Kauna


Entinen eduskunnan puhemies, pääministeri, valtiotieteen kandidaatti, vääpeli Paavo Lipponen syntyi Pellon kunnassa 23. huhtikuuta Herran vuonna 1941. Tämä tarkoittaa, että koittavana keväänä Suomen kansa pääsee edustajiensa välityksellä juhlistamaan maan kautta aikain suurimman sosiaalidemokraatin 70-vuotispäiviä.

Emerituspuhemies Lipponen on niittänyt mainetta etevänä ja yllättävänä sanankäyttäjänä tavalla, josta hänen ikä- ja aatetoverinsa Aarno Laitinen voi olla vain kateellinen. Tunteikkaista oraatioistaan kuuluisa Lipponen on toitottanut toimittajien iloksi etenkin yhtä sanaa, joka oli ennen hänen lausumiaan verraten harvinainen olio poliittisessa retoriikassa.

  • HS 10.4.2009:

  • HS 27.9.2010:

Siispä kaunaisin mielin ja edessä väistämättä olevan juhlapäivän innoittamana haluaa Kaasuputki-blogi esittää vapaaseen käyttöön ajatuksen

KANSALAISKERÄYKSESTÄ

jolla kootaan 300 euroa Paavo Lipposen 70-vuotissyntymäpäivämatkaan yhdeksi viikonlopuksi Liettuan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, Kaunasiin.

Keräysluvan hankkimisen ja keräystilin avaamisen voinee jättää Mikael Jungnerin huoleksi. Pallo on nyt SDP:n puoluetoimistolla.

Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Kauna”

  1. Heikki Typpö avatar

    Jäi Lipposelta pari muutakin sanaa, joita mediassa toisteltiin hyvän aikaa, ja vielä nyisinkin: Nahkurin orret ja vanha Reetta. Toinen kuvaa hänen tulevaisuuttaan ja toinen suhdetta tavalliseen kansaan.

    Seurasin Lipposta Tampereen Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa 1964 alkaen. Silloin demarien ideologisena generaattorina toimi terävä Bo Alfors. Alfors oli hyvin yhteistyöhaluinen silloisen SKDL:n kanssa. Lipposelle ajatus oli vieras. Hän rakensi silloin loistavaa uransa.
    SKDL edusti silloin vanhaa Reettaa ja nahkurin orret olivat vielä korkealla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *