Mannerheimin tuuttaus

Mannerheim

Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.


Kerran Marski oli kovasti kyllästynyt jostakin syystä, ja siitä tuli aikamoinen prosessi. Hän asui Sairilassa ja lähti aamulla sieltä kaupunkiin adjutanttinsa kera. Miten oli, hirmu suuri halkoauto – tiet oli aurattu hyvin kapeiksi – ajaa keskellä tietä edellä. Marskin auto tulee perästä ja ne tuuttaavat, tuuttaavat, jotta halkoauto antaisi tietä Marskin autolle. Mutta se ei ollut tietävinään, ajoi edeltä ja jyryytti hitaasti niin kuin kuorma-auto ajaa, ja Marski oli raivoissaan autossaan. Vasta Lähemäellä he pääsivät sivuuttamaan sen halkoauton. Marski määräsi heti paikalla tutkimuksen toimitettavaksi siitä. No, Marskin adjutantti soitti kuljetustoimiston päällikölle ja antoi määräyksen pidättää sen autonkuljettajan; tutkimus oli pantava toimeen. Kun sitten mies saatiin käsille, niin heti tekemään kuulustelupöytäkirjaa. Toinen selittää, että hän ei kuullut mitään merkkiä ja sen tautta hän ei osannut antaa sivuuttaa. Nyt Marski itse määrää, että tämä täytyy kontrolloida: sama auto samalla tavalla lastattuna pitää ajaa sinne samalle paikalle, missä Marski saavutti sen, ja ajaa samalla nopeudella ja samalla tavalla. Ja Marskin autossa oli hänen adjutanttinsa ja joitakin muita herroja. Ja kun ne saavuttivat tämän halkoauton, niin ne tuuttasivat – halkoautossa oli myös kuljetustoimiston päällikkö. Ne tuuttasivat ja tuuttasivat, mutta ei kuulunut mitään merkkiä, ei kuulunut merkkiä. No sitten kun ne olivat aikansa ajaneet – eivät ne ihan Lähemäelle asti tulleetkaan – ne pysäyttivät, ja autosta tuli Marskin adjutantti ja sanoi: – Kuulitteko te mitään? – Ei hiiren hiiskausta kuultu teidän merkkejänne. – Jaa-a. Silloin Marskin adjutantti muutti siihen halkoautoon, ja ajettiin eteenpäin. Taas halkoauto mennä jyryytti samalla tavalla eteenpäin ja jäljessä seuraavasta autosta tuuttasivat sen kun voivat. Myös adjutantti totesi, että ei kuulunut hiiren hiiskausta. Ja nämä pöytäkirjat esiteltiin sitten Marskille. Marski sanoi: – Jaha. Nyt asia on selvä.”

(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *