Siideriä ja kuninkaallisia

Niin aina. Kaasuputki-blogi tapasi kuuluisan siiderirojalistin kesken kesämökkikiireiden. Mäntysuovan ja siitepölyn keskeltä Jami Järvinen ehti vastata kimurantteihinkin kysymyksiin ilman, että lystikkään poikamainen hymy hetkeksikään herpaantui.

Olemme nyt täällä Ylä-Pirkanmaalla…

– Teknisesti ottaen Keski-Suomessa. Mutta olet kyllä oikeassa, että Tampereen vaikutusalueella tämä on.

… Keski-Suomessa pienen kallion laelle rakennetun mökin rauhassa. Pidätkö itseäsi mökki-ihmisenä?

– Joo, olen ollut aika mökkihöperö jostain teini-ikäisestä asti.

Mäkin olen aina tykännyt kesämökeistä. Mikään ei voita pulahtamista järveen heti aamulla.

– Meidän landella pulahdetaan järveen vähän vaikeasti, sillä mökki on kyllä ihan kuivan maan rakennus. Lisäksi järvivesi on melkein aina liian kylmää. Etenkin näin alkukesästä.

Mä en voisi olla mökissä, joka ei olisi rannassa. Sä olet joka tapauksessa tän mökkiprojektin takia ollut vähän poissa stadin kuvioista. Mä juttelin Rytmissä parin frendin kanssa ja ne kaikki sano, että hiljaista on ollut, kun Jamia ei ole näkynyt.

– Ai?

Kukaan ei ole puhunut itä- ja länsisuomalaisten pääkallojen eroista aikoihin.

– Totta, kallonmuotokeskustelu on yleensä kokonaan mun harteilla. Pitäiskin…

Sitä paitsi Sirdiessä on Miliza Korjus jäänyt pari viikkoa kokonaan soittamatta…

– Hei, mä käyn laittamassa rahaa automaattiin heti, kun taas palaan Helsinkiin.

Sä oot muuten ollut aika hyvin tapetilla viime ajat. Iltalehdessä sä vilahdit jossain obskuurissa siideritestissä toista viikkoa sitten.

– Pitihän mun olla siellä. Oli muuten helvetin pahoja uutuussiidereitä. Pelkkää makeutusainetta eikä omenasta häivääkään.

Miten vain, tyttöjen juomahan se on. Siksi sä kai olit myös tän viikon Menkkareissa?

– Menkkareissa?

Me Naiset -lehdessä. Mikä se Victoria-juttu oikein oli? Aiotko sä tosiaan skipata Vasemmistoliiton puoluekokouksen vain katsellaksesi ruotsalaista hattarameininkiä?

– Joo, kun ne on yhtä aikaa. Onneksi häät alkaa vasta neljältä. Ehtii töllön ääreen.

Mutta eikö se ole snadisti epäisänmaallista touhua?

– Ei mun mielestä. Mä olen prinsessa Victorian ihailija jo vuosien takaa. Ja Suomestahan pitäisi tehdä kuningaskunta.

Sen sun haastattelun perusteella Suomesta pitäisi tehdä pikemminkin vaaleanpunainen prinsessaunelma, jossa tehdään huonoja rakkausrunoja. Tuleeko susta isona Mikael Jungner vai Tommy Tabermann?

– Onko pakko olla demari?

Ei, mutta se luultavasti auttaa. Mitä sä aiot seuraavaksi tehdä?

– Ulkovessan paskat pitäisi lapioida pois.

Hyi, miten ällöttävää. Mä tarkoitin kysyä, mitä sä aiot seuraavaksi tehdä saadaksesi nimesi lehteen?

– En tiedä, ehkä mä annan maalata Kissin maskit naamaani ja soitan Aamulehden toimittajat paikalle.

Nälkäinen kurikkalainen, hyönteisiä Bulgariassa sekä koleerinen Mannerheim

Suomen nuoret ovat itse kukin jälleen kerran valmistuneet opinahjoistaan. Suvivirren veisattuaan he ovat rientäneet Esplanadille kumoamaan punssimaljat kansallisrunoilijan näköispatsaan lyyrisessä katveessa, kenties laulaa luikauttaneet maakuntalaulut – ehkäpä juurikin Kesäpäivän Kangasalla – vain hetkeä myöhemmin kirmatakseen kesälaitumilleen kuin nuoret vasikat. Tätä riviä tapaillessasi, lukijani, nämä spes patriae jahtaavat ylioppilaiden ja maistereiden perinteisin tavoin perhosia valkolakit tuleentuneen ohran värisillä kutreillaan keikkuen, uittavat tukkeja pahaisiksi lentojätkiksi naamioituneina – tai virittelevät helkavirsimaratonia, joka sykähdyttäisi kyynisimpienkin vanhasuomalaisten sydämiä juhannusyön taianomaisissa tunnelmissa.

Missään tyhjiössä nämä lapsukaiset eivät silti ole lukujaan lukeneet, sillä tapahtumia ja uutisaiheita on ollut Suomi ja maailma väärällään.

Kehittyvien Maakuntien Suomi:

Universumi:

  • ”Johnny Depp rakastui ranskalaiseen laulajatähteen Vanessa Paradikseen 12 vuotta sitten”, Iltalehden lainaama konekäännös kertoo, ja mainitsee Deppin tätä ennen seurustelleen Monsieur Mossen Kate-nimisen lehtolapsen kanssa. | Hän on maailman kadehdituin vaimo (Iltalehti)
  • Urheilija juoksi suu auki – saalisti bulgarialaisen hyönteisharvinaisuuden. Tuhannet valkolakkiset perhoshaaveilijat ovat närkästyksissään. | Suomalaissuunnistaja nielaisi ötökän – kisa täysin pipariksi (Ilta-Sanomat)

* * *

Ja koska on sunnuntai, niin muistetaan myös tämä:

Mannerheim

Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.


Näen vieläkin edessäni ne tappioilmoituskaavakkeet, mitenkä hän punakynällä veti viivan alle, jos oli jotakin erikoista, josta piti antaa selvitys: Mistä näinkin suuri tappio taas johtuu, mitä siellä oli tapahtunut? Tämä esittely oli aika lailla jännittävä tilaisuus, ja siihen piti valmistua huolellisesti. Jos ei pystynyt vastaamaan, niin hän oli hyvin koleerinen herra, joka antoi aika lailla satikutia. Sattui joskus, ettei ollut asiasta täysin perillä tai joku oli antanut toisenlaisen selityksen vähän ennemmin. Silloin joutui erikoiseen tilanteeseen, josta piti selviytyä nokkeluudella.”

(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

Se ei lopu koskaan

Miksi enää ei nimitetä marsalkkoja?
Suomen marsalkka evp. Gustaf Mannerheim täyttää tänään 143 vuotta. Ikäisekseen nuorekas marski viettää ankarien taisteluiden ja kiusallisen mediaryöpytyksen jälkeen seesteisiä eläkepäiviä yksiössään Etu-Töölössä.

Miten Marskista tuli Marski

Carl Gustaf Emil Mannerheim syntyi köyhään, mutta vaatimattomaan aatelisperheeseen 4. kesäkuuta 1867 Askaisten Louhisaaressa, Varsinais-Suomessa. Isä karkasi varhain ulkomaille, minkä tähden Gustaf Mannerheimin elämä muistuttikin hyvin paljon Tony Halmeen elämää.

G. Mannerheimin synnyinvuode Louhisaaressa. Kuva kirjoittajan.
G. Mannerheimin synnyinvuode Louhisaaressa. Kuva kirjoittajan.

Huonosti menneen ”kadiksen” aikana nuori Gustaf Mannerheim pyrki Pietariin Paašikouluun, mutta Tuomas Nevanlinnan esi-isä teki hankkeen mahdottomaksi. Mannerheim vaipui masennukseen ja joutui jättämään lukunsa kesken. Raimo Sailas vihaa siksi Mannerheimia enemmän kuin mitään muuta maailmankaikkeudessa.

Lopulta tuleva marski pääsi kuin pääsikin ylioppilaaksi, jahtasi perhosia valkolakki päässä koko kesän ja läksi viimein Pietariin jatko-opiskelijaksi. Hän suoritti Nikolain ratsuväkikoulun, pääsi hyväryhtisenä ja pitkänä miehenä chevalierkaartiin, osallistui everstiluutnanttina Venäjän–Japanin-sotaan ja vieläpä ratsasti halki Aasian.

Siinä sivussa Mannerheimin huhutaan myös käyneen vihillä.

Ensimmäisen maailmansodan tiimellyksessä Mannerheim jätti Venäjän armeijan ja palasi tuhlaajapoikana suuriruhtinaskunnan puolelle, jossa hänen piti sietää nousukasidiooteista ja pohjalaisjunteista kootun esikunnan smalltalkia johtaessaan nuijasotilaitaan tappopuuhissa.

Pistettyään hengiltä 27 000 epäisänmaallista suomalaista Mannerheim toimi tovin valtionhoitajana ja lopulta katosi. Ajoittain hän metsästeli ihmissyöjätiikereitä, viljeli maata ja osallistui erilaisten kansalaisjärjestöjen toimintaan.

Vuonna 1933 kenraali Mannerheim nimitettiin sotamarsalkaksi. Saman vuosikymmenen lopulla sota syttyikin.

Myöhemmin Gustaf Mannerheim nimitettiin myös Suomen marsalkaksi – 75. syntymäpäivänään – ja otti vastaan Adolf Hitlerin, jonka hän kertoman mukaan altisti passiiviselle tupakoinnille.

Presidentiksi nimitetty marsalkka jäi eläkkeelle Suomen diktaattorin tehtävistä vuonna 1946. Hän matkusti Sveitsiin ja kuoli siellä 27. tammikuuta vuonna 1951.

Perinteisin menoin

Kuva: Viaggiatore Fantasma / Flickr / by-nc-ndMannerheimin syntymäpäivänä – puolustusvoimain lippujuhlan päivänä – on tavallisesti ylennetty sotilashenkilöitä ja palkittu kruunun uskollisia alamaisia viehättävillä kunnianosoituksilla. Kaasuputki-blogi onnittelee siksi muiden muassa sotilaskotisisar Erja Elina Ylistä, kokki Sinikka Anneli Tarkiaista, autonkuljettaja Juha Petteri Myllymäkeä, asentaja Tero Tapio Kalliota, arkistosihteeri Maija Riitta Heikkistä, mielisairaanhoitaja Kaisu Helena Norrbackaa ja aivan erityisesti sotakamreeri Mikko Tapani Seliniä itse kunkin uunituoreesta kunniamerkistä.

Puolustusvoimain taannoinen komentaja Juhani Kaskeala toki sai kirkkaimman prenikan, Vapaudenristin suurristin rintatähtineen. Grattis!

Marskin loikoillessa Hietaniemessä Suomen voitokas armeija on juhlinut talvisotaa. Lippujuhlapäivän kunniaksi valtion väkivaltamonopoli ojensi Ilta-Sanomien toimituspäällikkö Ulla Appelsinille ja uutistoimittaja Pasi Jaakkoselle sotilasansiomitalin.

Eikä suinkaan turhaan, sillä Suomen toiseksi isänmaallisin iltapäivälehti omisti Neuvostoliitosta saavutetulle riemuvoitolle ”kunnian päivien” hengessä peräti 105 prosenttia sisällöstään sekä

[…] teki talvisodasta myös kolme erikoislehteä, Talvisota 70 vuotta, Sodan kuvat ja Väinön sota, jotka kaikki löysivät lukijansa. Ensimmäinen myi yli 100 000 kappaletta. Lehtiä on jaettu myös veteraanitilaisuuksissa ja hyödynnetty lukioiden opetuksessa.

Kiitospaidat salkoon!

UPDATE (11.04): Tuoreimpien tietojen mukaan pääministeri Matti Vanhanen ei vietä puolustusvoimien lippujuhlan päivää. Kesärannan lipputanko ammottaa tyhjyyttään. Kuolivatko talvisodan veteraanit turhaan?

Metalliliitto on tsoukki

Matti Putkonen ja MAAILMAN PARAS ARGUMENTTI
Metallityöväen Liiton entinen viestintäpäällikkö, nykyinen pätkätyöläinen Matti Putkonen jää eläkkeelle. Mutta ei hätää, taisteleva työväenliike aikoo yhä jatkaa kamppailuaan työnantajien puolesta.

* * *

Vasemmistoliiton äänellä puhuva Metallin sihteeri Matti Mäkelä kertoo iloisesti Kansan Uutisissa, että hänen edustamansa ammattiliitto sekä sen vasemmistoryhmä – Metallin Vaikuttajat – haluavat täyttää Suomen maankamaran ydinvoimaloilla ja kallioperän jokusen satatuhatta vuotta syöpää, hedelmättömyyttä, epämuodostumia ja ihan yksinkertaisesti kuolemaa aiheuttavalla ydinjätteellä.

Lehdessä asia ilmaistaan korulausein:

Metalliliiton mukaan vain teollisuuden toimintaedellytysten takaaminen voi turvata hyvinvointivaltion säilymisen ja kehittämisen. Teollisuus puolestaan tarvitsee energiaa ja Metalliliitto liputtaa edelleen ydinvoiman rakentamisen puolesta.

– On selvää, että tarvitsemme lisää ydinvoimaa. Tätä tarvitsemme jo hillitäksemme jatkuvaa sähkön tuontia. mutta myös turvataksemme perusteollisuutemme ja sitä kautta palkansaajien tarpeet, painotti Metalliliiton liittosihteeri Matti Mäkelä (vas.)

Tapa koplata ”hyvinvointivaltio” ja pysyvät ympäristötuhot sekä Suomessa että uraanin alkuperämaassa – puhumattakaan kohonneesta suuronnettomuusriskistä – on entuudestaan tuttua. Mauri Pekkarinen ja Jyrki Katainen ovat toistelleet viestiä pitkään ja hartaasti.

Oikeistojohtajien puheet ovat rehellisen härskiä luikuria. Heidän uskomisestaan saa syyttää vain itseään. Tunnetusti kokoomuslaisilla ei ole pienintäkään aikomusta pitää edes nykyistä sosiaaliturvan tasoa yllä eikä keskustassakaan sympatia pienituloisia tai työttömiä kohtaan kanna kuin oman turvesuon laitaan.

Sen sijaan Mäkelän ja vasemmistoduunareiden suussa hyvinvointihokemalla on ilkeä sivumaku. Ovatko työväenliikkeen ydinvoimalobbarit kylmäverisiä valehtelijoita vai hyväuskoisia idiootteja? Luottamus suurten teollisuusyritysten jalomielisyyteen on kaunista, mutta Suomen viimeaikainen taloushistoria ei juuri anna sille perusteita.

Ehkä asiasta kannattaisi laatia vedenpitävä sopimus ensin. Miten olisi? Ydinvoiman lisärakentamisen ehdoksi energiayhtiöt omistajineen saisivat sitoutua rahoittamaan hyvinvointivaltiota viidenkymmenen vuoden ajan. Yhtäkään paperi- tai teknologiateollisuuden yksikköä ei lakkautettaisi Suomessa sopimuksen voimassaoloaikana; vientiteollisuuden työntekijöille taattaisiin elinikäinen muutosturva. Mustaa valkoiselle, ay-johtajat!

* * *

Vasemmistoliitto – ystävien kesken vasemmisto – oli hallituksessa 1990-luvulla pienehkön vaalivoittonsa turvin, oikeistodemareiden luottomiehinä takaamassa perusturvan heikennyksiä. Nuori puolue sai kahdesta ministerinsalkustaan pysyvän perinnön. Se oppi kantamaan vastuuta.

”Vastuunkanto” on politiikan kieltä ja tarkoittaa, ettei puolue anna ideologisen perustansa tai ajankohtaisten tavoitteidensa estää sujuvaa yhteistyötä Elinkeinoelämän Keskusliiton ja Kansallisen Kokoomuksen kanssa näiden ehdoilla.

Tätä hallitusvastuun kultaista muistoa ei uskalleta tahrata, joten Vasemmiston strategia on selvä. Se pelaa ydinvoima-asiassa samanlaisella korttipakalla kuin vihreät: kaksinkertaisella.

Vihreiden kannattajat vastustavat ydinvoimaa kynsin ja hampain, mutta puoluejohto katsoo Tsoukki-Pekkarisen touhuja läpi sormien. Vasemmistossa puolestaan johtoporras mainostaa ydinvoimavastaisuuttaan, muttei missään tapauksessa anna sen häiritä rakkaussuhdettaan ammattiliittoihin.

Tai, kuten sen ilmaistaan lehdessä:

Metalliliitossa on ydinvoimamyönteisellä linjalla vahva kannatus. Mäkelän mukaan sen takana on myös liiton vasemmistoliittolaisten selvä enemmistö Vasemmistoliiton vastustavasta kannasta huolimatta. Tämä on mitattu muun muassa liittokokouksen yhteydessä.

Hyvät toverit, te voitte tietenkin kannattaa kaikkea, mitä Eteläranta 10:ssä vaaditaan. Te voitte lähteä peesaamaan milloin kokoomuslaisia, milloin perussuomalaisia. Te voitte vaatia Suomeen lisää ydinvoimaa, vähemmän ulkomaalaisia ja vaikka Naton hävittäjät partioimaan taivaallemme. Sitä kutsutaan järjestödemokratiaksi: kannanotot päätetään yksimielisesti hallituksen, valtuuston tai koko järjestön kokouksessa, joten pulinat pois.

Mutta miettikääpä silti tovi tätä kysymystä:

Jos valittavana on – sanokaamme – pieni- ja pätkätuloisia sortava, luontoa pysyvästi tuhoava, puolustuskyvyttömiä vähemmistöjä kyykyttävä, markkinatalouteen sokeasti uskova ”porvarihallitus” tai täsmälleen samoja asioita ajava ”vasemmisto-oppositio”, miksi kukaan vaivautuisi vaaliuurnille asti jälkimmäisen puolesta?

Mannerheim ei paranna rotua

Mannerheim

Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.


Reichsgesundheitsführer Contin vierailu Päämajassa antoi Marskille aiheen muistettavaan repliikkiin.

Conti oli Hitlerin puolueen vanhimpia jäseniä ja hänen läheinen ystävänsä, lastenlääkäri, lihava, yli 40-vuotias mies, Saksan lääkintähuollon diktaattori, voi sanoa. Hän oli tullut Suolahden seurassa Päämajaan, ja Marski kutsui hänet lounaalle.

Conti sijoitettiin Marskin toiselle puolen, toiselle Erfurth. Kun muuta oli puhuttu, Conti rupesi selittelemään, kuinka ihmiset ovat erilaisia. Saksalaiset ovat etevin rotu ja suomalaiset ovat hyvää joukkoa myös. Täytyy pitää huoli maailman onnellistamisesta, mutta sitä varten pitäisi vain hyvien ihmisten lisääntyä ja ehkäistä huonojen lisääntyminen. Niinpä esimerkiksi puolalaisten ei pitäisi saada lapsia.

Läsnäolijat näkivät, miten Marskin poskilla rupesi puna hehkumaan: varma suuttumisen merkki. Mutta mitä Marski tekee? Saappaalla hän ei voi heittää ystävällismielisen valtion edustajaa.

Hän taputti olkapäälle Erfurthia, joka oli suunnilleen yhtä vanha kuin hänkin, ja sanoi:

– Kuulkaahan nyt, hra Reichsgesundheitsführer! Kenraali Erfurth ja minä olemme jo niin vanhoja, että emme enää voi auttaa teitä rodunparannuksissanne.”

(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

– Poikkeuksellisesti sunnuntainen Mannerheim-anekdootti julkaistaan vasta tiistaina. Blogin ylläpito pahoittelee.

Suomen seksikkäin Paavo

Pekka Saurin huomio Vihreässä Langassa esitettynä kahdella sorsalla. Kuva: wili_hybrid / Flickr
Lukijakilpailu!

  • Ensimmäinen, joka keksii apulaiskaupunginjohtajan tolkuttoman arvoituksellisen pilakuvan mahdollisen jujun, voittaa – no, jotain ilmaista ja aineetonta, kuten vaikkapa kunniaa. | Just joo (Vihreä Lanka)

Seksiä!

Mitä yhteistä on Ilkka Alangolla, Samuli Edelmannilla, Aleksei Eremenko Jr:lla, Janne Erjolalla, Joel Haahtelalla, Aku Hirviniemellä, Jouni Hynysellä, Sami Hyypiällä, Mikael Jungnerilla, Anssi Koivurannalla, Mika Lehkosuolla, Antti Reinillä, Sebastian Rejmanilla, Carl-Kristian Rundmanilla, Tuomo Ruudulla, Sami Saikkosella, Ville Valolla, Esko Valtaojalla, Anssi Vanjoella, Ilkka Villillä ja Stefan Wallinilla? No, tietenkin…

  • … he kaikki häviävät Paavo Arhinmäelle Eeva-lehden äänestyksessä Suomen seksikkäimmän miehen tittelistä, kunhan vain jokainen tekee velvollisuutensa ja käy klikkaamassa Seksi-Paavon kisan kärkisijalle. | Äänestä Suomen seksikkäin mies! (Eeva)

Muuta käsittämätöntä ja pelottavaa viime päiviltä:

Uutisia tekniikasta:

Lisäksi kyseinen uutinen on väärä

Taloussanomat esittelee mielenkiintoisen – ja faktuaalisesti virheellisen – vertailun mainitsemalla, miten vähän Nokian ihmepuhelinta on myyty verrattuna täysin erilaiseen, eri markkinoille suunnattuun kuluttajatuotteeseen.

Toisin sanoen:

  • Kokoomuksella on noin 40 000 jäsentä. SAMAAN AIKAAN KIINAN KOMMUNISTISEN PUOLUEEN JÄSENMÄÄRÄ ON 76 MILJOONAA. | Nokia N900 floppasi (Taloussanomat)

Letkajenkka olisi voittanut

Ruotsalaiset eivät ole oikein tottuneet olemaan huonoja popissa. Kuva: Aftonbladet

Ruotsissa on maansuru penkin alle menneiden Eurovision laulukilpailujen takia. Suomalaisiahan länsinaapurin nielemä karvas kalkki ei niin paljon harmita – viisuissa jos missä kansallinen ylpeys kukoistaa ja tärkeintä on Ruotsin häviö. Eikä lajillakaan ole niin väliä.

Lisäksi ruotsalaisten murhe on kuin kylmägeeliä ugrien jomottavaan itsetuntoon. Vastahan toissapäivänä Suomen kiljuva jalopeura joutui antautumaan samassa tilanteessa.

Totuuden nimissä pitäisi silti muistaa, ettei Suomen viisumenestys ole ollut koskaan kummoinen. Siksi Yleisradion tapaamien asianharrastajien kommentit kaipaisivat ns. reality checkin:

– Sen on oikeastaan unohtanut, miltä se tuntuu, kun Suomi ei pärjää viisuissa. Nyt se sitten konkretisoitui, kuvaili tuntojaan Martti Heikkinen.

Lordi on ainoa koskaan voittanut suomalaisartisti Euroviisujen historiassa. Yhtään kakkos- tai kolmossijaa ei ole koskaan tullut. Suomen ”menestyminen”, so. pääseminen nykymuotoisten Euroviisujen finaaliin asti, on ollut tuttu näky Lordin jälkeen vain kolme kertaa. Varsinaisesti sitä ei vielä voi nimittää riemuvoitoksi.

Mutta ei tappiota ilman russofobista salaliittoteoriaa:

Heikkisen mieleen tuli ensimmäisenä, että Itä-Euroopan maat äänestivät toisiaan ja tämän takia Suomi ei selvinnyt finaaliin.

Euroviisujen äänestysjärjestelmää on muutettu täksi vuodeksi siten, että yleisöäänien osuus on puolet ja toisen puolen muodostavat kansallisten ammattilaisraatien antamat äänet. Radio Suomen viisukommentaattori Jorma Hietamäki pohti kisan ratkettua, onko äänestyssysteemi edelleenkään oikeudenmukainen.

– En usko, että on sellaista Valko-Venäjän raatia, joka ei antaisi Venäjälle pisteitä. Raatien jäsenet kuitenkin pitävät sen oman piirinsä musiikista. Tämä ei ole kuitenkaan moite. Tämä on pelkää viihdettä ja musiikkia ja kyse ei ole urheilusuorituksesta, jossa sadan metrin juoksun voittaa se, joka juoksee nopeimmin.

Joillekin ihmisille Eurovision laulukilpailu on tuhahteluiden aihe. Muusikot ilman muuta tuomitsevat koko kisan, koska heidän rock-purisminsa ei salli mitään muuta kuin tiluttavan kitarasankaruuden. Mutta aivan oma joukkonsa ovat ne lukemattomat ihmiset, jotka näkevät huomattavan paljon vaivaa ilmoittaakseen, että viisut ovat ”joutava” tapahtuma.

Mielenkiintoista joutavuutta se, joka niin paljon tunteita herättää.

Mikä Euroviisuissa sitten on niin erinomaista? Yksinkertaisesti niiden tolkuttomuus. Eurovision laulukilpailu on maailmanhistorian ainoa hanke, jossa kiihkomielinen nationalismi kanavoidaan kolmen minuutin mittaisiksi, kansainväliselle homoyleisölle suunnatuiksi kimalluspurskeiksi.

Ympäri Euraasiaa yrmyt levy-yhtiöpomot, Neuvostoliitossa oppinsa saaneet kulttuuriministerit ja vasta äsken verisistä sisällissodista selvinneet pikkudiktaattorit valjastavat kaikki maittensa voimavarat tuottaakseen televisioon teoksen, jossa koko kansakunnan keikistelevin komeljanttari huokailee käsittämättömiä interjektioita ysäridancen tahdissa – pukeutuneena pelkkiin kultapaljettistringeihin.

Juuri näin pitäisi aina kaiken kansallismielisyyden ja patriotismin ilmetä!

Torstaina 27.5. oli Euroviisujen toinen semifinaali. Tässä otteita Kaasuputken Facebook-sivulla olleesta liveseurannasta:

Liettua – InCulto

  • Liettua & ruutuhousu-galore.
  • Tämän kappaleen taustalla ovat Suurlähettiläät ja Sami Saari.

Armenia – Eva Rivas

  • BOSAT.
  • Hyvin oli kameramies zoomannut Eva Rivasin/Rivaksen laulusuoritukseen.

Israel – Harel Skaat

  • Ovatko PALESTIINALAISTERRORISTIT kivittäneet Israelin laulajan ikkunat?
  • Uoo-vooouu-uooo-oooouuvoooouu…

Tanska – Chanée & N’evergreen

  • Bogart Co.!
  • Kuka muistaa vuoden 1989? Nämä ovat sieltä.

Sveitsi – Michael von der Heide

  • BALALAIKKASOOLO!
  • Sveitsi ei ikinä saa anteeksi Celine Dionia, mutta kyllä tää ”golden shower” -biisi AIKA PALJON auttaa.

Ruotsi – Anna Bergendahl

  • Ruotsi luottaa tänä vuonna Jasminen blondiversioon.
  • Mitä hittoa? Kitara katosi, mutta SE SOI EDELLEEN?

Azerbaidzan – Safura

  • Portaissa oli valot, jotka syttyivät, kun niille astuu. Tästä onkin ollut aikaa, kun viimeksi on nähty sellaista.

Ukraina – Alyosha

  • Ukrainan larppaajatyttö ottaa kantaa.

Alankomaat – Sieneke

  • Vader Abraham! Smurffit!
  • Shalalii, shalalaa!

Romania – Paula Seling & Ovi

  • Soittakaa tää biisi joskus Comeetassa, jooko?
  • Romania, laulajatar-pianistinne äänestä ja ruumiinmuodoista 12 x 12 points!

Slovenia – Ansambel Žlindra & Kalamari

  • Folkkia ja sporttia.
  • Hitto, miten MIKÄÄN voi näyttää yhtä paljon siltä kuin ala-asteen opettajat olisivat tehneet ”rokki-shown” kaikkien kuudesluokkalaisten myötähäpeäksi?

Irlanti – Niamh Kavanagh

  • Irlanti luottaa siihen, että kun kyllin monta vuosituhatta vetää tätä samaa balladia huilusooloineen, kahdeksas viisuvoitto on väistämätön.
  • Titanic epäilemättä upposi vain saadakseen irlantilaisballadit loppumaan.

Bulgaria – Miro

  • Perhana, täähän on Via Dolorosa.
  • Sehän sujui kuin rasvattu kerubi.

Kypros – Jon Lilygreen & The Islanders

  • Kyproksenwalesilaiset, tuo liian vähän sorrettu minoriteetti.
  • ”Mä vähän rämpytän kitaraa ja laulan sun esipuberteettisen tyttäresi kyyneliin.”

Kroatia – Feminnem

  • Kroatian joukkue jätti sitten Mirandan kotiin.
  • Kello on liian paljon pelkille balladeille, ihmiset!

Georgia – Sopho Nizharadze

  • Georgian vahvaa kansallistunnetta edustaa norjalainen jollotus.
  • Jolloti-jolloti.

Turkki – maNga

  • ”Emoturkkilaisia!” huudahtaa studioyleisö sohvalta, tyrmistyneenä.
  • Rokki saavutti viimeinkin Turkin. Ja siellä siirryttiin suoraan pomppuheviin.

Jatkoon eli finaaliin etenivät nämä maat: Georgia, Ukraina, Turkki, Israel, Irlanti, Kypros, Azerbaidzan, Romania, Armenia ja Tanska.

UPDATE (10.04): Ruotsalaisten maansuru on saanut raivokkaita muotoja. Melodifestivalenin johtaja Christer Björkmania ollaan savustamassa pois palliltaan ja viisufinaalin boikotti on ainakin Aftonbladetin lukijoiden mielestä välttämätöntä.

Aftonbladetin lukijat eivät tällaista menoa sulata!

Tylypahkan oppilaskunnan puheenjohtaja

Kaarina Hazard & Mikael Jungner. Kuva kaapattu Yle Areenasta sitaattioikeudella.

”Syytät minua pessimismistä”, Kaarina Hazard toteaa.

”Syytän sua ankeuttamisesta”, vastaa Harry Potter.

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue aikoo suorittaa pitkän marssin Kokoomuksen ja Perussuomalaisten oikealle puolelle. Puoluejohdon maahanmuuttovastaiset päänavaukset ovat parhaansa mukaan houkutelleet demaririveihin takaisin kansallissosialistiseen aatteeseen uskovia teollisuustyöläisiä. Mutta entä toimihenkilöportaan verokapinalliset, kuka kaappaa heidän äänensä kokoomuslaisilta uusliberalisteilta?

Tietenkin Mikael Jungner, taistelevan työväenliikkeen radikaali uudistaja.

Kuka itse asiassa on Mikael Jungner? Hänestä tiedetään hyvin vähän – aivan niin kuin Kanki-Kaikkonen tai Tanja Karpela myös Jungner kätkee todellisen minänsä mieluummin huutavaan julkisuuteen kuin vainoharhaiseen yksityisyyteen.

Itse Junger tai hänen mediahahmonsa ilmoittaa, että what you see is what you get, taka-ajatuksia tai salattuja motiiveja ei ole. Silti hänessä on ainesta politiikan likaiseen peliin.

Hän osaa leimata vastustajansa, todelliset ja kuvitellut.

Näin SDP:n tuleva puoluesihteeri muotoilee aatemaailmaansa vieraillessaan ex-työnantajansa tiloissa Pressiklubi-ohjelmassa.

Tosiaan useassakin tilaisuudessa olen pohdiskellut, mikä tänä päivänä jakaa politiikkaa. Mä uskon, että se kaikkein osuvin jako tulee siitä, että mitä mieltä ollaan siitä, että yksittäisille ihmisille annetaan lisää valtaa päättää heidän omasta elämästään. Nyt kai edistysmieliset ovat sitä mieltä, että ”lisää valtaa, ihmiset tekevät päätöksiä, jotka ovat yhteiskunnan kannalta hyviä”. Konservatiivit uskovat, että ne ihmisten tekemät päätökset ovat kokonaisuuden kannalta huonoja ja sen takia tarvitaan lisää sääntöjä. Ja itse olen vahvasti edistysmielinen.

”Ole oman onnesi seppä” -aatetta kannattava Jungner onkin tervetullut lisä politiikkaan, kun hänen hengenheimolaisensa, Kokoomuksen Hanna-Leena Hemming, jättää politiikan.

Mikä oli Liisa Hyssälän Kela-nimitystä koskevan esiintymisen mediastrateginen idea? Pressiklubin vakiokaartiin kuuluva Kaarina Hazard pohtii mediapoliitikko Mikael Jungneria.

Jungnerin ulostulohan oli yllättävä ennen kaikkea siksi, että mies ei itsekään noussut Ylen johtoon mitenkään puoluepolitiikan ulkopuolelta. Silti hän ”ensi töikseen puoluesihteerivaalin alla katsoo asiakseen lähteä ärhäkkäästi hyökkäämään”, kuten Hazard sen muotoilee.

Miten Jungner reagoi?

Musta toi on juuri se, mikä on vikana tässä ajassa ja tässä maailmassa. Sun tavalla ajattelevia ihmisiä on ihan liikaa. Siis sellaisia, joille maailma ja elämä on shakkipeliä, jossa tehdään strategisia siirtoja. Jos halutaan, että Suomi menestyy, pitäisi enemmänkin luottaa siihen, että kerrotaan, mitä mieltä ollaan; olla avoimia ja unohtaa nuo taktiset pelit, koska se on tylsää ja ankeata.

Hazard huomauttaa, että ohjelman idea on puhua asioista viestintävälineiden, median, näkökulmasta. Kommenttiin Jungner vastaa hyväksi havaitsemallaan taktiikalla:

Sä et puhunut mediasta vaan siitä, että pitäisi olla jotain taktisia shakkisiirtoja. Se vain kuvaa sitä, että mun mielestä sun koko peruslähtökohta on väärä.

Näin siis demaritoivotalkoiden vetäjäksi itseään kaavaileva Jungner.

* * *

Pressiklubin keskustelu on jo suistunut raiteilta, kun Hazard yrittää pohtia vielä Jungnerin julkista imagoa. Hän huomauttaa, että monin tavoin Mikael Jungnerin olento – media-Mikael – on melko vähän substanssikeskeinen; media keskittyy enemmän hänen pinnallisiin tempauksiinsa. Siten, Hazard sanoo, Jungnerin profiili on hyvin feminiininen ja yllättävää on vain se, etteivät nämä feminiinisyyden kukinnot tuhoa Mikael Jungnerin uskottavuutta. Eivät ainakaan siinä määrin kuin naisjohtajan kohdalla olisi käynyt.

Jungner takertuu f-sanaan kuin hukkuva oljenkorteen.

Jungner:

Tavallaan sä nostat feminismin joka on hirveän eteenpäin menevä, maailmaa muuttava…

Hazard:

En mä nostanut mitään, mä puhuin feminiinisistä…

Jungner:

Kyllä sä nostit!

Hazard:

Feminii…

Jungner:

Saanko mä puhua?

Ja tietenkin Jungner saa:

… Niin se, että sä tavallaan nostit sen tukemaan tätä sun ankeuttajaideologiaa.

Ankeuttajat ovat tuttuja J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjan kirjoista. Ehkä olisi siis paikallaan alkaa nimittää Jungnerin laissez-faire-maailmankuvaa huispausideologiaksi?

Pressiklubin toinen vakiovieras, Jouni Tervo, yrittää vuorostaan kritisoida Jungneria siitä, että tämä vaientaa kritiikin esittäjät ankeuttaja-argumentillaan. Jungnerista tämä puheenvuoro on briljantti:

Toi mitä äsken sanoit, on ihan loistavaa kritiikkiä. Se missä mä käytän tätä ankeuttajateemaa, ei suinkaan ole sitä, että joku on eri mieltä – se on keskustelua. Minkä takia mä käytin sitä tässä, on että jos esittää jonkun mielipiteen, niin sen jälkeen mennään niihin motiiveihin, että miksi sä olet tota mieltä. Silloin tavallaan kokonaan jää se keskustelu siitä mielipiteestä käymättä. Mennään suoraan niihin motiiveihin ja maailma nähdään pelinä.

Toki Jungner pidättää itsellään oikeuden päättää, milloin palautteen antaja on reipas Rohkelikko eikä vain tylsän analyyttinen Luihuinen. Ennen kaikkea hän pitää visusti huolen, ettei itse käräytä itseään toisten motiivien epäilemisestä.

* * *

Samaisessa Pressiklubissa Jungner esittää työväenjohtajalle vaarallisen väitteen, jonka mukaan maailma on liian kaoottinen paikka rationaaliselle pohdiskelulle. Siksi ihmisten on tehtävä päätökset tunteen varassa, intuitiivisesti. Jungnerin ja ihmiskunnan onneksi tunnepäätökset ovat – Kaitselmuksenko ansiosta? – kategorisesti oikeita ja koituvat kaikkien hyväksi.

Kaarina Hazardille spontaanit tunnereaktiot eivät riitä yhteiskunnan rakennuspuiksi; ne jättävät vain reagoinnin mahdollisuuden. Niinpä hän ihmetteleekin, onko valistuneen, ajattelevan kansalaisen kuva kokonaan hylätty vanhanaikaisena ja hitaana.

Jungner miettii hetken, katsoo Hazardiin, nyökkää laupiaasti hänen suuntaansa. Käydään seuraava dialogi:

Jungner:

Nyt tää menee tosi hyväksi… Tämä on mun mielestä hyvää keskustelua. Toi on hyvää kritiikkiä.

Hazard:

Mä en kaipaa sun arviota tän keskustelun tasosta!

Jungner:

Ei, en puhunut sulle, puhuin sadoilletuhansille suomalaisille. Älä ole niin itsekäs.

Uuden johtajuuden lupsakka airut on puhunut.

* * *

Entä SDP? Olisiko huispauksen maailmanmestarista pelastamaan patakonservatiivinen luddiittipuolue? Uusimpien mielipidetutkimusten mukaan Mikael Jungneria pidetään jo nyt, ilman mitään asemaa puolueessa, Jutta Urpilaista parempana demarijohtajana.

Siis miestä, joka sanoo valtakunnallisessa televisiolähetyksessä, ettei ydinvoimala- tai NATO-päätöksillä ole mitään väliä, sillä ne ovat vain mielipiteitä eivätkä ”kerro mitään” päättäjistään.

Miestä, joka ilmoittaa, että hänen poliittinen vakaumuksensa on ”kaikki on mahdollista”.

Jep-jep. You’re a wizard, Harry.

Kaasuputken viisuseuranta Facebookissa

Kaasuputki-blogin Facebook-sivuilla tarkkaillaan porukalla Eurovision laulukilpailujen ensimmäistä semifinaalia. Kaikki mukaan!

Otteita laajasta ja hetteikköisestä viestiketjusta:

Moldova

  • Moldovan naissolisti on lainattu Kullervo Koivistolta, uivelomaskista ei voi erehtyä.

Venäjä

  • Ihanaa tää dialogi. Vai sanoisko dialektiikka?

Viro

  • Mitä, Reino Nordin?
  • Sun elämä on ollut yhtä laimea kuin sun biisiskin, poikakulta.

Slovakia

  • Tää biisi ei voittanut kymmenenä edellisenä vuonna, miksi se voittaisi nytkään?

Suomi

  • Party like it’s 1971!
  • Tää biisi on nyt se letkajenkka, jolla Suomi voitti viisut 1965.

Latvia

  • Stalin mainittu.
  • Taustakuorona Sex and the City?

Serbia

  • Borat-leffan soundtrack, Brünon päähenkilö.
  • Herrajjumala, tosiaan, Serbian Danny veti nyt pohjat.

Bosnia ja Herzegovina

  • Tatu Ferchen edustaa Bosniaa.

Puola

  • Puolan johto on vaihdettava.

Belgia

  • Mää ja mun kitara. Mää vaan täällä äireen kanssa hoiran kissoja. Emmää viitti mennä tyähön, kun on tätä eloo ja semmosta.

Malta

  • Jaha, minuutti laulettu, enää sata vuotta jäljellä tätä kappaletta.

Albania

  • Miljoona nörttipistettä synataustasta ja scifiunivormusta.

Kreikka

  • OPA!
  • OPA!

Portugali

  • Portugali luottaa Disneyn klassiseen säveltaiteeseen.

Makedonia

  • Herttinen, tuollainen äijänplösö ja MILLAINEN HAAREMI!

Valko-Venäjä

  • You sing like a girl, dude.

Islanti

  • Hera Björk. Eyjafjöll of Iceland.
  • Perus euro humppa biisi. Kiitos 1993-1996.

Suomen hanuritiimin iloinen ylistys kapitalismille ei sijoittunut kymmenen parhaan joukkoon. Ihmisiä kehotetaan palaamaan kotiin Kauppatorilta; siellä ei ole mitään nähtävää.

Mannerheimillakaan ei ollut heilaa helluntaina

Mannerheim

Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.


Hän oli aivan erilainen kuin kaikki toiset miehet ja vaikeasti tavoitettava saalis. Kauneimmat ja älykkäimmät arvelivat, että sellainen yksinäinen sankari oli suuren vaivan arvoinen. Mutta kuinka kiivaaksi ajo tulikin, näytti Mannerheim aina väittävän kiinni joutumisen vaaran. Hän oli hetken ansassa, mutta jo seuraavassa pääsi vapaaksi. Hän oli myös hyvin avomielinen naisellisen kauneuden ihailija, mutta hän ihaili mieluummin turvallisen välimatkan päästä kuin antoi sitoa itseään ja ne, jotka valitsivat hänet riistaotukseksi, huomasivat pian, että häntä oli yhtä vaikea vangita kuin saada kotka hämähäkin verkkoon. He nakkelivat oikukkaasti niskojaan, kun lopuksi ymmärsivät, että lintuja ei pyydetä samalla tavoin kuin kärpäsiä.”

(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)