Homman nimi

22.11.2010 kello 15.15 Helsingin Laajasalossa tapettiin ihminen. Hän menehtyi jäätyään nosturiauton pudottaman kävelysillan alle. Varsinaisen kuolemantapauksen ohella merkittävää on se, mitä kukaan ei ole sanonut.

Hommaforum oli hiljaa. Päivi Lipponen, Jussi Halla-aho ja keskusteleva nettikansa vaikenivat.

Kaikki tietävät, mitä Jussi Halla-aho olisi blogannut, jos nosturiauton kuljettajaksi olisi ilmennyt somalialainen turvapaikanhakija.

Tampereen murhapoltossa kuoli kolme ihmistä, viisi loukkaantui. Moni menetti asuntonsa toistaiseksi. Vielä Kekkosen valtakaudella asiasta olisi ymmärretty syyttää kommunisteja tai heidän vastustajiaan – Pekka Siitoimen masinoima kirjapaino Kursiivin tuhopoltto muistetaan hyvin vuodelta 1977 – mutta sittemmin ajat ovat muuttuneet.

Tällä kertaa uutiskeskustelu asiasta ajautui heti tilaan, joka osoitti vääjäämättömästi, miten hyvin rasistiöyhöttäjät ovat median kaapanneet. Koska tulipalossa oli mukana irakilainen pizzayrittäjä, päivystysvuorossa olleen maahanmuuttokriitikot olettivat ilman ensimmäistäkään todistetta, että tässä on nyt jotakin.

Merkittäköön pöytäkirjaan, että maahanmuuttokriittisyys on rasismia.

Maahanmuuttokriitikot yrittävät kiertää väitettä todistelemalla yhä uudelleen, että he eivät vastusta maahanmuuttajia, vaan arvostelevat maahanmuuttopolitiikkaa, joka päästää rajan yli Suomeen islaminuskoisia ihmisiä.

Toisin sanoen heitä eivät haittaa maahan päässeet neekerit, vaan se, että näitä on päästetty maahan.

Saivartelu asiasta on turhaa ja osoittaa vain, että rasisti on reppana jopa itseään kohtaan.

* * *

Tampereen murhapolttouutisen tultua otsikoihin Hommaforumin keskustelut lähtivät oitis näille linjoille. Spekulaatioon ei vaadittu yhden osapuolen irakilaisuuden lisäksi mitään muuta näyttöä. Ikään kuin toivottaisiin, että ulkomaalaiset olisivat juuri niin kauheita olentoja kuin Hommakerhon baaripöydässä taivasteltiin.

(Tämä on se tekijä, mikä voimakkaimmin erottaa rasistin antirasistista. Rasistin pahin pelko on se, että ulkomaalainen ei olekaan saatanallinen hirviö. Antirasistin pahin pelko on se, että rasisti on oikeasti rasisti.)

Uuden rasismin kyllästämän kansalaiskeskustelun näyttävin uhri on ollut kansanedustaja Päivi Lipponen, jonka Uuden Suomen blogitekstissä [kuvakaappaus täällä] sanottiin ääneen sama, mitä useimmat ajattelivat ensimmäisenä: tuhopolton motiivi on ollut ulkomaalaisvastaisuus. Miksi kukaan muuten polttaisi irakilaisen yrittäjän ravintolan?

Täydellistä tekohurskautta uhkuva Jussi Halla-aho riensi tietenkin Lipposen tekstin luettuaan tanssittamaan sormenpäitään näppäimistöllä. Hän aivan oikein huomauttaa, ettei rikoksen motiiveista tiedetä yhtään mitään ennen kuin poliisi kertoo enemmän. Ja yhtä oikein osoittaa Päivi Lipposen käyttäneen murhenäytelmää oman sanomansa levittämiseen.

Koska en tiedä, kuka palon sytytti ja miksi, en toistaiseksi osoittele syyttävällä sormellani mihinkään tiettyyn suuntaan. Päivi Lipposta kehottaisin häpeämään. Kolme täysin syytöntä ihmistä on kuollut. Lipponen käyttää heitä oman kilpensä kiillottamiseen, populistiseen pelon ja vihan lietsontaan sekä oman poliittisen agendansa edistämiseen. Mieleeni tulee eläin nimeltä raatokärpänen.

Olisiko Halla-ahon blogissa nyt enemmän kuin rahtunen – tuttua termiä käyttääksemme – moraalisäteilyä?

Ja ennen kaikkea: vaatiiko Jussi Halla-aho kielenkäyttöön lisää poliittista korrektiutta?

Tyylilleen uskollisena Eirabian suurmufti kaunistaa tekstinsä virkkeellä, joka kuvastaa enemmän maahanmuuttokriitikoiden ajatusmaailmaa kuin heidän opponentiensa toimintatapoja:

Vai tuleeko tästä tulipalosta joka tapauksessa ja tutkinnan lopputuloksesta riippumatta osa suvaitsevaiston mytologiaa, jolla herkutellaan maailman tappiin asti?

Tohtori-hyvä, Tehän tällä mässäilette. Ja muistetaan toki, että ”suvaitsevaisto” on fiktiivinen vastustaja, jonka nujertaminen väittelyssä on verrattavissa oman kätensä raiskaamiseen.

* * *

Tilanne on kehittynyt nopeasti Halla-ahon ja Lipposen alkuperäisistä kirjoituksista. Poliisi on pidättänyt asianosaisen pizzayrittäjän sukulaisensa kanssa epäiltynä tuhopoltosta ja sitä kautta kolmen ihmisen kuolemantuottamuksesta. Juonekäänne on saanut Halla-ahon jatkamaan aiempaa merkintäänsä tehostamalla vahingoniloaan sekä Lipposen pahoittelemaan äkkipikaisuuttaan.

Umpi-isänmaallisissa verkkokeskusteluissa juhlitaan. Maahanmuuttokriitikot ovat harvoin olleet yhtä iloisia kolmen suomalaisen kuolemasta kuin nyt.

Tällä hetkellä Hommassa on kolmattakymmentä sivua äbäläwäbälää, jossa haukutaan Päivi Lipposta kaikilla mahdollisilla ja osin mahdottomillakin lauseilla. Verenhimoiset blogit ja yleisönosastokirjoitukset – puhumattakaan Iltalehden keskustelufoorumin tapaisesta ihmiskunnan häpeätahrasta – kiljuvat asiasta ja asian ympäriltä.

Rikoksesta tuli kuin tulikin ”maahanmuuttokriittinen tulipalo”. Se todennäköisesti pakottaa myös antirasistit koventamaan otteitaan, jottei tapauksen varjolla anneta vastapuolen pahimmille sekopäille koko mediaa haltuun.

Katsokaa nyt peiliin, hommalaiset. Ja Jussi Halla-aho. Estradi on teidän. On ollut jo pitkään. Kyllä keskustelun matalaotsaisuudesta on vähän vastuuta maahanmuuttokriitikoilla itselläänkin. Vai pöytälaatikkoonko te vain provosoitte?

53 vastausta aiheeseen “Homman nimi”

  1. Vihaiset kommunistit on just parhait, me tääl maken kans nauretaa iha kippuras ku ES alko päristä :DDDDDDDDDDDD
    hieno huivi mut ei kannata tulla sen kans tänne lohtajal tai juba vetää turpaa XDDDD
    PS me kans vihataa suomiloisia iha kybäl ja heilutaa ain perjantaisi toril venäjän lipun kans ja huudetaa et ”SPRÖLÖLÖLÖLÖ SUOMI ON PERSEESTÄ :DDDDD”

  2. Nyt ei jollakin ole kaikki murot kulhossa kun kykenee tällaista tekstiä suoltamaan. Vaikka se maailmankatsomus olisikin kuinka kieroutunut tahansa ei ”syyllisestä” saada marttyyria tekemälläkään. Joten jospa panostaisit siihen lukemisenymmärtämiseen ja maalaisjärkeen…

  3. Nosturiauton törmääminen siltaan oli onnettomuus, tuhopoltto tahallinen teko. En lähtisi vertaamaan näitä mitenkään toisiinsa.

    1. Ja tuskin olisi Halla-ahokaan.

      Jotenkin hauskaa miten nämä ihmiset taas vaahtoavat ja esittävät ristillenaulittavia kommareita. Päivän naurut taas tästä riehumisesta.

  4. Maahanmuuttokri… anteeksi, rasistina, lupaan äänestää vasemmistoliittoa heti kun näitä nosturinkuljettajana toimivia somalialaisia turvapaikanhakijoita tai muita taruolentoja alkaa enemmälti pörrätä Laajasalossa.

  5. Merkittäköön pöytäkirjaan, että ainoa rasismi tässä koko keskustelussa kohdistui suomalaisia vastaan. Jos olisi jotain sen matalan otsan alla, niin voisi tehdä loogisia johtopäätelmiä. Jos seuraa ”äbäläwäbälää” todennäköisimpänä syynä pidettiin kaasuvuotoa ja onnettomuutta, sen jälkeen kun alkoi tihkua tietoa että olisi nähty henkilöitä alettiin epäillä reviiriristiriitoja. Todennäköisyys jollekin natsi-iskulle on pieni yksinkertaisesta syystä, että kyseinen ravintola on keskellä kaupunkia paikassa, jossa on useita etnisiä ravintoloita. Miksi ihmeessä yksi pizzeria olisi valittu – ja vieläpä paikassa joka on valvontakameroiden ympäröimä? Isku oli siis kohdistettu. Todennäköisempi syy vielä olisi ollut – ensimmäiset raportithan kertoivat diskon palavan – että kyseessä olisi ollut vaikkapa uskonnollisen sekopään tekemä moraalinen isku kuten kävi Helsingissä.

    Mutta tottakai suvaisevaisto alkoi huutamaan hoilaamaan rasismia. Syyllistämään suomalaisia aivan totuttuun tapaansa. Maahanmuuttokritiikkiä ei voi syyttää tästä mitenkään, mutta kannattaa todellakin huomata onko missään blogissa kukaan revitellyt, ettei ilman humanitääristä maahanmuuttoa ollut kolmea kuollutta?

    Katso itse peiliin jos raatokärpäsiltä näet.

    1. Hauskaa millä tavalla ”suvaitsevaisto” lietsoo, että Halla-ahon olisi myös aiheesta jotain kirjotettava, koska hänhän on maahanmuuttokriittisten mestari. Noh, sitten kun herralta sattuu tekstiä tulemaan, niin koko homma kaatuu vastaamalla lähes suoraan osoitettuun kysymykseen. Ja nyt sitten voi ylistää miten Halla-aho mässäilee aiheella.

      Muistaakseni tähän kaikkeen hölinään mukaan yksi nainen, Päivi Lepistö.
      Minkä takia Päivi ei olisi yhtä hyvin ottaa selvää kuka kuoli slillanromahduksessa? Miten tämä nyt yhtäkkiä liittyykin Halla-ahoon?

  6. Kertoo kyllä todella paljon ihmisen ajatusmaailmasta, jos vertaa liikenneonnettomuutta törkeään tuhotyöhön. Varsinkin kun liikenneonnettomuuden kohdalla puhutaan tappamisesta, ja pizzerian poltossa kuolemantuottamuksesta. No, puolia tässä koko ajan valitaan, ja minä olen ainakin eri joukoissa kuin tämän oksennuksen suoltaja.

  7. Vasemmistoliiton kuolonkorina on kormia huumaavaa! Bravo! Kiitos ilmaisesta mainostilasta Perussuomalaisille ja kevyet mullat Vasemmistoliitolle.

  8. Blogin kirjoittaja on varsin matalaotsainen troglodyytti ja erittäin typerä sellainen.. Voisit yhtä hyvin olla huumeidenkäyttäjä/diileri, koska perustelut ovat yhtä typeriä. ”Yhteiskunta, suomalaiset, sossu ei maksanut…”. Olet ainoastaan vaihtanut huume-elämän elämäntehtäväksi ”suvaitsevaisuuteen”. Jos puolalainen nationalisti makasi pakkasessa, eipä auttaminen enää kiinnostaisi. Olet niiin suvaitsevainen ja haluat mukamas saada ”hyvää ” aikaiseksi, mutta jos vaan uskaltaisit ottaisi järeän aseen ja ampuisit kaikki jotka eivät sovi ”sun maailmaan”. Olet vain pelkuri ja ylistät murhapolttoirakilaisia koska eläät Liisan ihmemaassa. Liisa sentään heräsi – sinä tuskinpa ikinä heräät…

    1. Tekstissä ei missään kohdassa ylistetty ainuttakaan tässä kalabaliikissa mukana ollutta tahoa. Oletko varmasti kommentoinut oikeaan blogiin?

  9. Lemmy: ”onko missään blogissa kukaan revitellyt, ettei ilman humanitääristä maahanmuuttoa ollut kolmea kuollutta?”

    Hommafoorumi:
    Vs: 2010-11-22 US:Tampereella palaa kerrostalorakennus, jonka alakerrassa on liiketila
    Vastaus #27 : 22.11.2010, 14:19:59 Nimimerkki Normi: niin, että harmaata taloutta… voi ajatella, että jos porukka vaihtuu tiheään, niin turvallisuusasiat eivät ole ensimmäisinä listalla… tavallaan maahanmuutto aiheutti tuon onnettomuuden, jossa siis menehtyi 3 suomalaista?

    Vastaus #31: 22.11.2010, 15:01:33 Nimimerkki bounty: Olen samaa mieltä, että maahanmutto aiheutti kolmen ihmisen kuoleman joten otan myös sitten 3 päivän bännit kiitos.

    Jne.

    http://hommaforum.org/index.php/topic,37586.0.html

      1. Miksi juuri blogeista? Avoin foorumi on aivan yhtä julkinen media kuin blogi, ja Hommafoorumi edustaa (sekä tahallisesti että tahattomasti) Suomen ”maahanmuuttokriitikkoja” paljon enemmän kuin Päivi Lipponen edustaa jotain Suomen ”suvaitsevaistoa” tai ylipäänsä ketään muuta kuin itseään. Kuinka moni edes tiesi, että Lipponen pitää blogia?

        1. Toivottavasti tämän blogin kommentaattorit eivät edusta suomalaisia maahanmuuttokriitikkoja. Tai mikäs meillä suvaitsevaistolla toisaalta sitten olisi hätä – argumentointi kun tuntuu olevan parhaimmillaankin tasoa ”paska blogi ja muuteskin oot itte tyhmä”. Mikähän tuon argumentaatiovirheen nimi on?

  10. Maahanmuuttokriittisyys ei ole rasismia. Maahanmuuttokriittisyys on kriittistä suhtautumista maahanmuuttoon. Rasismi on ihmisen syrjinnän oikeuttamista tämän rodun perusteella.

    Kirjoittaja takaisin kouluun.

    1. Oula Lintula, henkilö joka ei kykene näkemään rasismia kertakaikkiaan missään. Ai niin paitsi rasistiksi syyttäminen on toki rasismia.

      1. Joni Pelkonen on vain tekopyhä paska, joka luulee tietävänsä mitä muut ajattelevat.

    2. Tästä aiheesta pitää kenties tehdä myös uusi blogimerkintä, sillä on aivan totta, että maahanmuuttopolitiikan kritisointi ei ole aina rasistisesti motivoitua. Mm. Vasemmistonuoret on esittänyt monia kriittisiä huomautuksia Suomen ulkomaalaislain sisällöstä, tulkinnasta ja täytäntöönpanosta.

  11. Pahoittelut toisesta postauksesta kun olisi tämä edelliseenkin mennyt.

    Mutta kysymys kirjoittajalle: kuka tästä tilanteesta nyt varsinaisesti on iloinnut? On meinaan kohtalaisen törkeä väite tuokin.

  12. Jamin öyhötys on hyvä esimerkki degeneroituvan vasemmiston kuolinkolinasta.

    1. Mitä muuta kuin hatemailia tuo mestarisi teksti sitten on? Pitäisikö meidän suomalaisten, eli rasistien, pyydellä teiltä anteeksi kun emme olleetkaan tekojen takana, ja te ehditte aloittaa asiasta möyhötyksen?

      No Worries, rasismia on nyt kuitenkin löydetty, sillä murhapolttajan liikekumppanit pelkäävät, että rasistiset suomalaiset tekevät kostoiskuja, kuten tapaan kuuluu, suomessa….

  13. Halla-ahon blogi ei ole mikään yleinen onnettomuusblogi. Ja Halla-aho ei käsitellyt onnettomuutta, vaan päivin ja teidän muiden populistista peliä sekä sairasta kuoleiden nuorten selässä ratsastamista.

    Ainoa henkilö joka on kirjoittanut tästä jotain hyötyvänsä on Harri Tirronen, joka tosin poisti plogi-tekstinsä kuultuaan, että rasistit (suomalaiset) eivät olleetkaan teon takana. Kuulemma olisi ollut hyvä, sillä silloin kaikki näkisivät totuuden.

    On kyllä kumma kun demokratisessa maassa ei saa kritisoida vasemmistoa tai maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismikortin liehuntaa.

    1. ”Halla-ahon blogi ei ole mikään yleinen onnettomuusblogi. Ja Halla-aho ei käsitellyt onnettomuutta, vaan päivin ja teidän muiden populistista peliä sekä sairasta kuoleiden nuorten selässä ratsastamista.”

      Ja tätä kommentointia kommentoi Kaasuputki-blogi.

  14. Voi oksennus mitä tekstiä. Se että et päässyt lipposen & co. kanssa hyppimään olkiukon päällä purkautuun nyt sitten näin… No kyllä teidät tunnetaan.

  15. Kyllä tämä ihan omalla aivoillaan ajattelevan ihmisen hermoon osuu. Ideologia tuhoaa loogisen päättelykyvyn näemmä täysin. Tuota voisi verrata älyttömyydessään jo uskontoon.

  16. Käsittämättömän typerä kirjoitus heti alusta alkaen. Ei kannata ihmetellä, jos vasemmiston kannatus laskee.

  17. ”itäisikö meidän suomalaisten, eli rasistien, pyydellä teiltä anteeksi kun emme olleetkaan tekojen takana, ja te ehditte aloittaa asiasta möyhötyksen?”

    Tuskin edes Päivi tarkoitta kaikki suomalaisia, ainoastaan rasisteja. Jso olisi tarkoittanut, niin hänen olisi pitänyt hirttää itsensä ensimmäisenä teosta, onhan hänkin suomalainen.

    1. Kerrotko minulle mitä on rasismi ja ketkä ovat rasisteja? Tutkimusten mukaan yli 60% suomalaisista suhtautuu kriittisesti nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Ja mitä tämä teidän mestari sanoikaan kriitikoista ja rasismista?

      Viimeisen vuoden aikana mietä tavan valkoisia heteromiehiä on syytetty syrjinnästä melkein kaikilla yhteiskunnan alueilla. Melkein kaikkiin etnisten ongelmiin on syynä ”Yhteiskunnan rakenteellinen piilorasismi”, tai joku muu hömpötys…

  18. Tosikkous, mikä ihana sokaisija. Paljon on jäsentelemätöntä vihaa kommenttiketjussa.

  19. ”Tuskin edes Päivi tarkoitta kaikki suomalaisia, ainoastaan rasisteja. Jso olisi tarkoittanut, niin hänen olisi pitänyt hirttää itsensä ensimmäisenä teosta, onhan hänkin suomalainen.”

    Eikä muuten tarkoittanut välttämättä ”vihervasemmisto” merkityksessä rtasistejakaan, vaan puhui viharikoksesta tekona, jonka epäili olevan myös Tampereen tapauksen takana.

    Mielestäni Päivi kyllä osoitti jonkinlaista vaistoa tässä asiassa, teki hätiköidyn johtopäätöksen, mutta kuten hän itsekin korjasi, sen takia, että on törmännyt niin paljon tämän tyyppisiin viharikoksiin.

    Yhtä kaikki, Halla-aho kysyy oikeutetusti, että olisiko Päivi arvaillut syyksi pizzeriayrittäjien reviiririitoja, jos ne olisivat hyvin yleisiä maailmassa. Kenties, kenties. Päivi pelasi tällä kertaa maahanmuuttokriittisten maaliin, spekuloiden, kenties tahallaan.

  20. ”Uuden rasismin kyllästämän kansalaiskeskustelun näyttävin uhri on ollut kansanedustaja Päivi Lipponen, jonka Uuden Suomen blogitekstissä [kuvakaappaus täällä] sanottiin ääneen sama, mitä useimmat ajattelivat ensimmäisenä: tuhopolton motiivi on ollut ulkomaalaisvastaisuus. Miksi kukaan muuten polttaisi irakilaisen yrittäjän ravintolan?”

    Tässä paljastuu loistavasti Jami Järvisen, Päivi Lipposen, Kimmo Kiljusen ja heidän aatetovereidensa realiteeteista viis välittävä ideologinen sokeus. Siis jos ulkomaalainen joutuu rikoksen kohteeksi Suomessa, niin ensimmäisenä ajatuksena heillä on, että kyseessä täytyy olla rasistinen viharikos! Näin siitä huolimatta, että rasistiset rikokset ovat hyvin harvinaisia Suomessa ja maahanmuuttajiin kohdistuvista rikoksista äärimmäisen pieni osa on rasistisia motiiveiltaan.

    Ehkäpä tämä Tampereen karmea tapaus saisi nämä väärinymmärretyn antirasismin sokaisemat ihmiset hieman menemään itseensä ja tajuamaan myös sen, että rasismi on täysin marginaalinen kysymys maahanmuuttajien Suomessa pärjäämisen kannalta. Kielitaito, koulutus, halu sopeutua, aloitekykyisyys, ahkeruus, älykkyys jne. selittävät tuhat kertaa enemmän maahanmuuttajien kohtaloita kuin rasismi, joka on olemassa lähinnä vain kiljusten ja lipposten ajukopissa.

  21. Eikö kirjoittaja itse tajua ironiaa näiden kahden kappaleen välillä?

    ”Koska tulipalossa oli mukana irakilainen pizzayrittäjä, päivystysvuorossa olleen maahanmuuttokriitikot olettivat ilman ensimmäistäkään todistetta, että tässä on nyt jotakin.”

    JA

    ”Uuden rasismin kyllästämän kansalaiskeskustelun näyttävin uhri on ollut kansanedustaja Päivi Lipponen, jonka Uuden Suomen blogitekstissä sanottiin ääneen sama, mitä useimmat ajattelivat ensimmäisenä: tuhopolton motiivi on ollut ulkomaalaisvastaisuus. Miksi kukaan muuten polttaisi irakilaisen yrittäjän ravintolan?”

    Väännetään vielä rautalangasta: on siis asenteellista olettaa, että kun kebab-paikka palaa (ja tarkempia tietoja ei ole vielä julkisuudessa) syynä olevan vakuutuspetoksen, sen sijaan ei ole asenteellista olettaa, että kysessä ovat suomalaiset rasistit?

  22. Kohun alettua luin Lipposen kirjoituksen, eikä siinä ainakaan persuja mainittu. Mutta juuri heidän – lähinnä hommalaisten – vauhkoontumisensa on paljastavaa. Yllä olevistakin kommenteista itsestään näkyy, mikä on Homman nimi. Nyt sen sitten tietää Raimo Vistbackakin, joka hämmästelee Halla-ahon junttalistoja.

  23. Hei, hyvät lukijani! Olen hivenen hämmästynyt saamani palautteen määrästä ja laadusta. Muutaman kerran kyseessä on puhdas virhetulkinta, mutta kirjoittajan huonouttahan se on, jos teksti luetaan väärin.

    – En missään vaiheessa kirjoitustani ole sanonut, että Tampereen ravintolapalon takana olisivat rasistit. Julkaisin tekstini vasta, kun poliisi oli jo pidättänyt todennäköiset syylliset.

    – En myöskään ole verrannut Laajasalon liikenneonnettomuutta tapahtumana kyseiseen murhapolttoon, vaan nostin esille itsestäänselvyyden: jos jossakin tapahtuu onnettomuus tahi rikos, jossa kuolee suomalainen ja jonka aiheuttajaksi on edes etäisesti mahdollista epäillä maahanmuuttajaa, siitä tehdään numero maahanmuuttokriittisillä foorumeilla.

    – Pidän sitä tekopyhänä asenteena, että ikään kuin ohimennen otetaan rikosuutisia käsittelyyn erityisesti maahanmuuttokriittisellä foorumilla ja teeskennellään, että motiivina ei olisi osoittaa rikokseen liittyvän maahanmuuttajataustaisen henkilön kultuuris-rodullista kelvottomutta.

    – En puolusta Päivi Lipposen tympeää yritystä kahmia irtopisteitä. Antirasismi on helppo tapa kohottaa statusta kannattajien keskuudessa, liki yhtä helppo kuin rasismi/maahanmuuttokriittisyys itse. Moni on tarttunut käyttämääni ”uhri”-sanaan lukematta koko lausetta, mutta tunnustan kyllä, että tuota kohtaa olisi voinut avata vähän enemmänkin. Tehnen asiasta oman blogimerkintänsä.

    – Ja KYLLÄ, vertaan hommakeskustelijoita ja Päivi Lipposta toisiinsa siten, että nähdäkseni molemmat tekivät omaa agendaansa tukevat johtopäätökset tuhopoltosta ilman todisteen häivääkään. Päivi Lipponen ei kuitenkaan avaa keskustelua jokaisesta rikossähkeestä niin kuin maahanmuuttokriitikot; asia, josta olen ollut huomaavinani myös Homman moderaattoreiden välillä ärähtelevän.

    Tällä kertaa Hommaforumin päivystyksessä osuttiin napakymppiin, mistä onnittelut. Tosin rikos lienee sangen perinteinen. Ei edes reviiririitoja. Tapaus ei siis luultavasti auta maahanmuuttopolitiikan tiukentamisyrityksissä.

  24. Mikä ihmeen tappo? Tuohan oli onnettomuus, eikä mikään hetken mielijohteesta tehty tahallinen hengenriisto. Aika heikko yritys kyllä mustamaalata kaikin puolin. Ilmeisesti alkaa tulemaan aina vain heikompaa yritystä, kun paskaa kerääntyy enemmän ja enemmän suvaitsevaiston yhteisiin housuihin.

  25. Pakko vielä sen verran kommentoida, että häpeäisit sydämettömyyttäsi! Helppo kertoa sieltä näppäimistön takaa mitkä ovat muiden ihmisten motiivit ja miten muka ihmiset ovat nyt iloissaan kolmen ihmisen kuolemasta. Sinunlaisillasi ihmisillä on kyllä aivan täydellisen vääristynyt kuva maahanmuuttokriittisen ihmisen ajatusmaailmasta!

    Samaan tapaan voin toki itsekin alkaa korjaamaan, että antirasistien pahin pelko on, että ulkomaalaiset todella paljastuvat niin pahoiksi rikollisiksi kuin todella ovat ja maahanmuuttokriitikon pahin pelko on se, että antirasistit peittelevät rikollisten jälkiä rasismin pelossa.

    On kyllä kuvottavaa ja alentavaa luettavaa sinun tekstisi, joka rakentuu pelkästään olkiukkojen ympärille. Käsitteet maahanmuuttokriittisyys ja rasismi eivät niinikään ole sinun päätäntävallassasi määritellä. Vaikka miten toistelet itsellesi, että ne ovat samoja asioita, niin ne eivät samoiki muutu. Korkeintaan sinun sairaassa mielessäsi.

  26. Toivon, että tähän ketjuun mahdollisesti jatkossa tulevat kommentit onnistuvat välttämään alatyylisiä ilmauksia ja etenkin laittomia uhkauksia.

  27. – En missään vaiheessa kirjoitustani ole sanonut, että Tampereen ravintolapalon takana olisivat rasistit.
    […]
    – Ja KYLLÄ, vertaan hommakeskustelijoita ja Päivi Lipposta toisiinsa siten, että nähdäkseni molemmat tekivät omaa agendaansa tukevat johtopäätökset tuhopoltosta ilman todisteen häivääkään
    .

    Älä puhu paskaa, Jami. Muistin virkistykseksi lainaan alkuperäistä kirjoitustasi:

    Uuden rasismin kyllästämän kansalaiskeskustelun näyttävin uhri on ollut kansanedustaja Päivi Lipponen, jonka Uuden Suomen blogitekstissä [kuvakaappaus täällä] sanottiin ääneen sama, mitä useimmat ajattelivat ensimmäisenä: tuhopolton motiivi on ollut ulkomaalaisvastaisuus. Miksi kukaan muuten polttaisi irakilaisen yrittäjän ravintolan?

    Paljon selkeämmin et olisi voinut sanoa, että ennen paremman tiedon saamista olit vakuuttunut, että räjähdyksen takana olivat rasistit. Sen, miksi näin luulit, kerroin yllä: sinulla on huikeasti ylimitoitettu käsitys rasismin merkityksestä suhteessa siihen vähäiseen merkitykseen, joka sillä todellisuudessa on suomalaisessa yhteiskunnassa.

    Jos Hommaforumilla spekuloitiin aluksi, muiden hypoteesien ohessa, että kyseessä on vakuutuspetos, niin tämä vain osoittaa, miten paljon parempia analysoijia ja rationaalisempaa ajattelua sieltä löytyy kuin täältä. Näin siksi, että oman yrityksen tilojen tuhoaminen vakuutusrahojen toivossa, josta Tampereen tapauksessa ilmeisesti oli kyse, ei ole harvinainen rikos. Sen sijaan pommi-iskuja maahanmuuttajien pitämiin ravintoloihin Suomessa ei liene tehty koskaan. Yksinkertaisen tilastollisen päättelyn perusteella oli siis alusta pitäen paljon todennäköisempää, että kyseessä on vakuutuspetos kuin rasistien isku.

    1. Rasistisen iskun mahdollisuus kävi epäilemättä useiden, ehkä useimpien uutisen kuulleiden mielessä heti, kun mediassa nostettiin esiin, että kohteena oli jonkun muun kuin kantasuomalaisen omistama ravintola. Kuluneena vuonna vähemmistöryhmiä on jo siinä määrin häiriköity, että tämäntapaista iskuakin olisi voinut pahimmillaan odottaa. Etenkin kun muistetaan kantasuomalaisten joukkomurhaajien teot viime vuosina.

      Tähän myllyyn lisäsi vettä se, että maahanmuuttokriittinen ja usein aivan peittelemättömän ulkomaalaisvastainen HUUTO on kaikkialla ympärillämme. Tätä tarkoitin Päivi Lipposen uhriudella: me emme enää osaa katsoa tapahtumia muiden kuin maahanmuuttokriittisten lasien läpi. Tämä on ahkeran verkkokeskustelun tulos, mutta samalla se taitaa olla Pyrrhoksen voitto maahanmuuttokritiikille itselleen.

      Sen voin sanoa, että päinvastoin kuin muutamat nettikeskustelijat – Päivi Lipposesta puhumattakaan – pidin ajatukset sisälläni. Aivan niin kuin Jussi Halla-ahokin teki.

      Toivoin sydämestäni, että kyseessä ei olisi rasistinen isku. Ja pidätysten jälkeen toivoin, turhaan, että tekijöiden kansallisuus ei olisi merkitsevä asia.

      Seurasin kuitenkin verkkokeskusteluita asiasta. Muitakin kuin Hommaforumia, joka sentään on ollut koko olemassaolonsa ajan hyvin moderoitu yhteisö. Panin merkille, että asia noteerattiin melkoisella mielenkiinnolla foorumilla, joka EI ole paloturvallisuusfoorumi, vaan maahanmuuttokriitikkofoorumi.

      Iltalehden, Aamulehden ja mm. MTV3:n uutiskommentit toki olivat aivan omaa luokkaansa rasistisessa ihmisvihassaan.

      MUTTA: En sanonut, että iskun tekijöinä olisivat olleet rasistit. Kirjoitin vain, että näin ajateltiin ja että sen sanoi ääneen Päivi Lipponen. Voin sen varmuuden vuoksi korjata tuohon blogitekstiinkin, jos siitä jää mielikuva, että pidätetyt henkilöt olisivat kantasuomalaisia kuulapäitä.

      1. No se huuto vastaa ainoastaan tähän kritiikittömään monikulttuurin ylistykseen. Suomessa ei tarvita monikulttuuria vaan tasa-arvoa. Jos maahanmuuton itseisarvo on saada ”väriä katukuvaan”, miten se eroaa 1900-luvun alun siirtomaavallan sirkuksista jonne tuotiin afrikkalaisia eläintarhaan näytille? Suomen pitää säilyä tasa-arvoisena yhteiskuntana jossa on samat lait ja säännöt kaikille. Sitä ei saa tuhota monikulttuurin alttarille jossa toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset koska ”rasismi”.

  28. – En myöskään ole verrannut Laajasalon liikenneonnettomuutta tapahtumana kyseiseen murhapolttoon, vaan nostin esille itsestäänselvyyden: jos jossakin tapahtuu onnettomuus tahi rikos, jossa kuolee suomalainen ja jonka aiheuttajaksi on edes etäisesti mahdollista epäillä maahanmuuttajaa, siitä tehdään numero maahanmuuttokriittisillä foorumeilla.

    Voitko antaa esimerkkejä siitä, kun näin tehty? Itse näkisin, että paljon yleisempää on se, että tapaukset, joissa maahanmuuttajan nähdään olevan uhri, nousevat välittömästi otsikoihin ja viharikossyytökset lentelevät ja poliittiset intohimot nousevat ilman mitään perusteita. Tämä on eräs monikultturismin ”siunauksia”: kun rikoksessa toisena osapuolena on median ja julkisen vallan erityissuojeluksessa oleva vähemmistön edustaja, niin tuo rikos on automaattisesti poliittinen ja julkinen kysymys, vaikka se objektiivisesti ei eroaisi mitenkään kantaväestön kesken tapahtuneista samanlaisista rikoksista, joista tuskin tehdään edes pikku-uutista lehtiin. Tällaiset vastakkainasettelut myrkyttävät koko yhteiskunnan ilmapiiriä.

    1. En ala kaivella Hommaforumin arkistoja enempää kuin nämä pari linkkiä tuolta aivan peräpäästä:

      Bussikuski löi nuoria rautatangolla
      http://hommaforum.org/index.php/topic,221.0.html

      ”Tuosta uutisoitiin aikaisemmin ilman tuntomerkkejä ja hieman sekavasti eri lehdissä. Mikä taas herätti hieman nuivia ajatuksia…”

      IL: Päiväkoti tulessa
      http://hommaforum.org/index.php/topic,700.0.html

      ”Ajattelin tottakai ihan samaa kuin sinäkin, kun luin tuon uutisen, mutta jos nyt koitettais ainakin leikisti välttää kaikkein pahinta.. öööö… perusteetonta leimaamista. Tai jotain.”

      IL: Autoa ajanutta poliisia potkaistiin päähän
      http://hommaforum.org/index.php/topic,184.0.html

      ”En tiedä varmuudella onko kyseessä suomalaiset vai ulkomaalaistaustaiset rikastuttajat. Ainakin keskustelualueella ennakkosuosikin viittaa istutetaan kovasti mamujen niskaan.”

      Muuten olen TÄYSIN samaa mieltä siitä, että viharikoksia ei pitäisi tekemällä tehdä ”tavallisista” rötöksistä. Ongelmana on se, että uutisia on yhä vaikeampi lukea (tai tehdä) neutraalisti. Viittaan edelleen tähän vahvasti ”nuivaan” verkkopalautteeseen, joka on häntänä jokaisessa rikossähkeessä.

      1. Ongelma on enemminkin siinä, että media on ottanut tehtäväkseen ”kansan valistamisen” eikä raportoi uutisten taustoja. Sitten väitetään että tiettyjä asioita ei ole tapahtunut eivätkä ne ole ongelma koska niistä ei ole lehdissä kirjoiteltu. Päinvastoin asioita muokataan ideologisesti. Jos kaksi suomalaista polttaa ulkomaalaisen auton se on ”rasistinen hyökkäys” mutta jso kaksi ulkomaalaista polttaa suomalaisen auton se on ”nuorison ajattelemattomuutta”. Mediassa esiintyy sitten maahanmuuttajia kiiltokuvina human-interest jutuissa. Kuinka ollakaan jos nämä kiiltokuvaihmiset sitten sortuvatkin rikoksen teille, tätä ei sitten raportoidakaan samalla intensiteetillä kuin nyyhkytarinaa. Näitä tapauksia on useampi kuin yksi. Jos raportoidaan niin tasapuolisesti.

        1. Täältä päin katsottuna näyttäisi pikemminkin siltä, että media syö maahanmuuttokriitikoiden kädestä aivan säyseästi…

  29. [Sori vaan, ”Eetee”, mutta tällaisia ei nyt kertakaikkiaan julkaista. -J.]

  30. Jospa nyt olisi saatu vähäksi aikaa keskustelua varastoon. Otan huomioon saamani asiallisen palautteen ja yritän olla piittaamatta henkilöönkäyvistä asiattomuuksista.

    Keskustelu tästä nimenomaisesta artikkelista päättyköön toistaiseksi tähän.

Kommentit on suljettu.