Voi voittajia!

Ihmiset asuivat routaisilla uudistiloilla Pähkinäsaaren rauhan rajan surkeammalla puolella ja söivät pettua. Kansakouluun oli viidentoista kilometrin matka. Talvet olivat pidempiä ja kylmempiä kuin nykyään, joten mäystimiä alettiin sovitella lapikkaisiin jo syyskuun puolivälissä. Lukuvuosi kesti elokuun alusta kesäkuun loppuun, lauantaisinkin päntättiin kertotauluja. Muuten koulusta sai vapaata vain perunannostoa ja vanhempien hautajaisia varten. Jos myöhästyi, siitä sai heti käytöksenalennuksen ja jälki-istuntoa, kotona sitten piiskaa. Umpihangessa kolmenkymmenen asteen pakkasessa sivakoiva yksinäinen lapsiparka saattoi vain toivoa, että kintereillä jolkottelevat hukat kylliksi siivittäisivät taivalta.

Ja sitten olivat ne, joilla meni todella huonosti.

Veteraanien lapsilla on trauma siitä, etteivät he koskaan päässeet kuolemaan isänmaansa puolesta. Heille tarjoiltiin pula-ajan niukkuuden keskellä niin leveä elämä kuin sotainvalidien selkänahasta oli mahdollista kiskoa. Aikuistuttuaan he saivat kultalautasella hyvinvointia.

Heistä tuli todellinen pullamössösukupolvi. Ansiotta saamansa runsauden he kostivat omille lapsilleen.

Pohjalainen, tietenkin

Harvoin yksi ainoa kolumni pystyy yhtä hyvin tiivistämään kaikki harhakuvitelmat, joita eläkeputkessa hiihtävillä kansalaisilla on lapsistaan ja parhaimmillaan lastenlapsistaan.

Onneksi on Pohjalainen.

Oppineeksi ihmiseksi melkoisen matalaotsaisessa töräyksessään ”Opiskelijoita on turha säälitellä” (31.12.2010, Pohjalainen) kasvatustieteen emeritusprofessori, suurten ikäluokkien primus inter pares Kari Uusikylä opastaa kädestä pitäen, mitä sukupolvien välisellä kuilulla tarkoitetaan.

Onnen kyynel silmäkulmassaan Uusikylä kirjoittaa:

Opiskelemaan pääsy oli ikäpolvelleni suuri etuoikeus ja ilon aihe.

… Kiitos 1939–45.

Pääsin lainan turvin kaksivuotiseen opettajakorkeakouluun. Suurilla ikäluokilla ei ollut opintotukia eikä opiskelija-asuntoja, oli alivuokralaishuone ja velka ilman valtion takausta. Kun sain vuonna 1965 Vaasan kaupungin stipendin, 500 markkaa, tunsin itseni melkein varkaaksi. Stipendin ojensi kaupungintalolla itse kaupunginjohtaja Kaunis-Lauri Järventaka.

Kiitos myös Kaunis-Lauri, mutta niin mieluusti kuin hemmotellut nykynuoret haluaisivatkin seurata Uusikylän esimerkkiä, se opintie on heiltä suljettu. ”Kaksivuotisia opettajakorkeakouluja” ei ole olemassa. Opettajan ammatti edellyttää nykyään aina maisterintutkintoa, juurikin Kari Uusikylän tapaisten kasvatustieteen asiantuntijoiden vaatimuksesta.

Minulla ei ollut varaa mennä opettajakorkeakoulun vuosijuhlaan, koska se maksoi 20 markkaa. Äiti lupasi hankkia rahan myymällä lippuja VPS:n peleissä. Hän kertoi samassa kirjeessä, että pian Helsinkiin lähtee sukat ja pitkät kalsarit, myöhemmin ruokapaketti. Naurattaako? Naurakaa pois!

Naurakaamme. Onhan tuo tavaton uhraus äidiltä, mutta onneksi hyvästä syystä. Vuosijuhla on vuosijuhla. Se muuten tekee 32,69 euroa. Sen verran vuoden -65 kaksikymppinen on nykyrahassa.

Vertailun vuoksi Peduca ry:n eli Helsingin yliopiston kasvatustieteen ja luokanopettajalinjan opiskelijoiden vuosijuhlat maksoivat viimeksi 60 euroa. Kaikesta päätellen Kari Uusikylän äiti olisi joutunut menemään päivätöihin, jos poikaparka olisi epäonnekseen joutunut aloittamaan opintonsa nyt.

”En ole sankari, mutta…”

Professori Uusikylä on eläkepäivillään alkanut harrastaa teeskennellyn nöyryyden ohella toistakin jaloa taitoa, olkinukkejen askartelua. Niitä onkin mukava ilkkua omassa kuplassa, jonka sisällä on ikuinen vuosi 1965.

En ollut köyhä sankari. Olin suurten ikäluokkien tavallinen opiskelija. Meidän oli vastattava itse elämästämme heti, kun koulu jäi taakse. Aikuisuus oli portti vapauteen, ei pelon aihe, kuten niin monille nykyään.

Kapakoissa notkuivat juopot, harvoin opiskelijat. Lauantainakin oli opetusta, illalla mentiin rippipuvussa osakuntatansseihin.

Kapakoissa notkuvat juopot myös vuonna 2010. Osa juopoista on opiskelijoita. Niin kuin vuonna 1965, jolloin legendan mukaan ei muuta tehtykään kuin ryypättiin. Osakuntatansseista on sentään sittemmin päästy eroon.

Uusikylän omat irtiotot opiskelijaelämän raskaasta puurtamisesta rippipuvussa ja etenkin -puvutta joka tapauksessa kantoivat hedelmää. Hän sai. Koska siihen aikaan ei perhesuunnitteluun uskottu ja homouttakaan ei ollut vielä keksitty, raappahousujen riisuminen johti vääjäämättömästi laajan lapsikatraan ilmestymiseen:

Olin tavattoman onnellinen, kun pääsin 22-vuotiaana perheenisänä yliopistoon jatkamaan opintoja, työn ohella. Kaikki piti aloittaa alusta. Hiekkalaatikon reunalla oli helppo lukea, taaperot pysyivät loorassa.

22 ja taaperot? Uusikylä puhuu arvoituksin. Nyt on pakko vetää henkeä ja pohtia muutamia asioita:

1960-luvun lopulla MTK piti huolen tuottajahintojen ja SAK palkkojen noususta. Työnantajaliitot puolestaan tilasivat säännöllisin väliajoin devalvaation. Viisivuotissuunnitelmiin ankkuroitu kiinteähintainen idänkauppa tasasi suhdannevaihteluita. Kouluttamaton väki muutti tekemään kuulalaakereita Ruotsiin, valkokaulustyöntekijöistä oli puolestaan pulaa kotimaassakin.

Tässä työelämään astuu Kari Uusikylä. Hän on saanut vain kahden vuoden opinnoilla ilmeisen vakaan työpaikan omalta alaltaan. Lisäksi hän on nainut mies, joka jollakin keinolla pystyy kasvattamaan lapsensa, opiskelemaan yliopistolla ja käymään töissä. Olisiko pikkurouva ollut kotona vai riittikö opettajan palkka tuolloin yksityisen perhepäivähoitajan liksoihin?

Yhtälö on ollut käytännössä ratkaisematon koskaan sen jälkeen.

Ja silti, kaiken tuon materiaalisen ynnä henkisen hyvinvoinnin päälle professorilla on varaa olla katkera siitä, että nykynuoret eivät enää käy luennoilla lauantaisin. (Se olisi mahdotonta, sillä opetusta ei ensinkään järjestetä viikonloppuisin ja toisaalta nykyisin ei ole varaa pitää luentoja aina edes viikolla. Valtion rahat on käytettävä Kari Uusikylän ja hänen kollegoidensa säätämien lakien nojalla heidän omiin eläkkeisiinsä.)

Nykyajan nuoret

Niin, muinoin kaikki oli kaikki niin selvää, mutta sitten jokin meni pieleen. Lapsista kasvoi kiittämättömiä lurjuksia.

Nyt aikuisia opiskelijoita holhotaan korkeakouluissa melkein kuin taaperoita. Suorituksissakin joustetaan usein, ettei opiskelijalle vain tule paha mieli.

Ei ennen pyydelty vaihtoehtoista tentin suoritustapaa ”kun kirja on niin paksu ja vieraskielinen”, tai tentin aikaan on Kanarian reissu. Professori olisi heittänyt ulos. Luennot alkoivat aamulla ja nimilista kiersi salissa.

Uusikylä juksaa hiukan. Jos koskaan suorituksissa joustetaan, se tehdään siksi, että korkeakoulut saisivat opiskelijansa nopeasti ulos maisteritehtaalta. Juuri Kari Uusikylän ikä- ja aatetoverit julkishallinnossa ja työnantajaleirissä lakkaamatta suoltavat vaatimuksia opiskeluajan lyhentämisestä. Keinolla millä hyvänsä.

Emerituksen rakkaudella kyhäämän olkinukkeopiskelijan hahmo on jo saanut eeppiset mittasuhteet. Laiska ja omahyväinen nuorisorikollinen on tietenkin silkkaa pahuuttaan tehnyt kirjatentin ja kieltäytynyt suorittamasta kurssiaan luentopäiväkirjaa täyttämällä. Opintorahatkin (298 €/kk, miinus verot) käytetään kaikista maailman asioista juuri löhölomaan rantakohteessa – eihän viikko Kanarialla maksa kuin kolmen kuukauden opintorahat tai vuoden opintolainat. Uusikylän universumissa opiskelijahipsterin tunnistaa ennen kaikkea ranteessa kimmeltävästä, Lanzarotelta ostetusta rantarolexista.

Kukahan ne on ruokkinut?

Hävyttömimmillään täyttä eläkettä ja erilaisia esiintymis- ja kirjoituspalkkioita ynnä tunnustuspalkintoja kaksin käsin rohmuava professori Kari Uusikylä on syyttäessään toimeentulominimin alla sinnitteleviä opiskelijoita ahneudesta:

Muuan opiskelija vaatii lehtikirjoituksessa Kelaa perustelemaan, miksi hänen pitäisi alentaa opiskeluaikanaan elintasoaan!

Lapsuuden yltäkylläisyys on vienyt monelta nuorelta suhteellisuuden tajun. On oikein, että opiskelijoita tuetaan taloudellisesti. On kuitenkin pöyristyttävää, että opiskelemalla vain 18 opintopistettä vuodessa saa opintotukea. Nämä pisteet vaativat noin kymmenen viikon tehokasta opiskelua vuodessa!

Itse asiassa tuo nimetön lehteen kirjoittanut henkilö, jonka emeritus laajan oppineisuutensa ja korkean ikänsä suomalla etuoikeudella monistaa kattamaan kaikki korkeakouluopiskelijat, kysyy aivan oikean kysymyksen. Miksi 1940–50-luvulla syntyneet ovat ottaneet kaiken ja jättäneet lapsensa tyhjän päälle?

1990-luvulta alkaen aikuistunet ovat ensimmäinen sukupolvi, joka elää vanhempiaan ahtaammin ja pienemmillä tuloilla. BKT:n kasvu on jatkunut taantumista ja suhdannekuopista huolimatta, mutta nuoremmissa ikäluokissa tulojen kasvu ei näy.

”Lapsuuden yltäkylläisyys”, josta Kari Uusikylä syyttää viattomia nuoria, on näet hänen omaa yltäkylläisyyttään. Eivät opiskelijat ole vastuussa vanhempiensa pröystäilystä.

Valitettavin merkki professorivanhuksen vääjäämättömästä valppaustason alenemisesta on silti huutomerkillä koristeltu väittämä, että opiskelemalla kymmenen viikkoa vuodessa saisi opintorahansa. Kela vaatii ilman mitään selittelyitä opintosuorituksia 4,8 opintopistettä per kuukausi. Se on sama kuin 116 tuntia töitä kuukaudessa, noin 30 tuntia opintoja viikossa.

Opiskelijan ”tuntipalkka” on siis suunnilleen kaksi ja puoli euroa. Ylitöitä ei korvata.

Opiskelijatutorit ohjaavat tulokkaita opintoihin haalari päällään, isot kaljapakkaukset kummassakin kädessä. Ryyppäämisen peruskurssilla aloitetaan ja moni etenee nopeasti alalla laudatur-tasolle.

Juopottelukin on taitolaji.

”Miksi nykynuoret eivät enää vie jäänmurtajia Neuvostoliittoon?”

”On pakko olla töissä”, kuulen kiukkuisen huudon. Ei ole, ellei pelkää pikku velkaa.

Pikku velka on suhteellinen käsite. Tai olisi, jos professori Uusikylän maailmankuvassa olisi mitään muuta kuin absoluutteja. 1965-vuoden Suomessa korot ja vuokrat oli säännelty, palkkojen ja hintojen kilpajuoksu piti inflaatioprosentin ilmassa. Vuosikaudet valtiovalta hyvitti lainanottajia tarjoamalla oikeuden vähentää korot verotuksessa.

Nämä yhdessä tarkoittivat yksinkertaisesti sitä, että isotkin lainat sulivat palkankorotusten ja rahan arvon laskemisen myötä nopeasti. Lainoilla oli negatiivinen reaalikorko. Uusikylän nuoruudessa lainat tosiaan olivat maksettavissa.

”Kaikille ei ole töitä!” kuuluu jatkohuuto. Asiassa voi olla perää, mutta tuskin kenenkään koulutetuista pitää nukkua roskalaatikoissa tai viemäreissä, kuten niin monen suomalaisen tulevanakin yönä.

Kr-hm…

Miksi muuten pari vuotta sitten valmistui 2.5 kertainen määrä maistereita? Siksi, että opiskelijat pakotettiin opiskelemaan ikivanhojen arvosanojen vanhenemisen uhalla.

Opiskelijan tulisi opiskella eikä hortoilla aamuöisin kännipäissään torilla. Opintorahoja ei ole tarkoitettu ryyppäämiseen eikä taksiajeluun.

Tässä ei enää puhu kasvatustieteilijä, vaan vanha, kateellinen mies, joka haaskasi nuoruutensa perustamalla perheen liian aikaisin.

Pahoitinko jonkun mielen? Totuus voi joskus olla epämukava, mutta sitä ei voi paeta.

Totuutta on näemmä aika helppo paeta. Tarvitsee vain uskotella itselleen, että ajat eivät ole muuttuneet sitten Kekkosen päivien.

Melkein sankarivainajia

Kari Uusikylä ei ole ainoa kuudetkymmenet täyttänyt kynäniekka, jonka elämää ravistelee silmitön kateus rahattomia 20–30-vuotiaita kohtaan. Suuria ikäluokkia ei suotta sanota suuriksi, heillä riittää katkeruutta vaikka muille jakaa:

  • Timo T. A. Mikkonen tietää, että koska hänen sukupolvensa kasvatti lapsistaan pelkkiä vätyksiä, Neuvostoliitto miehittää Suomen. | KOHTI BB-SAAPUMISERIÄ (Seiska)
  • ”Ilmastonsuojelu-uskonto, feminismiuskonto, vihreä uskonto, kasvissyöntiuskonto”… Aarno Laitinen ei koskaan ole päättänyt, vihaako hän enemmän nuoria vai naisia. | Uudet uskonnot (Iltalehti)
  • ”Minulle on välittynyt kuva, että 90-luvun talouskriisi asuu opiskelijoiden takaraivossa. Se on jättänyt tällaisia atavistisia pelkoja, kuten ylimitoitettu pelko työttömyydestä.” | Raimo Sailas (Wikisitaatit)
  • Suomalainen ympäristöpuolue tappaa ja kiduttaa ihmisiä globaalisti, uskoo Matti Putkonen. | Annin ja Osaman yhteensopivuus (Turkulainen)

Ota osaa keskusteluun

15 kommenttia

  1. Hyvin kiinnostavaa on tämän 60 ja risat-kolumnistikoplan pakkomielteeltä vaikuttava kiinnostus lihan syöntiä kohtaan. Mikäli tässä joutuisi aivan tosissaan olemaan kyseisten skribenttien antaman informaation varassa, sitä aivan tosissaan kuvittelisi että vielä 60-luvun alussa aivan kaikki söivät sianihraa päivät pitkät vaikka mitään ei ollut. Myös kovin suosittu toteamus ”silloin ei valitettu” tarkoittaa suomennettuna sitä että se valittaminen tehdään nyt ja kahta kovempaan ääneen.

    Olen melko varma että 40 vuotta sitten vanhempi väki ei käyttänyt aikaansa internetissä valittamiseen mutta se on mitä ilmeisimmin kokonaan eri asia.

  2. Koskakohan suuret ikäluokat tajuavat, että kohta he ovat sen sukupolven huollettavana, jota ovat kepittäneet – ja silloin saavat tasan sellaista kohtelua kuin kuinka ovat lapsensa opettaneet heikompiaan kohtelemaan. Eli jos olisivat viisaita, alkaisivat vähän äkkiä rakentaa yhteiskuntaa, jossa kaikilla, myös heikoimmilla on hyvä olla eikä keneltäkään vaadita yli omien voimien.

  3. Mistä tämä kauna Kari Uusikylää kohtaan, joka sentään on ihan fiksu tyyppi, varsinkin moniin entisiin ja useisiin nykyisiin professoreihin verrattuna?

    1. Luultavasti siitä, että hän on kirjoittanut kolumniinsa puhuttavasta aiheesta ottamatta monesta faktasta etukäteen selvää. Kyllä hänelläkin on kirjoituksessaan joitakin pointteja, joita opiskelijoiden tulisi miettiä, mutta siitä huolimatta hänen kirjoituksestaan paistaa läpi ajatusmaailma, jonka mukaan maailma ja opiskeluolot eivät olisi muuttuneet sitten hänen päiviensä.

  4. @Asko Mäki: Ei kai tuon kirjoituksen – voimakkaaseenkaan – kritisointiin tarvita mitään kaunaa? Kävitkö lukemassa tekstin? En Uusikylää laajemmin toki tunne, mutta en kyllä itse kuuna päivänä kehtaisi sanoa ”fiksuksi”, en edes ”ihan fiskuksi” (enintään nyt ”muilta osin fiksuksi”, mutta sekin on kyllä hankala uskoa..) ketään joka päästää suustaan tuollaista kuraa.

  5. Hehee. Valmistu ensin ja inise sitten. Baskeri päässä kaljalasiin tuijottaessa ei niitä opintopisteitä heru. On tainnut pojulla jäädä opinnot kesken..

    1. Pena, yleensä en vastaile idioottien kommentteihin, mutta tämä vaatii oikaisua. Jos viittaat harkitsemattomilla kommenteillasi bloginpitäjään ja tuohon yläoikealla olevaan valokuvaan, kehotan sinua harkitsemaan näöntarkastusta.

      Kyseinen päähine on baretti. Kuvassa näkyvä oluttuoppi on eri puolella pöytää: blogistin edessä on tietenkin siideripullo.

      Se, mitä kuva ei näytä, on aikoja sitten hankittu tutkinto.

  6. Vuoden 1965 ansiotasoindeksi vuonna 2005 on 1416, eli 2005 lipun €-hinta pitänee kertoa 14,16, jotta se saadaan suhteutettua 1965 käytettävissä olleisiin tulohin. Tällöin Uusikylän äidin uhraus oli 463€ suhteutettuna 2005 ansiotasoon, vieläkö naurattaa?

    1. Höpöhöpö, ei kannata uskoa kaikkea mitä kylillä kerrotaan! Esim. Nordean sivulla on rahanarvon laskin, joka huomio inflaation ja markkojen muutoksen euroihin. Kokeile itse:
      http://service.nordea.com/nordea-openpages/fi/calculators/moneyValueCount.action

      Laskin antaa juurikin vuoden 1965 20 markan arvoksi nykykurssissa rahanarvon muutokset huomioon ottaen 32,69 vuoden 2009 euroa. Aivan niinkuin Jami kirjoitti sentintarkasti. Väittämäsi summa vastaa 307,32 mk vuonna 1965. Ja mitä tulee opintolainaan… tilastokeskuksen sivuilla on helppoja käyriä siitä miten opintolainaa ei ole edes tarvinut maksaa takaisin, koska korko on ollut negatiivinen! http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_09_03_opintolaina.html

      Jos on menneinä vuosikymmeninä ottanut opintolainan, niin valtio on maksanut sen lainanottajan puolesta ja koulutus on taannut hyväpalkkaisen vakituisen työn. Nykyään laina on markkinahintaista, eikä työpaikkoja ole valmistuneille. Nykyajan opintolaina on helpoin tapa päästä velkaloukkuun ja tuhota oma elämänsä jo alkuunsa.

  7. Niin, suurilla ikäluokilla tarkoitetaan niitä, jotka ovat makseneet kotinsa (ja huom. sen kodin arvo on nyt moninkertainen) ja niitä jotka pääsevät eläkkeelle 10v liian aikaisin (meillä tulevilla sukupolvilla tuskin on eläkettä enää ollenkaan vaikka maksuja maksoimme aivan turhaan ensimmäisistkäin kesätöistä). Suuret ikäluokat voivat minun puolestani painua hyvin pitkälle. Kovin on väsynyttä elvistellä jollain sotasaavutuksilla ja sillä mitä he ja heidän vanhempansa ovat saavuttaneet. HERÄTYS! Se juna meni viimeistään EU:n myötä.

  8. Uusikylän aiheellista, joskin hieman kärjistettyä kritiikkiä taitaa olla vaikea ottaa vastaan. Vaikka onhan kirjoittajan kritiikissä toki perää – opintopisteiden eteen täytyy oikeasti tehdä paljon töitä, opiskelijoita patistetaan valmistumaan mahdollisimman nopeasti eikä opintoja voi suorittaa ellei joko ota velkaa tai käy töissä (niin kuin suuri osa tekee, koska velka ja työllistymisen epävarmuus eivät ole hyvä yhtälö).

    Uusikylän tarkoituksena tuskin on aliarvioida opiskelijoita, vaan kirjoituksesta paistaa läpi sanoma, jonka mukaan omaa koulutusta tulisi arvostaa, ja opintoihin tulisi keskittyä niiden edellyttämällä intensiivisyydellä ja vastuullisuudella. Monet saattavat lorvia vuosikaudet yliopistolla epävarmoina siitä, ovatko edes oikealla alalla. Tosin sitäkin useammat paahtavat opintojaan eteenpäin ja päivät venyvät pitkiksi, ja töissä on pakko käydä koska velka ja epävarma työllisyys eivät ole hyvä yhtälö.

    Uusikylän kritiikki opiskelijoiden vapaa-ajanviettoa kohtaan kummastuttaa. Jos olen itse opiskelijana suorittanut opintoni hyvin, käynyt töissä rahoittaakseni opiskelut ja valmistun tänä keväänä 4 vuoden opiskelun jälkeen, ei varmaan haittaa että olen viettänyt myös vapaa-aikaani opiskelijakavereideni kanssa ja suorittanut ”ryyppäämisenkin kurssilla” laudaturin? Olen perehtynyt hyvin opintoihini ja yliopistovuosien aikana aikuistuttuanikin voin sanoa valmistuvani kypsempänä asiantuntijana, jolla on opiskeluajoistaan paljon hyviä muistoja ja ennen kaikkea ystäviä, jotka ovat yksi läpi elämän kantava voima, toisin kuin velka ja nopeasti, rimaa hipoen suoritettu tutkinto.

    1. 4 vuotta on ennätysaika, onneksi olkoon. Uusikylä ei olekaan käynyt yliopistoa vaan lähinnä amiksen; tuohon aikaan ei tosiaan opettajantutkinto vastannut maisterintutkintoa esim. kielitieteestä.

      Kaikki kitinä tuntuu johtuvan nykyään siitä, että kakkua on jaettavana, eikä sen syömistä enää ole piilotettu devalvaatioihin (tulonsiirto ihmisiltä vientiyrityksille), tuottajahintakartelliin (nykyään avoin maataloustuki) eikä AY-liikkeellä ole neuvotteluvoimaa (”markkina” määrää eli firmat). Nyt irtorahaa hamstraavat suuret ikäluokat eläkkeisiinsä ja toisaalta opiskelijat saadakseen nopeammin – mieluiten heti lähdössä – vanhempiensa elintason tienaamatta sitä ensin (eri asia kuin ansaitsematta; raha on paska mittari sille, kuka ”ansaitsee” mitäkin).

      Mun mielestä on oikein, että opiskelijat köyhäilee, ja on oikein, että rikkaat mummot käyttävät rahansa elämiseen eivätkä säästä sitä sukanvarteen pikku paskiaisia varten.

  9. Uusikylän kritiikin ”aiheellisuus” ei ilmene, eikä sitä perustella kirjoituksessaan millään muotoa. Sula katkeruus ajan jalkoihin jäämisestä, kyvyttömyys iloita kehityksestä ja ”kun olin neljä vuotta kestäneessä sotaväessä 11-vuotiaana 16-henkistä perhettäni elättäen, herätyksetkin ammuttiin tykillä”-tyyppinen entisaikojen rankkojen hetkien harhainen patinointi sen sijaan kyllä. Seuraavien sukupolvien perusteettoman syyllistämisen perinteet ovat Suomessa yhtä vanhat kuin maa itse. Kukahan kiillottaisi suurten ikäluokkien nettikilven, s’on nähkääs uppiniskaisten uusikylien (valitettavan todennäköisesti iäksi) tahrima. Thank god for the interwebs, taas.

    1. Uusikylä ei ole jäänyt eikä tule pitkään aikaan jäämään kenenkään jalkoihin tiedemiehnä ja pedagogina. Hän jos kuka on puhunut ja vaikuttanut tasa.-arvoisen ja kaikille mahdollistavan peruskoulutuksen puolesta. Näistä teksteistä ja kirjoituksista paistaa suomalaisen yhteiskunnallisten ja kulttuurihistoriallisten ajanjaksojen tuntemattomuus sekä nykyisen koulumaailman tuntemattomuus joidenkin kirjoittajien kohdalla. Minulle ei auennut tuosta pääkirjoituksesta onko ongelmana Uusikylän elämänuura kasvatusalan tiedemiehenä ja pedagogina, vai se aika, joka on muuttunut ja sen myötä asenteet sekä opiskelua että vastuullisuutta kohtaan. Kirjoituksessa että vastinekirjoituksissa sekoitetaan monia asioita keskenään epämääräiseksi rutkutukseksi ja kvasianalyysiksi.
      Minulla itselläni on sekä sellaisia opiskelijoita, joilla on tietoisuus opintojen ja käytetyn ajan taloudellisesta merkityksestä että siitä, että opiskelija sanoo, ettei hän ole tullut ko. opinahjoon työskentelemään vaan viettämään välivuosia ilman rehkimistä ts. pitämään hauskaa. Tällä viihtymisellä ja hauskanpidolla on hintalappu, joka näyttäytyy opintotuen muodossa ja jonka veronmaksajat maksavat. Millloin sitten alkaa oikea elämä ja kenenkä se tulisi kustantaa? Joidenkin vanhemmat kustantavat kaiken, osa ottaa vastaan sekä opintotukea että lainaa. En ole opintotukea enkä muitakaan tukimuotoja vastaan, koska maksamme kaikki veromarkkoina näistä tuista. Meille on vain kasvanut nyt sukupolvi joka puhuu kansalaispalkasta ja kelatuloista siten ,että kaikkien muiden tulee ne kustantaa paitsi hänen itsensä. Olemme mielenkiintoisen kysymyksen äärellä: kuka on se minä joka saa katteetonta tukea ja kuka on se joka maksaa. Ja onko meillä katteetonta tukea? Pitäisikö olla? Ja haluuko se joka saa katteetonta tukea maksaa siitä veroa, jolla hänelle tuo katteenton tuki maksetaan? Raha ei tipu taivaasta, vaan jostakin se on revittävä. Vai mennäänkä jo kuubalaistenkin hylkäämään demokraattiseen palkkausjärjestelmään jossa kaikille maksetaan kaikesta työstä saman verran? Onko eettistä ja taloudellista laittaa huippukirugi sokeriruokopellolle kolmeksi kuukaudeksi ruokoa katkaisemaan ja sairaalassa jonot pitenevät, ihmiset kuolevat hoidon puutteeseen. Kyllä nykyiset eläkeläiset enimmäkseen ovat maksaneet eläkkeensä eläkemaksuina ja muina yhteiskuntaan tuloitettuina maksuina, rakentaneet talonsa ja satsanneet lapsiinsa. Asia erikseen nämä omistusmuodot, joilla veroa kierretään. Ja ne jotka ovat ottaneet opintolainaa (siis ennen 1970-lukua huom. saaneet opintolainan) ovat maksaneet siitä myös korkotuloja pankeille. kaikki eivät saaneet valtion takaamaa opintolainaa pankeista, ja pienimmillä paikkakunnilla ko. pankinjohtajat tekivät nämä päätökset mm. pärstäkertoimen perusteella, vaikka valtio takasi lainan. Itse maksoin parhaimmillani 11 % korkoa opintolainasta. Maksettua tuli ja nyt kustannan verotuksen kautta muutaman muun opintotukea jne. sosiaalietuisuuksia tässä maassa. Ja vielä opiskelijoista: on tosiaankin sellaisiakin, jotka viihtyvät oppilaitoksessa ja opiskijaryhmässä, mutta eivät opiskele. Myös sinä kritisoija kustannat verotuloilla hänen oleskelunsa, jos sallimme kaikille oleskeluun perustuvan opintotuen, niin olen kanssasi samoilla linjoilla, mutta jos vain sinulle muttei muille. niin olen erilinjoilla. Uusikylän aikaansaanoksista pedagogina ja tiedemiehenä minulla ei ole moittimista, eikä hänen tavassaan tulla opiskelijoiden ja ylipäätään ihmisten kanssa toimeen mitään moittimista. Nyt on hyvä parjata isoja ikäluokkia ja kohdistaa se kaikki kritiikki Uusikylään, mutta kyllä hymy hyytyy, kun koittaa aika jolloin työssäkäyviä on 40 prosenttia ja muuta väestöä esim. 60 prosenttia. Nyt isot ikäluokat ovat verovaroineen kustantaneet hyvinvointivaltion kehittymisen, ja pienet ikäluokat luultavasti joutuvat todistamaan sen alasajoa. Jos pienet ikäluokat syyttelevät isojaluokkia niiden olemassaolosta, niin pieleen menee. Ei ole isojen ikäluokkien vika että ovat isoa ikäluokkaa vaan sitä edeltävän sukupolven. Näissä kirjoituksissa ei erotella Uusikylän tekstiä eikä yhteiskunnallisen murroksen aiheuttamaa hyvinvointivaltion kriisiä toisistaan. Opetusalalla 16 vuotta olleena tunnen hyvin tuon asenneilmapiirin muutoksen jota Uusikylä kuvaa, vaikka olen hänestä n. 2o-vuotta nuorempi. Kaikkien meidän olisi kiva olla ollutella, mutta kenenkä kustannuksella? Sinun, minun vain vain sinun kustannuksellasi? Kiva kiva aika voi muuttua voi voi ajaksi. Ja ketä sitten pistetään syyniin kenenkä vika kuka haluaa maksaa ja miten paljon?

Kommentoi

Vastaa käyttäjälle Tommiedvard Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *