Kategoria: kommentti

Janten laki ja kyytöt

Jokainen itseään kunnioittava toimittaja tietää varoa aloittamasta tekstiään sanoilla: ”Facebookissa oli eilen mielenkiintoinen keskustelunavaus…”

Toisaalta toimittajilla ei ole itsekunnioitusta. Puhumattakaan elämäntapablogisteista.

Facebookissa oli eilen mielenkiintoinen keskustelunavaus. Sarjakuvataiteilija Reetta Laitinen kysyi maailmankaikkeudelta, miten 1930-luvun tanskalaiskylä sopii 2010-luvun transmoderniin identiteettileikkiin.

Mitenkähän Janten lakiin suhteutuu nykyinen ajatusmalli, jossa olevinaan ymmärretään kansan syviä rivejä mutta asettaudutaan samalla ”tietämättömien taviksien” yläpuolelle? ”Itsehän katson vain laatuelokuvia, mutta tiedän, että kansa katsoo Kymppitonnia, joten paheksun sellaista elitismiä, että televisiosta näytetään jotain, mitä kansa ei kykene ymmärtämään.”

Taustalla oli pohdinta taannoisesta Virpi Salmen kolumnista, jossa entinen Imagen, Me Naisten ja Nyt-liitteen toimitussihteeri ja nykyinen avustaja kritisoi luomu- ja lähiruokia ostavia lajitovereitaan pahimmasta synnistä, elitismistä.

* * *

Aksel Sandemosen 10-kohtainen Janten lain sisältö on tiivistettävissä Wikipedian muotoiluun: ”Kenenkään ei tule kuvitella, että on parempi kuin muut”.

Salmen kolumnissa Janten lakia rikkovat sanoinkuvaamattomat kaupunkilaiset, jotka tuhahtelevat halveksien natriumglutamaatilla maustettua teollisuusruokaa popsiville tavallisille ihmisille. Itse he ostavat sapuskansa myyttisestä ”herkkukaupasta”, jonne ruoka tuodaan ”tehottomasti” – mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Heidän suosimansa pieniin herkkukauppohin ja hallien pienmyyjille painottuva ruuantuotanto ja -jakelu on tietysti järjettömän kallista ja tehotonta.

Mutta hinta ei ole kyyttöhörhöille kynnyskysymys ja toisaalta tehokkuus on yhtä ruma ja vastustettava sana kuin kemikaali, prosessointi tai einesruoka.

Kysymys siitä, onko stalinistinen osuuskaupan tuotanto- ja ostoskombinaatti parempi kuin korttelileipomoiden ja perhefarmien saaristo, ei ole villakoiran ydin, sillä mikä aivan erityisesti hiertää Virpi Salmen aivokurkiaista, on erikoisuudentavoittelu.

Heidän luksusruokaideologiassaan ei ole kyse siitä, että massat alkaisivat heidän laillaan vetää aikuista luomukaritsaa ja muinaisruista, koska silloin ruoka loppuisi kesken.

Siinä on kyse erottautumisesta, henkisestä paremmuudesta ja siitä, että on varaa.

Syvä hengitys. Kysymys. Miksi?

Helsingin Sanomiin, Me Naisiin ja Imageen senttaava Virpi Salmi on tulo- ja koulutustasoltaan niin eliitin jäsen kuin pienessä maassa vain voi olla. Ja hän on päättänyt puolustaa Pohjoismaiden suurimmassa päivälehdessä julkaistavassa tekstissään pienituloisen, kansakoulupohjalta ponnistavan Tavallisen Ihmisen™ oikeutta syödä E621-aromivahventeessa uitettua kanannahkavalmistetta ilman häpeää, jota tämä ressukka saattaisi muuten tuntea ajatellessaan ylemmän keskiluokan hienostunutta tapaa ruokailla.

Voiko toimittaja olla alentuvampi?

* * *

Silja Hiidenheimon, Kirsti Määttäsen, Tuomas Nevanlinnan ja Tarja Roinilan toimittamassa klassikkoteoksessa Elimäen perimmäinen tarkoitus (Loki-kirjat, 1997) tutkaillaan paikannimiä, joilla ei ole selvää merkitystä, ja toisaalta ilmiöitä, joille ei ole käsitteitä. Yksi sana on skoila.

SKOILA (s.)

Snobbailun laji. Tavallisen ja junttimaisen tuotteen trendiksi nostaminen (esimerkiksi HK:n Sininen, toppahousut, Rioja Tinto, Lada).

HK:n Sininen: se on täsmälleen jotain, jonka paikkaa suomalaisten suissa Virpi Salmi voisi puolustaa. Ehkä hän itsekin saattaisi ostaa sitä – tai ainakin sanoa ostavansa – ja uskotella olevansa yksi teistä tavallisista lenkkimakkaranrouskuttajista. Vähän niin kuin Timo Soini, joka heittäytyy kansanomaiseksi sanomalla blogiaan plokiksi.

Todellisuudessa, näet, Virpi Salmi ja omalla tahollaan Timo Soinikin tietävät olevansa kammottavalla tavalla epäjantelaisia. He ovat muita parempia, oppineempia, laajemmin asioita tarkastelevia poikkeusyksilöitä, jotka ovat tietoisesti madaltaneet standardejaan. Timo Soini käyttää sitä helppoheikkipolitiikkaansa, Virpi Salmi luokkatietoiseen ”myytinmurtamiseen”. Heille koko elämä näyttäytyy valtavana skoilakenttänä.

* * *

Kymppitonni-vertausta jatkaen: kun Virpi Salmi avaa illalla television ja vaihtaa kanavalle, jossa Riitta Väisänen tienaa eläkettään, hän ei katsele ohjelmaa. Hän istuu television ääressä katselemassa omaa tavallisuuttaan. Hän ajattelee:

– Tiedän, että FST5 lähettää laadukkaita yhteiskunnallisia keskusteluohjelmia, joita voisin katsoa, sillä kirjoitin ruotsista laudaturin. En tietenkään katso niitä, koska samastun itähelsinkiläiseen työttömään, jonka oikeutta katsoa Kymppitonnia puolustan istumalla hievahtamatta korostetun tavallisella Ikea-sohvallani.

Pahinta olisi, jos Virpi Salmi sittenkin salaa pitäisi Kymppitonnista. Sen myöntäminen murskaisi hänen identiteettinsä. Hänestä olisi tullut kaiken ironian keskellä aivan oikeasti tavallinen, juntti.

Joten tyrskähtäessään kopissaan hikoilevan eduskuntavaaliehdokkaan kömpelölle kaksimielisyydelle Salmi säikähtää:

– Enhän nauti tästä oikeasti, enhän nauranut? Minähän katson Kymppitonnia, koska se on VALINTA. En ikinä katsoisi tätä muuten vain. Olen tehnyt ohjelmavalintani tietoisesti, kuten myös valintani syödä tämän Hesen kerrosburgerin, jota siis syön aktiivisesti vastalauseena slow food -snobismille sen sijaan, että söisin sitä laiskuuttani.

* * *

Eliitin harrastuksissa on se ongelma, että kaikkeen menee aikaa. Ruoka ei ole poikkeus. Luomuraaka-aineet pitää pestä, kuoria, pilkkoa, kuullottaa, paistaa, keittää, raastaa. Prosessiin menee aikaa paljon, jokainen kokkausvaihe voi tuhota kaiken ja lopputulos voi silti olla vähän mauton.

Siksi epämääräisiä viihdeblogeja naputtelevat laiskat vätykset helposti ottavat pakastealtaasta puolivalmisteen tai kylmähyllystä aidon eineksen sen sijaan, että kuuntelisivat parempaa minäänsä, jonka he muistavat vain hetkeä aiemmin meuhkanneen baarissa homogenoimattoman kyytönmaidon puolesta.

He ovat nälkäisiä ja haluavat tyydytyksen nyt. He tietävät, että aateluus velvoittaa. Heidän pitäisi harrastaa tuntikausien mittaista tantraseksiä, kokata, dekonstruoida ranskalaista uuden aallon elokuvaa. Pitäisi. Mutta kun tämä thaikuutio on niin helppo.

Niinpä he naamioivat kodinhoidollisen passiivisuutensa obskuuriksi luokkasodaksi, jossa einesruoka ja hömppäviihde symboloivat proletariaatin taistelua kotiruoan ja luontodokumenttien aristokratiaa vastaan. Janten puolesta.

Skoila on lurjuksen viimeinen pakopaikka.

Kuka sai kakkosta homoilta?

Suomessa on pienimmänkin arvion mukaan vähintään 80 000–300 000 ihmistä, jotka eivät suosi seksuaalisessa kanssakäymisessään tavanomaista siittimen viemistä emättimeen lisääntymistarkoituksessa. Heillä on näiden seksiharrastustensa ohella myös paha tapa aivan rakastumalla rakastua johonkin muuhun kuin vastakkaista biologista sukupuolta olevaan ihmiseen.

Useimmiten heikäläisistä puhuttaessa viitataan biologisesti ja sosiaalisesti itsensä miehiksi mieltäviin miehiin, jotka kiintyvät ja tuntevat sukupuolista vetoa toisiin, tismalleen samoilla attribuuteilla varustettuihin miehiin. Heitä kutsutaan homoiksi.

Tietysti myös on naisia, jotka rakastuvat naisiin. Heitä kutsutaan kuumiksi kissoiksi. Tästä aiheesta onkin olemassa iso nippu elokuvia.

Eriskummallinen ongelma näiden ihmisten elämässä on se, että huolimatta heidän tavastaan suorittaa varusmiespalvelus, äänestää Kokoomusta, maksaa veroja, hankkia tutkinto ja noudattaa liikennesääntöjä he eivät voi solmia avioliittoa.

Niinpä asiasta on käyty aina aika ajoin keskustelua, jossa homoja ja lesboja edustavat homot ja lesbot sekä Elsa Saisio, kun taas julkista valtaa edustaa joukko raivopäisiä fundamentalistikristittyjä.

Lopputulos ei yllätä ketään, ellei noin pariakymmentätuhatta suomalaista, jotka luulivat Päivi Räsästä kirkolliseksi auktoriteetiksi.

Vaan tutkitaanpa. Taannoinen kakkoskanavan teemailta sai aikaan ilmiön, joka jakaa kansan viiteen ryhmään. Tästä voidaan tehdä lupsakka nelikenttä.

LIBERAALIT FUNDAMENTALISTIT
ATEISTIT ITKEVÄT ONANOIVAT
USKOVAISET ITKEVÄT ONANOIVAT

Juuri nyt vapaamieliset kansalaiset sekä uskovaisella että uskomattomalla puolella ovat hätää kärsimässä. Heidän mielestään homojen avio- ja muut kansalaisoikeudet olisivat kiehtova puheenaihe, mutta valitettavasti fundamentalistit ovat kaapanneet koko areenan.

Eroakirkosta.fi-palvelun ympärille linnoittautunut kristofobinen lahko on ottanut vastaan yhä uusia käännynnäisiä, mutta niin on tehnyt myös vastapuolen umpikristillinen puolue. Kummankin joukon ääriajattelijat toitottavat ennakkoluulojaan totuuksina pitkin viestintäkenttää.

Kokonaan keskustelun ulkopuolella on viides ryhmä – monipuolinen kansanjoukko, joita asia ei koske, ja jotka luultavasti tekevät molempia taulukossa esitetyistä verbeistä tälläkin hetkellä, tuskissaan, koska inttäminen on varastanut median huomion.

Yksi tällainen ulkopuolisten joukko ovat tietenkin homot, joiden alkuperäinen tavoite olla tavallisia kansalaisia unohtui heti, kun Jumala nostettiin pöydälle.

Seta ry:n hallituksen jäsen, teemaillassakin kunnostautunut Manne Maalismaa ilmaisee asian ytimekkäästi, fundamentalistit vievät nyt ja muut vikisevät:

Joku totesi Facebook-keskustelussa jotakuinkin niin, että fundisten kanssa väittely on kuin pelaisi shakkia pulun kanssa – ne kaataa nappulat, paskoo pöydälle ja lentävät sitten kertomaan voitosta omilleen.

Ikävä kyllä marssijärjestys on selvä. Homot odottakoot vuoroaan, kun ensin pohditaan, minkä vuosisadan mukaista tulkintaa Raamatusta tulisi Suomessa noudattaa ja miten häviäjiä pitäisi rangaista.

Kirkkohysteriaa

Keskeisin syy siihen, miksi suomalainen uskontokeskustelu on niin ärsyttävää, on kirkon omassa rakenteessa. Kukaan ei voi tietää, missä kirkko loppuu ja hulluus alkaa. Herätysliikkeillä on historiallisista syistä ollut oma paikkansa valtavan suuressa luterilaisessa viitekehyksessä. Kahjoimmatkin lahkot ovat suosiolla käyneet kuulemassa paikallista leipäpappia sen sijaan, että olisivat rehdisti kapinoineet esivaltaa vastaan, kuten Ranskan hugenotit ja Englannin puritaanit tekivät.

Kirkon johdossa on toiveikkaasti kuviteltu nerokkaasti paketoidun sisäisen herätysliikkeen olevan ”kirkon omatunto”, vaikka olisi pitänyt ymmärtää, että se on sen syöpä.

Tänäkin päivänä synkän ilottomat pohjoispohjalaiset lestadiolaissaarnaajat pitävät huolen, ettei Kristuksen ruumis ajaudu liian syvälle eteläisen vapaamielisyyden pyörteisiin – missä mielessä evankelis-luterilainen kirkko on täsmälleen samanlainen yhteisö kuin Vasemmistoliitto.

Myöhemmät herätysliikkeet ovat säilyttäneet osan tästä vaikutusvallasta kansankirkossa, vaikka ovat kooltaan aina vain pienempiä. Uuspietistit eli viidesläiset edustavat 1960-luvulla syntyneitä järjestöjä, taistolaissotien veteraaneja, jotka eivät piittaa massoista, vaan operoivat postmodernisti julkisuuden ja järjestödemokratian junttalistojen kautta. Yhtymäkohtansa vasemmiston vaikeuksiin tässäkin.

Ja nyt kirkko on menettänyt veronmaksajia enemmän kuin koko viidennessä herätysliikkeessä on jäseniä. Kriisi on tosiasia. Miten kirkko reagoi?

Lässyttämällä, kuten ennenkin.

”Toivon tietysti, että kirkossa jaksettaisiin olla” sanoo Helsingin vastaleivottu ylipapitar Irja Askola hiippakuntansa paikallislehdessä. ”Kirkon äänihän on monipuolinen, ja esimerkiksi minä kannatan linjaa, jonka mukaan pappi voi siunata homo- tai lesboparin.”

Arkkipiispa Kari Mäkinen komppaa Askolaa omalla nuhjuisella tavallaan. ”Nämä reaktiot kertovat sen, että kansankirkko on tärkeä suomalaisessa yhteiskunnassa. Juuri nyt on aika käydä keskustelua homoseksuaalisuudesta toisia kunnioittaen ja kuunnellen.”

”Kirkon monipuolinen ääni” – nähkääs – tarkoittaa maallikon, omasta seksielämästään tarkan seurakuntalaisen korvissa vain yhtä asiaa: Pentti Oinosen ja Päivi Räsäsen aivokuolleet argumentit insestistä tai eläimiinsekaantumisesta ovat piispojen mielestä samanarvoisia kuin kainoinkin toive siitä, että jos jokainen vain saisi pitää kynttiläänsä vakan alla.

Eipä ihme, että tv-väittelyssä piispakatrasta juuri tällä vaisulla tavalla edustanut tamperelainen Matti Repo on saanut sapiskaa sekä vasemmistoälykkö Jiri Niemiseltä että teologian tohtori Kari Latvukselta.

Kari Latvus:

Vähänkin asioiden taustoja tunteva tietää, etteivät Kristillisdemokraatit, Kansanlähetys ja Patmos-järjestö edusta luterilaisen kirkon keskilinjaa vaan ovat äärikonservatiivia liikkeitä ja edustavat äärimmäisiä mielipiteitä. Äärikonservatiivit eivät ole kirkko.

Protestin kärki ja eroaallon voima nousee piispa Matti Revon puheista. Repo oli keskustelussa vaitonainen ja jos kommentoi jotakin, niin linjaukset tukivat mainittujen äärilinjan puheita. Mikä selittää piispan nukahduksen ja puheet?

Jiri Nieminen:

Sen sijaan uskon Tampereen piispa Matti Repon kyvyttömyyden piispuuteen Ajankohtaisen kakkosen keskusteluillassa tulleen muillekin kuin itselleni järkytyksenä ja repäisseen kirkon väliverhon kahtia paljastaen sakariston onttouden. Repo kun ei nähtävästi ole koskaan ymmärtänyt sitä, että mitä eroa on sillä, onko Tampereen piispa vai kappalaisen viransijainen Urjalan seurakunnassa.

Johtajien tehtävä on johtaa. Kirkollisveronsa kiltisti maksavat seurakuntalaiset eivät halua, että kaikki lampaat johdetaan teuraalle vain siksi, että paimenet heittäytyvät susien hyökätessä demokraateiksi.

Entäs sitten?

Liberaalit uskovaiset muovaavat Jumalasta ihmisen kuvan tavalla, johon ateisteilla ei ole mitään lisättävää. Raamatusta poimitaan rusinat pullasta. Jumala on kulloinkin vallitsevien arvojen ja yksilön toiveiden heijastuma.

Niinkin yllättävän tahon kommentaattori kuin Savon Sanomien ajankohtaistoimituksen esimies pukee sanoiksi keskustelun kompastuskiviä. Yksi tällainen on Raamattu, jonka tulkinnassa konservatiivisiipi johtaa nyt kilpailua.

Ilman mitään hiuksienhalkomista Uusi testamentti tarjoilee muutamia selvääkin selvempiä kohtia, joissa homoseksuaaliset teot tuomitaan. Niitä ei voi selittää pois. Eikä homojen kokemaa syrjintää vähennä tuumaakaan se, että liberaaliteologit lepertelevät Raamatun olevan sisimmässään ihan kivasti homoystävällinen.

Kun se ei ole.

Apostoli Paavali kieltää homouden syntinä (Room. 1:26-27) ja muun väittäminen on niin räikeää älyllistä epärehellisyyttä, että ei ihmekään, jos kirkosta erotaan.

Sen sijaan, että yritetään valkopestä Paavalin puheita, pitäisi katsoa, mitä muuta hän sanoo eri asioista, ja miten kirkko niihin suhtautuu.

Paavali kieltää naisia olemasta kirkossa ilman huivia (1. Kor. 11:6), miehiä kasvattamasta hiuksiaan (1. Kor. 11:14), ketään ennustamasta (Apt. 16:16), ketään ottamasta avioeroa (1. Kor. 7:1-16) ja kaikkia olemasta tuomitsematta millään tavalla niitä, jotka eivät seurakuntaan kuulu (1. Kor. 5:12-13).

Jokainen Paavalin muotoilema kehotus on edelleen Raamatussa kaikkien luettavana riippumatta siitä, miten siihen on suhtauduttu ennen ja miten siihen suhtaudutaan nyt.

Valtava määrä ohjeita sisältää asiakohtia, joista kukaan ei piittaa. Mitä tulisi sanoa kirkkoherrojen lapsista tahi tottelemattomista orjista? Missä on julkinen paheksunta, kun lyhyttukkainen nainen istuu kirkonpenkissä ilman pipoa? Paavalille tämä olisi ollut homoseksuaalisen aktin veroinen törkeys.

Pitkä tukka on miehellä kauhistus? Edes Päivi Räsänen ei ole väittänyt, että Beatles-tukka tekee seurakuntanuoresta kelpaamattoman käymään Herran ehtoollisella. Gospelbändejä katsoessa käy ilmi väistämättä, että Paavalin hiusmallia ei enää noudateta, vaikka apostoli on antanut täysin selvät ohjeet.

Evankelis-luterilainen kirkko on sopinut itsensä kanssa, etteivät tekstit ole vesitiiviitä. Raamattu ja luterilaiset tunnustuskirjat ovat olleet ahkeran tulkinnan kohteena. Mikä on uskolle oleellista ja mistä voidaan tinkiä?

Hiusten pituus, orjuus ja avioeron ottaneiden vihkiminen ovat tällaisia asioita, joissa kirkko on myöntänyt Paavalin olleen hiukan äkkiväärä. Nyt sen olisi pohdittava vikkelästi ja vakavissaan, olisiko suhde homoseksuaalisiin tekoihin samantapainen anakronismi.

Eikä lopputulosta saa pelätä. Mikäli homouden hyväksyminen osoittautuu ylivoimaiseksi, se pitää sanoa ääneen. Kirkkokansa kaipaa ennen kaikkea selvän kannan, oli se kuinka kauhea hyvänsä.

Sitä odotellessa voisi maallinenkin yhteiskunta kokeilla, josko homopareihin saattaisi  jo pikku hiljaa alkaa suhtautua niin kuin ihmisiin yleensä.

Jeesuksen ja homojen välinen riita otsikoissa

  • Savon Sanomien toimittaja tekee hyviä havaintoja uskonnosta, muttei tiedä mitään ateismista. Jos Sami Vainio olisi edes kerran eläissään vieraillut Tiede-lehden keskustelupalstalla, hän tietäisi, että eturivin islamofobit ovat nimenomaan espoolaisia ateisti-insinöörejä. | Kristityt maallisella tuomiolla (Savon Sanomat)
  • ”Koraani ajaa joillekin saman asian kuin Raamattu.” Jari Tervo löysi humaanista, homomyönteisestä sielustaan mamukriitikon.| Homoilta ja ihmisoikeudet (Uusi Suomi)
  • ”Ihan palaavat mieleen Suomen historian sodan jälkeiset vuosikymmenet”, sanoo Raimo Ilaskivi, jonka mukaan homot ovat tämän päivän taistolaisia. | Tukitaanko Päivi Räsäsen suu? (Iltalehti)
  • Te idiootit. | Kirkosta eronneet eivät voi äänestää seurakuntavaaleissa (Kirkon tiedotuskeskus)
  • Lopuksi tuote, jota Kaasuputki-blogi suosittelee kaikille keskusteluun osallistuneille. | Baby Jesus Butt-plug (Divine Interventions)

Typerien uutisten worldrekord

Kun kysytään keneltä hyvänsä joensuulaiselta, kiteeläiseltä tai kesälahtelaiselta, tulee yksi asia selväksi: Karjalan kysymyksestä on neuvoteltava Venäjän kanssa vakavissaan. Liian pitkään ovat karjalaiset saaneet sinnitellä juonittelevien kommunistien ikeessä, keinotekoisten rajojen emämaastaan erottamina.

Kyllä! Helsingin tulenpunaisten sosialistipäättäjien on tartuttava härkää sarvista ja tehtävä selväksi Dmitri Medvedeville sekä Vladimir Putinille, että Täyssinän rauhan rajaa on kunnioitettava.

Pohjois-Karjala on palautettava venäläisille!

Vuosikausia helsinkiläiset ovat yrittäneet sopeuttaa pohjoiskarjalaisia ”maan tapoihin” – turhaan. Venäläisessä kansojen meressä pohjoiskarjalaiset saisivat toteuttaa heimolleen ominaisia perinnäistapoja kenenkään häiritsemättä – taivas on korkea ja Moskova on kaukana, kuten musikat tapaavat lohkaista. Jää hyvästi, Pohjois-Karjala-projekti!

Toki on tunnustettava, että joensuulaiset eivät ole tykkänään vastuussa suomalaisten henkisestä alennustilasta. Jopa aivan eteläisimmän Perus-Suomen rajojen sisäpuolella on ollut jälleen siksi paljon aivopieruja, että jonkun pitäisi jo kohta avata ikkunat Eurooppaan ja tuulettaa.

Sosialistinen realismi

Kansan Uutisten kolumnisti Emilia Kukkala esittää erinomaisen sarjan kysymyksiä työperäisestä maahanmuutosta ja sen tarveharkinnasta. Vastauksia hän odottaa sekä vasemmistokonservatiiveilta että näiden ääniä kalastelevilta poliitikoilta. Tästä esimerkkinä käy vaikkapa Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi, joka vasta hiljattain ehätti lipaisemaan halpatyövoimaa pelkääviä ammattiyhdistysmiehiä pelaamalla maahanmuuttokritiikkikortin.

Ulkomaalaisvastaisuudella ratsastamista kutsutaan yleensä ”realismiksi”. Fiksun miehen maineessa oleva Mustajärvikin varmistelee selustaansa toteamalla jo etukäteen, että hänen vilpitön tavoitteensa pienipalkkaisten ihmisten maahantulon estämiseksi tullaan tulkitsemaan monenlaisten vihertaistolaisten puheissa rasismiksi.

Mustajärven kielenkäytössä ”yleishumanismi” koostuu täsmälleen samoista sisällöistä kuin perussuomalaisten ahkerasti hokema ”kukkahattuilu”: tavallisen työntekijän pahin vastustaja ei ole Elinkeinoelämän Keskusliiton hyväntahtoinen patruuna, vaan arkielämästä vieraantunut, valkoista miestä apurahapalkalla sortava viherfemakko – se, joka ei koskaan vahingossakaan pohdi, mitä vaikutuksia HALLITSEMATTOMALLA MAAHANTULOLLA on ylikiiminkiläisen betoniraudoittajan ansiosidonnaisiin työttömyyspäivärahoihin.

Eli kuten Emilia Kukkala asian ilmaisee:

Helpot ratkaisut ovat kivoja ja suurimmat valheet helpoimpia uskoa. Persut sen tietävät. Ongelma: kansaa kyykytetään. Ratkaisu: rajat kiinni. Marinoidaan patenttipökäle duunariretoriikassa ja tarjotaan niin kuumana, ettei paskaa ehdi maistaa kun kieli palaa.

Kukaan ei ole kiistämässä Mustajärven toteamaa elinkeinoelämän katalista aikeista. Ilman muuta herrat ja rouvat oikeistopoliitikot haluavat työmarkkinoille lisää ihmisiä, jotka eivät ole perillä oikeuksistaan ja jotka ovat valmiita tekemään töitä työehtosopimuksista piittaamatta tai jopa alle minimipalkan. Tällaisia ihmisiä ovat ulkomaalaiset ja työelämään pyrkivät opiskelijat.

Pöpelikköön rysäytetään, kun työväenpuolueet liittyvät taustakuoroon ja haluavat poistaa näiltä ihmisiltä kaikki oikeudet vaikuttaa omiin asioihinsa.

Siksi Emilia Kukkalan kysymyksiin pitää lisätä vielä tämä:

Työnantaja kiertää ja jopa avoimesti rikkoo jo nyt hyviä tapoja, työehtosopimuksia ja lakia, joten miksi kukaan olettaa, että lain tiukentaminen jotenkin vaikuttaisi työnantajien toimintaan jatkossa?

Elinkeinoelämällä kysymyksessä ei ole mitään miettimistä. Jos työnantaja saa työt teetettyä – vaikka laittomastikin – halvemmalla, hän tekee niin. Kuten Björn Wahlroos on sanonut, yrityksellä ei ole eikä edes saa olla moraalia.

Laiska työväenpoliitikko menee yli siitä, mistä aita on matalin. On vain niin paljon helpompaa vainota kielitaidotonta keikkatyöläistä kuin hänet palkkaavaa yritysrypästä.

Vasemmistoäänestäjä on ansainnut parempaa.

Kauna


Entinen eduskunnan puhemies, pääministeri, valtiotieteen kandidaatti, vääpeli Paavo Lipponen syntyi Pellon kunnassa 23. huhtikuuta Herran vuonna 1941. Tämä tarkoittaa, että koittavana keväänä Suomen kansa pääsee edustajiensa välityksellä juhlistamaan maan kautta aikain suurimman sosiaalidemokraatin 70-vuotispäiviä.

Emerituspuhemies Lipponen on niittänyt mainetta etevänä ja yllättävänä sanankäyttäjänä tavalla, josta hänen ikä- ja aatetoverinsa Aarno Laitinen voi olla vain kateellinen. Tunteikkaista oraatioistaan kuuluisa Lipponen on toitottanut toimittajien iloksi etenkin yhtä sanaa, joka oli ennen hänen lausumiaan verraten harvinainen olio poliittisessa retoriikassa.

  • HS 10.4.2009:

  • HS 27.9.2010:

Siispä kaunaisin mielin ja edessä väistämättä olevan juhlapäivän innoittamana haluaa Kaasuputki-blogi esittää vapaaseen käyttöön ajatuksen

KANSALAISKERÄYKSESTÄ

jolla kootaan 300 euroa Paavo Lipposen 70-vuotissyntymäpäivämatkaan yhdeksi viikonlopuksi Liettuan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, Kaunasiin.

Keräysluvan hankkimisen ja keräystilin avaamisen voinee jättää Mikael Jungnerin huoleksi. Pallo on nyt SDP:n puoluetoimistolla.

Oikeudenmukaiseen verotukseen

Verotus on Suomessa epäoikeudenmukaista. Siksi Pentti Stranius esittää omassa blogissaan, että laajojen kansalaispiirien tulisi kantaa kortensa kekoon, jotta rikkaiden ja etenkään Björn Wahlroosin ei tarvitsisi anoa turvapaikkaa epäilyttävistä ulkomaista.

Siksipä ehdotankin kansalaiskeräystä jatkuvassa velka- ja jälkiverokierteessä kituville suuryrittäjille. Keräys voisi alkaa siten, että kaikki sosiaalitukea saavat ja muut työtävieroksuvat velvoitettaisiin lippaineen kadulle. Yksikin euro voi pelastaa yrittäjän, esimerkiksi Wahlroosin pakomatkalta Bermudalle tai Monacoon!

Tässä huomaamme, millainen samettitakkinen humanisti Stranius on. Keräyksinkö pitäisi paikata aukkoja, joita lainlaatijat ovat yhteiskunnan turvaverkkoihin repineet? Vain houkka jättää asiat hyväätarkoittavien tuntemattomien toiminnan varaan. Kolmannen sektorin puuhakas toimeliaisuus ei koskaan vastaa vahvan valtiokoneiston kylmää tehokkuutta. Siksi Stranius on väärässä ja Wahlroos oikeassa.

Suomessa on progressiivinen verotus, joka tarkoittaa, että tulojen kasvaessa veroprosentti kasvaa. Muutama laskutoimitus riittää näyttämään, mikä tässä mättää.

Vuoden 2008 verotuksen mukaan Björn Wahlroos tienasi ansiotuloina 1 970 250,32 euroa – siis noin kaksi miljoonaa – ja lisäksi hän sai pääomistaan tuottoa 13 618 918,17 euroa, pyöreästi sanottuna vähän yli kolmetoista ja puoli miljoonaa. Wahlroosin ansiotulojen veroprosentti oli noin 30 ja verotuskunnasta riippuen hän joutui myös osallistumaan kunnallisveroäyrin maksamiseen, mikä lienee Halikossa ollut 18,5 %. Yhteensä, eri vähennysten jälkeen, hänen ansiotuloistaan on pidätetty 47–48 %.

Pääomatuloistaan Wahlroos on pulittanut veroja 28 %.

Vaikka prosentit ovat hiukan muuttuneet sitten toissavuoden, voidaan Verohallinnon näppärällä laskurilla arvioida, että Björn Wahlroos antoi yhteiskunnalle liki 4,8 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa, että Wahlroos joutui selviämään vuoden 2008 joulusta ainoastaan 11 miljoonaa euroa rikkaampana kuin edellistalvesta.

Verrataanpa Wahlroosia halikkolaiseen lounaskahvilatyöntekijään, joka tienaa 1 200 euroa kuussa, mitä nyt syljeskelee kaupungilla heinäkuun ajan Kelan päivärahalla. Hänen veroprosenttinsa olisi vuonna 2010 vain 8,5 %. Lähes neljäkymmentä prosenttiyksikköä vähemmän kuin Åminnen kartanonherralla! Hänen 1 150 euron veronsa ovat kuin hyttysen pissa valtameressä verrattuna Wahlroosiin. (Yksinkertainen prosenttilasku osoittaa, että baarikassan koko vuoden veropipari on naurettavat 0,02 % Wahlroosin muhkeasta verokakusta.)

Tässä tulemme asian ytimeen.

Eräät keskustelijat ovat toivoneet verotuksen oikeudenmukaistamista siten, että yhä suurempi osa valtion verokertymästä olisi tasaveroja. Tätä ovat esittäneet ja tämän aikovat toteuttaa muiden muassa herrat ja rouvat ministerit Kansallisessa Kokoomuksessa, Suomen Keskustassa, Vihreissä De Gröna ja Suomen Ruotsalaisessa Kansanpuolueessa.

Vaatimus on oikeansuuntainen, mutta mieletön. Björn Wahlroosin ja muiden ultrarikkaiden maastapakoa ei näillä kikkailuilla voida estää. Jopa Jari Sarasvuon voidaan ounastella kaasuttelevan Jaguariaan levottomasti ruotsinlaivan ajorampin edessä, kun koko kansakunnalle mätkähtää yhteinen – esimerkiksi 29 prosentin suuruinen – vero.

Mitä se auttaa? Rikkaiden verotus on edelleen liian suurta ja heidän pietarinpenningeillään joudutaan elättämään kokonaista armadaa väitöskirjatutkijoita, kantaupseereita, liikennepoliiseja ja maahanmuuttoviranomaisia. Kuulemme Björn Wahlroosin hypistelevän Bermudan lentolippuaan.

Oikeasti ratkaisu on yksinkertaisuudessaan kaunis. Se on koko ajan ollut kaikkien silmien edessä. Progressiivinen verotus on avain, vasemmisto on ollut alusta asti oikeilla jäljillä.

Käännetään progressio ympäri! Pienistä tuloista ei kerry kovinkaan paljon veroa näillä 8,5 prosentin ennakonpidätyksillä, mutta 47,5 % on jo aivan toinen juttu. Antamalla leijonanosan rahoistaan yhteiseen kassaan nämä pienituloisetkin osallistuvat kestävän valtiontalouden rakentamiseen. Samalla superrikkaat pääsevät ikeestä, joka heitä on kuristanut. Tililtä ei enää katoa miljoonia, vaan vain satojatuhansia.

Niinpä kun Björn Wahlroos seuraavana keväänä käväisee lounaspatongilla kotikylänsä raitilla, häntä palvelee ylpeä kassahenkilö, jonka tasainen katse kohtaa korskean kartanonherran silmät ripsenkään värähtämättä. Nyt myyjä tietää niin kuin asiakaskin, että he ovat tasa-arvoisia yhteiskunnan jäseniä. Heidän veroillaan pyöritetään maata. Molemmat tyytyväisiä osaansa. Rikas antaa vähän paljostaan ja köyhä kaiken vähästään.

Äbäläwäbälä

Hommaforumin slangisanastossa on hakusana ”äbäläwäbälä”. Sana on mainio esimerkki peilikuvasta, joka näyttää niin rumalta, että sen on pakko esittää raiskaajaislamistia.

äbäläwäbälä: 1. kiihottuneen kansanryhmän tunnusääni. 2. kohtuuttoman raivokas ja aggressiivinen reaktio lähes mihin tahansa kuviteltuun tai todelliseen vääryyteen. 3. ennakoi palavia suurlähetystöjä ja AK-47:n pauketta. 4. erään uskonnollisesti hartaan ihmisryhmän reaktio sikapartikkeleihin. 5. käsittämätön molotus josta han-suomalainen ei saa selvää.

Suomen valtionrajojen sisällä, Suomen kansalaisuuteen syntyneiden joukossa, on huomattava vähemmistö, jonka herkkiä tunteita loukataan alituisesti. Kyseessä eivät ole muslimit, joita loukattaisiin joulujuhlilla, tai feministit, joita loukattaisiin kikkelikorteilla.

Kyseessä ovat perussuomalaiset, joita loukataan aivan kaikella.

Rockmuusikko kirjoittaa ensimmäisestä pizzastaan? Äbäläwäbälä! Toimittaja muistelee kutsuntojaan? Äbäläwäbälä! Näennäisesti mihinkään liittymättömät pikku-uutiset ja löysästi virtuaaliseen kahvipöytään murustellut mielipiteet ovatkin yllättäen mittaamattoman valtavia, syvästi mieltä pahoittavia solvauksia. Taaskaan jotakuta ei ole kunnioitettu jollain tavalla!

Nettipalstojen äbäläwäbälä-porukka vaikuttaisi karkeasti ottaen olevan sama kuin Perussuomalaiset rp:n kannattajakunta. Havainto – joka saattaa olla toki vääräkin – on surullinen. Huolimatta Hommaforumilla tai helsinkiläisen kielitieteilijän blogissa viljellystä yrityksestä sarkasmiksi perussuomalaisten aate on ilmeisesti yksioikoinen, prinsessanherkkä tosikkous.

Siinä on jotain räjähdysherkkää. Miksi he eivät voi lakata alentamasta itseään?

Voi kun me ollaan juntteja

Vastuullinen markkinatalous |  9.9.2010 11:11

Yhteinen nimittäjä tällaisille kirjoituksille on ruokakulttuurin puolustaminen, kunhan se on muuta kuin suomalaista ruokakulttuuria.

On roskapuhetta, ettei Suomessa olisi suuri määrä hyviä ja taidolla tehtyjä ruokia. Niitä voi pitää yhtä hyvin korkeakulttuurina kuin jotain sushia. Myös köyhyys on luonut kekseliästä ruokakulttuuria.

Onko alemmuuskompleksin taustalla jokin topeliaaninen omakuva savupirttien pimeissä nurkissa puurolusikoita vuolevista maaorjista, sitä ei kukaan tiedä. Tosiasia kuitenkin on, että melkoinen letka ihmisiä uskoo aivan vilpittömästi olevansa huonompia kuin toiset. Timo Soinin nerokas keksintö oli valjastaa tämä kollektiivinen tappiomentaliteetti politiikkansa käyttöenergiaksi. (Asia, josta Jyrki Lehtola on sanonut kaiken tarpeellisen.)

Mikä vääryyksien kimara! Ruotsinkieliset. Kansanedustajat. Feministit. Tuohtunut HS.fi-keskustelija kestää talvisodan vaikka kymmenesti, mutta elitismi on liikaa.

Joopa joo

Piikki |  3.9.2010 15:29

On hienoa harrastaa moraalisäteilyä ja olla hiukan parempi kuin muut. Sillä saattaa tehdä vaikutuksen johonkin Kainuusta kaupunkiin muuttaneeseen Marimekko-paitaiseen opiskelijatyttöön.

Sen sijaan en ymmärrä sitä, että väsynyttä MM95-läppää heittävät nuoret parrakkaat vasemmistopoitsut fanittavat itse hyvinkin usein esimerkiksi vanhoja siirtomaaisäntiä. Nimimerkillä ”Arhinmäen Pave”. Eikä minulla mitään sitä vastaan ole, onhan kaiken hiukankin vieraan ja tuntemattoman palvonta nykyään mediaseksikästä.

Vietin itse 12kk harmaissa, vaikka ainakin puolet siitä ajasta oli luppoaikaa. En minä sitä nyt mitenkään pahalla muistele. Jos ei muuta, se opettaa ainakin erilaisten ihmisten kanssa toimeen tulemista ja siinä oppii suvaitsemaan hieman muitakin ihmisiä kuin yliopiston käytävillä postailevia maailmanparantajia.

Verraten matalien luokkaerojen, kattavan peruskoulutuksen, pitkälti ilmaisten ja valtion rahoilla tuettujen keski- ja korkea-asteen opintojen maassa jako eliittiin ja rahvaaseen on tietenkin täysin keinotekoinen. Suomessa ei oikeasti ole eliittiä, koska ei ole proletariaattiakaan. Aidosti yläluokkaisia on yhtä paljon kuin aidosti köyhiä: virhemarginaaliin mahtuva promille.

Vaikka akateeminen tutkinto periytyy vahvasti, ketään ei sentään ole estetty hankkimasta opillista sivistystä. Kiitos tasapäistävän peruskoulutuksen jokainen lapsi on päästötodistusta pokatessaan jo sangen tietoinen vaihtoehdoistaan. Herroja koulutetaan liukuhihnalla. Maistereita riittää jopa johtamaan populistipuolueita.

Niinpä jako ”meihin tavallisiin ihmisiin” ja ”noihin kuvottaviin elitisteihin” tehdään pienimpien mahdollisten erotteluiden avulla. Yleensä syy on tyystin kuvitteellinen. Kun palkkiota vastaan lehteen kynäilevä sanaseppo päästää näppäimistöltään lorahtamaan kaikkein latteimmankin mielipiteen – ”meidän pitäisi suvaita ulkomaalaisia” tai ”tokihan homot saavat naimisiin mennä” – äbäläwäbälä-lukija kokee tämän kannanoton olevan äärettömän radikaali, juuri häntä kohti suunnattu piikki.

Tietenkään mielipiteellä itsellään ei ole väliä. Koska se oli lehdessä ja jonkun naamakuvalla varustettu, sitä tulee vähätellä ja vastustaa.

röyh

Felix Welt |  9.9.2010 18:46

Jonkun linjoille voisi tehdä hyvää kokeilla välillä kalakeitto ja ruisleipä -linjaa. Ai niin, mutta sehän ei oikein näytä uskottavalta vieruspöytään. Rokkarin ”sosiaalinen pääoma” voi huveta silmissä.

Elitisti on tavallisen ihmisen äärimmäinen vastakohta. Elitisti on arveluttavan vapaamielinen yksilö, joka tekee elämässään valintoja. VALINTOJA!

arvokysymys

vastakiiski |  3.9.2010 9:35

Sehän on täysin selvää, että koko yhteiskunta on Perttu Häkkistä varten mutta ei missään nimessä toisin päin. Eipä noissa kirjoituksissa kyllä ole paljoa annettavaakaan.

Pietistinen perussuomalainen ei missään nimessä ajattele itse, vaan tekee niin kuin pitääkin. Niin kuin on tapana. Elitismin kauheus on juuri siinä, että sen harjoittajat kuvittelevat voivansa tehdä ihan mitä tahansa – kuten syödä sushia tai jättää armeijan käymättä.

Seuraavaksi ne elitistit varmaan kuvittelevat voivansa ryhtyä johtajiksi meille kasvottomille tavallissuomalaisille. Huhhuh! Pitääpä äkkiä äänestää jokin rehellinen kansanmies eduskuntaan, ettei niin kävisi.

Ajopuuteoria 2.0

Paras hetki perehtyä Suomen vaaleatukkaisen kansan uusimpiin ajatuskuvioihin on heti aterian jälkeen, sushin jäänteitä Wolfberger Grand Cru Eichberg Gewurztraminer 2006 -valkoviinillä suusta huuhdellessa, kun olo on aavistuksen verran uhkarohkea ja sielussa palaa halu tehdä urotöitä. Edustakoon tässä tapauksessa Suomen kansaa vaikkapa Antti-Pekka ”AP” Pietilä, jolla sentään on telepaattinen yhteys tuon myyttisen sankarikansakunnan kanssa.

Ai, kuka on tämä AP?

Harva enää muistaa tätä 1990-luvun taistelevan talousjournalismin suurinta lupausta. Ennen kaikkea Pietilä oli – ja on – tuttu verevästä keskustavastaisuudestaan. Kun hän sai potkut Ilta-Sanomien päätoimittajan tehtävistä vuonna 2006, syypää oli ilman muuta Suomen Keskustan puoluetoimisto, jossa Elders of Zion koko ajan ohjailevat Suomen talouselämää ja äärettömän ovelasti pitävät oman puolueensa kannatusta alhaalla.

Nykyisessä asemassaan Antti-Pekka Pietilä (s. 1954, Raisio) on Suomen Silvio Berlusconin, Eero Lehden, mediatalon suurimpien julkaisujen päätoimittaja ja koko organisaation ehdoton capo bastone. Konservatiivisen kaupunkilehtiketjun pääideologina Pietilä onkin löytänyt henkisen kotinsa. Ei enää huolta keskustalaisista ajatuspoliisesta, saati muista stalinistisista kukkahattutädeistä. On vain Pietilä itse ja perustuslain suoma oikeus ynnä velvollisuus tuntea homofobiaa, naapurikateutta ja rasismia. Tai ainakin tällaisen kuvan saa, kun lukee Pietilän tuoreimman kolumnin, joka on painettu valtakunnanlaajuisesti kaikkiin Eero Lehden kustantamiin lehtiin.

* * *

Kansansa tuntevan Pietilän mukaan suomalaisten enemmistö salaa kannattaa samaa kuin kuka tahansa kelpo wahhabiitti – homojen kivittämistä, avioerojen kieltämistä ja muiden uskontokuntien vainoamista – mutta he vaikenevat asiasta, koska taqiyya:

Valtaosa eli 60 prosenttia suomalaisista on valmis kiristämään maahanmuuttoa. Joka kymmenes hyväksyy iskut homoparaatia vastaan. Björn Wahlroosin ajatus rikkinäisten perheiden tuloksia tuottamattoman sosiaalituen lopettamisesta saa kannatusta, vaikka harva sanoo sitä ääneen – ei mielipiteensä vuoksi vaan siksi, että leimautuisi olemaan samaa mieltä Wahlroosin kanssa.

Selvä juttu, todisteiden puuttuminen on aina tärkein todiste. Valitettavasti avaruussäteilyllä on ollut oma haitallinen vaikutuksensa lähdekritiikin ohella myös retoriikkaan, sillä science fiction -henkisesti nimikoitu kolumni ”Nyt on kysymys ääri-ilmiöiden ylivallasta” äityy huikeaksi surrealismiksi jo heti seuraavassa kappaleessaan. Pietilä lienee unohtanut foliopiponsa kotiin, sillä kukaan ei tiedä, missä kaupungissa hän saattanut nähdä tämän:

Ääri-ilmiöt kuten itsensä tyydyttäminen kadulla, rakasteleminen puistonurmikolla keskellä päivää, homojen näyttävät suudelmat katukulkueissa, uskonnollisten fanaatikkojen palopuheet, venäläisten poliittiset uhkailut, pääministerin valehtelu ja muslimien hunnut nostavat suomalaisten tunteet pintaan. Emme hyväksy, että pakolaisäiti ostaa sosiaaliavulla kalleimmat mahdolliset sateenvarjorattaat lapselleen.

(Sinänsä puuttumatta Pietilän erinomaiseen hallusinointiin on kysyttävä, keitä ovat nämä ”me”, joita vallan erityisesti harmittaa, että pakolaisäiti käyttää saamastaan sosiaalietuudesta vähän arveltua isomman osan lastenrattaiden ostamiseen. Kaljaanko se kalliiden ja halvempien rattaiden hintaero pitäisi käyttää?)

* * *

Tekstissään Pietilä toteaa epämääräisten tutkimusten väittävän, että kaikki suomalaiset (entisen taloustoimittajan laskuoppi on tässä kohdassa keskimääräistä luovemmalla tasolla) ovat muukalaisvihaajia ja rasisteja. Itse hän ei voi tähän rakentamaansa olkinukkeen uskoa, sillä Suomessa on kaksi äärimmäisen erilaista rotua:

Mielipidemittauksia tulkitaan niin, että suomalaiset ovat rasisteja ja muukalaisvihaajia. Voiko se olla totta maassa, jonka kantaväestö on geeniperimältään kuin kaksi kansaa. Länsi- ja itäsuomalaisten sukujuuret ovat etäämmällä toisistaan kuin saksalaiset englantilaisista. Karjalan murre on toinen kieli verrattuna Turun murteeseen.

Elintapamme, kansanluonteemme ja sairauksiemme syyt jakautuvat syntyperämme mukaan. Kaikesta huolimatta suomalaiset elävät sovussa ilman keskinäistä rotuvihaa. Vain intialaista sukujuurta olevien mustalaisten keskuudessa jatkuu verikosto.

Geenideterminismissään vankka Pietilä on huomannut, että itäsuomalaiset eivät puukota länsisuomalaisia tai päinvastoin, kuten he tekisivät, jos he olisivat rasisteja. Mitä he siis eivät ole, tutkikaa vaikka DNA:tanne. Itse asiassa Suomen henkirikokset ovat tykkänään intialaisille niin tyypillisen verikoston seurausta. Ketkä tässä nyt ovat rotusortajia? Jos suomalaiset ymmärtäisivät oman parhaansa, he jäljittäisivät kaikki suvut, joissa on vähänkään intialaisperimää, ja tuhoaisivatlähettäisivät pois joka iikan. Tämän jälkeen rotupuhtaat länsi- ja itäsuomalaisgeenit voisivat jatkaa rauhanomaista rinnakkaiseloaan, mitä nyt puukkotehtaiden konkurssit vähän venettä keikuttaisivat.

* * *

Aleksanterinkadulla masturboivan venäläisen islamistiäidin sateenvarjorattaat suutelevine homovauvoineen eivät kuitenkaan ole yksin syy siihen, että Antti-Pekka Pietilän henkisellä työpöydällä on jokunen ylimääräinen kuvake. Ongelma on vastaanottajan, ei lähettäjän päässä. Miten tulisi suhtautua maailman muuttumiseen, kun ikävien ateistimuslimien vaatimuksesta suomalaiskouluissa ei saa enää veisata virsiä eikä papin aamen enää siunaa miehen ja naisen välistä sukupuolineutraalia avioliittoa? Ne penteleen ääri-ilmiöt! Aivoni sulavat!

Vastustammeko sittenkin vain kärjistyksiä ja ääri-ilmiöitä, kun olemme ihmeissämme elintapojemme muutoksesta ja perinteidemme murtumisesta. Sukupuolineutraali avioliitolaki pyyhkisi pois kirkkohäät. Muslimien uskonnollisen tasa-arvon toteuttaminen on jo poistanut monista kouluista suvivirren ja perinteiset joulujuhlat.

Ei enää kirkkohäitä! Perinteet, jotka tunnetusti ovat Kansallisarkistossa tyhjiössä säilytettyyn titaaniharkkoon timanttijyrsimellä uurrettuja Viestejä Jumalalta, ovat nyt murtuneet. Koskaan ennen niin ei ole käynyt. Esimerkiksi koulujen joulujuhlat, jotka keksittiin satakunta vuotta sitten, ja joita kutsuttiin aina 1900-luvun lopulle nimellä ”kuusijuhlat”, ovat ikuista perinnettä, joka säilyi miljoonien vuosien ajan täsmälleen muuttumattomana, kunnes tapahtui hallitsematon maahanmuutto ja itsensä Väinämöisen ensiesittämät jouluvirret melkein vaihdettiin muihin lauluihin yhdessä suomalaiskoulussa.

Suomi, jossa on neljännesmiljoona Suomen ulkopuolella syntynyttä asukasta – yksi jokaista kahtakymmentä impivaaralaista pellavapäätä kohti –, on tämän asian kanssa enemmän kuin pinteessä. Länsisuomalaisuuttaan häpeävän Pietilän mukaan kaikki johtuu hänen oman rotunsa ruotsalaistyyppisestä hengen heikkoudesta. Tilanne olisi aivan eri, jos Suomea johtaisivat perimältään itäiset henkilöt. Kuten Vladimir Putin. Ilmeisesti Tarja Halonen tai Paavo Lipponen eivät sittenkään edusta itäsuomalaista kromosomistoa.

Hollannissa, Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa kysytään avoimesti, mihin vedetään raja vähemmistöjen vaatimusten ja enemmistön keskivertoelämän ja perinteiden välille? Venäjällä enemmistö ei ajelehdi kulttuurisena ajopuuna, jota suvaitsevuuden ylilyönnit heittelevät. Tekevätkö suomalaiset oman valintansa läntisen vai itäisen geeniperimän mukaan?

Röyh.

Terroristien tappavat banderollit

Hanna-Leena Hemming sanoi jälleen muutamia päättömyyksiä, mutta koska asiaa on käsitelty paremmin täällä, jääköön enempi kommentointi sikseen.

Aiemmin Hemming on tullut kuuluisaksi lausunnostaan, jonka mukaan köyhyys ja kouluttamattomuus on oma valinta – halutessaan kuka vain voi olla Jorma Ollila. Mielipide, jota jopa Jari Sarasvuo piti paksuna.

Hemming ei aio asettua ehdolle vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Uudenmaan vaalipiirissä pohditaan jo kiivaasti, kenelle onnekkaalle äärioikeistolaiselle demagogille kaikki nämä löylynlyömät, emännättömät äänet periytyvät.

Vapauden apostoli

UUTISKOOSTE: Näin paljon valkoisia heteromiehiä sorrettiin yhdessä viikossa
3.7. Helsingin Setan Pride-kulkueeseen hyökätään paprikasumuttimien, mahdollisesti kyynelkaasun ja savupommien voimin. Tekijät jäävät kiinni esiinnyttyään omilla kasvoillaan MoonTV:stä alkaen vähän jokaisessa mediassa. | Muslimiraiskaajien homomarssi (Kaasuputki)
8.7. HeSetan toimistoa vandalisoidaan. Ikkunoita rikotaan ja oviin maalataan yritykset natsisymboleiksi. | Helsingin Setan ikkunoita rikottiin perjantain vastaisena yönä (Yle)

Päivi Räsänen kirjoittaa mielipiteen, jossa hän epäilee vapaamielisten ihmisten olevan syypäitä äärioikeistolaisten osoittamiin väkivaltaisiin purkauksiin. | Väkivallan tekoja (Päivi Räsäsen blogi)
9.7. Kristillisdemokraattien viestintäpäällikkö Asmo Maanselkä väittää Setan – ja muiden vähemmistöryhmien ja niitä edustavien järjestöjen – kokemia fyysisiä vastoinkäymisiä näiden vähemmistöryhmien omaksi viaksi, koska homot ja ulkomaalaiset eivät ymmärrä näyttää sinisilmäisiltä heteroseksuaaleilta. Lisäksi Maanselkä syyttää Setaa suvivirren kieltämisestä ja avioliittovastaisuudesta. | Pride-paraati on myös provokaatio (Keskisuomalainen)
10.7. Tuulikki Ukkola avautuu. | Ikäviä kommentteja (Uusi Suomi)
12.7. HeSetan jäsenmäärä kohoaa neljälläsadalla.| Iskut aiheuttivat jäsenryntäyksen Helsingin Setaan (Kansan Uutiset)

Homojen, ympäristöliikkeen ja vasemmistolaisten olemassaolosta, kioskimurroista, huonosta yleiskunnosta ja milloin mistäkin vääryydestä on tapana syyttää vapaata kasvatusta. Jos lapsi saa toteuttaa jokaista impulssiaan, hänestä kasvaa militantti punavihreä lesbofeministi – etenkin, jos kyseessä on poikalapsi. Tarvitaan kuria, vitsaa ja rangaistuksia! Lasten pitää oppia käyttäytymään ja kunnioittamaan vanhempiaan!

Aikuisten, sitä vastoin, tulee saada antaa periksi pienimmillekin mielihaluilleen. Hyvät käytöstavat ovat aivan liikaa. On voitava piereskellä, panna veitsi suuhun, jättää kädet pesemättä vessassa. Ennen kaikkea aikuisen sydän pakahtuu, jos hän ei saa solvata lähimmäistään.

Tai näin ainakin väittää kansanedustaja Tuulikki Ukkola (s. 1943).

Ukkolan mukaan homoseksuaalien ja ulkomaalaisten kimppuun käyminen on vain eräs tapa rimpuilla ulos poliittisen korrektiuden pakkopaidasta, toteuttaa aikuisen ihmisen luonnollista tarvetta sanoa neekeriä neekeriksi. Niin kuin hänen nuoruudessa aina sanottiin. Silloin noottikriisin aikaan.

Kun ihmiset eivät saa sanoa julkisesti mitä haluavat, osa syyllistyy salaa pahoihin tekoihin. Sellaisiin kuin iskut Pride-kulkueseen ja Setaan. Viharikoslaeilla ja muilla juridisilla keinoilla ei kammeta ääri-ilmiöiden syntyä, vaan pikemminkin lietsotaan niitä. Kun ihminen joutuu piilottamaan vihaiset ajatuksensa sisäänsä, se purkautuu ilmoille tuhoisina tekoina.

Ukkola on prikulleen oikeassa. Suomessa ei ollut yhtään rasismia tai homofobiaa kolmeen vuosikymmeneen sodan jälkeen. Ennakkoluulot ja -asenteet loistivat poissaolollaan. Esimerkiksi Tuulikki Ukkolan synnyinpitäjässä Taivalkoskella ei ollut ainuttakaan Pride-iskua koko Kekkosen valtakauden aikana. Eikä Ukkola itse kokenut tarvetta lyödä ulkomaalaista tai edes perustaa Hommaforumia, sillä hän saattoi vapaasti, yhdenkään vähemmistövaltuutetun estämättä huudahtaa: ”Hei neekeri, et ole tainnut käydä suihkussa, kun olet noin ruskea!”

Tai siis hän olisi voinut sanoa noin, jos Suomessa olisi tuohon aikaan ollut suihkuja. Tai tummaihoisia.

* * *

Tuulikki Ukkolan suhtautuminen ympäristöjärjestö Greenpeaceen ansaitsee sekin oman huomionsa. Kansanedustaja Ukkola tuomitsee koko järjestön ja sen toimintatavat. Laillista esivaltaa vastaan ei saa häiriköidä, kansanedustajia ei saa härnätä. Suomessa on kilttejä, omaa puheenvuoroaan odottavia ympäristöjärjestöjä, joten pois tuollaiset mesoajat!

Tämä hämmästyttää. Miksi suoraan toimintaan uskova järjestö ei saa samaa ymmärrystä kuin lapsia kaasuttavat homofobit? Mikä vasta äsken oli vallanpitäjien vaientamien nuorten sananvapautta, onkin nyt terrorismia. Onkohan tässä virhe? Ukkolaa entuudestaan tuntemattomalle lukijalle näennäinen kaksoisstandardi on ylittämätön ongelma. Mutta turhaan! Tuulikki Ukkola ei milloinkaan ole esittänyt ristiriitaisia väitteitä. Eikä esitä nytkään.

Ukkola on looginen loppuun asti: Greenpeacea ei tarvitse kuunnella, sillä se ei ole demokraattinen kansalaisjärjestö, päinvastoin kuin Pride-kaasuttajat.