kommentti – Sivu 10

Avoin kirje James Hirvisaarelle

Hyvä Veli,

en ole kirjoitellut sinulle aikaisemmin, koska olet väärästä vaalipiiristä, väärästä puolueesta ja – myönnettäköön – mielestäni väärässä. Nyt kuitenkin panin merkille, että olet siirtymässä pois kansanryhmiä vastaan kiihottamisen tieltä, kohti kompromissihaluista keskustavasemmistoa. Olen iloinen tästä kehityksestä.

Sanot Uuden Suomen Puheenvuoro-kirjoituksessasi näin:

Terrorismi on täysin saatanallinen keino pyrkiä vaikuttamaan politiikkaan pelolla.

Ja silti tunnustat, että terroristi lienee osin oikeassa. Eihän kukaan huvikseen murhaisi lapsia. Taustalla on oltava jokin järkevä, perusteltu motiivi. Tämä on mielenkiintoinen ja perussuomalaisittain nähtynä yllättävän ”ymmärtävä” lähtökohta pohtiessamme kaikkea terrorismia.

Blogitekstisi kommenteissa valat erikseen öljyä laineille toteamalla, että ”tyypillä kilahti kun tuli mitta täyteen”. Ehkä hiukan samalla tavalla kuin Osama Bin Ladenilla ”kilahti”? Tämä osoittaa, että sinulla on suuri ja avara sydän. Tekoja ei tosiaankaan voi perustella vain vakaumuksella saati yleistää koskemaan tekijänsä kulttuuria.

Hiukan oudoksun pitkin tekstiä luettavissa olevaa oletustasi, että suostumalla terroristien vaatimuksiin lakien ja tapojen muuttamisesta voitaisiin rakentaa kestävää yhteiskuntarauhaa. Etenkin, kun vaikutat uskovan, että terroristien tahtoa tulisi mukailla peräti ennaltaehkäisevästi. Suhtaudutko samoin myös islamistiryhmittymien kokemaan ”vääryyden tunteeseen”?

Sanot myös kommenteissa:

Ei politiikka eikä retoriikka muutu vääräksi sen perusteella, että joku pahuuteen langennut yksilö menee äärimmäisyyksiin ja alkaa toimia rikollisesti.

Ääriliikkeitä ei synny, jos yhteiskunta on oikeudenmukainen ja jos ihmisten oikeustajua kunnioitetaan

Sanasihan ovat sellaisenaan sovellettavissa myös Al-Qaidan tapaisiin ryhmittymiin. Islamismi ei ole muita poliittisia aatteita tuomittavampi siksi, että sen nimissä on tehty rikoksia. Terroristit kun kuitenkin ovat vain hajapisaroita maltillisuuden valtavirrassa. Tätä olen yrittänyt toitottaa itsekin kaikille.

– – –

HV, blogitekstissäsi uskot, että ”järkevällä maahanmuuttopolitiikalla voitaisiin hillitä jännitteitä ja torjua hyvin monia ongelmia, myös tällaisia hirmutekoja”. Vaikka itse hiukan kyynisenä vasemmistolaisena arvelen, ettei Anders Behring Breivik olisi jättänyt iskuaan tekemättä maahanmuuttopolitiikan muututtuakaan, koen tässä olevan jotain viisautta.

Suomalainen maahanmuuttopolitiikka on ihmiarvoa alentavaa ja vainoharhaista eikä sen muuttaminen hiukan inhimillisemmäksi ainakaan olisi pois ”uskosta, toivosta ja rakkaudesta”, jotka luettelet oman toimintasi motiiveiksi. Esimerkiksi perheenyhdistämisissä olisi syytä pikaisesti väljentää säädöksiä tai ainakin niiden tulkintaa ja täytäntöönpanoa. Samalla kotouttamiseen ja kielikoulutukseen voisi lisätä tuntuvasti määrärahoja. Niin myös maamme valtaväestön asennekasvatukseen, jotta pelkäisimme vähemmän ja luottaisimme enemmän. Kukaties se vähentäisi väkivallantekojen riskiä lintukodossamme. Onhan rasismi ja rasistisesti motivoitu väkivalta yksi maamme inhottavimmista ongelmista.

Tuus,

Jami Järvinen

Kaasuputki

Hullutusneuvottelut

Kun Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti, ettei hän neuvottele hallitustunnustelija Jyrki Kataisen kanssa edes hallitukseen menemisen ehdoista, se palkittiin suosionosoituksin. Soinin toki juorutaan olleen omaan yksimieliseen päätökseensä tyytymätön, mutta kun jytky on puhunut, Soinikin joutuu sommittelemaan turpansa poikkeuksellisen tiukasti rullalle. Sääli sinänsä, sillä Soinilla ei oikeastaan ollut mitään motkottamista jo väistyneen hallituksen linjauksissa. Perussuomalaiset olisi sopinut kivuttomasti kepuksi kepun paikalle.

Voittajan tuska on luettavissa sappea tihkuvista blogi- eli plokimerkinnöistä. Soinin tyyli, joka perustuu kolmen sanan kappaleisiin ja teennäiseen lupsakkuuteen, natisee jo liitoksissaan nillittäessään niin Paavo Arhinmäestä kuin Päivi Räsäsestä:

Paavo Arhinmäellä ei ole enää takkia mitä kääntää, Paavolta puuttuu paitakin.

Kristillisten Päivi Räsänenkin ylistää hallituspohjaa, jossa sekä vihreät että vasemmistoliitto ajavat sukupuolineutraalia avioliittoa. Oi aikoja , oi tapoja.

Arhinmäen notkeus tuo vauhtia SKP:n kannattajakorttikeräykseen. Palefacekin kalpenee.

Lisäys (24.5.2011): Timo Soini äityi riehumaan eduskunnan täysistunnossa, jossa Portugalille annettavan lainan takauksesta keskusteltiin. Tämän linkin takana on Arhimäen puheenvuoro. Huomatkaa Soinin rikkinäinen levy, joka hokee vain ”ensi viikosta”.

Timo Soinin suuri suru on siinä, että hänen poliittinen uransa ei saa kruunuaan. Saavutukset hakevat jo vertaistaan ja jokin painava superministerin salkku olisi sopinut vaalivoiton päälle kuin marenki britakakkuun. Mutta nyt Veikko Vennamon ihmelapsi miettii ohimo tykyttäen, kuinka hän onnistui hävittämään loppumetreillä koko vaikutusvaltansa. Paimen vilkuilee murheissaan katrastaan: 39 kansanedustajan jättiryhmä on täynnä pässejä, jotka kieltäytyvät edes kokeilemasta, olisiko nurkkaan ajetulta Jyrki Kataiselta lypsettävissä etuja.

Siinäpä vasta äänestäjien pettämistä! Puoluetuki ja kansanedustajapalkka kelpasi koko konkkaronkalle Kike Elomaasta Jussi Halla-ahoon, mutta ainuttakaan lupausta ei näemmä ollut edes aietta pitää.

Ei sillä, että lupauksia olisi edes annettu.

Samaan aikaan täipuolueet, Vasemmistoliito (14 edustajaa) ja Vihreät (10), pystyvät kiristämään kokoomusjohtajalta toinen toistaan vasemmistolaisempia klausuuleja vaaliohjelmaan. Se tuntuu ottavan erityisen koville Soinin elimistössä, koska ylisanat ajautuvat jo sfääreihin:

Tämä on rappion toteemi, huijauksen huippu.

Mitäpä Paavo Arhinmäki vastaisi, ellei:

Hehehtshhh!

Vakavasti sanottuna kun vaalivoittaja kieltäytyi käyttämästä vaalivoittoaan mihinkään muuhun kuin verorahojen imuroimiseen aatteettomalle populistipuolueelleen, tarjoutui häviäjille kultainen tilaisuus kääntää tappio voitoksi. Näin Arhinmäki ojensi Timo Soinia Kansan Uutisissa:

Kritiikki siitä, että on muodostumassa häviäjien hallitus, osuu oikeaan, mutta näin on siksi, että vaaleissa oli vain yksi puolue, joka selkeästi voitti, ja se jättäytyi oma-aloitteisesti pois hallitusneuvotteluista

Neuvottelut ovat kesken. Mitään ei ole vielä sovittu, mutta jo yksinomaan Vasemmistoliiton – ja Vihreiden – läsnäolo neuvottelupöydässä pakottaa Jyrki Kataisen ja pienessä määrin Jutta Urpilaisenkin reivaamaan purjeitaan pahimman uusliberalismikiiman osalta.

Mielenkiintonen seuraus Vasemmistoliiton poliittisesta rohkeudesta on se, että vaikka Vasemmistoliitto jäisi pois hallituksesta, hallitusohjelma saattaa olla näiden neuvottelujen jäljiltä sosialistisempi kuin kymmeniin vuosiin.

* * *

Pieni ongelma Paavo Arhinmäellä on. Vasemmistoliiton kannattajakunnassa on fraktio, jolle puoluejohto on myrkkyä joka tilanteessa. Kun Arhinmäkeä oltiin valitsemassa puheenjohtajaksi, hänen ”tiedettiin” olevan Esko Seppäsen aivopesemä äärivasemmistolainen taistolaisrobotti. Nyt Arhinmäen ”tiedetään” syleilevän kokoomuslaista yksityistämisohjelmaa ja jakelevan Portugalille biljoonia euroja pankkitukea legendaaristen ministeri-Audien toivossa.

Nämä niin sanotut vasemmistohakkaraiset eivät missään tapauksessa halua, että Vasemmistoliiton vaaliohjelman vaatimukset pyrittäisiin toteuttamaan. Eivät edes sitä vähää, että puoluejohto marssisi keskustelemaan näistä mahdollisuuksista pääministerikuumeessa hehkuvan Kataisen kanssa.

Jollekin kaikki on aina väärin, vaikka koko puolueohjelma toteutuisi jokaista pilkkuaan myöten. Jos Jyrki Katainen julistaisi kesäkuun alussa Suomen sosialistiseksi neuvostotasavallaksi, jollakin netin keskustelupalstalla olisi tämä sama kommentti:

Taivas varjele, mikä sieltä tulee, voi vain köyhä väki ihmetellä. Seuraavat vaalit ja ääni vaihtuu Persuille.

Kaitselmus yksin tietää, miksi vasemmistohakkaraiset äänestävät puoluetta, jonka ne eivät haluavan käyttävän poliittista valtaa; jonka puoluejohtoa he epäilevät kaikesta pahuudesta ja jonka tavoitteita he eivät allekirjoita. Kaiken järjen mukaan heidän tulisi juuri tällaisista syistä kannattaa Perussuomalaisia, jossa puoluejohdon ei tarvitse ikinä pelätä osallistuvan politiikantekoon.

* * *

Facebookissa Vasemmistoliiton soturi, Karoliina Öystilä, kirjoitti tärkeän muistutuksen kaikille selkäänpuukottajille:

Karoliina Öystilä luettuaan keskusteluja täällä, haluaisi muistuttaa vasemmistoliittolaisia sekä puolueen kannattajia ja symppareita tärkeästä oikeusvaltion periaatteesta: syytön, kunnes toisin todistetaan. Luotetaan nyt meidän neuvottelijoihin, odotetaan, että tiedetään ensin millainen hallitusohjelmasta tulee, ja päätetään vasta sitten, onko se sellainen, että voimme olla mukana. Ei revitä pelihousujamme vielä tässä vaiheessa.

Mörrimöykyn kolo

Eurovaaleista tuttu Anna Mikkola esitti Facebookissa – missäpä muuallakaan – harmistuneen kommentin, joka kuvastaa erinomaisesti vuoden 2011 eduskuntavaalien ongelmallista runsaudenpulaa.

Vasemmistoliitolla on aivan liian paljon aivan liian hyviä ehdokkaita ja samaan aikaan joillakin kiinnostavilla pienryhmillä on hurmaavia kylähulluja listoillaan. Ketä siis äänestäisi, kun ristiriitaiset impulssit riepottelevat valitsijaparkaa äänestyskopissa?

Helsingin vaalipiirissä Vasemmistoliiton ehdokaskatrillissa kirmaavat puheenjohtaja Paavo Arhinmäen lisäksi Silvia Modig, Katri Immonen, Dan Koivulaakso, Heikki Patomäki, Martina Reuter… Kun yrittää alkaa listata sopivia ehdokkaita, joutuu lopulta luettelemaan koko litanian: Eduskuntavaalien ehdokkaat Helsingissä.

Jopa kontulalaista politiikkablogistia hellitään kahdella aidosti pätevällä paikallisehdokkaalla: Pekka Saarniosta saisi taas vankkaa osaamista eduskunnan karaokekerhoon ja Tiina Lintunen vaikuttaisi hurjan hyvältä uudelta tulokkaalta itähelsinkiläisten parlamentaarikkojen harvalukuiseen joukkoon.

Takana ovat ajat, jolloin hyvää vasemmistokandidaattia piti hakea täikammalla stalinistien, ydinvoimalobbareiden ja rasistijunttien seasta. Uskollisinkin kansandemokraatti saattoi tuolloin hyvällä omallatunnolla äänestää oman puolueen sijasta mitä hyvänsä protestiehdokasta, mikä saattoi osaltaan olla syynä Vihreiden muuttumisessa Koijärvi-liikkeestä liberaalisosiaalidemokraattiseksi yleispuolueeksi.

Ei, nyt vassareilla on näyttävä rivi ihania ihmisiä jokaisessa vaalipiirissä.

Ja samaan aikaan on tarjolla toisissa porukoissa parasta mahdollista sekopäätä. Esimerkiksi Piraattipuolue, josta muuan Mikko Rautalahti sanoo etevästi:

Piraattipuolue on hieno lafka, jos tykkää sekavasta naisvihasta, rasismista, markkina-arvoteorisoinnista, hönöilystä ja uskomattoman yksisilmäisestä maailmankatsomuksesta.

Aivan kaikki piraatit eivät mene tuohon yllä kuvattuun kategoriaan. On olemassa esimerkiksi BB-Antti. Tätä voisi kuvitella vinoiluksi, mutta vaalikeskustelua seuranneelle on selvää, että toveri Kurhinen saattaa kaikesta huolimatta olla yksi puolueensa täyspäisimmistä ehdokkaista. Mitä nyt demokratian kanssa välillä on omat hakauksensa.

Eduskuntavaalit 2011 ovat Suuret Trollivaalit eikä Peikkometsälle lähtevää kansalaista jätetä yksin. Parhaimmat pahimmat ehdokkaat on löydettävissä vaalikoneiden lisäksi sosiaalisen median niljaisilta soilta. Yksi etevimmistä lähteistä on tuotteliaan henkilön tai työryhmän ylläpitämä Wareborgin piraattiajatuksia -blogi, jossa suositellaan transdimensionaalisia ja ”Wareborg-henkisiä” ehdokkaita. Useimmat edustavat poliittisen kartan etäisimpiä kolkkia styyrpuurin puolella.

Toki, outous ei ole mikään libertaarioikeiston yksinoikeus. On näet olemassa myös ultrakonservatiivisia vihapoliitikkoja, eriskummallisia sitoutumattomia kommunisteja ja ”maapallon mangeettisen kentän piiristä” ammoin karanneita hahmoja.

Muuten, eikö Wille Rydman näytäkin aivan Jörg Haiderilta? Tai sitten se on vain tuo rusketus.

On huutava vääryys, että vuosisadan sekopäisimmissä vaaleissa on vain yksi eduskunta valittavana. Ainoan äänen antaminen asiantuntevalle, miellyttävälle ehdokkaalle panee ironia-aistin käryämään, sillä ketäpä ei kutkuttaisi nähdä Jussi Parviaista ja Veltto Virtasta käymässä kyselytunnilla debattia Jouko Pihon kanssa siitä, minkäväristä tinapaperia tulisi eduskunnan torkkupeittoon ommella.

Kaasuputki-blogi ehdottaa, täten, että Suomen eduskunta uudistetaan kaksikamariseksi. Toinen kamareista olisi perinteinen nykymuotoinen parlamentti, toinen pienpuolueiden ja valikoitujen kokoomuslaisten hiekkalaatikko. Se olisi sitten makuasia, kumpi olisi ala-, kumpi ylähuone.

Naistenpäivä

Naiset eivät ole hauskoja. Kun nainen yrittää kertoa vitsin, kukaan ei naura. Toiset naiset odottavat, että miehet nauraisivat ensin. Ja miehet ovat vain närkästyneitä, sillä vitsaileva nainen on kastroiva nainen.

Onko kukaan koskaan kuullut naiskoomikosta? Aivan.

Sen sijaan mies – hän on hauska. Kun mies vääntelee suutaan, puhuu kimeällä äänellä tai pukeutuu vaikkapa munaksi, hän on plutoniumilla täytetty naurupommi, jonka sytytyslanka palaa.

Absoluuttisesti hassuinta, mitä mies voi tehdä, on pukeutua naisten vaatteisiin ja olla puhuvinaan ruotsia. Kaikkihan tietävät, että ruotsalaisuus on samaa kuin homoseksuaalisuus. Ja se puolestaan on täsmälleen samaa kuin naiseus, sanoi Touko Laaksonen mitä tahansa.

Ilta-Sanomien rempseänhauskasti nimetty ”ToosaTV” osoittaa erinomaisesti, miten käsittämättömän lystikästä jälkeä syntyy, kun kahdelle nuorukaiselle annetaan kamera, hameet, peruukit ja kodinhoitotuotteita, ja pyydetään heitä improvisoimaan kolmen ja puolen minuutin ajan.

Olisivatko oikeat naiset samoissa rooleissa kolmanneksenkaan yhtä huvittavia? Eivät. Naiset ja huumori eivät kuulu samaan lauseeseen.

Itse asiassa naiset ovat aikamoisia äkäpusseja, kuten sosiologipiirejä kuumentanut Jyväskylän koulukunta on pyrkinyt osoittamaan. Riistävät ja sortavat miehiä – mitä valkoisempia, sitä riistettävämpiä. Eivät suostu yhdyntöihin, vaan pakottavat tiskaamaan.

* * *

Päinvastoin kuin voisi kuvitella, naisasiakriitikot eli antifeministit eivät vihaa naisia. Naisethan on luotu etäältä ihailtaviksi.

Hyvät naiset ovat hiljaisia, tekevät paljon lapsia eivätkä ainakaan käytä äänioikeuttaan. He ovat siis hiukan niin kuin sankariäiti kaikkien muiden ollessa hirviöäitejä:

Sukupuutto

Heinäkuun helteillä eräs dosentti kirjoitti Helsingin Sanomiin arvelmansa muutaman pohjoisen maatiaisrodun sukupuuttouhasta:

Kuitenkin jo pelkkä kantasuomalaisia ja islamilaisia tarkasteleva ennuste osoittaa, että jos ainutlaatuinen suomalainen kulttuuri halutaan turvata ja säilyttää, maahanmuuttopolitiikkaan tarvitaan muutoksia.

Muutos 2011 -puoluetta edustava ja sen mukaan tiedettään tulkitseva dosentti Kyösti Tarvainen on lannistunut, suomalaisvastainen mies. Hän uskoo ja julistaa uskoansa, jonka mukaan suomalaiset ovat geneettisesti, moraalisesti ja kulttuurillisesti kelvoton kansakunta, joka on tuomittu häviämään maan kamaralta muutamassa vuosikymmenessä.

Suomalaiset eivät kestä minkäänlaista kilpailua.

Tarvainen on tutkinut asiaa ja päätynyt lopputulokseen, jonka mukaan suomalaiset ovat erillinen ihmislaji. Kuin neandertalilaiset, jotka vetäytyvät kohti Pohjolan perimmäisiä nurkkia yhä pienempinä ryhminä, kunnes päätyvät itseään etevämpien eteläisten tulokkaiden syrjäyttämiksi. Näitä maahantunkeutujia, 2000-luvun cromagnoneita, dosentti kutsuu ”muslimeiksi”. Hänen mukaansa nuo ihmiset ovat ajattelun notkeudessa, kätten taidoissa, sosiaalisissa suhteissa ja näiden kykyjen tehokkaassa hyödyntämisessä kaikin puolin ylivertaisia debiileihin suomalaisiin verrattuna. Kauas on tultu äärioikeistossakin 1930-luvun aatemaailmasta.

Pehmeäsydämisenä kukkahattutätinä Tarvainen näyttääkin vaativan, että Suomen valtio säätäisi lakeja, joiden avulla tätä evoluutioteorian umpikujaksi osoittautunutta ”Suomen kansaa” varjeltaisiin sukupuutolta. Ehkä ei olekaan sattumaa, että Tarvaisen tohtoriskollega Jussi Halla-aho on hakenut tuntumaa poliittiseen toimintaan kaupunginvaltuuston ohella Korkeasaaren eläintarhan johtokunnassa. Maahanmuuttokriitikkojen tavoitteena on aivan ilmeisesti aidata Suomesta ”ainutkertaisen suomalaisen kulttuurin” luonnonsuojelualue. Kirjaimellisesti kansallispuisto.

Vaan miten suomalaiset sitten tuhoutuvat? Jäämällä jalkoihin. Systeemianalyytikko Tarvainen on laskeskellut ugrilaisessa kallossaan, että tarunomaiset muslimit synnyttävät jälkeläisiä moninkertaisesti enemmän kuin suomalaiset. Se on heillä geeneissään. Tullessaan Suomeen asumaan he jatkavat sikiämistä, mutta koska muslimit ja suomalaiset ovat kaksi eri eläinlajia, Suomessa syntyvät muslimien jälkeläiset eivät ikinä muutu suomalaisiksi, vaan säilyvät polvesta polveen vieraina. Tämä on ikävä uutinen Vihreiden Husein Muhammedille ja toki myös kokoomusehdokas Fatbardhe Hetemajlle.

Finis Finlandiae! Vuoden 2170 Suomessa mämmiä eivät enää lusikoi suomalaiset, vaan peräti kuudennen polven maahanmuuttajat. Runebergintortut katoavat Suvivirsiä ja Hoosianna-hymnejä kailottaviin, etäisesti muslimitaustaisiin kurkkuihin.

Mutta – aina jossakin on mutta.

Kun dosentti Tarvainen aprikoi eri ihmislajien sikiävyysaste-eroja, pitäisikö hänen muistaa, että Suomessa on eräs porukka, joka tarjoaa jopa tunnustuksellisimpiin muslimeihin verrattuna muhkeita syntyvyyslukuja – nimittäin lestadiolaiset? Onhan heillä tunnetusti yli toistakymmentähenkisiä perheitä.

Suomessa on ollut lestadiolaisia ja muslimeja yhtä kauan, 1800-luvun puolivälistä. Niinpä vertailu on paitsi helppo, myös mielekäs. Mikäpä todistaisi Tarvaisen kuolettavan muslimihypoteesin voimakkaammin kuin juuri se, miten Suomi ja vallankin Pohjanmaa suorastaan tulvii islaminuskoisia tataareja siinä, missä lestadiolaisia koko maassa on vain kourallinen.

Miksi siis dosentti ei ole pukahtanut sanaakaan tataareista tai lestadiolaisista lukuisissa kirjoituksissaan? Olisiko rotutohtori sittenkin tarkoittanut muslimilla jotain muuta kuin ketä tahansa islaminuskoa tunnustavaa tai tunnustamatonta koraaninselaajaa? Voisiko hänen kulttuurirasisminsa olla – sittenkin! – ihonvärirasismia?

* * *

Vaikka kulttuuri on tunnetusti muuttumaton monoliitti, ihminen sentään voi taipua tuulen mukana. Edes FT Kyösti Tarvainen ei ole aina ollut pelkkä rasistidosentti. Villissä nuoruudessaan hän taisteli tiedemiehiä vastaan puolustamalla astrologiaa. Näin ainakin, jos on luottaminen Skepsis ry:n Skeptikko-lehdessä vuonna 1991 julkaistuun artikkeliin, jossa kuvaillaan erään ”dosentti Kyösti Tarvaisen” palavaa rakkautta tähdistä ennustamiseen:

Tarvaisen yritys antaa astrologialle kokemusperäisyyden leima vetoamalla tutkijoihin, jotka ovat osoittaneet astrologisten väitteiden olevan perättömiä, on psykologisesti mielenkiintoinen ja tuntuu vahvistavan sitä, että ”totuuden” omaava ihminen pystyy tulkitsemaan kielteisimmätkin havainnot oman vakaumuksensa tueksi. Lisäksi Tarvainen (1990) on muualla selvästi näyttänyt, että hän astrologian ”kokemusperäisyydellä” pikemmin tarkoittaa eräänlaisen subjektiivisen vakuuttuneisuuden saavuttamista kuin varsinaista empiiristä näyttöä.

”Kohtaat tumman muukalaisen”, sanoo Tarvaisen horoskooppi. Tehdäänpä ajatuskoe. Korvataan yllä olevasta skeptikkolainauksesta sana ”astrologia” sanalla ”maahanmuuttokriittisyys”.

Kas, kas.

Hyödyn aikakausi

Hyöty.

Idiootit meuhkaavat netissä, huoltoasemilla ja kalliimpienkin kaljahanojen äärellä siitä.

”Mitä hyötyä meille on pakkoruotsista?” he tivaavat maailmankaikkeudelta. ”Mitä hyötyä meille on lukutaidottomasta maahanmuuttajasta?”

Eivät he koskaan nojaa hyvinvoinnin pullistamia poskilihojaan pöydän hakkaamisesta kovettuneisiin kämmeniinsä ja kysy, onko mistään muustakaan mitään hyötyä, koska vastaus saattaisi altistaa heidät entistäkin nopeammalle itsemurhalle.

Mitä hyötyä meille on Hommaforumista? Onko Perussuomalaiset rp. ollut koko olemassaolonsa aikana millään muotoa hyödyllinen järjestö? Onko selkäytimeen asti upotettu kyky purkaa, puhdistaa ja koota 7.62 RK 62 osoittautunut hyödyllisemmäksi taidoksi kuin – sanokaamme – ruotsin epäsäännöllisten verbien kertaaminen?

Mitä hittoa hyödyllä edes tarkoitetaan? Teollisia työpaikkoja, mobiilipeli-innovaatioita, pidentynyttä elinikää? Valaistumista?

Hyöty on vaarallinen käsite. Se on argumenttien neutronipommi, joka tuhoaa käyttäjänsä, mutta jättää väittelyn ehjäksi. Eikä auta, vaikka kuinka olettaisi olevansa hyvien puolella pahoja vastaan.

Kulta-Katriinaa omasta halustaan ABC-asemilla ryystävät fundamentalistisuomalaiset ovat äänekkäitä, mutta kaikeksi onneksi heitä ei kuunnella loppuun asti. ”Lopetetaan kaikki hyödytön” on napakka puolueohjelma, mutta valitettavasti kuolemaksi koko yhteiskunnalle.

Mutta he eivät ole ainoita hyötyretoriikan käyttäjiä.

Toisenlaiset idiootit eivät meuhkaa – kotona opittujen käytöstapojensa ansiosta he osaavat aiheuttaa hyödyn nimissä vahinkoa lähimmäiselleen hillitymmin äänenpainoin. Jos he olisivat kulmabaarissa tai huoltoasemalla, he olisivat siellä vain ironisesti. He pääsevät sanomalehteen muuallekin kuin katugallupiin, tekstiviestipalstalle tai rikossähkeisiin.

Sanomalehdessä he sanovat näin:

Vaikka selvitys ei johtaisikaan Guggenheim-museon toteuttamiseen, sen sisältöä voidaan käyttää suomalaisen museokentän kehittämiseen.

Helsingin taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén

Helsinki saisi kuvataiteesta nostetta ja kansainvälistä näkyvyyttä. Bilbaon museolla on ollut huomattava merkitys kaupungin taloudelle ja kehitykselle.

Ylipormestari Jussi Pajunen

Yleisesti hyväksytty käsitys on, että kulttuurikohteilla on suuri myönteinen vaikutus myös kansakuntien taloudelliselle kasvulle edellyttäen, että kohteet syntyvät osana kokonaisvaltaista kehityssuunnitelmaa.

Ylipormestari Jussi Pajunen

Äkkiseltään en näe ongelmallisena tilojen, näyttelytoiminnan ja näyttelyhallinnon yhdistämistä.

Helsingin taidemuseon johtokunnan puheenjohtaja Veikko Halmetoja (vihr.)

Se on sekä vientihanke, mutta myöskin tuo Suomelle hirveän paljon. Minä luulen, että tämä tukee suomalaisia taiteilijoita ja antaa heille suuria uusia mahdollisuuksia.

Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtaja Leif Jakobsson

Sillä on ainutlaatuiset edellytykset auttaa meitä näkemään miten paljon merkittävämpi osa aikamme taiteella voi olla tulevaisuudessamme

Apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen

Helsinkiin halutaan Guggenheim-säätiön omistama ja hallinnoima taidemuseo. Ei siksi, että siellä on taidetta, vaan siksi, koska se olisi kaikkia hyödyttävä hanke.

Bilbaon kovia kokenut biskajalaiskaupunki on ahkerasti esillä hankkeen kaunopuheisten puuhahenkilöiden lausunnoissa. Keskustelun outona taustaoletuksena on, että Helsinki on taantuva raskaan telakka- ja konepajateollisuuden kaupunki, joka kärsii muuttotappiosta ja jonka voi pelastaa vain ylikansallinen taide-elämyskeskus, kansainvälisesti tunnetulla Guggenheim-brändillä silattu McTaidemuseo.

Etunenässään vanhat taistelutoverit Janne Gallen-Kallela-Sirén ja Berndt Arell – muistamme heidät Teemu Mäen avoimesta kirjeestä ”kolmen koplalle” – Suomen johtavat kulttuuriylimykset puhuvat taiteesta ja tarkoittavat franchise-yritystä.

”Lisää taidetta, hienoa!” on argumentti, jota ei ole sanottu kovinkaan pontevasti kaiken hyötypuheen keskellä. Ehkä se johtuu siitä, että Guggenheimin takia joudutaan uhraamaan Helsingin kaupungin oma taidemuseo. (Ainakin aluksi. Toivottavasti edes Helsingin taidemuseon nykyinen johtaja on huomannut pedata itselleen paikan uuden supermuseon johtokunnassa – siis jahka nämä kaupungilta vastikkeetta saadut pari miljoonaa on juotu.)

Hyöty on suomalaista keskustelua kalvava syöpä. Kulttuuriuutisissa ei puhuta taiteesta, sen miljoonista merkityksistä tai sen yksilöllisestä kokemisesta. Ei, taide pitää perustella jollakin, joka näyttää uudelta Nokialta. Faktoista viis, kunhan sille voidaan laskea numeraalinen arvo.

Käsittämättömän kallis Musiikkitalo runnottiin nykyiselle paikalleen sillä verukkeella, että se tarjoaa harjoitus- ja esiintymistiloja muillekin kuin Rso:lle tai Helsingin kaupunginorkesterille; että siitä tulee ”kansalaisfoorumi”, eräänlainen tosielämän Facebook, jossa jäyhät ugrit spontaanisti käyskentelevät lattemukit kädessään verkostoitumassa lähimmäiseensä Sibiksen opiskelijaryhmien jazzatessa lupsakasti taustalla. Tämä sitten nostaisi Helsingin kulttuurikaupunkien joukkoon ja auttaisi vaikkapa rekrytoimaan ulkomaisia huippuosaajia suomalaisyrityksiin.

Viimeistään tällaisten visioiden kohdalla sinnikkäinkin konserttitilojen ystävä joutuu tekemään hartiavoimin töitä, jottei yhtyisi huoltoasemien miesten kiroilevaan huutokuoroon.

Guggenheim-museo ei toki tule kohtaamaan mitään vastustusta. Mikäli kaupungin lahjoittamat miljoonat riittävät vakuuttamaan G-miehet, museo rakennetaan. Se kohoaa Katajanokalle tai Töölönlahdelle, muttei minnekään muualle. Rakennuksen maksaa ~~Guggenheim-säätiö~~ [korjaus: kaupunkihan sen maksaa], joka tulee myös korjaamaan tuotot kyseisestä kohteesta. Helsingin kaupunki luonnollisesti kustantaa osansa (esimerkiksi puolet), koska se on juuri päättänyt ulkoistaa amerikkalaismuseolle oman näyttelytoimintansa.

Suunnitellusta taidemuseosta lienee omat hyötynsä ja taatusti myös paljon haittaa. Näitä ei pidä korostaa tai kätkeä. Mutta niihin koko taidemuseohanke ei tyhjene. Viriävässä taidepoliittisessa keskustelussa pitäisi muistaa muuan seikka. Tieteiden ja taideiden kohdalla näet tavoitellaan ennen kaikkea totuutta ja kauneutta. Hyöty on viimeinen ja vaikeimmin näihin kahteen liitettävä määre.

Voi voittajia!

Ihmiset asuivat routaisilla uudistiloilla Pähkinäsaaren rauhan rajan surkeammalla puolella ja söivät pettua. Kansakouluun oli viidentoista kilometrin matka. Talvet olivat pidempiä ja kylmempiä kuin nykyään, joten mäystimiä alettiin sovitella lapikkaisiin jo syyskuun puolivälissä. Lukuvuosi kesti elokuun alusta kesäkuun loppuun, lauantaisinkin päntättiin kertotauluja. Muuten koulusta sai vapaata vain perunannostoa ja vanhempien hautajaisia varten. Jos myöhästyi, siitä sai heti käytöksenalennuksen ja jälki-istuntoa, kotona sitten piiskaa. Umpihangessa kolmenkymmenen asteen pakkasessa sivakoiva yksinäinen lapsiparka saattoi vain toivoa, että kintereillä jolkottelevat hukat kylliksi siivittäisivät taivalta.

Ja sitten olivat ne, joilla meni todella huonosti.

Veteraanien lapsilla on trauma siitä, etteivät he koskaan päässeet kuolemaan isänmaansa puolesta. Heille tarjoiltiin pula-ajan niukkuuden keskellä niin leveä elämä kuin sotainvalidien selkänahasta oli mahdollista kiskoa. Aikuistuttuaan he saivat kultalautasella hyvinvointia.

Heistä tuli todellinen pullamössösukupolvi. Ansiotta saamansa runsauden he kostivat omille lapsilleen.

Pohjalainen, tietenkin

Harvoin yksi ainoa kolumni pystyy yhtä hyvin tiivistämään kaikki harhakuvitelmat, joita eläkeputkessa hiihtävillä kansalaisilla on lapsistaan ja parhaimmillaan lastenlapsistaan.

Onneksi on Pohjalainen.

Oppineeksi ihmiseksi melkoisen matalaotsaisessa töräyksessään ”Opiskelijoita on turha säälitellä” (31.12.2010, Pohjalainen) kasvatustieteen emeritusprofessori, suurten ikäluokkien primus inter pares Kari Uusikylä opastaa kädestä pitäen, mitä sukupolvien välisellä kuilulla tarkoitetaan.

Onnen kyynel silmäkulmassaan Uusikylä kirjoittaa:

Opiskelemaan pääsy oli ikäpolvelleni suuri etuoikeus ja ilon aihe.

… Kiitos 1939–45.

Pääsin lainan turvin kaksivuotiseen opettajakorkeakouluun. Suurilla ikäluokilla ei ollut opintotukia eikä opiskelija-asuntoja, oli alivuokralaishuone ja velka ilman valtion takausta. Kun sain vuonna 1965 Vaasan kaupungin stipendin, 500 markkaa, tunsin itseni melkein varkaaksi. Stipendin ojensi kaupungintalolla itse kaupunginjohtaja Kaunis-Lauri Järventaka.

Kiitos myös Kaunis-Lauri, mutta niin mieluusti kuin hemmotellut nykynuoret haluaisivatkin seurata Uusikylän esimerkkiä, se opintie on heiltä suljettu. ”Kaksivuotisia opettajakorkeakouluja” ei ole olemassa. Opettajan ammatti edellyttää nykyään aina maisterintutkintoa, juurikin Kari Uusikylän tapaisten kasvatustieteen asiantuntijoiden vaatimuksesta.

Minulla ei ollut varaa mennä opettajakorkeakoulun vuosijuhlaan, koska se maksoi 20 markkaa. Äiti lupasi hankkia rahan myymällä lippuja VPS:n peleissä. Hän kertoi samassa kirjeessä, että pian Helsinkiin lähtee sukat ja pitkät kalsarit, myöhemmin ruokapaketti. Naurattaako? Naurakaa pois!

Naurakaamme. Onhan tuo tavaton uhraus äidiltä, mutta onneksi hyvästä syystä. Vuosijuhla on vuosijuhla. Se muuten tekee 32,69 euroa. Sen verran vuoden -65 kaksikymppinen on nykyrahassa.

Vertailun vuoksi Peduca ry:n eli Helsingin yliopiston kasvatustieteen ja luokanopettajalinjan opiskelijoiden vuosijuhlat maksoivat viimeksi 60 euroa. Kaikesta päätellen Kari Uusikylän äiti olisi joutunut menemään päivätöihin, jos poikaparka olisi epäonnekseen joutunut aloittamaan opintonsa nyt.

”En ole sankari, mutta…”

Professori Uusikylä on eläkepäivillään alkanut harrastaa teeskennellyn nöyryyden ohella toistakin jaloa taitoa, olkinukkejen askartelua. Niitä onkin mukava ilkkua omassa kuplassa, jonka sisällä on ikuinen vuosi 1965.

En ollut köyhä sankari. Olin suurten ikäluokkien tavallinen opiskelija. Meidän oli vastattava itse elämästämme heti, kun koulu jäi taakse. Aikuisuus oli portti vapauteen, ei pelon aihe, kuten niin monille nykyään.

Kapakoissa notkuivat juopot, harvoin opiskelijat. Lauantainakin oli opetusta, illalla mentiin rippipuvussa osakuntatansseihin.

Kapakoissa notkuvat juopot myös vuonna 2010. Osa juopoista on opiskelijoita. Niin kuin vuonna 1965, jolloin legendan mukaan ei muuta tehtykään kuin ryypättiin. Osakuntatansseista on sentään sittemmin päästy eroon.

Uusikylän omat irtiotot opiskelijaelämän raskaasta puurtamisesta rippipuvussa ja etenkin -puvutta joka tapauksessa kantoivat hedelmää. Hän sai. Koska siihen aikaan ei perhesuunnitteluun uskottu ja homouttakaan ei ollut vielä keksitty, raappahousujen riisuminen johti vääjäämättömästi laajan lapsikatraan ilmestymiseen:

Olin tavattoman onnellinen, kun pääsin 22-vuotiaana perheenisänä yliopistoon jatkamaan opintoja, työn ohella. Kaikki piti aloittaa alusta. Hiekkalaatikon reunalla oli helppo lukea, taaperot pysyivät loorassa.

22 ja taaperot? Uusikylä puhuu arvoituksin. Nyt on pakko vetää henkeä ja pohtia muutamia asioita:

1960-luvun lopulla MTK piti huolen tuottajahintojen ja SAK palkkojen noususta. Työnantajaliitot puolestaan tilasivat säännöllisin väliajoin devalvaation. Viisivuotissuunnitelmiin ankkuroitu kiinteähintainen idänkauppa tasasi suhdannevaihteluita. Kouluttamaton väki muutti tekemään kuulalaakereita Ruotsiin, valkokaulustyöntekijöistä oli puolestaan pulaa kotimaassakin.

Tässä työelämään astuu Kari Uusikylä. Hän on saanut vain kahden vuoden opinnoilla ilmeisen vakaan työpaikan omalta alaltaan. Lisäksi hän on nainut mies, joka jollakin keinolla pystyy kasvattamaan lapsensa, opiskelemaan yliopistolla ja käymään töissä. Olisiko pikkurouva ollut kotona vai riittikö opettajan palkka tuolloin yksityisen perhepäivähoitajan liksoihin?

Yhtälö on ollut käytännössä ratkaisematon koskaan sen jälkeen.

Ja silti, kaiken tuon materiaalisen ynnä henkisen hyvinvoinnin päälle professorilla on varaa olla katkera siitä, että nykynuoret eivät enää käy luennoilla lauantaisin. (Se olisi mahdotonta, sillä opetusta ei ensinkään järjestetä viikonloppuisin ja toisaalta nykyisin ei ole varaa pitää luentoja aina edes viikolla. Valtion rahat on käytettävä Kari Uusikylän ja hänen kollegoidensa säätämien lakien nojalla heidän omiin eläkkeisiinsä.)

Nykyajan nuoret

Niin, muinoin kaikki oli kaikki niin selvää, mutta sitten jokin meni pieleen. Lapsista kasvoi kiittämättömiä lurjuksia.

Nyt aikuisia opiskelijoita holhotaan korkeakouluissa melkein kuin taaperoita. Suorituksissakin joustetaan usein, ettei opiskelijalle vain tule paha mieli.

Ei ennen pyydelty vaihtoehtoista tentin suoritustapaa ”kun kirja on niin paksu ja vieraskielinen”, tai tentin aikaan on Kanarian reissu. Professori olisi heittänyt ulos. Luennot alkoivat aamulla ja nimilista kiersi salissa.

Uusikylä juksaa hiukan. Jos koskaan suorituksissa joustetaan, se tehdään siksi, että korkeakoulut saisivat opiskelijansa nopeasti ulos maisteritehtaalta. Juuri Kari Uusikylän ikä- ja aatetoverit julkishallinnossa ja työnantajaleirissä lakkaamatta suoltavat vaatimuksia opiskeluajan lyhentämisestä. Keinolla millä hyvänsä.

Emerituksen rakkaudella kyhäämän olkinukkeopiskelijan hahmo on jo saanut eeppiset mittasuhteet. Laiska ja omahyväinen nuorisorikollinen on tietenkin silkkaa pahuuttaan tehnyt kirjatentin ja kieltäytynyt suorittamasta kurssiaan luentopäiväkirjaa täyttämällä. Opintorahatkin (298 €/kk, miinus verot) käytetään kaikista maailman asioista juuri löhölomaan rantakohteessa – eihän viikko Kanarialla maksa kuin kolmen kuukauden opintorahat tai vuoden opintolainat. Uusikylän universumissa opiskelijahipsterin tunnistaa ennen kaikkea ranteessa kimmeltävästä, Lanzarotelta ostetusta rantarolexista.

Kukahan ne on ruokkinut?

Hävyttömimmillään täyttä eläkettä ja erilaisia esiintymis- ja kirjoituspalkkioita ynnä tunnustuspalkintoja kaksin käsin rohmuava professori Kari Uusikylä on syyttäessään toimeentulominimin alla sinnitteleviä opiskelijoita ahneudesta:

Muuan opiskelija vaatii lehtikirjoituksessa Kelaa perustelemaan, miksi hänen pitäisi alentaa opiskeluaikanaan elintasoaan!

Lapsuuden yltäkylläisyys on vienyt monelta nuorelta suhteellisuuden tajun. On oikein, että opiskelijoita tuetaan taloudellisesti. On kuitenkin pöyristyttävää, että opiskelemalla vain 18 opintopistettä vuodessa saa opintotukea. Nämä pisteet vaativat noin kymmenen viikon tehokasta opiskelua vuodessa!

Itse asiassa tuo nimetön lehteen kirjoittanut henkilö, jonka emeritus laajan oppineisuutensa ja korkean ikänsä suomalla etuoikeudella monistaa kattamaan kaikki korkeakouluopiskelijat, kysyy aivan oikean kysymyksen. Miksi 1940–50-luvulla syntyneet ovat ottaneet kaiken ja jättäneet lapsensa tyhjän päälle?

1990-luvulta alkaen aikuistunet ovat ensimmäinen sukupolvi, joka elää vanhempiaan ahtaammin ja pienemmillä tuloilla. BKT:n kasvu on jatkunut taantumista ja suhdannekuopista huolimatta, mutta nuoremmissa ikäluokissa tulojen kasvu ei näy.

”Lapsuuden yltäkylläisyys”, josta Kari Uusikylä syyttää viattomia nuoria, on näet hänen omaa yltäkylläisyyttään. Eivät opiskelijat ole vastuussa vanhempiensa pröystäilystä.

Valitettavin merkki professorivanhuksen vääjäämättömästä valppaustason alenemisesta on silti huutomerkillä koristeltu väittämä, että opiskelemalla kymmenen viikkoa vuodessa saisi opintorahansa. Kela vaatii ilman mitään selittelyitä opintosuorituksia 4,8 opintopistettä per kuukausi. Se on sama kuin 116 tuntia töitä kuukaudessa, noin 30 tuntia opintoja viikossa.

Opiskelijan ”tuntipalkka” on siis suunnilleen kaksi ja puoli euroa. Ylitöitä ei korvata.

Opiskelijatutorit ohjaavat tulokkaita opintoihin haalari päällään, isot kaljapakkaukset kummassakin kädessä. Ryyppäämisen peruskurssilla aloitetaan ja moni etenee nopeasti alalla laudatur-tasolle.

Juopottelukin on taitolaji.

”Miksi nykynuoret eivät enää vie jäänmurtajia Neuvostoliittoon?”

”On pakko olla töissä”, kuulen kiukkuisen huudon. Ei ole, ellei pelkää pikku velkaa.

Pikku velka on suhteellinen käsite. Tai olisi, jos professori Uusikylän maailmankuvassa olisi mitään muuta kuin absoluutteja. 1965-vuoden Suomessa korot ja vuokrat oli säännelty, palkkojen ja hintojen kilpajuoksu piti inflaatioprosentin ilmassa. Vuosikaudet valtiovalta hyvitti lainanottajia tarjoamalla oikeuden vähentää korot verotuksessa.

Nämä yhdessä tarkoittivat yksinkertaisesti sitä, että isotkin lainat sulivat palkankorotusten ja rahan arvon laskemisen myötä nopeasti. Lainoilla oli negatiivinen reaalikorko. Uusikylän nuoruudessa lainat tosiaan olivat maksettavissa.

”Kaikille ei ole töitä!” kuuluu jatkohuuto. Asiassa voi olla perää, mutta tuskin kenenkään koulutetuista pitää nukkua roskalaatikoissa tai viemäreissä, kuten niin monen suomalaisen tulevanakin yönä.

Kr-hm…

Miksi muuten pari vuotta sitten valmistui 2.5 kertainen määrä maistereita? Siksi, että opiskelijat pakotettiin opiskelemaan ikivanhojen arvosanojen vanhenemisen uhalla.

Opiskelijan tulisi opiskella eikä hortoilla aamuöisin kännipäissään torilla. Opintorahoja ei ole tarkoitettu ryyppäämiseen eikä taksiajeluun.

Tässä ei enää puhu kasvatustieteilijä, vaan vanha, kateellinen mies, joka haaskasi nuoruutensa perustamalla perheen liian aikaisin.

Pahoitinko jonkun mielen? Totuus voi joskus olla epämukava, mutta sitä ei voi paeta.

Totuutta on näemmä aika helppo paeta. Tarvitsee vain uskotella itselleen, että ajat eivät ole muuttuneet sitten Kekkosen päivien.

Melkein sankarivainajia

Kari Uusikylä ei ole ainoa kuudetkymmenet täyttänyt kynäniekka, jonka elämää ravistelee silmitön kateus rahattomia 20–30-vuotiaita kohtaan. Suuria ikäluokkia ei suotta sanota suuriksi, heillä riittää katkeruutta vaikka muille jakaa:

Timo T. A. Mikkonen tietää, että koska hänen sukupolvensa kasvatti lapsistaan pelkkiä vätyksiä, Neuvostoliitto miehittää Suomen. | KOHTI BB-SAAPUMISERIÄ (Seiska)
”Ilmastonsuojelu-uskonto, feminismiuskonto, vihreä uskonto, kasvissyöntiuskonto”… Aarno Laitinen ei koskaan ole päättänyt, vihaako hän enemmän nuoria vai naisia. | Uudet uskonnot (Iltalehti)
”Minulle on välittynyt kuva, että 90-luvun talouskriisi asuu opiskelijoiden takaraivossa. Se on jättänyt tällaisia atavistisia pelkoja, kuten ylimitoitettu pelko työttömyydestä.” | Raimo Sailas (Wikisitaatit)
Suomalainen ympäristöpuolue tappaa ja kiduttaa ihmisiä globaalisti, uskoo Matti Putkonen. | Annin ja Osaman yhteensopivuus (Turkulainen)

Kuuma koira

Amerikkalaiset, jotka ovat etevin kansakunta maailmassa, ovat kehittäneet sanan ”puppy-kicker”, jolla he viittaavat ihmiseen, joka on pahempi kuin Hitler. Führerhän oli tunnetusti eläinrakas ihminen.

Facebookiin on tässä hengessä perustettu ryhmä, jonka missio on selvä. Se yllyttää vahingontekoihin, pahoinpitelyihin ja jopa murhiin, joilla kostetaan kaikenlaiset pennunpotkijaiset. Ryhmään on joulun jälkeen liittynyt ennätysmäärä ihmisiä vastikään uutisiin päässeen eläinrääkkäystapauksen vuoksi.

Sivun ylläpito uskoo hämmästyttävästi, että oikeusvaltio toteutuu kauneimmin, kun vigilantit kansalaiset käyvät ojentamassa lähimmäisiään pesäpallomailoin:

Julkaisemme tällä sivulla jatkossa eläinrääkkäyksistä tuomittujen nimet, valokuvat sekä oikeuden päätökset.

Koiraa ei saa palauttaa kiduttajalle -ryhmässä on tätä kirjoitettaessa 42 550 jäsentä. Ahdistavan monet ovat valmiita kostamaan lemmikkieläimille tehdyt tai aiotut vääryydet kidutuskuolemalla tai jollakin muulla näppärällä Natsi-Saksassa koetetulla menetelmällä. Suomen laki on liian lepsu, koska se ei sisällä mm. eläinrääkkääjien pakkosterilointia.

* * *

Useat ryhmän jäsenet ovat puolustelevinaan itseään väittämällä, että heidän ainoa motiivinsa on suojella somia, ihmisrakkaita lemmikkieläimiään ”pahoilta ihmisiltä”. Tässä he valitettavasti pettävät sekä itseään että rakastamiaan nelijalkaisia. Mekanismi on sama kuin kaikissa noitavainoissa. Pääosaan nousee verenhimo, joka kohdistuu mieluiten johonkin tarpeeksi ulkopuoliseen vähemmistöön: rikoksesta tuomittuihin, tummaihoisiin, juutalaisiin tai kulakkeihin – tai unelmatapauksessa yhteen ainoaan ihmiseen.

Tietenkin verisissä kostofantasioissa on luvallista piehtaroida. Se on täsmälleen yhtä sallittua kuin ajatukset seksistä päiväkotilasten kanssa. Sitä ei vain saisi oikeasti tehdä. Jo rikokseen yllyttäminen on rikos.

Eläinrääkkäyksestä epäiltyjen ihmisten nimien, valokuvien, osoitetietojen, Facebook-profiilien, perheenjäsenten nimien tai minkään muunkaan yksityiskohtaisen tiedon levittäminen ja tästä koituvien vahingontekojen hehkuttaminen ei ole enää eläinsuojelua, vaan väärentämätöntä pahuutta. Se on ihmisyyttä alhaisimmillaan, sillä järjestelmällinen vaino ei enää ole ”yksittäistapaus”, vaan nerokkaiden ihmisaivojen synkissä kammioissa kypsynyttä julmuutta.

* * *

Pohjimmiltaan tämä väkivaltaisten väkivallanvastustajien kiimainen raivo herättää kysymyksen, jonka vastaus voi olla pelottava.

Näyttävätkö koiranpennunpotkijat sittenkin vähän liian tutuilta?

Yleinen havainto on ollut, että sukupuolivähemmistöjen tasa-arvovaatimusten äänekkäimmät vastustajat tapaavat jäädä jossain vaiheessa kiinni ns. rysän päältä. Samoin pedofiilien jahtaajat eivät mitään muuta ajattelekaan kuin aikuisten miesten ja viisivuotiaiden lasten välistä seksiä. Ja eläinrääkkääjien kidutuskuolemasta päiväunia näkevät ihmiset…

No, ehkä kysymys oli hiukan mauton ja koko ajatus kaukaa haettu. Mikä nyt saa kenetkin syttymään, antaa kaikkien kukkien kukkia. Yksityisajattelu on onneksi yksityisasia.

Sellaisena se tulisi pitääkin.

* * *

Uutisissa sanottua:

Lukijaraati suosittelee rangaistukseksi elinkautista tai hirttotuomiota. | Koiran raa’asta taposta epäillyt kiinni (Ilta-Sanomat)
Uuden Suomen lukijat teeskentelevät, etteivät muka ymmärrä, millä tavalla Facebook-ryhmän ylläpitäjä voisi olla vastuussa ”sisäisen suojeluskuntalaisensa” löytäneitten kansalaisten verkon ulkopuolisista aktiviteeteista. | Poliisi pelkää ”koirankiduttajien” puolesta (Uusi Suomi)
”[E]läinrääkkäyksen varsinainen rankaiseminen tulee tapahtumaan naapurien ja kylänmiesten toimesta. Toivottavasti Äänekoskelta löytyy kansalaisymmärrystä hoitaa tämä tärkeä asia.” | Poliisi tutkii koiranpennun raakaa pahoinpitelyä (Helsingin Sanomat)

Joulukalenteri: Perinteisin menoin

Ilta-Sanomilla on kolme päätoimittajaa ja oletettavasti yhdessä kolmasosassa tästä Kerberoksesta välähti ajatus, jonka mukaan lehti voisi vielä kerran tarttua leijonariipusmiehiä nänneistä (tai mistä ruumiinosasta nyt milloinkin) ja lypsää ahdistavalla monokulturismilla mainostuloja.

Niinpä aviisin toimittajat pantiin kasaamaan vetoomus:

Suomalaisissa kouluissa ja päiväkodeissa vietetään näinä päivinä joulujuhlia. Tutut laulut ja esitykset on kuitenkin yhä useammasta paikasta karsittu: jouluevankeliumia ei esitetä, eikä Enkeli taivaan -virttä kuulla.

Monessa koulussa ja päiväkodissa on tehty päätös, että uskonnollisista ohjelmanumeroista luovutaan aikojen ja ympäristön muuttumisen vuoksi. Kenenkään vakaumusta ei tietenkään saa loukata. On tärkeää, että koulun ja päiväkodin joulujuhlasta jäisi hyvä mieli kaikille.

Mutta ovatko jouluevankeliumi ja tutut laulut uskonnollista käännyttämistä vai kulttuuriperinnön säilyttämistä? Täytyykö sukupolvien välinen ketju katkaista?

Hyvät päättäjät, me allekirjoittaneet toivomme, ettei suomalaisista jouluperinteistä tarvitsisi luopua kokonaan.

Me toivomme kouluilta ja päiväkodeilta joustavuutta: sallikaa lasten laulaa uusien laulujen lisäksi myös samoja lauluja kuin heidän isovanhempansakin ovat aikoinaan laulaneet.

Sallikaa perinteiden siirtyminen eteenpäin. Myös vanhan ajan joulu on suvaitsevaisuutta.

Ilta-Sanomain enkelin otsalla keikkuva pentagrammi sai myös huolestuneita lukijakommentteja osakseen.

Vips vain, yhdellä iskulla Suomi on jälleen niputettu nätiksi seimikuvaelmien saaristoksi, jossa sata prosenttia pikku pellavapäistä – eikä haittaa, vaikka sekaan lurahtaisi muutama tummakiharaisempikin – veisaa paimeniksi pukeutuneina Heinillä härkien kaukalon.

He eivät esitä virttä siksi, että se on lupsakka kansallisperinne, vaan koska heidän on pakko.

Päinvastoin kuin Ilta-Sanomat kuvittelee kristillisimmissäkään pikku pirpanoissa ei ole sisäsyntyistä evankeliumirauhasta, joka alkaa erittää kuusijuhlahormonia joka marraskuu. Edes taipumusta sellaiseen ei ole havaittu suomalaisessa dna:ssa. Vaikka tämä pohjoinen kansakunta on historiallisten sota- ja katovuosien sekä luonnonesteiden syystä jokseenkin sukurutsainen, evankelis-luterilaista joulugeeniä sille ei ole kehittynyt.

Mitä halpamaisimmin Ilta-Sanomat vetoaa nimettömiin, lukumäärältään arvattavasti mittaviin ihmisjoukkoihin, jotka ovat menettäneet yöunensa, koska joku on väittänyt netissä joskus, että jossakin on ollut kerran päiväkoti, jossa ei sinä jouluna ollutkaan Joosefia, Mariaa ja Jeesus-lasta:

Monet vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä Ilta-Sanomiin ja kertoneet huolensa joulun kauniiden, vuosisatoja kestäneiden tapojen katkeamisesta.

Riippumatta siitä, onko opetusministerillä jostain syystä haluja sympatisoida adressia, se on muotoilultaan liian epämääräinen. Mitä ihmettä ovat nämä perinteet, jotka nyt ovat siksi suuressa vaarassa kadota, että maan suurin iltapäivälehti on katsonut asiakseen kirjelmöidä asiasta valtioneuvostolle?

Viittaavatko huolestuneet vanhemmat vaatimuksineen Ruotsin suurvalta-ajan jouluperinteisiin, jolloin savupirteissään asuneet suomalaiset lähinnä pohtivat, kuinka olla kuolematta nälkään? Vai autonomian aikana maahantuotuihin uusiin saksalaisiin muotivirtauksiin, kuten korkeakoulutettujen elitistien harrastamiin joulukuusiin? Punanuttuinen Coca-Cola-pukkikin lie vasta kuusissakymmenissään.

Onko joulukirkkoon mentävä hevosella? Pitääkö jouluruoka heittää menemään, jos kinkkuvalmisteessa on natriumglutamaattia?

Samalla logiikalla Ilta-Sanomat voisi saman tien vedota Henna Virkkuseen vaikkapa ruumiillisen kurituksen palauttamiseksi kouluihin. Vuosisatainen tapa sekin.

Perkele, palautetaan yksin häpein koko sääty-yhteiskunta. Ja otetaan nyt vaikka maaorjuus kaupan päälle.

Perinne, hyvät sanomalaispatriootit, on oikeasti jotain muuta kuin monoliitti. Sen idea on nimenomaan muutoksessa. Perinteen vastakohta ei ole edistys, vaan museo: se kaihtaa määritelmiä ja pakkoja, se muuttuu orgaanisesti ajan mukana. Jos nuuttipukit tänä jouluna yrittäisivät ahdistella naisia ja vaatia sahtia kaikista taloyhtiön huoneistoista, nostalgisinkaan kansalainen ei kauan tätä perinnettä poliisille soittamatta katsoisi.

Ilta-Sanomain ahdasmielinen vetoomus lähtee yksinomaan vääristä ja jokseenkin pelottavista olettamuksista: että jokin salaliitto on aikeissa maagisesti kieltää ihmisiä harjoittamasta omia perinteisiä joulumenojaan; että nämä mainitut joulumenot olisivat kaikilla samat; ja että opetusministerin ukaasilla nuo uhanalaiset jouluperinteet voitaisiin ”normalisoida”.

Onkohan Töölönlahden lasikuution ilmastoinnissa jotain vikaa?

Plaza.fin Ellit-julkaisu kysyi pari vuotta sitten lukijoiltaan, ymmärtävätkö he kunnioittaa kiveen hakattuja perinteitä. Vastaukset ovat Ilta-Sanomiin soittaneiden vanhempien kannalta huolestuttavia.

Mutta ei pidä ymmärtää väärin. Veisatkoot lapset virsiään, jos veisatuttaa. Tai tulipunaisten radikaali-isovanhempiensa taistolaislauluja. Perinteistä ovat huolissaan lähinnä hihhulit, sekä uskonnolliset että ateistit. Jouluvirsien laulaminen ei varsinaisesti ole kristillistä käännytystyötä – jos kohta niiden poisjättäminenkään ei ole mikään tae uskontoneutraalista kasvuympäristöstä.

Aatteet ja asenteet jylläävät kaikkialla ja lapset ynnä nuoret imevät vaikutteita ja ajatuksia kritiikittä. He ovat aitoja kulttuurirelativisteja, joille jeesukset ja puuhapetet ilmestyvät tasa-arvoisina mielipidevaikuttajina. Päiväkodissa voitaisiin juhlia (tai jättää juhlimatta) ramadanin päättymistä aivan yhtä hyvin kuin Jeesus-lapsen syntymää ilman, että lapset siitä olisivat moksiskaan.

Aikuisethan ne vasta pilaavat kaiken.

Hangessa makaava puolalainen nationalisti

Maahanmuuttokriitikot ovat tuohtuneet. Eivät tällä kertaa maahanmuuton aiheuttamista ongelmista suomalaiselle yhteiskunnalle, vaan maahanmuuttokriitikkojen kritisoinnista. Tämä on merkittävä ja pitkäkestoinen sivujuonne maahanmuuttokriittisiksi itsensä määrittelevien ihmisten ja yhteisöjen vaatimassa ”avoimessa keskustelussa maahanmuutosta”. Ja se on osaltaan ollut syynä keskustelutavoitteen jäämiseen lähtötelineisiinsä.

Väittely on muuttunut verbaaliseksi sisällissodaksi, jossa osapuolet ovat pitkälti kuvitteellisia. Maahanmuuttokriitikot ovat maalanneet itsensä nurkkaan niputtamalla kaikki heidän kanssaan erimieliset tahot yhdeksi valtavaksi ”suvaitsevaistoksi”, jota vastaan he kuluttavat kaiken energiansa.

Suvaitsevaistossa on pari vakavaa ongelmaa maahanmuuttokriitikoille itselleen.

1. Käsite

Suvaitsevaisen vastapoolina voi olla vain suvaitsematon. Moni ihminen jakaa osan maahanmuuttokriitikoiden mielipiteistä, muttei voi yhtyä heidän ehdottomuuteensa. Määrittelemällä itsensä suvaitsemattomiksi maahanmuuttokriitikot sulkevat ulos keskustelunhaluisia ihmisiä.

2. Kohde

Hyökkäykset ”suvaitsevaiston” punavihreää olkinukkearmeijaa vastaan ovat vaikutukseltaan nollatasoa. Elinkeinoelämän Keskusliiton talutusnuorassa marssivat Astrid Thors, Alexander Stubb, Päivi Lipponen – sekä sellaiset korporaatiot kuin Sanoma Oy – eivät missään nimessä tunnista itseään Homma-kellokkaiden mokuttajakuvastosta. Näillä ei ole ikinä ollut kaipuuta ”eksoottiseen värinään” tai ”kulttuurin rikastamiseen”.

(Lisävitsauksena on tietysti se, että verraten pienet oppositiovoimat, kuten Vasemmistonuoret ja erilaiset opiskelijajärjestöt ajautuvat reagoimaan ärhäkästi maahanmuuttokriitikkojen hyökkäyksiin – jotka ovat pahimmillaan jopa fyysisiä – vaikka niillä ei ole mitään vaikutusvaltaa Suomen maahanmuuttopolitiikkaan. Tämä on tietenkin työnantajaliittojen ja hallitusvastuussa olevien oikeistopuolueiden etu: oppositioryhmät syövät toisiaan eivätkä vaikeuta maan hallitsemista.)

* * *

Kiihtynyt keskustelu lataa median täyteen retorisia ongelmia, jotka entisestään vähentävät muiden asiasta kiinnostuneiden halua dialogiin. Peli menee rumaksi ilman tappouhkauksiakin – joita toki jaellaan sosiaalisessa mediassa avokätisesti.

On pakko kysyä, millä tavoin ”avointa keskustelua” edesauttaa vaikkapa presidentti Halosen r-vialle ilkkuminen kymmenissä nettikommenteissa. Indikoiko suvaitsijoiksi epäiltyjen ihmisten ulkonäön, parisuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen ja jopa sukupuolen ivaaminen valmiutta asiakeskusteluun? Entä kuinka paljon oletetaan Mikael Pentikäisen haluavan puheenvuoroja julkaisunsa sivuille porukalta, joka nimittää Helsingin Sanomia kommunistien toimittamaksi ”Hyysäriksi” ja uskoo siihen, että jokainen rikossähke, jossa ei ole epäillyn tekijän kuvausta, on Illuminati-suvaitsevaiston pimittämä uutinen muslimista pommiturbaanissa?

Puhumattakaan täysin tahallisesta mustavalkoisesta väärinlukemisesta. Jokainen eriävä mielipide joistakin maahanmuuttokriitikoiden toimintatavoista tai sanavalinnoista ei tarkoita automaattista hyväksyntää vaikkapa tamperelaisten pizzerioiden tuhopoltoille. Tämä ajatus on nähtävästi ollut ylivoimaisen vaikea useille.

* * *

Kaasuputken taannoisessa blogitekstissä oli eräs retorinen karkeistus, joka herätti närää asianosaisissa:

Merkittäköön pöytäkirjaan, että maahanmuuttokriittisyys on rasismia.

Se ei tietenkään pidä paikkaansa, jos sana tulkitaan kirjaimellisesti ja unohdetaan, että se on jo saanut täysin uuden merkityksen suomalaisessa julkisessa keskustelussa.

Muiden muassa Vasemmistoliitossa ja Vihreissä hyvinkin paljon jäseniä ja kannattajia, jotka suhtautuvat ulkomaalaislakiin huomattavasti kriittisemmin kuin keskimääräinen hommalainen.

Vasemmistonuoret – esimerkiksi – ovat nostaneet esiin oikeistohallituksessa istuvan ministeri Astrid Thorsin useaan otteeseen henkilönä, jonka vahtivuorolla Suomeen pyrkivien turvapaikanhakijoiden oikeuksia ja etuuksia on supistettu. Näin Markus Himanen:

Astrid Thors esiintyy uusnatsien vainoamana humanistimarttyyrinä, vaikka hänen esittämänsä lakimuutokset vähentävät turvapaikanhakijoiden toimeentuloa, vaikeuttavat perheenyhdistämistä ja ylipäätään tiukentavat kontrolleja.

Olisivatko siis vassarinuoret maahanmuuttokriitikkoja? Tässä mielessä ovat. Mutta on hyvin luultavaa, että Hommassa nämä kannanotot saisivat kirjaimellisesti nuivan vastaanoton. Kenties kaikki maahanmuuttokriittisyys ei ole maahanmuuttokriitikoidenkaan mielestä oikeaa maahanmuuttokriittisyyttä?

Pidettäköön siis sovittuna, että julkisessa keskustelussa ”maahanmuuttokriitikoilla” tarkoitetaan niitä muutamaa sataa henkeä, jotka kontribuoivat Hommaforumille ja joiden poliittinen koti on laajasti ymmärretyssä oikeistossa.

Ja täten sanottuna jokainen maahanmuuttokriitikko ei tietenkään ole rasisti. Moni – ehkä jopa enemmistö – on. Mutta eivät kaikki. Erottelu eri maahanmuuttokriitikkoryhmien välillä on hankalaa, sillä rasistikin saattaa perustella ulkomaalaisvastaisuuttaan rahanmenolla, jota sattumalta vain tietystä ilmansuunnasta tulevat tietyn uskonnon harjoittajat aiheuttavat.

Muutamia maahanmuuttokriitikkotyyppejä on vapaalla kädellä taulukoitu tässä:

VERONMAKSAJA	Ei oikeastaan ole edes maahanmuuttokriittinen. ”Julkinen tuhlaaminen” huolestuttaa yleensäkin, joten hän vastustaa kaikkia hyvinvointivaltion toimintoja, humanistisia tieteitä, laiskottelua, jyrkimmillään jopa sotaveteraanien vaippojen maksamista verovaroin. Maahan tulleiden ulkomaalaisten ylläpito on vain yksi osa turhaa tuhlausta. Saattaa pahimmillaan olla libertaari. Ei näe mitään ongelmaa työvoiman maahantuonnissa, jos se on yksityisen sektorin asia, kuten vaikkapa ydinvoimalan rakennustyömaa.
HERRAVIHAAJA	Perinteinen SMP:n äänestäjä, usein myös demari tai pohjoissuomalainen kirveskommunisti (voi asua Helsingissä). Hän argumentoi usein samoilla sanoilla kuin fiskaalinen maahanmuuttokriitikko, mutta kannattaa silti perusturvaa, hyvinvointivaltiota. Hänen toimintansa moottori on elitismi-inho eli klassinen herraviha. Hän näkee ”monikulttuurisuuden” vain yhtenä Helsingin herrojen keppihevosena, jolla rehellistä työläistä pilkataan ja kurjistetaan. Vastustaa verovaroilla loisimista yhtä paljon kuin työpaikkojen viemistä suomalaisilta, joten ei hyväksy mitään maahanmuuttoa. Vastustaa myös ympäristönsuojelua, kasvisruokapäiviä, Kaarina Hazardin kolumneita, ruotsinopetusta, naistutkimusta ja käytännössä kaikkea, jossa näkee uhkia jantelaiselle kotikasvatukselleen.
FENNOMAANI	Uskoo kansalliseen projektiin. Kokoomuslainen tai ainakin diplomi-insinööri. Vihaa ruotsalaisia ja ruotsin kieltä, mutta saattaa sietää tai jopa sympatisoida Venäjää – ainakin niin kauan kuin puna-armeija ei hyökkää. Vastustaa kaikkea maahanmuuttoa, koska pelkää ainutlaatuisen suomalaisen kulttuurin korruptoituvan. On pikemminkin ksenofobi kuin rasisti, koska on valmis syrjimään kaikkea rajan yli tulevaa. Hänet tunnistaa etenkin A. O. Freudenthal -sitaateista ja pyhästä vihasta suomalaisaatteen pettureita kohtaan. Kokee suomalaisten olevan rasismin uhreja. Usein myös kriittinen kristinuskoa kohtaan. Jos ei ole ateisti, harjoittaa omintakeista shamanismia tai linkolalaista luonnonpalvontaa. Saattaa olla itse maahanmuuttaja.
KRISTITTY (FUNDAMENTALISTINEN)	Pakkomielteinen islamofobi. Ei näe ihmisessä muuta kuin uskonnon, jota kammoksuu. Ennakkoasenne pätee sekä uskovaisiin muslimeihin että uskonnollisia muslimeita Suomeen paenneita ateistisia tai kristittyjä turvapaikanhakijoita.
ATEISTI (FUNDAMENTALISTINEN)	Pakkomielteinen islamofobi. Ei näe ihmisessä muuta kuin uskonnon, jota kammoksuu. Ennakkoasenne pätee sekä uskovaisiin muslimeihin että uskonnollisia muslimeita Suomeen paenneita ateistisia tai kristittyjä turvapaikanhakijoita.
RASISTI	Todennäköisesti fennomaani, mutta osaa ruotsia. Saattaa jopa rakastaa Venäjää. Muistuttaa vennamolaista herravihaajaa, mutta toimii päinvastaisista syistä: hän ei erityisesti inhoaisi koulutettua sivistyneistöä, ellei se koko ajan laivaisi maahan vääränrotuisia, -kielisiä, -uskoisia tai muuten vain ”sopimattomia” ihmisiä. Hän tietää rasismin, tiettyyn väestöryhmään kohdistuvan selittämättömän ennakkoluulon olevan kelvoton peruste ihmisten syrjinnälle ja näiden maahantulon estämiselle, joten rasisti vetoaa yleensä kaikkien muiden maahanmuuttokriittisten tahojen käyttämiin syihin: kustannuksiin, maahanmuuton propagoijien suomalaisvastaiseen elitismiin, etenkin islaminuskon vierauteen kristillisessä yhteiskunnassa ja samalla sen vaaroihin maallisessa agnostikkoyhteiskunnassa… Siis käytännössä mihin tahansa tekosyyhyn, jota voi käyttää vaikuttamatta hullulta. Rasistia ei välttämättä edes tunnistaisi, ellei hän kavaltaisi ajatuksiaan esittämällä epäilyksiään tai syytöksiään vain tietynvärisiä tai tiettyä uskontoa tunnustavia ihmisiä kohtaan. Saattaa olla miedoimmillaan ns. kulttuurirasisti, mutta silloinkin hän uskoo, että vieras kulttuuri ihonvärin tavoin on pysyvä ja ihmistä kaikin puolin määrittävä ominaisuus.
NATSI	Umpirasisti, jonka mukaan varsinaissuomalaisten, suomenkielisten tai ainakin ”valkoisen rodun” tulisi hallita planeettaa. Rakastaa Natsi-Saksaa ja Vladimir Putinia. Ei osaa päättää, pitäisikö hänen kieltää holokausti vai ylistää sitä. Vihaa muunvärisiä ihmisiä ja näiden kanssa yhteistyössä olevia rodunpettäjiä. Ei kiertele rahanmenon ja muiden tekosyiden ympärillä, vaan askartelee pommia kellarissaan – tai ainakin ajatuksissaan.
HULLU	Jokaisessa liikkeessä on näitä, myös maahanmuuttokriitikoissa. ”Hullun tuntee heti. Hullu on sellainen hölmö, joka ei osaa sääntöjä. Hölmö yrittää perustella väitteensä, hänen logiikkansa on ehkä kelvoton, mutta se sentään on olemassa. Hullu ei piittaa logiikasta, hänellä on omat oikotiensä. Hänelle kaikki käy perusteluksi kaikelle. Hullulla on yksi päähänpinttymä, ja mitä tahansa tapahtuukin, se vain vahvistaa hänen käsitystään. Hullun tuntee siitä millaisia vapauksia hän ottaa perustelujen suhteen ja mistä hän innostuu. Voi kuulostaa omituiselta, mutta ennemmin tai myöhemmin hullu siirtyy aiheeseen temppeliherrat.” (Umberto Eco)

Joskus nämä kategoriat sekoittuvat pahastikin. Ja joku on väistämättä maahanmuuttokriittinen aivan eri syistä. Ehkä juuri sinä.

* * *

Väärinlukeminen on pitkän tekstin takia taas todennäköistä, joten laitetaan loppuun vielä muutama selväsanainen huomautus.

Kaasuputki-blogi EI kannata tuhopolttoja. Ei edes silloin, kun tekijänä ovat jalot villit.
Päivi Lipponen edustaa Kehittyvien Maakuntien Suomea, ei kehitysyhteistyö- ja pakolaisjärjestöjä.
Antirasismi on lurjuksen viimeinen pakopaikka.
Perussuomalaiset rp. on oikea poliittinen puolue ja eri asia kuin Hommaforum.
Taustoittamattomia rikossähkeitä ei voi käyttää todisteena oman aatteen puolesta. Tämä muistutukseksi niillekin, jotka nyt sanovat Päivi Lipposta raatokärpäseksi.