Kategoria: kommentti

Längelmäki

Längelmäellä oli suunnilleen 1700 asukasta, kun se poistettiin Suomen kartalta. Se oli käynyt pitkän ja hirvittävän kuolinkamppailun väen vanhetessa ja vähentyessä. Kasvukeskukset Tampere ja Jyväskylä olivat sittenkin liian kaukana. Koulut oli suljettu yksi kerrallaan, yksityiset kaupat olivat lopettaneet heti perässä. Minkä maaltapako säästi, sen lama nitisti. Länkipohjassa oli vielä 90-luvulla neljä baaria ja kolme kauppaa, nyt kumpaakin on vain yksi.

Längelmäveden rannoille kaavoitetut luksusalueet alkoivat houkutella varakkaita tamperelaisia vuosituhannen vaihteessa, mutta liian hitaasti. Maanitellakseen kuntaansa lisää lapsiperheitä längelmäkeläiset ehtivät lahjoitusvaroin ja talkootyönä rakentaa jopa jäähallin – lautaverhoillun, vaatimattoman rakennelman, mutta jäähallin joka tapauksessa.

Vaan aika loppui. Valtio määräsi pitäjästä tapporahan. Aiempien kuntaliitosten pöhöttämät naapurikaupungit Orivesi ja Jämsä tarttuivat haasteeseen ja repivät kunnan kahtia.

Längelmäen ikivanhat kylät päätyivät pieniksi, tuskin näkyviksi osasiksi pinta-alaltaan suuria, mutta väkiluvultaan vaatimattomia naapurikaupunkeja. Eikä ole kirkossa (1772, Antti Piimänen) kuulutettua, etteikö lisää kuntaliitoksia olisi tekeillä. Harvaan asuttu Orivesi saattaa jonakin päivänä olla Tampereen itäisin kaupunginosa. Tai pala Kangasalaa, Ruovettä – tahi Jämsää. Kehitys näyttää hyytävällä tavalla historian takaisinkelaukselta.

Kaikki tämä siksi, koska suomalainen kuntarakenne on kelvoton.

Mikä on kunta? Muutamasta kylästä koostuva, demokraattisesti johdettu itsehallinnollinen yhteisö, jolla on veronkanto-oikeus ja muutamia julkisia velvollisuuksia. Kuntien autonomia on vahva ja rikkomaton; se suojaa kuntalaisia Helsingin herrojen mielivallalta. Suomi on liittovaltio, joka täyttää Euroopan unionin subsidiariteettiperiaatteen kauniisti. Omassa kunnassa tiedetään parhaiten, mitä paikalliset olot vaativat. Tästä voisi jatkaa loputtomiin.

Paitsi että.

Kuntien tulisi tuottaa valtion määräämät palvelut sekä kuntalaisten äänestämät lisät, mutta vain usean kymmenentuhannen asukkaan yhteisöistä saadut verokertymät ovat riittäviä. On siis pakko rakentaa suunnattomia usean kunnan palveluorganisaatioita ja samalla lisätä verokertymää muodostamalla liki yhtä suuria kuntaliitoksia.

Syntyy Salon tai Kouvolan tapaisia megakaupunkeja, joissa on pieniä hylättyjä keskuksia ja yksi toimiva kunnantalo. Sitä kutsutaan tehokkuudeksi. Tietenkin. Sitä voisi kutsua myös stalinismiksi. Suuruuden ekonomia on Neuvostoliiton kestävin perintö länsimaissa. Se, ja demokratian korvaaminen virkavallalla.

Kun kuntapalvelut tuottaa yli viidenkymmenen tai sadan kilometrin päässä kököttävä etähallinto pelkkien satelliittikuvien ja kalliilla palkattujen ”asiantuntijoiden” perusteella, koko kunnallisdemokratiasta jää pelkkä naurettava irvikuva. Entiselle längelmäkeläiselle on täysin sama, sulkeeko Jämsän kaupunki vai Suomen valtio hänen kotikylänsä kirjaston. Puhumattakaan sellaisista kunnista kuin Helsinki, jossa Tampereen kokoiset alueet saavat alle kymmenen edustajaa valtuustoon päättämään kouluista ja terveyskeskuksista.

Syntyy numeropäätöksiä. Asukkaita voidaan kuulla, mutta he todellakaan eivät saa päättää. Vinkiäläinen pientilallinen vaikuttaa vuonna 2020 omaa kotiseutuaan koskeviin päätöksiin vähemmän kuin koskaan ennen sitten torpparivapautuksen.

Ja kyllä, tähän on jo olemassa eräs ratkaisu. What would Jesus do? Kukaties paljon parjatusta kansankirkosta olisi nyt esikuvaksi.

Seurakunnilla on käytössään yksi pelimerkki enemmän kuin kunnilla, nimittäin kahden tason paikallishallinto. Suurten kuntaliitosten yhteydessä seurakuntienkin määrä vähenee, mutta yhä niitä on yli 500. Päinvastoin kuin kunnat ne voivat muodostua seurakuntayhtymäksi. Tällöin paikallinen lähiseurakunta jatkaa toimintaansa oman, vaaleilla valitun seurakuntaneuvostonsa johtamana. Ja ylintä valtaa käyttää paikallinen liittohallitus, koko seurakuntayhtymän kirkkovaltuusto.

Seurakuntaneuvostojen tapaiset kaupunginosavaltuustot pitäisivät hylätyt taajamat kartalla. Asiat menisivät valmisteluun pontevammin, puhumattakaan psykologisesta vaikutuksesta. Oma kotipaikka olisi edelleen olemassa omana, omalaatuisena itsenään. Ja olisihan se vieraankin edelleen mukava tulla mökille Längelmäelle.

Niin kuin ennen vanhaan.

Porvarillista hääkakkua

Vasemmalla kädellä. Kuva: Kansallinen KokoomusKansallinen Kokoomus ei tehnyt valintoja puoluekokouksessaan kuluneena viikonloppuna. Miksi olisi? Vanhassa vara parempi ja vaalikarja tuntuu äänestävän pahoinvointivaltion puolesta sitä innokkaammin, mitä enemmän Jyrki Katainen ilmoittaa vaikeuttavansa pienituloisten kannattajiensa elämää.

Puolueella onkin ainutlaatuinen kyky sekä syödä että säästää kakku. Marie Antoinette ei suotta kuulu Benin talliin.

Kuvaavaa on, että Kokoomus voi luvata vaikkapa ruotsinkielisiä vastaan suunnattuja pogromeja ja kuitata vastaanotetuksi satatuhatta leijonariipuskannattajaa – vain peruakseen puheensa sekuntia myöhemmin ilman, että kukaan huomaa.

Lupauksiaan nieleskelevät kollegat vihreissä, vasemmistossa ja demareissa voivat vain katsoa kademielin, miten elegantisti vastuu siirretään äänestäjälle.

Joka tapauksessa Kokoomus on kuningaspuolue ja puolueiden kuningas. Sen puoluekokouksessa hyväksytyt tai hylätyt aloitteet ohjaavat koko maata. Siksi on äärimmäisen harmillista, että yläluokkainen porvarillisuus on jäänyt Kokoomusta jäytävän alatyylisen oikeistopopulismin varjoon. Kuoliniskuna kansallisille sivistyspyrinnöille voidaan pitää kokouksessa tehtyä päätöstä tyrmätä aloite Suomen muuttaminen kuningaskunnaksi.

Onhan monarkiassa eläminen sentään jotain aivan muuta. Lauantaina 19.6. suomalaiset seuraavat pakkoruotsinsa turvin Victorian ja Danielin häitä. Tuhkimotarinassa länsinaapurin kruununperillinen saa työväenluokkaisen sulhasensa. Ehkä yhdellä jos toisellakin kaihertaa tuolloin ajatuksissa, millaiset olisivatkaan härmäläiset kuninkaalliset häät.

Mikä voisi kääntää kokoomuslaisten republikaaniset päät? Tasavaltalaiset romanssit kun ovat vain niin ankeita.

Metalliliitto on tsoukki

Matti Putkonen ja MAAILMAN PARAS ARGUMENTTI
Metallityöväen Liiton entinen viestintäpäällikkö, nykyinen pätkätyöläinen Matti Putkonen jää eläkkeelle. Mutta ei hätää, taisteleva työväenliike aikoo yhä jatkaa kamppailuaan työnantajien puolesta.

* * *

Vasemmistoliiton äänellä puhuva Metallin sihteeri Matti Mäkelä kertoo iloisesti Kansan Uutisissa, että hänen edustamansa ammattiliitto sekä sen vasemmistoryhmä – Metallin Vaikuttajat – haluavat täyttää Suomen maankamaran ydinvoimaloilla ja kallioperän jokusen satatuhatta vuotta syöpää, hedelmättömyyttä, epämuodostumia ja ihan yksinkertaisesti kuolemaa aiheuttavalla ydinjätteellä.

Lehdessä asia ilmaistaan korulausein:

Metalliliiton mukaan vain teollisuuden toimintaedellytysten takaaminen voi turvata hyvinvointivaltion säilymisen ja kehittämisen. Teollisuus puolestaan tarvitsee energiaa ja Metalliliitto liputtaa edelleen ydinvoiman rakentamisen puolesta.

– On selvää, että tarvitsemme lisää ydinvoimaa. Tätä tarvitsemme jo hillitäksemme jatkuvaa sähkön tuontia. mutta myös turvataksemme perusteollisuutemme ja sitä kautta palkansaajien tarpeet, painotti Metalliliiton liittosihteeri Matti Mäkelä (vas.)

Tapa koplata ”hyvinvointivaltio” ja pysyvät ympäristötuhot sekä Suomessa että uraanin alkuperämaassa – puhumattakaan kohonneesta suuronnettomuusriskistä – on entuudestaan tuttua. Mauri Pekkarinen ja Jyrki Katainen ovat toistelleet viestiä pitkään ja hartaasti.

Oikeistojohtajien puheet ovat rehellisen härskiä luikuria. Heidän uskomisestaan saa syyttää vain itseään. Tunnetusti kokoomuslaisilla ei ole pienintäkään aikomusta pitää edes nykyistä sosiaaliturvan tasoa yllä eikä keskustassakaan sympatia pienituloisia tai työttömiä kohtaan kanna kuin oman turvesuon laitaan.

Sen sijaan Mäkelän ja vasemmistoduunareiden suussa hyvinvointihokemalla on ilkeä sivumaku. Ovatko työväenliikkeen ydinvoimalobbarit kylmäverisiä valehtelijoita vai hyväuskoisia idiootteja? Luottamus suurten teollisuusyritysten jalomielisyyteen on kaunista, mutta Suomen viimeaikainen taloushistoria ei juuri anna sille perusteita.

Ehkä asiasta kannattaisi laatia vedenpitävä sopimus ensin. Miten olisi? Ydinvoiman lisärakentamisen ehdoksi energiayhtiöt omistajineen saisivat sitoutua rahoittamaan hyvinvointivaltiota viidenkymmenen vuoden ajan. Yhtäkään paperi- tai teknologiateollisuuden yksikköä ei lakkautettaisi Suomessa sopimuksen voimassaoloaikana; vientiteollisuuden työntekijöille taattaisiin elinikäinen muutosturva. Mustaa valkoiselle, ay-johtajat!

* * *

Vasemmistoliitto – ystävien kesken vasemmisto – oli hallituksessa 1990-luvulla pienehkön vaalivoittonsa turvin, oikeistodemareiden luottomiehinä takaamassa perusturvan heikennyksiä. Nuori puolue sai kahdesta ministerinsalkustaan pysyvän perinnön. Se oppi kantamaan vastuuta.

”Vastuunkanto” on politiikan kieltä ja tarkoittaa, ettei puolue anna ideologisen perustansa tai ajankohtaisten tavoitteidensa estää sujuvaa yhteistyötä Elinkeinoelämän Keskusliiton ja Kansallisen Kokoomuksen kanssa näiden ehdoilla.

Tätä hallitusvastuun kultaista muistoa ei uskalleta tahrata, joten Vasemmiston strategia on selvä. Se pelaa ydinvoima-asiassa samanlaisella korttipakalla kuin vihreät: kaksinkertaisella.

Vihreiden kannattajat vastustavat ydinvoimaa kynsin ja hampain, mutta puoluejohto katsoo Tsoukki-Pekkarisen touhuja läpi sormien. Vasemmistossa puolestaan johtoporras mainostaa ydinvoimavastaisuuttaan, muttei missään tapauksessa anna sen häiritä rakkaussuhdettaan ammattiliittoihin.

Tai, kuten sen ilmaistaan lehdessä:

Metalliliitossa on ydinvoimamyönteisellä linjalla vahva kannatus. Mäkelän mukaan sen takana on myös liiton vasemmistoliittolaisten selvä enemmistö Vasemmistoliiton vastustavasta kannasta huolimatta. Tämä on mitattu muun muassa liittokokouksen yhteydessä.

Hyvät toverit, te voitte tietenkin kannattaa kaikkea, mitä Eteläranta 10:ssä vaaditaan. Te voitte lähteä peesaamaan milloin kokoomuslaisia, milloin perussuomalaisia. Te voitte vaatia Suomeen lisää ydinvoimaa, vähemmän ulkomaalaisia ja vaikka Naton hävittäjät partioimaan taivaallemme. Sitä kutsutaan järjestödemokratiaksi: kannanotot päätetään yksimielisesti hallituksen, valtuuston tai koko järjestön kokouksessa, joten pulinat pois.

Mutta miettikääpä silti tovi tätä kysymystä:

Jos valittavana on – sanokaamme – pieni- ja pätkätuloisia sortava, luontoa pysyvästi tuhoava, puolustuskyvyttömiä vähemmistöjä kyykyttävä, markkinatalouteen sokeasti uskova ”porvarihallitus” tai täsmälleen samoja asioita ajava ”vasemmisto-oppositio”, miksi kukaan vaivautuisi vaaliuurnille asti jälkimmäisen puolesta?

Letkajenkka olisi voittanut

Ruotsalaiset eivät ole oikein tottuneet olemaan huonoja popissa. Kuva: Aftonbladet

Ruotsissa on maansuru penkin alle menneiden Eurovision laulukilpailujen takia. Suomalaisiahan länsinaapurin nielemä karvas kalkki ei niin paljon harmita – viisuissa jos missä kansallinen ylpeys kukoistaa ja tärkeintä on Ruotsin häviö. Eikä lajillakaan ole niin väliä.

Lisäksi ruotsalaisten murhe on kuin kylmägeeliä ugrien jomottavaan itsetuntoon. Vastahan toissapäivänä Suomen kiljuva jalopeura joutui antautumaan samassa tilanteessa.

Totuuden nimissä pitäisi silti muistaa, ettei Suomen viisumenestys ole ollut koskaan kummoinen. Siksi Yleisradion tapaamien asianharrastajien kommentit kaipaisivat ns. reality checkin:

– Sen on oikeastaan unohtanut, miltä se tuntuu, kun Suomi ei pärjää viisuissa. Nyt se sitten konkretisoitui, kuvaili tuntojaan Martti Heikkinen.

Lordi on ainoa koskaan voittanut suomalaisartisti Euroviisujen historiassa. Yhtään kakkos- tai kolmossijaa ei ole koskaan tullut. Suomen ”menestyminen”, so. pääseminen nykymuotoisten Euroviisujen finaaliin asti, on ollut tuttu näky Lordin jälkeen vain kolme kertaa. Varsinaisesti sitä ei vielä voi nimittää riemuvoitoksi.

Mutta ei tappiota ilman russofobista salaliittoteoriaa:

Heikkisen mieleen tuli ensimmäisenä, että Itä-Euroopan maat äänestivät toisiaan ja tämän takia Suomi ei selvinnyt finaaliin.

Euroviisujen äänestysjärjestelmää on muutettu täksi vuodeksi siten, että yleisöäänien osuus on puolet ja toisen puolen muodostavat kansallisten ammattilaisraatien antamat äänet. Radio Suomen viisukommentaattori Jorma Hietamäki pohti kisan ratkettua, onko äänestyssysteemi edelleenkään oikeudenmukainen.

– En usko, että on sellaista Valko-Venäjän raatia, joka ei antaisi Venäjälle pisteitä. Raatien jäsenet kuitenkin pitävät sen oman piirinsä musiikista. Tämä ei ole kuitenkaan moite. Tämä on pelkää viihdettä ja musiikkia ja kyse ei ole urheilusuorituksesta, jossa sadan metrin juoksun voittaa se, joka juoksee nopeimmin.

Joillekin ihmisille Eurovision laulukilpailu on tuhahteluiden aihe. Muusikot ilman muuta tuomitsevat koko kisan, koska heidän rock-purisminsa ei salli mitään muuta kuin tiluttavan kitarasankaruuden. Mutta aivan oma joukkonsa ovat ne lukemattomat ihmiset, jotka näkevät huomattavan paljon vaivaa ilmoittaakseen, että viisut ovat ”joutava” tapahtuma.

Mielenkiintoista joutavuutta se, joka niin paljon tunteita herättää.

Mikä Euroviisuissa sitten on niin erinomaista? Yksinkertaisesti niiden tolkuttomuus. Eurovision laulukilpailu on maailmanhistorian ainoa hanke, jossa kiihkomielinen nationalismi kanavoidaan kolmen minuutin mittaisiksi, kansainväliselle homoyleisölle suunnatuiksi kimalluspurskeiksi.

Ympäri Euraasiaa yrmyt levy-yhtiöpomot, Neuvostoliitossa oppinsa saaneet kulttuuriministerit ja vasta äsken verisistä sisällissodista selvinneet pikkudiktaattorit valjastavat kaikki maittensa voimavarat tuottaakseen televisioon teoksen, jossa koko kansakunnan keikistelevin komeljanttari huokailee käsittämättömiä interjektioita ysäridancen tahdissa – pukeutuneena pelkkiin kultapaljettistringeihin.

Juuri näin pitäisi aina kaiken kansallismielisyyden ja patriotismin ilmetä!

Torstaina 27.5. oli Euroviisujen toinen semifinaali. Tässä otteita Kaasuputken Facebook-sivulla olleesta liveseurannasta:

Liettua – InCulto

  • Liettua & ruutuhousu-galore.
  • Tämän kappaleen taustalla ovat Suurlähettiläät ja Sami Saari.

Armenia – Eva Rivas

  • BOSAT.
  • Hyvin oli kameramies zoomannut Eva Rivasin/Rivaksen laulusuoritukseen.

Israel – Harel Skaat

  • Ovatko PALESTIINALAISTERRORISTIT kivittäneet Israelin laulajan ikkunat?
  • Uoo-vooouu-uooo-oooouuvoooouu…

Tanska – Chanée & N’evergreen

  • Bogart Co.!
  • Kuka muistaa vuoden 1989? Nämä ovat sieltä.

Sveitsi – Michael von der Heide

  • BALALAIKKASOOLO!
  • Sveitsi ei ikinä saa anteeksi Celine Dionia, mutta kyllä tää ”golden shower” -biisi AIKA PALJON auttaa.

Ruotsi – Anna Bergendahl

  • Ruotsi luottaa tänä vuonna Jasminen blondiversioon.
  • Mitä hittoa? Kitara katosi, mutta SE SOI EDELLEEN?

Azerbaidzan – Safura

  • Portaissa oli valot, jotka syttyivät, kun niille astuu. Tästä onkin ollut aikaa, kun viimeksi on nähty sellaista.

Ukraina – Alyosha

  • Ukrainan larppaajatyttö ottaa kantaa.

Alankomaat – Sieneke

  • Vader Abraham! Smurffit!
  • Shalalii, shalalaa!

Romania – Paula Seling & Ovi

  • Soittakaa tää biisi joskus Comeetassa, jooko?
  • Romania, laulajatar-pianistinne äänestä ja ruumiinmuodoista 12 x 12 points!

Slovenia – Ansambel Žlindra & Kalamari

  • Folkkia ja sporttia.
  • Hitto, miten MIKÄÄN voi näyttää yhtä paljon siltä kuin ala-asteen opettajat olisivat tehneet ”rokki-shown” kaikkien kuudesluokkalaisten myötähäpeäksi?

Irlanti – Niamh Kavanagh

  • Irlanti luottaa siihen, että kun kyllin monta vuosituhatta vetää tätä samaa balladia huilusooloineen, kahdeksas viisuvoitto on väistämätön.
  • Titanic epäilemättä upposi vain saadakseen irlantilaisballadit loppumaan.

Bulgaria – Miro

  • Perhana, täähän on Via Dolorosa.
  • Sehän sujui kuin rasvattu kerubi.

Kypros – Jon Lilygreen & The Islanders

  • Kyproksenwalesilaiset, tuo liian vähän sorrettu minoriteetti.
  • ”Mä vähän rämpytän kitaraa ja laulan sun esipuberteettisen tyttäresi kyyneliin.”

Kroatia – Feminnem

  • Kroatian joukkue jätti sitten Mirandan kotiin.
  • Kello on liian paljon pelkille balladeille, ihmiset!

Georgia – Sopho Nizharadze

  • Georgian vahvaa kansallistunnetta edustaa norjalainen jollotus.
  • Jolloti-jolloti.

Turkki – maNga

  • ”Emoturkkilaisia!” huudahtaa studioyleisö sohvalta, tyrmistyneenä.
  • Rokki saavutti viimeinkin Turkin. Ja siellä siirryttiin suoraan pomppuheviin.

Jatkoon eli finaaliin etenivät nämä maat: Georgia, Ukraina, Turkki, Israel, Irlanti, Kypros, Azerbaidzan, Romania, Armenia ja Tanska.

UPDATE (10.04): Ruotsalaisten maansuru on saanut raivokkaita muotoja. Melodifestivalenin johtaja Christer Björkmania ollaan savustamassa pois palliltaan ja viisufinaalin boikotti on ainakin Aftonbladetin lukijoiden mielestä välttämätöntä.

Aftonbladetin lukijat eivät tällaista menoa sulata!

Yksin häpein

Yleisradion käsittämättömän loisteliaassa 1980-luvun Fakta homma -sarjassa oli kohtaus, jossa päähenkilönelikko laati tuohtuneen yleisönosastokirjeen. Erään korkeatasoisen (”ei ehkä enää”) hotellin töykeä portieeri oli tullut hätistelemään porukan hotellin nurmikolta makkaraa paistamasta. Tästä oli oitis kerrottava maailmalle.

Samalla, kun koettua vääryyttä puettiin sanoiksi, juolahti naapurusten mieleen muinainen tiekiista. Vääryys sekin, vaikka täysin eri asiasta. ”Noo, ne menee yksin häpein”, sanoo Aulis, kun hänen vaimonsa kummastelee, miksi nämä toisiinsa liittymättömät epäkohdat tulee ängetä samaan kirjeeseen.

Kirjailija-toimittaja Jarkko Tontti kävi Vihreän Langan verkkokolumnissaan miettimään kaatuneiden muistopäivää 16.5. ja vuorokautta myöhemmin ollutta kansainvälistä homofobian vastaista päivää. Apunaan hän käytti Katariina Lillqvistin Uralin perhonen -nukkeanimaation herättämää kansalaiskeskustelua. Miksipä ei, tarjoaahan se oivan linkin puolustusvoimien ja homoseksuaalisuuden välille.

Kesken sananvääntelyn on tekstiin kuitenkin putkahtanut teemaan liittymätön kummajainen:

Yhtä paljon kuin Hägglundin kommenttia, minä ihmettelen Katariina Lillqvistin ja käsikirjoittaja Hannu Salaman vanhavasemmistolaista maailmankuvaa, jossa homoseksuaalisuutta käytetään nolaamistarkoituksessa.

Aivan epäilemättä homous on ollut naurunaihe 1950-luvun Pispalassa, jos se on vielä 2010-luvun Helsingissäkin. Homous on koomista – siis ilmenemismuodoiltaan. Sukupuoliroolien rajojen rikkominen, ”mies naisten vaatteissa”, on ihmiskunnan kestävintä farssiperintöä ja siksi sitä on käytetty aina vanhoissa kansantarinoissa tehokeinona.

Mutta Uralin perhosessa ei ole ainuttakaan homo- tai transvestiittivitsiä. Eikä Tontti ole mitä luultavimmin koskaan nähnyt kyseistä elokuvaa, koska tuollainen arvio ”nolaamisesta” voi perustua vain asiasta kirjoitettuihin yleisönosastokirjoituksiin.

Tosin se ei olekaan tässä pääasia, vaan mikä tahansa tekosyy päästä sanomaan, miten epäilyttävää, suorastaan moraalitonta väkeä vasemmistolaiset ovat.

Tontti esittelee konservatiivisen ahdistavan maailmankuvan ja kuin ohimennen toteaa, että nämä kirotut stalinistit pelaavat ilman muuta tätä samaa peliä. Että homoseksuaalisuutta ei edes voisi esiintyä vasemmistolaisten tekemässä taiteessa muuten kuin ärsyttämässä porvaria. Harmi sinänsä, sillä kirjoitustensa perusteella Tontti voisi muuten olla pätevä ja lahjakas vasemmistoaktiivi.

Näitä Suomi on täynnä. Lahjakkaita kynäniekkoja, joiden ajatuskulku on sujuvaa, monisärmäistä, laaja-alaista ja ennakkoluulotonta, kunnes he törmäävät sokeaan pisteeseensä. Jarkko Tontilla on siinä mielessä jännittävää petiseuraa.

Kuten Aarno ”Loka” Laitinen.

Laitinen on kolumnoinut vuosikausia jokseenkin samalla tekstillä, jossa kritisoidaan kulutusyhteiskuntaa, maahanmuuttovastaisuutta, Suomen maatalouspolitiikkaa, kokoomuslaisia teknokraatteja eli ”kauppakamarinulikoita” ja yleistä umpimielistä impivaaralaisuutta. Aiheita, jotka ovat Laitisen ja Vihreiden kannalta lähes tai tykkänään ristiriidattomia.

Mutta Laitisella on hermopisteensä, josta painamalla retoriikka sukeltaa alatyyliseksi. Se on vihreiden olemassaolo.

Silloinkin, kun kolumnissa käsiteltävä asia ei tangeeraa ympäristöliikkeitä, Laitinen keksii keinon uittaa heidät tekstiinsä. Pahanmakuinen kahvi tai tympeä suomalainen markettiruoka – tai vaikkapa naisten keskipainon kasvaminen vuosien mittaan – paisuu raivokkaaksi huudoksi DDR:n kasvattamista taistolaisista ekoterroristeista.

Lukijalle nämä ovat tuskan hetkiä. Juuri kun on päässyt nyökyttelemään osuville sivalluksille ja etevälle sanankäytölle, kirjoittaja ryntää torvet soiden aiheeseen, joka on liian tärkeä, jotta sen voisi jättää koplaamatta samaan yhteyteen.

Kunpa vain Jussi Halla-aho pystyisi pohtimaan edes kasvisruokaa ilman islamia. Voisiko Henry Laasanen olla näkemättä inhaa feminismiä jokaisessa mieheen kohdistuneessa nyrkiniskussa? Jopa Erkki Tuomioja tylsistyttää sanan säiläänsä iskiessään sillä vasemmistolaisia hengenheimolaisiaan asioissa, joissa on juuri ollut koko Vasemmistoliiton kanssa samaa mieltä.

Tässä on kolumnien – ja blogien – heikkous. Niitä ei toimiteta. Ne lähetetään sellaisenaan, korkeintaan hiukan oikoluettuna, julkaistavaksi. Yhtäkään ajatusta ei sensuroida, vaikka pitäisi. Liian helposti mukaan lurahtavat, yksin häpein, kaikki mieleen juolahtaneet vääryydet.

Tästäkin merkinnästä olisi pitänyt tappaa koko joukko lemmikkejä.

Lievestuoreen Liisa

Kun tehdas avas porttinsa, mä liksaa jälleen sain
Ja Kisapurren lavalta sun, Liisa, tanssiin hain.

Tämä teksti on kirjoitettu perjantaina 14.5.2010 Lievestuoreen Shellin ravintolassa, ravitsevan huoltoasemaruoan voimalla. Takana Kuopio, edessä Jyväskylä. Legendaarisen lietelammen kotikylä kuuluu nykyään Laukaaseen, kuten kaikki muutkin keskisuomalaiset kunnat. Selluteollisuus on jäänyt menneisyyteen, sen mukana koko taajama.

Lievestuoreen sulfiittisellutehtaan omisti Haarla-yhtymä, joka lakkautti tuotannon kannattamattomana vuonna 1967. Haarlakin on myyty. Se on osa UPM-Kymmene-konsernia.

Yksi sellutehtaan kannattamattomuuden syistä oli tiukentunut ympäristölainsäädäntö. Katkeroituneet duunarit pakkasivat tavaransa velka-Fiatinsa katolle ja ajoivat kuka Tornioon, kuka Vaasaan, mutta kaikki lopulta Ruotsiin. Känsäisissä työmiehen kourissaan he puristivat rattia. Nortti vapisi suupielessä. Huulten taosta purkautui hiljaisia kirouksia ympäristönsuojelijoita kohtaan. Miksi mokomat puunhalaajat menivät kiusaamaan hyvää työnantajaa?

Onhan selvä, ettei Raf. Haarla Oy olisi lopettanut sellunkeittämistä, ellei yrityksen johtoa olisi ehdoin tahdoin ärsytetty.

Työmarkkinajärjestöjen yhteistyön salaisuus oli aikoinaan tässä. SAK ja sen poliittinen siipi, SDP, on turvannut vakaat työolot ja jarruttanut ympäristönsuojelua kaikin keinoin. Elinkeinoelämä ollut olevinaan tästä kiitollinen ja antanut ymmärtää säilyttävänsä osan työpaikoista Suomessa vastalahjaksi.

Diili on ollut toimiva. Moni uskoo vieläkin, että ihmiset on jaettu säätyihin, ei luokkiin. Ylempisäätyiset, kuten teollisuudenharjoittajat, ovat ankaran asiallisia isähahmoja, jotka ottavat alempisäätyisiä, proletariaattia, liukuhihnojensa ääreen töihin. Kuuliainen lapsi saa hyvää viikkorahaa, kun taas kuriton kakara on ansainnutkin joutua mierontielle.

Toivo Rafael Valdemar Haarla, oli juuri sellainen isäntä, josta Eero Heinäluoma, Timo Koivusalo ja SAK yhä haaveilevat. Jämerä mies, joka loi työpaikkoja ja vaurautta ympäri maan. Olisipa vanha patruuna ollut elossa yhä 60-luvulla! Tai nyt. Ei Anni Sinnemäki hyppisi moisen tehtaanjohtajan nokille.

Toki, Haarla oli äärioikeistolainen Lapuan liikkeen kannattaja. Hän otti osaa Mäntsälän kapinaan, muilutuksiin ja vasemmistojohtajien pahoinpitelyihin. SDP:n ja oikeistovasemmiston (kyllä, sellainenkin ryhmä on) mielestä se on oikein. Onhan selvä, että työväenliike on joskus itselleenkin vaaraksi esittäessään porvareille kohtuuttomia vaatimuksia.

Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa.

Mutta juuri nyt, vanhojen ukkojen keskellä huoltoasemalla, tuntuu ettei Lievestuoreen rahanhajuinen lipeälampi ala pulputa uudelleen, vaikka hallitus ja demarioppositio myöntyisväti kaikkiin EK:n vaatimuksiin, kuuden päivän työviikkoon, 10-tuntisiin työpäiviin, kolmeen ydinvoimalaan ja aateliston ensiyönoikeuksien palauttamiseen.

Ei kapitalistin ystävyyttä voi ostaa. Ei Lievestuore ole siksi autio, että on olemassa Vihreät De Gröna tai maahanmuuttajia.

Ehkä vasemmistopuolueet ja ay-liike voisivat vaihteeksi uskoa itseensäkin. Irwin on kuollut. Liisa on jo eläkkeellä.

Jeesus, Vanhanen, kolmiulotteinen porno ja muita asioita

Kuva: Bill Gracey/Flickr

Paavo Haavikon toteamus parodian kuolemasta on osoittautunut yhä profeetallisemmaksi. ”Ne tekevät sen itse”. Ja miten he sen tekevätkään!

Eikä siinä kaikki. Suomen ulkopuolinen maailma on myös tarjonnut ilmiöitä, jotka pitäisi varustaa WTF-tagilla:

Kun näitä uutisotsikoita hetken makustelee, ei voi kuin myöntää todeksi tiedemiesten havainnon, että ihmiskunnassa on todellakin annos neanderthalilaista. Ainoa kysymys kuuluu, onko sitä liikaa vai liian vähän.

Pedon jäljillä

Jos sinulla olisi omia lapsia, et taatusti kirjoittaisi tuolla tavoin.Pedofilia määritellään sukupuoliseksi kiinnostukseksi, joka kohdistuu ”yksinomaan pikkulapsiin”. Se on tauti, joka luokitellaan ”käyttäytymis- ja kohdehäiriöihin”. Päinvastoin kuin uskoisi pedofiilit ymmärtävät myös olla toteuttamatta fantasioitaan. Kukapa haluaisi olla halveksittu rikollinen sekä lain että moraalin silmissä?

Tai, näin se on nähtävä, jos luotetaan vapaamielisten kukkahattutätien toimittamaan Wikipediaan. (Asioihin vihkiytyneet ymmärtävät olla nojaamatta mokomaan taistolaismediaan. Conservapedian mukaan kyseessä on yksinkertaisesti synti. Ja sehän tiedetään, mikä on synnin palkka.)

Länsi-Helsingin Vihreiden väistyvän hallituksen varapuheenjohtaja Vesa Hackin mukaan paras hoitokeino pedofilialle on ihmis- ja kansalaisoikeuksien poistaminen sekä mahdollinen pahoinpitely. Sama mies on myös sitä mieltä, että hänen esittämänsä ratkaisun arvosteleminen tarkoittaa kannustamista lastenraiskaamiseen.

Aihe kutkuttaa toki muitakin kuin Länsi-Helsingin Vihreitä – itse asiassa suunnatonta joukkoa nettiaktivisteja. Panee miettimään. Miksi niin monella on niin paljon fantasioita, jotka liittyvät yhtä aikaa lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja väkivaltaan?

Tai, kärjistäen, kuinka monta tuntia päivässä voi ihminen käyttää siihen, että hän ajattelee ”jonkun toisen” harrastamaa seksiä lasten kanssa? Kun lapsiinsekaantujia ja heidän kurittamistaan ajatteleva mies puristaa kotinsa pimeydessä kätensä nyrkkiin, onko aivan varmaa, ettei nyrkin sisällä ole mitään?

Puhumattakaan siitä, että näkemällä kaikkialla pedofiileja tulee samalla nähneeksi kaikkialla näiden uhreja. Kysymyksen lopullinen muoto kuuluu, kuka nyt seksualisoi lapsia, pedofiilit vai heidän takaa-ajajansa.

No, ei huolta! Puukot tuppeen, hyvä lukijat! Hyysäämättä sentään jäävät nämä mokomat. Facebook-lynkkaajien iloksi Suomen poliisijohto on valmis julkaisemaan nimi- ja osoitetiedot kaikista Jammu Siltavuorista. Niistäkin, jotka nyt vain sattuivat lasten nähden virtsaamaan julkisella paikalla tai saunomaan ilman vaatteita. Sepalukset kiinni vappuna, pedofiilit!

Eyjafjöllin selibaatti päättyi

Tällä kuvalla orjattaresta ei ole tarkoituksellisia yhteyksiä blogin tekstisisältöön.

Suomalainen ylivertaisuus maailman kansojen keskuudessa on ottanut aimo askeleita eteenpäin. Neuvokkaat sisugeenit ovat aina osanneet taistella elintilasta idän ja lännen välissä, pohjoisen paukkupakkasissa. Ei siis ihme, että missä suomalainen, siellä ratkaisu.

Helsingin Sanomain mukaan lentoliikenteen syöksykierteeseen sysännyt katala tulivuorenpurkaus olisi voitu jotenkin ennakoida, ehkäpä estääkin, jos tylsämieliset indoeurooppalaiset olisivat huomanneet uskoa suomalaistaustaista geologineroa. Näin ei käynyt ja seuraukset ovat tunnetut.

Inhimillisesti katsoen julminta Eyjafjöllin ”ennakoimattomassa” purkautumisessa oli Lions Club Vantaankosken keskimääräistä sivistyneemmän dokausmatkan peruuntuminen. Olisiko joukkokanne Yhdysvaltain tiedeyhteisöä vastaan paikallaan? Oppivatpa boikotoimaan suomalaisaivoja.

Me kaikki jaamme vantaalaisleijonien tuskan.

Mutta ei yksinomaan keskushermosto ole tehokkaampi suomalaisilla kuin muilla. Myös ars amatoria on poikkeuksellisen kehittynyt järvisuomalaisissa korpimetsissä siinneillä yli-ihmisillä.

Tuoreimmat uutiset kertovat, että eräänkin jäyhän pohjalaismiljonäärin arktinen vetovoima oli liikaa Naomi Campbell -nimiselle ghanalaisneidolle. Kerkeästi riensi tuleva rouva Keskinen antautumaan ugrilaiselle nahkakurikalle köyhän kotinsa perintömatolla.

Tai, siis ”tähän sai päättyä pitkä selibaattini”, kuten Vesa Keskinen itse asian muotoilee. Kuka sanoi, ettei suomalainen mies osaisi ilmaista itseään puhuessaan rakkaudesta?

Kuin kruunuksi kaikelle Voima-lehden Fifi-verkkoliite tietää kertoa, että suomalaiset ovat suunnattomassa viisaudessaan onnistuneet puijaamaan ulkomaalaiset tekemään Suomen työt. Täten yliälykäs kantaväestö voi keskittyä ydinosaamiseensa eli ulkomaalais- ja naisvastaisiin nettiromaaneihin.