Radikaalit

Perussuomalaiset r.p. synnytettiin mandoliinikrapulassa 11. toukokuuta 1995, jääkiekon maailmanmestaruutta seuranneen kolmen päivän kansallisdokaamisen jälkeen. Puolueen puheenjohtajaksi valittiin nimismies Raimo Vistbacka, puoluesihteeriksi VTM Timo Soini.

Institutionalisoitunutta korruptiota, Veikko Vennamon sanoin ”rötösherroja”, virassaan jahdannut Vistbacka oli vankan kokemuksensa nojalla luonnollinen valinta johtamaan sittemmin puolueen rahasäiliötä, Perussuomalaisten Tukisäätiötä. Timo Soini on puolestaan luotsannut koko puljua vuodesta 1997.

Perussuomalaiset on kansallismielinen ja kristillissosiaalinen puolue. Emme usko oikeistolaiseen rahavaltaan emmekä vasemmistolaiseen järjestelmävaltaan. (Perussuomalaiset: Arvomaailmamme)

Ideologialtaan Perussuomalaiset on postmoderni, uusromanttisten mielikuvien pohjalle rakentuva radikaali vallankumousliike. Siinä on piirteitä Espanjan falangismista ja Italian fasismista sekä Yhdysvaltain teekutsuliikkeestä, muttei minkäänlaista ”suurta kertomusta”.

Perussuomalaiset kannattavat populistista eli kansan suosioon perustuvaa demokratiakäsitystä elitistisen eli byrokraattisen demokratiakäsityksen sijaan. Populistisen demokratiakäsityksen mukaan kansalaiset haluavat valita edustajikseen henkilöitä, joiden kanssa heillä on asioista samat näkemykset tai mielipiteet ja jotka kykenevät yhdistämään kansaa erilaisten eturyhmäpyrkimysten paineessa. (Perussuomalaiset: Arvomaailmamme)

Ulkomaisten esikuviensa tavoin Perussuomalaiset vastustaa parlamentarismia – populismissa on tällainenkin eduskuntapuolueelle kiusallinen ominaisuus. Elitismi- ja etujoukkokammossaan puolue ei myös ole järin hanakasti suostunut käyttämään kansalais- ja etujärjestöjä bulvaaneinaan, mikä on suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa lähes ainutlaatuista. Edes sisarpuolue Vihreät – De Gröna ei ole yhtä huolissaan poliittisesta hygieniastaan.

Perussuomalaiset joutuvat tiukan asenteensa vuoksi turvautumaan ulkoparlamentaarisiin painostuskeinoihin ajaakseen asiaansa.

Varsinaista fyysistä väkivaltaa ei puolueen nimissä harrasteta – muutamat yksittäistapaukset poislukien – mutta myös sitoutumaton pahoinpitelytoiminta voidaan hyväksyä, jos se kohdistuu tarpeeksi epämiellyttäviin tahoihin. Eikä isossa puolueessa ole niin tarkkaa, vaikka joskus osuisi omiinkin.

Tavallisinta perussuomalaista politiikantekoa ovat silti sosiaalisessa mediassa viljellyt solvaukset, ihmisten ja ihmisryhmien kiusaaminen sekä enemmän tai vähemmän verhoiltu uhkailu. Puolueen aktiivikannattajat ja kellokkaat suoltavat lukuisia blogeja ja mielipidekirjoituksia, joissa kyynelsilmin kuvaillaan lukuisia hävittyjä yhteenottoja julkista valtaa edustavien henkilöiden ja yhteisöjen kanssa.

Perussuomalaisten ylläpitämän hälyn lopullisena päämääränä on nostaa huutoäänestys, vox populi. Tavoite on vielä verraten etäällä, sillä vaikka perussuomalaisen torikokouksen agendalla on vain yksi asiakohta, se on sitäkin järisyttävämpi: olemassa olevan todellisuuden lakkauttaminen ja uuden perustaminen.

Perussuomalaisvaikuttajat näet kiistävät yhä uudelleen lehdistön, oikeusjärjestelmän, välillisen demokratian, taiteen ja tieteen legitimiteetin tai suorastaan olemassaolon pitämällä näitä vilpittömässä poststrukturalismin hengessä sosiaalisina konstruktioina, joita koskeva keskustelu on niin ikään sosiaalinen konstruktio. Toisin sanoen sekä porvarillinen yhteiskuntajärjestelmä kaikkineen että sille esitetty kritiikki ovat perussuomalaisessa ymmärryksessä vain käsitteitä eliitin sisäisessä diskurssissa. Eliittiä ollen jokainen, joka käyttää ”ei-perussuomalaista” kieltä eli tunnustaa yhteiskunnan olemassaolon.

Perussuomalaisten periaateohjelmassa onkin hyvällä syyllä vältetty k-sanaa: todellisuuskielteisyydessään puolue on kaikkea muuta kuin konservatiivinen.

Käytännössä tietenkin vain harva perussuomalainen pystyy torjumaan systeemin seireeninkutsut. James Hirvisaaren tapaiset mystikot ovat poikkeusyksilöitä äärimmäisyydessään. Ei aivan ihme, että Hirvisaarikin joutui lopulta vaihtamaan puoluetta. Muutos 2011 on uskontunnustuksessaan Perussuomalaisia fundamentalistisempi.

Huomattavasti tavanomaisempaa on alistua rajoitettuun yhteistyöhön establishmentin kanssa. Yhteiskunnalla on joka tapauksessa paljon annettavaa. Työpaikkoja, sosiaalietuuksia, parisuhteita. Siksi vihkiytyneimmätkin perussuomalaisajattelijat opettelevat eliitin kielen aakkosia, vaikka he yhä kokevat lainsäädännön ja -tulkinnan edustavan rinnakkaista universumia ja sortovaltaa.

Tämä kuulostaa vaikeammalta kuin se oikeasti on, sillä Suomessa jokainen kansalainen asuinpaikastaan ja perhetaustastaan riippumatta kasvatetaan eliitin jäseneksi. Vasta liittyessään perussuomalaiseen liikkeeseen ihminen käy läpi metamorfoosin ylioppilastutkinnon tai ammatillisen perustutkinnon suorittaneesta täysivaltaisesta kansalaisesta järjestelmän uhriksi.

Perussuomalainen siis tunnistaa eliitin kielen; kirjaimet eivät ole aivan hieroglyfejä. Hän ei vain enää hallitse sitä. Siksi yhteentörmäykset vallitsevan todellisuuden ja perussuomalaisen todellisuuden välillä ovat yleisiä ja vaikeasti soviteltavissa.

Yksi mainio esimerkki on vihapuheen konsepti.

Helsingin Sanomissa – jota perussuomalaisessa käsiteavaruudessa pidetään äärivasemmistolaisena feministimediana – julkaistiin 19. tammikuuta 2014 toimihenkilöliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinteen kotisohvahaastattelu. Ay-johtaja ja jäsenkirjademari ajatteli Anna-Liina Kauhaselle ääneen puolueensa tilaa ja sen kilpailua keskiluokkaisten palkansaajien sieluista.

Haastattelussa oli segmentti, jossa Rinne otti kantaa Perussuomalaisiin:

Rinne on jopa lyönyt Eero Heinäluoman kanssa vetoa demarien eurovaalituloksesta. Jos nykymeno jatkuu, demarien kannatus putoaa alle kymmeneen prosenttiin, Rinne veikkaa. Se tarkoittaa sitä, että demarit saisivat vain yhden europarlamentaarikon.

Perussuomalaiset sen sijaan juhlivat. Siksi moni miettii, että juuri Rinne voisi olla se, joka saa duunarin taas kiinnostumaan demareista.

Rinne tietää tämän hyvin. Hän tekee kuitenkin eroa perussuomalaisiin.

Perussuomalaiset ovat populistinen puolue, jolta puuttuu arvot, hän sanoo. ”Ne puhuvat tietyistä asioista ihan ok, mutta kun arvopohja puuttuu, voidaan yhtäkkiä olla rasistisia ja fasistisia.”

Toki on niin, että demareiltakin ovat arvot hukassa, Rinne pohtii. ”Puheista kuultaa jotain, mikä ei sinne kuuluisi. Se, että yksilön pitää ottaa enemmän vastuuta. Millä helvetillä otat enemmän vastuuta, jos asut alueella, jossa uusia työpaikkoja ei synny, ja jos ei ole varaa muuttaa muualle?”

Katkelma on ymmärrettävää suomea. Ammattiliittojohtaja suomii jungnerilaista New Labour -puhetta, jossa kolmikantainen demariosaaminen on osin sivuutettu kokoomuslaisella oman onnensa seppä -retoriikalla. Ja jos työväenpuolue hylkää edes viestinnän tasolla juurensa, houkutus siirtyä tekijästä uhriksi on valtava.

Analyysissään perussuomalaisista Rinne on poikkeuksellisen avoin ja objektiivinen. Perussuomalaisuus tarjoaa laiminlyödylle työläiselle rajoittamatonta huomiota ja vertaistukea, jossa jokainen hylätyksi tulemisen tunne on yhtä arvokas – mutta Timo Soinin lämmin syli ei avaudu ilmaiseksi. Uhriliikkeen jäsenen on hyväksyttävä kaikkialla rehottava rasismi ja seksismi osaksi omaa identiteettiä. Melko auliisti entiset feministit ja rauhanmarssijat omaksuvatkin uudet tavat. Perussuomalaisessa maailmassa näet ei ole rasismia, vaan sortajia ja sorrettuja: ulkomaalaiset ovat sortajan työkaluja, feministit ovat sortajia.

Tässä viisastelussaan Rinne on kuitenkin vaarassa ajaa nokkakolarin perussuomalaisten kanssa. Hänen arvionsa sai aikaan juuri niin älyttömän reaktion kuin odottaa sopii: Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen teki rikosilmoituksen.

Turunen on sisäistänyt melko täydellisesti puolueensa dogmaattisen siiven maailmankuvan. Hänen toverinsa ovat yksi toisensa perään käyneet käräjillä vastaamassa oikeusjärjestelmän tekemiin syytöksiin laittomasta uhkauksesta, kiihotuksesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta – ja saaneet näistä myös tuomiot. Tilanne on kestämätön: Miksi vaikkapa Freddy van Wonterghem ei saa iloita avoimesti musliminaisen kuolemasta, mutta Antti Rinteellä on lupa sanoa perussuomalaisia rasisteiksi? Eikö Perussuomalaiset rp:n haukkuminen ole vihapuhetta?

Ulkopuolisen silmin asetelmassa ei ole päätä eikä häntää, mutta perussuomalaisessa todellisuudessa kaikki on selvää. Järjestön sisäistä uhrikokemusta vahvistetaan kokoamalla todisteita eliitin harjoittamasta ajojahdista eikä mikään tarjoa siitä yhtä vedenpitävää näyttöä kuin ilmeinen kaksoisstandardi. Ja sen tarjosi poliisi, joka hylkäsi koko ilmoituksen, kuinkas muuten.

Vihapuheen käsite on ylivoimainen myös aivan puolueen huipulla. Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo julistaa Rinteen haastattelun olen juuri sitä itseään. Ilta-Sanomien lainaamassa tiedotteessa Slunga-Poutsalo kertoo Pron jäsenistöön kuuluvien perussuomalaisten harkitsevan eroa järjestöstä, koska liittojohtajan analyysi loukkaa heitä. Vaikka se on täysin totta.

Puoluesihteeri myös julistaa, että puolue ei aio lähteä samaan hallitukseen, mikäli Rinne valitaan SDP:n puheenjohtajaksi.

Ei tietenkään. Perussuomalaisten tavoitteet ovat aivan muualla kuin kompromissien rämettämässä hallitusyhteistyössä. Edes yksipuoluejärjestelmä ei riitä. Perussuomalaiset haluavat vaihtaa todellisuuden.

Ota osaa keskusteluun

6 kommenttia

  1. Kiitos tästä!
    Onnistuit purkamaan etevästi ja perustellen sen minkä on hämärästi itsekin tajunnut persuideologiassa olevan pielessä, muttei ole pystynyt pukemaan sanoiksi. Lisää tällaista!

  2. Ole aina ihmetellyt perussuomalaisten tapaa puhua vanhoista ja uusista puolueista. Perussuomalaisten juuret ovat hyvin vahvasti SMP:ssä, jonka juuret ovat taas hyvin vahvasti Keskustassa. Vihreäthän tässä ovat oikeasti se uusi puolue. Se on aikoinaan pohjautunut uuteen poliittiseen suuntaukseen, eikä se ole irtaantunut mistään tai perustettu jonkin vanhan puolueen pohjalta.

  3. Ja Vihreä-liitto taasen pohjasi taistolaisiin, eli käytännössä Kommunistien radikaalisiipeen, samoin kuin SMP pohjautuu Keskustaan. Uusia puolueita ei ole. Teksti on ehdottomasti asiallinen ja itseänikin on tämä Persujen nousu pelottanut. Toivotaan, että sekä vasemmalla, että oikealla saadaan jumiin jääneet levyt soimaan uusia lauluja mahdollisimman pian. Ehkä olisi aiheellista huomata, että ihmiset eivät ajattele enää vasemmisto-oikeisto akselilla vaan enemmänkin yksilönvapaus-järjestelmän säätely akselilla. Puoleiden pitäis tehdä selväksi missä osa-alueilla kannattavat yksilön valintaa ja missä eivät. Tätä aihetta kierretään kaukaa mielellään, sillä jokainen kohta missä yksilölle annetaan vapauksia, joutuu järjestelmä luopumaan ohjauksesta.

  4. ”puolue ei myös ole järin hanakasti suostunut käyttämään kansalais- ja etujärjestöjä bulvaaneinaan, mikä on suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa lähes ainutlaatuista. Edes sisarpuolue Vihreät – De Gröna ei ole yhtä huolissaan poliittisesta hygieniastaan.” – kun katsoo Luonnonsuojeluliiton, Maan ystävien, Luonto-liiton, Greenpeacen, Planin, Rauhanliiton (kukin jatkakoon listaa) johtoelimiä, syntyy vaikutelma ettei Vihreät erityisesti varo bulvaanien käyttelyä, mieluumminkin päinvastoin. Tosin kyseessä on semmonen söötti epäpoliittinen puolue, eikä tämä tietysti olekaan likaista politiikkaa vaan joukko erityisen hyviä ihmisiä.

  5. Pari kommentoijaa luokitteli SMP:n pohjautuvaksi Keskustasta. Lapsuuteni SMP:n kannatuksen ydinalueella kasvaneena ja isäni ja hänen kavereidensa puheita iltakaudet kuunnelleena voisin sanoa, että SMP syntyi kepuvastaisuudesta enemmänkin kuin Keskustan perillisenä.

    Suomen pientalonpoikien puolue syntyi Veikko Vennamon ja Kekkosen välirikosta, ja jokainen 70-luvun elänyt muistaa kyllä, että Vennamo profiloitui nimenomaan vastustamaan Kekkosen valtaa. -siksi minulle onkin vähän hassua, että nykypäivän persut tuntuvat yleensä kaipaavan Kekkosen kaltaista ”vahvaa johtajaa”.

    SMP:n edustajat ja äänestäjät olivat 60-70-luvulla niitä pientilallisia joille maaseutukuntien rikkaampien maanomistajien etua perinteisesti ajanut keskustapuolue ei tarjonnut mitään. Toisaalta näillä pientilallisilla oli juuri sen verran omaisuutta että vasemmisto ei houkutellut, kommunisteilla kun nähty olevan tarjottavana maaseudulle muuta kuin kolhooseja.

    Perussuomalaiset on perinyt SMP:ltä änkyryyden, joka lähtee pientilallisen asenteesta, että vaikka tuolla naapurin isännällä on uusi mersu ja kolme valamettia pihalla, ollaan kuitenkin omalla maalla isäntää ja väännetään zetorilla propseja omasta metsästä, eikä saatana äänestetä ökyisäntää eduskuntaan.

    Timo Soinin näen edustavan melko suorasti SMP-läistä asennetta, enkä ole koskaan kuullut häneltä persujen oikean laidan kaltaisia rasistisia kommentteja. Arvokonservatiivi hän on, ja uskonnollisuudessaan selvästi aika rajoittunut esim. suhteessa seksuaalivähemmistöihin, mutta äärioikeistolaisena en häntä pysty näkemään.

    Itse en muuten äänestäisi persuja. Liian ahdasmielistä sakkia.

Kommentoi

Vastaa käyttäjälle Sinisalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.