Yleisradion toimitusjohtajaksi valittiin sopivin, ei mitenkään yksiselitteisesti pätevin henkilö. Valtiovalta osoitti teollaan huolenpitonsa. Eihän valtakunnan keskeistä viestintäjättiläistä voi jättää vääriin käsiin. Tarvitaan mies, jolla on suhteet kunnossa. Miten olisi Nokia Siemens Networksin Lauri Kivinen?
Valinta oli poliittinen, tietenkin, vaikkakaan ei puoluepoliittinen. Itse asiassa Yleisradio sai ensimmäisen julkisesti sitoutumattoman johtajansa liki viiteen vuosikymmeneen.
Edellinen puolueisiin sitoutumaton pääjohtaja oli Eino S. Repo.
Sosiaalidemokraattia ei voida enää valita mediatalon johtoon. Pätevääkään. Ei siksi, että demarit olisivat jotenkin vaarallisia vallankumouksellisia, mutta… Päätöstä on kiitelty. Pitäähän nyt Hakaniemessäkin jo tunnustaa tosiasiat.
Tosiasioiden tunnustaminen on suomalaisten leipälaji. Muualla maailmassa sitä sanotaan aivan oikeutetusti suomettumiseksi.
Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.
Se valitsee laulut, joka maksaa viulut.
Vahvempansa edessä nöyrtyminen on kansakunnan selviytymisstrategia. Sotasyylliset tuomittiin perustuslakia rikkovilla hätäisesti kyhätyillä lakipykälillä. Ja viimeistään yöpakkashallituksesta ja noottikriisistä toivuttuaan päättäjät riensivät, presidentti etunenässään, hakemaan neuvoja Tehtaankadulta. Nyt meininki on sama, mutta osoite Keilaniemi. Siellä jokaisella poliitikolla on oma kotinoksunsa.
SNS:n tilalla on NSN.
Eli niin kuin uussuomettumisen kummisetä, Don Sauli Niinistö sen sanoisi: ”Jep-jep”.
Nokian asema uutena valvontakomissiona näkyi kauneimmin Lex Nokiassa, jossa kansalaisten perusoikeuksia loukattiin kertaheitolla roimemmin kuin koko 70-luvulla yhteensä. Säädöstä sorvailleet lainlaatijat käyttivät reippaasti aikaa ja vaivaa selittääkseen oppimattomalle rahvaalle, mitä ”yleiset syyt” tarkoittavat 2000-luvulla.
Eikä kyse ole yksinomaan valtiovallan harjoittamasta Nokia-lipomisesta. Punaiset vuorineuvokset kumartavat nyt Kallasvuota, syvemmin kuin Brezhneviä koskaan. Nokiaan suhtaudutaan kuin totuuteen. Jokainen Nokiassa esimiesasemassa ollut henkilö on likipitäen täydellinen ihminen, jolla on pätevyys minkä hyvänsä yrityksen johtoon. Jos todellisuus ja Nokia ovat ristiriidassa, sitä pahempi todellisuudelle.
Nokian entinen iso kiho Jorma Ollila on jo vuosikausia ollut Suomen hengellinen johtaja. Hänen oraakkelinlausuntojaan kysytään niinkin herkillä alueilla kuin suomalaisnuorten koulutuksessa. Aalto-yliopisto on synnytetty vain Nokiaa varten. Edes Tampereen yliopisto ei ollut koskaan yhtä yksisilmäinen ideologiassaan.
Maineikas lehtikuva vuodelta 1987, jossa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Mihail Gorbatšov soittaa kotiin Nokian Mobiralla, oli enemmän kuin mainostemppu. Se oli totuus. Siinä NKP siirsi vallan Suomessa kännykkätehtaalle.
Kiehtovaa kyllä, ainoana puolueena Suomen Keskusta on onnistunut verkostoitumaan molempiin mammutteihin peräti henkilötasolla. Siinä on opiksi otettavaa muissa puolueissa.
Valinnan perusteista piittaamatta sen pohjalta käyty keskustelu – tai keskustelun puuttuminen – on kuvaavaa. Herroja ei meillä vihata saati pelätä, vaan ihaillaan varauksettomasti. Riittää, kun käyttää kravattia ja pitää muodollisen etäisyyden – kumpikin asioita, joita Mikael Jungner ei oikein hallinnut.
Etenkin Sanoma Oy:n lehdissä, joissa Jungneria on vihattu oikein toimitusjohtajan määräyksestä, on Lauri Kivistä varten haettu suuria sanoja synonyymisanakirjasta. Uutta poikaystävää kuvaillaan termeillä, joista Kim Jong-Ilkin olisi tyytyväinen:
Ikävä kyllä aivan kaikki eivät ole osanneet riemuita Yleisradion uudesta toimitusjohtajasta. Effi ry:n mielestä Lauri Kivisen edellinen työnantaja, Nokia Siemens Networks, ei olisi saanut myydä toisinajattelijoiden vakoiluun käytettävää tekniikkaa Iraniin. Voima-lehden blogissa Hanna Nikkanen summaa koko keskustelun.
Helsingin Sanomat tietenkin uutisoi kritiikin, mutta toteaa heti perään, että jos jotain tekniikkaa olikin myyty, niin vain ihan pikkuista. Ja jos sitä joku käyttäisi, niin demokraattisin perustein vain. Ja jos NSN sitä ei olisi myynyt, niin joku toinen. Ja muutenkin syytös on aivan väärä.
Turkulainen Jarkko Suo riehui Helsingissä, koska hänen kuuma eteläpohjalainen verensä niin vaati. Rammsteinia katsomaan tullut yleisö oli joutua 