Hallituspuolue Perussuomalaiset järjestää 20-vuotisjuhlakokouksensa Turussa 8.–9. elokuuta. Viimeaikaisten tapahtumien valossa puolue on kuitenkin päättänyt ottaa matalamman profiilin. Puolueen ainoan työmiehen, Matti Putkosen, nimissä annettu tiedote toteaa:
Perussuomalaiset ovat tehneet menestyksekästä politiikkaa ja kansalaiset ovat äänestämällä antaneet meille luottamuksensa. Meidän menestyksemme on joillekin liian kova pala purtavaksi. Tämä aiheuttaa lieveilmiöitä. Rähinöintiäkin.
Tekstissään Putkonen viittaa ilmeisesti muutamiin viimeaikaisiin välikohtauksiin, joista taannoinen kostopahoinpitely Jyväskylässä on vain jäävuoren huippu. Perussuomalaisten vahvasti ulkomaalaisvastainen maahanmuutto- ja kehitysyhteistyöpolitiikka ovat houkutelleet ennen kaikkea Suomen Sisun välityksellä väkivaltaisia ääriliikkeitä läheisiin väleihin puolueen kanssa.
Ymmärrettävästi puolue onkin siksi päättänyt perua puoluekokouksen yhteyteen kaavaillun toritapahtuman. Vaara Jyväskylässä aloitettujen pahoinpitelyiden jatkumisesta Turussa on ilmeinen. Äärioikeistolaisia taistelijoita on ilmoittautunut mukaan Imatralta asti.
Puoluekokouksen mahdollinen eskaloituminen täydeksi natsimellakaksi oli siis lopulta liikaa jopa kovaksikeitetylle Putkoselle.
Suojelupoliisin mukaan vaara ei kuitenkaan olisi ollut aivan niin suuri kuin väitetään.
– Sivullisten on turha pelätä kadulla kävelyä. Nämä Suomessa tapahtuneet väkivaltaiset hyökkäykset ovat kohdistuneet poliittisiin vastustajiin ja vähemmistöihin. Mitään oikeutusta se ei teoille tietenkään anna, koska ovathan vähemmistöt ja poliittiset vastustajat myös sivullisia, suojelupoliisin viestintäpäällikkö Jyri Rantala toteaa Iltalehdessä.
Tuskin siis Perussuomalaistenkaan toritapahtumassa olisi hakattu muita kuin kilpailevien puolueiden tai järjestöjen edustajia. Mutta vara on viisautta!
Suojelupoliisi tarkkailee ideologisista syistä ja paranoidisten epäilyjen takia enimmäkseen vasemmistolaisia tai ympäristöaktivisteja, leimaamalla heidät ”ääriliikeiden” edustajaksi vaikka he olisivatkin rauhanomaisia. Väkivaltaisiksi tiedettyjen uusnatsien suorittama ihmisten pahoinpitely sen sijaan tulee poliisipomolle yllätyksenä. Tuleekohan Supolla kytättyä ihan vääriä henkilöitä? No kuluuhan se aika niinkin…
Oikeasti vaarallisten väkivaltaisten liikkeiden toimintaan pitää puuttua alkuvaiheessaan, ennen kuin ihmisiä alkaa kuolemaan kaduille. Kreikassa uusnatsit puukottivat pari vuotta sitten rauhanmiehenä tunnetun rapmuusikon hengiltä kadulle. Tästä oli seurauksena kosto; jokin äärivasemmistolainen ryhmä ampui kadulla hengiltä pari uusnatsia.
Tällaisesta voi alkaa koston kierre jota on hyvin vaikeaa saada päättymään, millaisesta on esimerkkejä lähi-idästä ja muiltakin konfliktialueilta.
Jos siis kuuluu näiden väkivaltarikollisten poliittisiin vastustajiin niin kaduilla kulkeminen on turvallista, koska on sivullinen, vai mitenkä
supomies Rantalan logiikka oikein kulkee. Vaikea ymmärtää heidän järkeilyjään ja epäilyjään.
Tulee mieleen tässä yhteydessä, ehkä hieman asiaa sivuten , KU:ssa kerrottu tutkija Laura Parkkisen toteamus O.Immosen mediatempusta ja sen vaikutuksesta.Mikä olikaan Immosen pohjimmainen tarkoitus ? Saadako aikaan nk.yhteiskuntarauhan häiriintymisen innostamalla ”joukkoja ”,ja näin aiheuttaa väkivaltaisuuksien lisääntymisen politiikan keinona ? Ja voidakseen samalla osoittaa ”omat johtajakykynsä ” edustamansa puolueen sisällä ?
Perussuomalaisten olisi heti tuossa tulevassa puoluekokouksessa tehtävä selväksi koko Suomelle, mikä on sen todellinen linja näiden Immosen valokeilaan nostamien kysymysten suhteen.Ja mikä on sen selvä suhde noihin seuranneisiin ja mahdollisesti seuraaviin väkivaltaisuuksiin ja niiden aiheuttajiin ? Tätä vaatii jo sen Suomen Tasavallan hallitussidonnaisuus.
Vertauskohteena Parkkinen mainitsee ranskalaisen Le Penin perheen perustaman ja johtaman ”populistisen ” Front National -puolueen ja sen esilletulemiskeinona käyttämän provokaation.FN onkin aina käyttänyt ronskia provokaatiota apuvälineenään voidakseen tuoda esiin ihmisiä kasteihin erottelevan ulkomaalais-ja maahanmuuttopoliittisen katsantokantansa. Monissa sen järjestämissä mielenosoituksissa sen kylkeen imeytyneet rasistiset ja jopa fasistiset liikkeet ovat provosoineet ja aiheuttaneet vakavia väkivaltaisuuksia. Ei vain vastustajia, vaan myöskin ohikulkijoita on syyttä hakattu ja tapettukin.
Tuskin Immonen ihan tällaiseen FN:n matkimiseen pyrki innostaessaan kansanedustajana puolueensa joukkoja, vai pyrkikö ?
Le Penin johtama puolue ei ole ihan kuin mikä tahansa eurooppalainen populistipuolue.Ranskan vasemmistoliikkeet ja perinteinen oikeisto tuntuvat olevan samaa mieltä yhdestä asiasta: FN ei ole ” tasavaltalainen ” puolue, ja sen toiminta on vaaraksi demokratialle.
Vertailukohteeksi : tällä hetkellä kuitenkin FN:ssä sen perustajan provokaatiot suuntautuvat lähinnä puolueen nykyisen johdon suunnalle ,ja ne on tehty sen ärsyttämiseksi ja aliarvioimiseksi. Tuo johto kun nyt, pyrkiessään ” siivoamaan” puolueen edustavuutta, ei suvaitse enää entisen päällikön puheita, joiden se katsoo olevan haitallisia puolueen etenemiselle. Näin tilanteessa, jossa FN:n saadessa enenevää kannatusta mm.vaaleissa, puolueessa on menossa puhdistuskampanja kiusallisten ”takiaisten ” poispuistamiseksi.Ja samalla selvä ärhäkäs taistelu puolueen sisäisestä vallasta!
En tarkoita, että Suomessa tilanne olisi sama, mutta jotenkin tulee näkyviin yhdenkaltaisuuksia FN:n ja Immosen ( Perussuomalaiset-puolueen ? ) aikeissa …
!
Onko tämä Suomen fasistijuntta niitä samoja fasisteja kuin Kiovan fasistijuntta? Nykyään niin monen sortin fasistia liikkeellä, ettei sivullinen meinaa pysyä enää laskuissa.
Persut katsoivat tässä olevan tuhannen taalan paikka. Uhreja ovatkin he, jotka sallivat avoimen äärioikeistolaisuuden ja suvaitsemattomuuskampanjan puolueensa sisällä. Sekä puoluesihteeri Slunga-Poutsalo että ”työmies” Putkonen ovat valitelleet julkisuudessa, kuinka heitä vastaan on viime päivinä kohdistettu propagandaa. Perumalla toritapahtumansa persut päättelivät, että joku nimeltä mainitsematon huligaanijoukko olisi tullut häiriköimään sitä. Ja siitäkös rivit yhtenäistyvät, kun uhka on yhteinen – HEITÄ vastaan hyökätään. Jos niin olisi käynytkin, myötätuntoa olisi varmasti alettu heti kerätä nimittämällä huligaaneja vihervasemmistolaisiksi, tai vain vasemmistonuoriksi, tai kuten Soinilla on humoristisesti tapana nimitellä, kommareiksi. Samalla periaatteella, jolla Soini nimittelee vasemmistoliittolaisia, voisi tietysti persujenkin kohdalla oikoa vastaavasti mutkia suoriksi ja nimitellä koko joukkoa vähintään fasisteiksi. Mutta ei nyt ihan sentään sille tasolle mennä. Heissähän on ihan fiksun tuntuisiakin ihmisiä, vaikka puoluevalinnassa onkin kirves osunut kiveen.
Antti, niinhän siinä on käynyt kuten jo ennustit.
Ko.puolueen johto on asettunut näkyvästi ”syyttömän uhrin ” asemaan valittaessaan puoluetta vastaan tehdystä propagandasta! Nyt on median vuoro olla katseenvangitsijana ja silmätikkuna. Soini ja kannattajat katsovat olevansa lähinnä median ajojahdin ”uhri”…
Ikäänkuin olisi median syytä, että perussuomalainen kansanedustaja Immonen julkistaa jo monikulttuurisen Suomen kansan vastaisia agitaatiopuheita ! !
Nyt kun on hoksattu, että monen kulttuurin muovaama Suomi onkin jo ”monikulttuurinen”, ja että näin ollen sitä vastaan taisteleminen on koko kansaa vastaan taistelemista , niin monikulttuurisuuden paikalla onkin nyt MEDIA uutena sijaissyyllisenä kaikkiin tämänhetkisiin Perussuomalaiset-puolueen ja Suomen ongelmiin !
Asiaa tutkimaan laitetun poliisin mukaan Immosen tapauksessa oli kait ”vain” sallittava agitaatiopuhe, eikä mitään kansanryhmää vastaan kohdistuva vihapuhe…! Niinpä Soini katsoo itsensä ja puolueensa joutuneen syyttä suotta paljastelevan, ilkeän ja hyökkään median hampaisiin.
Tuota puoluetta ei siis voisi eikä saisi arvostella mistään, eikä varsinkaan kansalaisten vastaisista uhopuheista.Tuo puolueen ”likaisten temppujen osasto” näyttää saavan mediatempuistaan ja omavaltaisuudestaan täyden kiitoksen ja tukensa puolueen ”yhteistä linjaa ajavalta” johdolta ja jäseniltöltä ! Puolueen todelliset kasvot ovat tulleet päivänvaloon, kaikkien nähtäville.
Soini uskoo näin voivansa johdattaa kiusallisesta aiheesta puhumisen ihan sivuun aiheesta syyttelemällä mediaa itse skandaalin aiheuttamisesta ! Uskooko hän tosiaan voivansa siirtää unohdukseen keskustelun ja mielenosoitusten varsinaisen syyn ja aiheuttajan ?
”Sama kaiku on askelten” …kuin kaikilla eurooppalaisilla äärioikeistolaisilla puolueilla ja liikkeillä.
Eeva. Persujen puoluekokous on jo näinä päivinä. Olen melko varma siitä, että mitään kattavaa ja yksimielistä päätöstä ei saada aikaan Immosen ja kumppaneiden julistamiseksi puolueen päälinjan vastaisiksi kapinoijiksi. Homma tulee päättymään uudelleen puheenjohtajaksi huudettavan Soini isälliseen muhoiluun, että ”olkaas nyt pojat”. Immosen aatemaailman kärkihahmohan on Halla-aho, jolla on melkoinen lohko koko perussomalaisten kannattajakunnasta. Onkin mielenkiintoista, että Immonen on puhunut puolueen sisäisestä valtataistelusta. Mikäli puolueeseen syntyisi aito repeämä Halla-aholais-immoslaisen siiven ja muun epämääräisen joukon väliin, se merkitsisi puolueelle samaa kuin talon kivijalasta romahtaisi yksi nurkka. Sen vuoksi riidat lakaistaneen maton alle ja selitetään, ettei ”meillä ole linjaerimielisyyksiä”. Mutta kun taas Halla-ahoa seuraavan kerran haastatellaan, linjaerimielisyys paistaa täysikuu. Tulee vähän mieleen se vanha juttu hyvästä poliisista (Soini) ja pahasta poliisista (Halla-aho), joilla kuitenkin on sama päämäärä. Likaisten temppujen osasto se pitää olla joka puolueella, mutta joskus se voi olla johdolle liian kiusallinen käydessään omavaltaiseksi.
Kiitos Antti selvennyksestä!
Olen hypännyt tähän kommenttijunaan ihan vauhdissa ja sivusta aiheen mielenkiintoisuuden takia , enkä ole tarpeeksi tietoinen ko.puolueen tämänhetkisestä tilanteesta. Mutta jos ja kun tuollaista ”kapinointia” esiintyy tästä eteenpäinkin, niin saattaa syntyä kivijalan rappeutumista.Niinhän tuo FN:nkin yritti ensin lakaista sisäiset ongelmat maton alle ja tiedotella, ettei ongelmaa ole olemassakaan, että kaikki ovat samoilla linjoilla jne.Mutta kun se ei onnistunut, niin oli pakko ruveta muihin ”rankaisutoimenpiteisiin”, koska tuo likaisten temppujen osasto, omavaltaiseksi käydessään, alkoi olla niin kiusallinen, että piti ryhtyä ihan oikeustoimiin…Ehkä Soini ja kumppanit osaavat olla viisaampia…
Matti Putkonen ja Slunga-Poutsalo vaativat todisteita Olli Immosen kytköksistä natseihin eli SVLään.
Täällä ne olisivat:
http://sakutimonen.com/
Tosin tuskin nuokaan saavat Matti Putkosta lopettamaan ”punaviher”-mediajahti-satuiluaan. Hänkin kun elää siellä Sinimustassa-persu-kuplassaan.
No, toisaalta kun ottaa huomioon, ettei persujen johto ole vieläkään ”huomannut” Jussi Halla-ahon olevan rasisti, Olli Immosen SVL-kytköksen hidas tajuaminen käy ymmärrettävämmäksi.
Jaaha , että sivullinen voi huoletta kulkea kadulla ja torilla joutumatta syrjinnän tai väkivallan kohteeksi…mahdollisesti paikalle tulevat kilpailevien puolueiden tai järjestöjen edustajat ja kannattajat tai muuten vain rasismia ja fasismia vastustavat henkilöt on siis jotenkin merkitty polttomerkillä, josta heidät voi helposti tunnistaa ? Eiväthän heistä ainakaan kaikki räyhää ja hakkaa paikalla olevia vastustajia tunnistamisen helpottamiseksi ? Ihan kuin muinoin tunnisti Davidin tähdellä merkityt, joita sai kohdella kovalla kädellä ja tulikin kohdella väkivaltaisesti…
Ei nyt ihan tällaiseen asti olla menty vielä Suomessa, ei ainakaan näkyvästi.Mutta ei näytä olevan pitkä hyppy siihen suuntaan, jollei sellaista tosissaan estetä. Poliisi puolestaan on tavallisesti valtaa pitävien komennossa…
Perussuomalaiset-puolue on alkanut olla ilmeisesti yhteydessä samanaatteisiin ”veljespuolueisiin” ja ottaa niiltä oppia ?Ainakin meillä Ranskassa toimiva FN käyttää samalla tavalla otollisia tilanteita hyväkseen valittaen olevansa itse juuri se syrjinnän ja väkivallan uhri.
Ja samalla tavalla se käyttää pelottelua arvostelijoiden ( toimittajat, tutkijat, kansanedustajat jne.) suun sulkemiseksi.Tällainen uhkailu kuuluu rasistien ja fasistien poliittisiin menetelmiin.
Huvittavaa FN:ssä on nyt se, että puolueen sisäisestä vallasta tappelevat tahot pelottelevat toisiaan ja käyvät oikeudenkäyntejä toisiaan vastaan.Voisi uskoa, että siinä nujakassa itse puolueen ohjelma ja linja sekä kannattajat unohtuvat hetkeksi, vaan eipä olekaan näin.Puolueen johtaja huutaa samanaikaisesti täyttä kurkkua Englantiin pyrkiviä maahantulleita ulkomaalaisia vastaan, syytellen sekä Ranskaa että Britanniaa kyvyttömyydestä hoitaa kunnolla ulkomaalaisuus-maahanmuuttokysymys.
Antti Järvinen tietää, että Perusuomalaiset-puolueessa on fiksuakin porukkaa, mutta he ovat erehtyneet puoluevalinnassa.Sen asian voi helposti korjata, kunhan ensin hoksaa tuleensa jujutetuksi!
SVL ja sen kansainväliset kytkökset on syytä tuoda mahdollisimman laajasti julkisuuteen. Näillä porukoilla ja aktivismia naapurimaissamme. Ja kannattaa muistaa että nyky-Venäjä on kapitalistinen, auktoritatiivinen valtio jossa nationalismi ja iso-venäläisyys jyllää. Siis sellainen soma perussuomalainen ihannevaltio jos viimeisen osan vaihtaa. JOS olisin immoslainen persu en kenties arvosteli putleria ja hänen aisankannattajiaan. Suomessa se kohudosentti on esiintynyt putlerin stellvertreteriniä. Ruskea ja punainen fasismi siellä kurkistelee.
Näihin uhriutumisiin tuli mukavaa taustaa talvella nähdyssä Hitler-dokumentissa jossa Adolf raivosi 30-luvulla että ”jos nämä juutalaiset saavat vielä sodan aikaan euroopassa niin .. ”. Melko etovaa on ollut seurata Soinin mykkyyttä pehmentäneiden vakavasti otettavien toimittajien kirjoituksia ja kommentteja, esimerkiksi Iltalehden Karvalan ”Soinia varmasti ärsyttää”, Ylen Uosukaisen asiantuntijalausunto ja Iltasanomien Soinin vanhojen Immos-kommenttien kaivelu. Eli hyvin raskasta sarjaa löytyy pelastamaan tätä mahdottoman tarpeellista poliittista elementtiä joka aina sopivasti nollaa kaikki pintaan nousemassa olevat tavallisen kansan ärtymyksen aiheet.