Suosittu hokema on, että vasemmisto–oikeisto-jako on ”vanhanaikainen” ja että nyt poliittinen valinta on tehtävä arvoakselilla liberaali–konservatiivi. Puhe on tietenkin puppua, sillä pääomavalta ei ole kadonnut minnekään, vaikka työväenliike onkin monissa maissa onnistunut kiristämään palkansaajille jonkinlaisia etuja tai rakentamaan maltillisen porvariston kanssa demokraattisia ja kansantaloudellisia tasausmekanismeja, joilla omistamattoman luokan asemaa voidaan parantaa.
Tämä ei silti tarkoita, ettei liberaali–konservatiivi-jakoa voisi sovitella politiikkaan. Se on yksi akseli monien joukossa. Historiallisesti se kuitenkin on kahden oikeistopuolueen välinen kiista ajalta, jolloin politiikka oli vain rikkaiden ja etuoikeutettujen asia.
Suomessa Helsingin Sanomat on taustaltaan vapaamielisen oikeiston äänenkannattaja. Sen on siksi helppo esiintyä ryhdikkäästi kansalliskiihkoista konservatiivisuutta vastaan. Lehden nuorsuomalaisesta näkökulmasta katsottuna äärioikeistolaisuus esitetään pelkkänä rasistien ja uskovaisten hihhulointina.
Se Hesarilta jää näkemättä, että myös liberaali oikeistolaisuus on oikeistolaisuutta ja että se sisältää omat ääriaineksensa, jotka eivät epäröi julistaa sotaa konservatiivioikeiston lisäksi myös vasemmistolle. Helsingin Sanomat antaa näille negatiivisen vapauden aggressiivisille julistajille auliisti palstatilaa. Vihapuhetta hipovia äärioikeistolaista kirjoituksia ovat Pohjoismaiden suurimpaan printtimediaan suoltaneet muiden muassa Elinkeinoelämän valtuuskunta -nimisen agitaatio- ja propagandajärjestön johtaja Matti Apunen sekä aivan viimeksi viestintäkonsultti, toimittaja Taneli Heikka.
Apusen taannoisen, lukuisiin ad hominem -solvauksiin sortuneen kolumnin on purkanut mainiosti osiinsa retoriikkakouluttaja Severi Hämäri blogissaan, joten keskitytään tässä Taneli Heikan vihapurskahdukseen.
Heikka aloittaa omituisen palopuheensa väittämällä Vallilassa kivitettyä ikkunaa todisteeksi monikymmenvuotisesta vallankumouksellisesta kehityksestä.
Vasemmistoanarkistien viimeviikkoinen isku perussuomalaisten Helsingin piirin toimistoon on osa pitkään jatkunutta kehitystä. Poliittisen kentän äärilaidat tarttuvat kiviin, pippurisuihkeisiin ja kiekkomailoihin. Väkivaltaan turvautuvia on vähän, mutta he ovat ajan merkki.
Ja nyt jarrutetaan. Suomessa ei ole tapana hyökätä poliittisten puolueiden tilojen tai henkilöiden kimppuun. Perussuomalaisten toimiston ikkunan poliittisesti motivoitu särkeminen on vakava asia, josta sopii olla huolissaan. Mutta se ei ole silti muuta kuin ikkuna. Sen särkeminen ei ole toimenpiteenä itsessään suurempi uhka yhteiskunnalle kuin Tampereella 2013 murjottu Handelsbankenin tuulikaappi.
Perussuomalaiset ovat itse tietenkin syyttäneet vahingonteosta Vasemmistoliittoa sekä itse keksimäänsä mielikuvitusvihollista, ”vihervasemmistoa”.
Koillis-Helsingin Perussuomalaisten puheenjohtaja ilmoitti jopa vaativansa 1930-luvun kommunistilakien palauttamista ja Vasemmistoliiton puheenjohtajan vangitsemista. Taneli Heikan mielestä tässä ei tietenkään ole mitään ongelmaa, sillä häntä eivät kiinnosta todelliset uhkaukset, vaan… symbolit.
Symbolisella väkivallalla leikittely alkoi suomalaisissa vasemman laidan anarkistiporukoissa 2000-luvun vaihteessa. Tehtiin kakkuiskuja rahavallan johtohahmoihin. Tönittiin Presidentinlinnan edustalla ja käytiin Keski-Euroopan suurmielenosoituksissa opiskelemassa katujen haltuunottoa. Viesti alkoi hahmottua. Vastapuolen valta oli oikeudetonta ja sen väkivaltainen vastustaminen perusteltavissa.
Tämän liikkeen seuraava polvi on nyt aktivoitunut. Meno on astetta kovempaa. Kiakkovierashenkisten anarkistien väkivalta on organisoitua ja poliittista. Porvaripresidentti halutaan grillata.
Heikan houreiset kauhuvisiot ympäri maata lätkämailat tanassa mellastavista kadunvaltaaja-paistinkääntäjistä saavat lähtölaukauksensa niinkin äskettäin kuin vuosituhannen vaihteesta. Heikka aloittaa nykymuotoisen sisällissotatilanteen hahmottelun kolmentoista vuoden takaa, vuodesta 2001, jolloin Suomessa vieraillut Maailmanpankin johtaja James D. Wolfensohn sai kermakakun kasvoilleen.
Maailmanpankki niin kuin monet muut kylmän sodan jälkeen kukoistukseen nousseet vapaakauppaorganisaatiot herättivät näet kritiikkiä opiskelija- ja ammattiyhdistyspiireissä 1990-luvu loppupuolelta lähtien. Globalisaatiokriittinen liikehdintä näyttäytyi useissa mielenosoituksissa, joissa väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta harjoittavat ”valkohaalarit” tekivät debyyttinsä. Viitatessaan näiden mielenosoittajien ja – herra paratkoon – kadunvaltaajien oletettuun väkivaltaisuuteen Heikka ilmeisesti tarkoittaa, että topattuine suojapukuineen nämä aktivistit ovat tehneet väkivaltaa joukkojenhallintapoliisin kumiluodeille.
Globalisaatiokriittisestä liikkeestä muodostui sittemmin kaksi pysyvää instituutiota: Maailman sosiaalifoorumi ja Attac. Jokainen Heikan säikäyttämä kansalainen voi tarkistaa omalta hakukoneeltaan, milloin nämä kaksi ikuisen keskustelun laitosta ovat viimeksi olleet minkäänlainen uhka tai edes haitta vapaasti mellastaville investointipankkiireille.
Tässä välissä on muuten mainittava, että eräs Facebook-kommentoija harmitteli Heikan kolumnin aikarajauksia. Toimittaja ei ollut jaksanut sisällyttää väkivaltaiseen grillaussymboliikkaansa Suomen Keskustaa ja Maataloustuottajain Keskusliittoa edustaneita EU-kriitikkoja, jotka olisivat tarjonneet journalistille paljon enemmän ja symbolisempia aktioita kuin hipit vaahtokumipatjoineen. EU-vastaisissa mielenosoituksissa 1990-luvulla ”mm. kuormattiin lunta kadulle, kaadettiin mellakka-aitoja, heiluteltiin poliisiautoja, tuotiin sian ruho kadulle, poltettiin talikoissa heinää ja hirtettiin ministerinukkeja.”
Heikka jatkaa tekstiään koplaamalla yhteen äärioikeiston ja äärivasemmiston. Hän perustelee ”vasemmistoanarkistien” ja ”maahanmuuttokriitikoiden” pohjimmaisen samuuden sillä, että hän on lukenut molempien tahojen ylläpitämiä nettipalstoja. Ainutkertaisena havaintonaan Heikka lisää, että ulkomailla on ilmeisesti käyty ja vieraita kieliä osataan lukea.
Viereistä raidetta on kulkenut perussuomalaisten ”maahanmuuttokriitikoiden” juna. Sen hengenheimolaiset ovat iskeneet nyrkein ja pippurisumuttein vasemmiston ja seksuaalivähemmistöjen tilaisuuksiin Oulussa, Jyväskylässä ja Helsingissä. Mamut halutaan hirttää.
Hirttäminen ja grillaaminen ovat nettivitsejä. Kunnes mailat ja pippurikaasu alkavat suhista ilmassa.
Ja nyt päästään Heikan vihapuheosuuteen. Tohtorikoulutettava tutkija-toimittaja on saanut salaisesta lähteestä tiedon, jonka mukaan perussuomalaiset ovat oikeassa ja että Vasemmistoliitto on suoraan vastuussa ”Kiakkovieraiden ja Takku.netin anarkistien” toiminnasta.
Politiikan tutkija ja piispan poika aivan vakavalla naamalla kirjoittaa, että nämä perkeleelliset anarkistit ”vievät loogiseen johtopäätökseen vasemmiston puheen riistävästä eliitistä, jonka omaisuus ja turvallisuus on vääryydellä otettu.”
Onko kolumnisti menettänyt todellisuudentajunsa? Luultavasti, sillä teksti alkaa tämän jälkeen kertoa tykkänään rinnakkaisuniversumista.
Porvaristoon kohdistuva viha ja arvonriisto ovat osa vasemmiston perinnettä. Vasemmisto ei tarvitse olkiukkovihollisikseen maahanmuuttajia, koska heillä on jo Wahlroos. 70-luvun vihaviisu kahdestatoista perheestä on muuttunut valitusvirreksi yhdestä pankkiirista. Puhe yhden prosentin eliitistä, joka pilaa ahneudellaan Suomen, on yhtä fiksu yleistys kuin se, että kahden prosentin maahanmuuttajaväestön musliminokare ottaa isänmaan haltuun.
Taneli Heikka on asunut maassa, jossa vuonna 1969 levytetty pilkkalaulu nimeltään ”Laulu 20 perheestä” on muuttunut 1970-luvun ”vihaviisuksi”. Hitto vieköön, luultavasti biisiä hyräili Björn Wahlroos itsekin. Lisäksi Heikka sekoittaa täydellisesti rasistien hullut Eurabia-teoriat ja vallitsevan tilanteen: maahanmuuttokriitikoiden puheet kahden prosentin islamisaatiosta olisi verrattavissa kapitalismikriitikoiden puheisiin ”yhdestä prosentista” vain, mikäli Suomi todella olisi islamistinen kalifaatti.
Heikka piiskaa kolumniaan juoksuun, vaikka jo veri tirskuu tekstiparan sieraimista:
Kumpikin osapuoli vihaa toisen olemusta, essentiaa. Vastapuolen pahuus johtuu sen kulttuurisesta ominaisuudesta, yhteisöissä periytyvästä negatiivisten piirteiden kimpusta. Porvareilla se kiteytyy ahneuteen ja kylmyyteen; maahanmuuttajilla väkivaltaisuuteen ja laiskuuteen.
Tämän olkinukkensa jälkeen politiikan tutkija hajoaa kappaleiksi. Omistava luokka on nyt epäinhimillistetty ja kansanmurha kolkuttelee ovella!
Vastustajan muuttaminen epäihmiseksi on pitkällä. Onko radikalisaatiosta paluuta?
Mitä voimme tehdä? Kerro, Taneli Heikka, kerro!
Ja Taneli kertoo. Tässä on koko varjonyrkkeilyn ydin. Taneli Heikka halusi vuonna 2014 esittää kritiikkiä Urho Kaleva Kekkosen politiikkaa vastan. Ja hän epäonnistuu vielä loppumetreillä niin kolossaalisesti, että se olisi säälittävää, ellei kyseessä olisi kovapalkkainen asiantuntija, jota yhteiskunnan isokenkäiset kuuntelevat totuudenpuhujana.
Heikka nimittäin rakentaa kaikkien virheväittämiensä päälle isoimman virheväittämän vertaamalla Urho Kekkosta ja Pehr-Evind Svinhufvudia jälkimmäisen eduksi.
Kun äärioikeisto yritti kapinaa 1930-luvulla, presidentti Svinhufvud puhui kapinallisille tunteikasta järkeä radiossa. Kapina lopahti. Kun 1970-luvun vasemmistoradikaalit tunkivat valta-asemiin, presidentti Kekkonen ilmoittautui hengenheimolaiseksi. Koko yhteiskunta notkahti tavalla, joka tuntuu yhä.
Ukko-Pekan radiopuhe, johon Heikka viittaa, laukaisi Mäntsälän kapinaksi nimitetyn tapahtumasarjan.
Pidetäänpä pieni historiantunti. Kapina oli Lapuan liike -nimisen järjestön toiminnan huipennus. Liike tiedettiin lukuisista terrori-iskuista, joista osa oli johtanut uhriensa kuolemaan. Kun Taneli Heikka edes ujosti vertaa oikeistoterrorismia tihkunutta 1930-lukua ”taistolaiseen” 1970-lukuun, saati tähän päivään, hän ei ole ainoastaan väärässä, vaan julkea.
Otetaan yksi esimerkki. Lapualaisterroristit tappoivat Heinävedellä kunnanvaltuutettu Onni Happosen. Mihin Kiakkovieraiden mailaniskuun Heikka on muilutusta vertaamassa?
Entä Mäntsälän kapina? Se alkoi kevättalvella 1932, kun paikalliset puolisotilaalliset joukot avasivat tulen Ohkolan työväentalolla puhetta pitäneen ”juutalaistohtorin” vaientamiseksi. Lapuan liikkeen ja sitä tukevien suojeluskuntien joukot alkoivat tämän jälkeen kerääntyä pitäjään, josta oli silloin niin kuin nytkin vain muutaman kymmenen kilometrin matka pääkaupunkiin. Tavoitteena oli suorittaa aseellinen vallankaappaus.
Tällöin suojeluskuntien ylipäällikkö, presidentti Svinhufvud piti kapinallisille radiopuheensa ja kehotti heitä ”menemään kotiin”.
Nyt, mikäli luotamme Taneli Heikkaan, Suomi muuttui ihanaksi demokratiaksi, joka ei todellakaan notkahtanut mihinkään suuntaan. Todellisuudessa episodilla ei ollut aivan näin isoa vaikutusta olosuhteisiin. Vaikka epäonnistunut kapina johti Lapuan liikkeen lakkauttamiseen, sen seuraajaksi perustettu Isänmaallinen kansanliike ja lapualainen nuorisojärjestö Sinimustat saivat jatkaa mielin määrin agitointia ja hulinointia.
Itse asiassa Heikan kiittelemällä 1930-luvulla vangittiin joukoittain suomalaisia poliitikkoja tai poliittiseen toimintaan osallistuneita henkilöitä. Vuosikymmenen alussa säädetyt kommunistilait pysyivät muodossa tai toisessa voimassa sotaan asti. Sekö olisi Heikan mielestä toivottava ratkaisu myös tämänhetkiseen tilanteeseen? Ehkäpä, sillä kaikesta päätellen tutkija on luopunut toivosta kuvittelemansa konfliktin rauhanomaiseen ratkaisuun:
Väkivaltaista oikeisto- ja vasemmistoradikalismia vastaan tarvitaan järkevää ja tunteikasta päättäjien puhetta julkisuudessa. Radioonkin voi mennä, mutta silloin on luultavasti myöhäistä. Oikea paikka on internet ja oikea aika oli viisi vuotta sitten.
Helsingin Sanomain mukaan Taneli Heikka on parasta aikaa tohtorikoulutettavana Yhdysvalloissa. Kaasuputki toivottaa onnea akateemiselle uralle.
Muita uutisia aiheesta:
- Aivan kuin porvarilehdistössä ei oltaisi yhtä huolissaan neljänkymmenenviiden vuoden takaisista viihdepläjäyksistä. | Laululyriikan ehdoilla (Talouselämä)
- Onneksi kyseessä ei ollut symbolinen sianruho. Silloin olisi ollut piru irti. | Sianruho myös MTK:n mielenosoituksessa – MTK pahoittelee (Taloussanomat)
- Kirjapaino Kursiivi poltettiin 1977, mutta sitä ei lasketa. | Suomen uusnatsit (Yleisradio)
- Että näin. | Perussuomalaiset vaatii lisätukea piiritoimistoiskun vuoksi (MTV3)
Taistolaislaulujen tuntemus ei ole ollut Heikan vahvimpia puolia ennenkään. Lumedemokratia-vihkosessa hän sanoo ”70-luvun taistolaislauluksi” kappaletta, jonka venäläinen Leonid Radin sävelsi vanhan ylioppilasvalssin pohjalta vuonna 1896 ja teki siihen uudet sanat. Laulu tunnetaan ehkä parhaiten saksalaisessa muodossaan Brüder, zur Sonne, zur Freiheit. Sitä lauloivat mm. Saksan demarit 1920-luvulla ja Berliinin muurin murtajat vuonna 1989. Heikan väite laulun ”taistolaisuudesta” päätyi sellaisenaan Tuomas Enbusken kolumniin joitakin vuosia sitten.
vasemmisto-oikeisto jana jako ei koskaan vanha, its thaa basic