöä. Ikään kuin toivottaisiin, että ulkomaalaiset olisivat juuri niin kauheita olentoja kuin Hommakerhon baaripöydässä taivasteltiin.

(Tämä on se tekijä, mikä voimakkaimmin erottaa rasistin antirasistista. Rasistin pahin pelko on se, että ulkomaalainen ei olekaan saatanallinen hirviö. Antirasistin pahin pelko on se, että rasisti on oikeasti rasisti.)

Uuden rasismin kyllästämän kansalaiskeskustelun näyttävin uhri on ollut kansanedustaja Päivi Lipponen, jonka Uuden Suomen blogitekstissä [kuvakaappaus täällä] sanottiin ääneen sama, mitä useimmat ajattelivat ensimmäisenä: tuhopolton motiivi on ollut ulkomaalaisvastaisuus. Miksi kukaan muuten polttaisi irakilaisen yrittäjän ravintolan?

Täydellistä tekohurskautta uhkuva Jussi Halla-aho riensi tietenkin Lipposen tekstin luettuaan tanssittamaan sormenpäitään näppäimistöllä. Hän aivan oikein huomauttaa, ettei rikoksen motiiveista tiedetä yhtään mitään ennen kuin poliisi kertoo enemmän. Ja yhtä oikein osoittaa Päivi Lipposen käyttäneen murhenäytelmää oman sanomansa levittämiseen.

Koska en tiedä, kuka palon sytytti ja miksi, en toistaiseksi osoittele syyttävällä sormellani mihinkään tiettyyn suuntaan. Päivi Lipposta kehottaisin häpeämään. Kolme täysin syytöntä ihmistä on kuollut. Lipponen käyttää heitä oman kilpensä kiillottamiseen, populistiseen pelon ja vihan lietsontaan sekä oman poliittisen agendansa edistämiseen. Mieleeni tulee eläin nimeltä raatokärpänen.

Olisiko Halla-ahon blogissa nyt enemmän kuin rahtunen – tuttua termiä käyttääksemme – moraalisäteilyä?

Ja ennen kaikkea: vaatiiko Jussi Halla-aho kielenkäyttöön lisää poliittista korrektiutta?

Tyylilleen uskollisena Eirabian suurmufti kaunistaa tekstinsä virkkeellä, joka kuvastaa enemmän maahanmuuttokriitikoiden ajatusmaailmaa kuin heidän opponentiensa toimintatapoja:

Vai tuleeko tästä tulipalosta joka tapauksessa ja tutkinnan lopputuloksesta riippumatta osa suvaitsevaiston mytologiaa, jolla herkutellaan maailman tappiin asti?

Tohtori-hyvä, Tehän tällä mässäilette. Ja muistetaan toki, että ”suvaitsevaisto” on fiktiivinen vastustaja, jonka nujertaminen väittelyssä on verrattavissa oman kätensä raiskaamiseen.

* * *

Tilanne on kehittynyt nopeasti Halla-ahon ja Lipposen alkuperäisistä kirjoituksista. Poliisi on pidättänyt asianosaisen pizzayrittäjän sukulaisensa kanssa epäiltynä tuhopoltosta ja sitä kautta kolmen ihmisen kuolemantuottamuksesta. Juonekäänne on saanut Halla-ahon jatkamaan aiempaa merkintäänsä tehostamalla vahingoniloaan sekä Lipposen pahoittelemaan äkkipikaisuuttaan.

Umpi-isänmaallisissa verkkokeskusteluissa juhlitaan. Maahanmuuttokriitikot ovat harvoin olleet yhtä iloisia kolmen suomalaisen kuolemasta kuin nyt.

Tällä hetkellä Hommassa on kolmattakymmentä sivua äbäläwäbälää, jossa haukutaan Päivi Lipposta kaikilla mahdollisilla ja osin mahdottomillakin lauseilla. Verenhimoiset blogit ja yleisönosastokirjoitukset – puhumattakaan Iltalehden keskustelufoorumin tapaisesta ihmiskunnan häpeätahrasta – kiljuvat asiasta ja asian ympäriltä.

Rikoksesta tuli kuin tulikin ”maahanmuuttokriittinen tulipalo”. Se todennäköisesti pakottaa myös antirasistit koventamaan otteitaan, jottei tapauksen varjolla anneta vastapuolen pahimmille sekopäille koko mediaa haltuun.

Katsokaa nyt peiliin, hommalaiset. Ja Jussi Halla-aho. Estradi on teidän. On ollut jo pitkään. Kyllä keskustelun matalaotsaisuudesta on vähän vastuuta maahanmuuttokriitikoilla itselläänkin. Vai pöytälaatikkoonko te vain provosoitte?

Uutispuuron eettinen manteli

Alkanut viikko on ollut jo nyt hurjempi kuin homoilta Tohlopissa. Luodaanpa siis katsaus uutisiin, joilla viimeiset 1. adventin aluspäivät juonnetaan liikkeelle.

Kotimaa

Metataso

  • Dosentin mukaan markkinatalous on eettisesti hyvä järjestelmä, koska se ei aiheuta ympäristölle peruuttamatonta tuhoa, kiristä ja lahjo demokraattisesti valittua julkista valtaa, alista ihmisiä toimeentulostaan keskenään kamppaileviksi kannibaaleiksi tai muodosta monopoleja ja kartelleja, jotka rajaavat kansalaisten kulutusvalinnat ylhäältä sanelluiksi pakkopulliksi, joissa määrä korvaa laadun. Eettisen markkinatalouden lisäksi dosentin mieltä lähellä on Uusi Iloinen Teatteri, joka edustaa uutta ja iloista teatteria. | Markkinatalous on eettisesti hyvä järjestelmä (Helsingin Sanomat)

Media

Ulkomaat

Pietismejä

Eero Lehden itsetietoisesti nimetyn Lehtiyhtymän ilmaisjakelutuotteita luotsaa julkaisujohtaja-päätoimittaja Antti-Pekka ”AP” Pietilä. Hän on paljon vartija, sillä konserni julkaisee roimaa nivaskaa mainoslehtiä pitkin Suomea.

Journalistiliiton taulukkopalkkojen perään kitisevien avustajien vaimentamiseksi Pietilä onkin ottanut tavakseen kierrättää materiaalia lehdestä toiseen. Ennen kaikkea hän tekee tätä omien kolumniensa kanssa.

Syntyy säästöä ja saadaan laatua.

Erityisesti Pietilä on inspiroitunut kuluneen vuoden suurista homopuheenvuoroista. Näitä usein uskonnollisten kysymysten kanssa tangeeraavia avautumisia voitaneen kutsua vaikkapa pietismeiksi. Ne julkaistaan aina kaikissa Lehtiyhtymän kaupunkilehdissä.

Helsingin Pride-kulkueen jälkimainingeissa elokuussa 2010 kirjoitettu ”Nyt on kysymys ääri-ilmiöiden ylivallasta” kysyi, miksi Suomi salli homomaahanmuuttajien julkisen masturbaation. Lokakuussa laadittu pietismi ”Piispat eivät osaa mediapeliä” tarttuu kirkkoa jäytävään ongelmaan, jossa häntä heiluttaakin koiraa – tässä tapauksessa Kristuksen ruumiin ollessa koira ja julkisen keskustelun näytellessä hännän vaativaa roolia.

Trilogian kolmannessa osassa Pietilä luo synteesiä rietastelevien homoseksuaalien ja selkärangattomien pappien yhteistoiminnasta marssittamalla näyttämölle salaliiton. Kristillisdemokraattisen ostrakismoksen uhriksi joutuneen lehtori Jouko Pihon viiltävä analyysi Illuminatin konspiraatioista saa viimeinkin tukea establishmentin sisäpiireistä:

Sukupuolineutraali avioliitto ja homoparien kirkollinen siunaaminen ovat olleet kirkon sisällä toimivan ryhmittymän tavoitteena jo kymmenen vuotta. Yhteys-liikkeen nimellä toimiva ryhmä oli aluksi salainen ja sen asiakirjat pidettiin luottamuksellisina.

Ultraovelasti varjoissa vaaninut ”Yhteys” – jo nimikin viittaa avaruusolentoihin – on pitänyt kynttiläänsä niin visusti vakan alla, ettei yksikään ”iso media” ole oivaltanut heidän tarkoitusperiään. Vain salaisuuksiin vihkiytyneet saattoivat tietää, että yhteys.org-osoitteessa on julkaistu järjestön toimintakertomuksia ja pöytäkirjoja vuodesta 2003. Ja absoluuttisesti yksikään ei taatusti ollut perillä kirkon uudistusta markkinoivasta Tulkaa kaikki -liikkeestä, jonka ehdokaslistat levisivät sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin.

Liian myöhään, vasta vaalien jälkeen, saattoi Pietilä hyödyntää syväkurkkua, jonka oli yhyttänyt ties mistä Helsingin syntisestä homokapakasta:

Tähän kirjoitukseen antoi aiheen Yhteys-liikkeen pappi. Hän ilkkui, että ”salaisena alkanut hankkeemme on maalissa, kun heterot seurakuntalaiset äänestävät (seurakuntavaaleissa) tietämättään meidän ehdokkaitamme, jotka muuttavat koko kirkon”

Antti-Pekka Pietilän vuoratessa pipoaan alumiinifoliolla muut kuluttaja-kansalaiset voivat pohtia, olisiko parempi, jos hän ottaisi mallia kollegastaan, vahvasti heteroseksuaalisesta toimittaja Aleksi Valavuoresta, ja hankkisi nipun homokavereita. Sellaisia saa melkein minkä tahansa media- tai kustannusyhtiön juhlista.

Poislukien tietenkin siis Lehtiyhtymän bileet.

Lemmenleikkejä viihdetaivaalla

Parisuhteet ovat kimuranteinta toimintaa ihmisten kesken. Joillakin niitä on liikaa, joillakin ei yhtään. Joidenkin suhteita oikein lainsäädäntöteitse rajoitetaan.

Lisääntymisikäiset kädelliset tapaavat toisiaan koulussa, netissä, Tallinnan risteilyllä ja salaa. Jokaiselle pitäisi olla jotakin. Vastaleivottu Nuorisobarometri [pdf] osoittaa, ettei pelkkä kohtaaminen silti riitä.

Esimerkiksi rauhaa rakastaville suomalaismiehille voi olla kova isku huomata, että sivarit eivät sytytä ketään.

Eivät edes homoja:

Nuorisobarometrin haastattelussa itsensä homoseksuaaliksi määrittelevät miehet ovat kaikki joko suorittaneet armeijan tai menossa armeijaan. Varusmiespalveluksen jo suorittaneiden homoseksuaalien kokemukset palveluksestaan ovat keskimääräistä myönteisempiä, ja peräti yli puolet heistä oli armeijassa 12 kuukautta.

Rakkauden puutteessa tai sen ylitarjonnassa kärvistelevien tavallisten kansalaisten elämää onneksi elähdyttää tieto siitä, että lemmenhuolet ovat siivittäneet myös julkkisten kärsimyksiä. Viime aikoina tästä on kantautunut kaiken kansan nähtäville myös koskettavia kertomuksia ihmeellisten elämäntarinoiden välittämänä.

Suomen kovia kokenut kansa muistaa vielä aivokalvot vereslihalla, miten Johanna Tukiaisen avioliitto Arto Länsmanin kanssa kariutui, kun ylkä ei koskaan tullutkaan pois Lapista. Mutta kuinka ollakaan, tarina sai käänteensä raskaustestin hahmossa. Positiivinen uutinen sykähdytti kaikkia MTV3:n viihdesivujen lukijoita taatusti yhtä paljon kuin Tukiaista itseäänkin.

Syntymän ihmettä odotteleva Johanna Tukiainen ei kauan ehtinyt hehkua tulevan äitiytensä onnea, kun jo arveltu isäkin uskalsi käydä polvilleen ja paukauttaa kysymyksen. Lasi-igluvuoroaan kiihkeästi odotteleva Johanna Tukiainen muuttunee siis tuotapikaa rouva Länsmaniksi.

Ja täsmälleen samaan aikaan täsmälleen päinvastaisessa ilmansuunnassa kaikki meni pieleen.

Aluksi platonista rakkauttaan ghanalaisneitoonsa vannonut kyläkauppias Vesa Keskinen sai naimakauppaa koskevan tekstiviestin Tex Willerinsä alle ja havahtui: kohta hän saisi pidellä kaunotarta kädestä vallan Suurkirkossa vihittynä aviomiehenä. Mutta Amor oli kai käynyt Imperiumin taistelukoulun, sillä nuoli harhautui reitiltään: morsiamesta ei ole viikkoon kuulunut mitään.

Jotta loukkausta vielä täydennettäisiin haaverilla, aivan viimeksi Vesa Keskinen kaatui omalla pihallaan menettäen toistaiseksi kykynsä liikkua Carl Danhammerin kanssa pitkin Länsi-Afrikkaa vaimonhaussa.

Onneksi sentään läntisissä monarkioissa lempi leiskuu vielä ilman haulikkohäitä tai mykkäkouluja. Vastikään Suomessa vierailleet kruununprinsessa Victoria ja Länsi-Götanmaan herttua, prinssi Daniel, saivat sydämet läpättämään jopa kyynisen vasemmistorojalistin rinnassa.

Prinsessa Victorian isä, Kaarle XVI Kustaa, on omalla toiminnallaan halunnut osoittaa nuorisolle, että rakkaus ei katso ikää tai lukumäärää. Jos kohta se saattaa katsoa kuppikokoa. Ruotsin historian voitokkain armeija, Army of Lovers, luovutti kuninkaalle yhden jäsenistään leikkitoveriksi. Tunnetusti kaikkiruokaisen yhtyeen alkuperäisestä kolmikosta Kalle-Kustaalle oli eniten mieleen La Camilla, jota ei pidä sekoittaman toiseen Camillaan Pohjanmeren tuolla puolen.

Nääs mitä ruotsalaiset edellä, sitä britit aina heti kintereillä. Mainittujen, omien Camilla-sotkujensa kanssa aikoinaan painiskelleen prinssi Charlesin mukana Schleswig-Holstein-Sonderburg-Glücksburg-suvulle siirtyvä Yhdistyneen Kuningaskunnan primogenituurinen valtikka on pian turvattu, jahka Charlesin poika, prinssi William, nai tyttöystävänsä Kate Middletonin.

Mistä päästäänkin takaisin suomalaisen porvarisäädyn rakkaushuoliin. Onhan Kate yrittäjäperheestä. Ja arvatenkin sukua tuurilaiselle epäonnensoturille. Hänen nimensä on suomennettuna Katja Keskinen.

Kyllä ne hääkellot vielä Töysässäkin kumajavat!

Vasemmistoristeily

Kertomus mereltä.

Suomen Kuvalehden uudissanakilpailu

– Teillä on rollup, Aatto Takala sanoi.

Vihreä nuori oli saapunut Pelmenit-ravintolaan yhdessä kohupamfletisti Anto Ruskon kanssa. Hiukan julkean kuuloinen huomio oli osoitettu nurkassa kyhjöttävälle pitkulaiselle kassille, jota teologi Vetinen oli kanniskellut Kontulasta asti.

– En edes tiennyt, että niillä on nimi, maisteri Sivula puuskahti pelmeniannoksensa takaa.

Sanottakoon, että kyseinen maisteri oli Kansan Arkiston työntekijä, jonka avuliaana, jos kohta hiukan krapulaisena roudarina ylioppilas Vetinen oli ollut ennenkin – tehtävänään kantaa erityisesti pitkiä ja viheliäisiä tavaroita.

Mietteliäs Rusko mulkaisi puheenaiheena ollutta esinettä ja loihe lausumaan:

– Mä en pidä englanninkielisistä nimistä. Mikä se voisi olla suomeksi? Nostake?

– Nostake! Se on hyvä! huudahti Takala ja julisti Ruskon maailman lyhimmän uudissanakilpailun voittajaksi.

Venäläinen perinneruoka oli tasoitellut hiukan teologi Vetisen kolmannen päivän raskasta kankkusta, jonka vakava kirjamessuilu oli aiheuttanut. Hän imaisi Fizz-siiderin kurkkuunsa ja kiitti punavihreää ateriaseuraa inspiroivasta keskustelusta. Matkan oli jatkuttava.

Varovaisesti Vetinen ujutti nostakkeen ulos ahtaasta ravintolasta ja lähti seuraamaan maisteria ylös Vaasankatua metroasemalle, ja lopulta Länsisatamaan.

Stig ombord

Maisteri Sivula selvitti matkaliput nopeammin kuin kukaan ehtii kirkkoa rakentaa. Yhdessä uskollisen juhtansa kanssa hän livahti laivaan ennen muita matkailijoita.

Baltic Princessin konferenssiosastossa työväenhenkisten kansalaisjärjestöjen puuhakkaat aktivistit olivat jo täydellä tohinalla lastaamassa pöytiinsä karamellejä, postikortteja, heijastimia ja t-paitoja. Myös jo liian moneen kertaan mainittu Kansan Arkiston seksikäs nostake sai tuulta purjeisiinsa.

Risteily alkoi saada hahmoaan. Ovet oli avattu suurelle yleisölle ja ihmiset punnersivat lankonkia pitkin laivaan, jossa he joutuivat ovella väijyneen muumihahmon ahdistelemiksi sekä juoksivat portaiden päässä virnuillutta klovnia pakoon.

Baarin puolella pönötti leegio vasemmistovaikuttajia, jotka takoivat puoluejohtaja Rahinkäkeä selkään raivokkaasti. Teologi Vetinen hymyili partaansa ohi pinkaistessaan. Potrassa kunnossa näkyivät ammattiyhdistysmiehet olevan. Aivan toista kuin tällaiset aliravitut pätkätyöl… Saatana! Roimasti kiroillen hän muisti, mitä oli unohtanut. Raha, sitähän tarvitaan myös vasemmistolaisten keskuudessa! Katsomatta hän tiesi lompakossaan olevan tyhjiön lokerossa, jossa ihmiset yleensä säilyttävät merikelpoisia pankki- ja luottokorttejaan. Visa Electronilla laivassa saisi korkeintaan kölihaalauksen.

Mikä eteen? Vasta eilen kirjamessuilla mitä kapitalistisin kustannuspäällikkö oli juottanut koko joutilaan prekariaatin sammalluskuntoon, mutta täällä laivalla koko taisteleva työväenliike vain katseli päältä köyhälistön kirjaimellista kurjistumista. Riistäjät!

Ja juuri, kun Mikki Hiiri oli syvimmässä merihädässään, Suomen Joutsen seilasi paikalle Keravalta risteilemään lähteneen Taimenpuron pariskunnan hahmossa. Keskiuusmaalaiset ymmärsivät toverin tuskaa ja lainasivat jumaluusoppineelle solidaarisesti tukun riihikuivaa.

Sata salamaa iskee tulta

Risteilyohjelmaan oli liitetty monipuolisia huumoriesityksiä, joita jokainen kunnon kansalainen vältteli kuin ruttoa. Suljettu tila ja Marja Tyrni eivät kertakaikkiaan vaikuttaneet lupaavalta yhdistelmältä.

Tervetulotilaisuus oli aikeissa kajahtaa käyntiin jossakin arveluttavassa paikassa, jota Tallink Silja kutsui Starlight Palaceksi, kello 18.45. Siitä ei sen enempää.

Kuohuviinilasi laiskan näyttöpäätetyöläisen pehmeän käden sirossa otteessa samppanjasosialisti Vetinen vaelsi hämärään juottolaan, jonka sponsori oli ristinyt kielioppia uhmaten ”Iskelmä Baariksi”. Näpsän esitteen mukaan paikalla oli tekeillä karaoken karsinta.

Kilpailuhenkiset vasemmistolaiset olivat jo jonottamassa lauluvuoroja. Varauslista piteni nopeasti parituntiseksi, mistä mallikoulusta tarkoitusta varten rekrytoitu karaokevetäjä varoitteli yleisöä. Kisa saattoi alkaa.

Vantterat herrat ja rouvat kävivät kajauttamassa ikivihreitä tango- ja iskelmäteoksia. Kuta synkempää, sen parempaa. Lapin tangosta Pettäjän tieksi. Kuuluisa potkupukutaistolainen A.-N. Teerola lohdutti merisairasta työväenluokkaa Myrskyn jälkeen -tulkinnallaan, kun taas kontulalainen partatoveri Jokke Kuusio itketti yleisöä viiltävällä Lapin kesällään.

Bloginpitäjä Vetinen lehteili pientä punaista muistikirjaansa ja tuhersi ylös jälkipolvien iloksi, että joku Markku oli laulanut Markku Aroa.

– Mitä sä kirjoitat sinne?

Ajatuksiinsa vaipunut jumaluusoppinut hätkähti kuin synninteosta yllätettynä. Tyrmäävän kaunis kansanedustajaehdokas Marja Rönnblad siinä nojaili kohti ja yritti vilkuilla merkintöjä.

– Mhäm… Yhhm… Vetinen selitti ja osoitti taivalkoskelaisen hotellin mainoskynällä lavalle.

– Kirjoita sinne: ”Marja Rönnblad esitti Flashdancen loistavasti”.

Marja Rönnblad esitti Flashdancen loistavasti.

Viimein myös teologinplanttu viitottiin framille. Hiukan turhaan, sillä kansandemokraattisen liikkeen veteraaneja pursuava risteilyalus ei ole mikä tahansa lähiökaraoke: edes Virve Rostin 80-lukulainen viisuhelmi ei saanut yleisöä villiksi.

Vasemmistoliitossa karaokeen onkin aina suhtauduttu vakavuudella, johon verrattuna Kristillisdemokraattien homoliittokannat vaikuttavat kepeältä vitsailulta.

Seilissä

Tekstiviestien saattelemana maisteri Sivula etsiytyi työpaikaltaan karaokeravintolan koville penkeille. Surukseen hän myöhästyi. Kisa oli jo ratkennut ja ammattilaiset olivat ottaneet estradin haltuunsa. Ja heillä oli taidetta tarjolla.

Uusi Kukka ja Ääri-kuoro viihdyttivät yleisöä kaikin voimin. Mutta on kenen tahansa ajattelevan ihmisen tunnustettava pari tosiseikkaa: musiikkia voi kuunnella kotonakin ja art shouldn’t go kapakka.

Matkakumppanit mulkoilivat toisiaan skumppalasien yli. ”Meitä yritetään viihdyttää”, sanoivat vihaiset katseet. Itse asiassa aluksen jokaisessa ravintolatilassa oli meneillään jokin musiikkinumero, joten välteltävää riitti. Lisäksi pöytäseurueen keskuuteen oli ilmestynyt pyytämättä ja yllättäen täysinäinen luomukuohuviinipullo, jolle pitäisi tehdä jotakin.

Nyt on muistettava, että vaikka jokainen kertomuksessa mainittu ihminen olikin vesiliikenteelle ominaisessa laitamyötäisessä, he luonnollisesti olivat ja ovat yhä tätä kirjoitettaessa sangen tietoisia Tallink Siljan järjestyssäännöistä, jotka visusti kieltävät juopottelemasta laivalla minkään muun kuin aluksen omista ravintoloista ostetun alkoholin voimalla. Tästä säännöstä lainkuuliaiset suomalaiset eivät ole kuunaan tinkineet.

Tämä mielessään maisterin, hengenmiehen ja tiedottaja-toimittaja Paula Juuttaalan muodostama kolmikko päätti siirtyä hytin puolelle katselemaan kuohuviinipulloa. Erehtymättömällä vaistollaan uksesta kolisteli kohta läpi myös oululainen kansanedustajaehdokas, päätoimittaja Elvis P. Lahtinen.

Ja mihinpä yksi skumppa riittäisi. Hetken harkinnan jälkeen he päättivät katsella myös kahden desilitran eli taskukoon Fernet Brancaa. Eikä se ole mitään siihen verrattuna, mitä kaikkea muissa hyteissä katseltiin.

Eivätkä he koskaan soittaneet Haddawayta

Kello kävi puoltayötä. Lapsiperheet, eläkeläiset ja muut iltatorkut olivat vetäytyneet lavereilleen. Pahimmat juopot taas olivat jo ehtineet sammua. Oli oikea aika uhmata karua todellisuutta. Hytin ovi yhdeksännellä kannella narahti auki.

Teologian ylioppilas Vetinen oli maisteri Sivulan tavoin tutkinut ennen matkaanlähtöä Pyhää Kirjaa eli Facebookia, jossa oli ilmoitettu Left Hooks -klubin sijoittuvan Baltic Princessille. Mikäpä siis olisi estänyt tutustumasta viimeinkin tähän eläimellisten viidakkorytmien ihmeelliseen maailmaan? Tiskijukat Tuomanos ja Althustler olisivat tiettävästi pyörittelemässä musiikkitiedostoja.

Diskoteekki vilisi vasemmistonuoria ja muutamia -aikuisia.

– Onko sulla tarjota kalja? kysyi tamperelaistoveri Patu Kahvonen

Vetinen, joka näytti tapansa mukaan äveriäältä ja hyväntahtoiselta mesenaatilta, ei kyennyt puistamaan päätään. Kuten jokainen tätä tekstiä alusta asti lukenut tietää, miesparka oli saanut kahmalokaupalla lainapääomaa. Se poltti taskussa napalmin tavoin.

Kaikkia mahdollisia järjestöjä edustavat tutkijat, tiedottajat ja toimittajat kiemurtelivat tanssilattialla ilkikurisesti miksattujen listahittien tahdissa. Sopivin välein he rojahtivat istumaan vääriin syleihin ja verkostoitumaan toinen toistaan söpömpien maakuntadelegaattien kanssa. Muutamat degeneroituneet pikkuporvarit yrittivät tutustua jopa omiin puolueosastotovereihinsa.

Juotavaa noudettiin baaritiskiltä katkeamattomana norona. Kertakäyttöisten muovimukien pinot kasvoivat valtaviin mittoihin. Hylättyjä pikkutakkeja, kaulahuiveja ja villapaitoja ajelehti ympäri salia kuumuuden kasvaessa trooppisiin lukemiin. Vain yksi piti tyylistään kiinni: Elvis P. Lahtinen tapaili tanssiaskelia hihaakaan käärimättä tutussa sinapinkeltaisessa kaavussaan.

Bändärit norkoilivat dj-kopin kulmilla. Tai ainakin verkkotoimittaja Arttu Vähä-Kurkku.

Jatkot

– Jatkot, jatkot! kiljahtelivat ihmiset. Valomerkki oli annettu, vaikka ilta oli vasta nuori. Aamuviideltä bileet vasta alkavat sivistysmaissa.

Kollektiivisen tajunnan rippeet muodostivat ajatuksen, jonka mukaan jokin ”Mikko Kähkönen” -niminen henkilö tiesi hytin, jossa viinaksia olisi katseltavana yli oman tarpeen. Joku, joka näytti kaikkea muuta kuin ”Mikko Kähköseltä”, väitti tietävänsä, missä tuo hytti saattoi sijaita.

Maisteri Sivula oli jo livistänyt kuittaamaan univelkojaan hyttiinsä, mutta hänen matkaseuransa, freelancealkoholisti Vetinen, koki yhä aatteen palon siksi isona roihuavan rinnassaan, ettei juhlia ollut vielä jättäminen. Toisten samanlaisten kanssa hän taivalsi halki käytävien varmaotteisen oppaansa johdattamana.

– Se oli viiskuuskasikolme… Ei kun kuuskolmeviisseitsemän… Hei, kenen hytin numero tää oli?

Lopulta oikea kabiini osui kohdalle, mistä ei voinut erehtyä hitaampikaan yksilö: oviaukossa röhnötti näet tielle uupunut toveri. Sisätiloissa odotti iloinen jälleennäkeminen. Helsinkiläispoliitikot Väinämö Ullig ja Ben Mäntykukkulahan siellä olivat muiden kanssa, täpötäydessä ahtaudessa, lonkerotölkit junttapolitiikan kovettamissa kourissaan.

Sillipurkkimainen tunnelma sai uutta eloa, kun hytin äärimmäisellä perällä liikahti peitto. Sen alta kohosi kaikkien hämmästykseksi pää ja sen viereen toinen. Koska päät eivät yleensä putkahda tyhjästä, oli ilmeistä, että vällyjen alla ne olivat kiinni kumpikin respektiivisissä vartaloissaan. Jotka puolestaan olivat kiinni toisissaan. Päiden omistajat antoivat ärtyneenä ymmärtää, että heillä oli meneillään tärkeitä asioita, jotka eivät kaivanneet ylimääräisiä todistajia.

Viipymättä hytti tyhjeni. Valitettavasti ovea ei voitu sulkea ennen kuin kynnyksellä makoillut poliitikonalku oli saatu kammettua pois.

– Malttakaa vielä hetki, Vetinen huusi ovenraosta kiskoessaan muiden mukana onnetonta ihmistulppaa käytävän puolelle. Viimeinen näky sulkeutuvasta ovesta osoitti, että YYA-sopimuksen hierominen eteni rivakasti. Housut olivat jo puolisääressä.

Jatkojen jatkot

– Minne nyt? teol. yo Vetinen kysyi viereensä ilmaantuneelta naiselta, joka kanniskeli punaviinikartonkia.

– Jatkoille, nainen vastasi iloisesti.

Seurue hajaatui. Karriääripoliitikot Ullig ja Mäntykukkula olivat jo kaikonneet teilleen – mahdollisesti parin tunnin päästä odottavia kokousvelvoitteitaan muistaen – mutta yhä pieni joukko jaksoi pitää perinteisen suomalaisen juomakulttuurin lippua korkealla.

Lyhyen erämaavaelluksen jälkeen joukko saapui portaikon vieressä olevaan aulatilaan. Punaviininainen perusti paikkaan leirin.

Myös Vetinen oli aikeissa istua alas, mutta ensin hänen piti tutkia käsiään. Ne tuntuivat oudoilta.

Pienellä havainnoimisella hän ymmärsi kantavansa käsissään jotakin. Toisessa kourassaan hän huomasi diskosta asti mukana kulkeutuneen muovituopin, jossa oli yhä tilkka siideriä. Hyvä, se oli laillista viinaa, jota sääntöjen mukaan sai juoda. Sen sijaan toisen käden sisältö vaikutti epäilyttävämmältä. Hetken aikaa esinettä tarkasteltuaan teologi päätteli sen olevan tuoli.

Hän istahti jakkaralle ja kumosi siiderin kurkkuunsa.

Piknikpaikka oli sikäli onnettomasti valittu, että sen läpi kulki jatkuva liikenne. Hytteihinsä ties kenen luota palailevat ammattiyhdistystoimitsijat murahtelivat kirotulle nuorisolle, joka vain istuu käytävällä juopottelemassa eikä tee mitään hyödyllistä. Aamuvirkkujen lasten vanhemmat osoittivat pilteilleen varoittavia esimerkkejä viinapirun turmeluksesta. Eikä siivoojakaan vaikuttanut antavan liiaksi arvoa työväenpuolueen nuorille lupauksille.

– Mennään aamiaiselle, sanoi punaviininainen.

– Mennään, sanoi Saima Juurinen.

Kaikki maksaa

Saima Juurinen oli ilmestynyt jatko-jatkoseureelle niin kuin ilmestykset tapaavat tehdä – kuin salama kirkkaalta taivaalta tai palava pensas autiomaassa. Teologi Vetisen iloksi hän ei kuitenkaan pyrkinyt esiintymään sanansaattajana tuonpuoleisilta voimilta, vaan lähinnä pysymään hengissä.

– Mulla on tunnin kuluttua puoluevaltuusto ja heti sen perään Vasemmistonaisten kokous, Juurinen murahteli johdattaessaan hyvän paimenen tavoin lampaansa kohti aamiaisbuffettia.

– Pystylähtö, kahvia ja torkut, Vetinen vastasi, ja lisäsi: – Onneksi mulla ei ole mitään.

Myöhemmin ilmeni, että hän oli erehtynyt.

Hidas aamiaisseremonia eteni sääntöjen mukaisesti. Vetinen haarukoi suolavajeen runtelemalle elimistölleen välttämättömiä hivenaineita nakkien, lihapullien ja kananmunien hahmossa. Kun hän iski haarukkansa maksapasteijaan, hän teki päivän ensimmäisen ison virheen.

Hän hyvästeli punaviininaisen, Juurisen ynnä muut kumppanit ja lähti onnahtelemaan kohti omaa hyttiään.

Kello 12 Vetinen heräsi. Maisteri Sivula oli ilmeisesti jo töissä näyttelyosastollaan. Laivan keinuminen häiritsi. Maailma tuntui reagoivan laivan liikahduksiin viipeellä. Ikään kuin ilma olisi ollut elohopeaa.

Hän tutki muistikirjaansa, jonne on ilmestynyt puolen sivun kokoisin kirjaimin mielipide: ”Ulkona on Viro, voiko olla turhempaa?”

Sana saattoi olla myös ”Viiro”.

Vetinen kömpi ylös vuoteeltaan, kävi suihkussa ja alkoi miettiä, miten hämmästyttävän hyvin tämä neljättä päivää jatkunut juopottelu oli onnistunut. Hirvittävää pämppäämistä ja silti olo näin hyvä.

Vain muutamaa sekuntia myöhemmin jumaluusoppinut tunsi tarvetta vuodattaa Pyhän Hengen. Hän polvistui hyttiin tätä varten asennetun valkoisen kotialttarin ääreen.

Äärettömän pahan maksapasteijan maku ei poistunut suusta koko päivänä.

Finaalissa

Kolmannella yrittämällä teologian ylioppilas Vetinen pääsi pois hytistä. Matkapuhelin näytti tyhjyyttä. Maisteri Sivula oli kadonnut. Päätä kivisti. Eikö tämä matka pääty koskaan?

Vetinen tutki 25-vuotiasta rannekelloaan ja siirsi sen tunnin verran taaksepäin. Talviaika oli koittanut. Risteilyn loppu häämötti jälleen loitommalla horisontissa.

Sunnuntain ohjelma oli aamun puoluevaltuuston jälkeen viihdepitoinen. Taikuri Luttinen väänsi kaskua Starlight Palacen täpötäydessä salissa ja jossain kaukana taas kerran odotti vuoroaan Marja Tyrni. Rotevat vasemmistoaktivistit muikistelivat komeljanttarille suupieliään ja läpsyttivät kämmeniään sopivin väliajoin. Alkoholin pakahduttava tuoksu lehahteli baaritiskiltä ja tuopeista kääntäen pappiskokelaan vatsan yhä uudelleen ympäri. Hän yritti sännätä pakoon, muttei tiennyt, kummalta puolelta ohittaisi sosiologi Laina Vesalan, joka hehkeänä pasteeraili kapeassa aulatilassa ottamassa vastaan ihailevia katseita.

Viimein maisteri Sivula yhytti matkakumppaninsa ja ehdotti, että viikatemiehen apulaiselta näyttävän Vetisen kannattaisi kokeilla kävelyä kannella. Happi kun tavallisesti on hyväksi.

Darratoipilas Vetinen avasi oven kävelykannelle. Sankka tupakansavu täytti keuhkot.

Hän kääntyi kannoillaan.

– Sulla on vettä! karjaisi vasemmistolaisen nuorisoliikkeen kautta aikain sirorakenteisin edustaja, näyttämötaiteilija Raisu Lusso ja vaati teologi Vetistä hellittämään hetkeksi otteensa kivennäisvesipullosta, johon tämä oli takertunut kuin viimeiseen oljenkorteen. – Aah! Tää on vissyä!

Kun laiva kolmenkymmenenseitsemän vuoden Odysseian jälkeen lopulta kiinnittyi Länsisataman kaijaan, Vetinen koki jo olevansa kävelykunnossa. Hän heitti hellät jäähyväiset Itämeren Prinsessalle ja marssi ulos.

Helsingin tanner keinui enää vain hiukan.